FB:Itchyn ja Skratchyn toilailut:Uusia juttuja.

Noih tossa tuotin tuollaisen. Kirjoitusvirheistä pahoittelut. Koitin tarkastaa, mutta näin iltaisin kun on väsynyt ja...Tarinaan siis:
Itchyn ja Skratchyn toilailut:Uusia juttuja
Skitzz katsoi kuinka skaven armeija marssi ahtaassa luolassa. "Nämä-nämä kakshi inshinööriä ovat todella hulluja-hulluja", hän ajatteli. Sitten hän katosi takaisin varjoihin.
Itchy ja Skratchy olivat kummatkin erityisen tyytyväisiä. "Sharvi rotta on-on toden totta hymyillyt meille-meille", Skratchy ajatteli.
Noin päivä sitten skaven armeija oli teurastanut pienen kääpiöiden sotakone kuljetus karavaanin ja saanut paljon uusia aseita. Aseita oli tietysti "paranneltu" skavenmaiseen tapaan.
Skratchy oli löytänyt itselleen pistoolin, joka oli hienoa kääpiö tekoa, mutta tietysti nostanut sen tehoa lisäämällä luoteihin warppi-kiveä. Kääpiöillä oli ollut kuljetuksessaan mukana harvinainen liekki-tykki, josta Itchy ja Skratchy olivat muokanneet warppi-tulta ja warppi-salamaa sylkevän "Meshtariteokshen". Myös kääpiöiden kuljettama tykki oli tehty ampumaan piikikkäitä warppi-kuulia.Keihään-heittimistä oli taas tehty polttopuita, sekä häkkejä mutanttirotille, niiden "huonon tehon" takia.
"Meidän pitää-pitää pyshähtyä", sanoi Skratchy Itchylle , "ruokaa ei ole-ole shyöty shitten päivään neljään-neljään."
Itchy soperteli jotain itselleen ja suostui tähän hänelle-tylsään-pyyntöön. "Shyökööt.", Itchy sanoi.
Skavenit hotkivat ruokansa ja ne joille ei ruokaa rittänyt (pää asiassa orjat...) syötettiin mutanttirotille. Pian armeija oli taas valmis marssimaan.
"Yöjukshijat tänne heti-heti!" , Itchy huusi. Hetken kuluttua varjoista saapui musta hahmo. Itchy tunnisti tämän hänen henkensä pelastaneeksi salamurhaajaksi.
"Ahaa-ahaa, Henkivakuutushan she shiinä-shiinä" , Itchy soperteli , "enkösh minä-minä kutshunut yöjuoksijoita, enkä-enkä shinua?"
"Shano-shano tehtäväni Inshinööri." , musta hahmo vastasi.
"Noh, enshiks haluaishin kuulla-kuulla henkivakuutukshen nimen-nimen."
"Skitzz" , salamurhaaja vastasi kylmästi ja lyhyesti.
"Shkitzz...tehtäväshi on-on tiedusht-" , Itchy kerkesi sanomaan, mutta Skitzz oli jo kadonnut varjojen maailmoihin.
Skitzz loikki ketterästi ja nopeasti tunnelin seiniä pitkin alati valppaana pienintäkään ääntäkään päästämättä. Pian hän näki luolan pään ja kuuli kauheaa meteliä. Skitzz meni niin äänettömästi kuin pystyi luolan suulle ja katsoi alas. Noin kolme metriä alempana käytiin taistelu.
"Kääpiö-otukshia ja Hiishi-otukshia" , hän mietti. Skitzz jäi katsomaan taistelua hetkeksi.
Suuret massat yönhiisiä kohtasi ei-niin-suuren kääpiö-joukon suuressa luolassa. Yönhiisien armeija oli valtava, tuhansia hiisiä ja hiisien keskellä vaappui suuria ja rumia peikkoja.
Kääpiöiden armeija taas koostui monesta kääpiö sotilaasta ja noin kymmenestä sotakoneesta, joita Skitzz näki kääpiö rivistöjen takana. Lisäksi oli kääpiöiden kivääri-joukkoja, samoja joita Skitzz oli surmannut noin päivä sitten.
Taistelu oli juuri alkanut ja kääpiöiden suuret kirveet pilkkoivat hiisiä kuin viikate sadonkorjuussa. Hiidet taas käyttivät suuria kuulia ketjun päässä pyörittämiin erikois-joukkoihin. Näiden hullujen hiisien aiheuttama tuho oli valtava.
Skitzz ajatteli, että hänen pitäisi mennä varoittamaan Itchyä ja Skratchyä tästä, mutta jäikin katselemaan taistelua hiljaisen keskittyneenä.
"Pah, älä-älä ikinä luota-luota shalamurhaajiin.Epäluotettavaa väkeä-väkeä" , Skratchy selitti.
"Totta-totta.Tushkin shiellä mitään-mitään mielenkiintoishta on-on.Eteenpäin!" , Itchy vastasi.
Pian skaven armeija jatkoi marssia tietämättä mitä edessä on.
