Jatkoin sitten vihdoin Tralliuksen tarinaa. Tarina etenee hieman hitaasti ja loppuu töksähtäen, mutta jatkoa seuraa pian, lupaan sen...
Kolmas osa (josta löytyy linkkiä edellisiin):
Osa 3
----------------------------------------------------------
Suurmestari Valeco seisoi neljän Harmaan Ritarin ympäröimänä miekka ojossa, mutisten hiljaa rukousta. Hän sulki silmänsä ja nosti hehkuvan miekan päänsä päälle. Valeco tunsi selvästi oman psyykkisen voimansa kanavoituvan miekkaan, ja hän tunsi veljiensä lähettämän voiman, mutta oli myös kolmas, paljon suurempi voima, jonka Valeco tiesi tulevan Keisarilta. Hän lopetti pyhän litanian, jännitti lihaksensa ja heilautti miekan alas niin kovaa kuin jaksoi.
Terä leikkasi kaaosvoimalle pyhitetyn ikonin viistosi kahtia, ja osat pirstoutuivat pieniksi murusiksi äänekkään repeytymisäänen saattelemana. Valeco tiesi äänen tulevan kahden maailman välisestä kitkasta, kun heikentynyt raja maailmojen välillä palautui ennalleen. Äänen loputtua hiljaisuus oli hetken ajan rikkumaton. Sitten alkoi kuulua hiljaista hyrinää, joka voimistui pikkuhiljaa korviahuumaavaksi jylyksi, kun Valkyyria XY-09-TO lähestyi paikkaa jossa ritarit olivat, ja laskeutui loivalle aukealle rinteelle parinkymmenen metrin päähän. Valeco työnsi miekan vyössään olevaan tuppeen ja kääntyi kohti alusta.
Laskusilta ojentui maahan ja inkvisiittori Trallius marssi nopeasti ulos. Algerothin ilmasto oli melko viileä, kasvusto oli pääosassa valtavia havupuita ja kitukasvuisia pensaita. Maassa oli huurretta ja pieniä kasoja lunta. He olivat laskeutuneet laajan tundran keskelle, valtavan, loivan kukkulan rinteelle. Harmaat Ritarit olivat kokoontuneet läheiselle metsänreunalla olevalle aukiolle, joka muistutti teurastamoa irtirevittyine ruumiinjäsenineen ja verilammikoineen. Veteraani Hall käveli myös alas aseistautuneena helvetinkiväärillä, ja vilkuili ympärilleen. Hän oli pukeutunut tällä kertaa lämpimämmin; hänellä oli turkiskauluksinen kangastakki, jonka hihoihin ja kyynärpäihin hän oli ilmeisesti itse ommellut varsin kehnot mutta tunnistettavat kopiot Tralliuksen tunnuksista, jotka koristivat myös XY:n kylkiä.
Trallius lähti kohti Valecoa ja Ritareita, Hall tiukasti kannoillaan. Päästyään perille hän katseli vaitonaisena murskattua ikonia, irtojäseniä ja veriläiskiä.
– Tiedättekö missä petturi Éscavez on, kysyi Trallius. Valeco pudisti päätään. Hän oli laittanut kyberneettisen silmänsä päälle tähtäystä helpottavan linssin ja sitonut pitkät hiuksensa poninhännälle, jotta ne eivät haittaisi näkyvyyttä. Valeco osoitti yhtä paidanriekaletta, jossa oli tunnukset hihassa.
– Tuossa näkyy pyhän inkvisition tunnus. Nämä ruumiit kuuluvat varmasti Éscavezin seuraajille. Meidän on tutkittava ympäristöä ja etsittävä jälkiä joita seurata, Valeco sanoi ja vilkaisi kohti Tralliuksen alusta.
– Menen ilmoittamaan tilanteesta piloteille ja asepalvelijoille, Trallius sanoi. Valeco nyökkäsi ja kääntyi Ritariensa puoleen.
– Tutkimme lähiympäristön. Jos vaistoatte demonin, viestitätte heti toisillenne ja minulle, Valeco käski. Ritarit kääntyivät ja lähtivät eri suuntiin. Trallius kiiruhti takaisin alukselleen, mutta veteraani Hall jäi tuhoutuneen ikonin vierelle. Hän polvistui ja otti yhden sirpaleista kämmenelleen. Se näytti kiveltä tai metallilta, tuntui lämpimältä hänen kädessään ja alkoi äkkiä hehkua kiehtovaa punaista valoa.
