G'naryk lähti kävelemään kodistaan mäkeä alas kohti "Ruosteista kirvestä". Kapakasta pauhusi iloinen meteli. Siellä olivat selvästi juhlat, juhlat jossa juhlittiin kilpailuun osallistuvia ratsastajia. G'naryk ajatteli ettei kylän uudelle päällikölle olisi kovinkaan kunniakasta pudota sian päältä ensimmäisen kierroksen aikana. Hän mietti menisikö sisään juopottelemaan, vai jäisikö yksin ulos mietiskelemään. No hän päätti jäädä ulos mietiksimään. Kuitenkaan hän ei saanut olla rauhassa sillä miltei samassa nurkan takaa pöllähti shamaani KaBum. Se kysäisi: "No mitäz meitin zikaratsastaja tääl o? Eikz zun pitäs ol' sisäl juhlimas?", herättäen G'narykin huomion. "No joo, kait ze pitäz, mut ei oo oikee fiilist ziihe." vastasi G'naryk. " Joz lähet mu mukaa tonne kuuzee ni haetaa parit yrtit mitä mä tartten, ehkä kävelemine parantaa zun mielialaaz!".
Ja niin G'naryk myöntyi hetken tivaamisen jälkeen. Vaikka olikin yö, yön hiisi suunnisti loistavasti metsässä ja mutisi välillä jotain. Ainoa mistä G'naryk sai selvää oli: "Joo näit zienii haetaa ny ku muulloi niit ei löyrä. Otakz ton käävän? Kiitti.". Sitten KaBum taas nuuski puunrungosta puunrunkoon ja poimi mitä eriskummallisimpia sieniä puista. Se selvästi tiesi mitä haki. G'naryk ei ollut tietoinen mistään mitä hiisi noukki. Silti palatessaan G'narykillä oli parempi olo. "Johtuu varmaa raikkaast ilmast." se tuumi. Sen jälkeen KaBum lähti maleksimaan kohti kantoaan ja G'naryk jäi taas yksin. Tällä kertaa se päätti astua "Ruosteiseen kirvekseen". Siellä olikin täysi hulina päällä. Muutama örkki pelasivat "arvotavaroistaan" pokeria vanhoilla, kuluneilla ja risaisilla korteilla. Toisessa nurkkauksessa taasen oli jonkin sortin keskustelupiiri. Siellä olivat Killisilmä ja Klarthog, G'narykin luotettavimmat örkit. Keskellä oli meneillään täysi kännäys, ja muutama tappeluparikin olivat jo tukkanuottasilla. G'naryk ei näistä välittänyt vaan meni tiskille ja otti suuren puutuopin täynnä olutta. Se maistoi olutta joka vaahtosi yli tuopin. Sitten se ihmetteli kuinka örkit pystyivät ennen oluen keksimistä sammuttamaan janonsa, sekä henkisen että fyysisen. Olut hoiti molemmat kerralla. Se nojaili tiskiin kunnes näki että takanurkan keskustelupiiri viittoi sitä luokseen. Se lähti hymy huulillaan kohti nurkkausta. Hän otti taasen hörpyn ja nautti siitä. Pöydän luokse saavuttuaan hän meni istumaan yhteen vapaista tuoleista. Klarthogin ja Killisilmän lisäksi pöydässä istui G'narykille täysin tuntematon örkki. Örkin kasvot olivat todella laihat ja vaalean, erittäin vaalean, vihreät ja se oli täynnä arpia. Örkin hartiat olivat myös lysyssä ja sen toinen jalka oli säärestä poikki. Poikkimenneen jalan päässä oli puujalka. Se piti huppua päänsä päällä, niin että sen arvet eivät näkyisi pitkälle. Ja G'naryk ei ihmetellyt sitä.
