Teräratas kirjoitti:
Tuota toki voi epäillä, onko kyseisen rituaalin takana oikeasti keisarin sielu, vaiko vain hieman riskialtis käyttäjäliittymä golden thronessa.

(Tiedä millä laaserilla noita grillataan, mutta laser lobotomia tulisi ensimmäisenä tosiaan mieleen...)
Uh... paitsi, että kyseisessä pätkässä nimenomaan puhutaan Keisarin mielestä joka sulautetaan Astropaattien mieleen jotta nämä tulisivat immuuneiksi Kaaoksen houkutuksille? Jos kaaoksen vaikutuksen voisi pelkällä koneella neutralisoida niin miksi näin ei olisi jo tehty? Sen jättämättä tekemisestä ei hyötyisi yksikään ihminen mitään... päinvastoin.
Ja kyllä kaikki tarinat mitkä kertovat astropaateista kertovat puhuvat myös siitä tuskasta jonka he kokevat kun Jumala muokkaa heidän haurasta mieltään.
Teräratas kirjoitti:Ja rutiinitehtäviä voi hyvin hoitaa vaikka kultaistuimen automatiikka?
En nyt aivan varma ole, mutta sen fluffin perusteella mitä olen lukenut niin Kultaisessa Valtaistuimessa ei ole automatiikkaa.
1) Keisari valvoi ja ohjasi sen rakentamista.
2) Kesti hyvä tovi ennenkuin Keisari asettui istuimeen (vasta kun kaikki Kaaosmariinit oli karkoitettu Eye of Terroriin)
3) Adeptus Custodes on nimenomaan olemassa arkistoidakseen ja välittääkseen Keisarin ohjeita eteenpäin, huoltamassa Kultaista Istuinta ja suojellakseen Kesaria. (jes... tästähän voisi keksiä, että joku muu kuin Keisari kontrolloi Adpetus Custodesia mutta ennekuin luen sen tai edes viitauksen siihen GW:n virallisesta fluffista niin perustan näkemykseni 40k maalimasta vain ja ainoastaan GW:n julkaisemaan fluffiin)
Teräratas kirjoitti:Eli luppujen lopuksi kiistatunta fluffia emerorin elossa olemisesta ei taida pahemmin olla, toisaalta yhtälailla objektiivisia ovat kyllä kuolemaakin puoltavat fluffin pätkät. Mutta siis, antaa vääräuskoisten luottaa, että Keisari heidät pelastaa, Abbaddon johtaa meidät aikanaan todistamaan heille toisin. *Ilkeää naurua. (Palaa suunnittelemaan neljättätoista mustaa ristiretkeä.)*
Lukuunottamatta edellistä siteeraustani (jonka itse näkisin aika kiistattomana...) niin löytyy myös mm. kirja nimeltä Inquisitor (taitaa näinä päivinä kulkea nimellä Draco) jossa kirjan päähenkilö "pääsee" vaihtamaan ajatuksia Keisarin kanssa (kaveri kun ei ole puhunut sanaakaan yli kymmeneentuhanteen vuoteen...) ja raportoimaan hänelle salaliitosta häntä vastaan. Kesari mm. pysäyttää ajankulun palatsissaan kaikille muille jotta kyseinen henkilö pääsisi vartijoitten ohi hänen luokseen (vartijat kun eivät noin vaan päästäisi käytännössä ketään saattamattomana Keisarin tykö).
Ja kyllä näitä fluffipätkiä missä Keisari on elossa ja ohjaamassa ihmiskuntaa löytyy vaikka kuinka monta. Toisaalta taas kaikki fluffipätkät missä Keisari on kuollut ja kuopattu ovat poikkeuksetta...
a) ennustuksia mahdollisesta tulevasta
tai
b) uhoa Keisarin luomaa Imperiumia vastaan.
Mikään lukemani ei ole ristiriidassa sen kanssa, että Kesari olisi vielä hengissä. (ei sinänsä, että olisin kaikkea lukenutkaan...

)