Jokaisella tarinalla on loppunsa...(Andromedus)

[Andromedus]

Baalin läheinen alue, kaksi päivää myöhemmin.

Andromedus kamppaili vastaan, mutta turhaan. Hänen sisäinen olentonsa oli ottanut jo vallan. Hän ei voinut taistella sitä vastaan. Kaikki tuntui samalta kuin ennenkin, paitsi että hän ei pystynyt kontrolloimaan kehoansa kuin hiukan jos hän oikein ponnisteli, ja hän alkoi väsyä.
Lopeta Andromedus sinä et voi voittaa, sinulla oli ennen tämä ruumis, nyt se on minun. Ankh´Drakhun sanoi.
Minä kamppailin pitääkseni sinut loitolla, mutta työni ei ollut turha, sillä pääsin tappamaan monia kaaoksen kätyreitä. Andromedus sanoi.
Niin, mutta minä olin osa raivoa sisälläsi, osa johtui veren enkelten perimästäsi mutta minä keräsin voimiani aina jonkun aikaa ja vapautin sen raivoksi jonka piti tappaa sinut. Mutta selvisit joka kerta, mutta sain sentään sinut vaihtamaan täydellistä aatettasi. Kun ryhdyit palkkasoturiksi, taistelit myös omiasi vastaan. Minä sain sinut tekemään niin. Nyt sinä saat todistaa Baalin, ja Veren Enkelten lopullisen tuhon.
Sinä et voi tehdä sitä. Andromedus sanoi hänen olematon äänensä täynnä tuskaa sekä epäuskoa.
Voi, kyllä minä voin. Voin naamioida tämän aluksen, voin saada sen näyttämään Veren Enkelten alukselta.
Andromedus ei voinut puhua. Mutta hän ryhtyi suunnittelemaan jotain epätoivoista kuulemansa perusteella.

Akh´Drakhun asteli aluksen käytävää eteenpäin. Hänen voimahaarniskansa kalahteli aluksen metalliseen pintaan ja ääni kaikui koko tilassa. Kaaoksen soturi käveli ovea kohti ja avasi sen. Pilotit istuivat paikoillaan ja ohjasivat alusta, he olivat laskeneet kypäränsä lattialle koska ne olivat melkein hyödyttömiä alusta ohjatessa.
”Milloin me olemme perillä” Akh´Drakhun sanoi, ”Baalissa?”
Pilotti vilkaisi häneen epäilevin silmin.
”Mikä sinun suunnitelmasi oikein on?” Soturi kysyi. ”Vaikka pääsisimmekin Baalille asti emme koskaan pääsisi tutkasta läpi, mutta jos pääsisimme, meitä odottaisi tuhat Veren Enkeliä tuolla alhaalla.”
Akh´Drakhun hymyili ivallisesti kalpealla ja melkein värittömällä naamallaan joka vain hyvin vähän muistutti Andromedusta.
”Minä puhun kuin Andromedus, jos he kysyvät millä asialla me olemme, sanon että olen Andromedus ja että minulla on asiaa Dantelle. Pystyn myös naamioimaan tämän aluksen että se näyttää Veren Enkelten omalta alukselta. Sitten me hyökkäämme Veren Enkelten tukikohtaan. He eivät osaa arvata että hyökkäämme joten siitä tulee helppoa, meitä on sata, ja meillä on yllätyksen etu. Sitten me turmelemme kaikki Sanguiniuksen patsaat ja tuhoamme kaikki sankarihaudat. He eivät koskaan pääse siitä yli.”
Pilotin naamalle levisi ilkeä hymy.
”Baal on vain muutaman minuutin päästä tästä paikasta. Itse asiassa saavumme kohta sen ilmakehään, johtaja.”
Akh´Drakhun oli tyytyväinen. Hän saisi tuhota kaiken sen mitä Andromedus oli saanut aikaan, kertaheitolla. Hänen päässään pyöri kuvia Dantesta ja Mephistonista, molemmat kuolleena, heidän päänsä koristamassa hänen haarniskaansa.
”Tee taikasi johtaja, kutsu jumaliamme puoleesi.” Pilotti sanoi.
Akh´Drakhun keskitti kaikki voimansa yhteen ja supisi hiljaa sanoja jotka imperiumissa kuultuina olisivat aiheuttaneet hänelle pitkän ja kivuliaan kuoleman. Hän meni haara-asentoon ja kohotti kätensä sivuille, kämmenet ylöspäin. Kämmeniin ilmestyi punaista valoa, valo alkoi virrata aluksen joka osiin, värjäten sen punaiseksi ja muuttaen merkit veren enkelten valkoisiksi tunnuksiksi. Akh´Drakhun laski kämmenensä alas ja lopetti taian. Kaaoksen ikivanhaa vaaleansinistä alusta ei enää tunnistaisi mitenkään, sillä se oli nyt punainen ja se oli huomattavasti uudemman-näköinen Ankeus luokan taistelualus. Akh´Drakhun oli myös muuttanut itseään hieman enemmän Andromeduksen näköiseksi eikä häntä olisi voitu tunnistaa aidosta muuta kuin haarniskan perusteella. Kohta aluksen ikivanha näyttö räpsähti laiskasti päälle ja eteen ilmestyi kuva miehestä jolla oli johtoja joka puolella kiinni itsessään.
”Tämä on keskus, kertokaa kuka te olette ja mikä on asianne.” Mies kuulutti konemaisella äänellä.
Akh´Drakhun istahti kuvaruudun ääreen.
”Tässä on Andromedus, minulla on asiaa Dantelle.” Akh´Drakhun sanoi aivan Andromeduksen äänellä.
Keskus käsitteli tietoja hetken aikaa ja ilmoitti sitten:
”Tervetuloa takaisin Andromedus, saatte mennä.”
Akh´Drakhun kytki näytön pois päältä ja alkoi nauraa tavallisella, synkällä, kolkolla ja tyhjänoloisella äänellään.
”Dante, aikasi on tullut.”

