pelitilastoja sotavasaraan?
Oikeastaan ihan mukava idea. Ei tosiaan hirveästi kiinnosta, millä nimimerkillä kukakin on kenet voittanut, mutta se, millä armeijalla on pelejä voitettu, voisi kiinnostaakin.
Olisi todella mukava nähdä, jakautuuko armeijoiden voitot likimain tasaisesti vai eivät. Tosin otos voi vielä sotavasarastakin olla hieman pienehkö, mutta kuitenkin.
Eli hienoista kannatusta minun suunnaltani. (Ja voin lahjoittaa omat parin vuoden tilastoni nimettömästi hyvään tarkoitukseen.)
Toisaalta en sitten tiedä miten usein noita porukka ilmoittelee, mutta eihän kokeilu mitään maksa, jos ei Weekenderin uhraamaa vapaa-aikaa hinnoittele.
Jotain karsintaa olisi kyllä hyvä olla, jotta ei mitään "Pelattiin 237 pisteen peli, eikä kummallakaan ollut mitään sääntökirjoja. Mutta rikoin kyllä pikkuveljeni rhinon astumalla sen päälle." -pelejä ei laskettaisi mukaan.
Ja sotavasara veikkaushan olisi ihan huippu, tiedä vaikka kerrankin voisi voittaa jotain

Tuossa voisi ehkäpä olla joku esim... 50-200 kirjotetun postin raja ennenkun niitä voi lisätä, koska jos esim 100 viestiä kirjottanu voorumille niin se jo aikapitkälle karsii ne "just alotettiin" tyypit pois, tossa vaiheessa luultavasti voi olettaa jo että on edes sen verran fiilistä peliin että tietää jotain jostain. Ehkä. En mie tiijä.
Ja siis loppupeleissä sillä ketä pelas ketä vastaan ei ole väliä, mutta on ne silti paras ottaa talteen jos joskus myöhemmin sitten tarviikin/haluaakin.
Myös voi tehdä helposti jonkun... hmm.. 7-10 viikottaisen pelin rajan.

-
Oberon
Tuo viikoittaisten pelien raja on hyvä idis, rajoittaa hiukan (mahdollista) tulostulvaa. Mutta tuohon viestimäärään mie en usko, nyt jo tuntuu joillakin olevan hinku saada kasvattaa viestimääräänsä(turhaan), niin tuon kanssa tulisi joillekkin ihan tarkoitus kasvattaa sitä määrää-->innokkaampaa spämmäystä.
Varmaan fiksuinta ottaa kokeeksi tuonne FB/40k akselille ensin? Veikkaan että noista muista peleistä tulee aika pienen piirin tilastoja, joten tuskinpa vastaavat tarkoitusta?Weekender kirjoitti:Mihin peleihin muuten tätä olisi järkeä käyttää? 40k&FB? +Epic & Morttiheimi?
Tuo tulosten ilmoittajien rajaaminen olisi kyllä ihan viisasta, emme me varmaan kaipaa mitään suosikkirotujen boostaamista epärehellisin keinoin, sen enempää kuin noita edellisessä postissanikaan mainitsemiani pelejä. Tuo ylläpidon lupa olisi varmaan paras, mutta myös työläin tapa.
Miten ihmeessä tämä liittyi nyt mitenkään mihinkään? Ensikerralla kun kirjoitat postia, mieti liittyykö se aiheeseen johon sitä kirjoitat mitenkään.Gimgor kirjoitti:Ite oon pelannu noin 35-50 peliä ja 2 oon voittanut(toinen huono tuurin takia ja toinen äärettömän tylsällä listalla(massalla Päälle!!!))
Tuolla kun oli aikaisemmin sellanen pointti, että tilastoon laitettaisiin raja postattujen viestien mukaan, siinä on yksi pikku pråbleema.
Nimittäin jos on harrastanut FB/40K:ta about 5 vuotta, niin sehän ei automaattisesti tarkoita, että tyyppi on ollut sotavasarassa jäsenenä sen 5 vuotta ja jaksanut jopa postitella jotain.
Nyt meni kyllä vähän sekavaksi

"If the tanks succeed, then victory follows."
-Guderian, 1937.
-Guderian, 1937.
Siis. Jokainen saa käyttää tilastointiohjelmaa, mutta vain omaan käyttöönsä, tulokset eivät näy muille käyttäjille. Tällöin kenellekkään ei tule houkutusta psiitata tai massapostittaa feikkituloksiaan, kun tilastot ovat vain itselle nähtäväksi ja omaksi iloksi. Tällöin ei myöskään tarvita tyhmiä postirajoja ennenkuin pääsee käyttämään palvelua. Palvelusta näkyvät omilla eri armeijoilla pelatut taistelut, niiden määrä, niiden tulokset, voittoprosentti, voittoprosentit eri armeijoita vastaan, jne. Ja silloinkin kun tilastot ovat vain itselle nähtävissä, ei pelien tarvitse olla kahden sotavasaralaisen kesken pelattuja (joka nyt huomattavasti helpottaisi asioita). Ei kukaan psiittaa omaksi huvikseen, eikä tuloksia tarvitse erikseen hyväksyä moderaattorien taholta ennekuin ne näkyvät.
Miltä kuulostaa?
Miltä kuulostaa?
54y-n0_t0-g04753d
- I.C. Wiener
- Viestit: 1344
- Liittynyt: La 29.03.2003 22:37
- Viesti:
Hömm... Mihis Sotavasaraa tossa suunnitelmassa tarvii?bekkoh kirjoitti:Siis. Jokainen saa käyttää tilastointiohjelmaa, mutta vain omaan käyttöönsä, tulokset eivät näy muille käyttäjille. Tällöin kenellekkään ei tule houkutusta psiitata tai massapostittaa feikkituloksiaan, kun tilastot ovat vain itselle nähtäväksi ja omaksi iloksi. Tällöin ei myöskään tarvita tyhmiä postirajoja ennenkuin pääsee käyttämään palvelua. Palvelusta näkyvät omilla eri armeijoilla pelatut taistelut, niiden määrä, niiden tulokset, voittoprosentti, voittoprosentit eri armeijoita vastaan, jne. Ja silloinkin kun tilastot ovat vain itselle nähtävissä, ei pelien tarvitse olla kahden sotavasaralaisen kesken pelattuja (joka nyt huomattavasti helpottaisi asioita). Ei kukaan psiittaa omaksi huvikseen, eikä tuloksia tarvitse erikseen hyväksyä moderaattorien taholta ennekuin ne näkyvät.
Miltä kuulostaa? :)
Voithan tehä itsekkin tuollaisen.
The wheels of his mustang exploding on the highway like a slug from a .45
True death: 400 horsepower of maximum performance piercing the night
True death: 400 horsepower of maximum performance piercing the night
- Teonanacatl
- Viestit: 2035
- Liittynyt: Su 26.01.2003 19:10
- Paikkakunta: Joensuu, "fluffipelaajien luvattu karkkimaa"
Niin muuten minäkin paitsi etten ole yhtään voittanut. =)Graq kirjoitti:toista kymentä peliä oon pelannu, ja jokasen oon hävinny, paitsi yhtä
"Kuunnelkaa lapset Teonanacatlia, joka tietää asiasta
hieman kauemmin pelanneena..."
- Illumina
"Teonanacatl ounaa."
- Usermaatra
"Något sagt i latin låter djupt."
-Trad.
hieman kauemmin pelanneena..."
- Illumina
"Teonanacatl ounaa."
- Usermaatra
"Något sagt i latin låter djupt."
-Trad.