Grom Rautavasara, Sotaretket IV, Vihollinen Voimistuu

[Grom]

Grom Rautavasara, Vihollinen Voimistuu

Kirjoittanut: Grom Hardhammer


Halki Keisarikunnan metsien ja maiden. Yli jokien ja siltojen. Läpi kuolleen maan ja paholaisten asumusten. Läpi Sylvanian kiisi kirkuva nainen mukanaan viesti herralleen. Viesti, joka tulisi saattamaan hänen herransa suunniltaan. Viesti vanhan vihollisen voitokkaasta taipaleesta ja riemusta. Tämä kirkuva, läpikuultava nainen kiisi ilmojen halki kohti kolkkoa linnaketta, joka kohosi mustana ja raunioisena kuolleen maan ylle ja loi pelottavat varjonsa. Linnakkeen ympärillä kuolleet nukkuivat ikuista untaan ja hautakivet loivat pitkiä varjoja myrkyllisten olentojen ylle, jotka salakavalina odottivat hiekan alla uhrejaan. Linnakkeen ovilla musta vartiokaarti seisoi väsymättä ja suuret lepakot kiertelivät mustia torneja. Kuu oli peittynyt leijailevaan pölyyn ja hiekkaan ja luurankojen askelten kalske kaikui pitkällä erämaassa. Aave kiisi linnakkeen ovista sisään ja suu äänettömään huutoon vääristyneenä jatkoi matkaansa herransa luo. Läpi pitkien käytävien ja tyhjien huoneiden kohti valtavaa hallia, jossa vampyyri odotti kärsimättömänä tärkeää viestiä.
- Olet palannut. Uutisesi? puhui matala ääni huoneen perältä.
Aave lähetti käärityn paperin ilmojen halki hallin toiseen päähän. Varjoista ojentui teräshansikkain suojattu käsi, joka tarttui voimakkaasti kirjeeseen.
- Voit poistua, sanoi ääni jälleen ja aave jätti herransa.
Aaveen poistuttua varjoista astui Patrick Sieluton. Pitkä ja hyväkuntoinen vampyyri, joka oli epäkuolleiden toimesta muutettu kunniakkaasta ihmisnuorukaisesta vampyyriksi ja nostettu hallitsemaan osaansa Sylvaniasta. Ihmisajan sukunimensä mukaan hän oli nimennyt linnakkeensa Branhamin Viimeiseksi Huoneeksi, jonka kautta hallitsi epäkuolleiden armeijaa. Vampyyrilla oli toisessa kädessään musta, kahvasta köynnöskasvin lailla haarautuva pitkä miekka ja toisessaan piikikäs tappava kilpi. Selässään hänellä liehui musta viitta, joka oli reunoista verenpunainen ja päällään hänellä oli teräksinen kokovartalohaarniska. Patrick Sieluton oli kunnioitusta herättävä näky, missä vain hän kulki. Hän istuutui lepakonnahkaiselle tuolilleen ja rullasi auki aaveen toimittaman viestin. Viesti oli kirjoitettu epäkuolleiden käyttämällä kielellä ja Patrickin oli nykyisin jo helppo ymmärtää sitä. Niinpä hän luki vaivatta Grom Rautavasaran valtavasta armeijasta ja kahdesta hienosta voitosta ihmisiä vastaan. Hänen kasvoilleen kohosi hapan ilme ja hänen otsansa rypistyi närkästyksestä. Rautavasaran sotaretken määränpäästä ei ollut varmaa tietoa, mutta muistiinpanoissa mainittiin Kislev.
- Klassista niin klassista ystäväni, lausahti Patrick ja silppusi paperin sormissaan ja viskasi silput takanaan hohkaavaan takkatuleen.
”Jos hyvin käy, ei Rautavasara pääse edes kiusaamaan kislevittejä.” ajatteli Patrick ja hänen suupielensä kohosivat hieman. Kesken kaiken hallin rautaiseen oveen kolkutettiin. Patrick murahti ja hiipi takaisin varjoihin.
- Ken häiritsee minua, tulkoon näyttämään itsensä. Patrick Sieluton ottaa vierailijansa vastaan, vampyyrin ääni kaikui hallin seinissä ja kiiri ovelle saakka.
Rautainen ovi aukesi yllättävän vaivattomasti ja sisään laahusti kymmenisen luurankosoturia, jotka olivat erittäin hyvin varustettuja. Patrick oli hetken ymmällään, kunnes havaitsi luurankokaartin kärjessä astuneen soturin.
- Ah, Sesram. Olenkin odottanut sinua. Minulla on sinulle ehdotus ja toivon meidän molempien kannalta, että pääsemme sopimukseen, sanoi Patrick muuttaen äänensä nyt imeläksi ja petolliseksi.
Maan alta kuuluva ulina ja vaikerrus tekivät tilanteesta selkäpiitä karmivan.