Sitten Klarthog puhkesi puhumaan: "Joo tää jätkä täz o nimeltää Wrorg. Wrorg kerto juzt meille aika igävän jutun. Ze kerto et ihmizet yrittää ruvet' asuttaa näit meztoi ja häätää vihernahat täält! Mitä meiä pitäz tehä?". G'naryk rupesi miettimään, ja pöytään laskeutui hiljaisuus. Hiljaisuuden rikkoikin sitten heidän pöytäänsä lentänyt tappelupukari. G'naryk viskasi hänet takaisin tappelemaan. Juuri kun hän oli kertomassa mitä tehdä, Wrorg alkoi puhua. Wrorgin ääni oli käheä, miltei kuulumattomissa oleva. Hän haasteli: "Joo, kozka tei'än kylä o zaanu tiedon peril, mä lähen kuljettaa zitä seuraavaa kylää. Kiitti kaljast. Moro!" Silloin G'naryk puuttui puheeseen: "Eikz me voida tarjoo zulle eez yöpaikkaa tai tarvikkeit vastineikz tost tiedost?". "No tota olutta mä voisin ottaa vähä mugaan, joz zitä vaa zaa.". Ja niin Wrorg sai kolpakollisen olutta ja se marssi kylästä kohti pimeyksiä. G'narykiä taas vaivasi ajatus siitä, että jos ihmiset olivat tulossa asuttamaan näitä seutuja, kahdenviikon takainen taistelu oli pelkkä ensimmäinen sointu tulevassa tuonelan sinfoniassa. Hän ei kuitenkaan vaivautunut enää huolehtimaan sikaratsastuksesta, sillä keksi juuri tekosyyn sen estämiseen. Hän puheli hiljaa Klarthogille ja Killisilmälle :" Kuulkaaz ny pojat, ei me void' pitää zikakisoi ku noi pehmeeihot o ryysimäz tänne näi! Meijä pitää pitää pien neuvottelu jätkien kezke, eli kutzukaa soturit huamisaamuks tänne zisää, ja tartkotus ei oo ryyppää, oke?". Sitten G'naryk maleksi pois talosta ja Klarthog räväytti väliin: "No ny ze keksi mite pääs pois ratsastukzest!". Killisilmä naurahti tälle kommentille ja poistui sitten myymään oluttaan. Klarthog jäi yksin ja päätti myös lähteä nukkumaan, sillä huomisesta tulisi erittäin rankka päivä, siitä hän oli varma.
Myöhäisessä illassa kuului vain remuavien örkkien meteliä Mutalätistä, ja kaukana, hyvin kaukana kaakossa läheni suuri joukko ihmisiä, erittäin suuri. Ja jos G,naryk pääsisi katsomaan tuon joukon kärjessä kulkevia ihmisiä, hän muistaisi erään sieltä. Erään joka oli vannonut kostoa G,narykille ja johdatti nyt ihmisten armeijaa kohti Mutalättiä. Mutalätin tietämätön väki taas oli erittäin onnellinen, kun taas sai tapella rauhassa. Tämä tulisi muuttumaan hyvin nopeasti.
Aamun ensimmäisten auringonsäteiden valjetessa Pahoillemaille ja Mutalättiin, olivat örkit pystyssä ja "rivissä" "Ruosteisen Kirveen" edessä. G'naryk rupesi huutamaan sotilailleen: "POJAT, ME VOITETTII IHMISEN ZURGIMUKSET VIIMEKS!!!". Soturit huusivat karmean ja kovaäänisen Waaghinsa! G'narykille. G'naryk jatkoi: "Mut nyt puhaltaa uudet tuulet, ihmizet aikoo azuttaa tän paikan et örkkien määrä vähenis ja ne voiz tappaa loput meizt ettimäl kaikki maat ja mannut! Ne yrittää tehä meizt maanpakolaisii. Ja sen takii meijän pitää ol' valmiina! Täst lähtien joka ikine aamu, ollaa tääl harjottelemas jousien käyttöö, mut jousiihan meil ei viel oo, jotenka Klarthogin mukaan kakz nopeet örkkii, ok?". Ja Klarthog sai seurakseen kaksi örkkiä. "Nyt meette tonne Peikonpäähän. Zielt haette jouzii ja tuotte tänne, ne antaa varmaa yhet vanggurit.". Ja kolme örkkiä katosi puiden sekaan kovaa vauhtia juosten. G,narykille tämä ei kuitenkaan riittänyt vaan se jatkoi vielä: "Nyt tartten kahegsan vapaaehtosta jotka lähtee koilisee, kaakkoo, lounaasee ja luoteesee tutkii lähimaastoo, ja vähä pitemmällekki, muodostatte parei ja ekast ihmiskontaktista tänne, ellei ne oo tutkijoit, ja joz o, vetäkää turpii.".´Kahdeksan örkkiä lähtivät juoksemaan metsiin. Silti G'naryk jatkoi: "Nonii pojaat, ny otatte nää keihäät joiz ei oo terii, zitte muodostatte parei ja harjottelette taisteluu TAPPAMATTA toizianne, okz selvä?". Örkit mumisivat hyväksyvästi ja eräs soturi kysyi: "Entäz mitä ne tekee joil o kirveet?". G'naryk käski heidän mennä metsään ja harjoitella iskujaan puihin hajottamatta aseitaan.
