”Archon Sylenna, eräs henkilö haluaisi tavata teidät.” Ilmoitus kaikui Liitävän Kuoleman palatsin valtaistuinsalissa. Niin, monet halusivat nykyään tavata hänet. Sylenna huokaisi tympääntyneenä ja painoi tylsästi poskensa valtaistuimen käsinojaan tukevaan, nyrkkiin puristetun kätensä rystysiä vasten. Mies kohotti kasvojaan ja katsoi kysyvästi valtiatartaan odottaen hänen vastaustaan. Sylenna vavahti hereille, vilkaisi miestä tuimasti ja ärähti.
”No mitä oikein odotat typerys? Ohjaa hänet sisään!”
********
Aah, tummaan kaapuun sonnustautunut mies henkäisi mielessään, kun hänen sisäänpääsynsä kuulutettiin saliin. Pitkään hän oli saanut keksiä suunnitelmaansa päästäkseen päämääräänsä, mutta vielä olisi paljon tehtävää. Kaikki hänen viettämänsä päivät ja yöt Liitävän Kuoleman Kabalialueen rajalla tarkkaillen, olivat vihdoinkin tuottaneet tulosta.
Hänet oli, kuten hän oli suunnitellutkin, hoksattu helposti partioimasta lähes ympäri vuorokauden. Kuulusteluissa mies oli ilmoittanut haluavansa tapaamisen Taivaansurmaajan kanssa ja kuullessaan ilmoituksen salamurhaajasta, kuten kiinniottajat olivat hänelle raportoineet, Sylennan mieliala oli heti kirkastunut. Mies oli tiennyt jäävänsä henkiin, siitä ei olisi ollut epäilystäkään, kun puhuttiin Liitävän Kuoleman Archon Sylennan mielikuvituksesta.
********
”Tervehdys sinulle Sylenna.”, mies sanoi huppunsa kätköistä tylsällä, persoonattomalla äänellään. Nyt kaikki tylsyyden rippeetkin olivat poissa, kun Taivaansurmaaja oli nähnyt tämän mielenkiintoisen miehen astuvan hänen valtaistuinsaliinsa ja kuullut tämän puhutelleen häntä, kuin mitäkin elukkaa. Tässä tapauksessa noiden lisänimien ”Valtiatar” tai ”Archon” poisjättäminen ei merkinnyt hänelle yhtään mitään. Sylenna nosti sormensa poskeansa vasten ja liu’utti sitä huuliansa vasten kiinnostuneena, huvittuneena.
”Ja mikähän sinun nimesi sitten mahtaa olla salamurhaaja?”, siniharmaaihoinen nainen töksäytti takaisin töykeästi. Mies hengitti raskaasti, kuin vihaisena.
”Nimeni on… Voin kutsua minua Cyraksi.”, hän sanoi tasaisesti. Sylenna nyökkäsi hyväksyvästi ja tuhahti sitten pilkallisesti.
”No… Cyra ensinnäkin nimesi on niin ontuva, että tekee ihan pahaa sanoa sitä. No älä nyt siitä muserru.”, Sylenna naurahti ivallisesti. ”Ja mitähän sinulla kurjalla miehenköriläällä olisi minulle tarjottavana?” Mies tuijotti naista murhanhimoisilla silmillään, jotka kiiltelivät syvällä hupun sisällä pahaenteisesti.
”Sinä tiedät jo nyt tarvitsevasi palvelujani.”, mies sanoi hammasta purren. ”Osaan tappaa ja vieläpä hyvin.” Nainen nousi hitaasti seisomaan ja astui yhden portaan alaspäin valtaistuinkorokkeelta.
”Näytäpä sitten kasvosi.”, Sylenna vaati hymyillen. ”En pidä tuntemattomien kanssa asioimisesta.”
”Minä kerroin jo nimeni.”, synkkä mies sanoi tasaisesti. ”Muuta sinun ei tarvitse tietää.” Äkkiä Sylennan hymy valahti hänen kasvoiltaan, kuin uhrin iho homonculuksen käsittelyssä ja hän ponkaisi kohti tuota paikallaan seisovaa miestä. Ilmalennon aikana nainen vetäisi pitkän tikarinsa esille ja kohotti sen iskuasentoon. Mies olisi nopeasti hoideltu ja hänen verensä valuisi kohta pitkin salin kiiltävänmustaa lattiaa.
Mutta Sylennan hämmästykseksi ja iloksi salissa kuului äkkiä metallin kalahdus. Cyra oli vetäissyt lähes Sylennan veroisella nopeudella aseensa, oudonnäköisen hilparin esille kaapunsa laskoksista ja torjunut sivuun naisen tarkan surmaniskun. Sylenna räpäytti epäuskoisena silmiään miehen puolustusliikkeelle ja pysäytti itsensä niille sijoilleen. Myös Cyra rauhoittui ja piilotti pitkän aseensa vaatekappaleensa alle.
