Gramrorin teot: Nälkää ja Olutta.

[Jesh]

Uusille lukijoille tiedoksi, kannattaa lukea prologi ennen tätä. Sen pitäisi löytyä alempana tätä sivua nimellä Prologi: Kohti Gundabadia http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=20741

Here we go:


Gramrorin teot:
Nälkää ja olutta.

_________________________________________________

’’Varo Hrumgaf’’Gramror huusi, mutta se oli liian myöhäistä. Riimuilla koristettu kirves lensi hienossa kaaressa Hrumgafin päähän murskaten kalloa. Örkillä oli epäuskoinen ilme kasvoillaan, ikään kun hän ei ollut vielä tajunnut omaa kuolemaansa. Örkki kaatua romahti maahan kaataen mukanaan vieressään taistelevat hiidet ja kääpiöt.
Gramror kuuli huudon takaansa ja vaistomaisesti hyppäsi sivuun.
Juuri oikealla hetkellä. Hänen takaansa hyökännyt kääpiö menetti jalansijansa Gramrorin yhtäkkäisen liikkeen takia ja kompastui. Gramror kohotti kirveensä laajassa kaaressa ja iski, mutta turhaan. Kääpiö ehti kierähtää pois alta potkaisten rautaisten saappaidensa koko voimalla Gramroria nilkkaan. Gramror karjaisi kivusta ja romahti kääpiön päälle pudottaen aseensa. ’’Perkuleen partaniekka mä litistän sut sinne! Ja sitten mä tapan susta loput!’’ Gramror puhisi painiskellessään kääpiön kanssa. ’’Pelkkää puhetta saastainen vihernahka! Samoojamme ovat jo tähän mennessä pyytäneet apua läheisiltä kaivoksilta ja tänne marssii pian armeija, joka tuhoaa sinut ja saastaisen laumasi. Grugnin kautta minä tapan sinut ennen sitä!’’ Kääpiö huusi Gramrorille. Kansastaan puhuminen sai kääpiön ennennäkemättömään vimmaan ja raivon kipunoimaan tämän silmistä. Tästä Gramror hätkähti hieman ja se oli ainut asia mitä kääpiö tarvitsi päästäkseen eroon massiivisen vastustajansa otteesta.
Kääpiö kierähti pois Gramrorin alta ja potkaisi tätä leukaan. Kuului kammottava rusahdus ja raivon karjahdus. Kääpiö kompuroi jaloilleen ja etsi asettaan. Se oli hautautunut ympärillä olevan taistelun jälkiin. Hän kirosi äänekkäästi kääpiökiellellä ja tyytyi ottamaan maasta kiven yrittämään murskata Gramrorin pään.
Keskittyessään aseensa etsimiseen kääpiö ei ollut kiinnittänyt tarpeeksi huomiota mustaörkin toimiin. Se oli iso virhe. Yllättäen nopeasti kokoonsa nähden Gramror ponkaisi jaloilleen puolisokeana kivusta ja raivosta yrittäen murskata kääpiön paljain käsin. Silloin yhtäkkiä Gramror huomasi kääpiön kaulalla kimmeltävän jotain. Se oli jalokivi. Sanoinkuvaamattoman kauniiina se välkehti sateenkaaren värein saaden Gramrorin sydämmen palamaan halusta saada se. Siitä välkehti murskaavan vallan ja voiman tuntu. Syvältä päänsä syvyyksistä Gramor kuuli huudon: ’’Senkin typerä apina! Sieppaa se ny ja sust tulee koko maailman kunkku!’’ Gramror ei kuitenkaan saanut sanoista selvää päänsä surinan vuoksi (johtui epäilemättä kivusta). Kääpiö huomasi ihmetellen örkin jääneen tuojottamaan sukujalokiveään, mutta ei heittänyt hyvää tilaisuutta hukkaan iskien kiven Gramrorin päähän. Sitten kaikki oli pimennyt Gramrorin päässä…


…Gramror heräsi hätkähtäen unestaan.
Taas kerran hän oli nähnyt unta nuoruudestaan ja ensinäkemyksestä kalliiseen helyyn. Hän karjaisi raivoissaan. Muut mustaörkit olivat tuhonneet kääpiöt, paitsi tätä yhtä, pelastaen Gramrorin hengen. Muut olivat pitäneet häntä hulluna kun hän kertoi niille helystä ja siitä, että jos he saisivat sen niin he voisivat tuhota kotimaansa kaaoskääpiö isäntännät. He olivat matkanneet kotiin kaaoskääpiöiden orjakaivoksiin valmistellen pakoa sieltä. Tämän kaiken Gramror muisti, vai muistiko?
Hänellä oli vain hämäriä muistikuvia kotiinpaluustaan ja jotain oli tosiaan tapahtunut, mutta mitä? Gramror heitti ajatukset mielestään painuen takaisiin karhunturkista tehtyyn petiinsä. Nyt piti keskittyä ainoastaan matkaan.