Kymmenessä minuutissa koko kylän aseväki harjoitteli kuin viimeistä päivää taistelua. Silloin G'naryk haki oman aseensa, "Ukkosnuijan". Ase oli saanut nimensä siitä kun hän oli lyönyt maassa makaavaa keisarikuntalais ritaria koko voimallaan, ja ääni oli muistuttanut ukkosta. Koko kylän paikalla oleva väki kääntyi katsomaan ja huusi kerran: "UKKOSNUIJA! UKKOSNUIJA! VIE MEIDÄT VOITTOO!". Tätä G'naryk ei ihmetellyt sillä tämä ase oli se joka mursi ihmisten rohkeuden viimeksi. Hän tutki asettaan ja katsoi ettei siinä ollut lohkeamia tai jotain muuta, ja ei hänen onnekseen ollutkaan. Sitten hän meni ja etsi kylän sepän, Turran. Sille hän sanoi: "Kuulez Turra, väännätköz mun hajonneen panzarin kuosiin? Ja pystykkö tekee parin kirvezmiehen kanz sotureil kilpii, niist ois varmaa aika paljo hyötyy!". Turra mietti hetken ja totesi: "Joo panzari ei tuota onkelmaa, mut noit kilpii pitäz ruveta tekee nyt saman tiän, käykz?". Ja tottakai G'naryk vastasi positiivisesti. Seppä kutsui muutamia kirvesmiehiä ja käski näitten kaataa muutama puu. Sitten se otti kaksi keihäsmiestä jotkai saivat ruveta sahaamaan puita laudoiksi.
Nyt G'naryk katsoi kuinka uljaasti hänen sotilaansa ahersivat ja huomasi että nämä tekivät tosissaan töitä. Sitten hän huomasi, osittain ikäväkseen, että kylän shamaani KaBum tuli kulman takaa keräilemään aineitaan. Joku "urhea" örkki haastoikin sen samantien tappeluun kepeillä. Örkillä keppi ja KaBumilla sauva, joka oli jalan tai kaksi lyhyempi. G'naryk epäili että kohta tarvittaisiin shamaania shamaanille. Mutta toisin kävi: Urhea hiisi pomppi kiroavan örkin iskujen tieltä ja väsytti sen. Sitten se pysähtyi ja antoi örkille kaikki mahdollisuudet lyödä päähän. Örkki nostikin aseensa ylös, ja tätä shamaani oli odottanut. KaBum otti keppinsä ja iski sillä suoraan örkkiparan jalkojen väliin. Kiroava örkki kaatui maahan pidelleen haaroväliään ja KaBum nousi seisomaan sen rinnan päälle ja huusi hengästyneenä: "Kukaz haluu turpii hiidelt seuraavakz?". Ja koko kylä oli aivan hiljaa, paitsi yleensä niin surumielinen G'naryk. Hän nauraa rehotti koko äänensä kantavuudella, ja pian yksi sun toinenkin örkki ryhtyi pitelemättömään nauruun, ja shamaani luuli tätä pilkaksi ja lähti pois paikalta. Naurumetakka kantautui pitkälle ja metsässä olevat aseitten hakijat olivat jo yli puolessamatkassa kohti "Peikonpäätä". Silti ne kuulivat kovan hohotuksen Mutalätistä. Ne eivät välittäneet vaan kiristivät tahtiaan.
