Sotavasaran tarinakilpailu: Äänestys
Fantasy Battle
~~~1. (3 pistettä)~~~
33. Yksi ainoa nuoli
Tarina alkoi hyvin ja piti mielenkiinnon yllä. Kerronta oli sujuvaa ja päähenkilön kostoretkeen oli helppo eläytyä. Kun loppukin vielä toimi ei valittamista jäänyt.
~~~2. (2 pistettä)~~~
9. Ruton viimeinen uhri
Tässäkin alku loi kiinnostuksen tarinaa kohtaan eikä tarina missään vaiheessa päästänyt otteestaan. Tyyli tuo mieleen goottilaisen kauhun, mikä on pelkkää plussaa. Loppu oli oikeasti traaginen, mutta tuli vähän liian äkkiä ja töksähtäen.
~~~3. (1 piste)~~~
6. Syysjuhla
Hienoa kuvausta ja sujuvaa kerrontaa. Alku ei hirveästi innostanut, mutta kiinnostus kasvoi ja kauhun ilmapiiri syntyi hienosti. Loppu oli hyvä. Tarina oli kuitenkin liian pitkä ja hahmoja oli niin monta, että niissä meinasi mennä sekaisin.
40k
+++1. (3 pistettä)+++
20. Huonon päivän ilta
Alusta asti sujuvaa ja kiinnostavaa kerrontaa, lukemista ei voinut jättää kesken. Kuvaus oli loistavaa ja tarina toi taistelukentän epätoivoisen tunnelman hyvin esiin. Usean hahmon näkökulmien käyttö kuljetti tarinaa erittäin onnistuneesti. Loppu oli tyly, eikä jättänyt parantamisen varaa. Omia muistiinpanojani lainatakseni: (miinus)"-ei nyt tule mitään mieleen... liian hyvä?"
+++2. (2 pistettä)+++
16. Muuri
Hyvä idea rakentuu sujuvaksi kuvaukseksi Imperiumin sotien perimmäisestä turhuudesta. Kerronta oli sujuvaa ja varsinkin loppu oli erittäin hyvä.
+++3. (1 piste)+++
21. Otus
Tarinan idea oli hyvä ja toteutus suorastaan täydellinen. Kokonaisuus on ehdottoman loistava katsaus Imperiumin epäluuloiseen ja synkkään arkitodellisuuteen. Mutta jotenkin tarina oli liian yksinkertainen tai tavallinen tällaiseen kilpailuun. Tarkemmin rajatussa sarjassa samantyyppisten tarinoiden kanssa tämä olisi ollut ehdoton ykkönen, mutta näin laajassa kilpailussa siitä puuttui sitä eeppisyyttä, joka on tärkeä osa 40k:ta.
+++++++++++
Yleisesti ottaen kilpailun taso oli parempi kuin odotin. Erityisesti 40k-sarjassa kolmen parhaan valinta oli vaikeata.

"Ja tarkemmin silmäillen löydykkään ei mitään naurettavaa"
-
Hollo
- Sotavasaran WHFB-tarinamestari
- Viestit: 1154
- Liittynyt: Su 29.09.2002 23:39
- Paikkakunta: Helsinki
40k:
3p
8. Loistokkaan uran loppu
-Hahmot olivat hyviä ja juoni todella hyvä.
2p
28. Liittouma
-Hyvin kirjoitettu tarina. Pituus hyvä ja henkilöt myös.
1p
32. Inkvisiittori Holmasen tutkimuksia: tapaus Shedrak III
-Hauska tarina, joka oli todella viihdyttävä.
FB:
3p
9. Ruton viimeinen uhri
- Tosi hyvää kerrontaa muistelumuodossa. Hyvin alkoi ja hyvin loppui.
2p
6. Syysjuhla
- melkein, kuin kirjaa lukisi, elikkäs aikasta hyvveetä.
1p
10. Wilhelm, nuori soturipappi osa II
-Pitkä oli ja hyvä niin. Juoni ja kerronta kohdallaan.

(Anteeksipyyntöni kirjoittajille tökeröistä ja lyhyistä kommenteista ;)
FB:
Kolme (3) pistettä
17. Skinkki nimeltä Skiddis
Tarina oli erittäin humoristinen. Saurukset olivat erittäin sympaattisia idioottimaisuudessaan. Alun vitsit olivat myös hauskoja. Taistelu kuvattiin hyvin. Juoni ja aihe olivat sangen omaperäisiä. Huumorin ansiosta pääsi kahden seuraavaksi mainitun ohi.
Kaksi (2) pistettä
10. Wilhelm, nuori soturipappi II
Alku oli hieman tylsähkö, mutta alun kankeudet unohtuivat kun sankari pääsi oikeaan toimintaan. Taistelu oli hyvin kuvattu, ei liikaa splätteriä. Sujuvasti kirjoitettu, ja idean kyllä tajusi vaikka tarina olikin jatko-osa (tarinasta jota en ole lukenut).
Yksi (1) piste
25. Fredrik ja hänen unelmansa
Mielenkiintoinen, vaikka loppuikin töksähtäen. Silti hyvä juoni ja sujuva kerronta. Kuka sen lentokoneen sitten keksi ennen Fredrikiä?
