Last man painting
Last man painting
Tuli tässä hiljattain mieleen tällainen pikku idea, jota kenties voisi soveltaa jossain tapahtumassa. En tiedä, onko samanlaista/tyyppistä maalauskisaa järjestetty, mutta laitetaan kuitenkin.
Eli valitaan esim. 10 maalaajaa. Tätä ennen voisi olla karsintakilpailu, josta kymmenen parasta pääsee itse varsinaiseen kisaan. Kilpailu käydään muutamassa erässä. Kaikki kilpailijat saavat jonkun figun, joka pitää maalata tietyn ajan kuluessa. Kaikilla kilpailijoilla on sama figu. Aikarajasta en niin tiedä, kunhan tulee idea selville.
Ensimmäisestä erästä pudotetaan esim. 3-5 henkilöä. Parhaiten mininsä maalanneet pääsevät jatkoon. Tällä metodilla edetään siihen tilanteeseen jossa vaikka kaksi kisaajaa maalaa figuja. Eriä ei voi olla kauhean paljoa, kun tuomarointi ja itse maalaaminen veisivät rutkasti aikaa.
Tämä olisi tällainen aika rankka kisa, jossa aikaa kuluu melko reippaasti. Kaikkia järjestelyjä esim. figujen hankintaa sun muuta en ole edes kunnolla ajatellut. Idea puhtaasti omasta päästä. Saattaa olla, että samankaltaisia olisi jossain järjestetty. Onko ihan luokaton idea?

...and all the whores and politicians will look up and shout "Save us!"... and I'll look down and whisper "Miees..."
Ei ole luokaton idea ja on järjestettykin - mielestäni CMoNissa oli jonkinlainen linkki tällaiseen aikoinaan. En tosin tiedä, kuinka siinä kävi. Salava tai Bare muitavat varmaan paremmin.
Idea on kyllä ihan hauska, vaatisi varmaan vain suht' lyhyen ajan erien välillä, esimerkiksi neljä viikkoa. Muuten mielenkiinto saattaisi kadota totaalisesti?
Idea on kyllä ihan hauska, vaatisi varmaan vain suht' lyhyen ajan erien välillä, esimerkiksi neljä viikkoa. Muuten mielenkiinto saattaisi kadota totaalisesti?
Le coeur a ses raisons que la raison ne connaît point. - Blaise Pascal, Pensées, 277
Totta, aika tulisi vastaan. No, jos tuosta kisasta tekisi silkkaa murhaa, niin voisi yhden erän rutistaa kahteen päivään. Siis aivan foors major -tilanteessa, jota ei varmaan tule. Kuka haluaisi yöt läpeensä maalata silmät sikkurassa ja litroittain kahvia/kokista mahassa?
...and all the whores and politicians will look up and shout "Save us!"... and I'll look down and whisper "Miees..."
-
Badruk ´eadsplitta
- Viestit: 488
- Liittynyt: To 03.04.2003 17:39
- Paikkakunta: Parola
No ilmeisesti oma ajatukseni aikarajasta olisi ydinpommi, eli heti ajattelin jotain 15-30min tai jopa tunti jolloin voisi kilpailun käydä jossakin tapahtumassa paikan päällä, mutta ilmeisesti on liian lyhyt aika. Mutta ainakin nähtäisiin huippu maalarit laatu/aika suhteessa
Meitä on moneen junaan ja osa jää vielä asemallekin.
-
The Scientist
- Viestit: 736
- Liittynyt: To 12.06.2003 12:57
Sillehän on jo oma kilpailunsa, speed painting nimittäin. Tosin sitäkin voisi soveltaa tuohon konseptiin. Ei kuitenkaan hassumpi idea.IGCaptainLegolas kirjoitti:No ilmeisesti oma ajatukseni aikarajasta olisi ydinpommi, eli heti ajattelin jotain 15-30min tai jopa tunti jolloin voisi kilpailun käydä jossakin tapahtumassa paikan päällä, mutta ilmeisesti on liian lyhyt aika. Mutta ainakin nähtäisiin huippu maalarit laatu/aika suhteessa
"I don't know what I want, but I know how to get it."
