Gramrorin Teot: Salaisuudet Paljastuvat

[Jesh]

'Sup ya'll!
Oukkei, tässä taas uusimpani. Innostusta löytyi kirjoittamiseen ja tämä valmistui nopeasti. Itseasiassa aikaisempi osa taitaa vieläkin olla samalla sivulla... Khrm. Uusille lukijoille: Nämä osat ovat ilmestyneet aikaisemmin:


Prologi: Kohti Gunbadia ( http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=20741 )
Gramrorin Teot: Nälkää ja Olutta ( http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=20957 )
Gramrorin Teot: Kuolettava Kaksinkamppailu ( http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=21618 )
Gramrorin Teot: Magian ja Teknologian Mittelö ( http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=22045 )
Gramrorin Teot: Bujakarin Salaperäinen Hallitsija ( http://forums.sotavasara.net/viewtopic.php?t=23134 )


Here goes:




Gramrorin Teot:
Salaisuudet Paljastuvat

____________________________________________________


’’Erittäi hyvi, mut pystytsä torjuu tän?’’, Gramror puuskahti ja karjaisten kohotti kirveensä korkealla, laskien sen terävässä kaaressa kohti örkin päätä. Örkin punaiset silmät välähtivät pelosta ja vain vaivoin hän sai hypättyä sivulle. Örkkijohtajan vasempaan käteen oli ilmestynyt vertavuotava syvä haava ja se näytti kuluttavan örkin voimia suuresti ja Gramror tiesi taistelun olevan pian ohi. Örkki vilkaisi massiivista Gramroria epätoivoinen viha kasvoillaan ja hivutti oikeaa kättään varovasti ja hitaasti kohti nahkaista vyötään, jossa roikkui teräksestä taottu veitsi. Hymy levisi örkin kasvoille kummastuttaen Gramroria suuresti. Gramror epäili tämän yrittävän jotain, mutta luuli tämän hyökkäävän haavasta huolimatta. Örkki hyökkäsikin karjaisten ja nostaen sapelinsa iskua varten. Tämän sapelin isku tuli korkealta pakottaen Gramrorin nostamaan oman kirveensäkin korkealle. Isku oli kuitenkin vain harhautus ja liikkeellä örkki oli saanut aukon Gramrorin puolustukseen. Salamannopealla ranneliikkeellä örkki nappasi veitsen vyöltä ja heitti sen karjaisten Gramroria kohti tähdäten tämän heiton keskelle Gramrorin otsaa. Gramror ei kuitenkaan ollut uusi kasvo taistelukentällä ja nopealla väistöllä oikealle, veitsi ei osunut maaliinsa vaan kimmahti harmittomasti pois mustaörkin paksusta rautahaarniskasta. Epäuskoinen ilme levisi örkin kasvoille hänen nähdessään Gramrorin pahantahtoisen virneen. Ei toi voi ol noin taitava, hän mietti hermostuneena peläten Gramrorin vastaiskua, joka tulisi millä hetkellä hyvänsä. ’’Hieno heittokäsi sul o tossa, meitsi pitää siitä… Itseasias meitti vois ottaa sen kokoelmiinsa!’’, Gramror huudahti nauraen iskien kirveellään kohti örkin vatsaa. Örkin silmät levisivät ja tämä tajusi loppunsa tulleen ellei hän käyttäisi valttikorttiaan, joka oli pelastanut hänet monesta pulasta. Nopeasti lausuen mahtisanan, örkin kaulalla riippunut kaulakoru, joka oli tehty luista, alkoi hohtamaan outoa vihreää valoa. Gramrorin isku pysähtyi mustaörkin jäädessä katsomaan uteliaana mikä tämä ärsyttävä valo oli ja kaikkein tärkeintä, mitä vaikutusta sillä oli.
Nopea vilkaisu ympärille osoitti, että muutkin olivat kääntyneet katsomaan valoa ja taistelu oli keskeytynyt epäluonnollisen hiljaisuuden ottaessa vallan. Mikä hemmetti toi o, Gramror mietti yhtäkkiä nähden örkkijohtajan kasvot, mutta niille tyypillinen pilkkaava hymy oli palannut. Gramrorin pupillit kapenivat raivon kasvaessa hänen sisällään. Mite toi kehtaa? Mähä oon voitol ja koht mä ripustan ton suolet tä kapakan seinille, hän mietti ottaen kirveen tukevammin käsiinsä.
Gramrorin pahaksi onneksi kirves ei kuitenkaan ollut enää tukevasti mustaörkin käsissä, itseasiassa kirves lojui maassa! Kiroten ihmetystään Gramror yritti nostaa kirveen, mutta huomasi olevansa kykenemätön liikkumaan. Gramrorin silmät levisivät hämmästyksestä ja kauhusta hänen huomatessaan, että vaikka miten kovasti hän yritti, siltikään hän ei pystynyt liikuttamaan yhtään lihasta koko hänen ruumiistaan. Silloin totuus selveni hänelle.
Se vihree valo oli ollu Waaagh!-magiaa! Miten mä voin olla näi tyhmä?! Kunhan mä pääsen tästä nii mä tapan ton niin kovaa, et sen esi-isätki kuolee, hän mietti kihisten palavasta raivosta mielensä sisällä, mutta ei voinut tehdä asialle mitään.
Örkkijohtaja remahti kovaan nauruun tämän silmien pilkahtelevan samaanaikaan pahansuopaisesta ilosta. Muitakin Bujakarin kaartiin kuuluvia örkkejä asteli Gramrorin näkökentälle ja nämäkin olivat yhtä hilpeitä kuin johtajansa. Haavoista ja kolhuista päätellen näiden örkkien panssareissa Gramrorin joukkio oli pannut kunnon vastarinnan vastaan, mutta heitä ei näkynyt missään. Muita ääniäkään ei kuulunut kuin Gramrorin edessä rehentelevien örkkien hohotusta ja Gramror tiesi nyt hänen uskollisen joukkionsakkin, joko kuolleen aivan yhtäkkiä, tai sitten joutuneen saman oudon loitsun alle. Epätoivon mustat vedet tuntuivat ilmestyneen Gramrorin mustaan mieleen hänen katsellessaan pilkallisia örkkejä hänen edessään.
’’Suuren Izban kaut! Morkille kiitos, et se anto mulle tän korun.’’, örkki huudahti nauraen ja suuteli koruaan. ’’Sä olit hyvä, mut mä vaan leikittelin sun kans ja mä olisin voinu tappaa sut millon tahansa. Olis kädet vaa menny vähä paskaseks tollasen rotan tappamisesta. Sun onni, et sut halutaa elävänä, muute me oltais tapettu sut jo. Oot kerjänny hankaluuksii siit saakka ku tulit tänne pilkkaamal lordi Izbaa ja luvaten typeryyksiä.’’.
Gramrorin mielessä kiehui raivo ja hänen ajatuksensa suuntautuivat tämän örkin tappamiseen. Nauraen örkkijohtaja vihelsi kaksi suurta raakalaista, jotka olivat odottaneet talon ulkopuolella, kantamaan Gramroria. Arpiset lannevaatteisiin pukeutuneet raakalaiset heilauttivat Gramrorin helposti olalleen, vaikka jättimäinen mustaörkki painoi toista sataa kiloa. Kaarti aloitti marssin ulos kapakasta hykerrellen ilkeästi ja aloittaen laulun pilkatakseen Gramroria. ’’Ai niin, sult kuulemma pitää vetää taju pois, ettet sä nää linnotuksen salaisuuksii ja mul on pieni squigi tapettavana sun kaa!’’, örkki huudahti pysäyttäen marssin ja hieraisi vertavuotavaa vasempaa kättään vihaisena. Örkki käski erästä muuta kaartilaista ottamaan rautaisen hansikkaan repustaan ja asettamaan sen käteensä , sekä kiinnittämään sen nyörit tiukasti. ’’Ajattele kauniita asioita.’’, örkki sihahti hampaidensa välistä kasvot sadistisen iloisina ja iski lihakset pullistellen rautaisen nyrkin keskelle raakalaisten selässä roikkuvan Gramrorin kasvoja. Gramrorin silmät jäivät tuijottamaan tyhjää tajunnan sammuessa ja veripisaroiden tipahdellessa noroina tämän suusta ja nenästä.