Snikrit Turpea katseli kantotuolistaan kirkuvaa skavenia säälimättömin silmin. Snikrit näki tämän yksilön olevan erityisen lihaksikas ja notkea skaveniksi, mutta näki myös syyn.
Skavenilla oli erillaisia sairaalloisesti hohtavia paiseita eri puolella tämän kehoa ja skavenin silmissä näkyi vihertävä hohto. Saastakiveä, Snikrit mietti. Tollasest syöpäläisest kannattaa pysyy kaukana!
Snikrit naurahti pirullisesti nähdessään skavenin kiemurtelevan kauhuissaan kun hiidet kaatoivat tämän päälle sangollisen hämähäkkejä.
’’Saastainen rotta! Nyt sä kerrot meille kaiken sun syöpäläis kansan suunnitelmista tai saat katua. Me osataan pitää sun kanssa hauskaa ja todella pitkää…’’ Snikrit sanoi pehmeällä äänellä naputellen tuolinsa käsinojia sormillansa. ’’Minä en kerro-kerro sinulle mitään!’’ Skavenin kuumeinen huuto päätyi karmeaan kiljaisuun, kun eräs iso vihertävä hämähäkki puraisi tätä kaulaan. Tympeä haju purskahti ilmaan skavenin pelkoneste rakon pettäessä. Snikrit nosti kaapunsa reunuksen pitkän koukkunokkansa eteen ja vilkaisi Weezamia vihaisesti. Weezam oli Snikritin henkilökohtainen avustaja ja oikea käsi. Hän oli Koukkunokkaisen kuun hiisiklaanin shamaani, ja avustanut Snikritiä koko tämän pitkän uran aikana. Weezam oli pukeutunut purppuranpunaiseen kaapun ja tällä oli iso leveälierinen hattu päänsä suojana auringonpaisteelta. Weezamin koko asusteesta löytyi salaperäisiä merkkejä, joita edes Snikrit viisaana hiitenä ei tunnistanut. Itseasiassa nämä merkit olivat vain erillaisia kääpiöiden kirjoitusriimuja, mutta muut yöhiidet eivät sitä tienneet ja merkit saivat heikon Weezamin näyttämään salaperäiseltä. Snikritin vihainen katse tuntui sanovan: Mitä mä nyt teen. Tää hullu rotta ei anna periks millää! ’’Älä pelkää teidän vihreytenne, tämä syöpäläinen tulee vastaamaan kaikkiin kysymyksiin ajallaan. Minulla on suunnitelma. Teidän ei tarvitse huolehtia siitä, oi massiivinen.’’ Weezam sanoi nähden Snikritin vihaisen tuijotuksen.
Snikrit huokaisi helpottuneena. Eihän hänen kaltaiselleen mahtavalle hiidelle sopineet tämän kaltaiset tehtävät! Syömisestä ja haaremin iloista nauttiminen oli paljon tärkeämpää.
’’Erittäin hienoa Weez! Mä luotan suhu. Jos onnistut, nii sata kimmeltävää Snikrittiä on sun (Gunbadin rahayksikkö, nimetty vuoren tyrannimaisen hallitsijan mukaan).’’ Snikrit sanoi yrmeästi. Kullan menetys sai hänet aina pahalle päälle. Snikrit otti tuolinsa selkänojasta ruoskan ja käski tuolin liikkeelle takoen hiisi kantajiinsa vauhtia. Kantajat valittivat, mutta eivät uskaltaneet jatkaa sitä tuntiessaan ruoskan sivalluksen kasvoillaan tai selässään. Weez katseli hymyillen miellyttävää hymyään pomolleen.
Weez oli jäänyt yksin luolaan katsellen Snikritin menoa. Hymyillen hän marssi ovelle varmistaen ettei kukaan ollut luolassa ja sulki oven. Hän lukitsi sen yleisavaimella. Hän ja Snikrit olivat ainoat tälläisten avaimien omistajat, joten ainut henkilö joka kidutuskammioihin pääsi heidän lisäkseen oli kidutusmestari, harvinaisen taitava örkki, joka oli erikoistunut kidutuksen ihmeelliseen taitoon. Hän oli kuitenkin kuollut erään loitsun vaikutuksesta räjäyttäen päänsä. Nyt hänestä olisi enemmän hyötyä.
Yhtäkkiä Weezam alkoi hoilottaa kimeällä äänellään loitsua, joka sulkisi oven täydellisesti kunnes Weezam halusi sen avata. Vihreä hehkuva sädekehä ympäröi hänet heiluttaen huoneessa olevia kidutuslaitteita ja muita esineitä, sekä myös kauhusta tajunsa menettänyttä skavenia.
Sitten taika oli ohi ja Weezam huokaisi tyytyväisenä. Hän käveli uupuneena kuopan reunalle. Siellä alhaalla makasi tajuton skaven hämähäkkien ympäröimänä. ’’Turha esittää syöpäläinen.’’Weezam sanoi.
Yhtäkkiä skaven avasi varovasti vihreät silmänsä ja nuuhkaisi ilmaa. Skavenin katse siirtyi kuopan reunalla olevaan hiiteen. ’’Onko-onko se vanha läski mennyt?’’skaven kysyi. ’’Kyllä, ja voit lakata esittämästä pelokasta. Saastakivi koostumuksesi ansiosta hämähäkin myrkky ei tepsi sinuun.’’ Weezam vastasi tuijottaen kiinteästi skavenia. ’’Ah, viisas hiisi. Kyllä teidän alemmassa rodussanne sittenkin-sittenkin löytyy edes pientä-pientä tietoa meistä luomakunnan johtajista, skaveneista.’’ skaven vastasi vinkuen vähän väliä.
Weezam vain tuijotti skavenia. Tämä hämmästytti skavenia suunnattomasti. Hän kun oli odottanut uutta kidutusta. Weezam vain tuijotti tätä käyden kerran muualla hakemassa lihaksikkaan örkin käden. Jopa skaven tajusi käden kuuluvan tutulle kidutusmestarille.
Tuijotusta kesti monta tuntia, mutta lopulta skavenissa tapahtui jotain mitä Weezam oli odottanut. Sille tuli nälkä. Saastakivi parannukset skaveneiden ruumissa parantavat lihaksia ja älyä, mutta näiden pitää syödä usein pitääkseen ruuminsa ja järkensä kunnossa. Merkit näkyivät yhä selvemmin.
Aluksi skavenin sormet alkoivat nykiä aina välillä, mutta nykiminen jatkui pahempana saaden skavenin värisemään vaikka luolassa oli hyvin lämmin. Skavenin silmät kiiluivat kuin kuumessa katsoen epätoivoisesti kuopan seinämille etsien kohtia joita pitkin pystyisi kiipeämään, mutta turhaan. Seinämät olivat täysin sileät ja niissä ei ollut jalansijoja.
Aikaa kului.
Yhtäkkiä skaven alkoi vikistä säälittävästi yrittäen epätoivoisesti kiivetä seinämiä pitkin tappaakseen Weezamin ja syödäkseen tämän ruumiin. ’’Ssshhh…Julma hiisi antaa-antaa meille ruokaashh, ja heti…’’ skaven vikisi tuijottaen epätoivoisesti Weezamia. Hiisishamaani vain käkätti iloisesti katsellen skavenin epätoivoa. ’’Kenties sinä olet suostuvaisempi herrani ehtoihin nyt? Täällä minulla on kidutusmestarin lihaksikas ruumis.’’ sanoi Weezam pirullisesti hymyillen. Hiisi nautti tästä vallan tunteesta täysin siemauksin. ’’Ajattele sitä. Lihaksia, ihraa ja luita kaluttavaksi…’’ Viimeiset sanat olivat liikaa skavenille, joka näytti menettäeensä järkensä. ’’Kerronsh-kerron mitä tahansa vihernahkashh haluaa!’’ skaven kiljui. ’’Hyvä. Mikä siis on teidän säälittävän rottarotunne suunnitelmien takana?’’ Weezam kysyi heilutellen örkin lihaksikasta kättä kuopan reunalla. Skaven näytti käyvän sisäisti kamppailua. Pitikö sen kertoa, vai eikö pitäisi? Nopeasti selviytymisvietti vei voiton. Skavenit ovat ehkä pelkurimaisimpia olentoja koko wanhassa maailmassa, eikä tämä ollut poikkeus. Aikaisemmin skaven oli vain esittänyt pelokasta, mutta nyt tämä oli näyttänyt menettäneen järkensä nälästä.
’’Suuri-suuri suunnitelma! Paljon klaanilaisia tulee Skavenloukosta. Tosi-tosshi hyvin panssaroituna ja päivänvalossa-valosshha kulkee saastakivi karavaani. Paljon koneita Kirskeeltä…’’Skaven näytti nyt melkein menettävänsä tajuntansa nälästä ja Weezamin piti harmikseen heittää käsi tälle. Viimeisillä voimillaan skaven ryömi käden kimppuun. Sen terävät hampaat pureutuivat käsittämättömän ahnaasti lihaan leikaten lihaa ja nahkaa.
Weezam katseli kärsimättömänä tietolähdettään. Hän halusi arvokkaat tietonsa nyt. ’’Senkin syöpäläinen! Haluan loput tiedoista nyt! Vapautesi tulee koittavan tämän jälkeen…’’ Weezam sanoi hymyillen. Skaven epäili petosta, mutta uuden tälläisen näännytyksen pelko oli suurempi kuin mikään. ’’Kaksi suurta-suurta saastakivi insinööriä tullut Kirskeeltä. Uusi kone kaivaa tunnelin alemmilta tasoilta läskin hiiden kammioon ja klaanilaiset tulevat ja tappavat kaikki hiidet. Minä en-en siinä ollut mukana. Ne tekevät-tekevät sen kahden päivän-päivän kuluttua.’’ skaven sanoi. ’’Voinko-voinko minä lähteä nyt?’’
Weezam hymyili. ’’Ensiksi minä annan sinulle palkinnon…’’ Weezam alkoi messuta raivokkaasti heiluttaen käsiään kuin lintu. Skaven tajusi kohtalonsa lähenevän ja alkoi sihistä. ’’Sinä-sinä lupasit!’’ Weezam vain nauraa käkätti. Yhtäkkiä tuntui kuin aika olisi jähmettynyt. Skaven silmäili Weezamia kauhistuneena hetken, mutta lopetti tuntiessaan päänsä paisuvan. Kuului ällöttävä pamaus ja skavenin aivoja roiskahti ympäri kuopan seinämiä ja Weezamin kaapua ja hattua. ’’Älä ikuna luota hiiteen, kuuluu sanonta.’’
Weezam huokaisi uupuneena. Nyt olisi aika kertoa Snikritille jyrsijöiden suunnitelma ja kerätä palkkio. Sen jälkeen jalat veisivät hänet tuopilliselle tai parille Bradan Erikoista kapakka Koukkunokkaan, tai sitten pomon haaremiin.

