Taas uusi tarina! Tämä ei ollut tämän pidempi koska itse en pidä pidempien tarinoiden lukemisesta (netissä) Tässä oli jo hiukan ideaa mukana, toisin kuin edellisessä. Kuvailun suhteen tämä ei ehkä onnistunut yhtä hyvin...
Galingrad IP JR 34 juoksi pimeää katua pitkin, kolme kulunutta sentineliä asteli harmaan massan rinnalla. Puusta rakennettu esikaupunkialue oli muuttunut punatiiliseksi labyrintiksi. Rakennukset olivat kalkittu, mutta ammukset olivat rapauttaneet siitä suurimman osan pois, ikkunat olivat pieniä, useimmissa oli ollut kauniit koristeet mutta nyt ne olivat palaneet, romahtaneet maan tasalle tai roikkuivat onnettomasti ripustuksistaan. Täällä oli taisteltu ankarasti, tien reunoilla oli vanhoja siviiliajoneuvoja, kaikki olivat ruostuneita ja täynnä ampumajälkiä, ikäänkuin olisivat jääneet lekan alle. Taivaanrannassa alkoi aurinko hitaasti nousta ja sitä siivitti kumeana jylisevä tykistökeskitys. He ohittivat tuhottuja taistelutankkeja ja graffitteja täynnä olevia vihollisen lentoajoneuvoja. Eldarit olivat murtaneet linjat sektoreilla 3 ja 4. Tie oli joskus asfaltoitu, mutta nyt se oli täynnä kraattereita ja halkeamia, sen yli oli kaatunut puhelintolppia ja voimalinjoja.
“Osasto seis!” Komensi tunnustelijana oleva Fedor, tukeva miehen rotjake.
Kukin etsi suojaa ja yritti samaan aikaan etsiä katseellaan pysähtymisen syytä. Kymmenen sotilasta piilotui auton rämän taakse, osa haki suojaa romuttuneen russin kyljestä. Monet heittäytyivät vain maahan. Nikolai riensi komentoryhmän luo, se asettui talo parkaan, josta oli jäänyt vain yksi säälittävän näköinen seinä pystyyn. Arastelevan näköisesti sentinelit rymistelivät kohti aukiota joka häämötti heidän edessään. Se oli joskus ollut tori, sen keskellä oli suihkulähde ja tällä aukiolla oli vanhoja pakettiautoja, kärryjä ja romahtaneita telttoja. Täällä oli ollut kauan sitten kovat turut. Fedor määrättiin pois, Upseeri Ilja, kokeneen näköinen vanhus jolla oli rinnassaan enemmän kuin yksi kunniamerkki, keskusteli Komissaari Brummerin kanssa. Brummer oli sonnustautunut mustaan panssariin, hän oli tukeva ja hänen kasvonsa muistutti enemmän tiiliskiveä kuin naamaa, lisäksi se oli täynnä arpia ja tämän lenkin jäljiltä hiestä märkä.
Igor tutki toria ympäröiviä rakennuksia kiikareillaan monien muiden tavoin, hän kuuli Vox-radion pauhaavan, muttei saanut selvää sanoista.
Brummer riensi räjähtäneen auton luo ja määräsi siellä olijat rientämään suihkulähteen luo. Sentinelit kiertelivät torilla.
“Jos tuolla on yksikin vaeltaja, mutta jos siellä on yksi, siellä on sen kaveritkin. Jos minulla olisi yksikin tankki...” Mutisi Ilja.
Anatoli nykäisi Igoria hihasta.
“Lizaveta on tuossa joukossa” Hän sanoi hermostuneesti.
“Samoin Puškin ja Grisenkova ovat myös” Igor mutisi jännittyneenä.
Lizaveta Maslodov juoksi henkensä edestä kohti suihkulähdettä, perässäänn Puškin ja Grisenkova, heidän lisäkseen sitä kohti juoksi seitsemän muuta sotilasta, jotka onnettomuudekseen olivat hakeneet suojaa sen kirotun hylyn luota.
Sirpalekranaatit pyörivät lähes ympyrää Lizavetan vyössä, hän puristi tiukasti kivääriään käsissään, sen piippuun oli sidottuna kaikenlaisia onnea tuottavia esineitä. Grisenkova oli iloinen uudesta aseesta, jos jotain sattuisi, siitä tulisi olemaan suurta hyötyä. He kumarsivat päänsä juostessaan sentinelin ali, joka tutkaili valonheittimellään ympäröiviä rakennuksia.
Kolmannessa kerroksessa, torin laidalla, kolme harmaata hahmoa ryömivät kiireesti vanhojen rattaiden alle. Lahossa kojussa, viisi heidän ystäväänsä väläyttivät nopeasti koodattuja viestäjä tuntemattomalla laitteella ja piiloutuivat vanhaan kalakauppaan.
Puškin puristi kotkariipustaan ja rukoili kiihkeästi ääneen, toivoen, että muutkin saisivat voimaa ja rohkeutta siitä. Äkkiä ensimmäisenä rientävä onneton saa päähänsä latauksen kuumaa plasmaa.
