Joo eli tälläsen tarinan minäkin sain kyhättyä. Kirja perustuu helffejen kotisaarelle(kas kummaa) niihin aikihin kun haltioiden sisällis-sota puhkeaa. Eli laitakaa toki kommenttia
Haltian Tarina
1. luku
Suuri Päivä
Oli kaunis ja aurinkoinen päivä Ulthuanin saarella. Linnut lauloivat ja kukat kukkivat kuten aina, mutta jokin ei ollut kohdallaan. Ja se jokin oli nuoren haltiakenraalin talo. Itse asiassa ei talossa ollut mitään vikaa, vaan sen ilmapiirissä, sillä tänään valittaisiin viidestä hyvin menestyneestä haltiakenraalista se, joka saisi komennettavakseen kuninkaallisen kaartin. Belethrodion oli hääräillyt koko aamupäivän lohikäärmeensä kimpussa. Hän oli pessyt sen ja oli jopa jaksanut kiillottaa lohikäärmeensä suomut ja oli nyt ruokkimassa sitä.
-Anteeksi, isäntä? Mutta saanko kysyä miksi minut pestiin ja vahattiin tänään, ei ole kenenkään sukulaisesi juhlapäivä eikä kyllä minunkaan, sanoi Rinhtiânim Belethrodin lohikäärme.
-Etkö muista, tänään voimme saada kuninkaallisen kaartin mukamme armeijaani, sanoi Belethrod .
-Ja siksi meidän on oltava uskottavan näköisiä, hän jatkoi.
-Ai niin, oletkin puhunut siitä koko viikon, sanoi Rinhtiânim
pitkästyneesti, samalla kun Belethrod laittoi kalliimpia valjaita hänelle. Hetken päästä Belethrod meni sisälle syömään välipalaa ja pukemaan ylleen haarniskansa. Haarniska ei ollut niitä joita ihmiset käyttivät, vaan siihen kuului korkea kypärä, joka kapeni kärkeä kohden, ja molemmilta sivuilta lähti kaksi "siipeä" kaartumaan vähän takaviistoon. Hänellä oli myös kevyistä mithril-metallilevyistä valmistettu "hame", joka oli suuniteltu juuri lohikäärmeratsastajille. Jos olisi nähnyt nopeasti vain rintapanssarin, olisi voinut luulla sitä ihmisten käyttämäksi, mutta lähempää katsottuna se oli kuin monta pitkää lehteä olisi taottu yhteen, ja niin olikin. Lehdet oli tuotu kaukaa meren toiselta puolelta Lórienin metsästä, missä heidän kaukaiset serkkunsa asuivat.
Tuon puun lehdet ovat väriltään metallisia, mutta jokaisessa on jotakin väriä hahmotettavissa. Lehdet ovat myös kevyitä kuin höyhenet mutta silti sata kertaa kestävämpiä kuin mithril. Asuun kuului myös hänen isänsä vanha miekka, jonka kahvassa oli timanttiupotuksia, mutta aivan kahvan päässä oli pieni punainen jalokivi, joka toi kantajalleen onnea. Hänellä oli myös iso puinen kilpi, jossa oli teräsvahvisteet. Kilpeen oli maalattu siniselle taustalle valkoinen lohikäärme.
Minulla on toinenkin luku valmiina, Laitan sen tänne mieluusti jos vain joku sen haluaa
Haltian tarina
Ihan suht. koht. hyvä tarina, vaikka jotain tästä jäi puuttumaan. Kuvailla voisit enemmän, ja olisit voinut tehdä tätä vähän pitemmästi kerralla. Toivottavasti luku 2 on pitempi. Tästä tarinasta suurin osa meni siihen, kun kuvailit yhden haarniskan ulkonäköä. Vähän tapahtumia kaipaisin.
