Kirjoitustahtini on hidas, toivottavasti se heijastuu tämänkertaisen luvun laadussa (tavalla tai toisella). Jälleen kerran olen jättänyt turhanpäiväiset käsitekartat ja muut turhat härpäkkeet omaan arvoonsa, ja kirjoittanut mitä sylki suuhun tuo (tai kola näppikselle
). Mutta, ilman enempiä höpinöitä, tässä se tulee.
------------------------------------------------------------
- Grigor, mitä helvettiä?! Jos ne kerran olivat Far Northista, olisit lähettänyt ne sidottuina muulin selässä takaisin sinne kirottuun paikkaan!, eversti Ivanovits huusi Grigorille, jonka ilme ei värähtänytkään, ja joka katsoi Ivanovitsia kylmästi. Ivanovits kääntyi Grigorista poispäin, ja nojautui seinään käsiensä varaan. Eversti veti syvään henkeä, yrittäen koota itseään:
- Montako niitä on?, Ivanovits kysyi niin tyynenä kuin pystyi, joka oli tilanteen huomioon ottaen hyvin tyynesti.
- Kaksi, herra eversti, Grigor sanoi. - Minähän kerroin sen jo teille, hän jatkoi. Ivanovits kääntyi ympäri ja sulki silmänsä yrittäen rauhoittua:
- Viskiä, Grigor?, hän kysyi ja avasi pöytälaatikkonsa, ottaen esille taidokkaasti valmistetun lasipullon ja kaksi lasia.
- Kieltäydyn kunniasta, Grigor vastasi tylysti. Ivanovits kaatoi itselleen lasillisen, ja nosti sen silmiensä korkeudelle. Hän jäi ikään kuin katsomaan, kuinka auringon valo taittui kirkkaasta lasista ja siinä olevasta viskistä. Lopulta Grigor keskeytti hänet:
- Herra, uskon että näillä... barbaareilla on osuutta Aeslingien viimeaikaisiin hyökkäyksiin, ja..., hän ehti aloittaa, kunnes Ivanovits sipaisi viskin kurkkuunsa, nielaisi ja kääntyi puhumaan Grigorille:
- Viimeaikaisiin, luutnantti Grigor?! Tiedät yhtä hyvin kuin minä, että Aeslingit vetäytyivät jo kuusi kuunkiertoa sitten! Viimeaikaisista hyökkäyksistä ei ole puhettakaan!, Ivanovits huusi, vihaisempana kuin Grigor oli häntä ennen nähnyt. Eversti jatkoi:
- Jos pidätit heidät henkilökohtaisista kaunoistasi johtuen, määrään sinua päästämään heidät heti, oli heidän asiansa mikä tahansa.
Grigor ei sanonut mitään, joskin pettymys huokui hänestä. Hän kumarsi everstille ja lähti.
- Ovatko vangit tallessa?, Grigor kysyi kuulustelusellin ovea vartioivalta sotilaalta, joka nyökkäsi:
- Kyllä, herra luutnantti. Heitimme vangit tyrmään noin vartti sitten, eivätkä ole valittaneet. Ymmärrän, että aiotte aloittaa kuulustelunne, herra luutnantti?, sotilas jatkoi ja katsoi Grigoria uteliaana, joka nyökkäsi konemaisesti. Grigor ojensi kätensä kohti ovea, jolloin sotilas keskeytti hänet:
- Herra luutnantti, menettekö yksin? He voivat olla vaaraksi, ainakin sen vaaleahiuksisen aggressiivisuudesta päätellen.
Grigor kääntyi sotilaaseen päin ja katsoi tätä silmiin, murhaava katse silmissään. Sotilas nielaisi:
- Annoitteko heille Wigwortia, kuten käskin?, Grigor kysyi kylmästi. Sotilas nyökkäsi:
- Kyllä, herra. Kasvista on poisttetu piristävät osat, joten nyt se on vain huumannut heidät.
Grigor nyökkäsi, ja ojensi kätensä kahvalle...