Andromedus ei tuhlannut voimiaan siihen että saisi Alter egonsa puhumaan oudosti. Hänen suunnitelmansa oli muhimassa hänen päässään, kaikki ratkeaisi miten asiat vain järjestyisivät. Hänen ajatuksensa keskeytti kun kuvaruutu meni taas vaivalloisesti päälle. Sama mies oli kuvaruudussa.
”Niin?” Akh`Drakhun vastasi.
”Komentaja Dante ilmoitti että hän haluaa tavata sinut aluksessasi. Hän haluaa keskustella kanssasi.”
”Kiitos tiedosta, valmistelenkin alukseni semmoiseen kuntoon että voin…vastaanottaa hänet.”
Näyttö meni taas pois päältä aivan kuin se menisi ansaituille unille.
”Hahaa! Tämä on melkein liian helppoa! Kun Dante kävelee tänne voin kiduttaa hänet kuoliaaksi.”
Niin juuri Andromedus, sinun opettajasi ja ystäväsi saa kuolla minun kädestäni. Tai itse asiassa sinun kädestäsi. Ja sinä et voi tehdä sille mitään, mutta saat sentään aitiopaikat. Kaaoksenpalvelija puhui toiselle itselleen.
Tämä kostautuu vielä, kyllä minä jotain keksin sinun pääsi menoksi, sillä ei ole väliä vaikka minä kuolisin. Haluan vain että Alphariuksen aidot pojat kuolevat. Helpotit jo työtäni tappamalla veljeni. Andromedus vastasi.
Ihmettelen miksi olet tehnyt vain noin vähän vastarintaa – ottaen huomioon että minä taistelin sisälläsi koko ajan. Sinä et vain pystynyt kommunikoimaan kanssani koska et ollut tietoinen minusta, mutta minä olin ne kuiskaukset sisälläsi, minä olin sinun raivosi vahvike. Minä olin sinä.
Sinä olet kaikkea muuta kuin minä. Ehkä teen niin vähän vastarintaa koska tiedän että olen ikuisesti sinun ärsykkeenäsi. Ja pystyn esimerkiksi tekemään näin tarvittaessa.
Akh´Drakhun tempaisi yhtäkkiä taisteluveitsen vyöltään ja yritti iskeä itseään päähän. Veitsi pysähtyi juuri ennen kuin se kosketti päätä.
Näetkö? Et voi vahingoittaa minua, muuten sinä olisit jo kuollut ajat sitten minun toimestani tai sitten olisin kaivanut geenisiemenesi ulos. Akh`Drakhen naurahti.
[]Mutta pystyn tekemään muuta.[/i]
Samassa veitsi lävisti toisen pilotin ohimon ja hänen päänsä valahti sivulle ja haava alkoi ruiskimaan verta, juuri ennen kuin ruumis tippui aluksen metalliselle lattialle hämmästynyt ilme kasvoillaan.
”Mitä sinä riehut?” Toinen pilotti sanoi ja otti pistoolinsa esille ja kurtisti kulmiaan.
”Andromedus…taistelee vieläkin sisälläni. Mutta hän ei pysty tekemään tätä kauaa. Joka sekunti kun Veren Enkelten geenisiemen on poissa minusta, minä vahvistun, kun taas Andromedus heikentyy kunnes lopulta hänen sielunsa haihtuu olemattomiin.”
Pilotti laittoi pistoolinsa takaisin mustaan koteloon ja virnisti terävähampaisella suullaan ja kääntyi takaisin näppäinten pariin.
Niin Andromedus. Sinä heikkenet koko ajan, lopulta sinusta ei ole enää mitään jäljellä. Uskoisin että kahden tunnin sisällä olet ruumiiton ja kuollut. Akh`Drakhen sanoi ivallisesti
Uskonpa että minä koidun tuhoksesi sitä ennen.
Andromedus ei halunnut keskustella enempää tuon vastenmielisen olion kanssa, eikä hänellä ollut enää henkisiä voimia tehdä mitään muuta Akh´Drakhunin ruumiinosilla. Hän tiesi jotain mitä hänen toinen puolensa ei luultavasti tietänyt tai ottanut huomioon. Dante tiesi että `Andromedus` oli kääntynyt ja ei tekisi sitä virhettä että hän tulisi yksin alukselle. Andromedus alkoi suunnittelemaan omassa mielessään suunnitelmaa hänen omassa mielessään, joka heikkeni hetki hetkeltä.