Kaukana pohjoisessa Kaaoksen lakeuksilla, joilla saastuttava ilma loi kuolemaa ja synnytti ihmisissä mitä kammottavimpia mutaatioita, taivaasta laskeutui tuli. Valtava pyörivä tulipatsas kärvensi alleen joutuneet klaanilaiset ja pelästytti muut kauemmas. Se valaisi jo valkenevaa aamua, joka oli kuitenkin Kaaoksen mailla aina yhtä hämärä ja synkkä. Tummaihoiset ja mustatukkaiset Kurganin klaanilaiset, jotka näillä main asustivat, katsoivat synkkinä ja hämmästyneinä mykistävää näkyä. He eivät ennen olleet nähneet mitään vastaavaa. Tulipatsaasta astui olento, joka sai muotoa astuessaan patsaan eteen. Hahmo seisoi mustana patsaan edessä ja piti piikikästä nuijaansa kohotettuna, epäilemättä tehdäkseen vielä suuremman vaikutuksen näihin klaanilaisiin, jotka olivat joutuneet hänen saapumisensa tielle. Kun hahmo puhui, hänen äänensä tunkeutui jokaisen paikallaolijan mieliin voimakkaana ja tainnuttavana.
- Polvistukaa te Kurganin klaanilaiset ja jakamattoman palvojat! Minä, ylhäinen demoni Som’Progan, olen saapunut noutamaan teitä. Olkaatte saattajiani matkallani Ugrutin temppeliin, jossa tulette näkemään ennennäkemätöntä ja kokemaan ennenkokematonta!
Ääni kaikui kaukana ja jokainen tiesi sen tulleen tulipatsaan edessä seisovan hahmon suusta, vaikkeivät nähneet hahmon liikkeitä. Jokainen teki pienen polvistuvan eleen, mutta kukaan klaanilaisista ei uskaltautunut astumaan esiin saatikka puhumaan. Kolmijalkainen sakaali kipitti tapahtumapaikan ohi ja jäi sekin istualleen seuraamaan tapahtumaa. Som’Progan astui lähemmäs ja pian tulipatsas hänen takanaan kutistui ja sammui. Alle jääneiden klaanilaisten jäänteistä ei ollut tietoakaan. Demoni paljastui ulkomuodoltaan melkoisen inhimilliseksi. Hänellä oli päässään samanlainen sarvellinen kypärä, jota moni kaaoslordi piti päässään ja selässään harmaanpunainen viitta. Som’Progan kohotti jälleen nuijansa ja osoitti kilpikätensä etusormellaan klaanilaisia.
- Johtajanne astukoon esiin ja puhukoon. Teidät olen valinnut saattajikseni. Lopullinen tehtävänne selviää tuolla, sanoi demoni osoittaen ylös kukkulalle, jolla Khornen uhritemppeli Ugrut seisoi verenpunaisena ja kallojen ympäröimänä.
Kurganit katselivat toisiaan hädissään, kunnes heidän joukostaan astui yksi vanhahko, mutta hyvässä fyysisessä kunnossa oleva kurgani.
- Minä… minä olen johtaja pienessä klaanissamme, vastasi mies vakaalla äänellä viitaten samalla vain noin sadan kurganin klaaniin, josta vaivaiset neljäkymmentä olivat sotilaita.
Ylhäinen demoni Som’Progan asteli kohti miestä raudan kalisten hänen haarniskassaan. Hän nosti nuijansa miehen kasvojen eteen ja tarkkaili tätä. Lopulta hän laski kätensä miehen pään päälle, jolloin tämä joutui tekemään kumartavan eleen.
- Tulkaatte mukaani hyvin varustautuneina ja kylläisinä. Ottakaatte mukaanne naisenne ja lapsenne ja riemuitkaa. Olette Som’Proganin, Khornen ylhäisen demonin suojeluksessa, sanoi demoni ja osoitti sitten kämmenellään joukon taakse.
Harmaanruskealle hiekalle oli ilmestynyt korea pöytä täynnä yltäkylläisiä herkkuja ja juovuttavia juomia. Ruokalajeja oli kymmeniä ja taas kymmeniä. Pöydän keskellä oli suuri malja, joka helmeili punaisena heijastuvaa vettä. Neljänkymmenenkolmen tuolin vierellä makasi hiekassa kiiltävä punertavanmusta haarniska ja asevarustus miekkoineen ja kilpineen. Jokaisen soturin tuolilla oli punainen sarvellinen kypärä. Kurganit istuivat hämmentyneinä ja varautuneina pöytään, mutta pian jo iloitsivat nauttien ruuasta ja juomasta. Kun väki oli kylläinen ja juoma oli lopussa, soturit pukivat kuin yhteisestä tuumasta päälleen sotavarustuksen. Som’Progan astui jälleen esiin.
- Juokaa maljasta Kurganin klaanilaiset ja jakamattoman palvojat, ja polvistukaa eteeni, käski demoni jokaisen totellessa.
Kun kaikki olivat polvillaan tomussa demoni hymyili ensimmäisen kerran sinä aikana ja jatkoi:
- Nouskaa, te Kaaoksen soturit ja Khornen joukot!

