"Epäkelpo lomake" tyyliset virheet kirjautumisessa pitäisi olla nyt historiaa. T. ylläpito

Inkvisiittori Valius

Onko kynä (tai näppäimistö) miekkaa mahtavampi? Tule ja todista, että näin on - muuten emme usko.
Avatar
Karu
Viestit: 2875
Liittynyt: To 29.01.2004 17:13

Inkvisiittori Valius

Viesti Kirjoittaja Karu »

Inkvisiittori Valius vaihtoi boltpistolinsa lippaan ja kurkisti kulman takaa. Tulitus alkoi taas. Valius näki punakaapuisen hahmon vilahtavan kaukana käytävällä.hän tähtäsi ja ampui. Kuului parkaisu, ja tulitus taukosi. Valius juoksi syvemmälle käytäviin. Hän oli ryntäillyt katakombeissa jo useita tunteja, etsien demoniprinssi Dhal'Araghzin kätköä. Nämä mielipuolet kultistit yrittivät herättää vanhan mestarinsa, jotta saisivat planeetan jälleen valtaansa. Valius oli etsinyt paikkaa viikko tolkulla, ja ehtinyt juuri ja juuri, sillä demonia oltiin alkamassa herättää.

Valius harhautui ajatuksistaan nähdessään kultistin selän. Tämä oli yksin väijymässä, mutta ei ollut huomannut Valiusta. Valius nosti aseensa ja äkkiä laski sen."Tämä miesparkahan on vain huijattu kotoansa sotaan. Hänen perheensä kärsien odottaa tämän paluuta." Valiuksen epäilykset katosivat nopeasti ja hän veti liipasimesta. Mies lensi eteenpäin ja kaatui maahan. Valius huokasi, käveli eteenpäin ja huomasi ettei tämä ollutkaan ihminen.Ainakaan enää. Kasvoissa ei näkynyt mitään ihmisen piirteitä.Otsasta kasvoi sarvet, ja iho oli punertava. "Selviä veren jumalan merkkejä. Tämä paikka pitää puhdistaa:" Samassa jostain syvältä alkoi kuulua synkkää laulua. Se nousi ja laski ja puhui käsittämättömiä sanoja."Taidan olla liian myöhässä". Yksinäinen inkvisiittori lähti juoksuun.

Valius juoksi kohti laulun alkulähteitä. Laulu alkoi muuttua karjahteluksi ja korahteluksi. Hän juoksi portaita alas ja käytäviä pitkin. Pian hän alkoi nähdä käytävän päässä punertavaa valoa. Hän hidasti, ja loikkasi kuin varjo käytävän reunaan. Hän lähti hiipimään kohti valoa. Valius meni makuulle ja ryömi vähän matkaa. Lopulta hän oli näköetäisyydellä. Käytävä avautui suureen halliin, jonka perällä oli suuri pronssinen ovi. Oven päällä oli sarvipäinen pronssipatsas. Halli oli täynnä punakaapuisia kultisteja. He lauloivat omituista hymniä oven edessä. Sisältä kuului rääkäisyjä ja kiljuntaa. Valius oli valinnan edessä; joko hän ryntäisi suureen riskiin, juoksisi kultistien läpi ja rymistelisi ovesta sisään, tai kääntyisi ja pakenisi planeetalta muihin tehtäviin. Kaikilta suunnilta katsottuna toinen vaihtoehto näytti paremmalta. Hän kääntyi ja käveli pois. Joku muu saisi hoitaa tämän. Juuri kun hän oli kävellyt pari askelta, hänen mielensä täyttyi kuvista; turvattomia kansalaisia teurastettiin, planeetta kylpi veressä. "Ei!" huusi Valius ja kääntyi. Kultistit keskeyttivät laulunsa. "Keisarin nimeen, jos kuolen, kuolen keisarin ja koko ihmiskunnan puolesta!" Tämän ja muiden sotahuutojen siivittäminä hän juoksi vastustajan selustaan. Hän heitti valokranaatin ja suojasi silmänsä. Avatessaan silmänsä hän näki maassa silmiään piteleviä otuksia. Hän survaisi miekkansa yhteen niistä ja karjaisi. Hän juoksi ympäriinsä ja teloitti maassa kiemurtelevia kultisteja. Lopulta kun hän ei nähnyt yhtäkään elävää vihollista, hän suuntasi portille.

