Grom Rautavasara, Sotaretki IV, Magiaa ja Teknologiaa

[Grom]

Näin ensiksi haluan esittää Jeshille pahoitteluni samanlaisesta otsikosta, kuin hänellä oli aikoinaan tarinassaa. Uskon hänen kuitenkin hyväksyvän pienen plagioinnin ja jos ei, niin helpostihan tämän muuttaa. Edellinen tarina ei lukijoiden mukaan ollut aivan edellisten tasoa ja toivon tämän nostaneen sitä hieman. Edellisessä valitettiin myös pituudesta ja siitä suivaantuneena tämä on jo kiitettävän mittainen. Lukekaatte.

Grom Rautavasara, Magiaa ja Teknologiaa

Kirjoittanut: Grom Hardhammer

Puusto kävi yhä harvemmaksi ja harvemmaksi. Lintujen viserrys alkoi jälleen täyttää ilmaa ja auringon valo pilkahdella läpi latvustojen. Koko ilma ja ympäristö tuntui puhdistuvan, kun Mahtava Metsä oli päättymässä. Tunkkaisuus oli tipotiessään ja raikkaat tuulenvireet kisailivat ilmassa. Metsän pimeydessä virranneet pienet jo pienessä jääpeitteessä olevat purot kävivät suuremmiksi ja nousivat kohti Urskoyta, pitkää jokea Kislevistä etelään. Sää oli mitä ihanteellisin. Oli leutoa, taivas oli pilvetön ja pieni saapuvan talven koleus piti soturin mielen vireillä. Kaiken tämän keskellä Mahtavasta Metsästä astui ulos tunkeilijoita vieraalla maalla. Raakalaismaisten vihernahkojen armeija raivasi tietään ulos johdossaan jo melko tunnettu Grom Rautavasara.
- Kaatakaa puut! Repikää ja riistäkää ne juurineen! kuului komento, kun eräs armeijan hiisijohtajista käski alaisiaan tiukalla äänellä.
Taivaalla lentelevät haukat saivat todistaa armeijan suuruutta. Valtava örkkien virta jatkui jatkumistaan ja kaiken kokoisia ja näköisiä vihernahkoja astui päivänvaloon raahaten perässään tonneittain puuta, kiveä ja rautaa. Maahiset, hiidet ja örkit käyttivät apunaan kaikkea mahdollista pumppuvankkureista lihasvoimaan ja näytti siltä, kuin koko Mahtava Metsä olisi kaadettu ja raahattu Urskoyn rannoille. Ahertavien örkkien ääni ja voipuneiden hiisien tuskanhuudot kaikuivat pitkälle, mutta joki oli loistava äänieriste. Sen pauhu ja kuohu peitti alleen muun melun ja esti Kislevin asukkaita kuulemasta lähestyvää vaaraa. Grom Rautavasara asteli aggressiivisena joen rantoja ja tähyili kohti kauempana siintävää suurkaupunkia ja osoitteli sitä sormellaan puhuen samalla vierellään kulkevalle örkille. Punainen töyhtö hänen kypärässään heittelehti rajusti vilpoisessa tuulessa, mutta itse örkki seisoi vakaana kuin kallio.
- Tonne! Tonne me samperi ryysätään sellasella voimalla ja tahdolla, että Kislevin korkeet ja kauan kestäneet muurit sortuu, Grom uhosi Jorgille, joka nyökytti päätään innokkaana.
Grom oli Kaghed Keltasilmän ja Jorgin kanssa käytyjen lyhyiden neuvottelujen jälkeen päätynyt siihen tulokseen, että yllätyshyökkäys Kisleviin olisi paras vaihtoehto päästä ylittämään Urskoy, sillä Kislevissä sijaitsi suurin Urskoyn ylityspaikka. Kaghed valvoi sillä hetkellä sotakoneiden valmistumista, joita suurin osa armeijasta oli komennettu työstämään. Katapulttien – joita vihernahat kutsuivat lobbareiksi, ballistojen – joista käytettiin nimeä keihässukka ja tuomiopäivän laitteiden määrä - joiksi Grom näitä hiisiä ampuvia koneita kutsui - tulisi olemaan valtaisa ja siten Grom aikoi murtaa mahdollisimman paljon Kislevin vakaasta puolustuksesta. Viimeksi Averheimissa Klaus Branhamin aikaan Grom muisti käyttäneensä tuomiosukeltajia eli hiisiä, jotka ammuttiin ilmojen halki tekemään mahdollisimman paljon tuhoa vihollisjoukossa. Tällöin nämä olivat olleet melko epävarmoja virityksiä. Jorg järjestäisi rynnäkköjoukot paikoilleen, joilla tehtäisiin isku Kislevin porteista sisään ja murrettaisiin vastarinta. Dubrok Snisbagin joukkoineen Grom oli komentanut partioimaan rantoja ja eliminoimaan mahdolliset Kislevin tiedustelupartiot. Hän tiesi, että Snisbagilla oli erikoinen taito selviytyä tukalistakin tilanteista, mutta taistelussa tämä pelkurimainen hiisi olikin sitten täysi tunari. Tämä mielessään Grom olikin antanut Snisbagille suuren määrän hiisiä. Ni’Gobblasta ei ollut kuulunut mitään sitten Mahtavassa Metsässä tehdyn hajaantumisen ja Grom pahoin pelkäsi, että tämä nokkela yön hiisi oli eksynyt tuohon synkkään metsään lopullisesti. Grom käänsi jälleen katseensa Kisleviin. Sen yllä kaupungin savupiipuista nousevat kapeat savunorot tekivät kodikkaan vaikutelman ja kislevitit istuivat kotonaan tai liikkuivat kaupungilla askareittensa parissa pahaa aavistamatta. Kislevin sotajoukot olivat voimakkaita ja hyvin koulutettuja, mutta Grom uskoi kuitenkin, että hänen valtaisa örkkiarmeijansa murskaisi Kislevin sotavoimat ylivoimansa, kestävyytensä ja ennen kaikkea Kaghedin lupaileman yllätysedun turvin. Hän lähti pitkin askelin harppomaan kohti Kaghed Keltasilmää Jorg vanavedessään. Hän kulki ohi valtaisan villiörkkijoukon, jonka Habaz da Eata’ oli tuonut mukanaan Etelänmailta. Alussa Gromilla oli ollut omat epäilyksensä ja ennakkoluulonsa näitä erittäin tyhmiä serkkujaan kohtaan, joiden johtaja tuntui olevan mielettömyyden huippu. Hänen ennakkoluulojaan näitä vähäpukeisia ja itsensä yltä päältä maaliin tuhrivia örkkejä kohtaan lisäsi kymmeniä vuosia sitten käyty sota viidakoissa, joissa Urgoth Pääkallonmetsästäjä oli aiheuttanut melkoista vaivaa Gromille ja hänen armeijalleen, joka oli tuolloin vain murto-osa hänen nykyisestä mahdistaan. Habaz da Eata’n johtamat villiörkit olivat kuitenkin olleet loistavia kahdessa taistelussa, joissa ne olivat Gromin rinnalla taistelleet. Etenkin Vehmailla Kukkuloilla käyty taistelu Talabeclandin herttuan johtamaa ihmisarmeijaa vastaan oli ollut villiörkkien suvereenia näytöstä. Gromin täytyi myöntää, että Habaz da Eata’ oli silloin ottanut kentän haltuunsa johtajan ottein. Ainoa asia joka Gromia villiörkkien kokoonpanossa ihmetytti oli mustaörkki, joka kulki Habaz da Eata’n rinnalla tai ainakin lähistöllä lähes aina. Grom uskoi, että tämän rumpuja paukuttava mustaörkki oli villiörkkien johtajan aivot.
- Mihis sä nyt? kysyi Jorg, kun Grom käänsi kulkunsa äkkiseltään villiörkkien suuntaan.
- Käyn jututtaan tota mustiaista tuolla, Grom sanoi osoittaen mustaörkin suuntaan.
Tämä näemmä huomasi Gromin lähestyvän sormi ojolla ja nousi seisomaan mulkoillen jurosti lähestyvää pomoaan.
- Hei sä! Tuuhan tänne! Grom komensi.
Habaz da Eata’ katsoi mielipuolisesti ruoka suusta putoillen, kun hänen toverinsa vedettiin sivummalle. Grom talutti mustaörkkiä jonkin matkaa ja pysähtyi sitten.
- Meitsi rupes todellakin funtsii, et mitä tollanen mustiainen tekee noitten idioottien leirissä. Mikä sun nimi on? Grom kysyi.
- Borog… Borog Luunmurtaja, mustaörkki vastasi rauhallisena matalalla äänellä.
- Miten helkutissa sä jouduit villiörkkien kaa samaan posseen? Grom jatkoi.
- No se on pitkä tarina se. Sanotaan, että meitsi synty mustaörkkinä, mutta kasvo villiörkkinä, Borog piti hetken tauon kunnes jatkoi: - Kaikkihan se tietää, että mustaörkit on vahvempii, älykkäämpii ja parempii, ku muut. Etenkin villiörkit. Mä luulen että mullon aikasta hyvä sauma vaikuttaa tän villiörkkiarmeijan menoihin. Meitsi vaan puhuu Habazille ja se tekee mitä mä sanon. Kunhan pääsee tappaan, selitti Borog ennakkoluulottomana.
Grom katsoi hetken mustaörkkiä ja kääntyi sitten poispäin.
- Vaikuttavaa, sanoi Grom nyökytellen ja poistui hyväntuulisena.
- Varo vaan poika puuhias. Tommosen lössin paimentamiseen tarvitaan kykyjä. Tai muuten se karkaa tietsä käsistä, sanoi paikalle jäänyt Jorg.
Hetken aikaa vielä seisoskeltuaan hän jatkoi naurahtaen.
- Mutta kuka vaan on parempi, kun toi psykopaatti.
Borog naurahti myös ja Jorgin poistuttua Gromin perään lähti hänkin takaisin villiörkkien pariin. Samalla hän vilkaisi pohjoiseen ja näki hitaasti, mutta uhkaavasti lähestyvän pilvirykelmän.
- Tuleepi lunta, hän tokaisi itsekseen.