Elef ja Gerlag nojasivat uuden, hieman edellistä suuremman, sellin kylmiin kiviseiniin. Elefillä oli vieläkin pahoinvointia myrkytyksen jäljiltä, ja Gerlag vain istui nurkassa mietteissään. Sellin pienestä ikkunasta oli pudonnut koivunlehtiä lattialle, ja rotta vikisi kolossaan. Samassa kuului narahdus, ja he molemmat kääntyivät katsomaan, kuinka pieni luukku puisen oven alareunassa aukeni ja josta työnnettiin lisää ruokaa: kaksi puukulhoa, joissa oli vettä, ja leivänkannikka. Elef ryntäsi hakemaan leivän ja kulhot, ja ojensi toisen Gerlagille. Gerlag tutki nestettä, ja hänen silmänsä suurenivat. Elef oli juuri siemaisemassa vettä, kun Gerlag varoitti häntä:
- Älä juo sitä!, hän huusi, ja Elef katsoi häneen näreissään:
- Sen jälkeen, kun totesit ettei minua olekaan myrkytetty,olet ollut turhankin valppaana ympäristöstäsi. Oksentaminen johtui nestehukasta, ja nyt sinä kiellät minua juomasta vettä!, Elef sanoi ärtyneenä. Gerlag kohautti olkapäitään:
- Jos haluat olla ihan kuutamolla, niin siitä vaan; tuossa vedessä on nimittäin Wigwortia, huumaavaa ainetta, joka pistää pään sekaisin kuin Bugmanin kuusäksä, hän totesi ja nirhaisi palan leivästään. Elef katsoi vesikuppiin, ja näki ikkunasta tulevassa valossa kupin pohjalle kerääntynyttä vaaleanruskeaa nestettä. Hän kaatoi kupin tyhjäksi, ja kääntyi Gerlagiin päin:
- Mitäs nyt?, hän kysyi Gerlagilta, joka ei vastannut. Gerlag puri huultaan, yrittäen ilmeisesti päättää jotain. Lopulta hän veti syvään henkeä, ja sai suunsa auki:
- En ole kertonut vielä kenellekään tätä, paitsi kylämme shamaanille, Susikielelle, hän aloitti ja yritti selvittää päätään. Elef kohotti kulmiaan:
- Niin mitä? Kerro nyt, jos siitä on hyötyä, niin kerro ihmeessä!, Elef hoputti häntä. Gerlag veti syvään henkeä, ja alkoi laulaa:
Kutsun Tapion palvelijaa
seuralaista metsän herran
pohjoisen lintua jaloa,
kaikista viisainta.
Tapion mahtia se vartioi,
mahtia jolle vertaa ei lie.
lintu kaunis kuin aamunkoi,
höyhenet kultaa,
olemus taikaa.
Hetken oli aivan hiljaista, vain tuuli puhalsi hiljaa ikkunasta. Yhtäkkiä ulkoa kuului huhuilua, ja tummanruskea huuhkaja lensi ikkunakalterien välistä, suoraan Gerlagin olalle. Elefistä tuntui, kuin hänen sydämensä olisi jättänyt pari lyöntiä väliin. Hän änkytti puhuessaan:
- S-sinä.. S-s-sinulla o-on..., hän aloitti, tuskin saaden sanoja suustaan. Gerlag rapsutti pöllöä niskasta, joka huhuili tyytyväisenä, ja hymyili:
- Aivan, minulla on Pohjolan magian lahja. Tarkalleen ottaen Tapion, metsänjumalan, siunaus. Minulla on kyky kutsua metsän voimia, puhua eläinten kanssa ja sen sellaista, hän hymyili tyytyväisenä murtaessaan palan leipää huuhkajalle, joka nokki leipää tyytyväisenä. Elefin hämmennys muuttui iloksi hänen kasvoillaan, ja hän ryntäsi taputtamaan Gerlagia olalle:
- Yksi tuhannesta, sanoisin, hän nauroi ja otti palan leipää. Gerlag hymyili myös, heilautti kättään ja pöllö lensi ikkunankarmille seuraamaan tilannetta. Elef jatkoi:
- Pystyisitkö auttamaan meidät ulos täältä?, hän kysyi toiveikkaana: - Meiltä loppuu aika, ja jos emme jatka matkaa, emme ehkä enää koskaan näe Ilianaa.
Gerlag mietti, pyöritellen yhtä koivunlehteä kädessään. Hetken päästä hän napsautti sormiaan, jolloin pöllö tuli jälleen hänen luokseen. Se istahti hänen olalleen, ja Gerlag kuiskasi sen korvaan metsän kielellä jotain, mitä Elef ei ymmärtänyt. Pöllö huhuili vastaukseksi ja liisi ulos ikkunasta.
- Mitä sanoit sille?, Elef kysyi katsoen yhä huuhkajan perään.
-Vähän kättä pidempää ja muuta hyödyllistä, Gerlag sanoi ja hymähti tyytyväisenä.