Verba, non acta - sanoja, ei tekoja
Joo tais kyllä mennä aika paljon ton haarniskan kuvailun puolelle, mutta tässä tämä luku 2 sitten on (ehkä vähän enemmän tapahtumii mutta yhtäpitkä) En ole kovin hyvä kirjoittamaan pitkiä lukuja ehkäpä luku 1 ja 2 voisivat olla yksi pidempi luku
2. luku
Ystäviä ja vihollisia
Belethrod laskeutui suurelle sisäpihalle, jossa kasvoi korkeita ja vanhoja puita suorissa riveissä. Rivejä oli kolme, ja jokaisessa rivissä kasvoi viisi puuta. Sisäpiha oli rakennettu meren rannelle jyrkänteen reunalle. Jyrkänteen reunoille oli rakennettu kaunis reilun metrin korkuinen valli, jotta kukaan ei putoaisi. Kun hän oli laskeutunut Rinhtiânim:in selästä, joku huusi hänelle:
-Belethrod täällä!
Hän kääntyi katsomaan selkänsä yli, ja näki kolme henkilöä, joista kaksi hän tunsi. Toisen hän oli tavannut vain kerran taistelussa, kun heidän joukkonsa oli liitetty yhteen. Toinen oli hänen hyvä ystävänsä Firbalion. He olivat tunteneet toisensa jo siitä asti, kun he olivat olleet samaan aikaan opettelemassa miekkailua Hoethin tornissa.
-Onko tässä kaikki, vai odotammeko vielä jotakuta? kysyi Belethrod seurueelta.
-En tiedä, en ole kuullut, sanoi seurueen kolmas jäsen, jota hän ei tuntenut.
-Ainakin Manfa on tulossa, juttelin hänen kansaan eilen, sanoi Firbalion.
Kun Belethrod kuuli kuka oli tulossa, ei hän ollut uskoa korviaan. Hän ja Manfa olivat olleet vihamiehiä jo lapsesta saakka. Jo heidän isänsä olivat kilpailleet siitä, kumpi oli taitavampi sotajoukkojen komentaja. Lopulta kumpikin oli palkannut salamurhaajan murhaamaan toisen. Kumpikin salamurhaaja onnistui tehtävässään, ja Belethrodin ja Manfan viha vain kasvoi.
Äkkiä kesken ajatusten hän huomasi taivaalla lohikäärmeen. Hänen ei kauan tarvinnut miettiä kuka sieltä tulisi. Suuri harmaa - melkein musta - lohikäärme laskeutui kovalla vauhdilla. Sen siivet jättivät maahan harmaan varjon. Melkein heti kun Manfan oli pääsyt alas, astui pieni vanha haltia läheisestä ovesta ja sanoi:
- Nyt kun kaikki ovat paikalla, voimme aloitaa testit. Seuratkaa minua!
2. luku
Ystäviä ja vihollisia
Belethrod laskeutui suurelle sisäpihalle, jossa kasvoi korkeita ja vanhoja puita suorissa riveissä. Rivejä oli kolme, ja jokaisessa rivissä kasvoi viisi puuta. Sisäpiha oli rakennettu meren rannelle jyrkänteen reunalle. Jyrkänteen reunoille oli rakennettu kaunis reilun metrin korkuinen valli, jotta kukaan ei putoaisi. Kun hän oli laskeutunut Rinhtiânim:in selästä, joku huusi hänelle:
-Belethrod täällä!
Hän kääntyi katsomaan selkänsä yli, ja näki kolme henkilöä, joista kaksi hän tunsi. Toisen hän oli tavannut vain kerran taistelussa, kun heidän joukkonsa oli liitetty yhteen. Toinen oli hänen hyvä ystävänsä Firbalion. He olivat tunteneet toisensa jo siitä asti, kun he olivat olleet samaan aikaan opettelemassa miekkailua Hoethin tornissa.
-Onko tässä kaikki, vai odotammeko vielä jotakuta? kysyi Belethrod seurueelta.
-En tiedä, en ole kuullut, sanoi seurueen kolmas jäsen, jota hän ei tuntenut.