Samassa ilman leikkasi massiivinen rysähdys. Valius juoksi ovelle ja alkoi työntämään sitä. Ovi oli raskas ja kulunut, mutta Valius sai sen väännettyä auki. Avatessaan oven hän näki hirveän näyn, jossa tavallinen ihminen olisi menettänyt järkensä. Näytti kuin joku olisi käyttänyt kammiota teurastamona, ja ei ollut ollut kovin tarkka työssään. Vasemmassa seinässä ammotti suuri reikä. Keskellä oli valtava kivinen arkku, joka ammotti avoinna. Valius käveli arkun luo, nosti runnellun ruumiin sen päältä ja luki siinä olevia riimuja. Hän oli hetken hiljaa."Helvetti on irti".


Tämä nyt on tämmöinen n00b tarina, eka kirjoittamani. Siitä tuntui tulleen liian lyhyt.
Avatar
Rune
Peliporukkavalvoja
Viestit: 6376
Liittynyt: Ma 06.01.2003 14:18
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Rune »

Ah, mutta tämähän oli mielenkiintoinen! Tekstiasu oli aika tavallista, mutta mukavaa lukea siltikin. Pidin jotnkin inqvisiittorista, ja Khornen palvojat ja näiden rituaalit oli kuvattu elävästi. Mutta nyt iski tarve lukea lisää tätä samaa. Jatkahan, demonin metsästys voi olla lopulta aika kiintoisaa. ;) Let the hunt begin!
#Ostium
http://cabal-ostium.blogspot.fi/

For a Pessimist, I'm pretty Optimistic
Jesh
Viestit: 419
Liittynyt: Pe 03.10.2003 22:26
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jesh »

Ekaksi tarinaksi tämähän on vallan mainio! Olisin lukenut mielelläni vähän enemmän ja olisi ollut mielenkiintoisempaa jos inkvisiittori olisi joutunut taistelemaan kultistien kanssa. Kultistien tappo kävi hitusen liian nopeasti, mutta tämä on vain minun pientä valitustani. Hyvä tarina. Jatkoa kaipaan ma.
Aco
Viestit: 2211
Liittynyt: La 13.03.2004 20:24
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Aco »

Hyvä tarina, kerrontakin oli kohtalainen. n00bit pois ;) ja loppusanat kuvasivat tilannetta erinomaisesti :D JATKOA!
lojuu kuin kotka, ampuu kuin eläintarha
Pohjaan palanut
Viestit: 40
Liittynyt: Ma 08.03.2004 17:11
Paikkakunta: Nilsiä

Viesti Kirjoittaja Pohjaan palanut »

Mahtava, jatkoa vain tarvittais
Kuukausi maksuton MMORPG!!
http://www.roma-victor.com
Avatar
Karu
Viestit: 2875
Liittynyt: To 29.01.2004 17:13

Viesti Kirjoittaja Karu »

Joo... jatkoa kirjoittelen kun kiireiltäni ehdin. Yritän tehdä jatko-osasta pidemmän.
chokka
Viestit: 359
Liittynyt: La 08.11.2003 18:25
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja chokka »

hmm...olinko näkevinäni joitakin kirjoitusvirheitä? Njaa..en varmaankaan, minun äidinkieleni ei ole tarpeeksi kehittynyttä. Mutta aika kurko tarinahan se oli, ja aion varmasti lukea jatkon ;)

- Pippis Böördi
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Tarinat ja novellit”