Gramrorin joukkion matka kului hitaasti. Gramror ja pari muuta mustaörkkiä olivat ainoat henkilöt koko joukkiosta jotka olivat joskus edes joskus käyneet wanhassa maailmassa, mutta silloinkin he olivat käyneet etelämpänä maailmanreunan vuoristoja.
Tylsää kivikkoista maata rikkoivat vain kalliot ja kukkulat, muuten se oli aina vain yhtä ja samaa ruskeaa maastoa. Joukkion matkaa hidasti myös ruoan ja juoman puute. He olivat karanneet kaaoskääpiöiden kaivoksista ilman minkäänlaisia varusteita, lukuunottamatta aseitaan. He olivat kierrelleet pimeitä maita välttäen raakalaisten vaeltavia heimoja ja taistellen varusteista ja ruoasta mahtavia Hobgobla Khanin heimoja vastaan. Gramror oli kasvattanut voimiaan ja mainettaan melkoisen suureksi, kunnes he olivat törmänneet jättimäiseen raakalaisheimoon. Taistelu oli ollut ainut vaihtoehto, vaikkakin mahdollisuudet voittoon olivat minimaaliset. Koko Gramrorin armeija oli teurastettu ja henkiin oli jäänyt ainoastaan hän ja hänen joukkionsa. Nyt he joutuivat näkemään nälkää matkallaan Gunbadiin.
Gramror vilkaisi vihaisesti joukkiotaan villisikansa selästä kukkulan päältä. Noin 30 hyvin varustettua, mutta nälkäistä örkkiä, sekä noin 10 raskaasti aseistettua mustaörkkiä.
Örkit marssivat hitaasti Gramrorin mustaörkkien piiskan alla nälkäisinä. Jotkut örkit oli laitettu villisioille metsästämään, mutta saalista ei löytynyt tarpeeksi ruokkimaan koko laumaa, varsinkin kun suurin osa ruoasta meni Gramrorille ja tämän mustaörkeille. Ruoka joka piti joukot enimmäkseen liikkeessä, oli heidän omat toverinsa. Nälästä kaatuneet örkit syötiin alta aikayksikön. Mustaörkit eivät kuitenkaan örkinlihaan koskeneet, koska oudon uskomuksensa mukaan heikomman örkkirodun lihan syöminen heikensi heitä. Joka päivä pari örkkiä katosi salaperäisesti ja Gramror huomasi joukkionsa hupenevan.
Gramror nosti kätensä suojaamaan silmiään auringolta ja tähyili vihaisena länteen. Vuoret näkyivät, mutta niin ne olivat näkyneet jo monta päivää, mutta eivät ne tuntuneet lähestyvän. Hän jatkoi katselemistaan, mutta mitään ei näkynyt. Hän oli juuri kääntämässä päätään kun hän yhtäkkiä näki jotain. Oliko se vain paahtavan auringon aiheuttama harha vai oliko se pieni pölypilvi. Gramror keskittyi tarkasti katselemaan. Kyllä, se oli pölypilvi ja luultavasti marssivien joukkojen aiheuttama. Onks raakalaiset seurannu mua…Ei ne tänne voi olla mua seurannu, hän mietti. Iha sama mitä se on, mut meikä pitää silmän auki.
Gramror huomasi hänen joukkionsa melkein marssineen hänen ohitseen ja mutisi kirouksia kaikkien pään menoksi. Tietysti Gorkin nimeen.
’’Perkuleen vihreät apinat! Oottakaa mua, tai kaikkien käy ku Ugrafin eilen, tai sitten pikkase pahemmin!’’ Gramror karjui villisikansa selästä ravaten kukkulalta alas. Örkit olivat enemmän kuin iloisia saadessaan pysähtyä edes hetkeksi. Gramror ravasi joukkion eteen nostattaen pölyä ja katseli nälkäistä joukkoaan. Hän katseli arvioivasti jokaista örkkiä ja mietti. Örkit katsoivat toisiaan vaivaantuneina. Mitä hullu mustaörkki nyt halusi, örkit ajattelivat.
’’Kenellä teistä sontiasist o tarkka näkö? Ny heti esiin ja meitsi tuplaa ruoka-annoksen, mut huijarit menettää päänsä.’’ Gramror tiukkasi hypistellen Mäiskijää, omaa kirvestään. Jostain päi joukkiota kuului möreä ääni: ’’Meitsi näkee pitkälle. Kerran meitsi pysty näkee haltian melkein virstan päästä, mut se oli aukealla.’’
Rivistöstä astui esiin luiseva örkki, mutta Gramror näki tämän olleen joskus lihaksikas. Örkki oli kietonut huivin päänsä suojaksi paahtavalta auringolta ja kuten useimmilla Gramrorin joukkion örkeistä, tälläkin oli päällään musta nahkahaarniska. Örkin punaiset silmät kimmeltivät syvältä silmäkuopistaan. ’’Jos sä oot nii hyvä näkee, nii tuu meitsin mukaa. Mikä su nimi o?’’Gramror sanoi tutkiessaan örkkiä katseellaan. ’’Ku meitti oli Grimgorin leivissä, nii porukka kutsu mua Mozga-Mozgaks. Tääl meitsi o Mozga.’’ örkki sanoi.
Gramror hämmästyi vaikkakaan ei näyttänyt sitä ulkoapäin halveksumilleen örkeille. Grimgor!? Tää luiseva örkin rontti o ollu Grimgorin leivis! Katos, katos, voi olla sittenki tosta jotai hyötyä, Gramror mietti.
Katsottuaan tarkemmin Gramror näki lukuisia taistelusta tulleita arpia Mozgan paljailla käsivarsilla. ’’No tuu sitte meitin mukaa örkki. Sulle o yks tehtävä.’’ Gramror sanoi vilkuillen Mozgaa. Pidä ain varas, niin pidät ain pääs, oli sanonut eräs vanha örkkiorja kaaoskääpiöiden kaivoksilla. Ja niin Gramror aikoikin.