Samaan aikaan Baalilla, Veren Enkelten päämajassa

Danten ajatukset olivat mietteissä. Hän kävisi tänään taisteluun omaa taistelutoveriaan vastaan. Tosin Andromedus oli enemmän kuin taistelutoveri, hän oli hänen paras oppilaansa, hän oli myös hänen ystävänsä. Dante oli nähnyt vain kaukaa miten Andromedus oli muuttunut, viitta oli värjäytynyt mustaksi ja haarniska oli Alfa Legioonan väreissä.
Hän oli omassa yksityisessä tilassaan, siellä hän oli elänyt koko pitkän elinikänsä. Hänen haarniskansa, kirveensä, pistoolinsa ja naamionsa olivat korokkeella odottamassa käyttöä. Huoneen seinät olivat punaiset ja lattia ja katto valkoiset. Tila oli varsin pieni mutta erittäin hieno ja taiteellinen. Hänen nukkumatilansa oli nurkassa ja pienessä syvennyksessä oli kirkkomaiset lasit joihin oli tehty lukuisia maalauksia Sanguiniuksesta ja niistä tulvi sisään huoneen kaikki tarvitsema valo. Syvennyksessä oli imperiumin lordin ja luojan, Keisarin patsas joka katsoi aina rukoilijaa ymmärtävin silmin. Hän oli siellä kahdestaan hänen palvelijansa Luciuksen kanssa.
Dante otti korokkeelta kultaisena kimaltelevan haarniskansa jalkasuojat ja kiinnitti ne jalkoihinsa tiedustelija noviisi Lucius apunaan.
”Oletko sinä koskaan ajatellut taistelevasi sinun ystävääsi vastaan?” Dante kysyi noviisilta katsoen tyhjään.
”Minäkö? En ole, se olisi kerrassaan…jotain mitä ei voi melkein edes kuvitella.” Lucius sanoi hieman takerrellen.
”Niin minustakin. Luulin että tämä päivä ei koskaan koittaisi. Joudun taistelemaan vastaan yhtä vanhimmista ystävistäni.” Dante sanoi ja kiinnitti itselleen rintapanssaria.
Lucius oli hetken hiljaa ja kiinnitti rintapanssarin takaosan.
”Miksi sinä taistelet veljeäsi vastaan?” Hän kysyi.
Dante huokaisi.
”Hän ajautui väärälle puolelle, mutta toivon että ei omasta tahdostaan.” Dante sanoi raskaasti.
Lucius mietti hetken kun hän nosti käsipanssarit niiden yleiseltä paikaltaan. Hän pysähtyi miettimään.
”Jos hän ei tehnyt sitä omasta tahdostaan, uskon että hän haluaa keisarin luo. Älä epäröi tappaa häntä, teet hyvän teon, tapat jonkun joka palvoo kaaosta, mutta vapautat samalla viattoman sielun.
Dante antoi Luciuksen kiinnittää hänen erinomaisen ja notkean panssarinsa viimeiset osat itseensä. Hän asetti Sanguinius naamion kasvoilleen ja otti kirveensä korokkeelta. Siinä oli punainen terä ja musta varsi titaani korostuksilla. Teräosan vastapuolella oli pääkallo ja siivet, yksi Veren Enkelten tunnuksista.
”Olet oikeassa Lucius, ymmärsit vaivani. Mutta se ei ole niin helppoa kuin luulet. Menehän siitä, sinulla on varmasti parempaakin tekemistä.”
Hän otti ikivanhan pistoolinsa pöydältä ja tähtäsi seinään kokeilun vuoksi.
”Onneksi näkö on tallella.” Hän tokaisi.