-Ainakin Manfa on tulossa, juttelin hänen kansaan eilen, sanoi Firbalion.
Kun Belethrod kuuli kuka oli tulossa, ei hän ollut uskoa korviaan. Hän ja Manfa olivat olleet vihamiehiä jo lapsesta saakka. Jo heidän isänsä olivat kilpailleet siitä, kumpi oli taitavampi sotajoukkojen komentaja. Lopulta kumpikin oli palkannut salamurhaajan murhaamaan toisen. Kumpikin salamurhaaja onnistui tehtävässään, ja Belethrodin ja Manfan viha vain kasvoi.
Äkkiä kesken ajatusten hän huomasi taivaalla lohikäärmeen. Hänen ei kauan tarvinnut miettiä kuka sieltä tulisi. Suuri harmaa - melkein musta - lohikäärme laskeutui kovalla vauhdilla. Sen siivet jättivät maahan harmaan varjon. Melkein heti kun Manfan oli pääsyt alas, astui pieni vanha haltia läheisestä ovesta ja sanoi:
- Nyt kun kaikki ovat paikalla, voimme aloitaa testit. Seuratkaa minua!
joo eli vihdoin sain tämän kolmannen luvun valmiiksi. Tässä olisi sitä kaivattua pituutta ehkä vähän liikaakin. mutta mikäs sen parempi.
Painotan viellä että tapahtumat sijoittuvat ennen haltioiden sisällissotaa.
Haltian Tarina
3. luku
Testit
Belethrod ja muu seurue seurasivat vanhaa haltiaa kapeaa mutta yleellistä käytävää pitkin kohti suuria ovia. Käytävän seinillä komeili sodassa kaatuneiden haltiakenraalien kuvia. Belethrod katseli tauluja samalla kun pysytteli joukon mukana. Äkkiä hän huomasi taulun, joka sai hänet seisahtumaan. Taulussa komeili hänen isänsä. Hän ei olisi varmaankaan tunnistanut hahmoa isäkseen, jollei olisi huomannut miekkaa, joka oli kuvassa. Se oli nimittäin sama miekka, joka lepäsi tällä hetkellä hänen huotrassaan. Belethrod ei ollut nähnyt isäänsä moneen ihmisikään, ei miltei koskaan. Hän olisi halunnut jäädä katsomaan taulua lähempää, mutta huomasi, että vanha haltia ja muu ryhmä olivat jo liikkuneet hyvän matkan päähän. Hän kulki ripeästi mutta ääntä pitämättä hiirenhiljaisen joukon kiinni. Vielä vähän aikaa kuljettuaan he tulivat suurille oville, jotka olivat näkyneet käytävän päähän asti. Vanha haltia koputti oveen.
-Kuka siellä? kysyi ääni oven toiselta puoleleta.
-Kokelaat tulevat, sanoi vanha haltia.
Vanhat ovet aukesivat yllättävän äännettömästi ja ripeästi. Huone, johon he astuivat, oli hyvin suuri ja valoisa. Seiniä vasten oli aseteltu paljon pöytiä ja tuoleja. Huoneen perällä oli yksi suurempi tuoli, jossa istui hahmo, jota he eivät heti tunnistaneet, mutta kun eräs sotilaista, joka tuli mitä ilmeisemmin ovien luota, huusi: kumartakaa kuningas Bel-shnaaria, heille kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuka tuolissa istui. Belethrod ja muut riisuivat kypäränsä ja kumarsivat kuninkaalleen.
-Teidät on kutsuttu tänne tänään siksi, että yksi teistä saa kommennetavakseen kuninkaallisen kaartin, sanoi kuninkaan oikealla puolella seisova hahmo, jonka he vasta nyt havaitsivat.
-Olemme järjestäneet teille neljä testiä, joista yhden olette jo suorittaneet, sanoi sama henkilö.
-Teidän tulee osoittaa, miten hyvin pärjäätte taistelussa jalkaisin, ja samoin lohikäärmeenne, ja lopuksi miten taistelette yhdessä, kuningas sanoi yllättäen.
