Lue myös: Morden 1, 2 ja 3
MORDEN:
Neljäs osa
____________________________________________
”...ei kai taas...”
Kaaoksen valtaisa sotajoukko marssi kohti Averheimia. Wusterburgin tuhottuaan Mordenin armeija eteni pohjoiseen, jättäen vuorten varjon ja taivaltaen asumattomien maalaisseutujen. Musta armeija ei piitannut esteistä eikä säästä vaan kulki joka päivä eteenpäin sinnikkäästi ja lannistumatta. Välillä kuuma aurinko paahtoi miehiä haarniskoissaan, ja toisinaan sadepisarat valuivat panssarin sisään kastellen heidän koko vaatekertansa likomäräksi. Mutta marssi jatkui, ja kukaan ei valittanut. He olivat Slaaneshin Kaaossotureita, ja nautinto oli niin pinttynyt heidän mieliinsä, etteivät he välittäneet näistä ohimenevistä vaivoista. Siitä lordi Morden kiitti Ash’Torah-demonia, vaikka Salaisuuksienpitäjä ei mitään virkannutkaan.
Sitten, pitkän taipaleen jälkeen, Averheim kohosi armeijan edessä. Se oli ylväs kaupunki, joskaan ei paljon Wusterburgia suurempi. Talot oli pyntätty vieri viereen, ja niiden keskellä avautui iso aukio, jota ympäröi kolme suurta rakennusta: Sigmarin temppeli, raatihuone jossa Averheimin neuvosto piti kokouksensa, sekä kaupungin ruhtinaan asunto. Kaupunkia ympäröi muuri, jossa oli vain yksi, suuri ja vahva portti, ja sen pohjoispuolella virtasi leveä joki.
”Tätä paikkaa ei noin vain yllätetäkään”, Morden mutisi neuvonantajapirulleen.
”Uskosi on kovin vähäistä”, Ash’Torah vastasi. ”Mutta olet oikeassa. Emme voi tehdä yllätyshyökkäystä. Averheimista on täydelliset näköyhteydet joka puolelle niin pitkälle, että meidät huomataan jos menemme yhtään tätä lähemmäksi.”
Onneksi Morden oli jo ehtinyt pysäyttää marssin ja komentaa leirin pystytettäväksi.
”Jos hyökkäämme yöllä, kohtaamme vain pientä vastarintaa”, Morden totesi.
”Ei, nyt olet väärässä. Averheim on paremmin varustautunut kuin mikään muu Keisarikunnan eteläosan kaupungeista.”
”Miten niin?”
”Olethan kuullut Grom Rautavasarasta?”
”Totta kai. Hän ja hänen armeijansa marssivat tästä ennen kuin tunkeutuivat Suureen metsään. Sitten he hyökkäsivät Kisleviin, jossa he...”
”Niin, niin, kyllä minä tunnen sen sotaretken. Kun Rautavasara hyökkäsi pohjoiseen, hän murskasi Averheimin maan tasalle. Kun alue asutettiin uudelleen, rauniot siivottiin ja niiden paikalle pystytettiin uusi kaupunki. Sen jälkeen Averheimin asukkaat ovat olleet hyvin varuillaan etelästä tulevien hyökkäyksien varalta. Sen muureilla on kaiken aikaa vartio, ja sen kaartilaiset ovat parhaiten koulutettuja Keisarikunnan tässä osassa. Lisäksi heitä on eniten koko valtakunnassa kun kaartin koko suhteutetaan kaupungin väkilukuun.”
”No kiitti vain, Grom”, Morden jupisi itsekseen. ”Mitä me sitten teemme?”
”Averheim on keskeisessä asemassa kun puhutaan Keisarikunnan etelärajan suojelemisesta. Se on strategisesti tärkeä kohde, ja meidän on pakko hyökätä sinne ennemmin tai myöhemmin.”
”Sitä paitsi mestari Be’Lakor ilmoitti minulle, että minun täytyy vallata Averheim ennen kuin saan lisää ohjeita ja tietoja pohjoisen rintamalta.”
