Tästä tuli aavistuksen verran lyhyempi kuin muista osista, mutta nyt pääsin vauhtiin niin että jatkoa seuraa pian (toivottavasti). Nauttikaa.
Neljäs osa (josta löytyy linkkiä edellisiin)
-----------------------------------------------------
Demoniprinssi Nyal’Thedr seisoi keskellä suurta niittyä, kädet kohotettuina ilmaan. Taivas oli täyttynyt tummista pilvistä ja alkoi sataa hiljalleen lunta. Demonin ympärillä oli polvistuneena kymmeniä resuisia ihmisiä, joista muutamilla oli inkvisition tunnukset repeytyneissä vaatteissaan. Nyal’Thedr hymisi hetken aikaa rukousta, käyttäen demonien epäpyhää kieltä, joka tuntui heikentävän maailmojen välisiä rajoja, ja napsautti sitten pitkiä, teräviä kynsiään. Kaksi ympärillä olevista ihmisistä nousi, he kiskoivat väkipakolla kolmannen mukaansa ja tulivat demoniprinssin eteen. Nyal’Thedr alkoi jälleen rukoilla ja heilutteli kouriaan ylös, ja takaisin alas. Kahden vangitsijan välissä oleva mies alkoi vapista hervottomasti. Demoni heilautti kätensä taas ylös, ja sitten painoi kyntensä edessään olevan vangin rintakehään. Mies kiljui tuskasta ja kauhusta, kun demoni nosti hänet ilmaan ja upotti toisenkin kouransa uhrin lihaan, ja repäisi vangin kahtia, heittäen riekaleet taakseen. Ympärillä olevat ihmiset yhtyivät rukoukseen hiljaisilla äänillään, demoni napsautti taas kynsiään ja sen edessä olevat vangitsijat lähtivät piirissä olevien ihmisten joukkoon hakemaan seuraavaa uhria.
Valeco ehti kymmenen metrin päähän aluksesta, kun hän tunsi voimakkaan värähdyksen aurassaan. Jokin lähellä olevista demoneista oli ottanut kaiken voimansa käyttöön, ja kävi parhaillaan taistelua vallatakseen jonkun mielen. Valeco arveli että uhrina oli toinen Tralliuksen piloteista, ja kääntyi nopeasti ympäri kiiruhtaen takaisin kohti alusta.
Valeco juoksi aluksen taakse ja huomasi Tralliuksen ja Hallin kummallisen kädenväännön. Ritari käsitti, että demoni oli vallannut Hallin mielen ja vetäisi miekkansa tupestaan. Hän tiesi, että demoni joka oli riivannut veteraanin, pyrki tekemään saman inkvisiittorille käyttäen Hallin kehoa apunaan. Valeco käveli veteraanin taakse, nosti miekkansa olkapäänsä korkeudelle ja kumautti Hallia miekan kahvalla takaraivoon. Mies tuupertui maahan ja pudotti sirpaleen maahan. Demoni, joka ei ollut onnistunut valtaamaan inkvisiittorin kehoa, pakeni takaisin Hallin mieleen. Trallius astui pari askelta taaksepäin ja istuutui laskusillalle.
– Mitä tapahtui, Valeco kysyi.
– Hall… hän vain tuli luokseni, otti tuon kivenpalan taskustaan ja painoi sen kaulaani vasten, sanoi inkvisiittori. Valeco noukki sirpaleen maasta ja katseli sitä tarkasti. Hän huomasi heti, että sirpale oli hänen murskaamansa kaaosikonin pala, ja yksi demoneista oli käyttänyt siinä olevaa voimaa vallatakseen veteraanin mielen. Valeco pudotti kivenpalan maahan ja murskasi sen saappaansa alle.
– Hän on epäpuhdas, hänet on tapettava, sanoi ritari ja otti miekastaan tiukemman otteen lähestyen tajutonta veteraania.
