DEMONIN TIE
____________________________________________
Prologi
Margaret, Nargan, Ilgara ja Kaldiar istuivat piirissä suuren nuotion ympärillä. He kaikki pitivät toisiaan käsistä kiinni ja tuijottivat suoraan roihuavan nuotion liekkeihin, jotka olivat niin kuumia että heidän kasvonsa olivat vähällä kärventyä. Silti kukaan ei kääntänyt katsettaan eikä värähtänytkään suojautuakseen, vaikka välillä tulesta singahteli jopa pieniä kipinöitä heitä päin. He istuivat kasteen kosteuttamassa maassa jalat ristissä, yllään raskaat, mustat kaavut jotka eivät lainkaan helpottaneet heidän oloaan. Kukaan ei puhunut eikä pitänyt mitään ääntä, hädin tuskin hengittivät.
Oli myöhäinen yö, ja aurinko nousisi muutaman tunnin kuluttua. Nyt kuu oli taivaalla, valkea kiekko joka valaisi tummaa, sinistä taivasta ja siellä roikkuvia pilvien mustia riekaleita mutta jonka kalpea hohto ei ulottunut maan pinnalle asti eikä vaikuttanut juuri mitenkään synkän, tiheän metsän pimeyteen. Varjot olivat läpitunkemattoman mustia ja niiden keskellä kulki pieniä eläimiä, joita aukiolle sytytetty kokko houkutteli. Jotkut uskaltautuivat lähestyä piirissä istujia, mutta he eivät reagoineet millään lailla.
Margaret tunsi poskiensa palavan kirkkaan punaisina, ja roihuavan tulen liekit olivat syöpyneet valkeiksi kuviksi hänen silmiensä verkkokalvoille. Hän ei piitannut. Hän oli istunut siinä keskiyöstä asti ja hänen takamuksensa oli jo niin tottunut märkään maahan, että muutama lisätunti ei tuntuisi missään. Hän pyrki pitämään ajatuksensa täysin tyhjinä, ja sekin oli jatkuvaa kamppailua mieleen nousevia mietteitä vastaan. Nargan, Ilgara ja Kaldiar olivat häntä nuorempia ja heistä näki suunnattoman tuskan. Margaret muisti, miltä hänestä oli tuntunut kun hän oli ollut aloittelija, tottumaton nuotion ääressä istumiseen. Lihaksia jomotti ja seuraavana aamuna pääsi hädin tuskin ylös makuuasennosta. Kolmesta nuoresta täytyi tuntua nyt siltä.
Margaret ei ollut hänkään kovin vanha, kolmissa kymmenissään, mutta hän oli nähnyt kolmasti enemmän kuin muut nuotion ympärillä istujat yhteensä. Uskomattomat näyt olivat jättäneet uurteensa hänen kasvoilleen ja hänen tukkansa oli melkein valkoinen.
Margaret, Nargan, Ilgara ja Kaldiar olivat Kaaoksen palvelijoita jotka odottivat demonin tuloa.
Margaret ei tiennyt, mikä meni vikaan. Kenties kukaan Suurista ei tahtonut tulla, tai kenties kukaan heistä ei ollut kuullut Margaretin heikkoa loitsua. Hänellä ei tietenkään ollut voimaa pakottaa ketään Suurdemonia näyttäytymään, mutta hän saattoi esittää kutsun.
Hän sulki hitaasti silmänsä ja muodosti huulillaan äänettömiä sanoja. Hän ajatteli: ”Jakamaton Kaaos, maailmojen mahdin kuningas, kuule minua. Lähetä palvelijasi luokseni. Lähetä…”
Yhtäkkiä tapahtui jotain, johon hän ei ollut lainkaan varautunut huolimatta siitä, että oli varautunut juuri siihen viimeiset kolme tuntia. Nuotion liekit päästivät vahvan, niin matalan humahduksen että maa tärisi sen voimasta, ja loimahtivat korkeaksi tulipatsaaksi joka syöksähti suoraan kohti yötaivasta. Kuumuus mursi kolmen kokemattoman Kultin palvelijan tahdon ja he päästivät toistensa käsistä hypähtäen taemmas, mutta Margaret ei liikahtanutkaan. Hän katsoi suoraan valkohehkuiseen tuleen, josta kantautui rusahtelevaa ääntä kun puut murskautuivat hiillokseksi tulen suuresta voimasta.