Hall nosti palasen lähemmäs kasvojaan. Valo tuntui paistavan hänen silmiensä kautta suoraan hänen sieluunsa, valaisten ja näkien sen synkimmätkin paikat. Hän nosti palan melkein kiinni silmäänsä ja upposi hetkeksi punaiseen hohteeseen. Äkkiä hän kuuli kaksi kovaa kolahdusta, jotka havahduttivat hänet haaveistaan. Veteraani vilkaisi ympärilleen. Valeco käveli hitaasti metsää kohti, Ritarit olivat kadonneet näkyvistä ja Trallius oli jo aluksen luona, puhumassa asepalvelijoille. Hall nousi ylös ja sujautti palan rintataskuunsa.
Trallius käveli Jaggsin eteen ja käänsi päänsä hiukan takakenoon nähdäkseen asepalvelijan kasvot. Hänen ihonsa näytti inhottavan kuivalta, uurteiselta ja pölyiseltä, kun hermot olivat kuolleet ja mikään ei ollut koskettanut hänen kasvojaan kymmeniin vuosiin. Inkvisiittorin mielessä kävi ajatus vanhoista, kuivista pergamenteista jotka murentuivat jos niitä hipaisikin. Trallius vilkaisi Walshia, joka näytti kuuntelevan tarkasti.
– Tutkimme tämän alueen. Jos löydätte jälkiä, vihollisia tai muuta tärkeältä tuntuvaa, ette tee mitään yksin vaan kutsutte heti apua, onko selvä? Walsh, sinullahan on radio, Trallius varmisti.
– Kyllä, Walsh sanoi käheällä, käytön puutteessa ruostuneella äänellään.
– Aloittakaa, Trallius käski. Asepalvelijat kääntyivät ja lähtivät liikkumaan kohti metsää. Trallius siveli hetken poskeaan vaipuneena ajatuksiinsa. Hän tiesi valitsemiensa joukkojen olevan valmiina kiertoradalla olevissa kuljetusaluksissa ja tulevan heti kun inkvisiittori pyytäisi, mutta joukkoja ei välttämättä tarvittaisikaan. Jos Nyal’Thedr olisi ehtinyt tuhota petturin ennen kuin he ehtisivät paikalle, heidän tarvitsisi huolehtia vain demoniprinssin tappamisesta.
Trallius nousi siltaa pitkin alukseen ja meni ohjaamoon. McHill istui ohjaamon pienen ruokapöydän ääressä lukien lehteä, kun taas Janes naputteli kyllästyneen näköisenä kojelautaa. Dave Janes oli todella nuori, alle kaksikymmenvuotias mies – tai Trallius ajatteli häntä pikemminkin poikana. Janesilla oli suuri, terävä nenä, kirkkaanruskeat älykkäät silmät ja vaaleat suorat hiukset. Trallius oli palkannut Janesin puolisen vuotta sitten eräältä kurjalta kaupunkiplaneetalta, minne pilotti oli jäänyt kun entinen työnantaja oli jäänyt kiinni salakuljetuksesta ja teloitettu. Janes oli omien sanojensa mukaan lentänyt jo viisitoistavuotiaasta asti useiden salakuljettajan laskuun muunneltuja Valkyyria- ja Marauder- luokan aluksia sekä monia eri rahtialuksia.
Tracy McHill oli hieman Janesia vanhempi, melko pitkä ruskeahiuksinen nainen. Trallius oli palkannut hänet vajaa kuukausi sitten tähtifregatti Galerdonilta. McHill ei paljon puhunut menneisyydestään, mutta hän osasi lentää hyvin.
– Onko täällä karttaa tästä planeetasta, Trallius kysyi. Janes kumartui oitis kojelaudan alle, vetäisi yhden monista siellä olevista laatikoista auki ja otti nipun papereita, alkaen tutkia niitä. Hetken päästä hän nousi ja levitti yhden papereista pöydälle.
Valeco käveli hitaasti eteenpäin, hän oli sulkenut silmänsä keskittyneesti. Hän tunsi selvästi Warpin puolella olevat demonit, jotka olivat kerääntyneet lähistölle tuntiessaan ikonin kutsuvan niitä, ja nyt ne kiljuivat vihaisina ja turhautuneina kun eivät olleet päässeet materiaaliseen maailmaan. Valeco sulki Warpin pois mielestään, koska hän yritti löytää demoneita jotka olivat tässä maailmassa.
Demoninkantaja olisi helppo tunnistaa, koska alkuperäisen isännän Warp- olemus luultavasti leijuisi lähettyvillä, yrittäen ajaa kehonsa vallanneen demonin pois. Valeco oli kohdannut pitkän ja taisteluntäytteisen elämänsä aikana vain kuusi demoninkantajaa, ja jokainen kohtaaminen oli entistä inhottavampi. Demonit saattoivat olla hulluja, viekkaita tai tyhmiä, mutta aina yhtä vahvoja ja erittäin vaikeita tappaa. Niiltä saattoi leikata päänkin irti, vain jotta joutuisi näkemään kuinka demoni kasvattaisi uuden tilalle. Kantajan lähettyvillä pysyvä alkuperäisen isännän Warp- sielu rikkoi aina hänen keskittymisensä avunpyydöillään ja kirkumisellaan.