Ash’Torah hymyili ja vaipui pikkuhiljaa ajatuksiinsa. Hänen ihmisen hahmonsa alkoi värähdellä ja muuttua läpinäkyväksi, kun hän unohti keskittyä ulkonäkönsä ylläpitämiseen. Morden ei kuitenkaan uskaltanut ravistaa demonia hereille ajatuksistaan, ennen kuin hänen muotonsa alkoi syöpyä reunoilta. Ash’Torah säpsähti ja näytti jälleen kiinteältä. ”Mitä nyt?” hän kysyi ärtyneesti. Suurdemonit eivät pidä keskeytyksistä.
”Aloit hälvetä”, Morden vastasi. ”Ajattelin, ettei olisi kovin hyvä jos katoaisit kesken kaiken ilmaan.”
”Meidän täytyy puhua siitäkin. Jos me aloitamme suoran hyökkäyksen linnoitettua kaupunkia vastaan, riskit ovat suuret. Kärsimme varmasti tappioita, ja mahdollisesti niin suuria, ettemme voi jatkaa sotaretkeämme. On myös mahdollista, että minä tuhoudun.”
”Et saa kuolla!” Morden huudahti niin harkitsemattoman kovaa, että muutamat lähistöllä norkoilevat Kaaossoturit kääntyivät katsomaan.
”Sodassa on aina kuolemisen vaara, Morden”, demoni tokaisi kyynisesti. ”Ja minä olen herkästi haavoittuva. Jos menetän otteeni kuolevaisesta maailmasta, katoan oitis Kaaoksen Valtakuntaan kuin leipä vatsaan. Jos niin käy, sinun täytyy pärjätä ilman minua.”
”Minä tarvitsen luutnantin, apurin, neuvonantajan”, Morden intti vastaan. ”En pärjää ilman sinua.”
”Luulit aikoinasi, ettet pärjäisi ilman Calaneiria. Mutta sinä pärjäät.”
”Koska sinä otit hänen paikkansa.”
”Aivan. Jos minä... joudun poistumaan, joku muu korvannee minut. Ehkä Musta Mestari lähettää toisen suurdemonin katsomaan perääsi, tai kenties joku vähäisempi Slaaneshin kuolevainen palvelija törmää sinuun kuin kohtalon oikusta.”
”Minä en anna sinun kuolla”, Morden kivahti melkein vihaisesti. ”Pysyttelet poissa taistelusta.”
”Silloin et voi voittaa tätä taistelua. Minua tarvitaan. Olen tärkeä osa armeijaasi. En voi jäädä pois tästä taistelusta. Mutta älä sure, lordi Morden Kuolematon; jonain päivänä tapaamme uudelleen Kaaoksen Valtakunnan syövereissä.”
Morden lysähti istualleen maahan. Ash’Torah katsoi häntä hetken aikaa, kääntyi ja käveli pois. Lordi ei tahtonut ajatella, mitä tapahtuisi jos Ash’Torah jättäisi hänet. Demoni oli ainut yhteys, joka Mordenilla oli jumalaansa Slaaneshiin, ja häntä hirvitti ajatella mitä tapahtuisi jos se side katkeaisi. Samalla häntä hävetti voimakas reaktionsa. Mitä hän oli oikein ajatellut? Kukaan ei ollut haavoittumaton. Demonit tuhoutuivat taistelukentällä siinä missä ihmisetkin. Morden aikoi pudistaa päätään karkottaakseen nämä ajatukset, mutta ei tehnytkään sitä. Sen sijaan hän paneutui asiaan.
Lordi ymmärsi oitis, ettei hänellä ollut identiteettiä. Kaikki nämä varusteet ja pelottavat sotasuunnitelmat olivat vain lavastetta. Morden oli ihminen ja hän tiesi sen, vaikkei tahtonut sitä itselleen myöntää.