”Tiedätkö mitä, mies?”, Sylenna kirkaisi iloisena hurmoksesta. ”Sinä pelotat minua ja muistutat minua jostain. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi tappaa sinut.” Cyra värähti hieman ja valmistautui vetämään aseensa uudemman kerran esille.
”Ei enää leikkejä.”, soturi varoitti tyhjällä äänellään. ”Tai sitten ilmoitat rauhallisesti, kun haluat kuolla käsissäni.” Siniharmaaihoinen nainen naurahti ja vei kätensä viehkeästi lanteilleen.
”Turha ollenkaan uhota mies.”, Sylenna tokaisi. ”Sanotaan, että voit nyt tuntea olevasi palveluksessani.” Miehen silmien hienoinen välähdys oli ainoa merkki siitä, että hän oli edes kuullut Sylennan lupauksen, mutta niiden pienien timanttien kautta nainen näki miehen onnellisen kiihtyneisyyden.
********
Myöhemmin Sylenna pohdiskeli sen salaperäisen miehen kanssa vähän aikaa sitten käytyä keskustelua. Hän istui vuoteellaan omissa, yksityisissä huoneistoissaan. Jokin hänessä oli tuntunut niin tutulta, Sylenna ajatteli. Nainen painoi päänsä tyynyynsä ja asettui makuulle tuijottaen kattoon.
”… Tuntunut niin kotoisalta ja lämpimältä.”, hän puki ajatuksensa sanoiksi huomaamattaan. ”Se taistelutyyli, ne silmät…” Äkkiä hän läpsäytti itseään poskelle.
”Älä nyt käy tuommoisia ajattelemaan idiootti.”, hän sätti itseään. ”Katso nyt mitä teit. Nyt se asia sitten vaivaa sinua vaikka kuinka pitkään.” Kohta hän sai taas tuta oman kämmenensä tuottaman, pistävän kivun poskellaan.
”Ja nyt sinä sitten ajaudut taas puhelemaan itseksesi.” Hänen monologinsa päättyi siihen.
********
Todellakin hänen luottamuksensa on omaisuuksien arvoinen, Cyra myhäili mielessään. Hänet oli ohjattu pieneen, mutta viihtyisään huoneeseen jalkaväen majapaikkojen lähettyville. Kunhan tuo ärsyttävä nainen vain oppisi luottamaan häneen, asiat alkaisivat pikkuhiljaa edetä oikeilla jalaksillaan. Mies vihasi Sylennaa koko sydämestään, vai pitäisiköhän sanoa Archon Sylennaa, mies ajatteli ja painotti pilkallisesti tuota arvonimeä naisen nimen edessä. Mutta tämä olisi ainut keino päästä hänen lähelleen. Cyraa puistatti. Hänen täytyisi kestää sitä narttua ties kuinka kauan.
********
Sylenna antoi Cyralle paikan jalkaväen Sybariittina ja tämän jälkeen miehen valta lisääntyi varsin nopeasti Kabalin sisällä. Cyra hoiti, kuten hän oli sanonutkin hoitavansa, salamurhatehtävät erinomaisesti ja osoittautui oivaksi taistelukumppaniksi hyökkäys –ja puolustustehtävissä. Enää Sylenna ei udellut miehen aikaisempaa elämää tai pyrkinyt pakottamalla ja inttämällä saada häntä paljastamaan kasvonsa. Ja ajan myötä naisen oli pakko myöntää tehneensä hyvät kaupat otettuaan Cyran palvelukseensa. Kerran tuo suurivartinen mies oli jopa melkein pelastanut hänen henkensä. Tai siltä ainakin Sylennasta tuntui.
Mutta Kabalissa oli myös joku, jota Cyra ei viehättänyt missään suhteessa. Succubus Ilhrana oli epäillyt häntä heti hänen saapumisensa jälkeen, muttei uskaltanut kyseenalaistaa Archoninsa ihmistuntemusta. Olihan hän toki kertonut epäilyistään valtiattarellensa, Sylenna oli vain naurahtanut huolettomasti ja näin viestittänyt olevansa koko ajan varuillaan.
Viimeinen tikki Ilhranan lihassa oli ollut Cyran ylentäminen osaksi Sylennan henkivartiokaartia, johon Succubus itse ei kuulunut. Mies oli ylentynyt todella nopeaan tahtiin varmasti taistelutaitojensa ansiosta, mutta Ilhrana, joka ei koskaan ollut nähnyt tuota salaperäistä miestä taistelussa, kyseenalaisti hänen taitonsa ja sai itsensä uskomaan olevansa ainakin kaksinverroin taitavampi. Tämä kohensi hänen itsetuntoaan ja auttoi häntä pysyttelemään pelottomasti Cyran lähettyvillä ja näin varmistaen rakastetun valtiattarensa selustan.