“Juoskaa kohti suihkulähdettä! Hypätkää sinne!” Huusi aivan uuden minän saanut Puškin.
Sentinelit rientävät kohti vaunuja, sieltä ei tule enää laukauksia, jos joku olisi ollut lähellä, hän olisi kuullut kieroa käkätystä kalakaupasta...
“Kerviisi!” Karjaisee Igor.
Sentinelit olivat jo lähellä vaunuja, sen alta ryntää kolme huppupäistä hahmoa kohti pientä käytävää talojen välissä. Aamurusko valaisee kaiken punaiseksi.
Yhdeksän jäljellä olevaa tunnustelijaa hyppäävät kuivaan lähteeseen samaan aikaan kun viimeinen kävelijä katoaa käytävään.
“Perillä!” Huokaisee eräs, jota he eivät tunne.
Komissaari Brummer punnitsee tilannetta, heidän olisi päästävä liikkeelle mahdollisimman nopeasti, ei ole tietoa kaunko Eldareiden uudelleen järjestäytyminen kestää.
Kalakaupasta avataan tuli, tämä yllättää suihkulähteessä olijat ja kaksi heistä kaatuu. Grisenkova nousee kyykkyyn makuuasennosta ja laukaisee kohti lautaviritelmää. Pieni ohjus ujeltaa matkaan, ja takaisku melkein kaataa Grisenkovan, joka laskeutuu nopeasti alas. Räjähtävä pultti repii kojun takaseinään suuren aukon. Vaeltajat ampuvat yhteislaukauksen ja kaksi kaartilaista kaatuu. Heidän sielunsa vilahtavat keisarin luo. Grisenkova määrää muita suojaamaan, ja ampuu laukauksen kohti kojua. Sieltä kuuluu onnetonta vikinää. Kun taas plasma nuolee suihkulähteen neitokaista ja altaan reunaa, Grisenkova on maassa. Eräs mies jota hän ei tunne, supattaa:
“Ammu tiskiä, tuo väkkyrä ei kestä mitään, käsketään muita vain ampumaan siihen suuntaan.”
“Tiedättehän miten jatkuva tuli saadaan aikaan?” Kysyy tämä ilmeisen kokenut veteraani ammusten taas halkoessa patsasta. Hän myöntyviä mutinoita vastaukseksi.
“Kirottua! Ne järjestivät ansan! Määrää sentinelit heti takaisin!” Noitui Komissaari Brummer.
Anatoli oli peittänyt silmänsä ja korvansa, hän ei kestänyt seurata toimettomana.
Grisenkova laukoi kohti lahoa myymälää, tuntematon veteraani laukoi tappavan tarkkoja laukauksia, vaja ei enää kestänyt, vaan se kaatui maahan rysähtäen. Jäljellä oli enää kaksi huppupäistä hahmoa jotka yrittivät paeta. Grisenkova ampui toista selkään, harmaaviittainen olento räjähti kappaleiksi ja hänen taistelutoverinsa kaatui Puškinin lataukseen.
“Meidän lienee aika tutustua, olemme pelastaneet toinen toisemme” Sanoi tuntematon hymyillen, hänellä oli veikeät kasvot ja puolikalju.
“Se olisi oikein ja arvollista, olen Grisenkova.” Hän sanoi ja kätteli miestä.
“Minä olen Vasili Zaitzev” Hän sanoi ja kätteli muitakin.
“Minä olen Raskolnikov, voitte sanoa Rodja.” Sanoi viimeinen jota he eivät olleet tunteneet.
Sentinelit palasivat kujalta ja heidän osastonsa jatkoi etenemistä.
“Onnitteluni!” Sanoi Brummer heidät saavuttaessaan, koskaan sen jälkeen hänen ei ole tiedetty hymyilleen. Suihkulähteen puolustajat poistuivat ystävinä.
Anatoli kaappasi Lizavetan syleilyynsä ja pitkän aikaa he vain pyörähtelivät onnesta, ennen kuin heidän oli pakko jatkaa kohti kuoleman kenttiä
Galiningrad: Tori
Galiningrad: Tori
I'm back.
Sain taas ihan hysteerisen kohtauksen tätä kirjoittaessa, ärsyttävää kun haluaisi kirjoittaa huolella mutta sormet pyörii nopeammin... Voi hyvinkin olla sekava. Osaatko määritellä millä tavalla? Kirjoittajana on tavallaan silmälaput päässään. Ja komissaari veikkonen on tunnetusti hieman totinen...
I'm back.
Vai etten parempaan aikaan olisi voinut sanoa siitä Zaitzevista en näköjään. yllättävän paljon sait eldareita sinne torille mahtumaan no tarina oli oikein "mukava" ja kuvailu oli aika tarkkaa, mutta miksi sentinellit eivät tulittaneet eldareita? kuskit kuolleita?
no lisää tätä koko kesän ajan niin jo tässä loma kuluukin
-
Rectunator
- Viestit: 1451
- Liittynyt: Su 09.05.2004 00:01
- Paikkakunta: Raahe, Suomi Finland perkele!