Skitzzin pitkät ja herkät viikset havaitsivat liikettä pienessä luolassa. Hän lähti varovasti loikkimaan liikkettä kohti. Oli aivan hiljaista. Skitzz huokasi. Ei mitään.
Yht' äkkiä Skitzzin takaa hyökkäsi tumman sininen ja suuri kitainen otus. Skitzz tunnisti tämän squigiksi.
"Varmaan karannut-karannut tyhmien hiishi-otushten käshistä", hän ajatteli.
Squig hyppäsi torahampaat ojossa kohti Skitzziä. Skitzz väisti tämän hitaan hyökkäyksen helposti ja kerkesi viiltämään tikarillaan pienen haavan otuksen selkään. Squig kiljaisi ja aloitti uuden syöksyn, tällä kertaa se onnistui repäisemään palan Skitzzin kaapua. Skitzz hyppäsi ketterästi kattossa roikkuvaan piikkimäiseen kiveen ja jäi siihen roikkumaan. Tyhmä Squig katsoi ympärilleen eikä huomannut Skitzziä, kunnes Skitzz iski. Kaksi vihreällä aineella peitettyä tikaria upposi squigin selkään tappaen tämän välittömästi. Skitzz hymyili ja Katosi mysteerisesti varjoihin.
"Katshokaa, ruokaa-ruokaa", huusi yksi orjista osoittaen kuollutta tumman sinistä otusta. Orja ryntäsi nopeasti otuksen luo ja alkoi hotkia suuria lihakimpaleita pieneen kitaansa. Hetken hotkittuaan Orja alkoi saada outoja kohtauksia: Häntä alkoi nykimään entistä enemmän, pitkät viikset alkoivat heilumaan kun kääpiö-olutta juonut rotta ogre, kunnes orja kaatui koko keho sätkien.Tätä jatkui vielä hetki kunnes orja tukehtui omaan kieleensä.
"Outoa-outoa. Tietääksheeni Shquig-otukshet eivät-eivät ole myrkyllishiä" , Skratchy supisi.
"Ihan shama-shama.Eteenpäin!" , Itchy vastasi ei-niin-kiinnostuneena.
Skaven armeija jatkoi marssia kohti tunnelin päätä tietämättä mitä edessä on.
Skaven armeija pysähtyi lepäämään ja Itchy istahti suurelle kivelle. Pian hän kuuli takaansa äänen: "Edeshshä on-on shruuri taishtelu. Kääpä-otukshia ja hiishi-otukshia paljon-paljon."
Itchy pompahti pystyyn säikähdyksestä ja heittäytyi maahan. Hetken aikaa Itchy oli maassa pidellen käsiään korvillaan, kunnes uskaltautui katsomaan ylöspäin, jossa hän näki Skitzzin tuijottavan häntä terävästi. Itchy ryhdistäytyi ja katsoi ympärilleen ettei kukaan orjista nähnyt tätä tapahtumaa ja otti kulauksen pienestä pullosta.
"Taishtelu?Paljon hiishi-otikshia ja kääpä-otukshia?Me kyllä voitamme-voitemme ne!Voitettiin viimekshshikin.Voitetaan nytkin nytkin!" Itchy huusi hiukan oudon skaven juoman vaikutuksen alaisena.
"Enpä ushko.", sanoi Skitzz tylysti.
"Shinä et-et tiedä mishtään mitään-mitään!Kimppuun vaan-vaan!"
Pian skaven armeija oli valmiina sotaan ja lähti marssimaan kohti luolan suuta.
Kääpiöt ja hiidet olivat taistelleet jo kauan ja hiidet näyttivät olevan hieman heikoimmilla. Moni peikko ja hiisi oli kuollut kääpiöiden mahtavaan tulivoimaan ja loput silvottu suurilla koristeellisillä kirveillä. Ainoat massa-vahinkoa aikaan saaneet hiisi-yksiköt olivat peikot ja metallikuulia ketjun päässä pyörittävät huumatut hiidet, joita kutsuttiin fanaatikoiksi. Heti kun hiisi-kenraali sai kääpiöruhtinaan kirveestä terävämmän pään päähänsä niin hiidet lähtivät karkuun. Kääpiöt olivat voittaneet taistelun, kunnes luolaan ryntäsi suuri määrä skaveneita. Taistelu alkoi silmän räpäyksessä. Kääpiö kirveet pilkkoivat skaveneita kun viikate heinää sadonkorjuun aikana ja tykistö ampui suurimmat rotta ogret pois. Skavenien sotakoneet räjähtelivät ennen kun niillä pystyi ampumaan ja mutanttirotat alkoivat järsiä paimentajiaan ja ne syötyään muuta skaven armeijaa. Jopa mahtava "Meshtariteosh" räjähti ylikuumettumisen takia.Taistelu alkoi näyttää skaveneiden kannalta tosi huonolta.
Skitzz teloitti jo seitsämännen sotakone-miehistön Yöjuoksijoiden kanssa, mutta turhaan.