Kaghed Keltasilmä katsoi silminnähden tyytyväisenä nopeasti valmistuvaa sotakoneiden määrää.
- Se kiven murtuva ääni, ne tuskanhuudot, se tuho ja kaaos, hykerteli Kaghed käyskennellessään valmiiden tai vaiheessa olevien sotakoneiden keskellä.
Kertaakaan hänen ei ollut tarvinnut rusikoida yhtäkään vihernahkaa, sillä soturit tekivät työtä innolla. Heistä huokui taistelutahto ja halu vuodattaa vihollisen verta. Örkit, hiidet ja maahisetkin olivat saaneet puhtia päästyään pois painostavasta metsästä ja avoimeen tilaan. He pystyivät pitkiin aikoihin näkemään kymmentä metriä pitemmälle ja tiirailla taivaisiin. Tähän ei kuitenkaan kenelläkään ollut aikomusta ruveta, sillä tulevan taistelun pystyi lähes jokainen tuntemaan. Grom Rautavasara teki ”mittauksia” ja tähyili kohti järven toisella puolella siintävää kaupunkia sekä Kaghed Keltasilmä oli komentanut rakentamaan sotakoneita. Älykkäimmät pystyivät olettamaan, että koska sotakoneita ei ole järkeä raahata pitkiä matkoja, oli taistelun määrä käynnistyä lähimailla. Sotureiden keskuudessa liikkui huhu, että oltaisiin Kislevin lähellä. Toisaalta, joku oli myös pistänyt liikkeelle huhun, että pian saavuttaisiin Cathay-nimiseen valtakuntaan, joten soturit olivat melko epävarmoin mielin, mutta innokkaina joka tapauksessa. Kaghed kuunteli huvittuneena takanaan työskentelevien hiisien keskustelua.
- Mä oon kuullu, että ne Cathayn jäbät on jotain saakelinmoisii salamurhaajii ja ihan helkutin kunniakkait hemmoja, sanoi ensimmäinen jännitystä äänessään.
- Usko jo. Ne yrittää vaan huijata meitä. Oikeesti ollaan varsin jossakin korvessa tappamassa haltiahihhuleita ja partaperseitä. Eiks ne oo frendei keskenään? mietiskeli toinen.
- Älä höpise omias. Sano mun sanoneen, ni Kislevi tää on. Ja siellä on muuten kylmä. Meitsi on kuullu…
- No niin! Jatkakaa työtä vetelykset! Mä osaan kyllä käsitellä tollasii ruipeloita ja teikäläisillä ei oo varaa niinku chillailuun, keskeytti Kaghed seurustelutuokion ja hiidet olivat salamana takaisin sotakoneen parissa.
Kaghed ei voinut olla virnistelemättä kuunneltuaan hiisien keskustelua. Ehkäpä oli Gromilta hyvä idea olla paljastamatta armeijalleen määränpäätä. Tai ainakaan hiisille. Kaghed pysähtyi yhtäkkiä ja pudisteli päätään. Mitä hän oikein ajatteli? Hänhän ajatteli jo kuin örkki. Mitä vikaa hiisissä oli? Kaghed jatkoi matkaansa ajatuksissaan ja oli törmätä Gromiin tämän astuttua hänen eteensä.
- Ai terve. Mikä fiilis? kysyi Kaghed hieman hämillään.
- Ei tässä mitään. Hyvältä näyttää. Mitenkä masiinat? Grom vastasi.
- Hyvinhän ne. Saadaan iltaan mennessä kasaan jokanen. Kuulehan, mä oon vähän pohtinu ja tullu siihen tulokseen, että olis bueno jos me tehtäis hyökkäys yön pimeydessä. Saatas siirrettyy koneet huomaamatta lähemmäs ja jos oltais ihan hiljaa niin saatas ihan mahtavaakin mahtavampi yllätysetu, Kaghed selitti.
Grom näytti innostuneelta oli vastata jotain, kun paikalle pyyhälsi tavalliseen tapaan hätääntynyt Snisbag. Pitkä matkan päässä ratsastivat vasta hänen joukkonsa. Grom pystyi huomaamaan, että tämä joukko oli ollut taistelussa. Hän katsahti Snisbagia kulmat koholla ja sormet nyrkkiin puristuen. Snisbag sopersi jotain käsittämätöntä hyökkäyksestä, ihmisistä ja pitkistä peitsistä, kunnes pökertyi Gromin jalkojen juureen.
- Ja tääkö on meiän hiisien toiseks arvokkain pomo? kysyi Kaghed epäuskoisena huvittunut hymy kasvoillaan.
- Valitettavasti, Grom vastasi kohauttaen olkapäitään.
Hän muisti miten Dubrok Snisbag oli paikkansa saavuttanut. Ensi tämä oli ”löytänyt” kauan kadoksissa olleen Gromin ja jonkin ajan päästä myös kadoksissa olleet Uskolliset. Niinpä Grom oli kohottanut tämän hiiden johtopaikalle hänen armeijassaan. ”Ei hiisi hiidestä eroa” hän oli tuolloin välinpitämättömänä ajatellut, mutta oli muuttanut mielensä tapahtumien edettyä. Paikalle saapuneesta hiisijoukosta yksi ratsasti esiin vauhkoa suttaan rauhoitellen.
- Oltiin pikku kahakassa viiden ihmisratsastajan kanssa. Ne käytteli samperin murhaavasti niitten peitsiä ja tappo meiän joukoista viis, ennen kun saatiin ne hengiltä. Ykskään ei päässy pakenemaan. Meitsi piti huolen siitä, puhui möreä-ääninen hiisi omahyväinen hymy kasvoillaan.
- Hienoa! Hyvin tehty. Tärkeintä on, että saadaan yllätysetu eikä ne perskutan kislevitit hokaa meitä, sanoi Grom tuottaen hiidelle pettymyksen ollessaan tiedustelematta mitä hienoa hiisi oli saanut aikaan.
Kädenheilautuksella hän antoi hiisille luvan poistua. Ratsastajat olivat luultavammin olleet Kislevin ritareita, joita sopi karttaa. Ennen Grom ei ollut kohdannut Kislevin sotureita, mutta juttuja näistä kulki Pahamaiden kapakoissa kiitettävästi. Grom ihmetteli, miksi nämä olivat olleen vain viiden ratsastajan ryhmässä. Epäilys alkoi kalvamaan Gromin sisuksissa. Hetken hiljaisuuden jälkeen Kaghed puhkesi puhumaan.
- Tossakin olisi muuten enemmän ainesta pomoks, ku pelkuri Snisbagis’.
Grom nyökäytti päätään ja potkaisi maassa makaavaa Snisbagia. Tämä hörähti typerästi ja käänsi kylkeään. Kaghed ei pystynyt pidättämään nauruaan ja myös Grom remahti hetken kirottuaan nauramaan.
- Jos ei muuta, ni ammutaan toi paska Kisleviin ekalla lennolla, pystyi Grom sanomaan hekotuksensa keskeltä.
Hetken aikaa nämä kaksi sotakonkaria vielä vitsailivat toverillisesti keskenään, kunnes alkoi sataa lunta. Kaghed kirosi kovasti ja ryntäsi takaisin sotakoneidensa luo. Hän ryhtyi päästämään ilmoille komentoja koneiden suojaamiseksi, vaikka varmasti tiesikin että pieni lumisade ei tekisi pahaa vankoille katapulteille. Hän oli vain niin ihastunut aikaansaamiinsa tuotoksiin. Grom kiirehti telttaansa, jonka hän oli taannoin pystyttänyt hiisivoimin ja istahti odottamaan iltaa, jolloin alkaisi jälleen yksi ratkaisevista taisteluista Gromin sotaretkellä. Hän piti tätä tulevaa ottelua jopa aikaisempia tärkeämpänä. Kaghedin puheiden mukaan Kislevin jälkeen ei olisi kuin ryösteltäviä kyliä ja pikkuheimoja voitettavana. Grom päätti saman tien ottaa pienet nokoset, jotta kylmyys ei tulisi vaivaamaan häntä yhtä pahasti.