Tuntia myöhemmin, Baalin Ilmakehä

Akh`Drakhun oli valmistanut soturinsa, he olivat valmiina tappamaan.
”Minusta tuntuu että Dantella on kuitenkin sotureita mukanaan, joten saamme ainakin lisää tapettavaa. Mutta älkää tappako ketään välttämättä, saamme ehkä kidutettua heidät kaikki hengiltä.” Hän sanoi.
Alfa Legioonan soturit virnistelivät ja latasivat bolttereitaan ja varmistivat että lähitaisteluaseet olivat kunnossa. He olivat valmistautuneet ottamaan vierailijat vastaan aluksen vasemmalla puolella jonne kaikki vierailijat ja täydennysjoukot saapuivat. Sali oli iso ja kolkko, sinne mahtui helposti jopa viisisataa miestä. Se oli kuitenkin täynnä tynnyreitä ja laatikoita jotka olivat tyhjiä ammus ja polttoaine säiliöitä.
”Veren Enkelten alus lähestyy meitä, se on varsin suuri, tarvitseeko meidän epäillä mitään?” Pilotti kuulutti Akh`Drakhunille.
”Ei” Hän vastasi, ”he ovat aina pyrkineet mahdolliseen mahtailuun joka tilanteessa.”
He odottivat hetken aikaa kunnes kuulivat valtavan kolahduksen joka ilmoitti että toinen alus oli osunut heihin.
”Avaammeko oven?” Pilotti kysyi.
”Ei ihan vielä, miehet piiloon!” Akh´Drakhun huusi melkein sadalle miehelleen jotka äkkiä juoksivat laatikoiden ja tynnyreiden taakse. Akh`Drakhun itse meni tynnyrit taakse jolloin vain hänen kasvonsa näkyivät, muuten hänen piikikäs ja erivärinen haarniskansa olisi paljastunut.
Ovi avautui painumalla seinän sisään päästäen pienen suhahduksen. Ovesta sisään käveli ensimmäisenä Dante kiiltelevässä haarniskassaan, seuraavana hänen perästään tuli monta kymmentä miestä kunniakomppaniasta(jotka Akh´Drakhun tunnisti kultaisista kypäristä)sekä muutama soturi jolla oli täysin musta haarniska jossa oli punaisia viivoja.
Kaikki järjestäytyivät riviin Danten taakse noin kahden metrin päähän. Akh`Drakhun laski sotureiden yhteissummaksi kuusikymmentä soturia.
Akh´Drakhun kirosi itsekseen.
Ei Dante ole niin tyhmä mitä luulet, sitä paitsi huomaan että et ole tottunut tekemään suunnitelmia, et ottanut huomioon että Dante näki kun sinä valtasit minun ruumiini. Andromedus sanoi, heikkona mutta silti läsnä.
Ole hiljaa, kyllä minä selviän, saat nähdä kun veljesi kuolevat.
”Andromedus, näytät kalpealta.” Dante sanoi.
Akh`Drakhun kirosi tyhmyyttään, hän unohti tehdä loitsun.
”Sama se, tiedät kuitenkin että olen muuttunut.”
Kaaossoturi asteli tynnyreiden takaa varmoin askelin. Hän paljasti vaaleansinisen haarniskansa josta lohkeili piikkejä sieltä täältä, hänen viittansa oli muuttunut mustaksi ja Tuhontuojan piikit olivat vääristyneet ja kaoottiset.
”Siis tuollainen sinusta on tullut, miten sinä pystyit hylkäämään aatteesi?” Dante kysyi ja otti maskinsa pois.
”Ei se ollut hänen tahtonsa, sillä minä olen Akh`Drakhun, Alphariuksen viimeinen kloonipoika, Andromedus oli myös mutta minä olin Alphariuksen geeni, minä olin geenisiemeneen vangittu toinen Andromedus. Mutta Veren Enkelten geeni oli voimakkaampi ja hän uskoi siihen paremmin. Toisin kuin Anaroth, mutta minä tapoin jo hänet. Hän oli heikko, minä olin aina voimakkaampi.”
Danten silmät olivat surulliset.
”Onko Andromedus…kuollut?”
”Ei” Anaroth sanoi ja osoitti itseään, ”hän on sisälläni, niin kuin minä olin ennen Andromeduksen sisällä. Mutta hän heikkenee koko ajan kun Anaroth repi hänen kirotun Sanguiniuksen geenisiemenen irti.”
Dante näytti hämmästyneeltä ja miettivältä.
”Jos Andromedus sinä kuulet vielä tämän, anna merkki olemassaolostasi.”
Yhtäkkiä kaaosjohtajan suu aukesi ja sieltä kuului tuttu ääni.
”Varokaa!” Akh`Drakhun huusi, tosin Andromeduksen äänellä.
Veren Enkelit ottivat aseensa esille samalla kun Alfa Legioonan soturit hyppäsivät esiin tynnyreiden ja laatikoiden takaa. Akh`Drakhun laittoi sarvilla koristetun kypäränsä päähän ja ampui plasmapistoolillaan kaksi Veren Enkeliä kuoliaaksi.
”Tämä ratketkoon tässä ja nyt!” Hän huusi taas omalla kolkolla ja kylmällä äänellään.

Dante ehti juuri reagoida kun kaaoksen kätyrit hyppäsivät piilopaikoistaan. Hän lensi hyppyreppunsa avulla vihollisensa niskaan ja ampui yhden legioonalaisen lennosta ja tämä kaatui maahan vatsassaan nyrkinkokoinen savuava reikä. Hänen jalkansa tömähtivät maahan suoraan legioonalaisten eteen ja kaksi hämmästynyttä soturia menetti päänsä yhdestä mahtavasta kirveen iskusta. Dante väisti täpärästi iskun joka tavoitteli hänen päätänsä ja kosti poistamalla lyöjän käden kirveensä iskulla. Hänen soturinsa yhtyivät taisteluun juuri silloin ja hänen sivuilleen ilmestyi hänen omia sotureitaan jotka taistelivat vihollisiaan vastaan hyvin urheasti. Salin täytti kuolonhuutojen, hakkausten ja aseiden paukkumisen sekamelska joka kaikui metallisessa tilassa aavemaisesti. Dante ampui juuri ja juuri kaksi häntä päin törmäävää vihollista jotka kuolivat nopean mutta erittäin tuskallisen kuoleman kun panos sulatti heidän päähänsä reiän. Dante väisteli ja torjui iskuja jotka oli suunnattu häneen, se oli helppoa mutta tämä ei ollut hänen oikea haasteensa - hän ei halunnut taistella vieläkään Andromedusta vastaan.

