Viime viikkoina oli paine kasvanut, tavalliselle rivimiehelle ei näitä asioita sen pahemmin selitelty, pääasia että hän ampui ja totteli käskyjä. Vaikutti kuitenkin siltä, että vihollinen oli saanut vahvistuksia alas maanpinnalle. Perttinen taisteli eturintamalla, hänen takanaan oli kilometrejä juoksuhautoja, miinakenttiä ja piikkilankoja. Kaiken savun ja ankeuden takana oli heidän kaupunkinsa, edessä oli vain kuolemaa ja raunioita. Ja örkkejä. Taistelu oli muuttunut asemasodaksi, jossa taisteltiin metreistä. Jossain örkkien päämajassa naureskeli örkkipäällikkö ?Dork? Dargh Royotan. Hän oli ovela ja salakavala taktikoija joka oli saanut näin paljon tuhoa aikaan suhteellisen pienellä armeijallaan. Keisarin jalkaväkeä ei tulisi saapumaan satoihin vuosiin ja silloin siitä ei olisi väliä.
On syksy ja juoksuhaudan pohjasta puskee kuraista vettä, niinpä sen pohjalle on asetettu lautoja jotta käveleminen helpottuisi. Taivas on synkkä ja sieltä tippuu vedensekaisia lumihiutaleita jotka sulavat melkein heti kun saapuvat maahan. Kivusta ulvovaa silpoutunutta miestä raahataan välskärin luo, hän jättää jälkeensä verivanan mutta kukaan ei enää kiinnitä huomiota. Hyvä vain jos tuo onneton on sentään kannettu muualle kuolemaan. Kaikkialla kaikuvat kumeat jyrähdykset kun patteristot laukovat kuolemaa puolin ja toisin. Kaikkialla taivaanrannassa välähtelee ja jatkuvasti jokin laukaus tippuu heidän lähelleen syytäen mutaista maata heidän niskaansa. Joitain on tippunut suoraan hautaan, vieden mukanaan kymmeniä kaartilaisia.
Harmaa hahmo hytisee kylmästä sikiöasennossa, hän on kuumeinen muttei saa lupaa poistua. Vasta kun vanha komissaari Jaakko ?Niskalaukaus? Brummer, monien sotien veteraani antaa hänelle luvan poistua kunhan palaisi mahdollisimman nopeasti taistelemaan. Selkä suorana hän kävelee pitkin haudan pohjaa, hän on tottunut ja on kotonaan kuoleman ja kunnian kentillä.
Satu katselee harmaata ankeutta varovasti, kaukana vilahtaa vihreä hahmo ja vain vaivoin hän ehtii väistää luodin. Hän kuulee laukauksen ja jälleen yhden kääpiötarkka-ampujan myhäilevän uudesta taposta. Hän ei näe ampujaa mutta se on heidän tarkoituskin. Heillä on näillä kentillä avainasema. Viestin viejä tuo hevosella datakanisterin vanhemmmalla upseerille ja palaa täyttä ravia yhdyskäytävään pääkyyryssä. Hän kuulee jatkuvaa laukausten vaihtoa yläpuoleltaan, puree hampaansa yhteen ja ryömii lähes maanpinnalle asti. Hän laittaa erikoisvalmisteiset aurinkolasinsa päähän, sellaiset jotka suojaavat silmiä kiväärin laserlataukselta, mutta jotka eivät tummenna maailmaa liikaa. Sadun sydän tykyttää ja kylmä hiki nousee iholle. Jotain vilahti vain kymmenen metrin päässä hänestä!
Vain sekunteiksi nousee örkin ruma naama, se on täynnä arpia ja sitä suojaa kattilan näköinen kypärä, aika tuntuu pysähtyvän, örkki räpäyttää silmiään ennen kuin kivääri laukaisee pulssin niitä kohti. Satu hyppää selkä edellä takaisin hautaan ja ennen kuin hän on kohdannut pohjan hän näkee harmaan taivaan ja keltaisia luodin vanoja jotka viuhuvat siinä missä hän juuri oli. Itseään keräten hän nousee ja ottaa tarvikevyöltään roikkuvan puukalikan, hän ottaa myös puukon ja veistää taas yhden loven. Niitä on jo kymmeniä.
Kukaan ei tule taputtamaan olalle, tämä on normaalia, ehkä aavistuksen huvittavaa.
Satu pistää tupakaksi, välskäri on sanonut, että se on pahasta, mutta mitä väliä jos hän kuolee huomenna? Niskalaukaus on kieltänyt vain alkoholin ja huumeiden käytön. Viikottain tosin teloitetaan ihmisiä näidenkin asioiden vuoksi, halutaan säilyttää korkein mahdollinen taistelukyky.
Platoonan johtaja määrätään komentotelttaan, kestää viisi minuuttia ja hän määrää meidät luokseen.
?Puolen tunnin päästä tänne saapuu lisää lössiä, sitte kestää tasan viisi minuuttia ja pistetään käyntiin tankki rushi, kaikkien on määrä seurata tankkien suojassa, sitte enne seuraa keskitys aivan meidän etee, heti ku on saatu kuitti joukkoje saapumisesta. Onks selvä?? Tämän selvitti kersantti Tasanko, hän oli pyöreä ja monia taisteluja läpi käynyt konkari. Hän oli ollut samaissa taisteluissa komissaarin kanssa. Tasanko ihaili komissaaria ja kunnioitti häntä, vaikka tämä ei tuntenut Tasankoa.
Tämä uutinen hermostutti kaikkia, Satu kiinnitti pistimen kivääriinsä ja tarkisti että hänen örkeiltä viemä miekka oli mukana. Hänellä itseasiassa oli paljon örkeiltä vietyä, lämmin turkki joka oli hänen harteillaan, miekka, sekä kaikenlaista ?pikkukivaa? joka oli jäänyt jonnekin.