- Katsokaapa tätä, kuiskasi Alex von Teichmann hämmästyneenä matkakumppaneilleen.
Seurue oli matkannut nopeasti läpi Mahtavan Metsän viimeisten salojen ja saavuttanut örkkiarmeijan pimeän tullen. Haltiat olivat taitavilla pyydystystaidoillaan ottaneet kiinni itselleen kelpo hevoset, joten he olivat päässeet etenemään vielä ratsastusvauhtia. Nyt he olivat kyyristyneinä metsän kasvillisuuden ja tiheiden pensaiden suojissa ja tarkkailivat valtavaa örkkien työmaata.
- Sotakoneita hirvittävä määrä, sanoi Nargelrin.
- Tätä minä hieman arvelinkin, puhui puolestaan Telcon.
Vihernahoilla oli kova kiire peittää koneita juuri alkaneelta lumisateelta.
- Luulevatkohan nuo typerykset, että lumi vahingoittaa koneiden metallipintoja? sanoi Uwe ivallisesti tuhahtaen.
- Ei niistä koskaan tiedä, tokaisi Frantizek.
Seurue lähti yksissä tuumin hiipimään metsän rajaa myöten tavoitteenaan löytää paikka, josta he pääsisivät örkkien huomaamatta pujahtamaan Kisleviin. Pimeys turvanaan he ohittivat valtavia laumoja örkkejä ja hiisiä sekä eräänlaisen teltta-alueen. Grom Rautavasaraa ei näkynyt.
- Näin läheltä tarkasteltuna tämä armeija on valtavan sijasta käsittämätön, lohkaisi Frantizek.
Muut olivat hiljaa. Jopa ratsut, joita Swarch sekä Adolf taluttivat syvemmällä metsässä. He hiipivät kenenkään huomaamatta hiljaisessa yössä. Pilvet olivat peittäneet kuun ja ainoa valonlähde olivat örkkien soihdut ja taivaalla tuikkivat tähdet. Ainoat äänet olivat työmaalta kaukaisina kuuluvat örkkien aherruksen huudot ja murahdukset sekä jonkin matkan päässä virtaavan joen pauhu.
- Nyt olkaa hiljaa! Tuolla on peikkoja, tiuskaisi Telcon osoittaen sormellaan toisaalle.
Alex käänsi päänsä ja näki kolme isokokoista ja puistattavan pahanhajuista peikon hahmoa ja niiden läheisyydessä seisovan örkin mustan hahmon. Alex oli saanut käsityksen, että vaikka peikot armottoman tyhmiä olivatkin, oli niiden kuulo tarkka. He hiipivät äännähdystäkään päästämättä pitkän matkan kauemmas peikoista. Pahaksi onneksi haju vaikutti kuitenkin ratsuihin. Levottomina ne korskuivat, vaikkakin hiljaa, mutta peikkojen kuulo oli todellakin hyvä. Ne alkoivat öristä ja tömistellä nurmea jaloillaan. Niiden kesyttäjä oli heti valppaana kohottaen valtavan lekansa valmiusasentoon käsilleen. Alex kirosi hiljaa ja nopeutti vauhtiaan.
- Kukas siällä . Samperin maahiset, ku tungette pikkusen päänne joka paekkaan. Mun röllit saattaiski digata maahispaistosta, mörisi kesyttäjä ja lähti nilkuttaen kohti metsää.
Frantizek pysähtyi hetkeksi kauhuissaan tuijottamaan lähestyvän örkin kuvottavaa ulkonäköä.
- Olen aina tiennyt, että örkit ovat rumia, mutta tuolle ei löydy käsitettä, sanoi tilealainen silmät pyöreinä ja lähti kompuroiden jälleen eteenpäin.
Peikot olivat isäntäänsä nopeampia ja niiden eteneminen kuului jo pensaiden kahinana ja oksien katkeamisina seurueen perästä. Jokainen tiesi, että jos peikkoja vastaan ryhtyisi taistelemaan, joutuisi melko pian alakynteen. Niinpä he kiiruhtivat vauhdilla eteenpäin. Yhtäkkiä heidän takaansa kuului äänekäs örähdys, joka herätti kaikkien huomion. Alex käänsi katseensa ja pysähtyi niille sijoilleen. Swarch oli jälleen jäänyt suorittamaan sankaritekoja. Nuorukainen oli iskenyt miekkansa yllättyneen peikon kylkeen ja haavasta valui vihertävää limaa Swarchin miekkaa pitkin tämän käsille. Haavoittunut peikko käänsi hitaasti katseensa honteloon ihmisolentoon ja riuhtaisi ärsyyntyneenä miekan kyljestään. Swarch joutui hellittämään otteensa miekasta ja kaatui selälleen maahan peikon jäädessä mulkoilemaan häntä. Alex oli nopeasti ajan tasalla.
- Adolf! Hae hänet! Nopeasti! hän huusi metsän suojissa havosten olevalle Adolfille.
Nopeasti metsiköstä kuuluikin laukan äänet. Neljä haltiaa olivat ällistyttävällä vauhdilla virittäneet jousensa ja tähtäsivät ne kohti peikkoa, joka kohotti nuijaansa iskeäkseen Swarchin hengiltä. Nuolet lähtivät matkaan peräkkäin vain murto-osan viiveellä ja iskeytyivät tarkasti peikon ylisuureen päähän. Yksi kimposi pois kovasta suomusta, mutta kolme upposivat sitkeään lihaan. Swarch kierähti tilanteen huomattuaan alta pois ja tarttui miekkaansa. Hän oli iskeä peikolta jalan irti, kun Adolf tarttui häneen ja kiskaisi hänet ratsunsa selkään. Kaksikko poistui paikalta peikkojen jäädessä ihmettelemään maassa makaavaa toveriansa. Äänettömyys oli mennyttä, joten seurue lähti laukaten ohittamaan örkkileiriä, jonka suurin osa oli kuitenkin jo takanapäin. Toisaalla Sharkuz asteli haavoittuneen peikkonsa luo ja kyyristyi tämän ylle. Tapahtui jotain käsittämätöntä, jota kukaan ei nähnyt, ja pian peikko nousi maasta päässään vertavaluvat haavat, mutta elossa ja lauhkeana.

He olivat selvinneet täpärästi peikkojen hyökkäykseltä, mutta olivat kuitenkin herättäneet örkkien huomion. Heidän täytyisi nopeasti saapua Kislevin muurien suojaan, jos he aikoisivat välttyä vihernahkapartioiden kohtaamiselta. Swarch oli nyrjäyttänyt ranteensa, mutta vakavammalta oltiin selvitty. Alexi tutki kynttilän valossa karttaa ja totesi Kislevin olevan vain tunnin ratsastusmatkan päässä.
- Olemme siellä keskiyön aikaan. Swarch, mitä sinä oikein ajattelit? Alex käänsi katseensa nuorukaiseen.
- Siinä oli strategisesti loistava paikka iskeä, tyytyi Swarch vain vastaamaan ja käänsi katseensa keskustelun loppumisen merkiksi.
Alex pyöräytti silmiään ja keskittyi hänkin vain ratsastamiseen ja suuntaamiseen kohti matkan päässä kohoavaa Kisleviä.
- Pitkä hiljainen tunti luvassa, tokaisi Uwe Frantizekille, joka hymähti suupielet nytkähtäen.