Koko aamupäivän koiliseen juosseet tiedustelijat Krähh ja Blam pitivät illansuussa ruokatauon. Ne käristivät sianlihaa, kunnes yhtäkkiä kuulivat jonkun kiipeävän takana olevaa kalliota ylös. Lumi pölisi sen kiipeillessä ylös ja Blam meni kurkistamaan mitä siellä oli. Se näki lyhyehkön pudotuksen ja miltein lumesta sulaneen metsänaukion, vaikka olikin vasta Helmikuu. Kalliota kiipesi jäykistettyyn nahkaan pukeutunut ihminen ja sillä oli vain lyhyt miekka mukanaan. Se oli selvästi ihmisten tiedustelija. Blam nosti kirveensä ja löi täydellä voimalla ihmistä kohti. Hän kuitenkin löi hieman ohi päästä ja osui ihmisparan kämmenselkään. Ihmisen kämmen lohkesi ranteeseen asti ja se huusi aivan hirvittävästi. Sitten ihminen putosi vielä kalliolta selälleen maahan ja nousi. Se yritti päästä karkuun. Blam hyppäsi perään mutta kaatui täräyksen voimasta. Silloin Krähh nousi kallion huipulle ja heitti kirveensä. Kuului rusahdus. Kirves oli lävistänyt ihmisen takaraivon ja jatkanut matkaa puuhun asti. Siellä se törrötti verisenä. Molemmat örkit menivätkin ihmettelemään ihmistä. Se oli kuollut, tai niin he ainakin päättelivät hajonneesta päästä. Blam näki miekan ja koppasi sen mukaansa. Se oli hyvää ihmistyötä. Kirveensä se luovutti Krähhille. Ihmiseltä löytyi myös hyvä kypärä. Tämän taas otti Krähh. Kypärä ei mennyt kokonaan örkin päähän vaan se peitti örkin otsan. Se oli silti ylpeä saaliistaan.
Örkit kiipesivät ylös ja söivät nopeasti ja jatkoivat sitten matkaa kohti kaakkoa. Vähän aikaa ne juoksivat läpi puolilumisen metsämaiseman kunnes saapuivat toiselle aukiolle, ja siellä ne kohtasivat karmaisevan näyn. Ihmisiä. Tuhansia ihmisiä. Ne marssivat rivissä kohti heitä kuultuaan tiedustelijansa kuolonhuudot. Muutama ihminen huomasikin metsän laidalla luimuilevat örkit. Ryhmä musketöörejä tähtäsi ja ampui. Blamia osui olkapäähän mutta panos ei lävistänyt ihoa. Se kiroili, nakkasi kiven joka osui epäonnista ampujaa päähän ja ampuja kaatui. Krähhiltä taas ammuttiin kypärä päästä ja se kiroili otti sen ja veti Blamin mukanaan. He juoksivat niin kovaa kuin osasivat. Kalliota ylös ja jatkoivat matkaansa. Ihmiset eivät jahdanneet heitä enää, mutta tieto piti saada nopeasti perille. Yhtäkkiä kymmenen metrin päässä neljä ihmistä astuivat puitten takaa miekat käsissään. Ne olivat tiedustelijoita. Näitä örkit eivät pelänneet vaan kävivät päälle. Krähh heitti kirveen ja se lävisti yhden ihmisen alavatsan. Se tuupertui. Sitten Blam ja Krähh huusivat Waaghinsa! ja tekivät tuhoisaa jälkeä rynnäköllään. Kaksi kuolivat ja kolmas yritti karata. Sen kuitenkin pysäytti Blam joka taittoi sen niskat paljailla käsillään.
Örkit keräsivät nopeasti miekat, kypärät ja yhden nahkapanssari shamaanille. Sitten ne jatkoivat hirmuista juoksuvauhtiaan kohti Mutalättiä. Matkalla vilisivät puut ja metsäneläimet säikkyivät kahta kiireistä örkkiä. Ne saapuivat Mutalättiin vasta myöhään yöllä. Ne kuitenkin veivät tavaransa G'narykille ja antoivat raporttinsa: "Ihmizii, iha älyttömäzt ihmizii. Ne on tääl kolmez päiväz. Viis tiedustelijaa lahdattii, mut niit o tuhansii. Ja honattii toz matkal yks hyvä väijyntöpaikka, kallioitte ympäröimä sola. Niitte o pakko tulla ziit, ne tuli viimekzi!". Sitten G'naryk kiitti tiedoista ja varusteista. Hän käski näitten mennä hakemaan syötävää ja juotavaa ja mennä sitten nukkumaan. Näinhän he tekivät.