Akh`Drakhun torjui aseellaan vaivatta Veren Enkelin hyökkäyksen ja huitaisi tämän laajassa kaaressa seinälle Tuhontuojan voimalla. Hän oli yksin keskellä salia mutta viisi ruumista oli jo hänen jalkojensa juuressa. Kaksi soturia ryntäsi vielä hänen kimppuunsa ja hän valmistautui. Ensimmäisen iskun hän torjui helposti mutta toinen puri syvälle hänen kylkeensä. Kaaossoturi irvisti tuskasta ja ampui pistoolillaan lyöjää päähän ja tämä vaipui maahan kiljuen ja pidellen kasvojaan. Toinen ampui sarjan pistoolillaan häneen mutta haarniska esti että mitään vahinkoa tapahtuisi. Hän iski tätä polvella vatsaan ja löi ylhäältä voimanyrkillään soturin selkään jolloin tämä vaipui epämääräiseksi mytyksi lattialle.
Akh`Drakhun poimi häntä äsken haavoittaneen voimamiekan lattialta ja otti sen toiseen käteensä ja heitti pistoolinsa menemään.
”Dante! Haasta minut! Tapan muuten kaikki soturisi!”
Soturi kultaisessa haarniskassa katsoi häntä päin.
”Jos niin haluat, Akh`Drakhun, sillä haluan vapauttaa ystäväni!” Dante huusi ja hyppäsi reppunsa avulla suoraan vastustajansa eteen. Sanguiniusnaamio näytti pelottavan kaaossoturia hieman mutta se ei häntä paljoa hätkäyttänyt.
”Sinä et voi enää vapauttaa ystävääsi, jos minä kuolen, hän kuolee myös.”
Danten valtasi taas suru sekä nyt myös epätoivo.
”En voi siis pelastaa Andromedusta?” Dante kysyi.
”Et.” Akh´Drakhun vastasi kylmästi ja loi voimamiekkansa Dantea päin mutta soturi torjui sen nopeasti ja iski vastaavasti takaisin ja tavoittikin vihollistaan aseellaan mutta hän aiheutti vain lohkeaman haarniskassa ja kipinäryöpyn.
”Et sinä noin minua tapa!” Kaaoslordi vastasi ja hyökkäsi molemmilla aseillaan yhtä aikaa. Dante väisti mutta voimamiekka osui häntä vatsaan mutta hänen rautasädekehänsä suojeli häntä vahingolta, aiheuttaen aseen kimpoamisen haarniskasta.
”Ei mikään turha, tuo voimakenttä ympärilläsi, mutta ei se minua estä tappamasta sinua!” Akh´Drakhun karjaisi ja löi Tuhontuojalla Dantea vatsaan. Vaikka voimakenttä suojelikin häntä, se ei suojannut tarpeeksi ja Veren Enkelten johtaja lensi kaaressa ilmaan ja rojahti lattialle vuotaen verta vatsastaan. Akh´Drakhun kohotti Tuhontuojan viimeiseen iskuun mutta Dante väisti ja ampui laukauksen pistoolillaan vihollistaan päin. Panos osui soturia jalkaan ja tämä karjaisi riipaisevalla äänellä mutta samassa jatkoi taisteluaan vammoistaan huolimatta.
Molemmat olivat nyt haavoittuneet, mutta he taistelivat tasavertaisesti ja iskuja vaihdeltiin puolelta toiselle, mutta kumpikaan ei saanut ylilyönti asemaa. Kaaossoturi näytti olevan raivoissaan ja Dante tunsi itsensä väsyneeksi, hän ei tiennyt kestäisikö hän enää paljoa pidempään.

