Synkkä tulevaisuus Prologi: Kuin käärme paratiisiin

[Andromedus]

Juu, eli tässä uusi 40k novellini prologi. Lukekaa ja antakaa kritiikkiä.

Nämä ovat minun muistelmiani, nimelläni ei ole merkitystä tällä hetkellä, vain sillä on väliä että joku lukee tämän. Toivon että tämä tarina säilyy jälkipolville vaikka olisinkin jo siirtynyt seuraavaan elämään. Sinä, lukija, säilytä tarinani jälkipolville ja anna tekojeni elää.

Prologi:

Yleensä tarina on hyvä aloittaa alusta, joten en tee poikkeusta tämänkään kohdalla. Minä ja heimoni asuimme planeetalla nimeltä Reventis...se tarkoittaa kielellämme paratiisia ja kaunista paikkaa. Se todella olikin meille paratiisi, solisevia puroja, aavikoita, aroa silmänkantamattomiin. Suuret vuoret ja kalliot, jokia, vain vähän ihmisiä ja sitäkin vähemmän vaarallisia elämän muotoja. Ei sotia.
Se oli ennen kuin koppakuoriaismiehet tulivat.

Kuuluin heimoon nimeltä Darraathir, se tarkoittaa suuria, ylpeitä ja taianomaisia olentoja joita asuu vain suurilla Hohdekallioilla kylästämme monta päivämatkaa lämpimille maille päin. Ne ovat meille pyhiä olentoja, sininen on niiden turkki ja neljällä jalalla ne kulkevat. Itse jalouden perikuva. Olin nähnyt niitä metsästysretkilläni, todellakin ihmeellisiä olentoja. Juuri eräällä metsästysmatkallani päätin käydä naapurikylässä, heillä ei ollut nimeä, kylä kuului nimettömien heimoon joka koostuu onnenonkijoista, heimottomista ja orvoista jotka ovat lyöttäytyneet yhteen. Matkasin sinne kahden ystäväni kanssa vaihtamaan kuulumisia, mutta paikka kertoi melkein enemmän kuin ihmiset olisivat osanneet.

Kylä oli lakannut olemasta.

Kylä oli poltettu ja sen asukkaat tapettu raa´asti. Se oli meille jotain jota emme voineet käsittää, sillä heimot eivät sotineet keskenään koska siihen ei ollut edes mitään syytä. Näen vieläkin siitä painajaisia. Etsimme johtolankoja niistä jotka olivat siellä käyneet, mutta emme löytäneet muuta kuin oudon kapistuksen. Metallista se oli tehty, ja oudonnäköinen se oli. Otin sen siitä maasta ja se sylki tulta kun sitä painoi tietystä kohtaa. Se heitti kättäni hiukan taaksepäin ja se oli ilmiselvästi tunkeilijoiden omistama. Löysimme painavia jalanjälkiä, viisi paria, ne suuntasivat syvemmälle erämaahan.

Olin toki käynyt siellä ennenkin ja mennyt samaan suuntaan, mutta en todellakaan arvannut että ne jalanjäljet olivat myös minun kohtaloni polku. Halusimme selvittää asian, käärin tultasyöksevän kapistuksen huopaan ja asetin sen vyölleni. Seurasimme jalanjälkiä monta päivää, mutta aavikkomyrsky puhkesi ja hävitimme ne, mutta meillä kaikilla oli epäilyksemme mihin jalanjäljet johtivat.