”Minä olen heikko kuten kuka tahansa mies”, hän ajatteli. ”Mieleni ei ole tehty teräksestä kuten demoneilla, enkä minä ole kuolematon vaikka nimeni niin väittääkin. Ei, minä olen kuolevainen ihminen ja minä voin murtua paineen alla siinä missä jokainen. Yksi nuoli panssarin läpi voisi surmata minut, ja yksi hyvä miekanisku voisi leikata pääni poikki, mutta yhtä vaarallista Kaaokselle olisi, jos minut saataisiin vangiksi ja minulle puhuttaisiin Sigmarin armosta. Se armo voisi vielä olla minun. Minä voisin ottaa sen vastaan, jos tahtoisin. Voisin kärsiä rangaistukseni kuin mies ja aloittaa alusta. Slaanesh on hukuttanut minut nautintoon, mutta pidän altaan partaasta vielä kiinni toisella kädelläni. Voisin vielä kiskoa itseni selvyyteen, kirkkauteen, päivänvaloon. Olen rypenyt nautinnossa kyllikseni.” Morden tuijotti armeijaa, jota hän johti. ”Olisikohan isäni ylpeä minusta?” hän kuiskasi hiljaa. Vaikka hän oli riisunut kypäränsä, ääni kuulosti metalliselta haarniskan vuoksi. ”Minä olen metallia, mutta minulla on yhä sykkivä sydän”, lordi ajatteli. Sitten hänen mietiskelynsä äkkiä keskeytyivät, kun hän tajusi että Ash’Torah saattoi kuunnella hänen ajatuksiaan. Hän nousi hätäisesti ylös, otti hermonsa rautaiseen otteeseen, rykäisi ja oli taas itsensä herra. Hän alkoi pohtia suunnitelmaa Averheimin valtaamiseen.
”On tullut aika testata armeijani todellista voimaa”, Morden ilmoitti demonille myöhemmin päivällä. ”Olen tehnyt päätökseni. Hyökkäämme suoraan edestä ja iskemme kaupunkiin vailla juonia. Tulemme yöllä, jolloin näkyvyys on huonoin mahdollinen. Kun Averheimin puolustajat näkevät, kuinka paljon meitä on, he ymmärtävät ettei heillä ole selviämismahdollisuuksia, ja joutuvat kauhun valtaan. Sitten kaupunki on helppo vallata.”
”Miten vain, lordi Morden”, Ash’Torah vastasi kohauttaen olkapäitään. ”Mutta tiedät kai, että silloin kärsimme suuret tappiot.”
”Meitä on kymmenentuhatta. Kestämme kyllä vähän isommatkin tappiot.”
Niin tapahtui.
Yö koitti verkkaisesti. Jokainen pimenevä hetki tuntui ikuisuudelta. Kaaossoturit odottivat hermostuneina ja jännittyneinä. Auringon valo kaikkosi jo varhain, mutta Morden tahtoi odottaa sysipimeyttä, vaikka häntäkin hermostutti. Hän vihasi odottamista. Lordi olisi tahtonut käydä suoraa päätä taistoon, hän tahtoi koitella miekkaansa vihollisiaan vastaan ja murskata vastarinnan. Hän tahtoi sotia eikä odottaa. Jokainen mies tuntui ajattelevan samoin. He nurisivat ja kiertelivät ympäriinsä, kuiskailivat ja ajattelivat. Aika kului piinaavan hitaasti, ikään kuin Tzeentchin kostona uskottomille alaisilleen.
Pilviharso, joka peitti taivasta, alkoi repeillä. Taivas sen takana alkoi värjäytyä kullanhohtoiseksi, ja sitten auringonlasku maalasi pilvet satoihin eri väreihin, kullan ja oranssin ja keltaisen ja okran kaikkiin sävyihin. Auringon säteet tulivat pilvien läpi kuin siivilästä ja valaisivat tasankoja, ja sitten hehkuva tulipallo laski läntisen taivaanrannan taakse. Ilta alkoi tummeta, pilvet kävivät harmaiksi ja sitten mustiksi, yön sini sai samettisen syvän värin ja taivas pimeni. Taivaankansi näytti meren syvyyksien sineltä, ja pienet tähdet alkoivat tuikkia pilvien repaleisten palasien väleissä. Yö koitti ja kietoi Keisarikunnan kehtoonsa.
