Tuskan tie osa 1

[Elrod]

tällänen tarina mitä kyhään:


Tuskan Tie


Johdanto


Eräänä aurinkoisena kevätpäivänä toisen ajan lopulla syntyi Celithrandil Galárilin poika. Galárilin oli taitava aseseppä. Ehkä paras aseseppä mitä haltioiden keskuudessa oli siihen mennessä nähty. Celithrandil varttui pienen Arthornin satamakylän liepeillä. Moni ei olisi arvannut miten suuri merkitys tällä nuorukaisella oli vanhan mantereen tulevaisuuden kannalta. Synkät ajat olivat koittamassa maailmaan. Sodan uhka leijui koko ajan ilmassa ja tunnelma oli erittäin tiivis. Synkät ruhtinaat olivat tehneet liiton. Heillä oli vain yksi päämäärä. Vanhan mantereen päivät olivat luetut. Liittoon kuului pimeydenhaltiat, örkit ja villi-ihmiset. Arthorn oli läntinen satamakylä jonne pahuuden liiton ensimmäiset hyökkäykset kohdistuisivat.





Luku 1. Tuhon Merkkejä


Kauppiaiden mukana kulkeutuu paljon taruja ja uskomuksia. Tietoakin näistä kaukaisista maista saapuu vanhalle mantereelle. Eräät Arthorniin tulleet huhut kertovat suuresta uhasta joka lähestyisi lännestä. Samoojien tietoihin ei aina ollut uskomista, mutta jotenkin tällä kertaa ihmiset tuntuivat uskovan kauppareiden huhut vaikka suuria muutoksi satoihin vuosiin ei ollut tapahtunut. Celithrandil vietti aikaansa kuuntelemalla kauppareiden juttuja ja kuljeskelemalla kylän pienillä kaduilla. Taistelu taitojaan Celithrandil harjoitteli vanhan mestari Belil-Garilin opissa jolta hän sai mestarin vanhan miekan Dulcatiksen. Eräänä aamuna Celithrandilin heräsi huutoon joka tuli kadulta. ”Paetkaa he tulevat. Paetkaa henkenne edestä” , eräs mies huusi kadulla. Celithrandil pomppasi pystyyn ja katsoi ikkunasta ulos, hän näki ihmislaumoja juoksemassa poispäin kaupungista. Haltiat kummastelivat ihmisten äkillistä ryntäystä maaseutua kohti. Ennen kuin kukaan kerkesi tajuta mistä oli kyse oli jo suuri ryhmä mustiin pukeutuneita sotilaita ryntäämässä heitä kohti. Tämä aalto joka käsitti paljon haltioita ja örkkejä jätti taakseen vain hävitystä. Örkkien sotatorvet ulvoivat ja sotahuudot kajahtelivat. Esikaupunkialue oli hävityksen vallassa ja talot paloivat leimuten. Örkit lähestyivät askel askeleelta. Celithrandil säikähti ja säntäsi ulos huoneestaan. Mutta harmikseen näki että örkki lauma pyrki sisään ovesta. Galáril yritti pitää ovea lukossa jota örkit ryskyttivät. Isithrang Celithrandilin äiti oli saanut nuolen rintaansa kun oli mennyt katsomaan mitä ulkona tapahtui. Nuoli oli uponnut todella syvälle, Isithrang oli kaatuneena lattialle verisenä. ”Poika pakene. Pakene henkesi edestä”, Galáril karjui. Ota hevonen ja ratsasta itään auringon laskiessa pääset Moranin kaupunkiin, vie heille viesti. Mene nyt. Mene. Näin sanottuaan Isithrang kuoli. Celithrandil otti kiireesti miekkansa takan päältä ja juoksi takaovesta ulos ja valjasti uljaan Dontril hevosensa. Hän nousi ratsaille ja vilkaisi vielä viimeisen kerran kotiaan. ”Hyvästi äiti”, Celithrandil sanoi hiljaa. Häneltä valahti kyynel. Sitten Celithrandil lähti kovaa vauhtia ratsastamaan itää kohti. Celithrandil oli jättämässä kaiken taakseen hän ei ollut varma näkisikö heitä koskaan. Eniten häntä huolestutti näkisikö hän enää parasta ystäväänsä Celorfiwyniä. Celithrandil käänsi hevosensa itää kohti ja yllytti sen laukkaan. Sotatorvet ulvoivat Celithrandil korvissa kun hän kiisi kohti Morania. Celithrandil suuntasi reittinsä mahdollisimman suoraan Moraniin, reitti meni Korppimetsän halki ja Sumuvuorten yli. Pian Celithrandil kuuli vain tuulen huminan korvissaan kun hän viiletti Dontrilin selässä. Horisontissa häämöttivät jo Korppimetsän puut. Celithrandil lisäsi vauhtia, hän huomasi pienen polun joka vei Korppimetsän halki. Celithrandil kiisi kantojen ohi ja puut vilisivät silmissä. Yllätäin tielle hyppäsi haltia. Celithrandil melkein lensi hevosensa selästä koska, joutui tekemään äkkijarrutuksen ettei olisi jyrännyt edessä seisovaa haltiaa. ”Mitä noin nuori haltia täällä tekee tähän aikaan” haltia kysyi. ”Arthoniin on hyökätty olen viemässä viestiä Moraniin” Celithrandil vastasi. Celithrandil piti kättään Dulcatiksen päällä valmiina vetämään se tupesta ja taistelemaan. Nuoli suhahti hänen korvansa ohi ja upposi puunrunkoon jääden väpättämään. ”Me olemme metsä haltioita, me näemme ja kuulemme kaiken. Celithrandil otti kätensä pois Dulcatiksen päältä ja sanoi ”Jos ette laske minua läpi koko vanha manner tuhoutuu. Heillä on suuri laivasto Arthornin edustalla, kymmeniätuhansia miehiä odottamassa valloitus käskyä. Osa on jo maissa.” ”Hyvä on. Saat mennä. Annan sinulle yhden miehen mukaan matkallesi.” Haltia sanoi. ” Fadriendel sinä menet mukaan ja varmistat että hän pääsee perille.”, hän sanoi ja katsoi haltiaa joka oli ampunut nuolen. ”Kyllä Eowánd”, Fadriendel sanoi. Eowánd siirtyi sivuun ja Fadriendel nousi hevosen selkään. ”Onnea matkaan” , Eowánd toivotti.