Snikrit ei ollut uskoa silmiään. Hänen pimeänäkönsä oli erinomainen, mutta siltikin lihava hiisi tuijotti surkeaa hiisi hahmoa epäuskoisena. ’’Tätäko varten sä tulit mua hakemaan?’’, Snikrit huudahti katsoen Riztraa. Hiisishamaani nyökkäsi saaden Snikritin huomion taas lihavan hiiden edessä seisovaan surkeaan hahmoon. ’’Miten… Mitä sulle o tapahtunut… M-missä sä oot ollu?’’, Snikrit kysyi epäuskoisena puhuen katkonaisia lauseita. ’’Kaikkialla…’’, Brunga Sudensilmä kuiskasi surkeana.
Ennen lihaksikas ja suoraselkäinen hahmo oli nyt kuin varjo entisestä itsestään. Pitkät korvat vaappuivat surkeana olkapäillä ja ennen valppaat silmät vilkuilivat hätääntyneinä ympärilleen pelon välähdellessä tämän hiiden silmissä. Uljasta sudetaljaa ei enää ollut, vaan tilalle oli ilmestyneet mutaiset ja kuluneet rievut. ’’Mitä helvettiä sulle o käyny?’’, Snikrit sanoi vieläkin hämmentyneenä. Brunga lysähti lattialle nyyhkäisten surkeana saaden kärsimättömän Riztran kävelemään ympyrää odotuksesta. Hetkeen Snikrit ei saanut mitään irti Brungasta, joka istui pää nuhruisten polvien välissä mutisten surullisen hiljaa, mutta lopulta rauhoituttuaan alotti hiljaisella äänellä kertomuksensa: ’’Siis… Me kuljettii nopeesti sen mustaörkin luo, eikä viivytelty tai odoteltu mitää, ja me löydettii se aika helposti ja sil oli noi viiskyt poikaa siel messis ja mä voin sanoo, et ne oli aseistettu kovaa. Me luultii, et meil olis yllätyksen etu, mut jotenki ne oli onnistu valmistautuu meiä tuloo, enkä mä käsitä miten. Perkule ku me oltais onnistuttu…’’, Brunga sanoi äänen hiljetessä mutinaksi samalla kun hiisi joutui syvemmille muistoihinsa. Brungan silmät lasittuivat ja hetkeen tämä ei liikkunut yhtään, saaden Snikritin ja Riztran vilkaisemaan toisiaan kummastuneina. Hiljaisuuden rikkoi Riztran vihainen yskäisy ja sormen napautus kiviseen lattiaan. ’’Öh, jatka tarinaas palkkasoturi!’’, Riztra tiuskaisi ja heilautti käsiään kärsimättömänä ilmassa. Brunga näytti ikään kuin heräävän muistojensa unesta ja availi suutaan sanoakseen jotain, mutta sulki sen nopeasti. ’’Mitä ny?’’, Snikrit kysyi katsellen seinillä lepattavia soihtuja. ’’Tota, meitti ei oo syöny oikei viell mittään ja o aikamoinen nälkä ja jano. Perkule siit o kaua ku mä viimeks maistoin squigia…’’, Brunga sanoi kaipaavana vatsa kurnien ja vilkaisi pyytävästi Snikrittiä. Ärähtäen lihava hiisi nousi tuoliltaan ja kilisytti vierellään olevaa kelloa kutsuakseen koko päiväiset palvelijansa.
Huoneen vasempaan nurkkaan avautui ovi hetkeä kellon soittamisen jälkeen ja huoneeseen marssi mustiin koriseltuihin kaapuihin pukeutuneita palvelijoita kantaen savilautasia ja vierittäen sisään oluttynnyrin. Aseteltuaan ne, palvelijat katosivat ripeästi ja palasivat hetkeä myöhemmin kantaen ruokaa mukanaan. Tirisevä squigpaisti asetettiin keskelle pöytää ja erillaiset sienet ja muut lihat aseteltiin sen ympärille, nälkäisen Brungan kuolatessa vierellä. Lopulta kaikki oli valmista ja palvelijat häipyivät mukanaan yksi kultainen snikrit kullakin, lahja poissatolaltaan olevalta hiisikuninkaaltaan, joka mietti omia asioitaan. Riztra ja Brunga eivät kuitenkaan turhia mietiskelleet, vaan kävivät suoraan ruokaan kiinni, tavoista huolimatta ahtaen suuhunsa niin paljon ruokaa kerralla, kuin sinne mahtui. Paisti katosi nopeasti hiisien suuhun ja sienivatien sisältö hupeni hetki hetkeltä, puhumattakaan oluesta, joka täytti hiisien tuopit tiuhaan.
Kaiken aikaa Snikrit ei melkein edes koskenut ruokaan, maistoi vain hiukan oluttaan. Kaikki tämä oli erittäin uutta lihavalle hiisikuninkaalle, jonka suuri intohimo oli ruoka, alkoholi ja muutkin nautinnot. Nyt hän vai nojasi taaksepäin tuolinsa selkänojaan miettien tapahtunutta. Ensi se Weez menee paskaa kuntoo, ja sitte toi Brungakin menee. Kaikki mun parhaat apulaiset näkyy katoovan, hän mietti nojaten otsallaan rystysiinsä. Pakko tehä jotakin tän hyväks…
Lopulta selvästi rauhouttunut Brunga huokaisi syvään ja röyhtäisi saaden hänen vierellään istuvan Riztran irvistämään. Riztra läimäytti virnistelevää Brungaa otsalle, mutta lopetti sen alkuunsa nähdessään kärsimättömän Snikritin. Brungakin huomasi myös Snikritin vihaisen ja kärsimättömän katseen ja yskäisten jatkoi tarinaansa soihtujen lepattaessa luolan seinillä.


