Oli kylmä, sateinen päivä saasteplaneetta Ikaros III:lla. Normaali päivä täällä jo vuoden viettäneille Kaartilaisille, jotka alkoivat jo hieman kyllästyä ikuiseen happosateeseen ja planeetan harmaaseen olomuotoon. Onneksi komissaari Hrakin oli pitämässä huolen siitä että joukko-osasto 4 oli aina intoisalla päällä. Komissaarin ei ollut viimeisen puolen vuoden aikana 'armahtaa' ketään Keisarin nimeen koska vihollisiakaan ei ollut näkynyt edellämainitun ajankohdan aikana. Istaar-planeetan Kaartilaiset olivat kurinalaista joukkoa. He eivät varastelleet tai uhkapelanneet, ja komissaarin läsnäolo ei ainakaan kannustanut miehiä tekemään niin.
"Perkele, työnnä se pistimes muualle ku mun perseeseen!" Sotamies Valdim huusi takana olevalle. Marssilla oleva kymmenen hengen porukka rävähti nauruun kuullessaan Ikuisen Valittajan olevan taas juttutuulella. Valdim oli ollut herkkänä siitä lähtien kun he olivat laskeutuneet planeetalle ja kömpiessään ulos laskeutumisaluksestaan joku tuntematon sotilas oli tökännyt, luultavasti vahingossa, pistimensä hänen ahteriinsa. Siitä oli tullut legenda miesten keskuudessa, asia jolle naurettiin joka kerta ja jonka jopa itse komentaja Malakrias sanoi olevan "mielialaa kohottavaa." Partio oli tavallisella kierroksella kunnostetulla torialueella jollakin unohdetulla kaupunkialueella jossakin päin "helvettiä" kuten kaikki heistä tiesivät. Ikaros oli harvaan asuttua ja joskus muinoin joutunut Inkvisition käsittelyn kohteeksi ja Puhdistettu. Kukaan ei halunnutkaan tietää mitä harmaan mudan alla piileksi: Tyranideja, mutantteja vaiko joitain muita kauheuksia. "SEIS!" Huusi tunnustelija Jokhor, joka oli ollut tunnustelija koko sen ajan mitä miehet muistivat ja oli Osasto 4:n paras sellainen. "Mitä näet?" Vänrikki Ilkis kysyi. "Liikettä raunioissa, kaupan näköinen rakennus, suoraan edessä , 100 metriä." Sinkomies asettui paikalleen rakennuksen kulmalle vänrikin käskystä, kyykistyi ja laukaisi kauppatalon etuseinään. Seinä räjähti palasiksi ja tiilenkappaleet lensivät paineaallon mukana pitkin toria. Sinkomies Thadeus hymyili leveästi harvahampaista hymyään ja kuittasi "Eipä taida enää liikkua". Osastossa oli hieman hymynhaivetta tapahtuneesta. Vaikka kukaan ei ollut saanut kontaktia mihinkään vihamieliseen olentoon liki puoleen vuoteen, heillä oli käsky ampua kaikki mitkä liikkuivat. Ja tällä kyseisellä Keisarin hylkäämällä sektorilla ei ollut ketään omia heidän lisäkseen.
Sinkomies pakkasi sinkonsa reppunsa selkämykseen ja antoi tietä tunnustelija Jokhorille joka varovaisin askelin juoksi torin raunioiden läpi vasta-ammutulle rauniolle. Hän juoksi läpi tomun ja hetken kuluttua puhui vänrikille vox-linkin kautta: "Ruumista ei löydy. Varmaankin väärä hälytys. Turvallista tulla. Loppu". Vänrikki kuittasi ja käski muutaman uuden miehen juosta torin läpi ensimmäisinä. Kuinka julmalta se kuulostikin, oli helpompi lähettää keltanokkia kohti mahdollista vaaraa kuin kokeneita konkareita. Jos komissaari saisi tietää hänen menettelystään, hän varmaan saisi tehdä tuttavuutta boltpistoolille piipun väärältä puolelta!
