DAVET osa kaksi: kääpiöiden paluu

[Aco]

DAVET
Osa kaksi: Kääpiöiden paluu

’’Tänään, tänään saan armeijani valmiiksi,’’ Ganrek sanoi ja nauroi julmasti.
’’Kääpiöt ovat olleet jo liian kauan esteenäni, mutta nyt se muuttuu! Kun örkit ovat liittolaisinamme, kääpiöt sortuvat.
Daemon Prince Ganrek lähti eräänlaisesta kammiosta päätyen käytävään. Käytävän päässä loisti pieni valo lepattaen. Siellä oli aukinainen rautaovi, josta Daemon meni sisään. Hän päätyi kielekkeelle, josta oli huikea näkymä kahden sadan jalan syvyiseen kuiluun. Kuilun pohjalla oli valtavat määrät Khornen sotilaita toimimaan herransa, Daemon Prinssin käskystä. Kielekkeellä oli Daemonin lisäksi kaksi Bloodletteriä, Kharzak ja Ghorzek, hänen henkivartijansa.
’’Khornen palvelijat, päivä on koittanut!,’’ Prinssi mylvi kielekkeeltä. ’’Tästä päivästä lähtien on Chaos ja örkit oleva hallitsijoita.’’
Tuhannet Bloodletterit ja jokunen Boodthirster alkoivat tömistellä, ja huutaa jotain Chaosin jumalille. Khazrak ja Ghorzek kinastelivat taas siitä kumpi heistä olisi parempi, mutta lopettivat kuullessaan Ganrekin, heidän johtajansa taas mylvivän:
’’Lähtekää kohti Karak Kadrinia ja tuokaa kääpiöiden johtajan pää minulle! Sotaan ja kuolemaan!’’
Pohjoisen luolista alkoi virrata tuhansia ja taas tuhansia Khornen sotilaita, päämääränään
Karak Kadrin.


Ajat synkkenevät. Ihmisten ja kääpiöiden tulevaisuus näyttää heikolta. Khornen joukot ovat päässeet valloilleen ja örkit ovat tehneet liiton näiden kanssa. Khornen yli sadan tuhannen miehen(tai Bloodletterin) joukot marssivat kohti etelää, ja örkit lähenevät idästä pelätyn johtajansa, Hebu’da Atan, johdolla. Kääpiöiden ja ihmisten maat on uhattuina. Kääpiöt ovat erillään ja vain heidän päällikkönsä voisi heidät yhdistää. Vaan apu tähän on yllättävän lähellä.



’’Taav… miten joku jaksaa toistaa tuota nimeä’’ William valitti.
’’En oikeastaan tiedä,’’ sanoi Taavetti kiusaantuneena. ’’ Ei se mikään hienokaan nimi ole.’’
’’Naulan kantaan,’’ Richard nauroi ja kysyi naama virneessä. ’’ Kutsutaanko sinua jollain toisellakin nimellä?’’
’’Isä halusi minusta Davetin, mutta äiti taas Taaviksi.’’
Henric, Michael, William ja Richard nauroivat kuullessaan sanan Taavi.
’’Parempi kutsua sinua sitten Davetiksi,’’ Richard keksi äkkiä.
Muut sanoivat Richardia viisaaksi, ja siitä lähtien Taavettia sanottiin Davetiksi.
Suuren taistelun jälkeen Bretonnian valloitusjoukot hajaantuivat tai palasivat laivastolle, jolla he olivat tulleet. Viisi miestä, Henric, Michael, William, Richard ja Taa.. tarkoitan Davet, ylittivät suuren joen ja lähtivät kohti tuntematonta. He olivat olleet matkalla jo viisi päivää ja juomavesi alkoi huveta.


’’ Miltä se näyttää?’’ William kysyy Henriciltä, joka tutkii maassa makaavan Michaelin kädessä olevaa haavaa.
’’ Ikävä tulehdus, se pitäisi puhdistaa heti vedellä, tai tilanne pahenee.’’ Henric mutisee.
’’Meillä ei ole tarpeeksi vettä sen puhdistukseen,’’ sanoi yllättäen Richard, joka kumartui myös Michaelin puoleen. ’’En ole varma saammeko sitä enää lainkaan’’
Yhtäkkiä Michael valahti kalpeaksi ja pyörtyi. Ympärillä olevat pelästyivät ja sitten hätääntyvät.
’’Emme voi hänelle enää mitään,’’ sanoi Richard hiljaa. ’’Hän on kuollut verenmyrkytykseen tai johonkin sellaiseen’’
He laittoivat Michaelin rinnalle tämän miekan ja jatkoivat matkaansa allapäin tähyillen taakseen jättämäänsä ruumista. Näin hupeni saattue, mutta matka jatkui.