Gramror ja Mozga kiipesivät saman kukkulan päälle missä Gramror oli nähnyt kaukaisen pölypilven. Gramror katseli vähän aikaa etelään päin. Siellä pölypilvi vieläkin oli, ehkä siirtyneenä vähän länteenpäin.
’’Mitä su silmät näkee ku ne kattoo tota pölypilveä. Meitsi veikkaa vihollista, mut mikä se o?’’ Gramror sanoi osoittaen sormellaan pölypilveä. Mozga katsoi hiukan aikaa. ’’Siel on jonkinmoine joukkio. Mä en nää mitä ne on, mut ruskeita ne ainaki o. Ne raahaa jotai juttua mukana, mut mä en nää mikä se o. Se o varmaa vankkurit tai sitte se on joku kone koska se kiiltelee ku metalli.’’ Mozga sanoi hitaasti tuijottaen samalla pölypilveä kohti. Gramror katsoi ällistyneenä Mozgaa kohti. Mozgan arvo kohosi pikkuhiljaa Gramrorin silmissä. ’’Näätsä kaiken ton? Toi pilvihä on iha älyttömä kaukana!’’ Gramror sanoi. ’’Jep, meitsill o hyvät silmät.’’ Mozga sanoi hymyillen.
Hän ajatteli iloisesti tulevaa ruoka-annosta ja kunniottavaa tuijotusta muiden örkkien osalta. Meitsi, Mozga, on palvellu pomoo, hän ajatteli. ’’Perkule örkki, sähän oot oikee helmi toho muuhu roskajoukkoo verrattuna. Perkuleen, perkule! Sä voit mennä hakemaan sun ruoka-annoksen tost teltasta. Voit ottaa pikkase oluttaki, mut iha pikkase.’’ Gramror sanoi osoittaen erästä telttaa, joka oli keskellä leiriä. Mozga taputti kätensä yhteen hilpeästi ja lähti juoksemaan telttaa kohti.
Gramror jäi katselemaan pölypilveä.
Skaveneita.
Perkule mä tiesin, et se roskajoukko joka eilen tapettiin, oli vaa tiedustelu joukko, hän mietti. Ajatellessaan skaveneita ja taistelua joka olisi hyvin mahdollinen hän tunsi verensä kuumenevan ja kiihtyvänsä. Mutta sitten hänen järkevä puolensa otti vallan. Ei me tota voiteta, mun joukkio on liian heikko. Ei kohtaamist, ei tappelua. Hän huokaisi ja kirosi erittäin raskaasti. Ei tappelua, hän mietti melkein surullisena, mutta vain melkein…