Grom herätettiin ennen kuin hän oli saanut kunnolla edes nukuttua.
- Mitä nyt! Grom ärähti hiidelle, joka oli häntä häirinnyt.
- Tuolla loppupäässä tapahtuu jotakin. Kannattais varmaan mennä tsiigaa, ehdotti hiisi.
Grom nousi vastahakoisesti olemattoman huopansa päältä ja lähti kypärä vinossa talsimaan kohti leiripaikan loppupäätä. Aluetta jonne useimmat maahiset oli komennettu sekä myös Shark peikkoineen. Grom näkikin Sharkin tumman hahmon nilkuttavan häntä vastaan peikot kannoillaan karkottaen täten jokaisen maahisen sadan metrin säteeltä. Grom heilautti kättään epämuodostuneelle örkkikonkarille. Shark oli pestautunut Gromin armeijaan viime hetkillä ja oli ollut aika kova luu käydyissä taisteluissa. Peikot olivat tietenkin Sharkin valvonnan alla toimineet moitteettomasti, mutta vielä kun kesyttäjäkin käytteli suurta lekaansa tappavasti, niin joukko oli vaikeasti voitettavissa ja ihmiset eivät siihen vielä olleet pystyneet.
- Mitä se hämminki oikein oli? kysyi Grom.
- Noi räkänokat hermostuu ihan turhasta. Pari hirvee oli erehtyny liian lähelle meikäläisen röllejä ja näähän ei siitä tykänny. Eivätpä saaneet sarvipäitä kinni, mutta kauhee metakka siitä kuiteski synty. Sanoisinko et väärä hälytys, kertoi Shark huolettomana.
Grom tarkasteli hetken Sharkin vääristyneitä kasvoja ja pudisti sitten päätään.
- Mä taian lähettää sinne pari yksikköö örkkei. Ettei tarttis herätä koko ajan metsän elukoitten takia, hän sanoi ja poistui tympääntyneenä paikalta.
Jokin vaivasi Gromia hänen palatessaan teltalleen. Hän ihmetteli miten kaksi hirveä vaikutti suureen määrään maahisia niinkin voimakkaasti. Ehkä lähestyvä taistelu kiristi pienimpien vihreänahkojen hermoja sen verran, että mikä tahansa epätavallinen tapahtuma sai ne hermoilemaan. Nopeasti Grom kuitenkin unohti nämä huolensa ja unohti samalla myös örkkien lähettämisen Sharkin seuraksi. Hän painautui takaisin huovalleen ja toivoi saavansa nukkua edes hieman ennen keskiyötä. Ilta oli jo pitkällä ja pimeys oli jo lähes kosketeltavaa. Grom ehti kuulla vielä Kaghedin käheä-äänisiä komentoja ennen kuin vaipui uneen yllättävän nopeasti.

Jossain Karak Ungorin länsipuolella kuollut marssi. Iso epäkuolleiden armeija johdossaan kolme vaikuttavaa hahmoa oli edennyt ällistyttävällä vauhdilla eteenpäin Sylvaniasta Maailman Reunain Vuorten juuria pitkin kohti Kisleviä ja Grom Rautavasaraa. Ainoa yhteenotto oli tapahtunut Punanaamat-klaanin hiisien kanssa, mutta taistelu oli ollut silmänräpäyksessä ohi. Pienehkö joukko hiisiä oli varmasti ollut matkalla Grom Rautavasaran armeijan täytteeksi paikkaamaan niitä vähäisiä menetyksiä, joita taistelut ihmisiä vastaan olivat tälle örkkiarmeijalle aiheuttaneet, mutta epäkuolleet olivat kuitenkin nopeasti päättäneet tämän joukon matkanteon. Patrick Sieluton oli koonnut suuret määrät zombeja, luurankoja ja kalmoja eri puolilta Sylvaniaa, mutta hänen alaisiaan olivat myös suuret Sylvanian susilaumat sekä armeijan mukana matkaavat ylänlölepakkoparvet. Hautakuningas Sesram teki matkaa koristeellisissa vaunuissa ja hänen pieni armeijansa koostui suurimmaksi osaksi Arabian luurangoista ja luurankoratsujen vetämistä vaunuista. Oli joukossa oli muutama hautaskorpionikin, mutta kaiken kaikkiaan Sesramin armeija oli pienuudessaan ollut pettymys Patrickille. Patrick oli maalaillut mielessään kuvia valtavasta armeijasta, joka olisi vetänyt vertoja hänen omalle voimalleen. Näytti siltä että tämä hautakuningas olikin vain pieneen osaan kotimaillaan joutunut katkeroitunut luurankoherra ja siksi suostunut mahdottomaksi pidettyyn liittoon vampyyrin kanssa. Yksi asia oli Sesramin armeijassa kuitenkin ihailtavaa. Luurangot pysyivät kuosissa erikoisen hyvin. Lähes mykkä ja armottoman vakava Sesram oli tuonut Arabiasta mukanaan yllättävän liittolaisen. Elävän ihmisjohtajan, jolla oli komennettavana varteenotettava armeija. Ramzi Hagrab-Ghrabi oli synkkä arabialaismies, jonka heikkoa mieltä tutkailemalla Patrick oli huomannut miehen menettäneen uskonsa elämään. Hänelle oli tapahtunut jotain traagista, jota Patrick ei ollut pystynyt selvittämään, mutta Hagrab-Ghrabi ei pystynyt lopettamaan päiviään vaan roikkui elämässä kiinni vain kuoleman pelosta. Mies oli myös erittäin turmeltunut. Patrick huomasi tämän syyllistyneen kaikenlaiseen huumaavien kasvien kokeiluun, runsaaseen alkoholilla juhlintaan sekä palkkamurhiin ja tämän ympärillä liehakoi aina joukko kauniita arabineitoja, joiden kanssa mies irstaasti huvitteli. Arabin komennossa ratsastivat sapelein varustautuneet valkoisiin pukeutuneet soturit, salamurhaajat sekä salaperäiset etelän taikurit. Patrick oli tyytyväinen armeijaansa ja hänen pettymyksensä Sesramiin kaikkosi tämän tuotua mukanaan eläviä sotureita, jotka olivat kestävämpiä, kuin luurangot ja zombit ja epäilemättä taitavia taistelijoita. Grom Rautavasaran armeija tulisi kokemaan kauhistuttavan tappion. Hänen pahin painajaisensa oli matkalla hänen luokseen tekemään selvää jokaisesta saastaisesta ja typerästä vihernahasta.