Parin päivän päästä neljän miehen joukko löysi joen. Heidän juomansa olivat lopussa ja nyt he pääsivät täyttämään leilinsä.
’’Hienoa,’’ sanoi Davet kun katsoi täyttä leiliänsä hieman uneliaana.
’’Täh?’’ sanoivat muut, sillä Davet ei ollut puhunut pariin päivään, mutta Richard vakavoitui heti ja huomasi pienen ongelman, jonka he olivat tällä kertaa saaneet.
’’ Miten pääsemme joen yli?’’
Muut katsoivat ihmeissään ja pian huomasivat saman.
’’ Ehdotan, että lähdemme vuorille päin, jotka häämöttävät tuolla taivaanrannassa, sillä aavikolle en takaisin halua,’’ William keksi hetken miettimisen jälkeen.
Muut olivat samaa mieltä ja he lähtivät vuoria kohti.


’’ Kylmää,’’ totesi Taavetti kun he olivat vuorilla.
Monta päivää he olivat olleet vuorilla ja seuranneet jokea. Davetin jalat olivat väsyneet kävelemisestä ja kirveen, hänen aseensa, raahaamisesta. Richardin ja Williamin aseet olivat lyhyet miekat kun taas Henric oli jousiampuja. Kun he vihdoin olivat päässeet joen päähän he päättivät jatkaa suoraan pohjoiseen. He ottivat suunnan eräästä tavallista korkeammasta vuoresta, joka häämötti vuorten välissä. Vuorilla oli kylmä. Syksy lähestyi tuoden kylmät Matkalla tänne sattui eräs harvinainen yhteensattuma:
Erään vuorenseinän takaa alkoi tulla pieniä miehiä kävellen. Ryhmä hyppäsi piiloon, viereiseen onkaloon. Henric viritti jousensa, mutta Richard sanoi tälle, että odottaisi vielä hetken. Kun nämä olivat kohdalla ryhmä näki, että he olivat kääpiöitä ja pitivät pikaisen neuvonpidon.
’’ Ammutaan ne’’ Henric ehdotti.
’’ Ei, niitä on liikaa, William sanoi. ’’ Kysytään niiltä mielummin neuvoa.’’
Muut suostuivat tähän ja tulivat esiin piilostaan. Kääpiöt ottivat vaistomaisesti kirveensä ja vasaransa ja piirittivät ryhmän seinää vasten. Varsijousi kääpiöt tähtäsivät heihin.
Henric jännitti taas jousensa, mutta Richard ei tällä kertaa estellyt ja veti Williamin kanssa miekkansa huotrastaan. Davet nosti kirveensä olalleen.
’’ Keitä olette?’’ kysyi pitkäpartaisin kääpiö, joka oli ilmeisesti heidän johtajansa.
’’ Olemme eksyneitä matkalaisia, matkalla kohti Vanhaa Maailmaa,’’ sanoi Richard ja laittoi miekan huotraansa, koska vihollinen ei ollut iskenyt suoraan. Muut ryhmäläiset tekivät hänen perässään.
’’Saanen kysyä, mitä TE täällä teette?’’ kysyi Richard vuorostaan.
’’Jäljitämme örkkejä, tai he meitä.. en ole varma, koska mekin kaiketi eksyimme,’’ hän sanoi nolona ja laski kirveensä. Muut kääpiöt seurasivat esimerkkiä.
’’ Saammeko liittyä seuraanne,’’ kysyi Richard yllättäen.
Hän ei saanut vastausta, kun pieni ryhmä harvinaisen isoja örkkejä hyökkäsi karjuen heidän kimppuunsa. Kääpiöt kääntyivät tulosuuntaansa ja ampuivat örkkejä varsijousillaan. Vain muutama kuoli. Richard nyökkäsi Henriclle ja tämä jännitti jousensa. Jousi lauloi ja nuoli suhahti kääpiöiden välistä. Isokokoinen ja todella ruma örkki kuoli nuoli rinnassaan. Davet ja William ymmärsivät mistä oli kysymys, ja he lähtivät huutaen Richardin perässä rynnistämään kohti örkkien linjaa. Kääpiöt kuulivat huudon ja kääntyivät torjumaan hyökkäystä, mutta Richard näytti jonkun epämääräisen käsimerkin ja pitkäpartainen kääpiö huusi sotilailleen, että vihollinen on toisessa suunnassa. Kääpiöt katsoivat ihmeissään toisiaan, mutta lähtivät sitten kohti örkkejä.