Sylenna oli tietoinen tästä ja se jotenkin lämmitti häntä. Tosin Ilhranan ainainen hössöttäminen alkoi taas kerran ottaa hänen hermoillensa.
”Osoittaisit sinäkin vähän enemmän aktiivisuutta taistelutilanteessa, niin saattaisit jopa yletäkin.”, Sylenna oli tiuskaissut suutuspäissään Succubusystävälleen. Ilhrana oli painanut päänsä hissukseen alas ja Sylenna oli voinut vaikka vannoa, että oli nähnyt Succubuksen huulien värisevän. ”No kyllä minä tiedän sinun arvosi… Ystäväni… Sisareni, mutta ymmärrä nyt, että olen jo nyt todella hyvissä käsissä.”, sini-ihoinen eldari oli lisännyt nopeasti.
********
Kylmä, märkä kivilattia tuntui hänestä lähes lohduttavalta. Se tuntui paluulta takaisin maailmaan avuttoman tiedottomuuden syövereistä. Hänet oli kahlittu käsistään ja jaloistansa kiinni tummaan, kovaan kiviseinään ja hänestä tuntui nyt, että tiedottomuuskin olisi parempi vaihtoehto. Kun hän tunsi jäänkylmän vesipisaran valuvan hänen pyöreiden rintojensa välistä, hän joutui kiskaistuksi kokonaan tähän hetkeen. Naisen notkea, vaalea vartalo kimmelsi alastomana pienten vedenpisaroiden tuikkiessa hänen ihollaan.
Hänen varusteensa ja vaatteensa olivat poissa ja häntä värisytti kylmästä. Enää hän ei jaksanut kannatella itseään ja hän toivoi voivansa käydä makuulle, mutta kahleet olivat toista mieltä niiden hiertäessä verisiä naarmuja hänen ranteisiinsa ja nilkkoihinsa. Nuori eldari vihasi itseään, ensimmäistä kertaa elämässään hän oli luovuttanut. Hän yritti tyhjentää mielensä ja vaipua unen tuomaan turvallisuuden peitteeseen. Kenties hän vain kuvitteli, mutta ainakin luuli näkevänsä valoa, kenties hänen sellinsä ovi oli avattu. Hän hädin tuskin tunsi nyt puristavan tiukkaa otetta leuassaan, kohta kuitenkin hänen tajunsa palasi vähä vähältä kivuliaan, polttavan nesteen valuessa hänen kurkustaan alas.
Nyt hän vihdoin pystyi ajattelemaan ja näkemään. Jokin tumma, joskin edelleen sumea hahmo seisoi toisen polvensa varassa häntä vastapäätä.
”Olet raskaana.”, hahmo sanoi sivellen naisen paljasta vatsaa. Hänen äänensä oli tunnistamaton, eikä nainen muutenkaan jaksanut tuskaltansa ajatella sitä. ”Katso minua!” Hahmo komensi, tarttui uudemman kerran uhrinsa leukaan ja käänsi velttona sivulla roikkuvan pään kasvotusten itsensä kanssa. Vaivoin nainen avasi silmänsä ja erotti nyt piinaajansa kasvot.
”S-sinä.”, hän kuiskasi suu kuivana korahtaen ja vaipui pimeyteen.
Nonniin. Huono tarinahan tämä on. No tässähän vain jatkan hieman juonta eteenpäin. Niistä huppupään ja päähenkilön taisteluista en sen enempää tarkoituksella kertonut koska se ei ole tärkeää. Mutta kerrontaa ja juonen etenemistä pääasiassa voisitte kommentoida/kritisoida. Mutta epäonnistui tämä.
Liitävä Kuolema osa.3: Liitolaisia
Epäonnistui kyllä, kun verrataan edellisten tarinoidesti tasoon. Taas kerran, tämä oli kyllä Sotun aktiivikirjoittajien standarditasoa, mutta omasta tasostasi tipahti jonkun verran. Eli tämä oli vain hyvä tällä kertaa, ei loistava. Kuvailu ja tapahtumien kerronta olisi voinut olla hieman dynaamisempaa, kuten se on ollut edellisissä stooreissa, mutta mielelläni luin tämänkin. Loppu oli kyllä aika arveluttava, saa pervon teinipojan mielikuvituksen laukkaamaan ylitahtia. 
No ei vaie. Mutta nättiä tekstiä, ei aivan hyvää kuin tavallisesti, mutta hyvää silti.
No ei vaie. Mutta nättiä tekstiä, ei aivan hyvää kuin tavallisesti, mutta hyvää silti.