Pelaajien kunniasta
Noh joskus kun tämän harrastuksen aloitin niin olin tosi huonoa peli seuraa.Kerran taisin jopa luovuttaakkin.
Mutta nyt kun olen rotilla aloittanut on asiat toisin.
Minun puolestani vastustaja voi aivan vapaasti perua liikkeen tai jotain sellaista kunhan ei sitä tee joka vuoro.Sääntöjä koitan parhaani mukaan noudattaa.
Mutta nyt kun olen rotilla aloittanut on asiat toisin.
Minun puolestani vastustaja voi aivan vapaasti perua liikkeen tai jotain sellaista kunhan ei sitä tee joka vuoro.Sääntöjä koitan parhaani mukaan noudattaa.
Älä syö porkkanaa.
Joskus harrastuksen alkuaikoina tuli luovutettua... mutta ei enää. Nykyään jos tilanne näyttää siltä että "ei tästä tule hevon v:tä" niin silloin rynnitään päälle viimeisilläkin joukoilla. Sillon se peli hauskaa kun voi riehua miten haluaa kun sillä ei ole mitään väliä;) Mutta ei sitä peliä tarkoituksella tollaseks viedä, strategialla voitettu peli on aina parempi. Sääntökiistoja ei hirveästi enää tule ja ne ratkotaan sovussa mielin.
"Neither enemy nor friend"
-
Tohtori-SyFilis
- Viestit: 1027
- Liittynyt: Ke 26.03.2003 19:43
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Kerran pamautin läpi ?Eraphion kirjoitti:Örkeilläni pelaan aina pelit viimeiseen vuoroon tai viimeiseen vihernahkaan kävi miten kävi.. Syfilistä vastaan pelatessani kerran jätkä pamautti knight rivistöllään mun kahdesta örkkiblokista läpi ja siellä seassa oli great shaman ja kaks muuta shamaania.. kaikki loput joukot juoksi ympäri kenttää ja raapi sen tykistöä ja tollasta hengiltä.. tokan vuoron lopussa kyseinen henkilö ehdotti jo pelin lopettamista mutta siitähän ei ollut mitään toivoa..
Itse en ole omasta mielestäni ollut kunniaton peleissä, vaikka sitä olen vastustajissa joskus joutunut valitettavasti huomaamaan.
Pelin luovutus on silloin hyvä asia jos pelissä ei voi enään tapahtua mitään oleellista Vert. 20 Night goblinia vastaan 3 blokkia Empiren ritareita ja tankki. Tuommoisissa tapauksissa on luovutus ihan paikallaan, mutta jos vihollinen luovuttaa heti kun se Dragon kuolee niin silloin on jo vastuksessa vikaa.
The small boys have come to see me hang
-
Grand Admiral Prawn
- Viestit: 812
- Liittynyt: To 17.04.2003 15:00
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Pelaajien kunniasta
Henri kirjoitti:Sääntöjä ei myöskään tulkita miten sattuu. Niiden kirjain on absoluuttinen. Noppaa nyt ei ainakaan heitetä sääntökiistojen ratkaisemiseksi.
Myös jos on tilaisuus lähteä haastamaan omalla sankarilla vastustajan vastaavan kanssa, näinhän tehdään.
Sääntöjen tulkitsemisessa on valitettavasti se ikävä juttu että ne eivät aina sano mitään absoluuttista. Joskus ei muu auta kuin nopanheitto, enkä näe siinä mitään kunniatonta. Eri asia on jos sääntökirja tosiaan sanoo jotain yksikäsitteistä mutta toinen vinkuu silti, esimerkiksi huonosta englannintaidosta johtuvan väärinymmärryksen vuoksi.
