Miksen sitten minäkin? Kilpailutarinat.

[xxxxxxx]

Laitanpa minäkin kaikkien kiusaksi tarinakilpailussa paikoille tuhat ja sata sijoittuneet tarinani.

*****

FB:

Homeisen juuston ritarit

Harmaa näkijä Niksnaks istuskeli kultaisella valtaistuimellaan. Tai no, se oli puinen jakkara joka oli maalattu kultaisella hilemaalilla. Valtaistuin oli sijoitettu keskelle kivistä salia, joka oli ollut kääpiöiden asuinpaikka, kunnes rottaihmiset olivat tulleet ja syöneet kaiken juuston ja juoneet kaiken oluen, jolloin kääpiöiden oli täytynyt lähteä hankkimaan lisää ruokaa jostain toisesta linnoituksesta. Valkoiseen kaapuun pukeutunut näkijä pyöritteli pientä vihreätä kiveä teräväkyntisessä kourassaan. Sitten hän työnsi sen tyhjään silmäkuoppaansa.
"Orja! Tuo minulle ruokaa! Heti-heti!" huusi turhautunut rottamies. Orja käveli hänen luokseen ja repäisi itseltään hännän irti.
"Tässä, ruokaa-ruokaa, herra." orja nyyhkytteli.
"Nyt käy kutsumassa armeija koolle-koolle. Älä aikaile!" karjui Niksnaks mussuttaen samalla makoista orjanhäntää.

Montasataa vaaleansinisiin haarniskoihin pukeutunutta myrskyjyrsijää, toista tuhatta klaanirottaa, vielä enemmän orjia, sotakoneiden miehistöt, rottakörmyjä, kolmisensataa ruttomunkkia, kourallinen rännijuoksijoita ja joukko velhoinsinöörejä saapui harmaata näkijää ympäröivään kivihalliin.
"Onko teillä tylsää-tylsää? Minulla ainakin on! Meidän täytyy hyökätä jonnekin ja tappaa-tappaa! Oletteko samaa mieltä?!" ärjyi Niksnaks.
"Joo-joo! Ei olla saatu pitkiin aikoihin rynnäköidä vihollisen päälle!" myrskyjyrsijöitä johtava sotaherra Krikit huusi.
"Niin, eikä olla saatu juosta vihollista karkuun pitkiin aikoihin, sillä tavallahan se aina menee-menee." eräs sarkastinen orja sanoi. Niksnaks napsautti sormiaan ja yht'äkkiä salama osui tämän sarkastisen orjan vieressä olleeseen kääpiön luurankoon.
"Voi Sigmar! Krikit, pilko-pilko tuo sarkastinen ääliö palasiksi." harmaa näkijä käski ja sotaherra teki.
"No niin. Olen suunnitellut, että voisimme valloittaa-valloittaa koko Pahamaat. Saisimme teurastaa niin paljon vihernahkoja kuin huvittaa." Niksnaks kertoi. Rottaihmisten joukko alkoi kiljumaan innosta. Huomenna he kaikki olisivat jo pieksämässä örkkejä ja hiisiä.

Aamuaurinko nousi kirkkaana. Kukot kiekuivat, siat röyhtäilivät ja vanhat ukot kirosivat kivenkovia sänkyjänsä.
"Hahaa! Voin jo kuulla-kuulla kuinka kukot kiekuvat, siat röyhtäilevät ja vanhat ukot kiroavat kivenkovia sänkyjänsä!" ärjyi harmaa näkijä mahtipontisella äänellä.
"Minä johdan teidät voittoon niljakkaita vihrenahkoja vastaan niin, että ne eivät tiedä-tiedä mikä niihin iski! Ha ha ha!" jatkoi hän. Etunenässä kulkivat tuhannet orjat, seuraavana monituiset klaanirotat, ruttomunkit yrittivät verenhimoisina juosta näiden edellämainittujen yli, sitten sotakoneet miehistöineen, kymmenet rottakörmyt, monet myrskyjyrsijät Krikitin kanssa, rännijuoksijat maan alla, velhoinsinöörit sinne tänne ripoteltuina ja joukon viimeisenä rottajätillä ratsastava Niksnaks.
"Hop hop, jalo ratsuni! Meidän on määrä tappaa-tappaa örkit viimeisen mieh... örkkiin asti!" hän sanoi. Koko massa marssi enemmän tai vähemmän järjestäytyneesti ulos kotiluolastostaan kohti örkkien asuttamia Pahamaita. Aamu muuttui synkäksi kuin yö, koska rottien aromit tiivistyivät suureksi kaasupilveksi auringon eteen.

Erään vihernahkalinnoituksen pomo, Pokkapakka, kuuli inhaa kiljuntaa ja raivostui, koska joku herätti hänet kauneusuniltaan. Raivosta hulluna hän tarttui kirveeseensä ja juoksi ulos teltastaan.
"Waaagh! Noi karvaset rottaruojat kaivaa kyl verta kuonostaan! Hiidet, vapauttakaa mun lohikärmes!" Pokkapakka huusi.
"Ja mun myöstes!" karjui shamaani Plurtz.
"Nyt annetaan niille köniin ja kunnolla!" Pokkapakka jatkoi.