He olivat lähes perillä. Pitkä loivasti nouseva taival kohti Ugrutia oli päättymässä. Ylhäinen demoni Som’Progan oli johdattanut verenpunaiset joukkonsa korkealle kukkulalle ja nimeämättömän suurdemonin temppelille. Kukkulan huipulla ja puoliympyrän muotoisen temppelin ovella demoni kääntyi katsomaan seuraajiaan ja valitsi joukosta viisi soturia ja kolme naista. Nämä astelivat vakavina demonin taakse. Juoma, jota kurganit olivat nauttineet maljasta oli laukaissut jännityksen ja antanut jokaiselle voimaa jaksaa.
- Verta veren jumalalle! Kalloja Khornen valtaistuimelle! huudahti demoni sitten ja ovi lähti hitaasti ja kolisten avautumaan.
Kiviset pilarit oven vierellä tärisivät ja liikahtelivat. Pienet kivet maassa pomppivat kunnes ovi oli täysin auki ja paikallaan. Sisältä kajasti heikko punertava valo ja rautainen haju leijui jokaisen kurganin sieraimiin.
- Veren tuoksu. Khorne rakastaa verta, tokaisi Som’Progan tyytyväisenä ja johdatti valitsemansa kurganit sisään suurehkosta ovesta.
He kävelivät eteenpäin pimeässä vain edessä siintävä punertava hohde kiintopisteenään. Seinää pitkin kiipeilivät kaikenlaiset hyönteiset ja radioaktiiviset kaasut alkoivat jo käydä sietämättömäksi. Yksi kurganilaisnainen joutui pitelemään päätään kaasujen vaikutuksesta.
- Kokoa itsesi heikkomielinen! ärähti Som’Progan.
Hänen äänensä värähti ja ilmeensä kiristyi. Oli selvää, että he lähestyivät suurdemonia.
- Tuntekaa se kuolevaiset. Tuntekaa suurdemonin läsnäolo, sanoi demoni lähes kuiskaten.
Kurganit nyökkäsivät ja peloissaan hidastivat tahtomattaan vauhtiaan. Punaisen valon kajo voimistui ja veren haju kävi pistävämmäksi askel askeleelta. Pian nurkissa näkyi kalloja ja ihmispäitä, joita rotat nakersivat, sekä veren tahrimia ruumiita ja esineitä. Som’Progan ei kavahtanut näitä. Hän jatkoi eteenpäin kunnes astui kulman taakse ja näki jotain kammottavaa. Hän polvistui saman tien ja samoin tekivät kurganit, vaikkeivät olleet edes nähneet mikä kulman takana odotti. He tunsivat kuitenkin jonkin voimakkaan läsnäolon. Som’Progan heidän edellään oli ollut hetken hiljaa polvillaan maassa, kun valtaisa möreä ääni kaikui temppelissä.
- Som’Progan, Khornen ylhäinen demoni ja luottavaisin palvelijani. Olen antanut sinulle tehtävän. Oletan, että tulet kertomaan miten siinä onnistuit, sanoi suurdemonin järisyttävä ääni kielellä, jotka kurganit eivät tunteneet.
- Tehtävä on suoritettu, suuruus. Ennen neuvottelujamme minulla on teille kuitenkin uhrilahja, vastasi Som’Progan edelleen vieraalla kielellä, mutta hieman helpottuneemmalla äänellä, kuin aikaisemmin.
Suurdemoni katsoi, kun ylhäinen demoni raahasi hänen eteensä kolme pelokasta ihmisnaista, jotka yrittivät hienoisesti vastustella demonin otetta. Naiset eivät kuitenkaan tienneet mitä todella tahtoivat. He tunsivat kunnioitusta ja halua valtaistuimellaan istuvaa suurdemonia kohtaan, mutta myös inhoa.
- Olen kiitollinen lahjastasi, sanoi suurdemoni ja jatkoi kurganien tuntemalla kielellä. - Tulkaa älkääkä pelätkö. Teille tullaan antamaan lahja, lahja joka kestää ikuisesti, sanoi tämä salaperäisesti ja ohjasi naiset taakseen verisille tuoleille.
Nämä kolme naista joutuivat eräänlaiseen transsiin ja kävelivät yksistä tuumin suurdemonin näyttämille paikoille. Suurdemoni hymähti tyytyväisenä kääntyi jälleen Som’Proganin puoleen.
- Onko lisää uutisia siitä säälittävästä örkkijohtajasta, joka on matkalla tänne? kysyi tämä ivallisella äänellä.
- Ei mitään erikoista, suuruus. Vihernahka-armeija puhdisti Mahtavan Metsän saloja ihmisistä ja suuntaa nyt pohjoiseen. Luulen että he tulevat ottamaan yhteen kislevittien kanssa.
- Kislevitit, sanoi suurdemoni vähätellen. - He tuskin pysäyttävät niin valtaisaa armeijaa, kuin Rautavasaralla on mukanaan. Mutta kun he pääsevät tänne, niin örkkiveri vuotaa ja kaaos nousee voittajana tuhkasta!