Siihen, vaikuttaako kunniakäsitys taktiikkoihini, riippuu siitä että millä armeijalla pelaan. Esimerkiksi Dark Elffeillä pelatessani vedän kyllä hihasta jok' ikisen kieron tempun ja tappelen "reilusti" vasta selkä seinää vasten. Itse en näe siinä mitään pelaajan kannalta kunniatonta että esim. lähtee Dark Ridereillä pakoon, ne on luotu sitä varten - tai edes Kylmiöritareilla, kyllä tonttu aina nahkaansa pitää suuremmassa arvossa kuin kunniaansa
Yleensä ei kyllä tule mitään ongelmia, ja pidänkin tästä asiasta niuhottavia ihmisiä lapsellisina^2. Kerran tosin jäin miltei sanattomaksi kun vastapelaaja moitti minua epäreiluksi kun corsairiparkani (mukanaan kallis velho) lähtivät kaksi kertaa peräkkäin chargesta pakoon. Sieltä oli tulossa päin viiden roskakorin unitti saurusheron johtamana. Tässä vaiheessa alkoi kyllä niin sanotusti keittää - ei kai kukaan shakkipelaajakaan oleta että jätän tornini sen kuningattaren syötäväksi!?
Pointtini siis oli että tämä on peliä, ja taktisesti viisaat temput, jotka ovat 100% laillisia ilman mitään epäselvyyksiä, ovat myös täysin sallittuja. Jos joku haluaa ottaa sen Stegadonin chargen gobboshamaanillaan vastaan niin ottakoon, en minä siitä moiti. Mutta häpeä sille joka alkaa muiden peliä arvostelemaan!
Hunnien jäljiltä ei ruoho kasvanut, mutta Vantaan kaupunki hävittää puutkin.
Sääntöjä en kierrä. Armeijat teen fluffin pohjalta, en powerplayn. Pelaan aina loppuun asti. Pyrin olemaan hajoamatta vaikka menisikin päin hel***tiä... (No joo - yksi ainoa kerta tulee mieleen kun ei meinannut huumori kestää - War&Fees oli ainakin kasvattava kokemus...)
Juupa joo.
Mielestäni kunniakasta pelaamista on olemassa kahdenlaista:
-Pelaajan kunnia
-Armeijan kunnia
Dark Eldarini eivät anna vstustajalle mitään mahdollisuuksia ampua takaisin jos sen voin välttää ja Delffini eivät todellakaan tule, sitten joskus kun valmistuvat, ottamaan vastaan chargeja joita eivät voi voittaa. Voittoa varten pelaamisessa en näe mitään kunniatonta - huijaaminen ja epäurheilijamainen käytös on sitten asia erikseen.
Kuitenkin olen myös sitä mieltä että joidenkuiden pelaajien kannattaisi kokeilla joskus myös optimoimattomia armeijoita - se saattaisi olla yllätävänkin virkistävä kokemus.
Juupa joo.
Mielestäni kunniakasta pelaamista on olemassa kahdenlaista:
-Pelaajan kunnia
-Armeijan kunnia
Dark Eldarini eivät anna vstustajalle mitään mahdollisuuksia ampua takaisin jos sen voin välttää ja Delffini eivät todellakaan tule, sitten joskus kun valmistuvat, ottamaan vastaan chargeja joita eivät voi voittaa. Voittoa varten pelaamisessa en näe mitään kunniatonta - huijaaminen ja epäurheilijamainen käytös on sitten asia erikseen.
Kuitenkin olen myös sitä mieltä että joidenkuiden pelaajien kannattaisi kokeilla joskus myös optimoimattomia armeijoita - se saattaisi olla yllätävänkin virkistävä kokemus.
- The Captain
- Valvoja
- Viestit: 12979
- Liittynyt: Ke 07.08.2002 15:07
- Paikkakunta: Kouvola
Peacen kanssa olen samoilla linjoilla. Pelaajana pyrin olemaan mahdollisimman reilu ja joustava, ja ilokseni olen huomannut, että tällainen käytös tarttuu usein myös vastustajiin. Pelaan silti armeijan fluffin mukaan, eli ritareilla mennään päin, skaveneilla luikitaan karkuun. Blood Bowlissa en foulaa high elfeilläni edes turnauspeleissä. Dark eldarini käyttävät jokaisen kieron tempun, joka armeijan varastoista löytyy.