- Ja testi, jonka olette jo suorittaneet, oli se, miten hyvin johdatte sotajoukkojanne.
-Ja nyt, jos seuraisitte Malekithiä, sotajoukkojemme komentajaa, testipaikalle, sanoi kuningas viitaten oikealla puolella seisovaan hahmoon.
He kulkivat läpi melkein koko palatsin, kunnes tulivat suurelle pihalle, joka muistutti ihmisten kaksintaisteluareenaa. Ensin heidän oli oteltava joitakin hirviöitä vastaan, jotka oli napattu Ulthuanista tai sen lähimailta. Belethrod oli ensimmäisenä. Hän astui areenalle, ja muut siirtyivät syrjään odottomaan ja katsomaan. Belethrod astui hiekkakentälle odottaen hirviön tulemista. Äkkiä maa hänen jalkojensa alla alkoi repeillä, ja hän hyppäsi sivuun viime hetkellä, sillä maan sisältä kaivautui esiin rottamiesten tuholaislordi. Belethrod ryhtyi heti hyökkykseen, hän kiersi nopeasti rottamiehen taakse ja yritti lyödä tätä päähän, mutta rotta olikin nopeampi, ja Belethrodin onnistui sivaltaa tältä korva. Rotta kääntyi raivoisasti ympäri ja huitoi miekallaan määrättömästi kohti Belethrodia. Belethrod väisteli taitavasti ja yritti osua viholliseen samalla. Äkkiä hän tunsi kuin olisi joutunut alasimen ja vasaran väliin, sillä rotta oli saanut iskettyä hänen panssariinsa ja se oli mennyt ryppyyn. Belethrod kaatui maahan tuskissaan. Rotta oletti voittaneensa vastustajansa ja ryhtyi karjumaan voitonhuumaisesti. Samalla hetkellä Belethrod kokosi voimansa ja heittäytyi miekankärki edellä kohti rottaa. Samalla kun Belethrodin miekan kärki osui rottaan, alkoi punainen jalokivi kahvan päässä loistaa punaista valoa. Oli kuin rotan turkki olisi ollut pelkkää ilmaa, niin helposti miekka pureutui rottaan. Hetken rotta karjui tuskissaan, mutta sitten se hitaasti menetti elämänhalunsa ja kuoli pois. Lääkintävelhot kiiruhtivat katsomaan oliko Belethrod loukkaantunut pahasti. Paria mustelmaa lukuunottamatta hänelle ei ollut tapahtunut mitään sen vakavampaa, paitsi että hänen haarnikansa oli rutussa. Hänelle sanottiin, että velhot laittaisivat sen kuntoon ennen seuraavaa testiä, ja melkein saman tien hänet johdatettiin seuraavaan käytävään yksin. Belethrodia johdatettiin pitkin käytäviä, kunnes he tulivat toiselle samanlaiselle areenalle, paitsi että tämä oli kolme kertaa isompi kuin edellinen. Hetken päästä myös hänen lohikäärmeensä tuotiin sinne. Rinhtiânimillä oli mukanaan hänen haarniskansa. Hän puki haarniskansa ylleen, ja hetken kuluttua tuli sama vanha haltia, joka oli ollut vastaanottamassa heitä sisäpihalla.
-Kohta te taistelette yhdessä, sinä ja lohikäärmeesi, sanoi vanha haltia.
-Valmistaudu, hän jatkoi.
Belethrodilla ei ollut aavistustakaan, mitä vastaan heidän tulisi taistella. Hän nousi Rinhtiânimin selkään ja alkoi odottaa vatustajaa tai vastustajia. Vähän ajan kuluttua avutuivat kentän laidalla sijaitsevat rautaportit ja niistä alkoi virrata mustiin haarniskoihin pukeutuneita örkkejä.
-Mistä ihmeestä ne noita ovat ottaneet kiinni, sanoi Belethrod Rinhtiânimilille.