Hän käveli hetken eteenpäin, ja tunsi hiljaisen kahahduksen aurassaan. Valeco aukaisi nopeasti silmänsä.
Trallius katsoi karttaa. Se oli piirretty todella suuressa mittakaavassa, mutta hetken etsimisen jälkeen hän löysi merkinnän kukkulasta, jonka rinteellä he olivat. Sen ympärillä oli kymmeniä kilometrejä metsää, ja planeetalla oli myös pieni varuskunta Kaartilaisia joiden tukikohta oli kukkulasta länteen.
– Petturi saattaa olla ottanut Kaartilaiset komentoonsa. Tutkimme tuon tukikohdan ensimmäisenä, Trallius sanoi puoliksi itsekseen. McHill ja Janes kurkkivat hänen olkapäidensä yli.
– Ottakaa varastosta itsellenne kiväärit, lähdemme ulos, Trallius määräsi, kääri kartan rullalle ja laittoi sen vyössään olevaan lenkkiin.
Valeco ehti kumartua viime hetkessä, kun valtava taisteluveitsi heilahti leikaten suhahtaen ilmaa siinä missä hänen päänsä oli hetki sitten ollut. Suurmestarin edessä oli neljä veristä Kaartilaista, joilla oli inkvisition tunnukset vaatteissaan, helvetinkiväärit selässään, kahdella oli mustat kaasunaamarit ja kaikilla oli taisteluveitset esillä.
Valeco astui taaksepäin ja kiskaisi miekkansa tupesta. Ritari olisi voinut helposti leikata etummaisen vastustajansa kahtia, mutta hän halusi ensin näyttää heille mitkä olivat Pyhän Inkvisition pettämisen seuraukset, ja suuntasi ensimmäisen iskunsa alas. Se leikkasi ensimmäisen Kaartilaisen vasemman jalan reiden kohdalta poikki, ja mies kaatui huutaen maahan. Toinen yritti pistää häntä veitsellä rintaan, ja Valeco jätti iskun tahallaan torjumatta. Veitsi napsahti poikki hänen pyhää haarniskaansa vasten, ja Ritari löi tasapainonsa menettänyttä hyökkääjää kyynärpäällä kasvoihin, halkaisten Kaartilaisen nenän ja murskaten hänen leukansa.
Kaksi muuta olivat ehtineet kiertää hänen sivuilleen. Toinen yritti viiltää häntä veitsellään kasvoihin, ja Valeco katkaisi veistä pitelevän käden pystysivalluksella. Viimeinen toimintakykyinen vihollinen oli napannut kiväärinsä selästään ja alkoi tulittaa Valecoa kohti, mutta yksikään laukaus ei läpäissyt hänen haarniskaansa. Ritari loikkasi eteenpäin, löi miekan lappeella kiväärinpiipun ylös ja tarttui miestä vapaalla kädellään kurkusta, nostaen hänet ilmaan ja painaen ohuen suojapuvun peittämää henkitorvea peukalollaan. Mies pudotti kiväärinsä ja tarttui Valecon käteen epätoivoisella otteella, yrittäen ravistaa sen irti kurkultaan. Valeco tiukensi otettaan sopivasti, niin että Kaartilainen tunsi poskiensa puutuvan.
– Missä on petturi-inkvisiittori Éscavez, Valeco kysyi ja hölläsi hiukan otettaan. Kaartilainen haukkoi henkeä.
– Hän lähti hakemaan apua… planeetan puolustusvoimilta. Demoniprinssi tuhosi suurimman osan joukostamme ja Éscavez vannoi tappavansa sen, Kaartilainen sanoi ja veti henkeä.
– Kiitän avustasi, sotamies. Viimeinen tekosi helpottanee rangaistusta, jonka Keisari on säälittävälle sielullesi varannut, Valeco sanoi ja tiukensi otteensa uudelleen, murskaten peukalollaan epäonnisen Kaartlaisen kurkunpään. Valeco pudotti hitaasti tukehtuvan harhauskoisen alas ja kääntyi muiden vihollistensa puoleen. Kätensä menettänyt sotamies vaikeroi maassa, ja Valeco potkaisi hänen kallonsa halki ohi kävellessään. Kaartilainen, joka oli saanut kyynärpäästä naamaansa, makasi pökertyneenä vähän matkan päässä, ja hänet Valeco seivästi maahan miekallaan. Jalkapuoli oli ryöminyt metsänreunaan ja aneli Ritarilta armoa Valecon kävellessä lähemmäs. Sotamies sai armoa yhtä vähän kuin ystävänsä; Valeco löi hänen kaulansa poikki. Kun kaikki petturit olivat kuolleita, Ritari kääntyi ja lähti kohti Valkyyria XY-09-TO:n laskeutumispaikkaa.