Kaksi alokasta, Salk ja Hrum, olivat puolivälissä toria kun Hrum kompastui tiilenpalasiin ja kaatui.Tai katosi.Tai kaatui ja katosi. Hänen laskiväärinsä laukesi ja terävä napsahdus ja välähdys säykäyttivät muut miehet heidän takanaan. "Mitä helvettiä siellä toheloidaan?" hetken miettimisen jälkeen vänrikki Ilkis huusi vielä "Ja miksi helvetissä kiväärisi taajuus on säädetty maksimille?!". Ei vastausta. Ilkis otti yhteyden Jokhoriin joka oli noin sadan metrin päässä heistä raunioissa heistä. "...Eivät ole...katosivat kesken torin... Laukaus... mitä helvetti... se...oli?..." Loppu oli kohinaa. "Mikä tätäkin nyt vaivaa. Kai nyt sitten tänä Keisarin unohtamana päivänä kaikki häiriöt tulevat meidän kiusaksemme!". Ilkis koetti ottaa yhteyttä Jokhoriin mutta tulos oli edelleenkin kohinaa. Ikaros III:n päivä alkoi olla lopuillaan Sumea, sairaankeltainen, melkein vihertävä aurinko oli painumassa taivaanrannan taa ja valo rupesi suodattumaan raunioiden läpi luoden pelottavia varjoja. Vänrikkiä rupesi pelottamaan. Hän tiesi ettei se ollut kovin hyvä miesten moraalin kannalta mutta rupesi pimenemään, hänen kaksi keltanokkaansa olivat kadonneet näköyhteyden päähän keskelle toria, hänen paras tunnustelijansa oli toivottavasti kunnossa, mutta häneen ei saatu yhteyttä. Hän yritti vielä kymmenen minuuttia saada Jokhoria langan päähän, tuloksetta. Vänrikki alkoi hermostua toden teolla. Keräten kaiken rohkeutensa (mitä sadan metrin levyinen torintapainen vaatii ylittääkseen) hän otti partionsa mukaan ja lähti varovasti astelemaan kohti tuhottua kaupparakennusta. He menivät samaa reittiä mitä keltanokat olivat menneet. Torin keskivälillä Hrumin ja Salkin jalanjäljet loppuivat kuin seinään. Maassa oli mustunut laskiväärin osumajälki ja siinä se. Ei mitään muuta viestiä Salkilta tahi Hrumilta. Vänrikkiä alkoi puistattaa. Rupesi olemaan todella pimeää ja jokainen varjo näytti iljettävästi Kaaoksen mutantilta tai Tyranidilta tai Örkkiolennolta. Hän kovensi tahtiaan ja saavutti tuhoutuneen kaupparakennuksen partionsa kanssa tuotapikaa. Kaikista heistä tuntui todella oudolta: He läähättivät, kuin olisivat juosseet monta kilometriä yhteen putkeen ja monelle miehistä oli kasvanut parransänkeä tuona viitenä minuuttina minä he varovaisesti ylittivät torin. Vänrikille itsellekin oli kasvanut hieman sänkeä ja häntä rupesi todella karmimaan tämä paikka. He eivät olleet ennen käyneet tässä osassa kyläpahasta mutta eivät olleet kuulleet vastaavista ilmiöistä mistään muualta Ikaros Kolmannelta.
Vänrikki asetti vartijat kauppaa puolustamaan ja liiketutkan vähän matkan päästä kaupan nyt rikkiammutusta julkisivusta. Kaiken varalta. Hän itse tutki koko kolmekerroksisen talon henkilökohtaisesti etsien Jokhoria joka huoneesta ja syvennyksestä. Vox-linkki sähisi vain pahaenteisesti eikä hän nyt voinut ottaa yhteyttä edes komentokeskukseen asian johdosta, hän sai vastaukseksi vain sähinää ja korahduksia.
"Vänrikki, tääl on ovi jumissa!", Uusavuton Kaartilainen huusi esimiehelleen. Vänrikki tuli turhautuneena tummentuneen puuoven luo ja koitti avata sitä. Lukko oli jumissa, tai ovi oli teljetty sisäpuolelta. Ovi oli pahaenteisen tuntuinen, ei sillä että sen väritys tai olomuoto olisi ollut erikoinen, vänrikistä vain "tuntui" pahalta. Hän otti laspistoolin ja ampui lukon tohjoksi. Ovi antoi vihdoin perille ja edessä odotti karmaiseva näky, joka sai vänrikin oksentamaan niille sijoille: Poloinen Jokhor oli hirttoköydessä keskellä huonetta, riippumassa kattolankusta. Koko huone oli kuin verellä valeltu ja Jokhorin vatsa oli viilletty auki, suolet pursuivat ulos. Silmät olivat kaivettu ulos ja Ilkisiä tuijottivat mustat silmänaukot. Mutta kaikkein pelottavinta ja oudointa oli Jokhorissa se, että hän oli kuivunut, kuin satavuotias. Hänen harmaat, pitkät hiukset valuivat valtoimenaan hänen hartioillaan ja hänen ihonsa oli ryppyinen ja kalpea. Aivan kun hän olisi ollut tuossa monta vuotta, kuukautta, tai viikkoa. Vaikea sanoa, koska Jokhorin suolet olivat vielä verestä märät mutta silti