"Epäkelpo lomake" tyyliset virheet kirjautumisessa pitäisi olla nyt historiaa. T. ylläpito

Deathwing

Onko kynä (tai näppäimistö) miekkaa mahtavampi? Tule ja todista, että näin on - muuten emme usko.
kaapeli
Viestit: 159
Liittynyt: Pe 14.05.2004 17:26

Deathwing

Viesti Kirjoittaja kaapeli »

Kuolonsiipi

Luku.1.TYRANID PESÄ


Kuolonsiipi terminaattori joukkue oli valmistautumassa lähtöön leiristä. Kersantti Michael Chyflan oli pitämässä joukkueeleen rukousta. Samalla hän kertasi tiedustelultaan saamiaan tietoja. Michael oli jääräpäinen kuten muutkin kuolonsiivet, mutta heidän asteikollaan hän oli silti normaalia jääräpäisempi. Hän oli ollut Kuolonsiiven palveluksessa jo kauan. Hän oli taistellut lukemattomissa taisteluissa joissa hän oli nähnyt monet pitkä aikaisen joukkuelaisensa kuolevan.

Tiedustelun antamien tietojen parusteella sisällä luolastossa oli noin 200 tyranidia ja pesä. Heidän oli tarkoitus raivata tie läpi Tyranid pesän, joka oli tunneli verkostossa vuoren uumenissa. Armeijan komentaja oli päättänyt, että luolaan lähetetään vain vähän ,mutta hyviä miehiä, koska muutoin siitä tulee teurastus. Pieni joukkue saattaisi onnistua tuhoamaan pesän ja sitä vartioivat tyranidit jonka jälkeen armeija voisi mennä luolaston läpi Chaoksen kimppuun, heidän takataansa samalla kun pääarmeija hyökkäisi edestä. Vähän ajan päästä rukouksen loputtua Michaelin lähettimeen tuli viesti jossa komentaja käski heidän lähteä liikeelle.

Hän joukkueeseensa kuului kahdeksan muuta terminaattori joista kahdella oli raskaat liekinheittimet ja yhdellä rynnäkkötykki. Michael ohjasi joukkueensa luolan suulle johon tuli kaksi muuta ryhmää, jotka putsasivat muita paikkoja luolastosta. Michael tarkistutti miesten aseet ja käski heidät sisään. Luolassa oli säkkipimeää ja kosteaa. Tämä luolasto toi mieleen hänelle Kuolonsiipi terminaattorien alun, kun vain yksi terminator joukkue pelasti heidän kotiplaneettansa Geeninvarastaja tyranidien invaasiolta.
Kun he olivat kulkeneet nelisensataa metriä luolasto pitkin niin tuli ensimmäinen risteys jossa he joutuivat mennä eri suuntaan, kuin kasi muuta joukkuetta.

Luolastosa oli erittäin epämukavaa, sillä se oli aika ahdas ja he joutuivat kulkemaan eteenpäin, vaikka jokaisen kulman takana oli voinut olla tyranideja odottamassa heitä. Koko käytävää valaisi vain terminaattorien valonheitinten suhteellisen kapea, mutta tehokas valokiila.Koko ryhmä oli vaitonainen, koska he eivät olleet joutuneet koskaanennen kulkea melkein tuntemattomissa käytävissä ja tyranidien keskellä, jossa tyranidit olivat kuin kotonaan. Vähitellen he huomasivat kuinka käytävä leveni ja he tulivat isoon onkaloon. Onkalossa oli ainoastaan luita ja limaa joka kertoi, että tyranidit olivat edelleen luolastossa. Samalla heidän selkiensä takaata, alkoi kuulua tulitusta. Bolttereiden ääni jytisi ja kuului ääniä kun metallia viillettiin auki. Michael käskee joukkuettaan lähtemään heti äänten luokse omiensa avuksi. Ääni tulee, joka hetki lähemmäksi kun joukkue etenee päämääräänsä kohti. Michaelin päässä jyskytti, että kohta he joutuvat tyranidien pesään, jossa oli niitä ylikasvaneita torakoita on enemmän kuin Hive-kaupungissa on asukkaita. Samalla hetkellä tunnelin seinä räjähti auki ja sisään tulvi tyranideja lyijy sateessa. Michael alkaa ampua ja samalla koko tunneli täyttyy boltterien äänistä. Tyranidit kääntyvät ja huomaavat Michaelin joukot ja hyökkäävät heidän kimppuunsa. Tyranideja katuu ja palaa kun myrskyboltterit ampuvat ja liekinheittimet sylkevät tappavaa ja puhdistavaa liekkiänsä käytävään. Ne harvat jotka pääsivät edes lähelle terminaattoreita saavat kokea terminaattorien energia aseiden kovan kohtelun. Energia aseet murskaavat koko tyranidien kehon lihakimpaleiksi. Lopulta kuin käytävästä oli kuollut kaikki tyranidit niin käytävässä ei ollut mitään muuta kuin verta ja ruumiita.