Patrick Sieluton tarkasteli linnakkeensa korkeimmasta tornista tyytyväisenä epäkuollutta armeijaansa. Hän oli päässyt mainioon sopimukseen hautakuningas Sesramin kanssa ja niinpä hänen armeijaansa tulisi pian liittymään Sesramin, kaukaa Arabian mailta matkannut armeija. Suuret rivistöt zombeja, luurankoja, kalmoja ja luurankoritareita marssi ulos Sylvanian hautakammioista ja nousivat maan alta susien ulvonnan säestämänä. Taivas oli mustanaan lepakoista ja liitelevistä aaveista ja hengistä. Tämä epäkuolleiden armeija tulisi marssimaan lyhintä tietä Kisleviin. Patrickin sotaretkellä oli jälleen vain yksi ainoa tarkoitus. Tappaa Grom Rautavasara. Vihdoin hän oli saanut mahdollisuuden päättää asia ja ryhtyä toimeen, sillä aina ennen kun Patrick oli ryhtynyt suunnittelemaan sotaretkeään, salaperäisen viikatemiehen ääni hänen päänsä sisällä oli kieltänyt vankasti ja jokin oli aiheuttanut pistäviä kipuja vastustelevalle nuorelle vampyyrille. Tällä kertaa ääni ei ollut sanonut sanaakaan. Patrick uskoi sen olevan kokonaan poissa. Hän ei ollut enää edes nähnyt mustakaapuista viikatemiestä sitten viime kohtaamisensa Rautavasaran kanssa. Jotenkin hänestä tuntui, että tämä viikatemies oli mukana jossain suuressa ja mullistavassa. Näillä olennoilla, joita myös viikatemiehiksi kutsutaan, ei pitäisi olla voimaa hallita vampyyrin mieltä, mutta niin vain Patrickin tapaama oli ohjaillut häntä kuin nukkea narujen päässä. Patrick oli muuttanut mieltään viikatemiehen kehotuksesta ja tehnyt mitä tämä tahtoi. Hetkellisesti Patrick oli joskus päässyt eroon mustakaapuisen hallitsijansa otteesta, mutta nopeasti tämä oli palannut. Edelleen Patrick muisteli katkerana viime kohtaamistaan Grom Rautavasaran kanssa, jolloin tämä viikatemies oli jähmettänyt hänen jäsenensä, ja estänyt häntä siten päättämästä säälittävän örkin päiviä. Nyt Patrick tunsi kuitenkin olevansa vapaa ja hänen jokainen katkera muistonsa oli patoutunut hänen mustaan sydämeensä. Ja se pato sortuisi vasta Grom Rautavasaran kuollessa lopullisesti.