– Älä, Trallius sanoi nopeasti. Valecon mieleen tuli ensimmäisenä että jokin demoni oli ehtinyt vallata Tralliuksen mielen, mutta kun hän kääntyi katsomaan inkvisiittoria silmiin, hän huomasi heti että ne olivat samat peräänantamattomat, kirkkaanharmaat silmät jotka hän oli oppinut jo tuntemaan. Katse, jota oli pakko kunnioittaa.
– On vain yksi tapa pelastaa riivattu, Valeco lausui selvällä äänellä. Trallius siveli sormillaan kaulaansa. Kivi oli polttanut punaisen jäljen hänen kaulaansa, eikä se tulisi lähtemään ikinä pois.
– Rituaali - ”Puhdistus Kivulla” - vie paljon voimia kaikilta osallistujilta. Jos hän ei itse vastusta mieltään hallitsevaa demonia, karkotus on mahdotonta. Hyvin harvat ovat onnistuneet. Oletko varma, että hän on edes yrityksen arvoinen, Valeco kysyi.
– Hän on palvellut minua uskollisena henkivartijana pian vuoden ajan ja pelastanut henkeni useammin kuin kerran, Trallius sanoi vakaasti. Valeco nyökkäsi hiljaa ja laittoi miekkansa takaisin vyölleen.
– Teemme sen aluksessa, kutsu veljesi kokoon, sanoi inkvisiittori.
He kantoivat Hallin ruumaan, repivät hänen paitansa auki – Valeco tuhahti paheksuvasti nähdessään monet tatuoinnit veteraanin ylävartalossa - ja asettivat hänet selälleen kahden puisen laatikon päälle. Ritarit kerääntyivät hänen ympärilleen ja alkoivat veisata hiljaisella äänellä karkotusrukouksia. Pilotit tulivat seuraamaan tapahtumaa. Trallius yritti parhaansa mukaan keskittyä, hän oli ollut aina heikko psyykkisiltä voimiltaan. Valeco otti miekkansa jälleen vyöltään ja asetti sen hitaasti Hallin rinnan päälle.
– Hänen on tehtävä se itse. Voimme auttaa häntä ainoastaan heikentämällä demonia, niin että hän saa ruumiinsa lähes kokonaan hallintaansa. Se vie paljon voimia meiltä kaikilta, ja demonin hallintaan saattaa jäädä kokonainen käsi tai jalka, jolla se yrittää estää karkotuksen, Valeco selitti. Trallius nielaisi ja siveli taas kaulaansa. Polttojälkeä kirveli.
– Aloitetaan, Valeco sanoi ja sulki silmänsä.
Hall ei ollut ikinä kokenut mitään näin kammottavaa. Kun hän oli tarttunut sirpaleeseen, se oli tuntunut pelkältä kauniilta kivenpalalta, mutta pikkuhiljaa se oli alkanut painaa enemmän ja enemmän hänen rintataskussaan. Pian hän oli tuntenut kivenpalan elävän, se oli kuiskinut ohjeita hänen korvaansa ja lopulta se oli tullut hänen päänsä sisälle. Se oli työntänyt Hallin itsensä ulos ja vallannut hänen kehonsa, ja se oli tuntunut niin kivuliaalta että hänen joskus aiemmin saamansa helvetintuli- ammuksen osuma tuntui sen rinnalla itikanpuremalta. Nyt veteraani itse leijaili näkymättömänä haamuna oman ruumiinsa perässä. Hall oli joutunut katsomaan kuinka hänen ruumiinsa oli yrittänyt auttaa demonia valtaamaan inkvisiittori Tralliuksen kehon, ja kuinka Valeco oli melkein tappanut hänen kehonsa.
Nyt Hall katseli, kuinka ritarit rukoilivat hänen tajuttoman ruumiinsa ympärillä. Hän vilkaisi Valecoa joka oli jonkinlaisessa transsissa, ja säikähti. Näytti siltä kuin ritari olisi yhtäkkiä kaksinkertaistunut, toinen Valeco seisoi pää kumarassa ja silmät kiinni paikallaan, kun taas toinen lähestyi häntä. Ylimääräinen Valeco näytti olevan samanlaisessa tilassa kuin hän itse, hänen ääriviivansa olivat sumeita ja Hall pystyi näkemään ritarin läpi.