Oli ihan hiljaista, vain heidän oma hengityksensä kuului koko käytävässä. Alikersantti hermostuu tästä kun mitään ei kuulunut, vaikka täältä oli kuulunut selvää boltterien ääntä. Hän meneni reijän luokse ja seuraavaksi kuului vain rakettimoottorin käynnistyminen ja räjähdys alikersantin luona. Metallin palat lensivät muun joukkueen ohi ja samalla kaaos marineita tuli reijästä sisään. Kaaos marineiden botterit eivät puhkaiseet kunnolla terminaattorien paksua panssaria. Koko käytävä oli täynnä lepattavia valoja boltterien laukauksista ja välillä täysin valoisa liekinheittimien polttavasta liekistä. Michael käski joukkuettaan edetä. Kuolonsiipi terminaattorit etenivät kohti aukkoa . Liian lähelle terminaattoreita joutuneet marinet saavat energia aseiden iskuja panssareihinsa, jotka murskautuvat niiden voimasta kuin muivimuki vihaisem miehen käteen. Terminaattorit etenivät aukolle ja Michael käski joukuettaan hyökkäykseen. Teminaattorit rynnistävät marineiden perään käytävän täristessä raskaiden terminaattorien painosta. Kun he saapuvat käytävän kulmalle, he eivät näke enään muuta, kuin Rhinon takaluukku paukahduksen kiinni ja Rhinon kihdyttävän vauhtiin.

Michael miettii, että kaaoksen on ollut pakko käyttää tätä kaivoksena, koska käytävä on täysin valaistu ja Rhinon kuljettava. Nyt koko operaatio oli epäonnistunut, kun selvinneet marinet pääsevät kertomaan, että heidän kimppuunsa ollaan hyökkäämässä takaata. Rhino kiitää yhä kauemmaksi heidän näköpiiristään pitkää käytävää pitkin, kunnes yht´äkkiä sen sivu lentää Rhinon sisään suuressä liekin leimahdiksessa ja Rhino paiskautuu tunnelin seinään. Sivukäytävästä astuu esiin toinen kahdesta muusta alas lähetetystä joukkueesta.

-"Tarvitsetteko apua" viestittää yksi squadin terminaattoreista.
-"Ei enään kun kerran tuhositte tuon Rhinon": Michael vastaa.
-"Nähtiin tuon Rhinon äsken menevän ohi ja ottavan samalla marineita kyytiin, joten ajateltiin jäädä odottelemaan.
-" Onko se tyranid pesä tuhottu jo": Michael viestittää takaisin.
-"On. Se kolmas squadi löysi sen ja me annettiin sen sitten paikalle tultuamme tuhota se loppuunkin. Meidän kannattaisi taas mennä nopesti takaisin leiriin, koska jotkut saattavat alkaa kaivata tätä purukkaa.
-" Olet oikessa, mutta katsokaa jos löydätte ketään eloonjäänyttä, jota voisi saada tietoja.
-" Toisen squadin komentaja kuittaa tehtävän. Michael lähtee viemään joukkuettaan leiriin ja imoittautumaan komentajalle.
Viimeksi muokannut kaapeli, Pe 21.05.2004 10:13. Yhteensä muokattu 7 kertaa.
Demension

Viesti Kirjoittaja Demension »

No tarinassa oli idea, mutta toteutus oli jokseenkin huonoa.
Yhdyssanavirheitä oli jonkun verran, mutta tarina oli silti luettavissa. Enemmän kuvausta peliin niin hyvää tulee.
Nimet kannattaa suomentaa.

Kouluarvosana: 8-
Avatar
Sneaky
Viestit: 16
Liittynyt: Ke 04.02.2004 16:33
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Sneaky »

aika paljon virheitä....(kirjaimia puuttuu)
Avatar
Sopuli
Viestit: 1596
Liittynyt: Ti 01.04.2003 17:45
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Sopuli »

välillä suomensit aseitten nimet hyvin mutta välillä suomennos jäi puuttumaan. se häiritsi suuresti. mutta eniten häiritsi sana squad joka oli melkein joka rivillä. suomenna se ryhmäksi. kirjoita mielummin imperfektiin, kuin preesenssiin. tulee selkeämpää luettavaa. yksi häiritsevistä tekijöistä oli myös tuo lause Mig ajattelee
Väitän et Samu voitti vaan siks et se osaa pelaa, on ollu WTC:s ja on mukava tyyppi
-HP
kaapeli
Viestit: 159
Liittynyt: Pe 14.05.2004 17:26

Viesti Kirjoittaja kaapeli »

Kiitos kommenteista. Alan tässä nyt sitten korjaamaan näitä virheitä.
Never forget.
Never fogive.
Valhalla
Viestit: 443
Liittynyt: Ke 05.11.2003 20:58

Viesti Kirjoittaja Valhalla »