Sotakomentaja Oleg Owylsk näki jotain pienen matkan päässä Kislevin muureilta. Hänen tarkat silmänsä erottivat ratsastajia, jotka tulivat kovaa vauhtia kohti vankkaa porttia vailla pelkoa. Vaikka oli pilkkopimeää, Kislevin muureilta kantautuva valo paljasti matkaajat. Owylsk tarkkaili seuruetta, joka oli julkeasti ratsastanut aivan heidän muuriensa juurelle. Kaikki näyttivät olevan ihmisiä. Ei, vaan joukossa oli myös neljä haltiaa. Owylskin epäilyt heräsivät. Hän ei erityisemmin luottanut haltioihin. Kulkureita matkasi Kislevin läpi lähes päivittäin, mutta kymmenhenkinen seurue oli jo hieman erikoisempaa. Owylsk käski muurin harjalla partioivien sotilaiden virittää jousensa. Yksi ihmisistä alhaalla nosti kätensä ja puhui:
- Matkaamme Kisleviin rauhassa. Meillä on erittäin tärkeää raportoitavaa, jonka me haluaisimme esittää Kislevin johdolle.
Owylsk tuhahti. Kulkurien ja ryöväreiden tekosyyt olivat lähes aina samanlaisia. Tämä joukkio ei tehnyt poikkeusta. He halusivat selvästi vain ruokaa syödäkseen ja lämpimän yösijan. Haltiat olivat kuitenkin mysteeri. Owylsk oli aina luullut, että nämä jalot olennot eivät syyllisty kerjäämiseen ja kulkurielämään.
- Odottakaa! hän huusi nenäänsä nyrpistäen ja poistui neuvotellakseen ilmaantuneesta ongelmasta pajarina sillä hetkellä toimivan Yuri Skrebevin kanssa.
Pajarin huone oli vain pienen lenkin päässä ja Owylsk oli hyväkuntoisena kislevittinä äkkiä johtajansa luona. Huoneessa paloi monta kynttilää ja se oli kotoisasti ja turkiksin sisustettu. Pajari itse istui pöytänsä ääressä selkä oveen päin.
- Kaupunkiin hakee sekalainen joukko muukalaisia, herra, ilmoitti Owylsk tehden kunniaa.
- Mitä sinä tarkoitat? kysyi jo vanhemmanpuoleinen pajari edelleen kasvot poispäin käännettynä.
- Ihmisiä ja haltioita. Miehiä, naisia ja lapsia. Rähjäinen vaatetus ja osalla jopa satuloimattomat ratsut. Sanonpa vaan, että nämä ovat jonkinmoisia pakolaisia metsästä. Ehkäpä jopa kaaoksen kätyreitä. Herrani, sinuna heittäisin nämä tunkeilijat tyrmään, ennen kuin he ehtivät aiheuttaa vahinkoa. Hmm, se olisi viisas teko, Owylsk puhui vakuuttavasti.
Ovela sotakomentaja oli jälleen onnistunut tyhjentämään pajarin pään tämän omista ajatuksista ja sujauttanut paikalle hänen omia epäileviä syytöksiään.
- Olet varmaankin oikeassa. Pidättäkää tunkeilijat. Kuulustelen heitä aamun koittaessa. Nyt, ilmoita että pajari on painunut yöpuulle, sanoi Skrebev väsyneenä ja välinpitämättömän kuuloisena ja antoi läheisimmälle komentajalleen luvan poistua.
Owylsk poistui huoneesta itserakas ilme kasvoillaan ja naurahti ääneti omaa nokkeluuttaan. Kislevin hallinto oli käytännössä hänen vallassaan.

Alex odotti kärsivällisenä. Muurilta huudellut sotilas palasi pian ja jäi hiljaisena tuijottamaan seuruetta. Portit lähtivät aukenemaan hitaasti ja kolisten. Punavalkoisiin varusteisiin pukeutuneita ratsusotilaita ratsasti ulos ja ennen kuin Alex ehti ottaa askeltakaan nämä olivat piirittäneet seurueen.
- Pajarin käskystä pidätämme teidät, ilmoitti yksi sotilaista ja osoitti kädellään tietä kaupunkiin.
- Parasta vain kulkea. Emme me mitään ole tehneet. Ei hermostuteta heitä, supatti Alex hiljaa tovereilleen, jotka aikoivat vallankumouksellisesti jäädä paikoilleen.
Niinpä seurue lähti Kislevin sotilaiden saattamana kohti vankityrmiä, joiden kolkko sisäänkäynti oli lähellä pääporttia. Alex huomasi muureilta huudelleen sotilaan saapuneen heidän vierelleen.
- Ajat ovat kovat ja kaaoksen uhka suuri näin pohjoisessa. Lisäksi pajarimme on epäluuloinen ja syytä onkin. Nämä ovat vain varatoimenpiteitä, ymmärrätte kai, kertoi sotilas ja Alex nyökkäsi ymmärtäväisenä.
- Voisivat kuitenkin edes vähän paremmin kohdella. Ihmisiähän mekin olemme, tiuskaisi Frantizek.
Alex heilautti päätään haltioita kohti ja Frantizek osoitti tajunneensa. Haltiat olivat melko epätavallinen näky missä tahansa Keisarikunnan kaupungissa ja epäluuloisuus oli siksi täysin ymmärrettävää. Alex tajusi itsekin toimivansa samalla tavalla vastaavassa tilanteessa. Sitten hän vasta muisti saapumisensa syyn.
- Örkit tekevät hyökkäyksen yöllä! hän huudahti kiivaasti ja sotilaissa kohahti.
- Valehtelija! Partiomme ovat partioineet pitkältä alueelta ja yhtään vihreänahkaa ei ole nähty lähimainkaan. Olen toki kuullut lähestyvästä Rautavasarasta, mutta ei hän toki täällä vielä ole. Pötypuhetta roskaväeltä. Heittäkää heidät tyrmään. Palaamme asiaan aamunkoitteessa toivottavasti hieman järkevimmin mielin, raivosi sotilas, joka oli vasta hetki sitten jutellut Alexin kanssa ymmärryksestä.
Alex yllättyi tästä vastalauseesta, niin kovasti ettei ehtinyt estää tovereidensa reaktiota. Frantizek kiskaisi ohuen miekkansa ja viilsi vierellään ratsastavaa sotilasta. Uwe mäjäytti nuijansa toiseen ja Stine törkkäsi kolmannen ratsailta. Nopeasti heidät kuitenkin taltutettiin ja kiskaistiin tyrmiin. Puhunut sotilas jäi katselemaan ulkopuolelle tyytyväinen ilme kasvoillaan.
- Meidän täytyy päästä ulos täältä tai jäämme Rautavasaran alle. Tuolla miehellä ei ole puhtaita jauhoja pussissa, Alex huusi toisissa selleissä lojuville tovereilleen osoittaen samalla poistuvaa Oleg Owylskia.
- Nyt meillä ei ole mahdollisuutta paeta. Kenellekään ei jätetty aseita paitsi Vordaeionille hänen tarkasti kätketty tikarinsa, ilmoitti Telcon synkällä äänellä.
Hiki kohosi Alexin ohimoille. He todellakin jäisivät örkkiarmeijan alle ellei Kislev pystyisi lyömään örkkejä takaisin. Tähän oli pakko luottaa. Hän rukoili mielessään Sigmaria ja istahti kivisen vankilansa nurkkaan. Nyt jos koskaan pitäisi Kislevin näyttää voimansa.

Samaan aikaan Kislevin syrjäkaduilla asteli tyytyväinen itsekseen viheltelevä hahmo kohti talleja. Kukaan ei nähnyt henkilöä joka iski miekkansa tallipojan selkään, valitsi pikaisesti ratsun talleista ja satuloi sen. Kukaan ei kuullut kavioiden kopinaa kivetyksellä ja vaikka kuulikin, ei siitä välittänyt. Vain muutama sotilas näki takaportin kautta poistuvan ratsastavan hahmon, mutta unohti sen hetkeä myöhemmin. Oleg Owylsk ratsasti pois ivallinen hymy kasvoillaan, jota kukaan ei nähnyt. Kukaan ei myöskään ollut tietoinen Grom Rautavasaran hyökkäystä valmistelevasta armeijasta. Kukaan muu kuin Owylsk. Niinpä Kislev nukkui lapsen untaan, kun Urskoyn toisella puolella alkoi tapahtua.

Kaghed asteli pimeässä hädin tuskin nähden asettamiaan sotakoneita yön pimeydessä. Hän tiesi kuitenkin, että koneet olivat täydellisissä asemissa. Ballistat Kaghed oli asettanut lähemmäs portteja, sillä niillä tähdättäisiin eläviin kohteisiin, jotka epäilemättä hyökkäyksen alkaessa rynnistäisivät ulos porteista puolustamaan sisäänkäyntiä. Katapulteilla oli tarkoitus murtaa muureja ja ampua kivenlohkareita kaupunkiin. Tuomiopäivän laitteilla oli tarkoitus ampua vähän kaikkea, mikä ammuttavissa olisi. Ensimmäiset ammuttavat siivekkäät hiidet vikisivät laitteissa, mutta mieltä rentouttavan fungus-juoman ansiosta ne eivät olleet paniikin vallassa. Eräs yön hiisi-viljelijä oli annostellut juomaa, sillä liikaa sitä nauttineesta tulisi mielipuolinen fanaatikko. Kaghed pystyi erottamaan Jorgin johtamat rynnäkköjoukot, joiden mukana myös Grom oli viime hetkellä päättänyt marssia Uskollistensa kanssa. Dubrok Snisbagin Kaghed erotti jo äänestä ja joutui virnistämään. Tämä vikisi ja liikahteli omituisesti ja aiheutti huvittuneisuutta joukoissaan. Kaghed oli edelleen sitä mieltä, että pelkuri olisi pitänyt lähettää ensimmäisten joukossa Kisleviin ilmojen tietä. Kokenut hiisijohtaja hykerteli jälleen tyytyväisenä katsellessaan asettamiaan sotakoneita. Hyökkäyksestä tulisi täydellinen. He tekisivät jotain mihin Grimgor ei pystynyt. Vaikka kipakaksi muuttunut lumisade pisteli vihernahkojen kasvoja ja pohjoistuuli palellutti, näytti armeijan taistelutahto olevan loistava. Pidättynyttä innokkuutta oli aistittavissa, sillä jokainen halusi lopettaa moisen hiiviskelyn ja käydä toimintaan. Örkkien nyrkit kutisivat kiusallisesti. Kaikki näytti olevan valmista, kun jokainen shamaanikin oli asettunut asemiinsa valmiina loitsimaan tappavasti ja päästää mahtavista mahtavin Waaagh!-magia valloilleen. Enää odotettaisiin vain Gromin merkkiä, joka olisi sytytetty soihtu.