Toisella rintamalla rottamiehet laittoivat pyssyköitään esiin ja asemiin. Armeija yritti järjestäytyä myös. Eturivissä orjat, seuraavana aaltona klaanirotat, näiden jälkeen ruttomunkit ja myrskyjyrsijät, rännijuoksijat edelleen maan alla ("Missäköhän ne rännijuoksijat luuraa-luuraa?" Niksnaks ihmetteli.), velhot sotakoneiden seurana ja rottajätit olivat ratsailla olevan Niksnaksin "henkikaartina". Vihreä lauma purkautui linnoituksesta. Riveissä oli niin hiisiä kuin örkkejäkin ja niiden yllä lentivät Pokkapakka ja Plurtz. Kummatkin osapuolet olivat suurilukuisia ja erittäin hurmeenjanoisia. Orjat ja hiidet ottivat yhteen ja taistelukenttä alkoi jo punertaa. Toisaalta juoksivat klaanirotat yli karvaisten tovereidensa raatojen, kun taas örkit talloivat vielä elossa olevatkin pienet vihernahat isojen jalkojensa alle.

Tunnit vierivät kuin örkkien ampumat kivet rottien yli, ja äsken vihreä taistelukenttä oli peittynyt verestä ja peräsuolenpätkistä. Örkkien lohikäärmeillä lentävät johtajat olivat menettäneet ratsujensa hallinnan, jonka johdosta suomuiset kaljamahat lensivät kohti Uutta Maailmaa ja kaikki riviörkit ja -hiidet olivat suurina kasoina. Taistelukenttä raikui inhottavien rottamiesten hirveästä kikatuksesta ja räkättämisestä.
"Me voitimme-voitimme! Hip hip hurraa!" Harmaa näkijä Niksnaks oli johtanut hurjat joukkonsa voittoon hirmuisia vihernahkoja vastaan.

***

40K:

Vihreä Täystuho: Universumin valloitus alkaa

Yliherra Krookee ja hänen henkikaartinsa, Albiinorkit, loikkasivat pois sotarekan kyydistä. Kun joukko asteli lähemmäs kaivosta, heidän peräänsä juoksi kourallinen vihernahkaisia poikia.
"Ruuki-Kruuki! Pomo! Oota meitiä! Oota ny!" huusi tämän kourallisen johtohahmo läähättäen.
"Kuka minua kutsui? Ai, se olet sinä, toveri Fung. Ja nimeni on Krookee [kruukii], ei Ruuki" yliherra Krookee puheli.
"Miks hitossa sää puhut tollatteen, pomo? Äh, mitään väliä. Voisiksää hommata meitin joukolle samallaisen rekan ku itelläs o?" Fung kysyi.
"Öö, ei ole tarpeeksi varoja, ei." punaiseen, karvareunaiseen viittaan ja mustaan koppalakkiin pukeutunut örkkien johtaja selitteli. "Mutta jatkettaisiinko nyt matkaa kohti kaivosta?"

Tämä örkkien sotapomo, Krookee nimeltään, oli erittäin eriskummallinen. Hän oli kookas, voisi jopa sanoa, että todella kookas örkki, mutta luuli itseään ihmiseksi, joten oli omaksunut ihmismäisen puhetyylin. Hän myös pukeutui erittäin epäörkkimäisesti. Päässä lakki, selässä viitta ja yllään hänellä oli musta liituraitapuku. Vaikkakin erittäin outo, hän oli myös erittäin viekas ja brutaali. Kerrankin hän oli jättänyt vangiksi otetun eldarin kahleissa kymmenen aseistautumattan grotin kanssa täysin suljettuun kammioon viikoksi. Kun hän kävi tarkistamassa vankinsa tilan viikon päästä, eldar oli mitä luultavimmin kuollut nauruun. Grotit olivat kokeneet nälkäkuoleman, koska eivät olleet saaneet hampaitaan tai kynsiään eldarin ihon läpi. Kun tämä oli siirtynyt manan maille, pienet vihreät miehet olivat yrittäneet syödä toisensa, mutta huonoin tuloksin.