Olimme valitettavasti oikeassa, tullessamme seuraavaan kylään huomasimme että asukkaat olivat kuitenkin elossa. Kylän vanhin kertoi että he olivat nähneet horisontissa punaisia miehiä ja he olivat juosseet piiloon. Kukaan ei ollut uskaltanut tulla pois kuin vasta päiviä myöhemmin. Kerroin mitä toisessa kylässä oli tapahtunut, vanhin oli syvästi järkyttynyt ja siunasi kylänsä onnea ettei heille ollut käynyt samoin. Täytimme vesileilimme ja saimme ruokaa kylästä ja saimme kylän vanhimman siunaukset. Seuraavat jäljet olivatkin oudot, ne näyttivät aivan kuin monta kärryä, joissa oli muotoillut renkaat, olisi mennyt sitä samaa tietä. Seurasimme niitä vain tunnin kunnes meidät väijytettiin. Vaikka meillä ei ollut mahdollisuuksia näitä tunkeilijoita vastaan, näin kuitenkin vihollisemme ensikertaa. He olivat kuin koppakuoriasia joilla oli punainen kuori, verenpunainen kuten heidän tekonsa. Keihäs ei tehonnut niihin, se kimposi pois niiden panssarista ja pelkillä nyrkeillään he päihittivät meidät.

Kun heräsin, olin pahasti haavoittunut ja oudossa kylmässä ja kolkossa huoneessa. Se oli varmasti kokonaan metallia, vain keihäänkärkemme olivat sitä ainetta mitä saatiin vuorilta. Ystäväni olivat vieressäni, olimme teräsputkiloiden takana ja kun niihin kosketti se tuntui kuin joku olisi pistänyt sinua kovasti. Ystäväni Zelkon ja Gastath olivat ilmiselvästi peloissaan, mutta en kiistä etten olisi itse ollut. Emme tienneet mitä ne raakalaiset tekisivät meille. Tunteja myöhemmin putkilot vajosivat lattiaan ja punapanssarinen olento jolla oli tulisylkiä tuli meitä vastaan ja sanoi meidän kieltämme muistuttavalla kielellä että meidän pitäisi seurata häntä. Seurasimme olentoa tekemättä vastarintaa ja saavuimme hetkeä myöhemmin huoneeseen jossa istui ilmeisesti olentojen johtaja, joka näytti olevan mies, mutta kuitenkin meistä paljon vahvempi. Hän oli kuin koppakuoriaismiehet, mutta hänen päänsä oli kuin meillä tavallisilla ihmisillä. Hän kehotti vartijaa lähtemään ja alkoi kuulustelemaan meitä kylämme sijainnista ja jostain jota hän kutsui adamantiumesiintymäksi. En kertonut mitään, en halunnut että heimoni tapettaisiin niin kylmäverisesti kuten naapurikylä. Hän kuulusteli ystäviäni ja läimäytti Zelkonia naamalle kun tämä vastasi röyhkeästi hänelle. Zelkon nousi ylös ja löi miestä naamaan. Zelkon oli aina ollut äkkipikainen eikä osannut hillitä itseään hyvin. Se oli hänelle turmioksi.

Mies otti tulisylkijän vyöltään ja se pamahti kahdesti. Suljin silmäni ja kun katsoin mitä ystävälleni oli tapahtunut, oli hän lentänyt huoneen keskeltä sen seinälle, vatsassaan kaksi ammottavaa reikää.
”Tämä ase on bolter, sen tulette tuntemaan hyvin jos olette yhtä röyhkeitä kuin ystävänne tässä”, mies sanoi.
Gastath katsoi muukalaista vihaavin silmin, ja niin tein minäkin. Sillä hetkellä en halunnut muuta kuin tappaa muukalaisen, muulla ei ollut väliä, veisin samalla kyläni sijainnin mukanani toiseen elämään. Gastath syöksähti miehen kimppuun ja ennen kuin tämä ehti käyttää asettaan, minä otin muukalaisen kädestä kiinni. Jouduin pitämään molemmilla käsillä kättä aloillaan, mutta silti hän oli vahvempi, enkä minä ollut kyläni mittapuulla heikko, päinvastoin, olin kyläni vahvimpia miehiä. Mies heitti minut lattialle yhdellä kätensä liikkeellä ja kohotti tämän niin sanotun bolterin minua kohti. Ilman ystävääni olisin kuollut, sillä Gastath oli löytänyt veitsen miehen vyöltä ja iskenyt sillä tätä takaraivoon. Mies valahti veltoksi edessäni. Otin bolterin ja valmistauduimme epätoivoiseen pakoyritykseen.