– Veteraani Hall, läpinäkyvä ritari sanoi.
– Jos haluat ruumiisi takaisin, sinun on tehtävä epäröimättä niin kuin sanon. Mene takaisin ruumiiseesi ja ota se haltuusi. Ota päälläsi oleva pyhä miekka ja työnnä se rintaasi. Pidä ajatuksesi puhtaina ja keskity kipuun, anna sen vallata mielesi. Demoni poistuu kehostasi jos toimit kuten sanoin, Valeco lausui.
Hall kauhistui. Hän halusi toki ruumiinsa takaisin, mutta kuinka joku voisi olettaa hänen työntävän miekan rintaansa? Veteraani yritti puhua, huutaa jotain loukkaavaa ritarille, mutta hänen warp- olemuksellaan ei ollut siihen voimia. Hall vilkaisi pöydällä makaavaa ruumistaan ja sen rinnan päällä olevaa terävää, kiiltelevää, armotonta miekkaa. Veteraani nielaisi ja päätti yrittää.
Trallius onnistui osittain pääsemään maailmojen väliseen tilaan, ja seurasi Valecon ja Hallin keskustelua, muttei voinut itse osallistua siihen. Kun hän näki Hallin haamun lähestyvän ruumista, hän palasi takaisin materiaaliseen maailmaan, ja seurasi tiukasti veteraanin ruumista. Ritarit jatkoivat loputonta rukoustaan.
Hallin ruumiin silmät avautuivat täysin auki, ja ne olivat irvokkaan punaiset. Veteraanin lihakset jännittyivät ja hänen ruumiinsa tärisi, miekka melkein putosi hänen päältään. Äkkiä hänen punaiset silmänsä alkoi muuttua takaisin normaaleiksi, mutta toinen jäi haalean punaiseksi. Hall alkoi puhua outoa, kammottavaa kieltä, jonka Trallius tunnisti demonien käyttämäksi kieleksi, mutta hän ei tuntenut sen sanoja. Hitaasti veteraanin vasen käsi kohosi ja tarttui miekkaan. Hän veti miekan vaivalloisen näköisesti sivulleen ja painoi sen kärjen vatsaansa vasten. McHill peitti silmänsä, Janes irvisti ja Tralliustakin inhotti katsella. Veteraani survaisi leveän miekan vatsan kautta ylös rintakehään, ja sen kärki pilkisti ulos todella läheltä hänen kaulaansa. Verta suihkusi voimalla hänen vierellään olevien ritarien päälle, demoni kiljui tuskissaan Hallin äänihuulilla ja miekka alkoi hehkua sinistä valoa. Veteraanin ruumis alkoi jälleen täristä, ja hänen suustaan lensi punainen vana jota Trallius luuli ensin vereksi, mutta sitten se katosi ilmaan ja Hall lakkasi tärisemästä. Miekka kohosi hiljaa irti hänen lihastaan, ja haava sulkeutui sen perässä. Lopulta miekka oli taas samassa asennossa, johon Valeco oli sen laskenutkin.
Ritarit lakkasivat rukoilemasta, ja Valeco aukaisi silmänsä.
– Onnistuiko se? Poistuiko demoni, Trallius kysyi heti, vaikka uskoi tietävänsä vastauksen.
– Kyllä. Demoni on poissa, mutta ystäväsi sai maksaa kalliin veron hairahduksestaan, Valeco sanoi ja otti miekkansa Hallin paljaalta rintakehältä. Sen alla oli valtava, osittain punertava, osittain valkoinen, täsmälleen Valecon miekan muotoinen arpi, joka erottui selvästi sen ympärillä olevasta ruskettuneesta ihosta.
– Hän herää luultavasti kahden päivän kuluttua, ja rintakehän parantumiseen menee viikkoja, mutta vastedes hän on täysin immuuni kaaoksen houkutuksille, koska hän on katsonut sen palvelijaa silmästä silmään ja todennut sen pahaksi, Valeco sanoi juhlalliseen sävyyn.