Kun pimeys oli niin täydellistä, että Morden ei enää nähnyt Averheimia, hän komensi miehet rivistöihin ja liikkeelle.
Averheimin puolustajat nojailivat muurin harjaan, kun he äkkiä näkivät jotain vallan kummallista.
”Mitä tuo on?” yksi heistä kysyi osoittaen metallista kimallusta, joka välkähteli ajoittain pimeyden keskellä.
”Se on jotain metallista”, mutisi puhujan vieressä seisova kaartilainen hermostuneena.
”Se on armeija”, huudahti kolmas mies. ”Minä näen kimmellystä paljon kauempanakin. Niitä on ainakin tuhat – monta tuhatta! Nostakaa hälytys!”
Kun Averheimin sotavoimien päällikkö kuuli lähestyvästä armeijasta, hänen ensimmäinen reaktionsa oli tuoliin lysähtäminen.
”Ei kai taas”, hän voihkaisi. ”Juuri kun pääsimme Rautavasarasta!”
Täsmälleen samaan aikaan Keisarikunnan toisella puolella Erengradissa nähtiin pahoja merkkejä. Armeija marssi pohjoisesta, mutta sen suuruus kävi ilmi vasta kun se oli jo liian lähellä.
Morden ja Ash’Torah kulkivat rinta rinnan armeijansa keskellä. Mustiin sonnustautuneet soturit marssivat heidän ympärillään. He lähestyivät Averheimia lähes näkymättöminä pimeyden sylissä.
Mutta Averheim oli valmis.
Yhtäkkiä, kun kaupungin muurit kohosivat sadan tai parinsadan metrin päässä Mordenin joukkojen eturivistä, ilmassa alkoi suhista. Ensin kuului satoja pamahduksia, jotka Morden tunnisti jousten laukauksiksi, sitten huminaa kun nuoliryöppy kiisi näkymättömänä yötaivasta vasten Kaaossoturien yläpuolella, ja sitten vihellystä kun terävät, metalliset nuolenkärjet kääntyivät kohti sotilaita.
”Kilvet esiin!” Morden karjaisi täyttä kurkkua yrittäen pitää tilanteen hallussaan, mutta hän oli liian myöhässä useimmille.
Yön täyttivät kalahdukset ja tärskähdykset, kun Keisarikunnan puolustajien nuolet iskeytyivät Kaaossoturien haarniskoihin. Monet nuolet kimmahtivat pois paksuista ja hyvin taotuista, karkaistuista teräshaarniskoista, mutta ne, jotka tulivat suorassa kulmassa panssareihin nähden, syöksyivät niiden läpi ja lävistivät onnettomat Slaaneshin palvojat. Inhottava lihan rätinä täytti miesten korvat, kun nuolet pirstoivat heidän ruumistaan. Vain harvat ehtivät kohottaa kilpensä suojakseen, mutta useimmat vasamat eivät kuitenkaan läpäisseet Ardenheimin pajoissa valmistettuja haarniskoita.
Morden katsoi ympärilleen. Häneen ei ollut osunut yhtään nuolta. Ash’Torah kirosi raskaasti. ”He näkivät meidät!” demoni ärjähti. ”Nyt emme voi muuta kuin hyökätä muureja vasten.”
”Ilman piirityskoneita?”