Aamu valkeni pilvisenä ja kaikki örkit palasivat kylään, myös jousia tuoneet ja niillä tosiaan oli vankkurit. G'naryk vaati koko kylän väen koolle. Kun koko kylä kuunteli se huusi:" Nyt eletää vaikeit aikoi, ihmizii o tuloz tuhansii ja ne aikoo ajaa meijät poiz täält. Meijän kylän naizväki ja penzkat lähtee Peikonpäähän ja soturit, me tehää viivytyz zotaa. Eli tehää itsemurhasii iskui niitten zivustaan. Nyt lähtekää muijat, tää ei oo teille, ja menkää kiirel et teit ei zaada kii.". Sitten kylän väki jakautui ja parit hyvästelivät toisensa. G'narykin miehillä oli vain tämä päivä aikaa harjoitella ampumista, eikä se sujunut kovin hyvin. Kuitenkin iltapäivästä useimmat osuivat tähtäämiinsä puihin. Sitten G'naryk käski näitten veistää itselleen vähintään viidenkymmenen nuolen kasa. Tähän kaikkeen olikin kulunut miltein koko päivä. Ja G'naryk vaati paljon, mutta osasi myös palkita: "Kaikki hei, ny meette Kirveesee ja ryyppäätte ja safkaatte mun makuu, ja tää o käsky!". Kaikki örkit juoksivat Kirveeseen, mutta aseet ne pistivät kuitenkin nätisti talon ulkopuolelle kasaan.
Tavernassa oli taas iloinen tunnelma, mutta se oli erona etteivät örkit nyt juoneet itseään humalaan. Ne vain nauttivat toistensa seurasta, ehkä viimeistä kertaa. Kaikki lähtivätkin varsin ajoissa nukkumaan ja G'naryk totesi Killisilmälle, että sen ei kannata siivota tavernaa, koska he eivät pysty pitämään Mutalättiä. Se ottikin vain ruosteiset kirveensä ja tuli G'narykin luokse nukkumaan. Koko kylä vajosi kuolemankaltaiseen hiljaisuuteen.
Verenpunainen aurinko nousi. Se värjäsi kaiken punaiseksi enteillen päivän teurastusta. Örkit seisoivat kapakan edessä rivissä, valmiina metsästämään ihmisiä. KaBum joka oli saanut yhden miekan ja nahkapanssarin oli maalannut jokaiselle soturille punaiset sotamaalit. G'narykille se maalasi auringon muotoisen kuvion keskelle kasvoja. Sitten örkit lähtivätkin juoksemaan kovaa vauhtia kohti ihmisiä.
Metsä jyrisi. Verenpunainen tanner suorastaan tärisi. Kaikki lähellä olevat eläimet väistyivät nopeasti. Kova jyrinä lähestyi ja hiljalleen rupesi kuuluumaan kovia, karuja ja epäsoinnukkaita karjahduksia. Sotajoukko läheni. Örkkien sotajoukko. Se vaelsi vihreänä mattona kohti metsän keskellä kohoavaa "Kuolonkalliota". Nimi tuli tästä maineikkaasta taistelusta, tosin se on maineikas vain örkkien mukaan.
G,naryk asetti örkkinsä kivien taakse kahteen suureen riviin. Hän itse meni ensimmäiseen ja sanoi sotureilleen: "POJAT...TÄNÄÄ TEHÄÄ JOTAIN ISOO JA SE KOITUU KAIKKIEN ÖRKKIEN KUNNIAKZ!! TAIZTELKAA ZIIZ KUNNIAL JA TAPETAA HEIKKONAHAT!!". Koko soturijoukko huusi korviahuumaavaa huutoa. Sitten hän jatkoi: "Mä ammun ekan nuolen ja te kaikki peräz, zit hiljaa tappoo asti!".