Alex von Teichmann oli joutunut joukkioineen väijytykseen. Hän, Uwe, Frantizek, Adolf, Swarch ja Ralf ja Stine poikineen olivat joutuneet hiisijoukon piiritykseen. Ihmisryhmä oli istuskellut kaikessa rauhassa nuotion äärellä aikeinaan juuri hyvästellä maanviljelijä Ralf perheineen, kun muusta armeijasta jälkeen jäänyt nälkäinen hiisijoukkio oli yllättänyt heidät. Joukko koostui hieman yli tusinasta hiidestä, joilla oli aseistuksenaan ilkeän näköiset keihäät. Niillä hiidet nyt uhkailivat ihmisiä ja huutelivat herjauksia ja uhkauksia. Hiidet tuntuivat melko luottavaisilta siihen, että saisivat pian evästä. Stine sai osakseen rivoja ehdotuksia, joihin tämä vastasi pistävästi takaisin Ralfin säestyksellä. Hiisien johtajana näytti toimivan melko kokematon ja nuori hiisi, sillä tämän iho oli vaaleaa ja arvista taikka haavoista ei näkynyt jälkeäkään.
- Mitä helkuttia tällanen avuton ihmisnarttu tekee täällä metikön pimennossa? kysyi hiisi naurahtaen räkäisesti.
- Luulisi jo että sudet olisivat syöneet suihinsa tuollaiset rintamakarkurit, vastasi Ralf tyynenä vaimonsa puolesta.
Hiisijohtaja ei näyttänyt pitävän sanasta, vaan tökkäisi keihäällään Ralfin hevosta, joka oli riistäytyä maanviljelijän otteesta. Hiisi naurahti jälleen.
- Saatte muut lähtee kikeen täältä, jos jätätte ton akan meille, tämä ehdotti.
Yksi hiisisotureista lähestyi ratsailla istuvaa Stinea, joka loikkasi kevyesti alas.
- Tulehan tänne jalopiirteinen vihernahka, sanoi Stine hunajaisella äänellä ja hiisi lähestyi hykerrellen naista.
Alex vaistosi ongelmia ja vei kätensä miekankahvalle. Samoin teki myöskin Frantizek. Ja tapahtui juuri niin kuin Alex oli odottanutkin. Hiiden koskettaessa Stineä luisilla sormillaan nainen iski helmansa alla piilossa olleen tikarinsa täysin yllätetyn hiiden vatsaan. Lähennellyt hiisi katsoi hämillään vatsaansa uponnutta tikaria ja korahti Stinen vetäessä tikarinsa pois. Muutaman hätäisen hengenvedon jälkeen hiisi oli kuollut. Jokainen vihernahoista näytti yllättyneeltä. Nuorempi pojista katsoi vierestä tätä veristä tekoa.
- Nainen jolla on ase. Hui, kun pelottaa. Samperi, meikäläinen ei muuten tykkää sellasista, ärähti hiisijohtaja ja antoi kädellään merkin joukolleen hyökätä.
Neljätoista hiittä lähestyi yhdeksän ihmisen joukkoa vihaisina ja muristen. Kahakka alkoi nopeasti. Alex sivalsi kuoliaaksi yhden hiisistä, mutta joutui perääntymään kahden tökkiessä pitkillä keihäillään Alexia ja tämän ratsua. Ralf oli melko nopeasti ahdistettuna vasten metsän paksurunkoisia puita, kuten myös Stine poikineen. Uwe iski lyömämiekkansa puuhun ja oli tämän koomisen tapahtuman johdosta myöskin ahdistettuna. Frantizek oli saanut yhden hiiden kuoliaaksi, mutta ei myöskään voinut ylivoimalle mitään. Kesken kaiken ja aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta, tapahtui jotain järkyttävää. Hiisijohtaja marssi pojista nuoremman luo, joka oli istunut toimettomana koko tappelun ajan, ja kylmästi lävisti tämän keihäällään.
- Ei! huudahtivat Stine ja Ralf samanaikaisesti ja järkytyksestä suunniltaan Stine polvistui maahan peittäen kasvonsa.
Ralf katsoi epäuskoisena poikansa velttoa ja pahaa aavistamatonta ruumista ja raivosta sokeana hyökkäsi kahta hiittä kohti. Hän iski oman puukkonsa toisen hiiden kurkkuun ja löi toisen maihin nyrkillään. Poikansa niin äkillinen kuolema oli saanut Ralfin järjiltään ja tämä paineli kohti hiisijohtajaa, joka kääntyi hitaasti kohtaamaan hyökkääjän. Vain yksi nopea keihäänpisto siihen tarvittiin ja Ralf kaatui lävistettynä nurmelle, joka alkoi pikkuhiljaa värjäytyä vuotaneesta verestä. Maassa makaava Stine ei ollut nähnyt tilannetta, mutta kuullessaan miehensä tuskaisen äännähdyksen hän lyyhistyi voipuneena nurmelle. Yksi hiisistä astui Stinen ylle ja tarttui tämän ranteisiin.
- Eiköhän tää homma oo pässinlihaa. Teurastetaan ne! huudahti hiisijohtaja ja suuntasi kohti lähintä vastustajaa, joka oli Swarch.
Samaan aikaan Stinen vanhempi, noin kymmenkesäinen poika oli poiminut äitinsä tikarin ja taitavasti kiertäen loikkasi äitinsä ylle kyyristyneen hiiden selkään ja iski tikarin tämän niskaan. Stine tunsi veren tippuvan hiuksilleen ja kääntyi nähden kuolleen hiiden vääristyneet kasvot. Swarch taisteli taitavasti hiisijohtajaa vastaan, mutta väsyi koko ajan torjuessaan voimakkaita keihääniskuja. Vihaisina toverinsa kuolemasta kaksi hiittä lähestyi Stineä ja hänen poikaansa keihäät ojossa. Stine onnistui kolkkaamaan jalallaan toisen hyökkääjistä, mutta toisen keihäs löysi perille pojan oikeaan olkapäähän. Stine huudahti kauhuissaan ja oli nousta hiiden kimppuun, kun äkkiä jostain kiisi nuoli osuen poikaa keihästänyttä hiittä takaraivoon. Alex käänsi katseensa puiden latvuksiin, joista lähetettiin vielä kolme nuolta tappavan tarkasti hiisien päähän, rintaan tai selkään. Kuten ihmiset myös hiidet olivat yllättyneitä hyökkäyksestä sivustalta eivätkä tienneet mitä tehdä ennen kuin oli liian myöhäistä. Vielä neljä kertaa nuoli lävisti hiisiä ja hengissä olevien vihernahkojen rohkeus petti. Nämä lähtivät pakosalle pidellen käsiään päidensä päällä, mutta kukaan ei päässyt pitkälle. Nuolet olivat niin tavattoman tarkasti tähdättyjä, että ei tarvittu kuin yksi nuoli yhtä hiittä kohden. Ilma suhisi nuolista ja hiisien tuskanhuudot raikuivat pitkälle. Viimeiseksi jätetty hiisipomo sai kuin ivallisesti neljä nuolta neljään raajaansa ja kaatui valittavana maahan. Salamannopeasti latvuksista laskeutui solakka ja pitkähiuksinen olento, joka leikkasi käyrällä miekallaan hiiden pään irti muusta ruumiista. Alex kumppaneineen toljotti suu auki juuri saapunutta olentoa. Vielä kolme samanlaista laskeutui korkeuksista toverinsa vierelle synkkä ilme kasvoillaan. Alex astui esiin ihmisryhmästä.
- Olemme teille henkemme velkaa, Mahtavan Metsän haltiat, sanoi Alex kumartaen jalosti ja muiden kasvoilla oli nopeasti kunnioittava ilme
Yksi haltioista vain nyökkäsi ja siirtyi sitten ketterästi pahasti haavoittuneen pojan vierelle.
- Hänet pitää parantaa äkkiä tai hän vuotaa kuiviin, sanoi haltia vakaalla äänellä ja viittoi muut luokseen.
Neljä haltiaa suorittivat toimenpiteitä pojan ympärillä Stinen katsellessa vierestä silmät kyynelissä. Uwe, Frantizek ja Adolf olivat siirtyneet ruumiiden kasaamiseen. Hiidet tietysti omaan kasaansa ja Ralf poikansa kanssa juhlallisesti kasveilla peitettynä vierekkäin. Swarch seisoskeli sivussa puhdistaen miekkaansa.
- Sanonpa vaan, että tuossa pojassa on jotain omituista, kuiskasi Uwe tovereilleen, jotka nyökkäsivät.