hänen ruumiinsa oli kuin satavuotiaan, vieläpä tomun peitossa, kuten muukin tätä järkyttävää huonetta. Vasta nyt vänrikki huomasi takaseinää koristavan Kaaosikonin, ikonin, jollaista hän ei ollut ikinä ennen nähnyt mutta oli kuullut tarinoita kauheista asioista joita tapahtui näiden epäpyhien artefaktien läheisyydessä. Ilkis poistui huoneen suulta vetäen Kaartilaisen mukanaan. Hän kuiskasi tälle hiljaa "Et kerro sanaakaan tästä, et kenellekään, koko elämäsi aikana. Keisari sinut armahtakoon jos aukaiset suusi siitä mitä näit tänään." Kalpea sotamies poistui paikalta nyökäten. Kuin refleksistä vänrikki otti vox-linkin vyöltään ja koitti yhdistää Jokhorille. "Kuuleeko... HELVETTI!" Vänrikki tajusi erheensä ja purskahti tuskaisiin kyyneliin. Hän hakkasi kättään seinään itkien kunnes hänen kätensä olivat verillä. Hän oli menettänyt ainoan ystävänsä kauhealla tavalla. Ainoan todellisen ystävän. Hän vaipui hiljalleen maahan ja jäi istumaan vasten seinää kasvot verisiin käsiin hautautuneina. Vasta nyt Ilkis tajusi kauhukseen että hänelle oli tullut partaa. Lisää. Ja paljon. Hänellä oli kahden viikon sänki, ja aikaa oli tuskin kulunut tunti siitä kun he olivat saapuneet toriaukiolle. Palaset loksahtelivat paikoilleen hänen päässään: Kaaosikoni, vääristynyt aika... Niillä oli yhteys, aivan selvä sellainen. Hän veti pistimensä jalkatupesta ja katsoi sen kautta naamansa, käyttäen sitä peilinä: Näky ei ollut kauhean kehuttava. Kahden viikon sänki hänen arpisella kasvoillaan. Ensimmäinen ajatus mitä hänelle tuli oli, että täältä on pakko päästä pois, ja helvetin äkkiä! Hän juoksi portaat alas ja kohtasi lopun partion, samanlaisessa kunnossa kuin hän, aivan yhtä ällistyneenä kuin hänkin heidän kohtaamisestaan. "Kerätkää kamppeet, nyt! Aikaa viisi sekuntia. Sitten lähdemme täältä." "Entä tunnustelija Jokhor, sir? Missä hän on..?" Ilkis käänsi katseensa poispäin ja nielaisi kyyneleet. Hän kääntyi takaisin ja komensi uteliaan Kaartilaisen keräämään tavaransa pois. Kun kaikki olivat valmiita, Ilkis johdatti heidät pitkin pimeää toria kohti tietä mitä pitkin he olivat tulleet. Kaikkia väsytti, miesten läähätys oli korvin kuultavaa. Joku yskäisi. Kun he olivat puolivälissä toria, kaikkia väsytti ja heikotti. Muutama mies väsähti keskelle tiilikasaa. Ilkis nosti heidät rinnuksista ylös ja käski miehet eteenpäin. Keisarin nimeen, mitenkä voi olla näin väsynyt... Lopulta Ilkis putosi jaloilleen. Hänkin yski ja pyyhki suunsa kämmenselällä. Verta. Sitä tuli nenästä ja keuhkoista. Hänen miehensä olivat samassa jamassa, sinkomies Thadeus makasi maassa vaikeroiden. Yht'äkkiä yksi Kaartilainen kiljaisi pelonsekaisella äänellä "Liikettä! Paljon liikettä!" Ilkis muisti että he olivat jättäneet liikkeentunnistimen talon eteen. Ja siihen oli viitisenkymmentä metriä. "Mistä suunnasta, sotamies! Mistä suunnasta, perkele!" "Suoraan talosta. Tulossa tänne kohti... Monta objektia, liikkuvat kuin kävelyvauhtia!" Ilkis kirosi ja otti laskiväärinsä ja pistoolinsa. Hän komensi miehiään tekemään samoin mutta vain muutama totteli. Tai oli kyvykäs tottelemaan. Sinkomies makasi maassa, kuten kolme muuta, yksien verta. Ilkis tähyili pimeään ja kuulusteli. Raskaita askelia. Häntä väsytti, niin kauheasti. Ase ei tahtonut pysyä kourassa eikä silmät tarkentaneet pimeään kuten... ennen. Pari tuntia sitten...
Vänrikki Ilkisin viimeiseksi näyksi jäi vääristynyt, punakaapuinen, Kaooksen kultisti heiluttamassa valtavaa Sahaterää Ilkisiä kohti muiden kultistien vyöryessä pimeydessä lasaseiden napsahdellessa pimeydessä.
Ikaros III menettiin täydellisesti Kaaosjumala Khornen palvojille Keisarin vuonna 40,988. Avaruusmariinit koittivat moneen otteeseen vallata planeettaa takaisin, mutta Inkvisitio tuli, jälleen, päätökseen Puhdistaa planeetta, tällä kertaa seismisillä torpedoilla. Ikaros III tuhottiin täysin Keisarikunnan Navigaatiokartoilta Keisarin vuonna 41,005. Istaar-planeetan Kaartilaiset jouduttiin uhraamaan.
[End of transmission]
Toiseen kertaan
Toiseen kertaan
niih.
Eka 40k-sellainen minulta 