Ja niin päivä kului. Keskipäivän aikoihin ihmisten syvät rivit ilmaantuivat näkyviin. G'naryk viritti jousensa ja huomasi että ihmisiä oli vain kolme rykmenttiä. Se odotti hetken ja päästi irti. Nuoli lensi kauniisti suoraan ihmisten keskelle. Yksi ihminen kaatui. Ihmiset näkivät örkit jotka ryhtyivät kylvämään kuolemaa ihmisiin. He eivät kuitenkaan tappaneet niin paljoa ihmisiä että nämä eivät olisi uskaltaneet rynnäköidä mäkeen. Silloin G'naryk sotureineen huusi suoraa kurkkua ja osa ihmisistä epäröi rynnäkköä. Se oli kuitenkin liian myöhäistä. Örkit juoksivat kohti ihmisiä ja Ukkosnuija heilui. Ensimmäinen ihminen lensi monta metriä alas rinnettä rintakehästä rutussa. G'naryk huomasi kuinka paljon helpommin örkit voittivat nyt vihollisiaan kuin viimeksi. Hän itsekkin löi useita ihmisiä maahan, ja tämän ryhmän sisu loppui siihen. Ihmiset säntäsivät kauhuissaan mäkeä alas. Örkit eivät kuitenkaan saaneet niitä kiinni, koska toinen ryhmä juoksi väliin ja he olivatkin taitavampia. Nämä eivät tapelleet keihäillä miekoilla, joita oli helpompi käyttää. Nyt örkkien rivistöistä putosi muutama soturi mutta G'naryk ei suostunut antamaan periksi vaan meni ryhmän johtajan luo. Hän haastoi tämän taisteluun, ja ihminen typeryydessään suostui.
Kaikki taistelu ympärillä lakkasi ja muodostui kehä. Ihminen panssareissaan luuli olevansa suojassa. Sitä sen ei olisi pitänyt tehdä. Ja taistelu alkoi. Mies löi miekallaan ilkeän piston jonka G'naryk kuitenkin torjuilyömällä asetta nuijalla. Ase kuitenkin pysyi ihmisen kädessä. Sitten ihminen teki laakalyönnin jonka G'naryk väisti hyppäämällä. Alas tultuaan G'naryk nosti aseensa ja huitaisi laakalyönnin. ihminen yritti väistää iskua ja astui taaksepäin kompastuen. Tämä kompastuminen kuitenkin pelasti ihmisen. G'naryk viittoi tätä luokseen ja ihmine teki hurjan rynnäkön. Miekalla hän löi ilkeästi ylhäältä olkapäähän, ja G'narykia sattui mutta haavaa ei tullut, kiitos panssareitten. Vihansa voimassa G'naryk kuitenkin löi nyrkillä ihmistä joka väisti sen taas miltein kaatuen. Nyt kun ihminen oli epätasapainossa, G'naryk otti aseestaan molemmilla käsillä kiinni ja löi hurjalla voimalla ihmistä sivulta rintapanssareihin. Kuului rusahdus ja ihmisrukka lensi rintakehä kasassa mäeltä alas. Ihmiset eivät tätä kestäneet vaan pinkaisivat karkuun. Viimeiseen ryhmään pakokauhu taas tarttui ja örkit juoksivat ja tappoivat ihmisiä kunnes kuului kovaa torven törinää. Ryhmällinen ritareita seisoi vähän matkan päässä ja G'naryk huusi: "POJAT! KUNNIA TAI GUOLEMA!! TULTA PÄIN!!".
Elikkä tällästä tuli väsättyä. Pidän vähän huonompana kuin ensimmäinen osa, mutta kritiikkiä kaivataan. Joten sana on vapaa.
Tämä oli sen verran hyvä tarina, että on sääli jos sitä ei lueta. Örkkimeininki oli kohdallaan, kuvailua piisasi (mikä on harvinaista herkkua Sotussa) ja henkilöt olivat hyviä. Tämä Thundermace-homma kehittyy mielenkiintoisemmaksi joka tarinan myötä. Oli tässä vähän kieloppivirheitä + se seikka, että örkkisi ovat örkeiksi aika ihmismäisiä. Esim. en olisi ajatellut että NE (eivät he) osaa pelata korteilla pokeria... Mutta miten vain. WarCraft III:n örkkejä nämä ovat lähellä, ja nehän ovat parhaita örkkejä. Mutta: hienoa! Lisää!