Andromedus tunsi kivun jonka Akh´Drakhun koki, hän myös tunsi kaikki osat kaaossoturin kehossa. Hänen suunnitelmansa täytyisi onnistua tai muuten kaikki olisi menetetty. Andromedus tunsi missä geenisiemen oli, hänen vasemmassa rinnassaan sykki tuo pahuuden siemen.
Hän samassa huomasi että Danten liikkeet alkoivat olla jo hitaita ja väsyneitä. Samassa hänet iskettiin maahan ja kirves lensi lattian poikki tavoittelemattomiin. Akh´Drakhun kohotti Tuhontuojan ilmaan ja nauroi kolkkoa naurua kypäränsä takaa.
”Kuole, Veren Enkeli.”
Andromedus keräsi viimeiset voimansa ja sai Akh´Drakhunin osoittamaan miekkakädellään vasenta rintaansa.
”Ammu!” Akh´Drakhun huusi Andromeduksen äänellä.
Dante painoi liipaisinta ja tuhoava panos lensi soturin rintaan, sulattaen haarniskan ja polttaen ihon hetkessä. Panos meni suoraan läpi ja törmäsi huoneen seinälle. Akh´Drakhun katsoi epäuskoisena ammottavaa aukkoa rinnassaan.
”An..dro..me…dussss….” Soturi sanoi ja valahti selälleen maahan.
Dante heitti aseensa pois ja otti maskinsa naamalta.
”Andromedus, kuuletko sinä minua?” Dante kysyi.
Taistelu hänen ympäriltään oli lakannut, se oli ollut lyhyt mutta verinen; Vain kolmasosa palaisi Veren Enkeleistä kotiin.
Akh´Drakhunin ruumis alkoi yhtäkkiä vaihtaa värejä, haarniska muuttui vähitellen mustaksi, olkapääsuojat punaisiksi, viitta muuttui valkoiseksi ja monet metallisosat kultaisiksi ja titaanisiksi. Hahmo otti vaivalloisesti kypäränsä pois, sen alta paljastuivat valkoiset hiukset ja siniset silmät. Se oli Andromedus, tosin hänen suupielestään valui verta ja hän näytti hyvin kalpealta.
”Dante…kiitos, hän ei vaivaa enää minua.” Andromedus sanoi.
”Tervetuloa takaisin, veli.” Dante sanoi.
Veren Enkelit olivat keräytyneet pahasti haavoittuneen sankarin ympärille.
”Minä en selviä tästä…mutta ainakin saan olla vihdoin vapaa.” Andromedus sanoi. ”Lupaa minulle jotain Dante.”
”Aivan mitä tahansa.”
”Täytä vanha lupauksesi..”
”Minä lupaan veli.” Dante sanoi muistaen vanhan lupauksensa Andromedukselle.
”Minä näen…Sanguiniuksen…ja Keisarin! Olen vain kerran ennen nähnyt heidät, mutta tunnistan heidät silti.”
Samassa Andromedus lopetti hengittämisen ja hänen silmänsä katsoivat tyhjään. Dante sulki miehen silmät ja teki lyhyen rukouksen Sanguiniukselle.
”Sinua ei tulla unohtamaan veli.”

Epilogi
Baal, viikkoa myöhemmin.

Andromedusta laskettiin hautaan Veren Enkelten sekä Andromeduksen viimeisten palkkasotureiden läsnä ollessa Linnoitusluostarin vehreälle pihalle. Andromeduksen patsas oli tehty marmorista ja tämä piti käsissään aitoa Kalmanrautaa sekä Tuhontuojaa, ja sen eteen hänet haudattiin.
Monet vuodattivat kyyneleitä ja muistelivat menneitä. Lemarteksen saarna oli saanut monet todella pohtimaan asioita, sillä siinä oli paljastunut että Andromedus oli ollut Alphariuksen kloonipoika. Mutta häntä ei paheksuttu siitä koska tämä oli pysynyt Keisarin puolella loppuun saakka. Se aiheutti enemmänkin kunnioitusta, koska Andromedus oli aina ollut pohjimmiltaan hyvä ja omistanut elämänsä Keisarille ja Sanguiniukselle.
Dante asteli itsekseen Jasoniuksen luo joka oli pukeutunut mustaan juhla-asuun.
”Andromeduksella oli vain yksi pyyntö ennen kuolemaansa.” Dante sanoi Jasoniukselle.
”Mitä se koski?” Jasonius kysyi uteliaana mutta surullisena.
”Hän halusi että teistä lopulta tehtäisiin Veren Enkeleitä ja sinä ottaisit hänen paikkansa jaostossamme. Itse asiassa hänellä oli ennustajan taitoja, sillä hän ennusti että hänen palkkasotureistaan jäisi jäljelle vain 77, ja teitä ei ole kuin sen verran. Minä voin täyttää lupauksen jos te sitä tahdotte, sillä meillä on hieman miehistö pulaa. Mutta varoitan, kaikki eivät selviä edes tiedustelijaksi asti.”
Jasonius oli mietiskelevän näköinen.
”Me liitymme.” Jasonius tokaisi päättäväisesti.

[Andromedus]

Jos joku etsii vanhempia Andromedus tarinoita niin osa löytyy täältä(Eye Of Terror kampanja, on vaikeaa postata 14 muuta tarinaa Androsta tänne)
1. http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=10073
2. http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=10360
3. http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=13952
4. http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=14959
5. http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=15579
Fluffi: http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=15499
Tietenkin fluffi on mukana jos joku ei ole ennen näitä lukenut.

[Sopuli]

tulihan se. aivan loistava. sai melkein kyynelet silmäkulmiin. harmi vaan että andromedus kuoli, mutta voihan niitä uudestaan lukee. 10+

[Grom]

No huh, tulipahan nyt Andromedusta luettua. Heh, kaikki linkittämäsi tarinat putkeen ja hyvää on laatu. En pitänyt yhtä paljon, kuin Ignatiuksesta, mutta hienoja tarinoita. Dramaattinen loppu...

PS: Andromedus, nythän sinä olet kuollut. Sinun täytyy vaihtaa tunnustasi!

[J-link]

Olen sanaton. Vaikka yleinen perjaatteeni on että valmiita hahmoja ei käytetä niin tämä sai suun loksahtamaan auki ja kaiken lisäksi menemään sijoiltaan. Oi tätä surua ja iloa! Mutta kuten topic jo sanookin: "Jokaisella tarinalla on loppunsa..." Joten Andromedus painuu nyt äkkiä kirjoittamaan Iganantiukselle jatkoa! Mahtavaa!

