Morkag, taru I retki I osa I
Morkag oli ollut matkalla jo kolme kokonaista päivää. Hän oli karannut Karak Kadrinissa olleesta taistelusta aikomuksenaan ylittää vuoret ja päästä johonkin hiisien tai örkkien kylään. Morkag oli vajaat viisi jalkaa pitkä, ja aika hintelä hiisi. Hän oli torvensoittaja, ja hänen vyöllään roikkuikin pronssinen torvi, jossa oli kuvia, jotka kuvasivat ihmisten ja kääpiöiden kiduttamista ja örkkivallan nousua. Torven lisäksi hänen vyöllään roikkui laakerinlehden muotoinen tikari sekä pari karkeatekoista nahkalaukkua, joissa olivat hänen muonavaransa. Laukut eivät olleet tyhjiä, koska Morkag oli matkallaan tappanut yhden pienikokoisen maahisen, joka oli juossut taistelusta poispäin. Morkag oli heittänyt tikarinsa sen selkään ja paloitellut sen siivuihin. Hän söi siitä osan ja laittoi loput nahkalaukkuihinsa. Jäljellä ei ollut enää muuta kuin sen toinen käsi ja vähän reittä, jonka hän oli säästänyt juhlapäivän kunniaksi. Morkagin panssari oli kevyt nahkasuojus, johon oli taitavasti pujotettu teräslevyjä. Päässään hänellä oli huivin tapainen riekale, ja oikeassa korvassa kullattu korvakoru. Hänen ihonsa väri oli hyvin tumman vihreä, koska oli sukua mustaörkeille.
Nyt hän oli vuorten itärinteillä ja tiesi, että ensimmäinen kievari ilmestyisi kohta horisonttiin. Arviointi ei koskaan ole ollut hänen parhaita puoliaan, ja kievarin ilmestyminen tapahtuikin vasta parin päivän päästä. Kievarin nimi oli Ruosteinen Terä, ja se sijaitsi vuoren rinteessä, parin isokokoisen kiven välissä. Ihmiselle tai jopa kääpiölle sen löytäminen olisi ollut vaikeata kivien välistä. Sen hajonneet ikkunat ja pari reikää seinässä tekivät Morkagille kodikkaan tunnelman.
Morkag käveli sisään ja huusi tiskin takana olevalle baarin omistajalle: ’’ Tuoppi kaljaa! ’’
Hän katsoi kun tiskin takana oleva paksu hiisi alkoi kaivamaan tuoppia esille. Morkag katsoi pöytiin, joissa oli vain kaksi örkkiä juttelemassa ja ryyppäämässä. Hän tunsi toisen ja istahti tämän viereen. Aluksi hiisi tutki Morkagin kasvot, mutta kun tunsi tämän, hän remahti nauruun.
’’ Morkag, mitä sinä täältä haet. ’’
’’ Tulin juomaan kupin kaljaa, ja kuunelemaan, onko mitään tapahtunut. ’’ Morkag vastasi.
’’ Sinähän lähdit sen Hebun joukkoihin, sinne kääpiö cityyn, ’’ hiisi uteli.
’’ Niinhän tuossa menin, enkä toiste mene, ’’ Morkag sanoi ja otti hänelle tilaamansa kaljan.
’’ Hullua, liittoutua demonin kaa. se ois ollu kelvoton jopi, mutta ku ei torvensoittajille enää saa paljoo töitä, eikä liiemmin fyrkkaakaan.’’
’’ Ooksä jo kuullu siitä uudesta Waagh!ista, ’’ hiisi kysyi ja siemaisi vähän olutta. ’’ Siel ois ehkä sulle joku jopi, ’’
Morkag nyökkäsi kiinnostuneena ja joi ’pienen’ kulauksen.
’’ Ugrog o niien leaderi. Waagh! linnoittautuu hänen leiriisä jonnekkin vuorille. ’’
’’ Eksä vois selittää tarkemmin mihin ne aikoo takamuksensa laskea? ’’ Morkag kysyi.
’’ Emmää tiiä kauhee hyvi, mutta kait ne johoki tonne etelään vuoren kupeeseen.’’
Morkag kiitti neuvosta, joi tuopin tyhjäksi ja viskasi tiskille messinkikolikon.
Morkag mietti asiaa jatkaessaan matkaansa, nyt kylläkin etelään. Hänhän oli sentään hyväkuntoinen hiisi, ja kokemustakin löytyi eri kahakoiden osalta. Torviörkkejä kun ei enää tahtonut riittää, koska he olivat yksiä jousiampujien pääkohteita. Jos hän vaan sinne itsensä saisi raahattua, niin rahavarastotkin todennäköisesti karttuisivat mukavasti. Täälläpäin örkit käyttivät rahoja: kuparisia, messinkisiä ja kultaisia. Suurin osa örkeistä kun ei käytä, koska tappaminen ja varastaminen on käytännöllisempää.