Eraphionille: Olen minäkin istunut high elfeilläni nurkassa neljän bolterin ja kymmenen magialevelin kanssa paiskomassa kuolemaa vihollisen niskaan. En minä näe siinä mitään väärää - pelityyli on ehkä tylsä (minulle) ja turhauttava (vastustajalle), mutta täysin sallittu. Oikeasti en näe mitään järkeä siinä, että sukupuuttoon kuoleva rotu lähettää viimeisetkin miehuutensa täydessä voimassa (jos näin voi sanoa haltioista) olevat yksilöt kuolemaan "kunniakkaassa" taistelussa, kun vihollisen voi tappaa myös matkan päästä.
Eraphionille: Olen minäkin istunut high elfeilläni nurkassa neljän bolterin ja kymmenen magialevelin kanssa paiskomassa kuolemaa vihollisen niskaan. En minä näe siinä mitään väärää - pelityyli on ehkä tylsä (minulle) ja turhauttava (vastustajalle), mutta täysin sallittu. Oikeasti en näe mitään järkeä siinä, että sukupuuttoon kuoleva rotu lähettää viimeisetkin miehuutensa täydessä voimassa (jos näin voi sanoa haltioista) olevat yksilöt kuolemaan "kunniakkaassa" taistelussa, kun vihollisen voi tappaa myös matkan päästä.
-Miksi Jeesuksen ja Marian päät loistavat valoa?
-Niillä on suvussa halogeenejä.
-Niillä on suvussa halogeenejä.
On tapahtunut... ja vielä monta kertaaBladeheart kirjoitti:onkos sulle noin tapahtunut?Amarziel kirjoitti:Mutta se on kaikkein ärsyttävintä, jos olette sopinut pelaavanne pelin. Kesken peliä kaveri alkaa vinkua että: "oho, mun harkat alkaa, moi" ja lähtee pois.
kuulostaa aika törkeeltä. kyllä jäis aika paljon hampaan koloon tommosta jätkää kohtaan
Mielenkiintoinen keskustelun aihe... Mitä luovuttamiseen tulee, niin muistan kerran luovuttaneeni. Se tapahtui yhdessä turnauspelissä, kun neljännellä vuorolla lohikäärmeeni ja kaikki ritarini oli syöty, jäljellä jousiampujia ja bolttereita vastaan täysissä voimissaan oleva VC armeija mm. kolmella Gazella. Mitään mahdollisuuksia ei enää ollut, niin en pidä sellaisessa tilanteessa luovuttamista mitenkään pahana asiana.
Mitä taas tulee armeijan ja pelaajan kunniaan, niin yritän pelata siinä mielessä reilusti, etten yritä esimerkiksi huijata. Toisaalta huijatuksi tulemista ei tarvitse sietää. Ratling gun ei liiku ja ammu vaikka vastustaja kuinka haluaisi. Voimakkaan listan rakentamisessa ja voiton tavoittelussa ei sinällään ole myöskään mitään kunniatonta kunhan se ei riko edellisiä normeja.
Armeijan kunnia on kokonaan oma asiansa. Mitä pahaa on paeta haltiaritareilla, jos kaaosritarit ja varma kuolema hönkivät niskaan? Etenkin jos sen seurauksena pääsee vetäisemään ison nuolen kyljestä sisään. Kieltämättä esim. Bretonnian pakenevat ritarit olisi jo paljon nöyrempi näky.
Mitä taas tulee armeijan ja pelaajan kunniaan, niin yritän pelata siinä mielessä reilusti, etten yritä esimerkiksi huijata. Toisaalta huijatuksi tulemista ei tarvitse sietää. Ratling gun ei liiku ja ammu vaikka vastustaja kuinka haluaisi. Voimakkaan listan rakentamisessa ja voiton tavoittelussa ei sinällään ole myöskään mitään kunniatonta kunhan se ei riko edellisiä normeja.