"Karkuun-karkuun", huusi Itchy ja lähti juoksemaan toiseen tunneliin. Skratchy seurasi aivan Itchyn kannoilla ja Skratchyn perässä skaven armeijan jäljellejääneet joukot.Skaveneita ei jahdattu sillä kääpiöt olivat väsyneitä taistelusta.
"Mitä-mitä minä shanoin", ajatteli Skitzz ja pilkkoi vielä yhden kääpiön kunnes katosi varjoihin jättäen yöjuoksiat kuolemaan.
_______________________________
Toillainen syntyi. Välit pisteiden jälkeen-hommaa ole koittanut parantaa. Kommenttia tulemaan.

Älä syö porkkanaa.
Bravö, exölentö! *Taputusta*
Tätä minä kutsun hyväksi tarinaksi. Tarina eteni juuri hyvällä vauhdilla ja siinä oli huumoriakin. Oli taasen tosi skavenmaista ja kuvailu oli aika hyvää. Taistelu eteni mielestäni hiukan liian nopeasti ja sitä olisi voitu kuvailla enemmän, mutta oli sekin hyvää. Tödellä hjuva tärinä, mie halyaisin lisöö.
Miten käy nyt skaveneiden? Jatkoa.

Nyt on todellakin parempi jo. Muutaman pisteenjälkeisen välin unohtumisen huomasin, mutta parannusta on selvästi tapahtunut, hyvä!
Tarina oli muutenkin aika näppärä, skavenmaisuus oli todellakin hyvin esille, ja minusta ainakin taistelu oli ihan hyvin kuvailtu. Ei paha, ei loistavakaan, mutta meni aivan kiitettävästi.
Jatkoa? Tottakai, sitä kaivataan aina. 
Kiitosta kommenteista. Taistelun kuvaus nyt jäi hiukan suppeaksi, koska näin iltaisin(no okei kello oli vain about 10) niin piti saada äkkiä valmiiksi. Kiva että tykkäsitte! Kommenttia saa yhä lähettää-lähettää.
Jatkoa ei nyt ihan heti tule, mutta kyllä sitä varmaan syntyy omituisen pienessä makkarakasassa, joka siaitsee päässsäni.
Jatkoa ei nyt ihan heti tule, mutta kyllä sitä varmaan syntyy omituisen pienessä makkarakasassa, joka siaitsee päässsäni.
Älä syö porkkanaa.
Jälleen mukava pätkä mukavien skaveneiden menosta. Kuten jo moneen kertaan todettu hyvää tekstiä. Luettavuuskin oli parantunut edellisistä, kun pisteiden jälkeen oli väli. Muutaman sellaisen virheen vielä löysin, mutta eipä tuollainen haittaa. Skavenmaisuus on säilynyt mainiosti. Taistelu jäi lyhyeksi ja melko läpihuutojutuksi, mutta...
...tämä selitti senkin. Kannattaisi kirjoittaa teksti ensin jollain tekstinkäsittelyohjelmalla (word) tai vaikka ihan muistiolla niin pystyt jatkamaan sitä vielä myöhemmin (tässä tapauksessa seuraavana päivänä) ja saat vielä parempaa aikaseksi, koska tarinaa tehdessä ei sitten ole kiire. Jatkoa odotellaan!Porkkana kirjoitti:Taistelun kuvaus nyt jäi hiukan suppeaksi, koska näin iltaisin(no okei kello oli vain about 10) niin piti saada äkkiä valmiiksi.
Back in da biz and so deep in da bashin' game.
Grom Hardhammer kirjoitti:Jälleen mukava pätkä mukavien skaveneiden menosta. Kuten jo moneen kertaan todettu hyvää tekstiä. Luettavuuskin oli parantunut edellisistä, kun pisteiden jälkeen oli väli. Muutaman sellaisen virheen vielä löysin, mutta eipä tuollainen haittaa. Skavenmaisuus on säilynyt mainiosti. Taistelu jäi lyhyeksi ja melko läpihuutojutuksi, mutta......tämä selitti senkin. Kannattaisi kirjoittaa teksti ensin jollain tekstinkäsittelyohjelmalla (word) tai vaikka ihan muistiolla niin pystyt jatkamaan sitä vielä myöhemmin (tässä tapauksessa seuraavana päivänä) ja saat vielä parempaa aikaseksi, koska tarinaa tehdessä ei sitten ole kiire. Jatkoa odotellaan!Porkkana kirjoitti:Taistelun kuvaus nyt jäi hiukan suppeaksi, koska näin iltaisin(no okei kello oli vain about 10) niin piti saada äkkiä valmiiksi.
Kiitosta.
Joo wordilla nämä naputtelen ja siellä tämä tarina oli homehtunut ties kuinka monta päivää niin oli joku ihmeen hinku saada tarina sieltä ulos...
Ja niille jotka eivät ole viellä kommentoineet: Jos tekee mieli kommenttia niin tänne sitä saa heittää.
Älä syö porkkanaa.