Palasimme käytävään ja juoksimme toista tietä pois. Se tuntui ikuisuudelta vaikka se kesti vain muutaman minuutin. Yhdessä vaiheessa olimme jäädä kiinni kun jouduimme suureen huoneeseen jossa oli koppakuoriaismiehiä. Piiloudumme joidenkin outojen neliönmuotoisten palikoiden taakse joita muukalaiset lastasivat johonkin toiseen huoneeseen joka oli huoneen sisällä. Se näytti aivan jättimäiseltä hyönteiseltä, mutta se oli tehty metallista. Pakenimme sopivassa välissä ja kohta olimmekin ulkopuolella. Silloin ongelmat alkoivat. Kuulimme kovan ulisevan äänen joka sai koppakuoriaismiehet liikkeelle. Juoksimme ulos paikasta ja kuulimme kun useaan kertaan bolter sylki meitä kohti. Piilouduimme erääseen kanjoniin ja vietimme siellä yön peläten koko ajan että meidät löydettäisiin. Jatkoimme aamulla matkaamme kohti kotikyläämme. Saavuimme kylään jossa olimme käyneet aikaisemmin, näky oli sama kuin naapurikylässä. Kaikki oli tapettu ja kylä oli poltettu maan tasalle. Raskaat ja veriset jäljet johtivat kohti kylääni.

Matkasimme päiviä ja saavuimme Hohtokallioille. Itkin ja surin kun näin että Darraathirit, pyhät eläimemme oli teurastettu. Niiden taljat oli ripustettu keppien nokkaan ja nuotion jäänteet kertoivat että jotkut olivat nauttineet aterian tässä vain päivä sitten. Minulla oli vielä toivoa saada vihollisemme kiinni, tosin minun olisi pitänyt tajuta että symboliikka Darraathirejen kuolemasta merkitsi myös sitä että heimoni kokisi saman kohtalon.

Ruokamme oli melkein lopussa ja vettä oli vähän, tosin puroja ja jokia oli matkalla paljon. Ei ollut aikaa metsästää, kiiruhdimme kohti kyläämme. Olimme niin huolimattomia että emme ottaneet huomioon mitä reittiä kuljimme. Juoksuhiekka oli yksi vaaroista.
Kaipaan ystävääni tänäkin päivänä.

Surumielin ja ilman ystävääni jatkoin pelkästään toivon ja päättäväisyyden avulla. Kaksi auringonlaskua myöhemmin saavuin kylääni, löytäen vain samat tuhon merkit kuten kahdessa edellisessä kylässä. Tapasin pari koppakuoriaismiestä ja muutaman ihmisenkin raunioista. Valitettavasti ihmisetkin olivat vihollisia, heilläkin oli käsissään tulisylkijät, mutta erilaiset kuin minulla. Tapoin kuin oli tarpeellista. Minulla oli päättäväisyyttä, minulla oli vihaa. Minulla oli todella iso ase.
Löysin vain yhden heimolaiseni elossa, tämä pahasti haavoittunut ja sokeutunut. Kysyin mitä oli tarkalleen tapahtunut ja sain karmean vastauksen.

Koppakuoriaismiehet olivat luvanneet jättää kyläläiset henkiin jos he olisivat kertoneet olinpaikan miehestä jonka kuvaus vastasi täydellisesti minua. Kyläläiset eivät olleet kertoneet koska pitivät muukalaisia helppona vastuksena, siitä huolimatta että olivat rauhaarakastavaa kansaa. Eivät he edes olleet uskoneet että muukalaiset olivat tosissaan. Kyläläiset olivat olleet väärässä ja koppakuoriaismiehet olivat suorittaneet synkän veriteon.
Mies kuoli hetkeä myöhemmin käsivarsilleni.
Päästin epätoivon ja turhautuneisuuden parkaisun joka kaikui varmasti Hohtokallioille asti. Sinä iltana lupasin verivalan suurelle jumalalle joka nousee päivittäin lännestä, lupasin että elämäni loppuun asti yritän hyvittää koko heimoni turhan kuoleman vuokseni. Maalasin itselleni koston merkit ja tatuoituna lähdin kylästäni mielessäni syvä suru ja sitäkin syvempi viha.