Haltiat olivat saaneet pelastettua pojan hengen ja esittelyt molempien osapuolien välillä oli käyty. Neljä haltiaa kertoivat olevansa kahdet veljekset. He olivat suunniltaan örkkien tunkeutumisesta metsään, sillä viisi heidän tovereistaan oli saanut surmansa yhteenotossa örkkien kanssa. Haltiat kertoivat nimikseen Duren, Telcon, Nargelrin ja Vordaeion. Alex oli esitellyt ryhmänsä ja toivottanut haltiat tervetulleiksi seurueeseensa ja kaikkien yllätykseksi haltiat olivat hyväksyneet tarjouksen. Stine päätti lähteä joukon mukaan poikansa kanssa, sillä nainen poikansa kanssa yksin metsässä olisi helppo saalis vaeltaville örkeille ja hiisille sekä muille metsän pedoille. Niinpä Alexin alkuperäinen kuuden hengen ryhmä oli kasvanut yhdentoista hengen seurueeksi. He pitivät pienet juhlallisuudet menehtyneille Ralfille ja pojalle sekä polttivat hiisiruumiskasan. Sen jälkeen he pystyivät jatkamaan matkaansa.
- Mihin luulet örkkien leiriytyneen? kysyi Telcon.
- Epäilyjemme mukaan armeija on matkalla Kisleviin. Luulenpa, että Rautavasara on jossain joen varrella ja valmistelee hyökkäystä, Alex kertoi.
- Mitä sanoisit jos sekoittaisimme hieman örkkiystävystemme pakkaa? kysyi Duren juonikkaasti.
Tämä haltiakaksikko, Duren ja Telcon, olivat selvästi veljeksiä. Molemmilla oli haltiamaisen kapeat kasvot ja pitkät paksut hiukset. Heidän vaatteensa erosivat kahdesta muusta ja heidän eleensä ja ilmeensä olivat samanlaisia. Molemmilla oli kasvoillaan hieman pilkallinen ja samalla huvittunut ilme. Alexilla oli aina ollut vaikeuksia erottaa haltioita toisistaan, mutta nämä kaksi olivat mahdottomuus. Samankaltaisuus oli niin suuri, että Alex päätti olla kutsumatta tätä kaksikkoa nimeltä. Hän oli varma, että sekoittaisi heidät joka kerta.
- Mitä sinulla on mielessäsi? kysyi Alex.
Duren vilkaisi veljeään, joka nyökkäsi.
- Hyvät herrat, luulenpa, että matkamme jatkuu Kisleviin.
Niinpä lähti tämä sekalainen seurue ratsailla kohti mahtavaa Kislevin suurkaupunkia. Neljä haltiaa, jotka seurasivat jalan kuutta ratsastavaa ihmistä. Entinen Averheimin sotilaskomentaja ja Karak Kadrinissa käydyn turhan taistelun sankari Alex von Teichmann, keisarikuntalainen varmaotteinen sotakonkari Uwe Butenschon, tilealainen entinen palkkasoturi ja taitava miekankäyttelijä Frantizek Surma, nuori, mutta varmaotteinen sotilas Adolf Richter, Swarch, sureva keisarikuntalaisnainen Stine, sureva ja nokkela keisarikuntalaispoika Tomas sekä neljä jalopiirteistä ja tavattoman taitavaa haltiaa. Tämä oli sekalainen joukko, joka oli nyt aikeissa aiheuttaa Grom Rautavasaralle päänsärkyä, missä tämä ylipäätänsä liikkui.
__________________________________________

Ja näin koulujen loppumisen kunniaksi uusi tarinani oli tässä. Ehkä hieman yllätykseksi koulun kingi Grom ei ollut paikalla, mutta kiusaajat sitä suuremmassa roolissa. Eli muutama uusi tuttavuus saapui hommaan mukaan. Mielestäni tämä oli ihan hyvä tarina. Mitä olette mieltä arvon Lukijat? Ensi jaksossa palataan sitten Gromin askareisiin.

[pamp-pu]

Hyvä hyvä. Taisi olla hieman lyhyempikuin edelliset, mutta se ei menoa haitannut.

Pitkästä aikaa kuulimme Patrickistakin jotain; vai on vampyyri mennyt liittoutumaan Hautakuninkaan kanssa. Kurganikohtaus oli hyvä, suorastaan loistava, samoin kuin hiisien ja ihmisten taistelu. Oli mukava veto tuoda haltiat mukaan seikkailuun.
Ainut seikka joka jäi häiritsemään, oli se ettei Gromin pääarmeijan kuulumisia kerrottu lainkaan.