Armeijan kunnia on kokonaan oma asiansa. Mitä pahaa on paeta haltiaritareilla, jos kaaosritarit ja varma kuolema hönkivät niskaan? Etenkin jos sen seurauksena pääsee vetäisemään ison nuolen kyljestä sisään. Kieltämättä esim. Bretonnian pakenevat ritarit olisi jo paljon nöyrempi näky.
"Söpö sixpackmonsteri!" -kauneinta mitä Nightbringeristä on koskaan sanottu
tuo on sama asia kuin että sanoisi: Pelaan kunniakkaasti koska en ole koskaan hyökännyt vastustajan kimppuun... annan hänen chargata.-DeF- kirjoitti:Itse pelaan kunniakkaasti siten, etten ole vielä kertaakaan lähtenyt karkuun vapaehtoisesti yksiköilläni, vaikka se on varmasti joskus vienyt häviöön. Mutta kun pelaa kääpiöillä, niin olisiko mitään hävettävämpää kuin lähteä vapaehtoisesti karkuun lohikäärmeen rynniessä päin.
Flee on kuitenkin osa pelin sääntöjä ja ei liity mitenkään kunniaan.
Eri asia tietenkin on jos haluat pelata "fluffillisesti" kääpiöillä ja ilmoittaa "mehän ei juosta, perke...."
MArko
"Embrace the filth" -Voices in Oggy's head
Kääpiöillähän ei kerpele juosta. Ei, ellei päästä karkuun ja taatusti. Kääpiöitä ei ole luotu karkuun juoksemiseen. Yksinkertaisesti se ei vain ole vaihtoehto kääpiöille ja kääpiöiden statit ovat sen mukaiset.
Haltioilla karkuun juokseminen muodostuu taitolajiksi, ja niin pitääkin, sillä movement vaihe on haltoiden vahvinta aluetta. Enkä minä häpeäisi juosta Bretonnian ritareillakaan karkuun - itse lordi Itarius etunenässä. Juoskoon ritarit uudelleen ryhmittäytymään ja tapelkoot talonpojat. Talonpojat ovat uhrattavissa.
Kunnia on jännä käsite.
Sinällään karkuun juokseminen otetaan usein esiin, kun puhutaan kunniasta. Yhtä hyvin esille voisi ottaa omien joukkojen uhraamisen.
Onko haltiamaagin kunniakasta tuhlata elämänsä ratling gunien edessä vai onko kunniakas vaihtoehto hypätä pelikentän reunan ylitse odottamaan kunniakkaampaa voiton päivää? Onko kunniakasta heittää talonpojat vihollisen tapettaviksi? Joidenkin armeijoiden kohdalla kunnia on sinällään absurdi käsite.
Minä en koe kunniaa mielekkääksi termiksi warhammerissa. Kunnia vaatisi yhteisön yhteisiä pelisääntöjä, joita noudatettaisiin. Voisin sanoa, että epäkunniakasta on pelata sukkahousuhaltioiden shootyarmeijaa, koska kaikki odottavat pääsevänsä lähitaisteluun ennemmin tai myöhemmin. Kaikki muut ovat jo enemmän tai vähemmän kunniakasta.
Haltioilla karkuun juokseminen muodostuu taitolajiksi, ja niin pitääkin, sillä movement vaihe on haltoiden vahvinta aluetta. Enkä minä häpeäisi juosta Bretonnian ritareillakaan karkuun - itse lordi Itarius etunenässä. Juoskoon ritarit uudelleen ryhmittäytymään ja tapelkoot talonpojat. Talonpojat ovat uhrattavissa.
Kunnia on jännä käsite.