”Niin, ilman piirityskoneita! Niitä kun ei tullut rakennettua! Minun täytyy hoitaa tämä itse.” Sitten demoni alkoi värjyä. Hänen ruumiinsa sumeni, ja sitten se pullistui nopeasti kuin ilmapallo johon kymmenen suuta puhalsi ilmaa yhtä aikaa. Ash’Torah kasvoi täyteen mittaansa, hänen vaatteensa repesivät hänen ympäriltään, hänen lihaksensa pullistuivat valtaviksi, hänelle ilmestyi kaksi uutta kättä, hänen päähänsä kasvoi pari isoja sarvia, hänen naamansa muuttui hevosmaiseksi ja epäinhimilliseksi, hänen sormensa yhtyivät ja kasvoivat suunnattomiksi kynsiksi ja hänen jalkansa korjasivat isot kaviot. Hän kohotti yhden suuren kouran pilviä kohti ja mylväisi: ”Svaerd av Slaanesh Kommath tel Maj!” jolloin hänen käteensä ilmaantui iso teräksinen miekka tyhjästä. Slaaneshin Suurdemoni syöksähti juoksuun halki mustien rivistöjen, jotka jakaantuivat hänen edessään kun hän ampaisi kohti Averheimin portteja. Helvetintuli valui hänen silmistään ja hänen sotahuutonsa kaikui taivaista. Puolustajat muureilla, jotka eivät kylläkään näkyneet alas mutta näkivät sinne kyllä itse, joutuivat silmittömän pakokauhun valtaan. Lähes sata kaupunginkaartilaista viskasi jousipyssynsä menemään, käänsi selkänsä viholliselle ja pinkaisi pakoon. Salaisuuksienpitäjä ei osannut lentää, mutta yksi loikka lennätti sen suunnattoman vartalon korkealle. Sitten se iskeytyi päin kaupungin muuria niin valtavalla voimalla, että kiven pinta rapisi alas maahan. Demoni tarttui kaikilla viidellä vapaalla raajallaan kiinni muuriin uskomattoman ketterästi, kaivoi kyntensä kivien väliin ja alkoi kiivetä kohti muurin yläreunaa. Viimeisetkin rintavarustuksella seisojat pakenivat nähdessään Salaisuuksienpitäjän nousevan heitä kohti vääjäämättömästi ja melko nopeastikin. Ash’Torah heitti miekkansa muurin harjalle, heilautti häntäänsä saadakseen vauhtia ja kiepautti itsensä aseensa perään. Hän laskeutui jaloilleen, nosti miekkansa ja loi yhden, kammottavan silmäyksen kaupunkiin.
Muurin takana oli pieni aukio, joka oli täynnä keihäsmiehiä. Jousimiehet olivat jo paenneet syvemmälle kaupunkiin. Aukio oli kivetty ja sen keskellä seisoi vähän ihmistä korkeampi patsas, joka esitti jotain muinaisten aikojen sotasankaria joka osoitti miekallaan porttia, joka oli aukion toisella puolella. Ash’Torah loikkasi suoraan vihollissotilaiden kimppuun välittämättä näiden keihäistä. Kaksi miestä jäi hänen alleen kun hän jysähti maahan tannerta tärisyttäen, ja kaksi muuta kuoli oitis yhteen hänen miekkansa heilautukseen. Ash’Torah surmasi kymmenisen miestä ja raivasi sitten armottomasti tiensä portille. Hän tarttui salpoihin, jotka pitivät sitä kiinni, ja nosti ne pois portin edestä. Kaartilaiset yrittivät estää häntä, mutta hän ei piitannut heistä. Kun joku uskaltautui liian lähelle, hän teurasti tämän joko hännällään, kynnellään, miekallaan tai jopa kaviollaan. Viimein hän sai salvat irti ja heittäytyi porttia vasten. Se avautui rymisten ja pari lankkua pirstoutui. Kaaossoturit ryntäsivät porttia kohti, mutta he olivat vielä parinkymmenen metrin päässä siitä. Ash’Torah kääntyi ja katsoi vastustajiaan silmiin. Miehet perääntyivät oitis mutta tähtäsivät yhä demonia keihäillään.