Taistelupaikka oli tiellä (tai pikemminkin polulla) sijaitsevalla jyrkänteellä. Pudotus, joka odotti reunan takana, näytti loputtomalta sumussa. Kääpiöt iskivät ensimmäiset iskunsa örkkien lihaan. Örkkejä ja kääpiöitä kaatuili, ja taistelu oli yhtä hullunmyllyä. Davet vältti taistelun keskipistettä,
mutta ensimmäinen örkki näki jo tämän. Örkki rynni kohti Davetia kädessään kirveen tapainen ase. Örkki heilutti kyseistä välinettä taidokkaasti ja näytti janoavan Davetin päätä muistoksi. Davet ei ollut tottunut örkkien tappamiseen päinvastoin kuin kääpiöt, jotka eivät tunteneet pelkoa näitä kohtaan. Örkki kohotti kirveensä Davetin edessä iskeäkseen Davetin kahtia, mutta kääpiö loikkasi lyöden vasarallaan örkin kallon palasiksi. Davet alkoi tottua taisteluun, ja teki itse aloitteen tällä kertaa. Hän ryntäsi kohti pienen puoleista hiittä, joita oli muutama örkkien joukossa. Hiisi ei edes tajunnut Davetia, ennen kuin hänen verensä lensi pitkin ilmaa. Davet halusi tappaa lisää, ja hän luuli itseään sairaaksi tämän takia. Hän kuitenkin vain hakkasi pieniä hiisiä, joita sattui tulemaan vastaan. Taas tuli iso örkki häntä kohden. Pelastavaa kääpiötä ei tällä kertaa näkynyt. Iso tappara kohosi örkin kädessä. Davetia päätä pitempi örkki iski voimalla, mutta karvaasti ohi. Davet väisti kielekkeen reunalle ja oli ansassa. Örkki aikoi iskeä oikealta vasemmalle. Davet kumartui väistäen iskun ja iski örkin panssarin läpi. Örkki ulvahti kivusta ja Davet käytti tilaisuuden hyväkseen. Hän livahti örkin ohi ja iski tämän kalliolta alas. Kääpiöt olivat voittaneet kahakan ja ajoivat jo örkkejä pois. Pitkäpartainen kääpiö tuli kiittämään Davetia, Henriciä, Williamia ja Richardia.
’’ Ette olleet sellaisia kuin kuvittelimme, olitte uskollisia. Ja sinä,’’ Kääpiö sanoi ja osoitti Richardia panssaroidulla kädellään. ’’ Harkitsin asiaa, mutta näyttää siltä, että pääsette mukaan.’’
Richard ei aluksi muistanut mihin sai vastauksen, mutta muisti sitten, että oli kysynyt seuraa.
’’ Kiitos. Haluaisimme Bretonnian maille, jos suvaitsette, Richard pyysi, mutta lopetti kun näki, että kääpiö oli kiinnostunut enemmän Davetin kantamasta aseesta.
’’ Örkinnitoja, ’’ kääpiöiden johtaja sai sanottua.
’’ Ai mikä? ’’ Davet ihmetteli kun näki, että kääpiö puhui hänelle.
’’ Sinun aseesi, isäni ase, jonka hän menetti örkeille. Miten sait sen? ’’
Davet selitti koko matkansa jättäen pari yksityiskohtaa sanomatta, tuskin laivan upotus niin vakavaa olisi.
’’ Sinun on tultava mukaani, ja vietävä se Karak Kadriniin. Sillä vain se voi yhdistää kääpiöt yhdeksi, vahvaksi armeijaksi, ’’ kääpiö lasketteli kuin ulkomuistista. ’’ Khorne on linnottautunut pohjoiseen ja örkit liikehtivät idässä. ’’
’’ Vai niin, ’’ sanoi Davet hämmentyneenä.
’’ Ai niin, minun nimeni on Glain,’’ Glain sanoi iloisesti ja virnisti. Davet, Richard, William ja Henric virnistivät takaisin, vaikkakin vähän ihmettyneenä. Kaikki esittelivät toiselle nimensä, vaikkakin kukaan ei muistanut kääpiöiden samankuuloisia nimiä.


