Mutta Tuomas ei sentään lasketellut ihmisten nähtäväksi ihan mitä sattuu - osasi ilmeisesti ajatella ennen postaamista (päinvastoin kuin esimerkiksi minä ja Gav ;)).tneva82 kirjoitti:Eräs Mr. Pirinenkin kyllä osallistui nettikeskusteluihin kunhan ehti. Ja Jervis osallistuu kaiken aikaa ja siitä on vain hyötyä.
Mutta kyllä Tuomaksen näkemys Warhammerin pelimekaniikastakin oli kohtuullisen paljon syvällisempää kuin Gavin. Mitähän Tactica Longsword olisi pitänyt sisällään Thorpen kynästä lähteneenä? Ja ennenkuin kukaan Tactican lukenut alkaa huutaa "hirveää juustoa!!!", huomattakoon että kyseisessä oppaassa kaivettiin senaikaisen konseptin lailliset, min/maxatut ideat esiin mahdollisimman tehokkaasti teoriapohjalla. Asiasta paremmin tietävien mukaan Pirinen pelivastustajana ei ollut yhtä inhottava kuin ikävien kombojen ja taktiikoiden keksijänä - eli ei hän sitä teoreettista maksimivoimaa niinkään käyttänyt :).