Tuli kerääntyi yhteen. Se nousi irti maasta ja kiertyi ympäri muodostaen ensin hahmottoman, suuren tulipallon, joka sitten alkoi muotoutua nopeasti saaden kahden miehen pituisen, siivekkään hahmon. Tuliolio lekutteli siivillään laiskasti, niin että se juuri ja juuri pysyi ilmassa Margaretin yläpuolella saaden koko ajan lisää yksityiskohtia. Sen raajat muodostuivat, se sai pitkät ja terävät kynnet, sen päähän syttyi kaksi hehkuvan valkeaa, tulta kuumempaa silmää ja sen ohimoille kasvoi kaksi pitkää sarvea jotka kurottuivat kauas sen takaraivon taakse. Nargan ja Ilgara tuijottivat kauhuissaan, puoliksi maassa maaten, suut auki tätä kammottavan kuumaa olentoa, silmät täynnä rajatonta, järjen murskaavaa pelkoa. Sen sijaan Kaldiar nousi hitaasti seisomaan, käveli kohti tulta pakottaen suurella tahdonvoimalla jalkansa liikkumaan, kunnes tuli Margaretin viereen. Hän laskeutui istumaan ja tarttui naisen käteen. Margaret puristi sitä sanomatta mitään ja irrottamatta silmiään Jakamattoman Kaaoksen Arkkidemonista, yhdestä maailman harvinaisimmista olioista.
Kun hirviö oli saanut täyden tarkkuutensa, se silmänräpäyksessä välähti pikimustaksi. Tuli muuttui kiinteäksi aineeksi ja sammui, kaikki valo katosi ja aukio jäi pimeyteen. Kun liekit katosivat, lämpö lähti myös ja äkillinen kylmyyden aalto kietoi neljä ihmistä syleilyynsä. Kaaoksen palvelijat eivät pystyneet näkemään mitään muuta kuin puiden ääriviivat taivasta vasten, toistensa silmänvalkuaiset sekä suuren Arkkidemonin, joka oli mustempi kuin ympäröivä pimeys ja erottui sen vuoksi täydellisesti, joka yksityiskohdaltaan. Se oli niin musta että ei voisi nähdä mitään yhtä mustaa vaikka puristaisi silmänsä kiinni säkkipimeydessä, mutta sen silmät paloivat kirkkaansinisellä, julmalla tulella joka ei valaissut edes olion omia, kammottavia kasvoja.
Se katsoi suoraan Margaretiin ja Kaldiariin. Se puhui, ja sen ääni oli täydellinen. Siinä ei ollut virheitä eikä rumuutta, ei mitään muuta kuin täyteläistä, puhdasta tarkoitusta. Ääni tuntui kumpuavan jostain niin mahdottoman syvältä, ettei sitä voinut kuvitellakaan. Oli kuin puhe olisi noussut peruskallion alta, maan luista tai taivaankannen takaa äärettömistä korkeuksista. Mitään kieltä se ei puhunut, ainakaan mitään sellaista jota kukaan ihminen olisi koskaan osannut tai voinut osata, mutta silti Margaret ja Kaldiar ymmärsivät selkeästi joka sanan. Tuntui kuin demonin puhe olisi odottanut heidän sydämissään heidän syntymästään saakka, odottaen tätä hetkeä.
”Minä, Dulkharida, Jakamattoman Kaaoksen Arkkidemoni Kaaoksen Valtakunnan ytimestä, joka on asunut maailmassa ennen vuoria, olen vastannut vähäisten ihmisten arvottomaan ja röyhkeään pyyntöön. Arvottomaan, koska teillä ei ole mitään käsitystä minun arvostani, ja röyhkeään, koska olette uskaltaneet tuhlata minun rajatonta aikaani.”
Margaret ja Kaldiar kuuntelivat inahtamattakaan. He tuijottivat voimaa uhkuvaa olentoa kykenemättä katsomaan sen kirkkaita, raivokkaasti leimuavia silmiä.