Snikrit hoiperteli jaloilleen. Iloisesti laulellen hän yritti kiivetä ison fungus-sienen päälle. Sieni oli kapakan keskustassa ja sieltä haettiin oluet, mutta vain maksua vastaan. Sieniä vartioi kaksi örkkiä, mutta usein näiden vartiointi kääntyi juopotteluksi muiden kapakan asiakkaiden kanssa.
Snikrit oli erittäin viisas hiideksi ja oli saanut Gunbadin yöhiidet ja muut vihernahat omaksumaan itse keksimänsä valuutta systeemin. Yksi syy miksi Snikrit oli myös pitänyt Gunbadia kauan otteessaan oli myös se, että hän maksoi muiden sivistyneempien rotujen tavoin palkkaa alaisilleen. Sotilaat ja muut Koukkunokkaisen kuun heimon jäsenet saivat yhden Snikritin kerran kuussa. Jos kultaa ei löytynyt, niin hiidet kävivät vaihtokauppaa tavaroilla. Muut hiidet ja örkit ajattelivat halveksuvasti Gunbadin oloja. Eihän siellä ollut örkkimäistä tai tappeluja, muut ajattelivat, mutta systeemi minkä Snikrit oli opettanut piiskan avulla Gundabadin asukkaille toimi todella hyvin ja tappeluja silti oli. Tietysti mikään hiisi (tai örkki) valtakunta ei toimi moitteettomasti. Taisteluja ja tappeluja syntyi siltikin kuin sieniä sateella. Valuutta systeemin takia tappeluja syntyi usein raha-ahneille hiiseille ja örkeille.
Suurin osa kaikesta rahasta ja tavarasta mitä hiidet käsiinsä saivat menevät pääosin Koukkunokkaan, Gunbadin suositumpaan kapakkaan, joka oli nimetty vallassa olevan Snikritin Koukkunokkaisen kuun heimon mukaan. Snikrit omisti sen (niin kuin hän omisti melkein kaiken Gunbadista) ja sinne alkoholin himoiset hiidet pääosin menivät. Hiidet rakastavat yhtä asiaa ylitse muuta: olutta, eritoten fungus-oluesta, tai sitten kuuluisan Bradan mukaan nimetystä Bradan Erikoisesta.
Snikrit yritti kiivetä sienen päälle, mutta hän oli liian lihava. Koristeellisen kaavun alla lyllyvä ihra oli kiipeämisen tiellä. Tavallisesti Snikrit olisi raivostunut tästä valtavasti ja luultavasti teloittanut lähellä olevia hiisiä, mutta ollessaan ympäripäissään hän tuntui olevan yhtä iloa. Virnistelevä kaarti meni Snikritin avuksi ja suurin ponnistuksin onnistui nostaa tämä sienen päälle.
Päästessään sienen päälle Snikrit hoipeteli sen korkeimmalle kohdalle. ’’Kaikkish hiidet ja soturith, tsekatkaa tänne ny hethi!’’ Snikrit huusi sössöttäen epäselvästi. Iloinen hiisilauma huomasi suuren päällikkönsä sienen päällä ja kohottivat tuoppinsa juoden suurelle ja vihreälle Snikritille. Tästä Snikrit riemastui tarjoten kaikille kierroksen olutta. ’’Tieshitekösh te hiiden ryökäleet et me ollaa sodash ja ne paskashet skev…skava..skaoshhh…Just ne rotat suunnittelee hyökkäyst meiä pään menokshh…’’Snikritin ääni hiipui miettiessään mitä hän sanoisi Weezamin uutisista. Jotkut humalaiset hiidet luulivat Snikritin käskeneen heidän taistella. Riemastuneet hiidet alkoivat nyrkein ja asein nuijia toisiaan. Vartijaörkitkin liittyivät nopeasti seuraan ja pian kapakka oli täydessä kaaoksessa. Snikrit vain lallatti hiisien juomalauluja ja näytti pitävän hauskaa.

Weezam huomasi ärsyyntyneenä kapakkatappelun astuessaan Koukkunokkaan. Hän oli jo melkein räjäyttämässä Waaagh!-magiallaan lähellä olevien hiisien päät, kun muisti miksi oli tullut. Weezam tiesi Snikritin pitävän hänestä, mutta pelkäsi silti kertoa huonot uutiset julmalle hiidelle. Hän tutki katseellaan kapakkaa ja huomasi Snikritin pian korkean sienen päältä rallattamassa. Hän huokasi helpotuksesta nähdessään pomonsa olevan humalassa. Se helpottaisi asioita ja tästä voisi hyötyä ylimääräisiä Snikrittejä, hän ajatteli.
Magian nyrkein hän raivasi itselleen tien tappelevan massan läpi väistellen lentäviä tuoppeja. Päästessään sienen juureen hän kapusi hitaasti, mutta varmasti sen päälle. Päästessään sienen päälle Snikrit oli jo lopettanut laulamisen tuijottaen tylsästi eteensä.
’’Öh, pomo. Minulla on uutisia. Se mustaörkki, josta silloin kerroin on etenemässä hyvää vauhtia tänne. Tämän joukkio ei ole suuri, mutta raskaasti aseistettu ja silloin kun hän pääsee tänne, niin siitä ei hyvää seuraa, varsinkin jos hän matkalla löytää matkaavia heimoja. Ilman epäilystäkään hän valloittaa ne ja täällä voi tapahtua vallankaappaus! Mitkä ovat ohjeet, oi vihreä?’’ Weezam kysyi iloiselta Snikritiltä. Snikrit vain katseli iloisena sienen juuressa vellovaa massaa. Weezam huokasi väsyneenä ja toisti äsken sanomansa sanat.
’’Weezam shä voit thehä iha mitäsh haluut. Mä taidash ottaa viel yhet ja tehhä susht Gunbadin pomon!’’ Snikrit sanoi tehden perinteisen lupauksensa, jonka hän teki aina ollessaan ympäripäissään (pitämättä sitä ikinä). ’’Lähetänkö susipojat ja Brungan liikkeelle?’’ Weezam kysyi kyllästyneenä. Snikrit mietti hetken ja nyökkäsi typerästi. Weezam oli juuri lähtemässä kun muistikin yhtäkkiä ylimääräisen rahan.
’’Hei pomo. Eikö kymmenen ylimääräistä Snikritiä olisi hyvä palkkio näistä tiedoista?’’ Weezam sanoi mielistellen. Snikrit näytti miettivän näitä sanoja. ’’Joosh kylläpäsh sä ooth oikees. Ota tostha, lasshke sä ite ku oot niin viisas.’’ sanoi Snikrit heittäen pullean lompakkonsa Weezamille. Weezam tuijotti ahneesti lompakkoa ja päätti ottaa hieman ylimääräistä vaivanpalkkaa.
’’Ootkosh muute huomannu Weez sen, että tääl Koukkunokash huone näyttää pyörivä?’’ Snikrit sanoi hilpeästi.
Weezam huokaisi.