Luku 2. Kohti Morania


Fadriendel ja Celithrandil yllyttivät hevosensa laukkaan. Heidän reittinsä suuntasi metsän halki kohti Sumuvuoria ja aina Moraniin saakka. Fadriendel oli nuori haltia jolla oli haukan katse ja erittäin tarkka käsi. Hänen laistaan jousimiestä sai etsiä. Keskipäivä lähestyi kun he ravasivat tasankojen halki kohti Sumuvuoria. Celithrandil tunsi ahdistuksen joka johtui siitä että hänen oli täytynyt jättää läheisensä. Hän mietti mitä hänen isälleen ja Celorfiwynille kuului. Tuuli oli kääntynyt pohjoiseen. Horisontissa näkyi sumuvuorten huiput ja kääpiöiden kaivokset. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Celithrandilin otsalla valui hikipisaroita kun kavioiden kopseen säestäminä he lähestyivät kääpiöiden hallinta-alueita. Yksi niistä tipahti Dulcatiksen päälle ja Celithrandil vilkaisi miekkaansa joka riippui nahkavyössä. Celithrandil vilkaisi Fadriendeliä ja mietti voiko häneen luottaa. Metsähaltiat olivat hyvin arvaamatonta väkeä. Heistä ei tiedetty mitään muuta kuin että he tiesivät kaiken ulkomaailman tapahtumista. Ja että heillä oli vankka yhteys samoojiin joita hieman kammoksuttiin muualla. Tämän vaaleatukkaisen kaitakasvoisen ”suippo korvan” mielessä liikkui vain hänen kotikylänsä kohtalo. Maasto alkoi hieman muuttua kumpareisemmaksi ja vuoret lähestyivät lähestymistään. Celithrandilin kaulassa kimalteli hopeanhohtoinen medaljonki jonka hän oli saanut äidiltään syntymäpäivä lahjaksi. He saapuivat pieneen solaan ja hiljensivät vauhtia. Samassa kaksi nuorta kääpiötä hyppäsi heidän eteensä. ”Kappas. Mitäs meillä täällä on?”, Rotevampi kääpiö kysyi outo virne kasvoillaan. ”Näyttää kahdelta avuttomalta haltialta.”, toinen vastasi. Celithrandil piti kättään miekan kahvalla ikään kuin valmiina vetämään miekan tupesta ja puolustamaan itseään. Äkkiä Jostain läheltä kuului erittäin möreä kääpiön ääni ”Pojat! Taasko te olette tekemässä tuhojanne.”, Suuri kokoinen kääpiö astui esiin. ”Pelottelemassa muukalaisia. Enkö minä ole sanonut teille vintiölle sata kertaa että muukalaisten kanssa ei puhuta. Ja pelotteleminen on vielä pahempi. Heti kotiin siitä.”, Kääpiö ärähti. ”Nuo ovat minun poikani Fifur ja Dafur. Ja minä olen Kabur. Pyydän anteeksi heidän kolttosiaan.”, kääpiö sanoi. ”Mutta mikä teidät tuo näin syrjään tähän aikaan ja keitä te yli päätään olette.”, Kabur kysyi. ”Olemme sanan saattajia matkalla Moraniin. Arthorniin on hyökätty tarvitsemme apua. Meidän on toimitettava viesti Moraniin”; Celithrandil sanoi.