Pisaroita…
Uudestaan ja uudestaan ne tipahtelivat ketjuissa roikkuvan hahmon päälle.
Kiiltelevät pisarat tuntuivat kuin pieniltä jääneulasilta pökerryksissä olevan Gramrorin iholla. Mustaörkki avasi varovaisen väsyneenä silmänsä, mutta sulki ne ärähtäen nopeasti. Seinillä loistavat soihdut hohtivat valoa ja niiden loiste tuntui tulelta Gramrorin tokkuraisessa päässä. Varovasti hän avasi ne uudestaan ja pakotti itsensä pitämään ne auki. Tuntui kuin paraatillinen raakalaisia olisi tullut talttojen ja nuijien kanssa vasaroimaan nimensä hänen päähänsä valon tunkeutuessa Gramrorin silmiin. Hetken kestettyään ohimoilla tykyttävää kipua, Gramror alkoi tajuamaan ja muistamaan tilanteensa. Röyhkeä örkkijohtaja oli iskenyt sillä rautahansikkaalla Gramroria kasvoille. Kielellään hän tunnusteli turvonneita huuliaan ja huomasi raivokkaana, että häneltä puuttui kaksi etuhammasta. Veren rautainen ja kitkerä maku tuntui voimakkaana Gramrorin suussa ja nälkä, sekä jano tuntuivat ylitse pääsemättömän voimakkaina mustaörkin sisällä. Kaiken lisäksi rautaiset kahleet hiersivät Gramrorin ranteita pureutuen pisteliään kivuliaana vihernahan lihaan.
Pahin kipu ja epäilys tuli kuitenkin Gramrorin sisältä, mustaörkin epätietoisuudesta. Mitä oli tapahahtunut hänen joukkiolleen? Oliko heidät tapettu tämän ison pomon käskystä, vai oliko Bujakarin kaarti voittanut heidät taistelussa? Gramror epäili kuitenkin tätä. Hän oli tuntenut joukkion jo erittäin pitkään ja alkanut varsinkin vaelluksen viimeisinä päivinä luottamaan, ja ehkä jopa pitämään heistä joissain määrin. Joukkio oli hyvä taistelemaan, jopa örkkien mittapuun mukaan, eikä mikään kaarti heitä voittaisi. Kuitenkin jos loitsu oli vaikuttanut heihinkin samalla tavalla kuin se oli vaikuttanut häneen, niin silloin joukkio olisi nyt armottomasti teurastettu, ellei iso pomo olisi erikseen käskenyt jotain muuta. Hän kuitenkaan ei edes tiennyt miksi hänet itsekkään oli säästetty. Hänet haluttiin elävänä, niin pilkallinen örkki oli sanonut, mutta miksi?
Gramror karjaisi raivoissaan ja rimpuili yrittäen päästä vapaaksi. Epätietoisuus oli kauhea ja ennen omat asiansa hallinnut Gramror nyt riippui nöyryytettynä tuntemattomassa tyrmässä katsellen tuntemattomaa paikkaa. Rimpuilu oli kuitenkin turhaa ja ainut asia, mitä Gramror tällä saavutti oli veriset ranteet ja uupunut mieli.
Hetken rauhoituttuaan Gramror katsahti tarkemmin ympärilleen. Tyrmä oli erittäin pitkä ja sen seinillä loistivat soihdut. Vastapäätä Gramroria oli monia tyrmiä, jotka tällä hetkellä näyttivät tyhjiltä, mutta tuntuivat olleen käytössä monesti aikaisemmin. Katto oli todella korkealla, eikä soihtujen valo yltänyt sen pimeyteen. Ajoittain ylhäältä kuului ääniä, jotka muistuttivat siipien lepatusta. Lepakoit, Gramror ajatteli yrittäen kääntää päätään ylös, mutta örkin massiivinen niska oli tiellä. Mut ei niit muuten tääl olis, ellei olis muuta tietä ulos! Ajatus rohkaisi häntä ja ajoi raivon ja epätoivon hetkeksi pois.
Yhtäkkiä Gramror kuuli unista mutinaa jostain läheltä. Ääni oli kuin sellaisen henkilön ääntelyä, joka on sikeässä unessa. Gramror kääntyi katsomaan äänen tulosuuntaan ja erotti ketjuista roikkuvan hahmon samalla seinämällä millä hän roikkui, vain hieman kauempana. Tarkempi katsaus paljasti tämän olevan nukkuva örkki. Gramrorin sydän alkoi lyömään nopeammin hänen etsiessään merkkejä kuka tämän mysteerinen hahmo oli. Raivokkaan innostunut hymy levisi Gramrorin örkinkasvoille mustaörkin huomatessa örkin pitkän varren, repeytyneen huivin örkin päässä, sekä kaikkein tärkeimpänä merkin tämän mustassa rauta-nahkahaarniskassa: jalokivi örkin pääkallossa, Gramrorin henkilökohtainen merkki. Iloinen, mutta raivokas huuto lipesi mustaörkin turvonneilta huulilta Gramrorin tajutessa örkin olevan Mozga, hänen kyvykkäin örkkinsä, jota Gramror oli alkanut kunnioittamaan hyvin paljon tämän kokemuksen ja taitojen puolesta.
Huuto herätti tokkuraisen Mozgan, joka murahti hiljaa ja avasi silmänsä, kuitenkin sulkien ne nopeasti valon ottaessa örkin murjottuun päähän, samalla tavalla kuin Gramrorilla oli ottanut. Nähdessään Mozgan kamppailut avata kunnolla silmänsä, Gramror remahti kovaan ja äänekkääseen nauruun. Jotenkin nauru teki hyvää ankeassa tyrmässä ja se, sekä Mozgan näkeminen ajoi pala palalta epätoivon ja avuttomuuden tunteen. Vesi valui hohottavan Gramrorin silmistä ja sai hämmästyneen ja tokkuraisen Mozgan vilkaisemaan mustaörkkiä päin. Hetken tihrustettuaan Mozgan kasvot kirkastuivat ja tämäkin liittyi nauruun.
’’Hah, oot siis sinäki viel elos.’’, Gramror sanoi virnistäen. ’’Jep, tässähä mie. Ollaan kuitenki ny aika huonos asemas, enkä mä usko et se iso pomokaan meille mitää kunniapaikkoja antaa tääl…’’, Mozga sanoi katsellen huonetta hekotellen. Hetken aikaa Mozga katseli ympärilleen tutkien tyrmää, mutta nopeasti örkin huomio kiinnittyi johonkin.
’’Mä pystyn näkee Urgrimmin tuol kaumpana!’’, Mozga yhtäkkiä huudahti nähtyään toisen örkin samalla seinämällä, jolla he olivat, vain hiukan kauempana. Gramrorin pää nousi nopeasti ja tämä melkein puhisi innostuksesta. ’’M-mis kunnos se on?!’’. Mozga katseli hetken aikaa tarkemmin pimeyteen, jota Gramror ei nähnyt, mutta lopulta kääntyi. ’’Se näyttää aika pahalta, mut mä kuulen just ja just sen hengityksen. Kyl se ainakin on viel elossa…’’, Mozga sanoi tihrustaen pimeyteen. ’’Mut voi olla et se elä kauan. Sil näyttää olevan jonkunlaine haava kyljessä.’’. Gramror oli kuitenkin liian innostunut välittääkseen Urgimmistä sen taivaallista.