Katsellen tiiviisti pimeyteen Gramror odotti metsästäjien paluuta.
Hän oli lähettänyt heidät matkaan jo noin kahdeksan tuntia sitten. Mozgan näön avulla hän oli huomannut lähellä olevan puhveli lauman ja Gramror oli lähettänyt metsästäjät matkaan. Örkkien kasvattamien villisikojen avulla örkit voisivat jahdata eläimiä ja kaataa näitä heittokeihäillä. Pari metsästäjää oli jo palannut tyhjin käsin, josta Gramror hakannut heidät mustelmille. Perkule, niiden apinoiden o parasta palata hirveen elukka saaliin kans, hän ajatteli vihaisesti.
Gramror oli odottanut jo kauan metsästäjien paluuta istuen kivellä saaden hänen vierellään istuvat mustaörkit ja Mozgan kummastumaan.
Mozga liikkui nykyään paljon Gramrorin mukana. Gramror oli huomannut Mozgan erittäin hyödylliseksi. Mozga oli syntynyt villiörkkien keskuudessa ja täten tunsi metsästyksen hyvin ja hän oli myös ainoa wanhassa maailmassa syntynyt örkki Gramrorin joukkiosta, joten hän tunsi metsästyksen taidon ja tämän maailmankolkan eläimien tavat. Muut mustaörkit halveksuivat Mozgaa, koska tämä ei ollut mustaörkki, mutta ei silloin kun Gramror oli lähellä. Nytkin mustaörkit katselivat vihaisesti Mozgaa, mutta eivät uskaltaneet tehdä mitään.
Tylsistyneet mustaörkit rupattelivat niitä näitä Mozgan vihaamisen lomassa ja välillä joku aloitti kertomaan tarinoita kuuluisista Waaagheista, tai sotapomoista. Mozgaa eivät tarinat tai vihaiset katseet kiinnostaneet. Hän tuijotti tarkoilla silmillään pimeyteen odottaen metsästäjien saapumista ja mahdollista ruokaa. Mozgan arvonnousu mahdollisti suuremmat ruoka-annokset ja tuopilliset kallista olutta, mutta nälkä hänellä siltikin oli.
Yhtäkkiä pimeydessä liikkui jotakin. Huomattuaan liikkeen Gramror veti Mäiskijän selästään ja valmistautui tulijoihin. Vaaraa ei kuitenkaan ollut.
Pimeydestä ratsasti monta örkkiä vetäen perässään monta puhvelin ruhoa. ’’Hienoo pojat! Perkule ny meill o ruokaa pitää vaikka pirskeet! Noist riittää meille ruokaa moneks päiväks.’’ Gramror sanoi ällistellen puhvelien määrää. Mustaörkit ja Mozga juoksivat samantien Gramrorin kanssa valitsemaan parhaat puhvelien ruhot jättäen huonommat muulle joukkiolle.

Sinä yönä joukkio söi ensi kertaa hyvin sitten päivien ennen raakalaisten hyökkäystä. Puhvelit kaluttiin kirjaimellisesti melkein luita myöten ja siltikin ruokaa jäi yli.
Viimeistellen nuotiossa paistettua lihakimpaletta Gramror huokaisi tyytyväisesti ja otti kulauksen olutta. Helyn kautta, meitsihä on iha täynnä. Jos uudestaa saadaa tälläne saalis, nii mehä ollaa hyväs kunnossa sitte ku saavutaa Gunbadille, hän mietti.
Nuotion valossa hän kaivoi panssarinsa alta vanhan ja repeytyneen kartan ja tutki sitä. Hänen laskujensa mukaan Gunbad oli viiden päivän marssin päässä. Hänen kuulemiensa tietojen mukaan kukaan sotalordi ei hallinnut Gunbadia ja siellä asui yöhiisiä ja alemmissa luolissa skaveneita. Hänen tietonsa eivät kuitenkaan olleet täysin luotettavia. Jos sitä hallitsisi joku, niin tämä ei varmaan luovuttaisi valtakuntaansa Gramrorille ilman taistelua.
Gramror halveksi hiisiä sydämmensä pohjasta, mutta tiesi ettei Gunbadia vallattaisi tällä joukolla. Hänen piti siis löytää alueella kulkevia heimoja ja vallata ne kasvattaen armeijaa. Hän mietti pitäisikö hänen lähettää örkkejä etsimään alueen örkki- ja hiisiheimoja, mutta hylkäsi ajatuksen. Örkit voisivat karata liittyääkseen mukavimpiin heimoihin, tai he voisivat kuolla, eikä Gramrorilla ollut varaa menettää sotilaita.
Meitsi pitää kaikki mukana. Katotaa mitä tulee etee, hän mietti ja otti toisen kulauksen hupenevaa olutta.