Juu eli kommenttia saa antaa manalan ja taivaan väliltä(tuskin sinne tosin yllän). Rakentavaa palautetta, toki muutakin saa laittaa.

[Misc]

-"päinvastoin olin kyläni vahvimpia miehiä."
-Mielenkiintoinen juoni
-kappalejako?

[Sopuli]

kummankos palvelijoita nämä olivat keisarin vai chaoksen? tossa kun luki niin suunpielet nousi muutamaa senttiä normaalia korkeammalle. mutta loppuen lopuks ei tämä ollut aivan parasta itseäsi, mutta odottelen innolla jatkoa.

[Dru Perim]

kappalejako?

Kappalejako on alkuperäisessä kirjoituksess tehty ilmeisesti sisennyksillä, joka katoaa tekstiä suoraan wordistä tänne foorumille siirrettäessä.


- Dru Perim

[Andromedus]

No, kiitos palautteesta. Myöhemmin selviää ovatko kaaoksen palvelijoita vai eivät. Teen kappalejaon.

olin kyläni vahvimpia miehiä

Niin siis oli, koska eihän kylää enää olekaan.

[Andromedus]

Eikö enempää palautetta tule? Onko tarinani menettäneet kiinnostavuutensa? Vai olivatko nämä edes koskaan kiinnostavia...

[ornatkur]

Kappalejako helpotti huomattavasti lukua, en oikein pitänyt "koppakuoriasmies" nimityksestä. Teksti oli mukavaa mutta en usko, että kukaan kirjoittaisi päiväkirjaa tuolla tavalla. Olisin ehkä nähnyt tämän jälkikäteen kirjoitettuna vai oliko se juuri sitä? Tarina oli omasta mielestäni tylsä (mielipide) ja kaipaisi mielestäni jotakin jännitettä, en tiedä mitä mutta jotakin. Lisää se itse tarinaan ja lisää kuvailua niin tulee hyvä!

[Andromedus]

Tehdään niin! Koppakuoriaismies tuli vaan siitä koska hän ei ollut nähnyt ennen mitään vastaavaa. Juu, päiväkirja oli huono termi, laitan että nämä ovat muistelmia...(kirjoittaa)
Lisää palautetta voisin ottaa vastaan, olen köyhä mies joka yrittää kirjoittaa.

[Scar-Veteran]

Melkein kuolin nauruun kun luin ensimmäistä kertaa sanan "koppakuoriaismies" Se oli niiiiiin koomista.
Hyvä tarina. Odotan innolla jatkoa. Ja kiinostava idea. Varsinkin oli kiinostavaa nähdä 40k maailma vähän niinkuin Faban silmistä. Hieno faba 40k risteytys. Siis jatkoa vaan kirjoittamaan!

[AXEL]

Ihan ok,mutta niin kuin tässä jo ollaan mainittu ei ole parasta itseäsi.

[Mikha]

Muuten ihan viihdyttävä tarina, mutta ei kai Imperiumin parhaimpia sotilaita lähetettäisi jotain pientä adamantium-esiintymää valtaamaan, varsinkin jos vastassa on vain villi-ihmisiä...

[Andromedus]

Hmm...saamme nähdä miksi nämä ovat oikeasti siellä...sanotaan vaikka että adamantium esiintymä ei ole ihan niin pieni...(taas nuo kolmoispisteet!)