Hänen joukkionsa oli elossa!
Kaiken huolen jälkeen hän oli melkein täysin varma, että koko hänen joukkionsa oli elossa, lukuun ottamatta mahdollisia kaatuneita kapakassa. Gramrorin kädet puristuivat nyrkkiin innostuksesta ja mustaörkin arpisille kasvolle levisi sille harvinainen iloinen hymy. Perkule, nyt ku mul on mun joukkio komennossa, nii mä pudotan sen ison pomon helposti pois pelistä. Pitäs vaa päästä täält jotenki pois…’’, Gramror mietti tutkien tarkemmin hänen ranteitaan puristavia kahleita. Ne oli tehty raudasta ja ne kiiltelivät kuin vastataotut. Kahleet olivat kiinnitetty massiivisen mustaörkin kumpaankin ranteeseen ja ne olivat kiinnitetty pimeään kattoon. Tämä sai Gramrorin roikkumaan avuttomana katosta aiheuttaen kokoaikaista kipua ranteissa ja muutenkin käsissä. Kummassakin kahleessa oli reiät avaimille ja kummassakin oli merkki, joka oli alkanut häiritsemään ja ärsyttämään Gramroria suunnattomasti: Rautahansikkainen käsi, jolla oli pitkät ja terävät kynnet.
Ensimmäisenä Gramror oli huomannut merkin erään hiiden selässä roikkuvassa lipussa, jonka he olivat kohdanneet noin kaksi yötä sitten Bujakarin portilla. Tutkittuaan kaupunkia Mozgan ja joukkion kanssa, Gramror oli pannut merkille, että merkki oli löytynyt kaikista kaupungin hyväkuntoisistä rakennuksista ja toreista, mutta hylätyistä ja rikkinäisimmistä sitä ei löytynyt. Myös kaupoilla ja toreilla, joissa merkki oli, kävi enemmän asiakkaita, toisin kuin taas merkittömissä kaupoissa, joissa näytti käyvän vain pienimpiä örkkejä ja surkeimpia hiisiä. Sama päti myös kapakoiden suhteen. Merkki selvästi liittyi tämän ison pomon suosioon jollain tavalla, mutta Gramror ei tiennyt miten. Iso pomo näytti pitävän kaupunkia rautaisessa otteessaan ja Gramrorin luottamus kykyynsä tehdä selvää tästä, alkoi hitaasti horjua. Sen örkin kuka pystyy näi hyvi pitämään vihernahat otteessaan, täytyy olla iha helkutin iso ja voimakas, mustaörkki mietti raivoissaan.
Metallinen kalkahdus rikkoi nopeasti Gramrorin mietelmät. Mustaörkki ja Mozga nostivat nopeasti katseensa korkealle äänen tulosuuntaan. He olivat jo tottuneet pieniin ääniin, jota ylhäällä pimeydessä lentävät lepakot pitivät, tai pienien pisaroiden roiskeeseen, jotka valuivat yksitellen, jostain pimeän katon aukosta, mutta tällä äänellä oli metallinen sointi ja se kuulosti aivan kuin joku olisi avannut painavaa metallista ovea. Hetken myöhemmin valoisat ääriviivat ilmesyivät jonnekkin huoneen korkeuksiin ja suuren kolahduksen säestämänä ovi avautui. Valo loisti ovesta saaden nukkuvat lepakot pois tolaltaan. Rautaisten saappaiden kaiku kolahteli huoneessa ja Gramror tiesi jonkun tulevan. Musta hahmo piirtyi valoa vasten, mutta Gramror ei saanut selvää yksityiskohdista, tai siitä kuka tämä oli. Hahmo tuntui katselevan heitä tiiviisti saaden Mozgan ja Gramrorin hermostumaan. ’’Tuokaa heidät luokseni.’’, teräksen kylmä ääni kuului kaikuen tyrmässä. Gramror hätkähti äänen kuullessaan. Se oli täysin erillainen, kuin mikään örkinääni, minkä Gramror oli kuullut koko elämänsä aikana. Normaali möreä epäselvyys ja murahtelu oli poissa ja sen tilalla oli täysin selkeä kylmä ääni, josta ei saanut puhujan mielialasta mitään selville.
Hetken kuluttua huoneeseen marssi varjoihin kätkeytyvistä ovista ja piilopaikoista kymmenittäin örkkejä ja raakalaisia, kaikilla sama merkki yllään. Monien kasvoilla vilahti mielihyvä, heidän nähdessään murjotun joukkion ja Gramror vannoi mielessään maksavansa näille takaisin kapakan nöyryytyksen.
Pimeydestä astuneiden örkkien joukoista erosi monia vihernahkoja kantaen raudasta taottuja avaimia. Monilla näistä örkeistä oli kasvot arpia täynnä, sekä he olivat hyvin kookkaita ja lihaksikkaita. Kapteeneja, Gramror mietti katsellen vihaavasti örkkiä, joka oli tullut irrottamaan hänen ranteissaan kiinni olevia kahleita. Hetken etsien avainta, örkki avasi lukon pienen metallisen kalahduksen saattamana ja Gramror tömähti pölyiselle lattialle. Murahtaen mustaörkki nousi jaloilleen hieroen lihasverelle hankautuneita ranteitaan ja muljautti vihaisen katkerana hänen edessään virnistelevää örkkiä. Örkki vastasi katseeseen virnistämällä vielä leveämmin paljastaen rautaiset hampaat ja töykkäisi Gramroria töykeästi olkapäälle. ’’Liikettä siit, lordi Izba sano et se haluu tavata teiät ja jos lordi Izbaa jotain haluu, nii se myös saa sen. Muute kato tapahtuu ikävii. Liikettä!’’, örkki huudahti töykkäisten Gramroria uudestaan ja otti vyöltään nahkaisen piiskan. Gramror kihisi mielessään raivosta, mutta jopa hänen taistelunhimonsa laantui noin sadan vihernahan ympäröimänä. Hän alkoi laahustamaan eteenpäin, mutta vilkaisi nopeasti taakseen saadaksen tietää joukkionsa tilanteen.
Mozga laahusti pari metriä hänen takanaan mutisten hiljaa pahantuulisuuttaan, mutta nähdessään Gramrorin katsahduksen, Mozga lopetti sen nopeasti ja vakavoitui. Mozgan takana kulkivat örkki-ja raakalaisrivistöt, mutta heidän keskellään Gramror oli erottavansa mustan nahkapanssarin ja hänen merkkinsä. Gramrorin katselut kuitenkin keskeytyivät piihkan napsahtaessa kipeästi hänen jäykkään niskaansa ja kirosana, jos toinenkin, lipsahti mustaörkin huulilta. Se maksaa tän kaiken korkojen kera…, hän mietti vihaisena. Ny mä vihdoinki nään tän ison pomon ja saan tietää siitä!