Khornen armeijat lähestyivät Norscaa ja aikoivat ohittaa Praagin ilman, että Empire tajuaisi siitä mitään. Ganrek matkusti omilla parin hevosen vetämillä vaunuilla joukon kärjessä. Kharzak ja Ghorzek olivat myös vaunuissa ja kinastelivat paremmuudestaan.
’’ Kyl toi meiän pomo musta enemmän pitää, ’’ Kharzak väitti.
’’ Varsinkin sen jälkeen kun löit yhen ukon sun kirveelläs sen naamalle, ’’ Ghorzek ivasi.
’’ Entäs kun sää… ’’ Kharzak aloitti, mutta lopetti kun Ganrek loi murhaavan katseen heihin. Kinastelu loppui ja matka jatkui kohti Karak Kadrinia.


Kun aseet oli hinkattu puhtaaksi verestä, ryhmä lähti seuraamaan samaa tietä, mitä pitkin kääpiöt tulivat. Opasteita löytyi paljon tien varsilta, sillä örkkien joukko oli vähentynyt pikkuhiljaa heidän riitojensa myötä. Eräässä paikassa oli hirveä kasa löyhkääviä örkkien raatoja. Kääpiöt totesivat, että örkit olivat suuttunut toisilleen ja pistäneet pystyyn pikku tappelun, jossa kaikki olivat kuolleet.
Opasteet loppuivat, mutta kääpiöt muistivat suunnilleen tien ja olivat pian kääpiöiden alueella. Matka jatkui verkkaisesti vuorten lomassa. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, sen lisäksi, että he näkivät valtavan örkkilauman marssivan kohti vuoria, ja sitä kautta Karak Kadriniin. Heitä johdatti pelätty örkkien sankari ja johtaja Hebu’da Atan. Saattue lisääntyi, kun jokunen tuliluikkukääpiö liittyi siihen. Matka kesti noin kaksi viikkoa reippaalla marssilla, kääpiöiden tahtiin.
Kun Karak Kadrin jo näkyi Henric ja William päättivät lähteä kohti heidän kotiaan, Bretonniaa, kohden.
’’ Hyvästit ystävät, ’’ Richard sanoi heille. ’’ Toivottavasti vielä tapaamme. ’’
’’ Tietysti tapaamme, ’’ Henric sanoi hiljaa ja pisti hupun silmilleen.
’’ Niin, ’’ William toisti, mutta hänellä ei ollut huppua ja hän lähti kiiruhtamaan Henricin perään.
Niin erosi saattue toisistaan, mutta tehtävä ei ollut loppunut. Davetin piti vielä koota kaikki kääpiöt Karak Kadrinissa. Richard halusi nähdä kuuluisan kääpiöiden kaupungin ja oli mukana tehtävässä. He lähestyivät hyvin varustetun muurin, joka ympäröi kaupunkia, keskellä sijaitsevaa porttia. Sen kohdalla Glain karjaisi:
’’ Portit auki! ’’

[Rune]

Hmm, tällä kertaa oli hiukka pidempi tarina, joka ei tosiaankaan ollut huono asia. Komedian henki katosi paikoitellen kun tarina alkoi muistuttaa enemmän vakavahenkistä novellia. En oikein tiedä miten tähän suhtautuisi, joten en suhtaudu mitenkään, jään vain odottelemaan jatkoa. Tosin se 'tämä kirves on ainut joka voi yhdistää kääpiöt!' sai kyllä hymähtämään, niin klassinen kohtaus ettei tuota voi ottaa tosissaan. Tuskin oli sellaiseksi tarkoitettukaan.

[Tapsa]

Oli hyvä juttu, valitettavasti en ollut lukenut ensimmäistä osaa. Sekin varmasti oli hyvä. Minua kiinnostaa, miksi Taavetin oikea nimi Davet tuli ilmi. Oliko maajussinimi liian nolo kirjoittajan mielestä? Minusta se toi hyvää huumoria muuten niin synkähtävään novelliin jossa pahikset olivat liittoutuneet ja uhkasivat koko maailmaa. Tämä on kyllä vähän kliseinen aine. Mutta äidinkieli pelasi ja juttu toimi, se on tärkeintä!

[Aco]

tää oli prologin ekalle osalle ja sori toi 'kirves pelastaa' juttu. En jaksanut keksiä muuta Tää oli varmaan vakavamielisempi kuin se minkä ekana tein, mutta tarina silti.
Ps. Missä viipyvät Captainin ja Grondin vastaukset? )