Villiörkkien taitava shamaani Salthu tarkkaili silmä kovana portille. Pian se alkaisi. Suuri taistelu, jossa osapuolina olisivat Kislev ja vihernahat kaikkine pienimpineenkin malleineen. Hänen osansa tulisi melko varmasti olemaan suuri, sillä hän tulisi loitsimaan pieniä taikoja muureilla ampuviin kislevitti-sotilaisiin ja siten edistämään rynnäkköjoukkojen pääsyä kaupunkiin. Aikaisemmissa taisteluissa shamaanit olivat pysytelleet melko taka-alalla, mutta nyt olisi heidän aikansa näyttää. Salthu kävi mielessään läpi helpohkoja taikoja ja sitä miten päästä yhteyteen Suuren Vihreän kanssa. Yksittäisiin ampujiin olisi parasta kohdistaa Morkin katse tai jopa aivopalo. Kesken Salthun pohdintojen pimeydessä syttyi soihdun valo ja lähes samalla hetkellä kuului valtava humahdus. Muutaman hiljaisen sekunnin jälkeen valtava jyrähdys täytti ilman. Katapulttien linkoamat kivet olivat iskeytyneet muureihin. Muurien harjalla alkoi tapahtua. Soihtuja syttyi kiivaaseen tahtiin ja ihmisten huudot kaikuivat yössä. Salthu valitsi ensimmäisen kohteensa. Soihdun heikossa kajossa hän erotti shamaanin tarkalla näöllään nuolta asettelevan sotilaan. Ensin hän kosketti sotamaalaustaan kämmenessään ja sukelsi sitten ajatuksiinsa ja aloitti työlään matkan kohti Suurta Vihreää. Hän ahkeroi ja hiki valui hänen ihollaan. Salthu oli kuitenkin loitsinut Morkin katseen niin usein, että sen loihtiminen ei tuottanut enää suurempia vaikeuksia. Villiörkkishamaani räväytti auki kiinni olleet silmänsä ja huomasi sauvansa päässä hehkuvan vihreän kajon. Hän lähetti yhdellä ajatuksella valon matkaan kohti sotilasta, joka tähtäsi jo nuolellaan allaan näkeviään örkkejä ja hiisiä. Energia sauvan päässä purkautui ja lähti yhtenä hehkuvana valojuovana kohti muuria. Se teki matkan raikkaan talvi-ilman ilman halki ja iskeytyi sotilaaseen tappaen tämän. Yhden valon välkähdyksen ja kouristuksen jälkeen sotilas makasi kuolleena muurilla lumihiutaleiden tipahdellessa tämän palaneelle ruumiille. Hänen toverinsa käyttivät vain pienen hetken kuolleen tarkkailemiseen ja tyrkkäsivät tämän sitten kylmästi alas muureilta omalle puolelleen ja hautaurakoitsijoiden hoidettavaksi. Sotilaiden täytyi pysyä kovana, vaikka he olivat juuri nähneet toverinsa kuolevan raa’an yliluonnollisen voiman toimesta. Vaikka pelko ja suru kalvoikin näiden urheiden miesten sydämiä, he olivat päättäneet puolustaa kaupunkiaan loppuun saakka. Humahdus humahduksen ja jyrähdys jyrähdyksen perään valtavat kivenlohkareet takoivat Kislevin muureja ja porttia ja tiputtivat miehiä alas muurien harjoilta. Örkkien sotahuudot raikuivat yössä ja muurinmurtaja takoi porttia. Salthu lähetti muiden shamaanien kanssa tappavia taikoja muureille, joista nyt yhä harvempi pääsi perille. Shamaanit alkoivat väsyä ja ihmisten harvat velhot olivat aloittaneet taikojen murtamisen. Salthu vilkaisi sivusilmällään portille ja näki, että pian se murtuisi ja aivan muurien juurilla lymyävät rynnäkköjoukot pääsisivät mellastamaan. Ja niin tapahtui. Muuri murtui jylisten ja ulos hyökkäsi joukko hyvin varustautuneita Kislevin ritareita. Gromin johtamina örkit kuitenkin löivät ritarit takaisin kaupunkiin ja pääsivät itse perässä. Jo entisestään kolea sää vain kylmeni ja lumisade tiheni. Taaempana odottanut loppu armeijasta lähti nyt hirvittävän melun saattamana kohti kaupunkia. Sekasorto oli saamassa valtaa ja Salthu näki, että olisi aika kammottavimman taian, mitä örkkishamaani pystyi loihtimaan. Hän aikoi kutsua Gorkin sotapolulle. Muistot tulvahtivat kirkkaina hänen mieleensä, kun hän oli ensimmäistä kertaa kutsunut mahtavaa örkkijumalaa avukseen. Hän muisti joukon vihamielisiä heimolaisia ja kalvavan vihan. Hänen mieleensä tulvahti kuva hänen opettajastaan ja isästään. Hänen päässään pyöri ja vihreä sumu valtasi hänen mielensä. Salthu vaipui hetkelliseen transsiin. Tuntui kuin ikuisuus olisi kulunut, kun Salthu havahtui ja hänen silmänsä sokaistuivat vihreästä valosta. Äkkiä valtava jytinä täytti maan. Taitava villiörkkishamaani nosti katseensa ja näki usvaisen, mutta kuitenkin niin kosketeltavissa olevan hahmon. Valtavan örkkihahmon, joka talsi kohti Kisleviä. Salthu riemuitsi ääneti, sillä hän oli onnistunut. Tunne oli ollut erilainen kuin viimeksi, mutta Gork oli saapunut. Salthu pystyi näkemään vielä muurilla seisovien sotilaiden ilmeet, kun valtava örkin hahmo lähestyi heitä nyrkit ilmassa ja karjuen.
- Ja niin Kislev tulee kaatumaan, tokaisi Salthu hiljaa ja salaperäisen ilkeä virnistys kasvoillaan lähti jumalansa perään.

- Kuuletteko? Se on alkanut, kuiskasi Alex vakavana tovereilleen.
He lojuivat kivisissä selleissä, joihin heidät oli paiskattu ja kuulivat jylyn, joka kantautui läheltä.
- Ne murtavat muurit. Tunkeutuvat kaupunkiin ja polttavat kaiken. Ne ryöväävät ja tuhoavat. Raiskaavat naiset ja juhlivat uhriensa lihalla. Ne pedot, ne hirviöt, puhui Uwe silmät kosteina.
- Pysy lujana vankka ystäväni. Uskokaamme Sigmariin ja pelastukseen ei horju, vaikka kaikki muu tuhottaisiinkin ympäriltä. Jos kuolo on korjatakseen, kuolkaamme taistellen, puhui puolestaan Frantizek.
- Kuolkaamme pää pystyssä ja miekka kädessä, lisäsi Adolf.
Alex antoi katseensa kiertää sellistä selliin. Haltiat istuivat synkkinä selliensä seiniin nojaten. Vordaeion hipelöi turhautuneena tikariaan. Stine syleili poikaansa surullisena, mutta kyynelehtimättä. Poika antoi tukea äidilleen. Swarch istui sama mitäänsanomaton ilme kasvoillaan, kuin aina ja jalat levollisesti ristissä. Muut yrittivät jaloilla puheillaan saada lähestyvän tuhon ja kuoleman kuulostamaan kunniakkaalta. Alex kääntyi Swarchin puoleen.
- En ole kuullut sinun puhuvan kahta lausetta enemmän koskaan. Haluaisin tietää mitä päässäsi pyörii tällä synkällä hetkellä. Mitä sinä ajattelet Swarch? hän kysyi ja muutkin kääntyivät katsomaan nuorukaista.
- Kislev kestää, tämä tyytyi tokaisemaan.
- Toivossa on hyvä elää, mutta uskotko tosiaan, että Kislev pystyy vielä lyömään Rautavasaran valtaisan armeijan takaisin ja voittamaan sen? kysyi Frantizek.
- Mitä muuta me voimme toivoa. Se on ainoa toivomme ja siihen on uskottava. Kislev tulee kestämään, sanoi tyyni Swarch uudelleen ja sulki silmänsä.
Frantizek käänsi täysin ymmällään katseensa muihin tovereihinsa, jotka hekin pudistelivat päätään.
- Averheimista me lähdimme. Averheim on nyt tuhottu. Mahtavan Metsän läpi me kuljimme. Sen pienet kylät ovat nyt ryöstetty ja poltettu. Kisleviin me saavuimme, mutta Kislev kestää, sanoi Alex ja muut – haltiat mukaan lukien – toistivat:
- Kislev kestää.
____________________________________________