’’…ja sitten ku ne mun p-petturimaiset shusipojat oli hylänny mut sen tappion takii, nii meitsi joutu harhailee tuol kukkuloil ja koittaa löytää tänne. Pintele se oli rankkaa. Ei ollu yhtää ruokaa, eikä juomaa ja mä joudui elää noi pari päivää ilma mitää, mut jos o mun tapane mahtava hiishi, nii se ei oo mitää!’’, Brunga huudahti epäselvästi syljen lentäessä kännipäissään olevan hiiden suusta. Brungan ’’uroteon’’ kuullessaan Riztra repesi kimakkaan hihitykseen ja naukkasi uuden kulauksen tuopistaan saaden oluen vaahdon roiskumaan hiiden pitkälle nenälle. Tästäkös Brunga riemastui ja tämäkin aloitti naurunremakan unohtaen siinä samassa, että oli hetki sitten kertonut tarinaa erittäin vihaiselle Snikritille.
Kaiken aikaa Snikrit oli kestänyt Brungan ja Riztran juopunutta kohellusta ja sössötystä, mutta nyt hän jo vakavissaan harkitsi näiden kahden heittämistä squigeille. Aterian jälkeen ympäripäinen hiisikaksikko oli jatkanut juomista siihen saakka, kun oluttynnyristä oli osa valunut lattialle ja suurin osa näiden suihin. Nyt tynnyri oli melkein tyhjä ja Snikrit kirosi mielessään kaikki Gorkin nieluun hänen kalliin tynnyrinsä tyhjäksi juomisesta.
Yhtäkkiä Snikrit sai tarpeekseen tästä kaikesta kohelluksesta ja muusta päättömästä toiminnasta. Kaikki tuntui olevan Snikritiä vastaan. Elämä, kohtalo, kaikki! Punehtuen raivosta, Snikrit iski nyrkkinsä ruoan tähteiden täyttämään pöytään saaden hihittelevän hiisiparivaljakon hiljenemään kuin salamaniskusta. ’’Nyt turpa kii tai mä syön teiät kummatkin!’’, Snikrit kiljaisi verisuonien pullistellessa lihavan hiisikuninkaan ohimoilla. Brunga nielaisi kuuluvasti ja nyökkäsi hätäisesti Snikritille. ’’Ny jatka sun tarinaas.’’, Snikrit sanoi myrkyllisen rauhallisena ja nojasi syvemmälle tuolinsa pehmusteisiin. Brunga yskäisi kalpeana ja työnsi tuoppinsa syrjemmälle. ’’Siis mä harhailin k-kauan shiel kukkuloil, mut mä en löytäny siel mitää. Mä taisin menettää tajunnan jossai vaihees ku mä vaelsin ja ku mä heräsin nii meitti oli shellasen karavaanin messissä, joka oli menossa Bujakariin-’’, Brunga jatkoi tarinaansa selvästi hiljentyneenä, mutta Snikritin kädennosto keskeytti tarinan. ’’Bujakariin vai?’’, kysyi Snikrit mietteliäs ilme kasvoillaan. Brunga nyökkäsi. ’’Sinne vai? Sen Izban luo? Vieläkö hän on elos?’’, Snikrit kysyi ryppyjen ilmestyessä hiiden otsalle. Brunga katsahti peloissaan ympärille, aivan kuin peläten jonkin hyppäävän hänen kimppuunsa pimeydestä. Juopuneen pelokas ilme kasvoillaan Brunga nyökkäsi. Synkkä ilme levisi Snikritin kasvoille ja tämä huokaisi pettyneenä. ’’Mä en välitä paskaakaan sen räkäsen mestan vihernahoist, mut sen tyypin ei pitäis hallita mitää.’’.
Brunga ja Riztra nyökkäsivät horjuen ja palkkasoturi päätti jatkaa tarinaansa. Hän ehti kuitenkin vain avata suunsa, ennen kuin joutui keskeyttämään huoneen pääoven lennähtäessä auki. Kaikkien päät käännähtivät katsomaan Gunbadin ylisairaanhoitajan huohotusta. Hiki kimmelsi hiiden kaljuuntuneella otsalla ja tämä näytti pitäneen kiirettä asiansa hyväksi. Snikrit aavisti pahinta ylisairaanhoitajan tulon syystä ja ponnahti tuolilta jaloilleen epätavallisen nopeasti lihavalle hiidelle. Ylisairaanhoitajan puuskuttamisen keskellä Snikrit kuuli vain nimen Weezam, mutta siinä oli jo enemmän kuin tarpeeksi syytä Brungan tarinan keskeyttämiseen.