Snikrit oli pahalla tuulella. Tämä oli hyvin yleistä ja tälläkin kertaa se johtui viime illan juomingeista ja sen tuomasta krapulasta. Tuntui kuin vihatut kääpiöt olisivat takoneet hänen aivoilleen uuden ilmeen.
Hän otti pienen palan erästä sientä, joka helpotti kipua ja hieroi ohimoitaan. Räkäpäisen partajurpin kautta! Meitsi ei ikinä enää ryhy juomakilpaan villiörkin kans. Ne aivokääpiöt ei meinaa sammuu ikinä, hän mietti huokaisten raskaasti. Ja kaiken lisäks o enää yks yö niiden rottien hyökkäykseen.
Snikrit oli varustanut joukkonsa jo ja hullusienen hatusta tehtyä keittoa oli valmistettu koko yö, joten juottaessa sitä yöhiisille hän saisi haluamansa määrän fanaatikkoja väijymään skaveneita. Kuolleen skavenin mukaan ne hyökkäisivät tänne hänen kammioonsa! Hän mietti mitä tuhoa se tuottaisi häne mukavalle kammiolleen. Hän puristi vihreät kätensä nyrkkiin. Ne saastaset syöpäläiset saa katuu tätä tosi paljo! Hän hypisteli valtaistuimen vieressä olevaa taistelukirvestä. Ase oli Snikritin mukana siltä varalta jos skavenit pääsisivät jotenkin hänen kimppuunsa.
Snikrit oli käskenyt Koukkunokkaisen kuun klaanin shamaanien valmistautua. Weezam oli käynyt Suuressa Vihreässä, örkkien ja hiisien henkimaailmassa kommunikoimassa Gorkin ja Morkin (niin ainakin Weezam väitti) kanssa. Hänen mukaansa hän olisi valmis kutsumaan Gorkin jalan taivaista tallomaan syöpäläiset kuoliaaksi. Monia vuoripeikkoja oli pyydystetty ja squigit oltiin laitettu valmiiksi taistelua varten. Snikrit tiesi skaveneita olevan erittäin paljon ja arvasi tämän armeijan olevan myös suuri. Tästä syystä Snikrit oli kutsunut monia lähellä olevia heimoja suureen taisteluun ja hän tiesi heidän tulevan taistelun himosta.
Snikrit valmistautui taisteluun.

Weezam käveli mutkittelevia tunneleita kohti puhtaampaa ilmaa ja päivänvaloa kohti. Kuten kaikki yöhiidet myös Weezam vihasi päivänvaloa.
Se melkein sokaisi hänet ja kestäisi pitkä aika tottua siihen ja kaiken päälle häntä alkaisi pyörryttää ja hän saisi karmean päänsäryn.
Hän haistoi ilmaa ja tiesi lähestyvän maanpintaa. Hänen ohitseen kulki monia joukkoja örkkejä ja hiisiä. Snikrit oli valmistautunut tulevaan taisteluun viisasti kutsumalla joukkoja kaikkialta ympäriltä ja itseltään suurelta Skarsnikiltä. Weezamin ohitse kulkevat osastot olivat nyt jo valmistautuneet taisteluun.
Weezam kääntyi erään tunnelin kulmasta ja näki päivänvalon pilkottavan tunnelin päästä. Weezam valmistautui tulevaan kauhuun.
Weezam astui päivänvaloon ja siristi silmiään. Kirottu aurinko, hän mietti. Tämähän on pahempaa kuin muistinkaan! Miten minä nyt Brunga Sudensilmän täältä löydän? Yhtäkkiä puolisokean Weezamin olkapäätä koputettiin. ’’Mitäs sie yöhiisi kattelet seinii? Meitsi on tääl.’’ sanoi kimakka hiiden ääni. Weezam kääntyi katsomaan siihen suuntaan mistä ääni oli tullut laittaen leveälierisen hattunsa varjostamaan silmiään. Se helpotti ja nyt Weezam pystyi katsomaan puhujaa hieman tarkemmin.
’’Brunga Sudensilmä oletan?’’ Weezam kysyi. ’’Kyllä.’’ kuului vastaus.
Puhuja oli sudentaljaan pukeutunut hiisi. Tällä oli pitkät terävät korvat ja näistä roikkui paljon isoja kultaisia korvakoruja. Hiisi oli maalannut kasvonsa siniseksi ja tämän takana asteli sidottuna puuhun verenhimoinen susi. ’’Siun pomo palkkas meitin tappamaan jonkun mustaörkin ja sen apulaiset. Meitti haluaa puolet palkasta nyt ja loput myöhemmi. ’’ sanoi Brunga hypistellen sapelia. ’’Kyllä, kyllä kärsimätön.’’ sanoi Weezam heittäen tälle pullean rahapussin. ’’Tavarat tulevat sitten kun työ on tehty.’’ Weezam sanoi yrmeästi katsellen menettämäänsä rahaa.
’’Pidä asiaa tehtynä shamaani!’’ Brunga sanoi virnistäen ja asteli suden luo katkaisten tämän köyden ja hyppäsi sen selkään. Vasta silloin Weezam näki hämärästi kallion alhaalla liikuskelevan susiratsastaja lauman. Brunga huusi lähtökäskyn käkättäen ja lauma ampaisi matkaan.
Brungan mentyä Weezam asteli takaisin siunattuun pimeyteen keskittyen tulevaan taisteluun.
Weezam valmistautui taisteluun.