Eiii!! Menit tappamaan Ni'Gobblan! Saakelin saakeli, Grom! Ei Ni'Gobbla voi kuolla... (vai ymmärsinkö oikein; kuoliko Ni'Gobbla?)

[JarLoz]

Hmm.. Noh, olihan tämä hyvä juttu, mutta tällä kertaa jopa uskaltaudun kertomaan hieman kritiikkiäkin:

-Demoni olisi voinut olla vähän.. Vaikuttavampi. Olisi ollut vähemmän ystävällinen ja tarjoillut vaikka verilettuja.

-Haltiat olivat myös aika omituisen ystävällisiä "barbaarisille" ihmisille. Itse olisin kuvitellut heidän esiintyvän hieman kylmäkiskoisemmin. Tai sitten, heillä on joitain taka-ajatuksia...

Siinä nyt pari seikkaa jotka sattuivat silmään.

[pamp-pu]

Tai sitten, heillä on joitain taka-ajatuksia...

Haltia ei ole haltia ilman taka-ajatuksia, if you know what i mean...

[Rune]

Hyvä hyvä, oli kyllä kieltämättä. Ainakin pahiksista kertominen oli mallikasta, ja kuten sanoit, itse herra Rautavasarasta ei saatu kuulla mitään. Mukavaa vaihtelua, if I may. Mutta vaikka tämä olikin laadukasta, hiisimättöön päästyään tarina alkoi kaatua nenälleen. Kerronta oli liian yksinkertaista siihen verraten, mitä varmasti osaat, ja tapahtumat kuvailtu vähän latteasti. Mitä nyt olen lukenut muuta sinulta, olen varma että osaa paremminkin. Hyvä tämä oli, todella hyvä, kuten odottaa saattoi, mutta loppu oli todellakin hieman... tylsähkö. Tai tylähkösti kirjoitettu. Sitä tavanomaista jännitystä, mitä saa normaalisti sinulta lukea, oli vähän kateissa. Mutta kuitenkin, alku ja keskiväli olivat laadukkaita, ja oli kiva kuulla Patrickistakin vähän. Nätti soppa näyttäisi tulevan tästäkin, sanoisin.

[Ghe'dahlg]

Ajattelin nyt ensimmäisen kerran lukaista millaist tekstiä kirjoittelet, kun ei ole aikaisemmin tajunnut lukea...*köh*

Alku oli kyllä ihan lupaavaa, mutta kuten rune sanoi, niin oli hiukan laimeaa tekstiä loppua kohden(myönnän omakin tekstini laimenee aina loppua kohden, ainakin omasta mielestäni). Pitäisi varmaan lukea niitä aikaisempiakin Rautavasara stooreja.

[Grom]

Jaa jaa, loppu oli todellakin hieman lattea. Itse pitkän aikaa tuskailin sen kanssa ja meni sitten vähän pikakirjoitukseksi. Ei tämä muita lyhyempi mielestäni ollut.
Pamp-pu: Eikä se Ni'Gobbla mihinkään kuollut. Tuo hiisiryhmähän oli vain hieman yli tusinan verran hiisiä, kun se Ni'Gobblan porukka oli lähes sata (jos oikein muistan ).
JarLoz: Noh, demoni oli nyt sellainen millainen oli. Siitä tullaan kuulemaan vielä enemmän ja ajatukset sen suhteen tulevat varmaankin vielä muuttumaan. Ja haltiat, hmm... ehkäpä olet oikeassa, my mistake.
Ghe'dahlg: Luepa aikaisemmat. (Löytyvät melkein kaikki kotisivuiltani). Ovat näiden kommenttien mukaan ainakin parempia.

Minulta taitaa olla pallo karkaamassa. Jospa käyttäisin seuraavaan oikein kunnolla aikaa, kun Mahtavan Metsän jälkeen homma on näyttänyt menevän huonompaan suuntaan. Kesäloma tuli oikeaan paikkaan. Pääsen hiomaan seuraavaa sitten oikein kunnolla. Kiitos kritiikistä, hyvä että tiedetään missä mennään.

Haltia ei ole haltia ilman taka-ajatuksia, if you know what i mean...

Toivottavasti et ajattele sitä mitä minä ajattelen ajatella.

[pamp-pu]

Pamp-pu: Eikä se Ni'Gobbla mihinkään kuollut. Tuo hiisiryhmähän oli vain hieman yli tusinan verran hiisiä, kun se Ni'Gobblan porukka oli lähes sata (jos oikein muistan ).

Asia selvä. Huhhuh, pelästyin jo, että menit tapattamaan tarinan parhaan henkilön.

Toivottavasti et ajattele sitä mitä minä ajattelen ajatella.

??? Jahas, että silleen...

Pitäisiköhän tähän väliin mainita se leka ...

[Rune]

Leka! There.

edit\\ Ja oliko minulla jotain oikeaa syytä kirjoittaa tuota? Ei. Mutta väliäkö tuolla, tuskin.

