"Lisää Olutta!" huusi kookas mies suuren pöydän päästä. "Nyt juhlitaan, sillä poikani on palannut kotiin!" Jatkoi hän ja samalla katsahti ylpeänä viressä istuvaa, saman pituista ja muutenkin saman näköistä herraa. Hän oli Emanuel, Emilion poika, monta seikkailua käynyt ja monessa sodassa karaistunut. Saluunassa oli kaiken laista väkeä, oli kutsuttuja ja oli kuokkijoita, mutta se ei Emilion iloa lannistanut. Kello oli jo paljon ennenkuin viimeisetkin ihmiset olivat lähteneen, ja Emilio halusi kuulla kaiken poikansa seikkailusta. "Kerro minulle poikani" Emilio sanoi. "Kertoisin jos olisi jotain kerrottavaa" vastasi Emanuel.
"Lähden kahden päivän päästä matkalle" Emanuel sanoi peloissaan.
"Minne?" kysyi Emilio.
"Sylvaniaan" sanoi Emanuel hyytävällä äänellä.
"Hullu olet poikani jos sinne menet!" huusi Emilio.
"Et kuitenkaan ymmärtäisi, et ole koskaan ymmärtänyt" sanoi Emanuel hiljaa.
"Ja kuinka niin!" raivosi Emilio, jonka alkoholi oli saanut valtaansa.
"Koko elämäni olet ollut minulle kuin valmentaja" sanoi Emanuel.
"Vaikka minä olisin tarvinnut isää" jatkoi hän.
"Väitätkö etten ole ollut sinulle hyvä?" raivosi Emilio.
"Puhutaan aamulla kun olet selvä, isäni" sanoi Emanuel ja lähti saluunasta.
Seuraavana päivänä Emanuel heräsi kamalaan päänsärkyyn. Hän nousi ylös, puki päälle ja lähti herättämään isäänsä. Kun hän oli päässyt isänsä talolle, hän huomasi lapun ovessa. Emanuel otti lapun ja luki sen:"Olen miettinyt koko yö ja tullut siihen tulokseen, että minun on pakko ruveta ollemaan isäsi, eikä valmentajasi. Siispä olen tullut siihen tulokseen että minä lähden Sylvaniaan sinun puolestasi. Minä maksan velkasi" ja tämän luettuaan hän pudotti lapun maahan ja lähti juoksemaan kohti toria.
Torille päästyään, hän laittoi kädet torveksi huulilleen ja päästi ilmoille kimeän äänen, joka kuuli jopa toiselle puolelle Talabheimia. "Kuulkaa minua!" Emanuel huusi. "Isäni on lähtenyt kohti Sylvaniaan maksamaan minun velkojani, jotka vain minä voin maksaa" jatkoi hän.
"Ja entä sitten?" huusi äreä ukko torin laidalta. Hän ei oikeen pitänyt Emiliosta, mutta kukaan ei tiedä miksi.
"Kerään joukkoa väkevistä miehistä, jotka voisivat lähteä mukaani Sylvanian porteille" kajahti Emanuelin suusta.
"Mitä me siitä hyödymme?" huusi eräs myyjä kojultaan.
Emanuel oli hiljaa.
"Kuka auttoi rakentamaan kaupungin uudelleen kun Skavenit olivat se tuhonneet?" huusi eräs lyhyt, parrakas mies lähellä "puhujan koppia". "Kuka puolusti suuremmoisella rohkeudella kaupunkiamme, kun Skinkit hyökkäsivät?" jatkoi hän.
"Katsokaa itseänne!" ja parrakas mies nousi Emanuelin viereen. Emanuel huomasi että puhuja olikin kääpiö. Eikä mikätahansa kääpiö, vaan sama jonka Emilio oli löytänyt örkkileiristä haavoittuneena. Emilio oli ottanut kääpiön mukaan kaupunkiinsta, ja vanha kääpiö oli jäänyt.
"Ne jotka tuntevat olevansa jotain velkaa Emiliolle ja hänen perheelleen, lähtevät nyt teroittamaan miekkansa, pakkaamaan varusteensa ja hyvästelemään perheensä"sanoi kääpiö ylpeänä.
"Lähdemme aamulla" sanoi Emanuel ja katsoi hymyillen kääpiöön.
Seuraavana aamuna 18 miestä olivat torilla odottamassa lähtöä.
Emanuel saapui paikalle kääpiön kanssa, hän mumisi jotain ja karjaisi:"Kaikkien teidän puolesta, menkäämme pelastamaan isäni!" ja lähti laukkaan kohti portteja, kääpiö ja miehet hänen takanaa.
Mitä mieltä olette? Kirjoitanko jatkoa? Kirjoitusvirheitä saattaa olla koska tein tämän aika väsyneenä.
ps. tämä oli ensimmäinen novellini.
Kunnian hetki
-
High king Godric
- Viestit: 422
- Liittynyt: Su 25.05.2003 11:25
- Paikkakunta: Espoo
Kirjoita ihmeessä jatkoa.
Jaahas, uusi kirjoittaja tällä osastolla ja täytyy sanoa, että tarina oli hyvä (tai prologihan tämä enemmän on). Kiinnostuin ja jäin odottamaan jatkoa. Yhdyn samalla edellisiin kirjoittajiin. Ensimmäiseksi tarinaksi oikein mainio, mutta kai olet edes joskus jotain kirjoittanut?
Back in da biz and so deep in da bashin' game.
-
Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake
-
Johtaja Jaakkola
- Viestit: 38
- Liittynyt: Ke 02.04.2003 08:46