-Enpä tiedä, mutta nämä eivät ole olleet täällä kovin kauan, sanoi Rinhtiânim. Samalla lähtivät örkit sotahuutojaan karjuen hurjaan hyökkäykseen.
- Muuten, missäs sinä olit silloin kun taistelin sitä rottaa vastaan? kysyi Belethrod.
- Mitä rottaa? sanoi Rinhtiânim samalla kun läimäytti kaksi örkkiä päin seinää.
-Olin kai silloin tappamassa sitä Merwyrmiä, tokaisi Rinhtiânim, kun tallasi samalla örkin kumoon.
-Häh? eikös ne ole vain vanhojen mummojen tarinoita, sanoi Belethrod lävistäessään örkin peitsellään.
-Ei näyttäisi, jos kerta pieksin sellaisen kuusi nolla, sanoi Rinhtiânim
Tätä jatkui jonkin aikaa kunnes örkeistä ei ollut jäljellä muuta kuin kasa ruhoja ja metallia. Eivätkä Belethrod ja Rinhtiânim olleet kärsineet naarmuakaan.
Vanha haltia tuli jostain varjoista ja sanoi:
-Hyvin tehty, nyt seuraat tuota käytävää eteenpäin kunnes saavut taas suurille oville. sanoi haltia.
- Odota siellä niin kauan, että minä tulen päästämään teidät sisään, hän lopetti.
toivottavasti saatte tosta jotain selkoo ja jaksatte lukee
Painotan viellä että tapahtumat sijoittuvat ennen haltioiden sisällissotaa.
Haltian Tarina
3. luku
Testit
Belethrod ja muu seurue seurasivat vanhaa haltiaa kapeaa mutta yleellistä käytävää pitkin kohti suuria ovia. Käytävän seinillä komeili sodassa kaatuneiden haltiakenraalien kuvia. Belethrod katseli tauluja samalla kun pysytteli joukon mukana. Äkkiä hän huomasi taulun, joka sai hänet seisahtumaan. Taulussa komeili hänen isänsä. Hän ei olisi varmaankaan tunnistanut hahmoa isäkseen, jollei olisi huomannut miekkaa, joka oli kuvassa. Se oli nimittäin sama miekka, joka lepäsi tällä hetkellä hänen huotrassaan. Belethrod ei ollut nähnyt isäänsä moneen ihmisikään, ei miltei koskaan. Hän olisi halunnut jäädä katsomaan taulua lähempää, mutta huomasi, että vanha haltia ja muu ryhmä olivat jo liikkuneet hyvän matkan päähän. Hän kulki ripeästi mutta ääntä pitämättä hiirenhiljaisen joukon kiinni. Vielä vähän aikaa kuljettuaan he tulivat suurille oville, jotka olivat näkyneet käytävän päähän asti. Vanha haltia koputti oveen.
-Kuka siellä? kysyi ääni oven toiselta puoleleta.
-Kokelaat tulevat, sanoi vanha haltia.
Vanhat ovet aukesivat yllättävän äännettömästi ja ripeästi. Huone, johon he astuivat, oli hyvin suuri ja valoisa. Seiniä vasten oli aseteltu paljon pöytiä ja tuoleja. Huoneen perällä oli yksi suurempi tuoli, jossa istui hahmo, jota he eivät heti tunnistaneet, mutta kun eräs sotilaista, joka tuli mitä ilmeisemmin ovien luota, huusi: kumartakaa kuningas Bel-shnaaria, heille kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuka tuolissa istui. Belethrod ja muut riisuivat kypäränsä ja kumarsivat kuninkaalleen.
-Teidät on kutsuttu tänne tänään siksi, että yksi teistä saa kommennetavakseen kuninkaallisen kaartin, sanoi kuninkaan oikealla puolella seisova hahmo, jonka he vasta nyt havaitsivat.
-Olemme järjestäneet teille neljä testiä, joista yhden olette jo suorittaneet, sanoi sama henkilö.