”Heittäkää keihäät!” karjaisi ääni miesten keskeltä. Kaartilaiset näyttivät hölmistyneiltä, mutta pudistivat sitten päätään, tarttuivat keihäisiinsä yhdellä kädellä ja heittivät ne tähdäten Ash’Torahin rintaan. Demoni kiepahti sivuittain ja kiemurteli kuin hepulikohtauksen saanut kobra. Slaaneshin Salaisuuksienpitäjä oli nopeampi kuin ihmissilmä, ja jokainen keihäs lennähti ohi. (Tosin jokunen lensi Kaaossoturien niskaan saakka ja surmasi muutamia heistä.) Sitten Ash’Torah kävi vastahyökkäykseen miekkoineen ja saksimaisine kynsineen. Keisarikuntalaiset jäivät heti alakynteen. Heistä monet silpoutuivat demonin edessä pelkäksi veriseksi massaksi joka täytti nopeasti aukion kiveyksen, mutta toiset välttivät laajat iskut ja onnistuivat perääntymään hengissä. Kun Ash’Torah eteni syvemmälle aukiolle, kaartin joukot sulkeutuivat hänen takanaan ja demoni jäi piiritetyksi.
Silloin Kaaossoturit hyökkäsivät sisälle avoimesta portista. He tulivat miekat tanassa ja iskivät oitis maahan ensimmäiset kaartilaiset jotka tulivat heitä vastaan. Taistelu alkoi hetkessä raivota täydellä teholla. Iskuja vaihdettiin molemmin puolin, mutta Averheimin miesten keihäät eivät juurikaan pystyneet Ardenheimin Kaaossoturien paksuihin panssareihin. Jotkut puolustajat saivat aseensa läpäisemään raskaat haarniskat ja onnistuivat surmaamaan vihollisiaan, mutta jokaista tappiota kohden Kaaossoturit teurastivat monta kaartilaista. Slaaneshin miehet etenivät hitaasti mutta varmasti, armottomasti silpoen vastustajiaan. Mutta kaartin rivit eivät murtuneet. Yksikään mies ei lähtenyt pakoon vaan kaikki tungeksivat hyökkääjiä päin yrittäen estää näiden kulun omalla ruumiillaan. Kuolleet kasautuivat maahan kasvot vääristyneinä ja ruumis kammottavasti haavoittuneena.
Ash’Torah jatkoi taistelua, mutta häntä saarrettiin joka puolelta ja apu oli vielä kaukana. Kaartilaisten massat erottivat Salaisuuksienpitäjän Kaaossotureista. Suurdemoni käytteli miekkaansa nopeasti ja voimallisesti surmaten monia jokaisella iskulla, mutta jokaisen kaatuneen tilalle astui uusi sotilas. Demoni taisteli väsymättä ja hidastumatta, mutta se kohtasi liian suuren ylivoiman. Kun hän sai ensimmäisen haavansa, sitä seurasi nopeasti monta muuta. Keihäät törkkivät hänen ruumistaan ja niiden kärkien terävät reunat viiltelivät hänen ihoaan. Vaikka hän kuinka yritti pitää niitä loitolla ja jopa katkoi niitä, keihäitä oli silti enemmän kuin hänellä raajoja.
Niinpä ne viimein lävistivät hänet. Kun Ash’Torah keskittyi käymään vastahyökkäykseen, hän sai äkkiä selkäänsä yhden keihään. Averheimin kaartilainen iski aseensa pitkälle ja se osui demonin nahkaan ja lävisti sen. Keihäs kirposi käyttäjänsä käsistä mutta jäi törröttämään Salaisuuksienpitäjän selän oikeasta reunasta. Demoni karjaisi ja käännähti ympäri.
Ash’Torah ei ollut tuntenut tuskaa niin pitkään aikaan, että hän oli unohtanut miltä se tuntui. Nautinto oli hukuttanut hänen aistinsa kauan sitten, ja kipu oli hänelle uusi asia. Vähäinenkin kirpaisu oli hänelle kymmenkertaisesti niin paljon, sillä hän ei ollut osannut ajatella haavoittumisen mahdollisuutta. Hän oli tottunut voittamaan, liian tottunut.