– Tuota, komentaja, sanoi McHill ja käveli pari askelta eteenpäin.
– Kapteeni Berkeleyn johtama Kaartin osasto laskeutuu tukikohdan lähelle alle kolmessakymmenessä minuutissa, joten meidän pitäisi kiirehtiä, pilotti sanoi. Trallius nyökkäsi.
– Valmistautukaa nousuun, McHill, menemme sinne lentäen. Jaggs ja Walsh, Trallius sanoi, kääntyen kohti asepalvelijoita.
– Viekää Hall matkustajaosastoon ja valmistautukaa hyökkäämään. Murskaamme Éscavezin joukot nopealla rynnäköllä, ja sitten otamme selvää demoniprinssi Nyal’Thedrin olinpaikasta, määräsi inkvisiittori.
Kolmannen Nyal’Thedrin tappaman veriuhrin jälkeen alkoi tapahtua. Ilmaan aukesi laaja, oudosti poreileva aukko, joka värjäytyi hitaasti violetin ja mustan sekoitukseksi. Aukosta kuului warp- olentojen helvetillistä pälpätystä ja huutoja. Pian sieltä astui ulos sarvekas, kirkkaanpunainen, kahden käden miekalla aseistautunut kammottavan näköinen demoni, joka kumarsi lyhyesti Nyal’Thedrille ja käveli vähän matkan päähän. Esiin tuli toinenkin demoni, joka toisti kumarruksen ja meni ensimmäisen viereen. Demoneita tuli kaikkiaan kaksikymmentä, ja kun aukko sulkeutui, Nyal’Thedr jatkoi rukoustaan, ja hänen palvelijansa yhtyivät siihen. Hetken päästä demoni napsautti jälleen kynsiään, ja verijumala sai jälleen uuden uhrin.
Kapteeni Berkeleyn joukot olivat järjestäytyneet siisteihin riveihin korkean kukkulan laelle, josta näki erinomaisesti kukkulan alapuolella olevan tukikohdan. Trallius oli juuri ehtinyt tulla ulos XY-09-TO:sta, kun kapteeni Berkeley tuli hänen eteensä ja napsautti asennon. Trallius nyökkäsi.
– Olemme valmiina hyökkäämään, Berkeley sanoi, ja ojensi inkvisiittorille kiikarit. Trallius nosti ne silmilleen ja kääntyi katsomaan tukikohtaa.
Hän erotti selvästi inkvisiittori Éscavezin kasarmin pihalla. Petturilla oli päällään pölyinen voimahaarniska jota koristivat inkvisition tunnukset, toisessa kädessään miekka ja toisessa käsiradio. Éscavez näytti huutavan naama punaisena käskyjä edessään olevalle everstille, joka viittilöi Tralliuksen joukkoja kohti, heidät oli siis huomattu. Trallius vilkaisi takanaan olevaa alusta. Valeco ja hänen ritarinsa olivat tulleet ulos aluksesta ja seisoivat siistissä rivissä sen edessä. Jaggs ja Walsh seisoivat ritareiden takana, katsellen ilmeettöminä vihollisjoukkoja.
– Hyökätään, käski inkvisiittori Trallius.
-----------------------------------------------------------
Wulfric Tralliuksen saaga, osa 5: Puhdistus Kivulla
Minäkin tykkäsin tästä (taasen), mutta en yhtä paljon kuin edellisistä. Tässäkin homma jatkui selvästi, mutta kerronnasta kuulsi tietty teennäisyys, ja kuvailu oli vähän latteaa. Hahmot ja kaikki olivat kyllä aivan sitä samaa laatua, mutta nyt kerroit tarinan vähän malliin, se meni sinne ja hän teki tätä ja sanoi että noin. Demonikohtaukset olivat kuitenkin eriasia, mutta muuten laatu laski pikkaisen. Tosin odotan seuraavalta taas jotain aivan muuta, voi nimittäin olla aika mielenkiintoinen jatko tällä. 
Juoni menee jatkuvasti vain mielenkiintoisemmaksi.
Juoni menee jatkuvasti vain mielenkiintoisemmaksi.