40K:
Kolme (3) pistettä
32. Inkvisiittori Holmasen tutkimuksia: tapaus Shedrak III
Taas huumoria. Tässä tarinassa hauskuus oli hyvin kiedottu oikeaan 40k-universumiin. Inkvisiittorit ovat kyllä pahimpia bakteerikammoilijoita, joista olen koskaan lukenut.
Kaksi (2) pistettä
8. Loistokkaan uran loppu
Kekseliäs. Sujuvasti kirjoitettu ja juoni kulki hyvin.
Yksi (1) piste
31. Demoniuden lahja
All Praise mighty Horus. (Kohtalaisen) lyhyt ja ytimekäs Kaaostarina.

Half-breed kirjoitti:Is answer question?
- ankara halla
- Valvoja
- Viestit: 1244
- Liittynyt: La 22.03.2003 20:41
- Paikkakunta: Helsinki
Nyt on 40k puolikin (...vihdoin...) luettu. Tällä puolella kolmannen tarinan valitseminen tuotti minulle suuria vaikeuksia koska laadukkaita kirjoitelmia oli niin monia.
1) - 3pts.
nro. 16, Muuri
Erinomainen yksinpuhelu joka heti alusta alkaen kaappaa mukaansa. En löytänyt tästä tarinasta oikeastaan mitään vikaa vaan kaikki oli kohdallaan. Näitä lisää!
2) - 2pts.
nro. 14, Grecorius Corneliuksen päiväkirja
Hyvin kirjoitettu ja viihdyttävä tarina. Ehkä aavistuksen vaikealukuinen useasta toisistaan riippumattomasta kappaleesta johtuen mutta kokonaisuus pysyi kuitenkin hyvin kasassa.
Yksi harvoista tarinoista jonka luin moneen kertaan.
3) - 1pts.
nro. 32, Inkvisiittori Holmasen tutkimuksia: tapaus Shedrak III
Mukavan kevyttä luettavaa jossa jäleen kerran kokonaisuus toimi. Ei ehkä voimakkainta tekstiä mutta kuitenkin erinomaisen sujuvaa ja toimivaa.
Ja kuten monet muutkin ovat jo todenneet, niin kilpailun taso oli todella hyvä. Monet tarinat ohittivat kirkkaasti odotukseni eikä yksikään ollut pettymys.
Toivottavasti näitä kilpailuita saadaan nähdä vielä tulevaisuudessakin.

"Minä en kärsi mielisairaudesta, minä nautin joka hetkestä!"
Fantasy
1. numero 9
-Erityisen sujuva tarina, jota luki mielellään. Enempää ei liene syytä sanoakaan.
2. numero 1
-Tiukka taisto ensimmäisestä sijasta päättyi lopulta vain siihen, että olen saanut ehkä lievän yliannostuksen Egypti tarustoa viime aikoina. Muuten samat kehut kuin ylempänäkin. Molemmat vahvoja kokonaisuuksia, joista ei puutteita tai virheitä löydä.
3. numero 33
-Näpsäkkä kostokertomus. Ehkä pientä tunnelmointia olisi saanut olla vielä enemmän mutta varsin mukava luettava silti.
40k
1. numero 28
-Ehkä aihepiiri vain sopi minulle, mutta tarina piti loistavasti otteessaan ja miljöö heräsi lukiessa elävänä mieleen. Pienenä miinuksena päähenkilö elämänmuutoksineen jäi vähän tavoittamattomiin ja tarina kokonaisuutena hieman kärsi tästä. Mutta kaikesta huolimatta erittäin miellyttävä lukea.
2. numero 32
-Hauska, näppärä ja erittäin toimiva pätkä mutta ykköspaikan vei etten ole erityisemmin humorististen tarinoiden perään.
3. numero 8
-Moni kamppaili tästä sijasta mutta voitto vietiin sujuvalla kertomuksella ja loppuun asti kestäneellä idealla. Varsin mukava lukea.

Joo-o.Tästä lähtee:
FB.
1.(3p)nro6.Syysjuhla.
Hienoa tarinankerrontaa,missä kerrotaan komeasti jokaisen henkilön näkökulmaa.
2.(2p)nro9.Ruton viimeinen uhri
Hieno kertomus yhden miehen taistelusta ylivoimaista ruttoa vastaan!
3.(1p)nro17.Skinkki nimeltä Skiddis...
Mainio tarina ja esimerkki siitä,miten yksi skinnki voi saada aikaan hirvittävän kaaoksen.Huumori paikallaan.
sitten siihen 40k:hon
1.(3p.)nro24.Keisarin oikeus.
Kommisaarissa oli asennetta!
2.(2p)nro8. Loistokkaan uran loppu
Hyvä tarina itsekkäästä läskidiktaattorista joka saa ansionsa mukaan!
3.(1p)nro32.Inkvisiittori Holmasen tutkimuksia...
Tässä se nähtiin.Nurglen pahin vihollinen ei ole plasmatykit tai liekinheittimet,vaan yksinkertaisesti aspiriinit ym.(tähän ei vaikuta se,että sukunimeni on Holma).