[Huuhkaja]

Hyvä tarina, mutta...

Khornen uhritemppeli

Khornelle ei ole maailmassa minkäänlaisia temppeleitä...

sadan kurganin klaaniin, josta vaivaiset neljäkymmentä olivat sotilaita.

Jos nämä olivat maraudereita, joita varmaan olivat. Niin ihan vaan tiedoksi, että kaikki marat ovat sotilaita...

Ja taas kerran:

anteeksi jos nipotan...

[Tapsa]

Noo, älkää nyt olko tuollaisia! Minusta tämä oli tosi hyvä (ehkä minulla on vähän huono maku, mutta hei...)! Kieli ja kuvailu eivät olleet aivan täydellisiä, muutamia (tai oikeastaan useita) epäkohtia löytyi, kuten tuo Khornen temppelit ym. ym. ym. Ideat toimivat hyvin. Sinulla on hyvä näkemys paikoista ja tapahtumista ja tilanteista, mutta kuvailu pakkaa jäämään vähän muiden asioiden selvittelyn varjoon. Kaiken kaikkiaan olisit voinut panostaa kuvailuun enemmän, mutta muuten... Ahh! Tilanteet olivat vallan loistavia! Saatoin kuvitella ne. Keep on going!

[Grom]

sadan kurganin klaaniin, josta vaivaiset neljäkymmentä olivat sotilaita.

Jos nämä olivat maraudereita, joita varmaan olivat. Niin ihan vaan tiedoksi, että kaikki marat ovat sotilaita...

Siis tässä tarkoitin, että klaanissa oli nelisenkymmentä miestä (jotka siis kaikki sotilaita) ja loput olivat naisia, vanhuksia ja lapsia. Että silleensä. Jos nyt sanoitte, että marojen klaanissa ei ole naisia eikä lapsia, niin valitan GW:lle!!!

Khornelle ei ole maailmassa minkäänlaisia temppeleitä...

Vai että ei temppeleitä! No johan on! Taas täysi tiedonpuutteesta johtunut virhe...

[Nahkaruoska]

"Som’Progan oli johdattanut verenpunaiset joukkonsa korkealle kukkulalle ja nimeämättömän suudemonin temppelille."

Jaajaa, suudemonia vai? Hyvä tarina, pidän itse paljon Gromin tarinoista.

[hölömpöö]

Hyvä tarina alussa aika jännittävä.

[Mayhemia]

hmm. Tuntui jotenkin lyhyemmältä kuin muut tarinat en sitten tiedä mistä johtuu. ihan ok pätkä mutta ei aivan sitä mitä odotin.

Kukas näiden haltioiden kavereista sillä LEKAlla leikattiin kahtia

[Huuhkaja]

Siis tässä tarkoitin, että klaanissa oli nelisenkymmentä miestä (jotka siis kaikki sotilaita) ja loput olivat naisia, vanhuksia ja lapsia. Että silleensä. Jos nyt sanoitte, että marojen klaanissa ei ole naisia eikä lapsia, niin valitan GW:lle!!!

Häh? Maroillako muka naisia? ..

Ei vits vitsi. Mutta nyt asiaan. Eli Maroista jokainen on soturi (myös naiset) niin kauan kun ase pysyy kädessä. No naiset nyt ei teisteluissa kovinkaan paljon mukana ole, mutta tapella silti osaavat. Tälläisen kuvan minä olen saanut, ja siitä pidän kiinni, kunnes se todistetaan vääräksi...

[Inexis]

No enpä ainakaan minä mene valittamaan Gromille, omat tarinan(yritykset, ei ees kehtaa lähettää Sotavasaraan) on niin, niin paljon yksinkertaisempia ja tylsempiä että ehkä pysyttelen kehumisessa!

[Fanaatikko]

Njaahas njaahas hyvältä näyttää. Jokapäivä on pitänyt käydä sotavasarassa katsomassa onko Gromin tarina jo tullut. Tarinaa on odotettu kuin lehmä kesää, ja vihdoinkin se on täällä! Tarina oli alusta jännä, mutta loppua kohden laski kuin lettu taikina. Ei paras kirjoittamasi mutta hyvä kummiskin. JA Seuraava tarinasi SAA sitten luvan olla TOSi hyvä, käytä sen verran aikaa kuin tarvitset, lunasta paikkasi mielissämme, pysyvästi! Jatkakaa....

[Tapsa]

No enpä ainakaan minä mene valittamaan Gromille, omat tarinan(yritykset, ei ees kehtaa lähettää Sotavasaraan) on niin, niin paljon yksinkertaisempia ja tylsempiä että ehkä pysyttelen kehumisessa!

Ja sen siitä saa, Grom, kun kirjoittaa liian hyviä juttuja. Uudet kirjoittajat jäävät syntymättä! Kaikki tarinat ovat tervetulleita, Crusader!

[Rectunator]

Hyvä tarina ja hyvää kerrontaa. Ei sitä taida kehdata laittaa omaa tarinaa tänne. Liian paljon paljon parempia kirjoittajia.
PS: Taas se nähtiin, hiidet ovat sadisteja.