Hänen korvissaan soi ja hetkellisesti hän ei kuullut mitään. Hän tunsi maailman hidastuvan ja kauhistui tuntevansa oman ruumiinsa hidastuvan. Hän tiesi, mistä oli kyse, ja tieto tulvahti hänen ajatuksiinsa yhtä tuskallisena kuin keihäs joka pureutui hänen lihaansa. Slaanesh ei suosinut heikkoja vaan hylkäsi nämä. Kuolevat eivät ansainneet jumalten armoa. Jäljellä oli enää nöyryytys Kaaoksen Mustan Ruhtinaan valtaistuimen edessä.
Sitten toinenkin keihäs iskeytyi demonin rintaan, ja tällä kertaa todella tappavana. Keskittymiskyvyn lyhyt herpaantuminen maksoi Ash’Torahille hänen henkensä kuolevaisessa maailmassa. Kun teräs lävisti demonin sydämen ja purskahti hänen selästään ulos, elämä pakeni hänestä silmänräpäyksessä. Virta jätti laitteen. Demonin silmät sammuivat, hänen vartalonsa veltostui ja hänen ihonsa rypistyi. Ontto kuori joka oli sisältänyt demonin tulen, rojahti maahan. Lihakset levisivät pitkin kiveystä ja kaartilaiset loikkasivat kauhistuneina taaksepäin. Kuollut suurdemoni muuttui tuhkaksi ja katosi maailmasta.
Hetken kestävä hiljaisuus valtasi taistelukentän. Kaaossoturien eteenpäin puskeva rintama tuijotti tyhjää kohtaa, jossa Ash’Torah oli seissyt hetki sitten. Juuri silloin Morden sai avattua itselleen tien portin läpi ja ryntäsi aukiolle.
”Missä on Ash’Torah?” hän kysyi hämmentyneenä katsoen ympärilleen. Lähellä seisovat Kaaossoturit vilkaisivat häntä kypäriensä sisältä.
Silloin tyhjyyden särki huuto Averheimin kaartin keskeltä. ”Paholainen on kuollut! Hyökätkää, Averheimin puolustajat!”
Sanojen myötä kaartilaiset kävivät raivokkaaseen taisteluun yrittäen kaikin voimin kääntää taistelun kulun. Slaaneshin joukot eivät perääntyneet tuumaakaan, mutta eivät ne enää edenneetkään. Taistelu jumittui portin edustalle Averheimin sisäpihalle, ja vaikka sen raivo kasvoi, rintama ei liikkunut suuntaan eikä toiseen. Ruumiiden lukumäärä kasvoi molemmilla puolilla, ja armoton taisto elämästä ja kuolemasta kiihtyi yhä suuremmaksi kun lisää Kaaossotureita tunki kaupunkiin.
Silloin lordi Morden astui edemmäs, kohti taistelua, ja korotti äänensä. Hänen lausumansa sanat kävivät myöhemmin hyvin kuuluisiksi, ja monet oppineet ja viisaat miehet opettelivat ne ulkoa. Hän huusi kaksi rukousta.
Ensimmäinen oli osoitettu hänen jumalalleen, Kaaoksen valtiaalle. ”Slaanesh, älä hylkää minua!” Morden kirkaisi epätoivoisesti. ”Älä jätä minua, älä unohda minua!” Sitten hänen äänensä hiljeni hitusen, ja siihen ilmestyi kestämätöntä katkeruutta, joka vihloi lordin sydäntä. Hän ärisi kirouksen vihollisilleen. ”Sigmar, sinä et milloinkaan saa minua!”
Jatkuu...
no voi sun. Kyllä sinä nyt jaksat kirjoittaa enemmän kuin 5 osaa 
+ piru vie, voisi isä olla vähän hiljane tietäessään mitä oma poika touhuaa. 
. Hieon tarina taas, tosin demoni olisi voinut olla vähnä kestävämpi, onhan hän suurdemoni. Seuraavaksi mukaan astuu sitten Blood Thirster? 