Grigor avasi oven, kun sotilas oli lakannut kyselemästä typeriä. Hän käänsi kahvaa, ja ovi aukeni narahtaen. Grigor valmistautui näkemään kaksi huumetokkuraista miestä makaamassa tyrmän lattialla. Mutta se, mitä hän näki, sai hänen leukansa loksahtamaan.
Hänen edessään seisoi toinen miehistä, joka oli esitellyt itsensä Elefiksi, kädessään kirves ja valmiusasemissa; vieläpä sama kirves, jonka Grigorin sotilaat olivat takavarikoineet häneltä.
Grigor selvisi järkytyksestä melko nopeasti, ja hänen yllättynyt ilmeensä vaihtui virnistykseen:
- Luuletko voittavasi, nilkki?, hän sanoi ja veti miekkansa esiin.
Kylmä teräs lauloi poistuessaan huotrastaan, ja se kiilsi valokiilan osuessa siihen. Elef astui askeleen edespäin, katse Grigorissa. Molemmat katsoivat toisiaan ilme värähtämättä, kunnes Elef huusi:
- Nyt, Gerlag! Ovi sulketui Grigorin takana, ja oven takaa ilmestyi toinen miehistä, kantaen myös kirvestään. - Ähäkutti, hymypoika!, Gerlag huusi voitonriemuisesti ja kolkkasi Grigorin ennenkuin hän ehti reagoida. Grigor pudotti miekkansa, ja Gerlag kaatoi hänet lattialle, sitoen hänen raajansa pöllön tuomalla köydellä. Elef asetti kirveensä vyölleen, ja katsahti Gerlagiin:
- Miten ihmeessä pöllö pystyi kantamaan kaksi kirvestä, kaksi reppua ja suuren nipun köyttä samaan aikaan, ja vielä näin nopeasti?, hän ihmetteli ääneen, Gerlagin sitoessa Grigorin ranteita. Gerlag hymähti: - Tutkimattomat ovat metsänjumalan tiet.
Hän haki kaksi reppua nurkasta, jonne pöllö oli ne pudottanut, ja heitti toisen Elefille. Tämän jälkeen he tekivät jo lähtöä, kunnes Elef pysähtyi. Hän kääntyi takaisin, ja viittasi Gerlagille:
- Kyselläänpäs ystävältämme vähän, Elef sanoi ja harppoi Grigorin luo. Gerlag meni hänen perässään, ja yhdessä he katselivat maassa mahallaan makaavaa miestä, jonka takaraivossa oli iso haava Gerlagin kolkkauksen jäljiltä. Elef vilkuili ovelle hermostuneena:
- Pidetään kiirettä, ettemme paljastu, hän sanoi ja kumartui Grigorin viereen, katsoen haavaa hänen takaraivossaan:
- Pahan näköinen haava, hän totesi. - Pitäisikö jättää yrttejä?, Elef jatkoi. Gerlag tuhahti:
- Hornan kekäleet, mitä hömpötystä, Gerlag sanoi ja potkaisi Grigoria täydeltä laidalta kylkeen. Kuului muksahdus ja tukahdutettu kivunhuuto, kun Grigor kääntyi selälleen potkun voimasta. Gerlag kumartui Grigorin yläpuolelle, joka mulkoili häntä raivoissaan. Gerlag otti häneltä suukapulan pois ja puhui:
- Enemmän kuin mielelläni lämmittäisin sinulle sellaiset turpasaunat, että itse paholainen kerjäisi armoa. Mutta meillä sattuu olemaan tulenpalava kiire, joten kysytäänpäs yksinkertainen kysymys: Maastamme tuli Keisarikuntalaisten joukkio ratsain joitakin päiviä sitten. Minne he jatkoivat täältä?, Gerlag sanoi vihaisena, kaiketi katkerana etuhampaidensa (ja samalla naistenkaatohymynsä) menetyksestä. Grigor rimpuili köysissään ja sylki Gerlagin naamalle. Gerlag käänsi päänsä, pyyhki syljen käteensä, ja löi Grigoria suoraan naamalle nyrkillään. Grigor huusi kivusta, vaikka hän oli tottunut siihen, ja murtuneesta nenästä alkoi vuotaa verta varsin vuolaana. Gerlag nappasi Grigoria kauluksesta ja kohotti hänen päänsä omansa tasolle:
- Älä pakota minua tekemään tästä yhtään vaikeampaa, nilkki! Minnepäin he ratsastivat?!, Gerlag raivosi hänelle päin naamaa. Grigor irvisti tuskissaan, ja sai suunsa avattua:
- Pohjoisesta, sen puoleen kuin etelästäkään, ei ole tullut yhtään Keisarikuntalaista kahteen kuukauteen, ja hekin ovat kulkeneet jalan tai vankkurein, Grigor sanoi nenä verta valuvana. Gerlag vilkaisi Elefiin, joka oli kuin ei olisi huomannutkaan Gerlagin "hienovaraista kuulustelua", ja tuhahti. Gerlag kääntyi takaisin Grigoriin, ja jatkoi:
- Miehillä oli päällään Middenheimin värit, ja he tulivat tätä kautta; heitä oli noin kymmenen tai kaksitoista, Gerlag sanoi osoittamatta vähääkään tyyntymisen merkkejä. Grigor katsoi Gerlagia, raivoissaan tämän käytöksestä. Grigor jatkoi:
- Viimeksi ohiratsastaneet olivat kolmenkymmenen kokoinen joukkio fanaattisia Kaaoksen palvelijoita; saimme harvennettua heidän joukkoaan, mutta suurin osa pääsi pakoon, Grigor sanoi. Gerlag hämmentyi tästä, ja yritti koota itsehillintäänsä. Hän onnistukin siinä, osittain, ja jatkoi:
- Oliko heillä vankia mukanaan?, hän kysyi, kutakuinkin tyynytyneenä, mutta peloissaan siitä, että Grigor saattoi puhua totta. Grigor nyökkäsi:
- Yhdellä ratsastajista oli ihmishahmon muotoinen ja kokoinen nyytti hevosensa selässä. Varmistui, että kyseessä oli ihminen, ja häntä yritimme pelastaa; tuloksetta, Grigor sanoi Gerlagille.
Gerlag nousi ylös ja viittasi Elefille:
- Mennään, emme voi hukata aikaa, hän sanoi juostessaan pitkin käytävää Elef perässään. Elef puhui ensimmäistä kertaa muutamaan minuuttiin, sillä Gerlagin "sivistynyt kuulustelu" oli ollut turhankin tiivistä:
- Et kai usko, että hän puhui totta?, hän kysyi huolissaan. Iliana oli Elefin tuleva elämänkumppani, ja Gerlag tiesi ettei Elef kestäisi hänen menetystään. Gerlag huokaisi:
- En aistinut hänessä valehtelua, hän puhui totta, Gerlag sanoi heidän kääntyessään hevostalleille. He kulkivat käytävää, kunnes saavuttivat tallit. He alkoivat etsiä omia hevosiaan, sillä kultaiset hevosenkengät edesauttaisivat heidän takaa-ajoansa suuresti. He lopulta löysivätkin omat ratsunsa, ja satuloivat ne. Heidän satuloidessaan ratsuja Elef kääntyi taas Gerlagin puoleen:
- Jos löydämme Ilianan, ja minä kuolen pelastaessamme häntä, lupaa että viet hänet turvallisesti kotiin, Elef pyysi Gerlagilta, joka nyökkäsi:
- Minä lupaan. Mutta lupaan myös sen, että en anna sinun kaatua ennen aikaasi. Sinulla ja Ilianalla on vielä loistava tulevaisuus edessänne, sen näkee ilman taikavoimiakin. Olen valmis uhraamaan henkeni ja sieluni yhteisen elämänne puolesta, Gerlag sanoi käsi Elefin olkapäällä. Elef käveli oman ratsunsa luokse, ja he nousivat hevosten selkään. Elef katsahti Gerlagiin:
- Kiitos, Gerlag, hän sanoi hiljaa. Gerlag nyökkäsi, ja he karauttivat matkaan.
He ratsastivat tuulen lailla läpi Erengradin katujen, ja heidän saavuttaessaan Kaaoksenpalvelijoiden jäljet he pysähtyivät. Elef nousi hevosen selästä, ja kumartui tutkimaan jälkiä:
- He suuntaavat lounaaseen, kohti Middenheimia, hän sanoi ja nousi nopeasti hevosensa selkään. Hän oikoi ohjaksiaan, kunnes puhui Gerlagille:
- Se oli muuten surkea mälli, jopa kisleviläiseltä, hän sanoi. He nauroivat molemmat, ja lähtivät ratsastamaan lounaaseen jälkiä seuraten...
-------------------------------------------
Muistakaa olla haukkuessanne hellävaraisia...
(Minua saa toki haukkua siitäkin, että jatkuvasti aliarvioin taitojani. Siitä on tullut jo kritiikki YV:n välityksellä; pyydän, rohkaiskaa nuorta tarinanikkaria, mieluiten YV:llä.)
).
... Mielenkiintoinen dilemma...