Gramror ravasi joukkion mukana villisikansa selästä.
Gramror kuunteli. Hän kuuli monia asioita, joista yksi oli puhina, joka tuli marssivista örkeistä. Yksi oli piiskojen napsahdus kun Gramrorin mustaörkit ruoskivat örkkeihin puhtia. Ei siel mitää erikoist kuulu, Gramror mietti, mutta oli varma kuulleensa hetki sitten susien haukkumista. Hän katseli joukkiotaan ja mietti oliko kukaan muu kuullut sitä. Hän näki vain väsyneitä ja vihaisia örkinkasvoja.
Hän ajatteli pyytää Mozgan avuksi, mutta hänen ei tarvinnut pyytää. ’’Pomo, pomo! Tuu tsekkaa tätä ny! Tää o tosi tärkeet! Seuraa meittii!’’ Mozga sanoi kiihtyneenä juosten Gramrorin luo. Mozga oli selvästi valmistautunut taisteluun. Gramror nyökkäsi ravaten Mozgan perään. ’’Mitä ny? Miks sä vaivaat mua? Perkule jos se o jotai turhaan nii menetät pääs.’’ Gramror sanoi vihaisesti. He tulivat eräälle tasanteelle josta näkyi hyvin alas. Mozga ei sanonut mitään, osoitti vain eteenpäin.
Kymmennittäin susilla ratsastavia hiisiä ravasi kohti Gramroria ja tämän joukkiota jonkin matkan päässä.
Gramror hymyili julmasti vetäen Mäiskijän selästään. ’’Meitsi opettaa noille mitä taistelu o!’’Gramror sanoi.
Gramror valmistautui taisteluun.

_________________________________________________________

No tässä olisi sitten jatkoa Gramrorin toilailuille. Edelleenkään yrittäkää olla välittämättä mahdollisista kirjoitus virheistä, koska niitä on. Tein pieniä muutoksia lukijoiden pyynnöstä tyyliin *Kiittää Prologin kommentoijia (Itse tarinamestari!)*
No kommentoikaa tai haukkukaa, the choice is yours!

[Porkkana]

Jehuu!

Tarina vaan paranee ja ens tarinas on sitä kauan odotettua mättöä!Heenoa työtä!

[Jesh]

Oh no! There is only one comment! Something must be done, before Jesh starts to cry like a sissy girl he is. Save him, and read the story and criticize it!

Peace.

[Grom]

Hyvä, tällekin sai nopeasti jatkoa! Hauskaa luettavaa, täytyy sanoa, että örkeistä saa aina tietynlaista komiikkaakin kirjoitettua . Hyvä ettet heti siirtynyt mättöön, vaan jätit sen vasta ensi lukuun. Tämä on kyllä hyvää tarinaa ja hauskaa luettavaa, vaikkakin välillä kirjoitusvirheet ja ehkä välissä hieman väärät sanavalinnat pistävät silmään (mutta tämä nyt on tällaista nipottamista:roll:). Juonihan se ratkaisee ja tässä se on kohdallaan. Ensi luvussa päästään sitten mättämään oikein toden teolla!:D Odotan innolla.

PS: Yksi juttu vielä. Minulle jäi epäselväksi, että keitä ne raakalaiset oikein olivat.

Minun 500. viestini!!!

[Jesh]

PS: Yksi juttu vielä. Minulle jäi epäselväksi, että keitä ne raakalaiset oikein olivat.

Ogrejahan ne. Kiitän kommenteista.
Jatkakaa haukkumista.

[Grom]

Ogrejahan ne. Kiitän kommenteista.
Jatkakaa haukkumista.

Tietysty, olishan se pitäny tietää, kun itekin niitä joskus noin kutsun. Ja miten niin jatkakaa haukkumista? Ihan positiivistahan palaute on ollut.

[Akatchi]

Hmm. Tuossa puhveli kohdassa missä kaikki said syödä kyllikseen. Veikkaan että kaikki söivät hotkien ja koska he olivat olleet tyhjin vatsoin monta päivää eikö ahmimisesta pitäisi saada hirveä vatsakipu? Tai no örkeistä ei tiedä. Kansa(johon kuuluu kourallinen väkeä) pyytää uusia episodeja. ME halutaan VIDEO!!! eiku siis...

[Jesh]

Ogrejahan ne. Kiitän kommenteista.
Jatkakaa haukkumista.

Tietysty, olishan se pitäny tietää, kun itekin niitä joskus noin kutsun. Ja miten niin jatkakaa haukkumista? Ihan positiivistahan palaute on ollut.

Taisit ymmärtää minut hieman väärin. Outojen sanavalintojeni takia olen tottunut sanomaan kommentoimista haukkumiseksi. Teidän palautteenne on ollut todella asiallista ja hienoa, että tykkäätte. Anteeksipyyntö väärinkäsityksen johdosta minulta.

Onko lisää halukkaita kommentoijia? Rakentava kritiikki olisi poikaa. Jos tarina on liian pitkä ja se haittaa lukemista, niin ilmoittakaa, että tiedän tehdä siitä hieman lyhyemmän. Kommenttia.

[Jesh]

Ei enempää kommentteja? Vain 3 kommentoijaa, prologikin oli nähtävästi suositumpi *Nauraa*. Suurin osa prologin arvostelijoista ei viitsinyt arvostella itse teosta? No eipä pakolla.

[Rune]

Älähän nyt, kyllä sitä palautetta tulee kunhan lukemaan kerkiää.

Joo, tarina oli taas aivan samaa laatua, ellei parempikin, kuin prologi. Kirjoitusasu oli hyvin kuvaavaa ja selkeää, pysyin hyvin mukana tapahtumissa. Myös se, ettei hahmoja ollut liikaa auttoi samastumaan ainakin Gramrorin ja Weezamin osiin. Minun ainakin tulisi oppia tästä asiasta. Kaikin puolin mukavaa tarinankerrontaa. Ei ollut mestari missään, mutta mitään ei pahemmin kyllä puuttunutkaan, joten kaikki on hyvin ja luen mielelläni lisää tätä. Miinuksia tarinasta edittaan lisää jos keksin tai jaksan kiroittaa. Mutta jatka vain samaan malliin.

[Bumba]

Weee-eee Buumba bambuee!
Loistavaa! hienosti kuvailtu hienosti tulkittu! Heenoa!

´ere we go, ´ere we go, ´ere we go,