[Andromedus]

Luulin melkein varmasti että tämä menee pieleen(olen niin itsekriittinen)mutta kiitos hyvästä palautteesta. Lisää kommenttia saa tulla jos on tulevaksi.
Ps. Itse suuri J-Link kehui minua!

[Rune]

Itseasiassa ainakin minusta tämä viimeinen osa oli kaikkein paras! Luin vasta tämän illan aikana koko rainan läpi ja sen huomasi kyllä miten tekstin laatu parani huomattavasti ensimmäisestä osasta tähän päivään. Loppuosien Andromedus/se kaamos mies vaihtelu oli todella hienosti toteutettu, ja sen pystyi kuvittelemaan todella hyvin. Tuli jotenkin ihmeellisesti Noir mieleen, tai ainakin jossain olen samantyyppisen lukenut/nähnyt. Mutta eipä ainakaan haitannut, hienoa tekstiä tämä ainakin oli! Kaikkein eniten antaisin pointseja kuitenkin juuri juonesta ja hyvästä ajatuksenkulusta. Hahmot olivat ainakin todella eläviä, jota minä en ainakaan ole omissa novelleissani osannut toteuttaa, ja se minua itseäni ainakin harmittaa. Pitää opetella, eihän sitä muuten opi. Oletpahan 'ainakin' yhdessä asiassa (ja aivan varmasti monessa muussakin) minua parempi, ole ylpeä Androistasi. En vaan jotenkin tajunnut kun jotkut valittivat näiden verta/suolenpätkiä asenteesta. Eivät ole nimittäin sitten lukeneet minun ja Lorindelin tekstejä. Mutta inganatius on kai seuraavana, is it not?

[Andromedus]

Itseasiassa ainakin minusta tämä viimeinen osa oli kaikkein paras! Luin vasta tämän illan aikana koko rainan läpi ja sen huomasi kyllä miten tekstin laatu parani huomattavasti ensimmäisestä osasta tähän päivään. Loppuosien Andromedus/se kaamos mies vaihtelu oli todella hienosti toteutettu, ja sen pystyi kuvittelemaan todella hyvin. Tuli jotenkin ihmeellisesti Noir mieleen, tai ainakin jossain olen samantyyppisen lukenut/nähnyt. Mutta eipä ainakaan haitannut, hienoa tekstiä tämä ainakin oli! Kaikkein eniten antaisin pointseja kuitenkin juuri juonesta ja hyvästä ajatuksenkulusta. Hahmot olivat ainakin todella eläviä, jota minä en ainakaan ole omissa novelleissani osannut toteuttaa, ja se minua itseäni ainakin harmittaa. Pitää opetella, eihän sitä muuten opi. Oletpahan 'ainakin' yhdessä asiassa (ja aivan varmasti monessa muussakin) minua parempi, ole ylpeä Androistasi. En vaan jotenkin tajunnut kun jotkut valittivat näiden verta/suolenpätkiä asenteesta. Eivät ole nimittäin sitten lukeneet minun ja Lorindelin tekstejä. Mutta inganatius on kai seuraavana, is it not?

Kiitos, no en minä ainankaan sinua parempi voi olla(herra Tarinamestari)mutta sama se. Seuraavaksi vuorossa tosiaan Iganantiusta.
Ps. Mikä Noir?
Pss. Itse suuri Rune kehui!

[Rune]

Noir, älä kysy... Tai, no, eipä se paljoa Noirin loppujaksoilta tuntunut, mutta jotenkin oli älyttömän tuttua tekstiä. En vain tiedä, missäköhän olisi tullut vastaan... FF VII:ssa? Eeei... no, ihan sama. Ja Inganatiuksesta tykkäsin toisaalta vielä enemmän kuin Androista. Niissä tekstiä on käytetty hiukka paremmin jne, mutta kyllä tämäkin oli ihan sitä Andromedus laatua, elikkä lukea jaksaa vaikka voissa paistettais. ...tai, siis.

[The Captain]

Ammatin puolesta en voi olla kiinnittämättä huomiota paikoin kökköön kielenkäyttöön, mutta kerronta oli erinomaista. Aavistuksen kliseinen "mestari joutuu tappamaan oppipoikansa" -asetelma, mutta kaiken kaikkiaan tyylikäs lopetus hyvin menestyneelle sarjalle. Kuten jossain vaiheessa sanoin, tasosi notkahti välillä, mutta nyt olet palannut sille tasolle, joka minuun alun perin kiinnitti huomiota. Hyvää työtä.

[Guardsman]

Ei Rainhawkia kutsuttu muistotilaisuuteen... hö.

No, tarina oli taas sitä sun laatua, eli hyvää, ja aika ankean lopun valitsit hänelle. Tosin 40k:n maailmassa kukaan ei selviydy hengissä vanhuuden päiville...

[Loran]

Jeps... Erittäin hyvä tarina... Kuten Captain jo sanoi, loppu oli kyllä aika kliseinen, mutta silti erittäin hyvin tarina päättyi. Ois muuten erittäin kiva jos laittaisit Ignatiuksetkin tommoseen jätjestykseen jottei niitä kaikkia tarvi kaivaa jostain ihme mestasta. Haku ei tuottanut kuin 1 tarinasi... outoa...