Härkänen ja Suuraho, kaksi sotilasta arvailivat hyökkäystä, ensin tykistökeskitys säikäyttäisi örkit, jonka jälkeen taistelutankit jyristävät haudan yli, niiden mukana olisi varmasti ?panssaroitu nyrkki? ryhmiä. Sitten he juoksisivat tankkien perässä ensimmäiseen örkkien linjaan heitellen sinne sirpalekranaatteja. Sitten he ryntäisivät lähitaisteluun. Heidän huomaamattaan oli komissaari Brummer saapunut heidän taakseen pirullisesti hymyillen ja sapeliaan kalisuttaen.
?Olen tappanut vähemmästäkin.? Hän sanoi pahaenteisesti. ?Katsokaa, että tämä ei toistu.? Härkänen ja Suuraho huokaisivat helpotuksesta, onneksi Niskalaukaus ei ollut
pahimman laatuinen virkaintoilija. Hengitys huuruaa jännittyneistä kehoista. ?Tämä on itsemurhatehtävä.? Joku supattaa.
Äkkiä kuuluu hysteerinen huuto: ?Lobbaaaa!!? Ja maailma räjähtää, kaikkialla on sirpaleita ja räjähdyksiä, Satu ei kuule mitään, hän näkee vain sumeita varjoja ja laserin välähdyksiä, hän on mahallaan maassa. Hän kääntyy ja näkee tummia hahmoja haudan reunalla, ensimmäinen lävistyy kiväärin ammuksista ja tippuu kuperkeikkaa alas, toinen ja kolmas. Hän ottaa maasta kiväärinsä ja laukoo sinne suuntaan, hänen kuulonsa palaa sopivasti, että hän kuulee upseerin huutavan vox-järjestelmään ?avatkaa tuli, heti speerhed! Joukot eivät ole saapuneet! Avatkaa tykistötuli?
Kaikki on savun ja maahan putoavan roinan pimentämä, Satu kuulee örvellystä ja suuntaa sinne päin laukauksensa. Taas räjähtää voimalla, nyt örkkien puolella, heidän päälleen sataa verisiä kappaleita ja mutaa. Takaa jyristää viisi taistelutankkia ja kolme kuljetusvaunua syytäen tulta vihollisen puolelle, samaan aikaan saapuu lisäjoukot, Satu kyyristyi käytävään kun tankki jylisi hänen yli.
?Perään juoskaa juoskaa!!? Huusi kersantti.
Joku astuu miinaan, tankkien keulaan sataa laukauksia mutta ne kestävät, se oli pitkä kymmenen metriä! Nähdessään juoksuhaudan huutaa kersantti kranaatteja ja taas lentää sirpaleita, turhaan, sillä hauta on tyhjä. Satu kuulee huutoja ja ammuntaa käytävän päästä, siellä on siis toimintaa! Yksi toisensa jälkeen tankit löytävät turvallisen poteron ja lataavat kaikkialle panoksiaan.
?Suojatulta? Kuuluu huutoja, se on ainoa mihin nyt pystyy, sen hän tekeekin. Sadun takana ryntää satoja kaartilaisia uusiin asemiin tulittamaan örkkejä.
Örkit ovat totaalisesti yllätettyjä tällä alueella, ne joiden piti hyökätä ryhtyvät ankaraan vastarintaan, taistelu käy niin kaukana, että sinne on turha lähteä, hän rojahtaa alas hautaan, ja näkee edessään tutun hahmon.
?Anna? Jäitkö sinäkin eloon??
?Ilmeisesti, sinä tarvitset apua, olet aivan täynnä sirpaleita.?
?Tehtävä on suoritttu minun osalta, enää vain täytyy ilmoittautua Niskalaukaukselle tai Tasangolle.? Huokaisi Satu, hän huomasi vasta nyt olevansa täysin veren peittämä.
?Minä voin tehdä sen.? Sanoi Anna lähimmäisen rakkautta huokuvalla äänellä.
Satu tunsi ihanan lämmön ja nukahti, taistelu jatkui...
edit:Kieliasun muutos
Kaartilais- Sadun iltapäivä
Kaartilais- Sadun iltapäivä
Viimeksi muokannut ornatkur, To 10.06.2004 22:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I'm back.
Hah! Ei minulla, heh heh! 
...sori.
Mutta niin, tämä oli kyllä aivan loistava tekele. Välillä tottakai näkyi pieniä imperfektijämiä, ja tekstiasu oli paikoitellen vähän kökköä, mutta ei se paljoa lukunautintoa haitannut. Preesensissä kirjoittaminen saa todella nopeasti uneliaan, kertovan tunnelman aikaseksi, joka oli ainakin minusta mukavaa vaihtelua näille viimeaikaisille tarinoille täällä. Minä ainakin tykkäsin tästä, ja suomalaiset nimet loistivat taas kekseliäisyyttään.
Loistava oli kyllä kieltämättä. Todella hieno.
...sori.Mutta niin, tämä oli kyllä aivan loistava tekele. Välillä tottakai näkyi pieniä imperfektijämiä, ja tekstiasu oli paikoitellen vähän kökköä, mutta ei se paljoa lukunautintoa haitannut. Preesensissä kirjoittaminen saa todella nopeasti uneliaan, kertovan tunnelman aikaseksi, joka oli ainakin minusta mukavaa vaihtelua näille viimeaikaisille tarinoille täällä. Minä ainakin tykkäsin tästä, ja suomalaiset nimet loistivat taas kekseliäisyyttään.
Loistava oli kyllä kieltämättä. Todella hieno.