[pilkunviilaus] Eikös otsikon pitäisi olla Deathwing, eikä Deatwing [pilkunviilaus]
"Se joka sanoi että rahalla ei saa onnea, ei osaa ostaa oikeasta paikasta"
kaapeli
Viestit: 159
Liittynyt: Pe 14.05.2004 17:26

Viesti Kirjoittaja kaapeli »

No hyvä että joku huomaa tuollaiset virheet kun itse taidan olla niin sokea.
Nyt olen kuitenkin korjannut näitä virheitä ja toivoisin taas kommentteja.
Kiitos jo etukäteen.
Never forget.
Never fogive.
ornatkur
Viestit: 556
Liittynyt: Su 26.01.2003 11:29
Paikkakunta: Lohja

Viesti Kirjoittaja ornatkur »

Tosiaan kirjoitusvirheitä on paljon, mutta muuten tarina tuntui siedettävältä. Kerrontaa olisi voinut ehkä hioa, kuvausta oli riittävästi mutta sitä olisi voinut värittää kaikilla sanakikkailuilla.
I'm back.
Avatar
Sopuli
Viestit: 1596
Liittynyt: Ti 01.04.2003 17:45
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Sopuli »

on sielä vieläkin niitä squad sanoja. storm bolttert on muuten myrskyboltteri. laita enemmän kuvausta peliin eli millainen ilma on mitä henkilöt haistavat kuulevat jne. onko tuo Mig Michael
Väitän et Samu voitti vaan siks et se osaa pelaa, on ollu WTC:s ja on mukava tyyppi
-HP
kaapeli
Viestit: 159
Liittynyt: Pe 14.05.2004 17:26

Viesti Kirjoittaja kaapeli »

Korjataan.
Never forget.
Never fogive.
kaapeli
Viestit: 159
Liittynyt: Pe 14.05.2004 17:26

Viesti Kirjoittaja kaapeli »

Korjattu taas jotain.
Never forget.
Never fogive.
Froggy
Viestit: 435
Liittynyt: Su 22.02.2004 22:59

Viesti Kirjoittaja Froggy »

energia aseet voisi vaihtaa voima aseiksi
joukkuelaisensa = ryhmäläisensä
tunneli verkostossa yhteen
raskaatliekinheittimet erikseen
etteen päin yhteen
Boltterien kirjoitetaan bolttereiden
Reijän kirjoitetaan reiän
takaata ei ole kirjakieltä
yht'äkkiä kirjoitetaan yhteen yhtäkkiä
enään kirjoitetaan enää
tuo purukkaa tuossa lopussa kai tarkoittaa porukkaa

Tuossa oli vähäsen. Helpottaisiko jos pistäisit koko hoidon Wordiin ja painaisit F7:kaa?
Viimeksi muokannut Froggy, To 20.05.2004 14:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
kaapeli
Viestit: 159
Liittynyt: Pe 14.05.2004 17:26

Viesti Kirjoittaja kaapeli »

ei ole wordia.
Never forget.
Never fogive.
Avatar
Sopuli
Viestit: 1596
Liittynyt: Ti 01.04.2003 17:45
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Sopuli »

millä sää kirjotat
Väitän et Samu voitti vaan siks et se osaa pelaa, on ollu WTC:s ja on mukava tyyppi
-HP
kaapeli
Viestit: 159
Liittynyt: Pe 14.05.2004 17:26

Viesti Kirjoittaja kaapeli »

open office
Never forget.
Never fogive.
kaapeli
Viestit: 159
Liittynyt: Pe 14.05.2004 17:26

Viesti Kirjoittaja kaapeli »

Voiko otsikko enään mitenkään muuttaa?
Never forget.
Never fogive.
Avatar
Sopuli
Viestit: 1596
Liittynyt: Ti 01.04.2003 17:45
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Sopuli »

voi. tosta sun tarian viestistä sieltä oikeasta yläkulmasta painat sellaista nappia, kuin muokkaa, niin sielä sen kohdalla mihin otsikko laitetaan niin on se sun otsikko siitä vaan muokkaat. saikko selvää?
Väitän et Samu voitti vaan siks et se osaa pelaa, on ollu WTC:s ja on mukava tyyppi
-HP
kaapeli
Viestit: 159
Liittynyt: Pe 14.05.2004 17:26

Viesti Kirjoittaja kaapeli »

Joo kiitos. Mietin että kannattaisiko mun jatkaa tätä tarinaa vielä
Never forget.
Never fogive.
Avatar
Sopuli
Viestit: 1596
Liittynyt: Ti 01.04.2003 17:45
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Sopuli »

jatka jos löytyy inspiä
Väitän et Samu voitti vaan siks et se osaa pelaa, on ollu WTC:s ja on mukava tyyppi
-HP
kaapeli
Viestit: 159
Liittynyt: Pe 14.05.2004 17:26

Viesti Kirjoittaja kaapeli »

On jo olemas jatko mut siitä pitää oistaa taas kaikki kirjoitus virheet.
Never forget.
Never fogive.
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Tarinat ja novellit”