Piiskanisku, sitä seuraava kipu, sekä sen jälkinen raivo ja avuttomuuden tunne omasta tilanteesta. Kaikki tämä sai Gramrorin puremaan hammasta raivosta. Hohottavat örkkirivistöt kulkivat lukuisina kaikkialla Gramrorin ympärillä lisäten vain avuttomuuden tunnetta. Kaikilla oli sama vihattava merkki, rautainen käsi. Kuitenkin kaiken pilkkauksen ja naurun keskellä Gramror erotti pelokkaita katseita ja kunnioitusta hänen joukkiotaan kohtaan. Izban joukot olivat kunnoittavan suuria ja lihaksikkaita örkkejä, mutta niin oli Gramrorin joukkiokin ja osa näistä kohosi vielä korkeammalle, kuten Gramror, Mozga ja pari muuta mustaörkkiä. Varsinkin kookkaasta Mozgasta huokui kokemus ja ylpeys saaden huivipäiselle örkille pienen etäisyyden vellovassa joukkiossa.
Gramror katsahti ympärilleen yrittäen painaa jokaisen näkemänsä asian tästä linnoituksesta mieleensä.
Linnoitus muistutti sisältäpäin jättimäistä muurahaispesää. Itse rakennus oli rakennettu pääosin kivestä ja puusta, mutta alimmat osat muistuttivat jättimäisiä luolia. Jättimäisillä aukioilla oli monia kerroksia ja jokaisessa hiidet, örkit, raakalaiset ja jopa maahiset kulkivat toimittajien asioitaan. Linnoitus jatkui syvälle maan sisään ja sinne mahtui suuret määrät huoneita, asepajoja ja kasarmeja. Kaiken aikaa Gramror pani merkille epätavallisen kiireen linnoituksessa. Aseseppien vasarien lyönnit kaikuivat linnoituksessa tiuhaan ja aseita ja haarniskoja valmisteltiin kuumeiseen tahtiin. Hiidet kulkivat kuljettaen tavaroita eripuolilla linnoitusta ja suuret härkien vetämät vankkurit kuljettivat suuria muonalasteja säilöön. Aivan kui ne valmistautuis sotaa, mut sehä on mahotont. Mihin ne muka hyökkäis? Tää o pirun outoo, Gramror mietti katsellen hämmästyneenä kaikkeä tätä outoa ja uutta. Mustaörkki oli varttunut kaaoskääpiöiden hornamaisissa kaivoksissa, eikä ollut tottunut näkemään suuria kaupunkeja, varsinkaan jos niissä asui tuhansittain hänen omaa rotuaan ja vielä hallitsevana osapuolena.
Kaiken aikaa hän huomasi kuinka heidän vangitsijoidensa askeleet kulkivat korkeammalle linnoitukseen. Monet portaat kuljettuaan Gramror huomasi rakennuksen kunnon tason nousevan. Käytävät oli siistitty jätteistä ja tasoitetut kiviseinät melkein kiiltelivät soihtujen valossa. Gramrorin pulssi nousi mustaörkin tajutessa, että he lähestyivät nopeasti tätä ison pomon huonetta. Kaiken hämmästelyn ja arvoituksien jälkeen tämä mysteerinen hahmo paljastaisi itsensä. Sen jälkeen pitäisi vain päästä pois tästä linnoituksesta.
Yhtäkkiä joukkio pysähtyi saaden massiivisen mustaörkin melkein kumoon. Gramror sai tasapainonsa takaisin ja ärähtäen katsahti pysähtymisen syytä. Örkit olivat pysähtyneet hermostuneina ja monet hengittivät raskaasti, aivan kuin pelokkaina. Gramror kurottautui varpailleen ja näki syyn. Heidän edessään kulki kivinen käytävä ja sen päässä seisoi yksinäinen hahmo. Voisko se olla…., Gramror ajatteli kiihtyneenä, mutta mietti uudestaan. Hahmo jonka hän ja Mozga olivat erottaneet tyrmässä valoa vasten, oli ollut suoraselkäinen hahmo ja pitkä. Heidän edessään seisova örkki oli kaikkea muuta.
Arpinen ja kumaraselkäinen örkki oli pukeutunut paksuihin kaapuihin ja piti kädessään luista sauvaa. Sauvan katseleminen sai kuitenkin Gramrorin silmät menemmään sirrille. Se o shamaani, Gramror tajusi. Örkki oli selvästi vanha, mutta tämän ryppyisen kasvojen keskellä olevissa punaisissa silmissä kimalsi oveluus ja kokemus. Hän huomasi monien örkkien vilkaisevan tätä shamaania hermostuneina ja päätteli hänen olevan voimakas magiassaan, vaikkakin ruumiiltaan vanha. ’’Tervehdyz sotilaat!’’, shamaani huudahti nojaten luiseen sauvaansa. Vasta silloin Gramror huomasi, että tällä shamaanilla oli vain yksi silmä, vasemman silmän poikki kulki rosoinen arpi, joka oli epäilemättä tullut taistelusta. Izban joukot karjaisivat örkkien kuuluisimman sotahuudon sekalaisessa järjestyksessä vastaukseksi. ’’Meitti on tullu hakee niit riitapukareit tuomittavakz.’’, örkki lausahti hitaasti katsellen Gramroria ja tämän joukkiota pistävän tarkasti hyvällä silmällään. Vanhuksen tuijotus häiritsti Gramroria suunnattomasti, mutta lopulta shamaani nyökkäsi hymyillen. ’’Voitte tuoda hänet sisään…’’, shamaani sanoi osoittaen sauvallaan Gramroria.
Hämmentynyt Gramror töytäistiin ulos örkkien rivistöistä pilkkahuutojen saattelemana. Gramror katsahti viimeisen vihaisen vilkauksen vangitsijoihinsa ja käänsi ylpeänä päänsä kohti shamaania ja tämän takana seisovaa metallista porttia. Gramrorin astellessa tätä kohti, shamaani hymähti ja lausahti mahtisanan. Metallisen kirskeen saattamana metallinen ovi avautui ja Gramror katseli eteensä jännittyneenä. Oven avaduttua Gramror astui huoneen sisään. Shamaani loi viimeisen tietävän vilkauksen Gramrorin selkään, ennen kuin ovi sulkeutui.
Valo pisteli Gramrorin silmiä. Huoneen ikkunoiden ylelliset ja koristellut samettiverhot olivat vedetty sivuun ja erämaan polttava aurinko loisti kirkkaana sisään, polttaen tyrmän pimeyteen tottuneen Gramrorin silmiä. ’’Tervetuloa Gramror Päidenmäiskijä…’’, hätkähdyttävä ääni sanoi. Se on hän…,Gramror mietti sydän pamppaillen ja käänsi vetistelevät silmänsä ääntä kohti.
Totuus läimäistiin vasten Gramrorin kasvoja kuin märkä rätti. Sen… sen ääni oli outo örkin ääneks, kosk se ei ollut örkinääni, Gramror tajusi silmät ammollaan tuijottaen hahmoa. Se oli ihmulaisen ääni, koska… iso p-pomo o ihmulainen!