Muutamankymmenen vihernahan vahvuinen joukkio tallusteli kohti kaivosta. Yliherra Krookeen oli määrä noutaa kaivoksesta lisää örkkejä armeijaansa. Hän oli saanut vihjeen eräältä "luotettavalta" kommandolta. Tämän takia hän oli matkannut muutaman planeetanvälin avaruusaluksellaan. Kun vihreä massa saapui luolan suulle, Krookee päätti mennä yksinään taivuttelemaan sotilaat puolellensa. Hän meni pimeään kaivostunneliin.
"Haloo! Onko täällä ketään?" yliherra tiedusteli. Ei vastausta. Örkki jatkoi matkaansa pidemmälle, kun yht'äkkiä kuuli kilkettä ja kalketta. Hän ilmestyi suurempaan tilaan, ja hänen silmiensä alla levisi vielä suurempi kaivosverkosto. Se oli täynnä lähes hampaisiin asti panssaroituja ja vielä paremmin aseistettuja ihmisiä, jotka olivat maalanneet ihonsa lähes kokonaan vihreäksi.
"Voisitteko viedä minut johtajanne luo?" kysyi Krookee yhdeltä kaivajalta.
"No totta mooses, tuu mun mukaan." eräs kaivauksen työntekijä sanoi ihmetellen oudosti pukeutunutta vihernahkaa. Hän ja örkkien yliherra tepastelivat kohti erästä isokokoista ihmishahmoa, jonka ihoa ei oltu maalattu kauttaaltaan, vaan oli enemmänkin kuvioitu vihreäksi.
"Mitä toi vihree spurgu haluu meistä?" kysyi äreä kaivoksen työnjohtaja alaiseltaan.
"Haluaisitteko te vihreänahkaiset ystäväni liittyä armeijaani? Saisitte hieman käyttöä noille aseillenne. Myös 2% taistelusta saaduista tavaroista ja aarteista kuuluu teille. Sovittu?" Krookee kokeneena kirästäjänä ja orjakauppiaana saneli.
"Juuh, kyl sen pitäs sopii. Muutes, mun nimi on Kron." sanoi kaivuripoikien pomo hieman hämmästyneellä, mutta viekkaalla äänellä.
"Tajuutko pomo? Me päästään hei osingoille örkkien taisteluista. Asiaa! Toivottavasti ton tyypin alaiset on yhtä dorkia kuin herra itse." supitti kaivuri Kronille.

Krookee edellä, Kron toisena ja parisenkymmentä kaivuripoikaa viimeisenä marssivat ulos kaivoksesta.
"Me saimme juuri uusia ystäviä!" yliherra huusi tovereilleen. Kaikki muut örkit olivat täysin hämillänsä. Krookee ja kaivuripojat lähestyivät sotarekkaa ja örkkipoikia. Vihreäksi itsensä maalanneet ihmiset vilauttelivat aseitaan hämmästyneille örkeille.
"Mut... Mut... Pomo hei, noi tyypit ei oo meikäläisiä, noon kaivuripoi..." huusi mekaanikko Imbest, jonka puheen keskeytti kaivuripoikien ilkeät katseet ja heidän johtajansa, joka esitteli juuri kiillotettuja voimakouransa teriä.
"Mitä, mitä sinä olit sanomassa, uskollinen mekaanikkoni?"
"Ömm... Krhm... En mää mitään, en tasan mitään pomo."

Krookee ja Albiinorkit edellä rekassansa, seuraavana örkit ja viimeisenä kaivuripojat, koko joukko matkusti kohti örkkiarmeijan kuljetusalusta. Tunnin ja toisenkin rekka ajoi ja pojat juoksivat. Suuri metallinen möykky, jolla pystyi lentämään, levisi heidän silmiensä edessä, vaikkakin vielä oli vähän matkaa. Krookee huomasi kuinka koko ajan kasvava savupilvi lähestyi.
"Kas, kas. Tervetuliaiskaarti saapuu." hän sanoi. Savupilven keskeltä alkoi jo erottua jotakin. Yksi rekka ja viitisen pyörää. Rekalla viilettivät kapteeni 'Ook, pahamaineinen "merirosvo" miehistöineen. Pyörillä ajoivat hirmuiset örkkibandiitit, Los Banditos, joiden johtajalla, Trisikklellä, oli kolmipyöräinen kulkuväline. Jalan olevat örkit olivat vieläkin käärmeissään, koska heillä ei ollut mitään ajoneuvoa, mutta ei kaivuripojillakaan hyvät olot olleet.
"Ah, rakkaat alamaiset, kunhan pääsemme jättimäiseen alukseemme, niin nokka käännetään kohti... Käännetään kohti... No, hällä väliä, kunhan päästään liikkeelle ensiksi!"

*****

Laittakaa kommenttia.

[Viikate]

Molemmat tarinat olivat liian humoristisia minun makuuni, tai oikeastaan minun odotuksiini tältä kilpailulta.

Fantasy battle ensin:
Tarina kulki todella sujuvasti, sitä oli mukava lukea. Huumori oli ihan hauskaa. Miinuspuolena se oli liian lyhyt, mikä haittasi erityisesti taistelukuvausta.

40k:
Tämä ei ollut yhtä käytännön pila kuin FaBa-tarina, mikä oli plussaa. Muutamia ihan hyviä ideoitakin löytyi ja kun teksti oli jälleen todella sujuvaa, olisi tarinaa lukenut mielellään pidempäänkin. Eli miinuspuolena se oli liian lyhyt ja loppui vieläpä kesken.

Molemmissa tarinoissa kerronta oli todella sujuvaa, niitä oli hauskaa lukea. Vähän liian kevyt ote vei pisteet minun arvioissani, mutta se on henkilökohtainen mielipide.