Trallius oli juuri ehtinyt laskeutua maahan, kun Valeco saapui paikalle. Hänen haarniskansa päälle oli roiskunut aika paljon verta, ja sitä oli myös hänen miekassaan jota hän ei ollut ehtinyt kiinnittää takaisin vyölleen.
– Mitä tapahtui, inkvisiittori kysyi heti.
– Neljä harhauskoista hyökkäsi kimppuuni. Sain tietää, että petturi Éscavez on ottanut planeetan puolustusvoimat komentoonsa. Jos otamme selvää niiden olinpaikasta, löydämme varmasti Éscavezin, sanoi Valeco. Trallius otti kartan vyöltään, avasi sen ja osoitti Valecolle Kaartilaisten tukikohdan.
– Hyökkäämme sinne heti, inkvisiittori päätti. Valeco nyökkäsi.
– Kutsun veljeni tänne, hän sanoi ja käveli vähän matkan päähän aluksesta, koskettaen ohimoitaan sormenpäillään. Trallius kääntyi kohti takanaan seisovaa McHilliä.
– Ilmoita Galerdoniin että apujoukot on lähetettävä heti tänne, ja määrää laskeutumiskoordinaateiksi alue viisi kilometriä tukikohdasta länteen, inkvisiittori sanoi. McHill lähti takaisin ohjaamoon. Samassa Trallius huomasi alusta kohti maleksivan veteraani Hallin.
Mies näytti olevan tavallistakin enemmän omissa maailmoissaan. Hän hipelöi toisella kädellään vasenta rintataskuaan, pyöritteli oudosti silmiään ja hyräili hiljaa. Veteraani ehti melkein kahden metrin päähän Tralliuksesta ennen kuin huomasi hänet. Hall lopetti hyräilyn, huojui hetken paikoillaan ja alkoi taas hitaasti kävellä kohti inkvisiittoria.
Trallius oli hämmästynyt ja typertynyt veteraanin käytöksestä. Kun Hall ehti metrin päähän hän nappasi oudonnäköisen sirpaleen taskustaan ja tarttui Tralliusta toisella kädellä niskasta painaen esineen nopeasti yllätetyn inkvisiittorin kaulaa vasten. Tralliuksesta tuntui kuin häntä olisi lyöty kovaa päähän. Hän vaistosi vahvasti että lähellä oli jokin demoni, ja se oli hyökännyt hänen mielensä kimppuun käyttäen Hallin kädessä olevaa kivenpalaa kulkureittinään. Trallius tarttui Hallin ranteeseen ja yritti vääntää esineen hänen kädestään, mutta veteraani oli häntä vahvempi. Inkvisiittori ei kyennyt edes huutamaan apua.
----------------------------------------------------
Wulfric Tralliuksen saaga, osa 4: Sirpale
Wulfric Tralliuksen saaga, osa 4: Sirpale
Viimeksi muokannut Grim, Ma 31.05.2004 22:36. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kuvausta voisi vielä lisäillä, mielessä näki selkeästi kun valkyyria laskeutui maahan, kylmä heinikko huojui sen mootteiden puhalluksen voimasta yms. (paraskin puhumaan asiasta mutta pyysit niin tehdään niin 
) Havupuista, lumikasoista ja muusta kivasta olisin kuullut mielelläni enemmän. Lisäksi ritareiden olemuksesta ja uskonnollisuudesta voisi kertoa enemmän. (täytyy pitää samat asiat mielessä kun itse kirjoittaa )
) Havupuista, lumikasoista ja muusta kivasta olisin kuullut mielelläni enemmän. Lisäksi ritareiden olemuksesta ja uskonnollisuudesta voisi kertoa enemmän. (täytyy pitää samat asiat mielessä kun itse kirjoittaa )I'm back.
No nyt on tiedusteltava, että luithan myös aiemmat osat? Esim. Hall ja Trallius saivat melko paljon huomiota juuri viime osassa.huussi kirjoitti:Noh, kuvailua ja päähenkilön syventämistä lissää.
Ympäristön kuvailu on yllättävän vaikeaa, ja kun noista henkilöistäkin kirjoittaa niin tulee ainakin itselle sellainen tunne että tämä muistuttaa enemmän listaa kuin tarinaa... no, nyt on onneksi tarinan keskeisimmät henkilöt esitelty, joten yksi hankala vaihe on jo takana...