Taavetin ¨urotyöt¨, alku
Taavetin ¨urotyöt¨, alku
Tää on tietysti vaan alku.
Taavetti,sivoomaa sikalaa! huusi Majatalon isäntä.
Taavetti oli juuri siivoamassa navettaa, kun kuuli tämän.
En varmana mene, Taavetti ajatteli ja juoksi vaunuihin piiloon, ja veti kuomun päällensä.
Taavetti oli majatalon pitäjän poika, joka inhosi kauheaa nimeään. Hän inhosi myös likaisia hommia, kuten navetan ja sikalan siivoamista. Hän ajatteli olevansa vaunuissa sen aikaa, kunnes hänen isänsä unohtaisi tämän(hänellä oli huono muisti). Yhtäkkiä majataloon menevät brittannialaisten sotilaat keksivät viisaina miehinä, että aseita ei välttämättä tarvitse raahata majataloon.
Hei, heitetäänpäs nää aseet tohon vaunuu, Richard niminen sotilas sanoi.
Muut sotilaat ylistivät Richardia viisaksi mieheksi, kun he heittivät aseitansa vaunuun.
Taavetti heräsi laivassa, haisevassa lastausruumassa. Hän muisti vain, että jotkut painavat esineet olisivat tippuneet hänen päähänsä ja sitten hän nukahti.
Outoa, ajatteli Taavetti. Mitenköhän muistikuvani voisivat liittyä tämänhetkiseen olotilaani?
Taavetti ei koskaan saanut selville että se vaunu, missä hän oli piilossa, olisi kuulunut sotilaille, jotka olivat olleet matkalla satamaan, josta he aikoivat matkata The Great Oceanin yli etsimään älyllistä elämää tuntemattoman aavikon toiselta puolelta.
Tuo samnainen Richard, jonka tunnemme, oli sotilaittensa kanssa purkamassa vaunua satamassa,mutta kun Richard luuli Taavettia joksikin kuninkaalliseksi käskyksi, hänen kaverinsa kehuivat taas Richardia viisaaksi. He laittoivat Taavetin ruumaan muitten tavaraoitten kanssa, ja jatkoivat pakkaamista.
Kannattaako jatkaa? Arvosteluja.

lojuu kuin kotka, ampuu kuin eläintarha
Noh, tota, toisaalta ihan hupaisa tarina.
Pilkesilmäkulmassa teht, sen huomaa, mutta voi sitä huumoriakin kuvailla vähän enemmän.
Mutta tämä toimii itseasiassa yllättävän hyvin näin. Tarinan kuvailu ei ole välttämättä täysin tarpeellinen kovin laajassa mittakaavassa jos osaa kuvailla tapahtumat tarpeeksi selkeästi. Mukavaa pikkuluettavaa, kyllä. Kirjoita vain, mutta testaa kirjoittaa joskus ihan novellipohjalta. Olisin kiinostunut lukemaan vähän sitäkin luokkaa siltä puolen päätettä. 
-
Tohtori-SyFilis
- Viestit: 1027
- Liittynyt: Ke 26.03.2003 19:43
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
BrEtonnia(sori toi britannia) on tietääkseni paikka WH:ssakin, ja muistaakseni mainitsin paikan nimeltä The Great Ocean, ja se jos mikä on olemassa siellä.Vielä pari kommenntia, kiitos.Tohtori-SyFilis kirjoitti:Täällähän pitäisi olla WH:sta kertovia kirjoituksia eli pois nuo britannialaiset sotilaat.
lojuu kuin kotka, ampuu kuin eläintarha
- Teonanacatl
- Viestit: 2035
- Liittynyt: Su 26.01.2003 19:10
- Paikkakunta: Joensuu, "fluffipelaajien luvattu karkkimaa"
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Niin... mikä on sinänsä vähän hassua, että suomenkielisessä tarinassa käytetään englanninkielistä nimeä. Olisiko ollut liikaa suomentaa se Suureksi valtamereksi?Acoparaptor kirjoitti:BrEtonnia(sori toi britannia) on tietääkseni paikka WH:ssakin, ja muistaakseni mainitsin paikan nimeltä The Great Ocean, ja se jos mikä on olemassa siellä.Vielä pari kommenntia, kiitos.Tohtori-SyFilis kirjoitti:Täällähän pitäisi olla WH:sta kertovia kirjoituksia eli pois nuo britannialaiset sotilaat.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.