__________________________________________


Siinä on sitten kaikkein uusin ja pakko sanoa, että on kyllä aika pitkä! Viime osa meni vähän takapuolelleen ja toivoin korjaavani tason takaisin entiselleen tässä osassa. Mielestäni se onnistui, mutta tehkää te oma päätöksenne. On juoni edennyt herkulliseen paikkaan ja siitä olisi hauska saada kommenttia. Toivoisin myös saavani hiukan enemmän kommenttia tähän, kun monet vanhoista lukijoista eivät olleet viitsineet lukea viime osaa eivätkä kommentoida sitä. Tuli tämä nopeasti, mutta voin luvata, että seuraava ei tule. Tekisi mieli alkaa kirjoitella ihmulaisistakin...
The stage is yours friends!

[Porkkana]

Bravo!

Mahtavaa!Hieno kerronta ja kuvailu.Taattua laatua.Tätä lissöö!

[Rune]

Voi hemmetti!! Aivan loistavaa, loppu oli ainakin todella hieno. Minä ennätin jo jonkun aikaa luulla että Izma (mikä olikaan) oli se shamaani. Mutta oli kyllä paras Gramror tähän mennessä, ja sai ollakkin. Minä ainakin tykkäsin. Maisemat ja tunnetilat oli kuvailtu hyvinkin nätisti, ja teksti pidettiin kuitenkin aika selkeänä. Ainut mistä voisi valittaa oli töksähtävä alku. Olisit hieman voinut kuitenkin alustaa tapahtumia, tai vaikka liittänyt viime stoorin lopun tämän alkuun. Mutta kaikki kaikessa todella nätti ja kasassa pysyvä paketti, vaikka gobbojen sähläämiset alkavat mennä kerta kerralta enemmän off-topiciksi. Mutta ehkä parempi, onhan Gramror kuitenkin pääosassa. Hieno hahmo.

[Grom]

Oh yeah, dat's wha' I like. Nämähän vain paranevat osa osalta. Nyt oli jo aivan loistavaa tekstiä. Da boss oli mysteerinen tähän saakka ja itsekin jo luulin sitä hetken siksi shamaaniksi. Aikaisemmin muuten, kun se teräsääninen äijä käväisi kurkistamassa Gramroria ja kumppaneita arvelin, että jospa tähän on ihmiset sekaantunut mukaan... Ei kun turpaan vaan! Mielenkiintoista seurata miten jatkat tätä tarinaa. Nyt on edessä melkoinen kulminaatiopiste. Miten tämä tästä jatkuu? Mitä tapahtuu Gramrorille? Mikä se ihminen oikein on miehiään? Yksi valittamisen aiheinen asia on:

Salamannopealla ranneliikkeellä örkki nappasi veitsen vyöltä ja heitti sen karjaisten Gramroria kohti tähdäten tämän heiton keskelle Gramrorin otsaa.

Sun onni, et sut halutaa elävänä

Eivätkö nämä ole hieman ristiriidassa. Jos mahtava Izba halusi Gramrorin elävänä, niin aika riskillä toi örkki "leikitteli" sen veitsensä kanssa. Jos olisikin osunut, niin siinä olis ollut kuollut örkki ja vihainen Izba. Noh mutta tämä nyt on tämmöinen pikku juttu. Erittäin hyvää tarinaa ja jatkoa kaivataan.

[Porkkana]

valittamisen aiheinen asia on:

Salamannopealla ranneliikkeellä örkki nappasi veitsen vyöltä ja heitti sen karjaisten Gramroria kohti tähdäten tämän heiton keskelle Gramrorin otsaa.

Sun onni, et sut halutaa elävänä

Eivätkö nämä ole hieman ristiriidassa. Jos mahtava Izba halusi Gramrorin elävänä, niin aika riskillä toi örkki "leikitteli" sen veitsensä kanssa. Jos olisikin osunut, niin siinä olis ollut kuollut örkki ja vihainen Izba. Noh mutta tämä nyt on tämmöinen pikku juttu. Erittäin hyvää tarinaa ja jatkoa kaivataan.

Paitsi jos se veistä heittävä örkki oli ottanut mallia crocodile dundeesta, joka tunnetusti heittää veitsen, mutta vain se osa mistä pidetään kiinni osuu uhrin päähän....