"Quod scripsi, scripsi"
-Minkä kirjoitin, sen kirjoitin-
-Minkä kirjoitin, sen kirjoitin-
Olen pahoillani että omat ääneni tulevat näin myöhään mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan vai? En nyt viitsi sanoa että kilpailun taso oli laadukasta sillä sehän on itsestään selvää jos kaikki nuo tarinat on lukenut. Mahtavia tarinoita! mutta nyt itse asiaan...
FB:
1. eli 3 pistettä
Tarina numero 17! Skinkki nimeltä Skiddis, koomikko Lustriasta
Omasta mielestäni tarinakilpailun parhaiten keksitty tarina. Hahmot olivat hauskoja eikä mitään ollut liian vähän eikä liian paljoa. Tarinan jaksoi lukea moneen kertaan ja joka kerta aivan yhtä hyvä.
2. eli 2 pistettä
Tarina numero 33. Yksi ainoa nuoli
Tarina oli aluksi hieman sekava sillä en ole Fb:n kääpiöihin ikinä sen tarkemmin tutustunut. Mutta kun pääsi mukaan juoneen niin tarinasta paljastui todella hyvä (mutta myös niin surullinen...
)
3. eli 1 piste
Tarina numero 1. Haudan herra
Tarina ei ollut pitkä mutta minua itseäni se ei häirinnyt(vaikka jatko ei olisi ollut pahitteeksi). Itseasiassa tarina on omasta mielestäni juuri sellainen minkä luulisin löytäväni White Dwarf:ista. Myös ruutipistoolilla tehdyssä itsemurhassa oli tyyliä.
-------------------------------------------
40k
*rumpujen pärinää*
1. eli 3 pistettä
Tarina numero 5. Viiltävä kuolema osa 6
Kieliasultaan parhaimmistoa. Ja tietenkin plussaa siitä että tämä tarina EI kerro Imperial Guardista. Heti kun pääsi mukaan juoneen niin sain sanoa tervemenoa aivoilleni. Luettuani yritin tietenkin heti hakea käsiini aikaisemmat osat.
2. eli 2 pistettä
Tarina numero 11. Ultramarine
Täytyy myöntää että oletin tarinalta jotain täysin muuta. Mutta lopulta tarina yllätti myönteisesti. Mutta jos jotain kielteistä pitää sanoa niin se oli tuo Tigurius:ksen käyttö tarinassa. Mielestäni valmiit hahmot eivät vain sovi tarinoihin...
3. eli 1 piste
Tarina numero 3. Usko puolellasi
Perustelut ovat melko samat kuin Haudan herrassa. Tarina oli lyhyt mutta piti silti mukanaan loppuun saakka. Ja taas kerran, juuri sellainen tarina joka sopisi hyvin WD:hen. Sotilaissa oli jotain vikaa..en osaa sanoa mitä.
Ehkä he eivät vain vaikuttaneet tarpeeksi Inkvisiolta.
Alea iacta est sopisi hyvin näin loppuun...

Noudatan tätä legendaarista: If its not worth writing for..Dont write it!
EDIT: Nyt on FB:kin paikoillaan
40k
1. Numero 32
(Inkvisiittori Holmasen Tutkimuksia, Tapaus Shedrak III)
Tarinassa on onnistuneesti sekoitettu faktaa 40k-maailmasta, eräästä oikeasta teoksesta ja huumoria. Juoni on pystytty kertomaan käyttämällä tavallisia suomen kielen sanoja.
2. Numero 23
(Huuto ilman pelkoa)
Novellissa on kuvattu hienosti harmaitten ritarien vankkumatonta uskollisuutta ja toimintatapoja. Heidän ylivoimansa suitsutus oli myös mannaa.
3. Numero 26
(Neljä veljestä)
Eheä kokonaisuus ja mieleen tulee jotenkin hauskasti joku lastensatu noista veljeksistä. Juttu pysyy kasassakin ihan hyvin.
Fantasy
1. Numero 6
(Syysjuhla)
Tarinan tunnelma on erinomaisesti kohdallaan ja erilaiset tapahtumat on hyvin kuvailtu. Voittaja-ainesta.
2. Numero 19
(Pohjolan toivo)
Tarina on juuri sopivan pituinen, eikä sitä ole turhaan venytetty. Huippukohdat on hyvin nostettu esille.
3. Numero 1
(Haudan herra )
Tarinassa on pystytty hyvin kuvailemaan pieni ajanjakso, sortumatta sen suurempiin eeppisyyksiin. Muumio-fiilis on hyvin läsnä.

Hep hep, pojat! Pelataan hampaat irvessä!
No niin. Deadline oli ja meni. Muutama henkilö jätti äänestämättä, tosin mitä katsoin kukaan heistä ei ole ilmeisestikään päässyt Sotavasaraan aivan lähiaikoina. Yhdellä henkilöllä oli pätevät perustelut (juuri alkanut työ ja muutto). Mutta ei venytetä enää aikataulua, vaan ratkaistaan tulokset näillä äänillä.
Tarkastan vielä laskeneeni oikein, ja laitan tulokset piakkoin näkyviin.