Tuo tekisi kisasta vieläkin hurjemman, eikä haittaisi yhtään. Ehkä muutama tunti... Tosin jos tuo järjestettäisiin jossakin turnauksessa tms, niin ne kypermaalaajat, jotka tuohon osallistuisivat, eivät voisi osallistua muuhun tapahtumaan laisinkaan. Tämäkin on varmaan jotenkin järjestettävissä.IGCaptainLegolas kirjoitti:No ilmeisesti oma ajatukseni aikarajasta olisi ydinpommi, eli heti ajattelin jotain 15-30min tai jopa tunti jolloin voisi kilpailun käydä jossakin tapahtumassa paikan päällä, mutta ilmeisesti on liian lyhyt aika. Mutta ainakin nähtäisiin huippu maalarit laatu/aika suhteessa
...and all the whores and politicians will look up and shout "Save us!"... and I'll look down and whisper "Miees..."
Tai vaihtaa skaalaaweis kirjoitti:Tuo muutama tunti ei riitä kyllä minkään maalaamiseen. jonkun rivimiehen ehkä ehtisi maalata tuossa ajassa just ja just. Noh sitten täytyisi toteuttaa tuo rivimiehillä.
https://middleagedstrategybattlegamers.home.blog/ <- Turun suunnan LOTR pelaajien blogi
Niin tämähän voisi olla vaikka siinä kuvitteellisessa alkusarjassa, jossa 10 sierainparia maalaa figuja. Finaali olisi sitten vähän enemmän aikaa vievä, vaikka 10 tuntia tai sinnepäin.Lateksimajava kirjoitti:No mutta jos kilpailussa olisi monta erää, niin eikö muutama niistä voisi kestää vain n. 2-5h? Ei mielestäni ihan huono idea, sillä nähtäisiin, kuinka ihmiset maalaavat figunsa lyhyessä ajassa. Sitten loppuerät kestäisivät enemmän niin saisi vähän enemmän ajatella ja suunnitella.
Periaatteessa tämä vois olla mahdollista järjestää jossain parikolme päivää kestävässä tapahtumassa, mutta yhden päivän juttu olis vähän vaikeampi..
...and all the whores and politicians will look up and shout "Save us!"... and I'll look down and whisper "Miees..."
No joo. Kyllähän tuo menis, mutta kuka jaksaa ryhtyä moiseen? Voishan se olla aika extremeä mutta melkoista rääkkäystä. Eikä välttämättä kauhean tervettä vaan lipittää kahvia ja kokista ja pysyä valveilla. No, xtremeä pitää aina olla.. 
...and all the whores and politicians will look up and shout "Save us!"... and I'll look down and whisper "Miees..."
Te ootte hulluja. Itse olisin ihan tyytyväinen yhteen tunnin pituiseen "speed" painting erään. Joku kymmenen tuntia on kuitenkin niin pitkä aika, ettei kukaan jaksaisi sellaista lähteä järjestämään ja jossain ropeconissakin se menis päällekkäin about kaikkien päivän tapahtumien kanssa, joka puolestaan verottaisi osallistujia vielä lisää.
Tosiaan joku monen erän maraton maalauskisa, jossa finaali veis kymmenen tuntia, vaatisi kyllä muhkean rahapalkinnon päävoitokseen ennen kuin osallistujia saataisiin tarpeeksi.
Tosiaan joku monen erän maraton maalauskisa, jossa finaali veis kymmenen tuntia, vaatisi kyllä muhkean rahapalkinnon päävoitokseen ennen kuin osallistujia saataisiin tarpeeksi.
And they wonder how he dealt with stress so well..
Tunnis ehtisin maalata pohjamaalit
Mutta kyllä sitä ihminen mieluusti 10 tuntia maalaa pienemmänkin palkinnon toivossa. Minä ainakin. Maksimi mitä on tullu putkeen yhtä figua maalattua on 6 tuntia. Tuo ois kyllä mahtava tuo kuka jaksaa maalata kauiiten.
[11:24] <Dalamar> äiti ilmeisesti pitää minua seksiorjana
-
Goblin fan
- Viestit: 357
- Liittynyt: To 27.05.2004 20:56
-
baretul
Jep the miniaturespagella tollanen kilpailu on joskus ollu, en muista onko tota viimestä rundia pidetty. Toi oli siis nettikilpailu:
http://theminiaturespage.com/workbench/?id=159241
Ideana ihan hyvä, mutta kukaan ei jaksa vetää noin hirveetä putkea, tohonki kisaan odotettiin nimekkäitä osallistujia, jotka kaikki sano että eivät jaksakkaan kun tajusivat että edes kaksi kolme kierrosta on liikaa. Mieluiten monet tekevät vaan omia projektejaan rauhassa ja vievät sitten kisoihin kun valmistuvat.

Andromedus
- Viestit: 1968
- Liittynyt: Su 06.10.2002 19:57
- Paikkakunta: Savonlinna, Itäisten arojen linnake