[Gorbag]

Saattaapa hyvinkin jos ihan lähellä ei satu olemaan mitään Impperiumin laivastoa, mistä sen esiintymän vois vallata kaartilaisilla...(minunkin oli pakko)

[Aco]

Kyllä, oikein hieno tarina. Olen pitäny taukoa pari päivää, mutta nyt aloitan taas teidän piinaamisen.. Kuten taisin jo mainita, oli hieno tarina. Kuvailu ja minä-muoto oli parasta, eikä juonikaan nyt niin heikko ollut Lisää,

[The Captain]

Hmjaa... Sanotaanko näin, että pelkäksi prologiksi siinä tapahtui yllättävän paljon. Vähän liikaa vauhti päällä, kuvailulle ja kerronnalle ei jää tilaa, kun juonta yritetään edistää liian ripeään tahtiin. Päähenkilökin jää hyvin persoonattomaksi.

Tarinan idea on kuitenkin hyvä, eli kirjoita toki jatkoa. Älä kuitenkaan hosu sen kanssa, niin jää ihmisille parempi mieli.

[Grom]

Nyt ehdinkin lukea tämän. Tai ehdin jo eilen, mutta koneelle en päässyt sitten iltapäivän jälkeen.

Kyllä minä tykkäsin. Kuten The Captain ehti todetakin, juoni eteni prologiksi nopeasti, mutta muuten se oli oikein mallikas. Tämä ei onneksi vaatinut edes paljon 40K-tietämystä. Ainoastaan en tiennyt, mitä nämä koppakuoriaismiehet (:)) ovat. Mutta kirjoitapa lisää, niin enköhän minä sitten lue...

PS: Joskus Andromedus on sanonut, että ei pidä minä-muodossa kerrotuista tarinoista. Niin se mieli muuttuu .

[Andromedus]

Kiitoksi, luon vähän tuota päähenkilön luonnetta seuraavassa ja seuraavissa tarinoissa. Kiitos kun tuli kerrankin vähän enemmän palautetta, tosin saahan tähän lisääkin kommentoida.

[Rune]

Ihanko tosissaan prologi? Oli tosiaan aika pitkä sellaiseksi. Nämä ovat tosiaan vähän oudompi aihe 40k:n maailmassa, planeetat, jotka eivät tiedä ulkomaailmasta, ja elävät eristyksissä muusta maailmankaikkeudesta. Vähän kuin maapallo voisi olla nyt. Itse teksti oli hyvää, todellakin enemmän kertovaa. Tottakai kuvaustakin oli, ja hyvä näin, mutta tyyli oli erilaista kuin ennen. Ei sekään huono asia ollut, ei sillä. Ainut vain, että jos kaamosmiehet tosiaan olivat Khronemiehiä, he tuskin olisivat kuulustelleet miehiä, vaan lahdanneet koko roskan siltä hengenvedolta ja uhranneet vangit jumalalleen. Ja ehkäpä sellainen eristyksellinen kansa, joka kutsuu mariineja Koppakuorimiehiksi, ei kerro, minkä nimisellä planeetalla asuu. Mutta muuten todella mallikasta ja helppolukuista tekstiä. Mii laiki.

[J-link]

Minusta oli oikein mukavaa vaihtelua lukea tarina Minä-muodossa. Yhdyn kyllä siihen että tarina eteni ehkä vähän liian nopeasti. Jos ajat autolla 63 km/h vaikka alueella on 60 nopeusraja. Ei sinä siitä sakkoja saa eikä se ketään sen enempää häiritse aivan kuten tämän tarinankin kohdalla. Kuvailu sulautui hyvin kerrontaan.. Enpä minä sitten enempää tällä kertaa keksi. Aihekkin oli ok. No jokatapauksessa hyvä tarina!

[Andromedus]

Jatkoa on sitten tulossa soon. Eli seuraava tarina jonka kirjoitan liittyy tähän, jatkotarina on valmis joten nobody can stop me (evil laughter). Kommentteja tullut ihan kiitettävästi, lisää voi tietenkin tulla.