-Teidän tulee osoittaa, miten hyvin pärjäätte taistelussa jalkaisin, ja samoin lohikäärmeenne, ja lopuksi miten taistelette yhdessä, kuningas sanoi yllättäen.
- Ja testi, jonka olette jo suorittaneet, oli se, miten hyvin johdatte sotajoukkojanne.
-Ja nyt, jos seuraisitte Malekithiä, sotajoukkojemme komentajaa, testipaikalle, sanoi kuningas viitaten oikealla puolella seisovaan hahmoon.
He kulkivat läpi melkein koko palatsin, kunnes tulivat suurelle pihalle, joka muistutti ihmisten kaksintaisteluareenaa. Ensin heidän oli oteltava joitakin hirviöitä vastaan, jotka oli napattu Ulthuanista tai sen lähimailta. Belethrod oli ensimmäisenä. Hän astui areenalle, ja muut siirtyivät syrjään odottomaan ja katsomaan. Belethrod astui hiekkakentälle odottaen hirviön tulemista. Äkkiä maa hänen jalkojensa alla alkoi repeillä, ja hän hyppäsi sivuun viime hetkellä, sillä maan sisältä kaivautui esiin rottamiesten tuholaislordi. Belethrod ryhtyi heti hyökkykseen, hän kiersi nopeasti rottamiehen taakse ja yritti lyödä tätä päähän, mutta rotta olikin nopeampi, ja Belethrodin onnistui sivaltaa tältä korva. Rotta kääntyi raivoisasti ympäri ja huitoi miekallaan määrättömästi kohti Belethrodia. Belethrod väisteli taitavasti ja yritti osua viholliseen samalla. Äkkiä hän tunsi kuin olisi joutunut alasimen ja vasaran väliin, sillä rotta oli saanut iskettyä hänen panssariinsa ja se oli mennyt ryppyyn. Belethrod kaatui maahan tuskissaan. Rotta oletti voittaneensa vastustajansa ja ryhtyi karjumaan voitonhuumaisesti. Samalla hetkellä Belethrod kokosi voimansa ja heittäytyi miekankärki edellä kohti rottaa. Samalla kun Belethrodin miekan kärki osui rottaan, alkoi punainen jalokivi kahvan päässä loistaa punaista valoa. Oli kuin rotan turkki olisi ollut pelkkää ilmaa, niin helposti miekka pureutui rottaan. Hetken rotta karjui tuskissaan, mutta sitten se hitaasti menetti elämänhalunsa ja kuoli pois. Lääkintävelhot kiiruhtivat katsomaan oliko Belethrod loukkaantunut pahasti. Paria mustelmaa lukuunottamatta hänelle ei ollut tapahtunut mitään sen vakavampaa, paitsi että hänen haarnikansa oli rutussa. Hänelle sanottiin, että velhot laittaisivat sen kuntoon ennen seuraavaa testiä, ja melkein saman tien hänet johdatettiin seuraavaan käytävään yksin. Belethrodia johdatettiin pitkin käytäviä, kunnes he tulivat toiselle samanlaiselle areenalle, paitsi että tämä oli kolme kertaa isompi kuin edellinen. Hetken päästä myös hänen lohikäärmeensä tuotiin sinne. Rinhtiânimillä oli mukanaan hänen haarniskansa. Hän puki haarniskansa ylleen, ja hetken kuluttua tuli sama vanha haltia, joka oli ollut vastaanottamassa heitä sisäpihalla.
-Kohta te taistelette yhdessä, sinä ja lohikäärmeesi, sanoi vanha haltia.
-Valmistaudu, hän jatkoi.
Belethrodilla ei ollut aavistustakaan, mitä vastaan heidän tulisi taistella. Hän nousi Rinhtiânimin selkään ja alkoi odottaa vatustajaa tai vastustajia. Vähän ajan kuluttua avutuivat kentän laidalla sijaitsevat rautaportit ja niistä alkoi virrata mustiin haarniskoihin pukeutuneita örkkejä.