Maasto näytti vaikeakulkuiselta kivikolta, mutta Morkag tunsi polun. Se kaarteli valtaisien kivilohkareiden välistä ja oli silloin tällöin rotkojen reunoilla. Hän tiesi, että alueella oli lohikäärmeitä, joten hän oli varovainen. Lohikäärmeitä ei tarvinnut pahemmin kohdata, ellei lasketa yhtä, joka vain lenteli taivaalla etsien saalista. Se ei Morkagia nähnyt, sillä tämä oli mennyt rohkeana örkkinä vähäksi aikaa kiven taakse piiloon. Matka jatkui hetken perästä tavalliseen, verkkaiseen tahtiinsa eteenpäin.
Parin päivän päästä Morkag saapui pienehköön kylään täyttämään ruokavarastoaan, maahisesta kun ei riittänyt enää ruokaa. Sinä päivänä oli pilvistä ja harmaata, pari sadepisaraakin tipahti taivaalta. Morgak käveli hiljaisilla kadulla kohti kauppaa, jonka tunsi. Hän ei halunnut aiheuttaa isoa hämminkiä ja päätti ostaa kaupantapaisesta vähän tuoretta lihaa. Kapakkaan hänen ei tarvinnut mennäkään, sillä hän luuli saavansa tarvittavat tiedot Waaagh!:ista lihatiskiltä, Morkag ajatteli. Hän asteli melkein hajonneeseen taloon ja haisteli sen mädäntynyttä tuoksua. Tiskillä oli asiakkaitaan odotteleva paksu örkki. Morkag pani merkille seinää vasten olevan lihakirveen ja päätti olla ärsyttämättä sen omistajaa.
’’ Lihaa, ’’ Morkag örisi örkille.
Örkki ei vilkaissutkaan tätä, vaan kaivoi kaapista mätänevän lihakimpaleen ja viskasi sen Morkagin varpaille niin, että lankku hajosi räsähtäen. Morkagin jalassa ollut saapas hajosi lankun alla olleisiin nauloihin, ja veri virtasi sen sisältä.
’’ Yritäksää tappaa meikäläistä? ’’ Morkag huusi liikkeen omistajalle.
’’ En vissii, mut fyrkkaa mul kyl sais antaa, ’’ örkki sanoi ja katsoi Morkagia ensimmäistä kertaa.
’’ Mikä palvelu.. ’’ Morkag jupisi mielessään kävellessään poispäin kaupasta viisi kuparihilua köyhempänä. Kapakka tuntui ainoalta viisaalta ratkaisulta, jos halusi tietoa Waaagh!:ista, sillä kaupasta ei tietoa herunut. Kapakan nimikyltti oli poltettu niin, että sen tekstiä ei voinut enää erottaa. Paikka oli samanlainen sisältäpäin kuin edellinenkin. Ainoa ero oli, että sisällä ei ollut ketään. Ei ketään. Morkag astui peremmälle, ja käveli tiskille. Olutta oli jäänyt tiskille, tuopeissaan. Mikä olisi sellainen asia, mikä saisi örkin lopettamaan ryyppäämisen kesken? Morkag oli hiisi, eikä hiidet, eivätkä varsinkaan örkit, ajattele tälläisiä asioita. Hän joi viisi tuopillista ja yhden puolikkaan, koska kerrankin talo tarjosi. Hieman humalaisena hän lähti kaupungin autioille kaduille. Näytti siltä, että lihakauppias olisi ainut paikan asukas. Morkag ei hätääntynyt, vaan käytti tilaisuutta hyväkseen, ja ryösti kylän taloista mahdollisimman paljon rahaa, puhdasta rahaa. Saalista tuli niin paljon, että kuparilantit oli tyhjennettävä ensin taskuista, jotta kaikki kulta saataisiin mahtumaan. Vaan eipä ilo kauaa kestänyt: Itse lihakauppias oli palannut kotiinsa, ja kun tämä huomasi, että hänet oli ryöstetty, hän lähti kadulle lihaveitset molemmissa käsissään. Onneton Morkag sattui juuri olemaan kadulla kun lihakauppias ryntäsi talostaan ulos. Hän teki uskomattoman loikan ja iski veitsensä kohti Morkagia. Tämä ehti juuri väistää ja vetäisi veitsensä huotrastaan. Paksu hiisi nosti veitsensä maasta ja heilautti toista kömpelösti kohti Morkagia. Tämä ei edes väistänyt huonosti tähdättyä iskua ja työnsi tikarinsa nopeasti lihakauppiaan vatsaan. Kaupungin viimeinen asukas kaatui kivusta polvilleen. Morkag ei saanut nykäistyä veistä örkin vatsasta ja irrotti otteensa siitä perääntyen. Hänen vastustajansa heilutti epätoivoisesti lihaveitsiään, kunnes huomasi irrottaa veitsen mahastaan. Hän viskasi sen Morkagia päin, mutta tämäpä väisti ketterästi. Veitsi jäi törröttämään talon seinään verisenä. Kauppias kaatui mahalleen päästäen viimeisen mölähdyksensä. Morkag huohotti ja tokaisi kuolleelle örkille:
’’ Sori, frendi, mut bisnes on bisnestä. ’’
Lähtövalmistelu oli enemmän kuin helppoa. Ruokaa sai lihakaupasta ilmaiseksi ja rahaa vähän mistä sattui. Kun Morkag oli valmiina lähtöön hän nykäisi veitsensä talon seinästä, laittoi sen huotraansa ja käveli lihakauppiaan viereen. Tämän lihaveitset sopivat mainiosti tappamiseen mahdollisen taistelun eteen sattuessa. Hänen vyönsä ei kuitenkaan jaksanut pidätellä niin suurta painoa kerralla, joten hän ripusti veitset selkäänsä nahkalenkin avulla. Siitä ne olisi helppo vetäistä nopeasti, jos tarve vaatisi. Kun Morkag lähti kohti etelää, oli jo pimeää, koska aurinko oli laskenut läntisten vuorten taakse. Kivikkoinen tie ei saanut loppuaan, ja matka viivästyi silloin tällöin tunnilla tai parilla, koska jotkut örkkien rakentamat riippusillat rotkojen yli olivat katkenneet. Seuraavan ylityskohdan löytäminen vei aina oman aikansa. Vasta tässä vaiheessa Morkag ajatteli, (tämä on tietysti epäuskottavaa, sillä hiisien järjenjuoksu ei yllä tälle tasolle, mutta sellaisia huonot tarinat ovat) miksi kylä oli ollut tyhjä. Mutta eihän sitä jaksanut pitkään ihmetellä, joten ajatuksen aihe vaihtui takaisin rahaan ja taisteluihin.
Aamun sarastaessa Morkag näki edessään valoa ja päätti lähestyä varovasti kyseistä kohdetta. Kohta kyseinen paikka osoittautui pian leiriksi, joka oli täynnä sotilaita, örkkisotilaita. Morkag hiipi suurimman teltan luo odottaen löytävänsä joukon johtajan. Hän hyppäsi ovesta sisään ja vetäisi lihaveitset olaltaan. Hänen edessään heräili isokokoinen örkki, joka haroi kädellänsä kirvestään.
’’ Kuka hitossa sää oot? ’’ Örkki kysyi ja nousi seisomaan kirves kädessään. Tämän toinen silmä puuttui ja pää oli muutenkin arpien peittämä.
’’ Okstääl jotku bileet, ku porukkaa on ihan kivasti? ’’ Morkag sanoi ja laski kirveensä.
’’ Ajattelikko muka tulla meiän mössiin? ’’ Örkki sanoi ja laski kirveensä, kun huomasi, että Morkag ei aikonutkaan tappaa häntä.
’’ Ootteko menossa siihe uuteen Waaagh!:iin? ’’
’’ Ooks säkin tulossa? ’’
’’ Pääseks tänne siis mukaa? ’’
Örkki nyökäytti ja ohjasi Morkagin telttaan, jossa jokunen örkki jo heräili. Keskustelu käytiin kysymyksin, mutta pääasiahan on, että asia tulee selväksi. Samaan aikaan Johtajaörkin teltassa hiisi ja Morkagin kanssa keskustellut örkki puhuivat:
’’ Miksä et pistäny sitä tapas mukaa hengiltä, bosse? hiisi uteli.
’’ Näiksä sen torven, mitä se kanto mukanaa? ’’ Johtajaörkki sanoi ja jatkoi: ’’ Eksä käsitä, et Waaagh!:in kapu maksaa iha hitosti lisämania, ku mukana o torvensoittaja.
Hiisi ei tajunnut asiaa tyhmyytensä vuoksi, mutta rupesi kuitenkin nauramaan, koska luuli sitä viisaaksi.
Pienessä ryhmässä oli noin 120 örkkiä, pari shamaania, sekä neljä valtavaa vuoripeikkoa. Morkag sai udeltua armeijan sisällön toisilta örkeiltä. Ryhmään kuului myös noin 40 miestä, ihmismiestä. Nämä olivat orjia, jotka toimivat lihamuureina tai mahdollisesti ruokana.
’’ Opittiin tää mukava tapa rotilta, ’’ eräs örkki täydensi.