Jatkuu.....................

[Sopuli]

tämä muistuttaa jotenkin erästä tarinaa... hym! ai niin nyt muistankin tshsää. tari oli hyvä, mutta mielestäni liikaa ths tyylinen. nimistö varsinkin esim sumuvuoret on suoraan tolkieniltä

[Elrod]

no joo oli vähä (suuri tsh fani kun olen)mut kyllä ton loppu tulee olemaan aika erilainen (on loppu ratkasu jo mietittynä) ja en edes muistanut tolkienin käyttäneen sumu vuoria (sattumaa)

[Perzzza]

Yhdys sanoista puheen ollen Sumuvuoret kyllä ovat Keski-Maassa ja tämä tarina vaikuttaa hieman tutuhkolta... Hyvinhän se on kirjoitettu mutta melko kopio...

[Huuhkaja]

tämä muistuttaa jotenkin erästä tarinaa... hym! ai niin nyt muistankin thssää.

[pilkunnussutus/]Se on TSH eli Taru sormusten herrasta. Eikä mikään THS eli taru hormusten serrasta...[pilkunnussutus/]

No joo oli se aika kopio juttu. Mutta kyllä senkin pystyi lukemaan. Eli ei se huono ollut. Kopio vaan...

[Rune]

Niin, itsellänikin kävi mielessä useasti Tolkienmaisuus, ja jotenkin ei minun silmissäni nostanut kovinkaan paljoa tarinan arvoa. Se siis ei johtunut siitä, että kirjoitustyyli olisi ollut huono, plagiointi vain ei antanut kovin hyvää pohjaa tarinalle. Nyt kun ollaan kuitenkin Warhammer foorumeilla. Johtuu myös kyllä siitä, että vihaan Tolkienin haltioita yli kaiken. Mikään muu rotu ei ole niin täynnä itseään, ärsyttävä, rasittava, kuvottavan 'me olemme hyviksiä ja täydellisiä' jne jne. Tajusitte varmaan pointin. Vihaan haltioita. Niin, siis kirjoitusasu oli todella tarinamaista, ja todella pelkistettyä. Vain tärkeimmät tapahtumat ja vaikuttavimmat tunnetilat kuvailtiin, ja silloinkin vain hieman. Toisaalta, kerrontatyylinsä kullakin, ja tyyli se on tämäkin. Onneksi ei mennyt sellaiseksi 'kuvailen, tai kuvailisin jos osaisin' tekstiksi, ja siitä plussaa. Mutta kyllähän sen loppuosankin tässä lukaisisi, pistä vain tulemaan.

[Aco]

Rune, tiedätkö mitä? Haltiat eivät ole lähellä minunkaan sydäntäni Voin nähdä jonkun Elrondin ylpistelemässä omilla leivoksillaan tai jostain vastaavasta pikku jutusta. Sitten kuvittelen, miltä nuoli näyttää tämän silmien välissä. Kauniilta. Erittäin kauniilta. Ai niin, itse tarinaan. Siinä oli haltioita, huono juttu.. Kuvailua lisää, kiitos. Huppista, pitää lähteä koulunpenkille homehtumaan, sanotaan vaikka kouluarvosanaksi --> 8