Tässähän tämä. Suhteellisen nopeasti sain kirjoiteltua ja mielestäni tämän onnistui aika hyvin (en viitsi syyllistyä itsekritiikkiin). En sitten tiedä mitä Te olette mieltä. Pituuskin kasvaa päähenkilöiden määrän mukana ja tässähän ei Ni'Gobblaa vieläkään näkynyt. Siellä se jossain haahuilee. Toivottavasti nyt edes vähän parani edellisestä.

[Jesh]

Näin ensiksi haluan esittää Jeshille pahoitteluni samanlaisesta otsikosta, kuin hänellä oli aikoinaan tarinassaa. Uskon hänen kuitenkin hyväksyvän pienen plagioinnin ja jos ei, niin helpostihan tämän muuttaa. Edellinen tarina ei lukijoiden mukaan ollut aivan edellisten tasoa ja toivon tämän nostaneen sitä hieman. Edellisessä valitettiin myös pituudesta ja siitä suivaantuneena tämä on jo kiitettävän mittainen. Lukekaatte.

Pah, en minä välitä olleshkaan. Muuta vaikka Gromin nimi Gramroriksi ja laita Mozga nuolemaan Salthun varpaita, niin en välitä. Kunhan vain jatkat nerokkaiden tarinoittesi kirjoittelua .

Noh tarina vain paranee paranemistaan. Hahmot, varsinkin hahmot ovat todella personnallisia ja ne kaikki on hienosti kuvailtu. Tapahtumat rullaavat eteenpäin hyvässä ja tasaisessa vauhdissa, sekä kaikki muukin on hienoa.
Paikkojen kuvailu on kuitenkin asia, jota on himpun verran liian vähän muuten niin mahtavissa tarinoissasi. Kannattaa panostaa enemmän tähän.

Muuten mihin aikaan tarina sijoittuu? Jos sijouttuu ''nykyaikaan'' WH-maailmassa, niin kannattaa ottaa huomioon, että eräs toinenkin MELKO vaarallinen ja voimakas sotalordi hyökkää pohjoisesta kohteenaan Middenheim.
Ja muutenkin ei kannata noin vaan tuhota Kislevin pääkaupunkia tarinoissasi. Kislvevissä kuitenkin on tarpeeksi voimaa pidellä Kaaoksen vähäisempiä hyökkäyksiä tehokkaasti ja tehdä omia hyökkäyksiä myös.

No, mahtava tarina (Voisin melkein arvostella tarinasi ennen kuin edes luen ne, tiedän niiden kuitenkin taas olevan mahtavia , aivan kuten Runella ja Huussillakin).

[Rune]

kohottaen valtavan lekansa

Mutta ihan suoraan sanottuna, tämä oli edellisen 'rimanalituksen' (siis, ei silleen, mutta silleen ) jälkeen todella mallikasta. Tunnelma oli taas huipussaan, loppukohtauskin oli todella tunnelmallinen. Näihin ihmisiin kun on ennättänyt samaistua jo, suoraan sanottuna paljon enemmän kuin Gromiin. Vaikket osaisikaan kirjoittaa periaatteessa muusta kuin örkkimassasta, kunhan sitä on, niin kaikki muukin onnistuu loistavasti. Muutaman kirjoitusvirheen kyllä huomasin, mutta muuten: loistavaa.

ps. Pakko antaa erityismaininta sille, mitä olet laittanut nuo ihmiset tekemään. Kun, ne eivät ole tehneet mitään sankaritekoja, vaan vain pienessä, luonteikkaassa ryhmässään hiiviskellyt Gromin armeijan perässä. Todella onnistunut hahmorypäs. Nättiä tekstiä.

[Sopuli]

hellerei, kun on hyvä tarina. joissain tarinoissasi olen hakotellut mitään tapahtumattomissa kohdissa, mutta nyt luin tekstiä naama kiinni ruudussa. tästä tulee vielä klassikko

[Tapsa]

Bravo, bravo! *taputtaa*

Taas heiluteltiin lekoja ja tuijoteltiin valtavia armeijoita. Ilmassa oli aitoa Grom-meininkiä. Tämä oli mielestäni ehkä hienoin, paras ja mielenkiintoisin tarinasi mitä olen lukenut. Muutaman kerran stoori kirvoitti naurahduksia ja hämmästyneitä "oho"-mutinoita huuliltani, ja kertaakaan ei tullut sitä "Voi ei, onko tätä vielä näin paljon jäljellä?"-tunnetta. Hienoa, hienoa. Nyt tahdon jatkoa. Jatkoa!

[Fanaatikko]

Aah nyt alkaa pelottamaan! Jännittää! Miten tapahtuukaan Kaatuuko Kislev, ja mitä se Epäkuolleiden armeija tekeekään Gromin armeijalle! Kumpi on mahtavampi! Lisää, tahdon lukea lisää!
Siis Gromin tarinat mukavaa luettavaa ja vielä jännittävää kanssa!
*Terottaa Choppansa valmiiksi jos ei tarinaan tule nopeasti jatkoa*
jatkoa pitää saada lisää ja paljon!! Se on käsky!

[Guardsman]

Odotus jatkuu ja jännitys nousee... Mikä sen parempaa? Kohta se räjähtää konnon suurena taisteluna ja sitten kaikki ovat tyytyväisiä. Mutta sitä ennen varmaan saamme nähdä vielä monta ihmettä jotka vaikuttavat lopputulokseen. Kuten mitä Trollien kouluttaja teki kuolleelle Trollille saadakseen tämän henkiin...? Kansa huutaa lisää!:D

[JarLoz]

Hmm.. Täytyy sanoa että paljon parempaa kuin viimeksi. Sujuvaa tekstiä jne.

Mutta koska kaikki kirjoittajat sitä oikeasti haluavat, niin voisin jopa yrittää pusertaa hieman rankentavaa kritiikkiä.

Niin, keihässukka on edelleen aika hassu nimi. Ja jotenkin olen aina olettanut, että epäkuolleet eivät marssi armeijoidensa kanssa kovinkaan pitkälle, vaan ainakin suurin osa peruslurkeista ja zombeista taidetaan hankkia vasta paikan päällä. En ole tästä aivan sataprosenttisen varma, ja minua saa tietenkin korjata.

Gorkin sotapolun kuvaus oli kuitenkin jostain syystä erityisesti mieleeni, älkää kysykö miksi.

[Grom]

Oi, onpas tullut kommenttia näin lyhyessä ajassa. Kadehdin teitä, kun pystytte lukemaan nämä heti ilmestymisen jälkeen.

Paikkojen kuvailu on kuitenkin asia, jota on himpun verran liian vähän muuten niin mahtavissa tarinoissasi. Kannattaa panostaa enemmän tähän.

Olet oikeassa. Taidankin seuraavassa tarinassa yrittää panostaa myös tähän. Mutta ihan Runen tasolle en kuvailussa lähde, sillä ensiksi sehän on Runen bravuuri ja toiseksi en edes osaisi.

Muuten mihin aikaan tarina sijoittuu? Jos sijouttuu ''nykyaikaan'' WH-maailmassa, niin kannattaa ottaa huomioon, että eräs toinenkin MELKO vaarallinen ja voimakas sotalordi hyökkää pohjoisesta kohteenaan Middenheim.