[Andromedus]

Jeps... Erittäin hyvä tarina... Kuten Captain jo sanoi, loppu oli kyllä aika kliseinen, mutta silti erittäin hyvin tarina päättyi. Ois muuten erittäin kiva jos laittaisit Ignatiuksetkin tommoseen jätjestykseen jottei niitä kaikkia tarvi kaivaa jostain ihme mestasta. Haku ei tuottanut kuin 1 tarinasi... outoa...

Koska toinen on nimeltään Valkokilpi ja toinen on Sotaa ja Kuolemaa. Kiitos palautteesta, tuo mestari oppipoika juttu tuli vaan siitä että en keksinyt sille muutakaan loppua(joku liukastuminen olisi ollut parempi?)ja se vaikutti kaikista luonnollisimmalta(siis tarinan kannalta). Tosin tästä lähtien meinastin tapattaa hahmot vähemmän luonnollisella tai tavallisella tavalla(vaikka esim. tuo liukastuminen).

Ei Rainhawkia kutsuttu muistotilaisuuteen... hö

Ehkä se oli saamassa mitalia.

[The Captain]

Tosin tästä lähtien meinastin tapattaa hahmot vähemmän luonnollisella tai tavallisella tavalla(vaikka esim. tuo liukastuminen).

Raymond E. Feist II?

[tneva82]

En ole lukenut aikaisempia tarinoita joten anteeksi tyhmä kysymys mutta:

Kuka Akh´Drakhunin oikein on? Demoni?

Alpha legioonan soturi tuskin ainakaan voi olla, tarinassa kun luki ettei hän ollut suunnitellut hommaansa valmiiksi mutta nimenomaan alpha legioonahan suunnittelun mestareita oli, tekivät varasuunnitelmia varasuunnitelmien jälkeen eivätkä koskaan taistelleet vapaaehtoisesti ilman että kaikki edut oli heidän puolellansa...

Eli luulisinkin hänen olevan jonkinsortin demoni, menikö oikeaan?

[Andromedus]

En ole lukenut aikaisempia tarinoita joten anteeksi tyhmä kysymys mutta:

Kuka Akh´Drakhunin oikein on? Demoni?

Alpha legioonan soturi tuskin ainakaan voi olla, tarinassa kun luki ettei hän ollut suunnitellut hommaansa valmiiksi mutta nimenomaan alpha legioonahan suunnittelun mestareita oli, tekivät varasuunnitelmia varasuunnitelmien jälkeen eivätkä koskaan taistelleet vapaaehtoisesti ilman että kaikki edut oli heidän puolellansa...

Eli luulisinkin hänen olevan jonkinsortin demoni, menikö oikeaan?

Tavallaan, hän on Andromeduksen toinen puoli, Alfa Legioona puoli. Eli tavallaan hän on demoni mutta hän tosin ei ollut kovin etevä taktikko koska sai kontrolloida omaa kehoaan vain noin kaksi päivää.

[Andromedus]

Tosin tästä lähtien meinastin tapattaa hahmot vähemmän luonnollisella tai tavallisella tavalla(vaikka esim. tuo liukastuminen).

Raymond E. Feist II?

Ainiin, no pitää kehitellä tämmöistä oman tapaista kirjoitus- tyyliä/asua. En ehkä ihan reiskaksi ryhdy mutta en käy mitään semmoista "uhraudun vihollisarmeijan edessä" meininkiä tekemään.

[DarkMinde]

En ole lukenut aikaisempia tarinoita joten anteeksi tyhmä kysymys mutta:

Kuka Akh`Drakhunin oikein on? Demoni?

Alpha legioonan soturi tuskin ainakaan voi olla, tarinassa kun luki ettei hän ollut suunnitellut hommaansa valmiiksi mutta nimenomaan alpha legioonahan suunnittelun mestareita oli, tekivät varasuunnitelmia varasuunnitelmien jälkeen eivätkä koskaan taistelleet vapaaehtoisesti ilman että kaikki edut oli heidän puolellansa...

Eli luulisinkin hänen olevan jonkinsortin demoni, menikö oikeaan?

Akh`Drakhun oli toinen sielu Andromeduksen sisällä, eli Alpha legioonan geenisiemen ja Andromedus oli Veren enkelien geenisiemenen hallitsija.
Muuten *sniff* Andromedus sitten heitti henkensä, mutta hiiskatin hieno tapa mennä.
Loistavaa tekstiä ja tarinan kerronta on hyvää.......
Taidampa aloittaa Animehirmu-kollegtiivin eli Noir on palkkatappajista kertova Animehttp://www.Thephase2.com <-- lisää tietoa tuolta.

[Andromedus]

Jaa no en oo ennen kuullu kun en oo kun yhden animeleffan nähny ja siihen se jäi(Lupin tais olla). Tää koko juttu on kuitenkin kestänyt jo pitkään, ensimmäisen tarinan taisin tehdä vuonna 2002.
Noh, kiitos palautteesta, kirjoittelen Iganantiusta tänään jos huvittaa/ehdin/haluan/jaksan.