[Jesh]

Oh yeah, dat's wha' I like. Nämähän vain paranevat osa osalta. Nyt oli jo aivan loistavaa tekstiä. Da boss oli mysteerinen tähän saakka ja itsekin jo luulin sitä hetken siksi shamaaniksi. Aikaisemmin muuten, kun se teräsääninen äijä käväisi kurkistamassa Gramroria ja kumppaneita arvelin, että jospa tähän on ihmiset sekaantunut mukaan... Ei kun turpaan vaan! Mielenkiintoista seurata miten jatkat tätä tarinaa. Nyt on edessä melkoinen kulminaatiopiste. Miten tämä tästä jatkuu? Mitä tapahtuu Gramrorille? Mikä se ihminen oikein on miehiään? Yksi valittamisen aiheinen asia on:

Salamannopealla ranneliikkeellä örkki nappasi veitsen vyöltä ja heitti sen karjaisten Gramroria kohti tähdäten tämän heiton keskelle Gramrorin otsaa.

Sun onni, et sut halutaa elävänä

Eivätkö nämä ole hieman ristiriidassa. Jos mahtava Izba halusi Gramrorin elävänä, niin aika riskillä toi örkki "leikitteli" sen veitsensä kanssa. Jos olisikin osunut, niin siinä olis ollut kuollut örkki ja vihainen Izba. Noh mutta tämä nyt on tämmöinen pikku juttu. Erittäin hyvää tarinaa ja jatkoa kaivataan.

Oops, aikamoinen moka. Syy on kuitenkin yksinkertaisen tyhmä. Kirjoittaessani tuota veitsikohtaa, minulla ei ollut aavistustakaan tarinan lopusta. Kuten aikaisemmin todettu, en käytä juonikarttoja. Loput kirjoittaessani taisi tuo unohtua.
Nooh, tiedän jo miten tämä tulee jatkumaan. It's all here *Osoittaa päätään*, it's part of my design! En tosin ole vielä jaksanut aloittaa tuota. Enkä aiokkaan vähään aikaan, ellei inspiraatio yllätä. Empirestä huvikseni nyt kirjoittelen, mutta olkaa huoleti, en sitä välttämättä laita SoTun tarinagurujen luettavaksi =D! Säästätte nerokkaita mieliänne. (Ja Grom printterin paperia...).

[Akatchi]

Minä säästäisin tulostuskoneen paperia Ensimmäiset osat olivat fellowshippia, nyt alkaa two towers= paranee kokoajan. Are you exited you should be. *Raditz ääni*

[raastin]

Taas laatu tekstiä. Ite olin kyllä kaatua tuolilta kun selvisi Bujakarin oikea johtaja.

[Hollo]

Olipa muuten huva turina ja viihdyttäväkin. Eipä tästä kerronnasta voi paljoa pahaa sanoa... en ainakaan nyt keksi mitään tähän hätään.

Juoni todella hyvin keksitty.

Vain kaksi (2) asiaa jäi vaivaamaan kirjoittamisessa: dialogi ja jaksotus.

tee näin jookosta.

"sie oot urpo", sanoi blähää
"niin siekin oot urpo", vastasi blohoo

Noin olisi selkeänpää. Ja siitten vain jaksotat useammin ja purkissa on.

Mutta tosi hyvä oli!

[Bumba]

Tämähän oli hyvä!
*It is in my blood, I love to read Gramror* Kirjoita nopsakkaan lisää

Da people Needs GRAMROR!

[Rune]

Nyt pitää kysyä tältäkin puolelta. Onko Gramrorista ja Mozgasta jne. figuja olemassa? Tahtoisi vilkaista.

[Jesh]

Nyt pitää kysyä tältäkin puolelta. Onko Gramrorista ja Mozgasta jne. figuja olemassa? Tahtoisi vilkaista.

Onhan Gramrorista figu, ja kavereiden mukaan todella hyvin maalattu figu, mutta Mozgan aion tehdä tuosta Boargut Facebeaterista FaBaan. Mozga on myös eräs Bumban ja minun yhteisen orkkiarmeijan (40k) Killa Kaneista. Mahtava laite, vaikka pitääkin Marco Bjuströmistä (Älä kysy =D)...

Syy miksi en voi laittaa figuja tänne on seuraavanlainen:

Laittaisin mielelläni tuotoksiani tänne. Figuja, piirrustuksia (Olen aika hyväkin tässä...) ja battle-reportteja kuvien kanssa. Olen yksinkertaisesti kuitenkin aivan uusavuton tietokoneiden kanssa. Tälle henkilölle tuotti suuria vaikeuksia edes rekisteröityä tänne Sotuun! Tietty olen oppinut paljon uutta, mutta en tiedä minne ne kuvat tunkisikaan, en osaa tehdä kotisivuja, enkä osaa hakea tilaa niille kuville jostain ilmaisista sivustoista. Aijuu, ei ole digi-kameraakaan, eikä skanneria. Bumballa olisi ollut hyvä nettikamera, mutta otettuamme kuvat huomasimme niiden menneen ihan kädelleen.
Ai juku, kun tänne saisi teidän nähtäväksi figuja...

Surullista, eikö? Ei kavereillakaan ole digikameroita. Olisi hauska saada kommenttia meikän örkeille, orkeille, lizkoille, sekä Mordorin ja eldarin joukoille. Noh, minkäs teet.

[Bumba]

OT: jippijaijuu! miusta tuli hetkessä kuuluisuus! Jesh paljasti salaisuuden meidän örkeistä ja eldareista *odottaa nimmarin hakijoita* Tosiaan ne kuvat meni vähän hoonosti johtuen siitä sekundaromunakki kamerasta..

Oisko jollain marco bjyyströmin numeroa? Mozgalla on asiaa

Bumbaedit: hahaa, osuvasti tarinassa mozga on tarkkasilmäinen örkki.. Marcon falcon.. OT!

[Porkkana]

Nyt pitää kysyä tältäkin puolelta. Onko Gramrorista ja Mozgasta jne. figuja olemassa? Tahtoisi vilkaista.

Onhan Gramrorista figu, ja kavereiden mukaan todella hyvin.

Ja niin onkin sen voin vannoa..vaikka...jonkun kautta!

[Bumba]

Yhdyn ylempään! se on nätti kuin...öö...niin... No joku joka on nätti!

[VD]

Jees, tämähän olikin hyvä. Eli kyllä sinä Jesh minun silmissäni pääset sinne kirjoittajien kärkikastiin. Ja pysykkin siellä sitten. Mutta todellakin tykkäsin tosta tyylistä. Keep it up sonny!