Jossakin tarinassa, kun se ääni puhui Gromille, niin mainittiin Archaon, joka kokoaa voimiaan. Eli tämä sijoittuu jonkun verran SoC:in edelle. Ettei Grom nyt Arskan armeijaan törmää ja vaikuta historian kulkuun .

joissain tarinoissasi olen hakotellut mitään tapahtumattomissa kohdissa

No voih. Täytyypi sitten yrittää kehittää noitakin mielenkiintoisemmiksi.

Niin, keihässukka on edelleen aika hassu nimi. Ja jotenkin olen aina olettanut, että epäkuolleet eivät marssi armeijoidensa kanssa kovinkaan pitkälle, vaan ainakin suurin osa peruslurkeista ja zombeista taidetaan hankkia vasta paikan päällä.

Keihässukka...Minä tykkään .
Ja tuota epäkuolleiden marssimista en olekaan tarkemmin ajatellutkaan. Ehkäpä onkin näin. Noh, pikkujuttu.

Ja juuri tuollaisen "jälkimaun" halusin tarinasta jättää. Että lukijoille jää kysymyksiä ja jännitystä (kuten Guardsman hienosti havainnoillisti). Ja magiasta sen verran, että tässä tarinassa halusin kokeilla sellaisen kuvailemista ja panostin siihen. Mukava että pidit.

[Jesh]

Oi, onpas tullut kommenttia näin lyhyessä ajassa. Kadehdin teitä, kun pystytte lukemaan nämä heti ilmestymisen jälkeen.

*Hymyilee surullisena ja huokaisee* Voisipa samaa sanoa minun tarinastani .

Muuten mihin aikaan tarina sijoittuu? Jos sijouttuu ''nykyaikaan'' WH-maailmassa, niin kannattaa ottaa huomioon, että eräs toinenkin MELKO vaarallinen ja voimakas sotalordi hyökkää pohjoisesta kohteenaan Middenheim.

Jossakin tarinassa, kun se ääni puhui Gromille, niin mainittiin Archaon, joka kokoaa voimiaan. Eli tämä sijoittuu jonkun verran SoC:in edelle. Ettei Grom nyt Arskan armeijaan törmää ja vaikuta historian kulkuun .

Niinpä, ei Archaonilla olisi mitään mahdollisuuksia luomakunnan kuninkaita vastaan, varsinkin kun heitä johtaa niin mahtava johtaja kuin Grom Rautavasara!

[Rune]

Oi, onpas tullut kommenttia näin lyhyessä ajassa. Kadehdin teitä, kun pystytte lukemaan nämä heti ilmestymisen jälkeen.

*Hymyilee surullisena ja huokaisee* Voisipa samaa sanoa minun tarinastani .

Count me in. Taitaa Gromin tarinoille tulla kaikkein eniten ja nopeimmin tätä kommenttia. Ei ole Huussikaan vielä vilkaissut omaa uusintani... Noh, katsomme.

[Lunatic^]

Hieno oli... taas Tuntui kun luin tota että haluun lukee nopeemmin että tiiän mitä edessäpäin tapahtuu. luin nenä lasissa tota. Tosi vaikuttavaa, tuo Gorkin ilmentyminen oli tosiaan hieno. Eikä minusta Gromin tarinoissa ole liian vähän kuvailua.. Tai ehkä HIMPUN jos vertaa esm. runen novelleihin. Tarina oli myös mukavan pitkä. JATKOA!!

[Zell^]

Loistavaa, aivan loistavaa!! Kaikki rautavasaran tarinat mitä oon lukenu niin voin sanoo että tää oli paras niistä. Voi että ku jäi hyvään kohtaan, odotan innolla seuraavaa osaa.

[Cologne]

Uuh... siitä onkin aika kun Gromin tarinoita kommentoinut ,mutta kylläne kaikki on luettu ei siitä huolta.

Nyt kun tämmönen fluffi friikki olen tapauksessa kuin tapauksessa kaipais vähän selvennystä tohon "on jo SoC:cia edellä". Archaon marssii para aikaa/ kuollut / voittanut jo / taistelee parhaillaan (nojoo kenties en tuohon suroaa vastausta vaadi). Jokatapauksessa kannattaa ehkä kuitenkin miettiä jonkun verran mitä tuhoat milloinkin jos haluat gromin kuitenkin jossain määrin GW:n tarinan mukaan Wanhaa maailmaa tallaavan. Gromi nyt on matkallaan kohdannut ,ja tuhonnut, suht paljon tärkeitä (no tärkeitä ja tärkeitä) paikkoja ja jos GW fluffissaan tulee jotain merkittävää noiden paikkojen kanssa tekemään menee tarinat ikävästi sekaisin. Aah emmä jaksa turhaa enään mouhottaa (vaikka sen jo teinkin).

Edit Ja pääs kaikki hymiötkin unohtuaan niin laitetaan nyt tähän ettei näytä niin vihamieliseltä :o

PS: nyt se hirveä nimike on poissa

[Grom]

Anteeksi sanamuotoiluni. Siis Gromin sotaretket tapahtuvat ennen, kuin Archaon on lähtneyt liikkeelle. Siellä kaaoksen erämailla se kokoaa rauhassa pikku armeijaansa ja vähät välittää jostain pikku örkinpoloisesta, jonka eräs suurdemoni on jo ottanut silmätikukseen. Yritän sotkea tätä GW:n fluffia mahdollisimman vähän, sillä kauheasti en sitä tunne. Tapsahan sitä meinaa enemmän sekoittaa kuin minä ! Yritän kuitenkin saada tästä mahdollisimman GW:n fluffia mukailevaa, joka ei varmasti aina onnistu, mutta toivon että pystytte olemaan välittämättä poikkeamista kauheasti. Ja vielä niistä tärkeistä paikoista: Averheim tuhotaan kohta uudelleen Mordenin toimesta, joten tuhottaisiin se kuitenkin . Ja Mahtavassa Metsässä ei kuitenkaan mitään Middenhaimia käyty moukaroimaan. Kislev on nyt sitten ensimmäinen todella tärkeä mesta. Pitää vähän miettiä että mitä sille tekee... *epämääräistä hekotusta ja sadistinen ilme*.

GromEdit: Gromppa, hui! Älä viitsi

[Huuhkaja]

*pyörähtää paikalle hämyisestä luolastaan*

Gromppa r0lz!!!!

Hieno tarina, minä tykkäsin. Pitäisi itse yltää samalle tasolle.

*pyörähtää takaisin hämyiseen luolaansa*

[Aco]

Oi, onpas tullut kommenttia näin lyhyessä ajassa. Kadehdin teitä, kun pystytte lukemaan nämä heti ilmestymisen jälkeen.

*Hymyilee surullisena ja huokaisee* Voisipa samaa sanoa minun tarinastani .

Count me in.

Minulle kelpaisi myös se, että joku ylipäätänsä lukisi tarinoitani

Hyvä tarina, ei voi muuta tässä turista. Paaaaaljon parempi kuin se oh.. rimanalitus.. Kuvailua ja sellaista ei tarvita, tämähän on sinun tyylisi, ja kun viimeksi yritit kuvailla niin no.. kyllähän te kaikki tiedätte Näin tämä toimii oikein mahtavasti, pisteet siitäkin.. Go on!

[Sopuli]

jos 40k:sta kirjotetaan niin minä luen varmasti

[Aco]

Voi kuule, sitä on jo valmistumassa, Gregorius saa jatkoa

[Grom]

Jaahas. Kommenttien tulva lakannut. Odottelisin vielä savonlinnalaiskaksikon Andromedus-huussi kommenttia.
Olen muuten ratkaissut syyn, miksi joidenkin tarinoilla on enemmän kommenttia ja joillakin vähemmän. Johtuu ihan tarinan pituudesta. Lyhyitä tarinoita luetaan mieluummin. Ja minun edelliset tarinani eivät ole olleet pituudella pilattuja.

Niin ja luulenpa että jatkoa saatte odottaa aikasta kauan. Nyt kun on nämä EM-kisat, joita täytyy tietysti seurata ja sunnuntaina lähdetään sitten etelä-suomen tourneelle (Lahti, Helsinki, Turku ja rakas länsinaapurimme), niin jatkoa en ihan äkkiä saa kirjoitettua. Ja vielä iski inspiraationpuute, joten en ole sitä edes ehtinyt aloittaa.