-Mistä ihmeestä ne noita ovat ottaneet kiinni, sanoi Belethrod Rinhtiânimilille.
-Enpä tiedä, mutta nämä eivät ole olleet täällä kovin kauan, sanoi Rinhtiânim. Samalla lähtivät örkit sotahuutojaan karjuen hurjaan hyökkäykseen.
- Muuten, missäs sinä olit silloin kun taistelin sitä rottaa vastaan? kysyi Belethrod.
- Mitä rottaa? sanoi Rinhtiânim samalla kun läimäytti kaksi örkkiä päin seinää.
-Olin kai silloin tappamassa sitä Merwyrmiä, tokaisi Rinhtiânim, kun tallasi samalla örkin kumoon.
-Häh? eikös ne ole vain vanhojen mummojen tarinoita, sanoi Belethrod lävistäessään örkin peitsellään.
-Ei näyttäisi, jos kerta pieksin sellaisen kuusi nolla, sanoi Rinhtiânim
Tätä jatkui jonkin aikaa kunnes örkeistä ei ollut jäljellä muuta kuin kasa ruhoja ja metallia. Eivätkä Belethrod ja Rinhtiânim olleet kärsineet naarmuakaan.
Vanha haltia tuli jostain varjoista ja sanoi:
-Hyvin tehty, nyt seuraat tuota käytävää eteenpäin kunnes saavut taas suurille oville. sanoi haltia.
- Odota siellä niin kauan, että minä tulen päästämään teidät sisään, hän lopetti.
toivottavasti saatte tosta jotain selkoo ja jaksatte lukee
No siis tällä kertaa pituus venyi siedettäviin mittasuhteisiin, kun edelliset olviat lähelle yhden kappaleen pituisia. 
Mutta niin, homma alkaa saada vähän lihaa luidensa ympärille, ja tarinasta alkaa saada otetta. En itse ole kovin perehtynyt elffien historiikkeihin, jotenka Malekithin nimeäminen sai *gasp* reaktion aikaan. Toivottavasti aiheellisesti, toivon etten ole ainut einiinhyväfluffisti täällä. Mutta tarina oli laadukas. Jatkoa taas pian, kyllä?
Mutta niin, homma alkaa saada vähän lihaa luidensa ympärille, ja tarinasta alkaa saada otetta. En itse ole kovin perehtynyt elffien historiikkeihin, jotenka Malekithin nimeäminen sai *gasp* reaktion aikaan. Toivottavasti aiheellisesti, toivon etten ole ainut einiinhyväfluffisti täällä. Mutta tarina oli laadukas. Jatkoa taas pian, kyllä?-
Scar-Veteran
no katsotaan jos saaan vielä jotakin aikaiseksi, mutta minulla on kyllä noita kiiretä ensiviikolla jonkin verran mutta enköhän minä jotakin saa kehiteltyä
juonesta sen verran että se tulee muuttumaan aika paljon ja kuten olen jo aikaisimmissa viesteissä todennut, jos kirjoittaisin tarinan loppuun olisi se noin 120 sivua pitkä. Eli juoni muuttuu
Ei kai olisi pitänyt paljastaa
juonesta sen verran että se tulee muuttumaan aika paljon ja kuten olen jo aikaisimmissa viesteissä todennut, jos kirjoittaisin tarinan loppuun olisi se noin 120 sivua pitkä. Eli juoni muuttuu
Ei kai olisi pitänyt paljastaa
Oli ihan hyvää matskuu mutta olisin toivonut kahdesta ensimmäisestä pidempiä mutta kolmas oli jo tosi hyvä ja piti lukijan mukana juonessa.Itse kun en ole kauheesti haltia tarinoita lukenut niin tämä oli ihan mukavaa vaihtelua tuohon grom rautavasaraan.
Tätä lisää!
Tätä lisää!
Niille jotka ovat kaikkensa antaneet...
-Coca Cola-
-Coca Cola-