”Mutta teillä on voimaa, koska saitte kutsunne kuuluviin maailmojen läpi”, demoni jatkoi. ”Te olette hyväksyneet Kaaoksen vallan ja alistuneet sille. Ansaitsette palkinnon.”
Margaret puristi tiukasti Kaldiarin kättä. Hän tunsi hien kihoavan ihonsa pintaan.
”Minä rankaisen teitä kuolemalla mutta palkitsen teidät elämällä. Minä kerron teille elämästä. Saatte kuulla pitkän ja ihmeellisen tarinan nyt viimeisenä yönänne.”
Margaret tuijotti demonia mutta ei vieläkään kyennyt kohottamaan katsettaan sen silmiin.
”Minä kerron teille oman tarinani, Dulkharidan Tarinan”, demoni sanoi.
Margaret käänsi silmänsä demoniin ja kohtasi sen katseen. Silmien tuli oli läpitunkeva, kirkkaampi aurinkoa ja kaikkea maailman tulta mutta siinä ei silti ollut mitään lämpöä. Silmät keihästivät hänet ja kärvensivät häntä, heittivät hänet pimeyteen ja onkivat hänet sieltä ylös, polttivat ja palelluttivat hänet, täyttivät hänen silmänsä sinisellä tulella ja veivät hänet kauas, kolmensadanviidenkymmenen vuoden päähän jolloin Keisarikunnan sotapäällikkö Dulkharida oli astellut elävänä maan päällä.
Fb: Demonin tie, prologi
Fb: Demonin tie, prologi
Verba, non acta - sanoja, ei tekoja
Ifrit!! 
Ei tämä mikään loistotarina ollut, ei, mutta hieno silti. Juuri sopivaa laatua prologiksi. Idea oli ainakin todella hieno, minua kiinotaa todella kuulla mitä ihmettä tässä sitten tapahtuukaan lopulta. Itseasiassa minulla on ollut vähän samanlainen idea päässäni, Hauep demonin tarinasta. Mutta se on jo toinen tarina.
By the way, Hauep on oikeasti Altzheimer Krausin veljen, Parkinson Krausin ystävän vaimon sisaren pikkuveli. Ei, älkää kysykö.
Ei tämä mikään loistotarina ollut, ei, mutta hieno silti. Juuri sopivaa laatua prologiksi. Idea oli ainakin todella hieno, minua kiinotaa todella kuulla mitä ihmettä tässä sitten tapahtuukaan lopulta. Itseasiassa minulla on ollut vähän samanlainen idea päässäni, Hauep demonin tarinasta. Mutta se on jo toinen tarina.
By the way, Hauep on oikeasti Altzheimer Krausin veljen, Parkinson Krausin ystävän vaimon sisaren pikkuveli. Ei, älkää kysykö.
Lukekaapa kohta uudelleen. Myönnän että se tulee siinä huonosti ilmi, mutta tarkoitus oli että realm of chaos on asunut maailmassa ennen vuoria. OK, mun moka. Se oli huonosti valittu sanamuoto, mutta ehkä te voitte tull toimeen sen kanssa, sen verran pieni juttu kuitenkin.Lajeok kirjoitti:Mutta yks juttu tästä pisti mun silmään miten se Dulkharida on asunut maailmassa ennen vuoria, jos se asteli ihmisenä 350 vuotta ennen tapahtumia. Tai sitten oon vaan käsittnyt jotain väärin(mikä ei olisi yllättävää).
Verba, non acta - sanoja, ei tekoja
Hienoa laatua prologiksi. Kaikki sanottava onkin jo sanottu, joten jään odottamaan jatkoa. Saamme siis kuulla tämä demonin tarinan? Mielenkiintoinen aihe sinänsä brettiromantisoialta. No nyt nähdään, miten Tapsalta sujuu hieman sotkuisempi sota. Tai sitten tämä Dulkharida taisteli koko ikänsä bretonnialaisia vastaan ja tämä kuvataan bretonnialaisten näkökulmasta . No ei varmaankaan...
Tai sitten tämä Dulkharida taisteli koko ikänsä bretonnialaisia vastaan ja tämä kuvataan bretonnialaisten näkökulmasta . No ei varmaankaan...Back in da biz and so deep in da bashin' game.