Morkag sai tietää, että tyhjä kylä, jonka oli ryöstänyt ja tappanut viimeiseen örkkiin, oli innostunut Waaagh! –ideasta ja lähtenyt mukaan, mutta lihakauppias ei viitsinyt tulla ja olisi jossain tiskinsä takana homehtumassa. Morkag ei viitsinyt kertoa hänen vierailustaan sen koko totuudessa, oma henki sattui merkitsemään pikku hiidellemme enemmän kuin mehevä juttu tappelusta ja ryöstelystä, sillä hänhän oli ryöstänyt kyseisiä örkkejä. Ryhmä pysähteli silloin tälloin kylissä täydentämässä joukkoaan. Morkag ei kuitenkaan väsynyt, sillä laiskimmat örkit viivyttivät lähtöjä kylistä tunneilla, ja hän sai levätä enemmän.
Kahden viikon päästä ilmoitettiin, että massiivinen joukko olisi lopulta valmis ja matkaa
’keskitysleirille’ olisi enää parikymmentä virstaa. Nyt joukon koko oli yli 350 örkkiä, pari shamaania, kolme vuoripeikkoa (yksi kuoli niiden keskeisessä tappelussa), noin 50 miestä (niitä tuotiin lisää ainakin 20, mutta niiden tappaminen oli liian suuri houkutus) ja tusina fanaatikkoja. Morkag odotti jo ensimmäistä taistelua innolla.
Morkagin haave toteutui ikään kuin vahingoissa. Pienehkö ryhmä kääpiöitä oli tehnyt leirinsä erääseen valtavaan vuoren halkeamaan. Halkeaman laidat olivat sileää kalliota ja loivat, pohja taas kivikkoinen. Leiri oli kivikon seassa ja vain pari kääpiötä oli vahdissa. Örkkien lähetit huomasivat asian ja viestittivät johdolle. Nämä laativat harvinaisen monimutkaisen suunnitelman: Kaikki rynnistäisivät päin vihollista, ihmiset edellä, jos vaikka vastustajalla olisi tuliluikkukääpiöitä tai varsijousia. Ainakin örkit säästyisivät luodeilta ja nuolilta, sehän olisi tärkeintä. Shamaanit, fanaatikot ja peikot eivät osallistu rynnistykseen, vaan tulisivat hieman taaempaa, kunnes alkurytinä olisi ohi. Loivien rinteiden taakse kasattiin hyökkäysjoukot. Morkag sai kunnian avata hyökkäyksen. Hän hieroi uskollista pronssitorveaan. Johtaja kiiruhti paikalle kertomaan ohjeita. Nyt Morkag näki ensimmäisen kerran hänet täydessä varustuksessa. Viimeksi tämä kun oli ollut yöpuvussaan. Valtava panssari, johon oli kaiverrettu kuvia ja kirjoitusta hytkyi hänen päällään, kun tämä juoksi. Kypäränä hänellä oli joku lohjennut Mithrilin palanen, jota oli täydennetty laidoista puisilla osilla. Aseena oli kirves ja kilpi roikkui toisesta kädestä jonkinlaisen nahkalenkin avulla.
’’ Kaks peräkkäist puhallusta, eka lyhyt, toine vähän pitempi, ’’ Johtaja huohotti.
’’ Jaahas, jaahas.. ’’ Morkag sanoi jännittyneenä.
Aurinko oli juuri nousemasta idästä, ja kirkas aamu oli alkamaisillaan. Morkag näki pienen ryhmänsä kalliolta, jossa hän nyt oli. Leiriä ei näkynyt kivipaasien takaa. Hän kohotti torvensa repaleisille ja kuolaisille huulilleen. Sitten hän puhalsi.
_____________________________________________________
Uusi sarja on siis alkanut.. Pitkään kesti tämän stoorin tekemiseen, koska esteitä on tielleni osunut. Matkat, sairastumiset ja laiskuus ovat rajoittaneet tekemistä..
Tämä on kyllä liian lyhyt, mutta ei se mitään, koska taistelusta on hyvä jatkaa. Kokeilin örkkitarinaa ihan vaan vaihteen vuoksi, mutta onnistuiko se? Sen päätätte te! Tämä on muuten omistettu (sori, Grom) Vaunurykmentilleni, joka valmistuu tänään! Sen tekemiseen meni 'huikeat' neljä ja puoli kuukautta.
Sinulla näytti olevan vähän ongelmia örkin ja hiiden erottelussa paikoitellen, muulloinkin kuin tuossa kohdassa.
Mutta toisaalta, jos tykkäät tällaista kirjoittaa niin kirjoita vain, kirjoitus sinulla on kyllä hanskassa. Mutta idea tuntui loppujenlopuksi aika päättömältä, ja paikat ja hahmot kuvailusta huolimatta olivat aika elottomia. Mutta ihan nätti, ei siinä mitään.
Enkku on vaan 9, niin ei sitä kaikkea voi ymmärtää 