Sinällään karkuun juokseminen otetaan usein esiin, kun puhutaan kunniasta. Yhtä hyvin esille voisi ottaa omien joukkojen uhraamisen.
Onko haltiamaagin kunniakasta tuhlata elämänsä ratling gunien edessä vai onko kunniakas vaihtoehto hypätä pelikentän reunan ylitse odottamaan kunniakkaampaa voiton päivää? Onko kunniakasta heittää talonpojat vihollisen tapettaviksi? Joidenkin armeijoiden kohdalla kunnia on sinällään absurdi käsite.
Minä en koe kunniaa mielekkääksi termiksi warhammerissa. Kunnia vaatisi yhteisön yhteisiä pelisääntöjä, joita noudatettaisiin. Voisin sanoa, että epäkunniakasta on pelata sukkahousuhaltioiden shootyarmeijaa, koska kaikki odottavat pääsevänsä lähitaisteluun ennemmin tai myöhemmin. Kaikki muut ovat jo enemmän tai vähemmän kunniakasta.
juuri näin.
jos kunnia on sitä että ollan sankarillisia, heittäydytään vaikka yksin vihollislaumaa kohden niin mitä siitä hyötyy ellei välttämättä halua kuolla.
otetaan esimerkiksi esimerkiksi (heh, älysittekö
) skavenit. Tuskin rottamiehet hädän hetkellä muuta tekisivät kuin pakenevat. Siitä päästaan erääseen mielenkiintoiseen seikkaan, kun tämä topiikki on menossa yhä realistisempaan suuntaan, joka on: onko skaveneiden oman luonteenlaadun mukaan kunniakkaampaa luovuttaa kuin kuolla sankarillisesti, josta päästään siihen, että skaveneilla olisi "kunniakkaampaa" luovutta kuin jatkaa hamaan loppuun asti
kuten murhe sanoi: "kunnia on jännä käsite"
no, tämä on vain yksi tälläinen aika outo toteamus mutta voi siinä olla hieman järkeä, siinä nimittäin että kunnia on riippuvainen armeijasta eikä kunniaa voi soveltaa samalla tavalla eri armeijoilla
jos kunnia on sitä että ollan sankarillisia, heittäydytään vaikka yksin vihollislaumaa kohden niin mitä siitä hyötyy ellei välttämättä halua kuolla.
otetaan esimerkiksi esimerkiksi (heh, älysittekö
kuten murhe sanoi: "kunnia on jännä käsite"
no, tämä on vain yksi tälläinen aika outo toteamus mutta voi siinä olla hieman järkeä, siinä nimittäin että kunnia on riippuvainen armeijasta eikä kunniaa voi soveltaa samalla tavalla eri armeijoilla
Lyhyestä virsi kaunis
Hmm...
'Fair play'-asenne näin pelaajan perspektiivistä on aina mukana. Pelissä pitää olla hauskaa, hemmetti - myös pöydän toisella puolella! Tietenkin se kismittää jos ottaa kirveestä, mutta minulla on melkeinpä pelkästään hauskaa jos otan kirveestä tyylillä. OK, High Elves Go Bolt Thrower-Ballistic tai 96-Marineiden Vuosikokous on turhauttava tyyli, mutta laillinen. En niuhota.
Mutta onhan se hauskempaa jos siinä häviämisen lomassa voi myös pelata ja pitää hauskaa. Lue: voitonmahdollisuus ei ole Ylitehoturnaustaktiikka-nimisen kiven takana. Olen harvemmin pelannut turnauksissa, ja pidän todellakin enemmän "kaveripeleistä", koska siinä armeijat vain huvin vuoksi kalistelevat teriä, eikä min/max ole edes sanastossa. Hyväksyn minä turnauspelaamisen, eikä mitään (voisin jopa pelata useamminkin); se vain ei ole suosikkejani.
Parhaita "haaste"-hetkiä: Maugan Ra ja Khârn kalistelevat teriä, ja pelin viimeisellä vuorolla molemmat vetävät Maugetarin respektive Gorechildin vastustajaansa, vuodattaen viimeiset veret pihalle. Molemmat kaatuvat toisiaan vastaan, ja makaavat samassa verilammikossa, eeppisen traagisesti. Lue: armeijoiden kenraalit ottivat 1-on-1-matsia.
Toinen kiva hetki oli kun Maugan Ra (taas kerran) "hyppäsi kukkulalta Bloodthirsterin selkään" (lue: charge-liike kukkulalta), mutta joutui heti tapetuksi, kun Bloodthirster "veti piiskallaan Eldar-perkeleen niskastaan pois, ja täräytti suoraan läheiseen kallioon" (tappoi Ra-paran heti samalla CC-vuorolla). Lue: traaginen kohtalo, kun "sankari uhmaa ilkeän hirviön".
Avatar ja Kaaosloordi Juggerilla taistelevat mano-a-mano, ja Avatar "survaisee Wailing Doomin suoraan Loordiin, ja halkaisee vielä koko höskän ihan piruuttaan" (tappoi Kaaos-paran aika ylivertaisesti).
Tällaisista minä pidän; vaikka en tarinoita veistä, niin tällaiset hetket tuovat hymyn suupieliini... Hmmh, pitänee viimeistellä post huomenna.
'Fair play'-asenne näin pelaajan perspektiivistä on aina mukana. Pelissä pitää olla hauskaa, hemmetti - myös pöydän toisella puolella! Tietenkin se kismittää jos ottaa kirveestä, mutta minulla on melkeinpä pelkästään hauskaa jos otan kirveestä tyylillä. OK, High Elves Go Bolt Thrower-Ballistic tai 96-Marineiden Vuosikokous on turhauttava tyyli, mutta laillinen. En niuhota.
Mutta onhan se hauskempaa jos siinä häviämisen lomassa voi myös pelata ja pitää hauskaa. Lue: voitonmahdollisuus ei ole Ylitehoturnaustaktiikka-nimisen kiven takana. Olen harvemmin pelannut turnauksissa, ja pidän todellakin enemmän "kaveripeleistä", koska siinä armeijat vain huvin vuoksi kalistelevat teriä, eikä min/max ole edes sanastossa. Hyväksyn minä turnauspelaamisen, eikä mitään (voisin jopa pelata useamminkin); se vain ei ole suosikkejani.
Parhaita "haaste"-hetkiä: Maugan Ra ja Khârn kalistelevat teriä, ja pelin viimeisellä vuorolla molemmat vetävät Maugetarin respektive Gorechildin vastustajaansa, vuodattaen viimeiset veret pihalle. Molemmat kaatuvat toisiaan vastaan, ja makaavat samassa verilammikossa, eeppisen traagisesti. Lue: armeijoiden kenraalit ottivat 1-on-1-matsia.
Toinen kiva hetki oli kun Maugan Ra (taas kerran) "hyppäsi kukkulalta Bloodthirsterin selkään" (lue: charge-liike kukkulalta), mutta joutui heti tapetuksi, kun Bloodthirster "veti piiskallaan Eldar-perkeleen niskastaan pois, ja täräytti suoraan läheiseen kallioon" (tappoi Ra-paran heti samalla CC-vuorolla). Lue: traaginen kohtalo, kun "sankari uhmaa ilkeän hirviön".
Avatar ja Kaaosloordi Juggerilla taistelevat mano-a-mano, ja Avatar "survaisee Wailing Doomin suoraan Loordiin, ja halkaisee vielä koko höskän ihan piruuttaan" (tappoi Kaaos-paran aika ylivertaisesti).
Tällaisista minä pidän; vaikka en tarinoita veistä, niin tällaiset hetket tuovat hymyn suupieliini... Hmmh, pitänee viimeistellä post huomenna.
and her hallway
moves
like the ocean
moves
moves
like the ocean
moves