Viimeinen henkäys
Remal käveli kahden mustahaltian välissä vilkuillen ympärilleen, kuunnellen öisen metsän ääniä. Jossain kaukana kuului susien ulvontaa. kylmät väreet juoksivat ylös Remalin selkää ja hän painautui syvemmälle vilttiinsä jota kantoi hartioillaan. Hän yskäisi kertaalleen. Tudor, joka tällä hetkellä kulki retkueen kärjessä kääntyi Remalin puoleen ja sanoi hiljaisella äänellä "Huomen aamulla, jos sudet tai mitkään inhemmat olennot eivät tapa meitä sitä ennen, saavumme perille määränpäähämme. Siellä saatat hyvällä tuurilla saada jonkinlaista lääkettä tautiisi, mutta pian kuitenkin pääsemme levähtämään, sillä tarkoituksena oli vähäksi aikaa pysähtyä ja syödä jotain... Sen jälkeen jatkamme matkaa." Remal oli kylmissään, vaikkakaan yö ei ollut kovin jäätävä. Talven tulon pystyi aistimaan jo varsin helposti, sillä kirpeä tuuli puhalsi mereltäpäin tuoden kylmää ilmaa mukanaan. Matka oli kestänyt jo varsin pitkään, tähän mennessä jo kaksi varsin pilvistä päivää sekä yhdeksän tuntia. Hänen ainoana matkaseuranaan olivat Magal ja Tedor, nämä mystiset mustahaltia miehet, joita hän ei tuntenut muuten kuin nimeltä. He olivat pitäneet Remalia hyvin lyhyessä lieassa ja joskus levätäkseen saattoivat jopa sitoa hänet taukojensa ajaksi. Häntä oli pilkattu ja sorrettu, mutta muuten Magal ja Tedor olivat olleet hyvin vaitonaisia kaikesta, mitä nyt aina välillä vaihtoivat muutamia miltei merkityksettömiä sanoja keskenään. Remalilla ei ollut käsitystäkään mihin he olivat matkalla ja miksi.
Remalia puistatti jälleen, vaikka hän tiesi että Tudorin puheet susista olivat olleet vain pelottelua. Hän ei todellakaan haluaisi joutua suden muonaksi. Takanapäin kuului Magalin ivallinen nauru. Magalia huvitti suunnattomasti kuinka Tedor härnäsi pentua kokoajan. Pian Tedor kuitenkin nosti kätensä merkiksi pysähtymisestä. Hän nappasi reppunsa selästään ja heitti sen maahan. Magal vilkuili ympärilleen ja heitti myös ison rinkkansa maahan. Magalilla oli selvästikkin mukanaan osa Tedorin tavaroista, sillä hän oli vahva ja Tedor oli korkea arvoisempi kuin Magal ja näin ollen Tedorin käskyvallan alaisena. Remal heittäytyi maahan makaamaan puuta vasten. Tedor kaiveli reppuaan ja heitti hänelle ylimääräisen viltin. Viltti haisi märältä koiralta mutta oli hyvin lämmin. Remalin olo parani huomattavasti.
Remal oli sairastunut jo viime päivän aikana jonkinlaiseen outoon tautiin joka johtui unen- sekä ruoanpuutteesta. Magal ja Tedor olivat jo meinanneet kertaalleen jättää hänet ojanpohjalle kuolemaan, sillä Remal oli varsin voimaton eikä meinannut jaksaa kävellä. Kumpikaan mustahaltioista ei ollut tarjoutunut kantamaan Remalia, sillä heitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa saada tätä samaista tautia joka hänellä oli.
Magal keräsi lähimaastosta kuivia polttopuita nuotiota varten. Sillä aikaa Tudor kaiveli repustansa keskikokoisen mustalla kankaalla päällystetyn kirjan. Jokaisena iltana hän oli kaivanut tuon saman kirjan ja alkanut kirjoittaa siihen. Toistaiseksi Remal ei ollut vielä päässyt lukemaan tuota kirjaa vaikka hän oli hyvin utelias kirjan suhteen. Olisi hyvin vaarallista jos hänet nähtäisiin sitä lukemassa, ikään kuin se olisi ollut mahdollista sillä se oli kaiken aikaa repussa joka oli Tudorin selässä, sillä oletettavasti hänet oltaisiin sen jälkeen jätetty heikkona ja pieksettynä johonkin suden ruoaksi. Tudor kaivoi repustaan vielä punaisen sulkakynän sekä pienen mustepullon, joka oli puoliksi tyhjä ja alkoi kirjoittaa jotain pyöreällä käsialallaan. Välillä Tedor lopetti kirjoittamisen ja katsoi yön kaukaisuuteen. Remal nosti katseensa ylös ja näki kuinka pilvet tekivät tilaa kirkkaille tähdille. Hetken aikaa Remal ihasteli tähtien kauneutta, kunnes hänen silmänsä alkoivat painua kiinni.
Remal hätkähti hereille. Leiripaikka oli autio. Hän tunsi paniikin nousevan itsessään. Painaen sen syrjään hän nousi pystyyn ajatellen että he olivat varmaankin lähteneet hakemaan ruokaa. Sisimmässään Remal kuitenkin tiesi että se ei ollut totta. Hän oli yksin. Yksin, kaukana jossain tuntemattomilla mailla. Kuinka hän ikinä löytäisikään pois täältä. Suden ulvontaa. Tällä kertaa paljon lähempänä kuin viimeksi. Paniikki nousi jälleen kohisten. Remal lähti juoksemaan takaisin päin mutkittelevaa puiden ympäröimää polkua jota pitkin he olivat saapuneet nyt tyhjälle leiripaikalle. Remal tunsi kuinka sudet saivat häntä kiinni yhä vain enemmän. Remal lisäsi vauhtia ja juoksi niin kovaa kuin ikinä pystyi. Mutainen polku oli liukas ja hän joutui ottamaan pari luisuavaa askelmaa. Mutta polku oli liukas ja hän kaatui päistikkaa tahmeaan mutaan joka meni hänen silmiinsä. Remal ponnisti pystyyn. Paniikki oli täydellinen. Hän jatkoi juoksuaan, mutta kaatui uudestaan sillä ei nähnyt tietään. Sudet saivat hänet kiinni ja raastoivat hänen lihaansa repien hänet riekaleiksi. Kaukaa kuului huuto "Poika!"
"Poika!"
Remal avasi silmänsä. sudet olivat kadonneet. Hän katsoi käsiään ja huomasi että ne olivat ehjät. Se oli vain uni. Paha uni.
"Otatko sinä ruokaa vai et?" Magalin ääni kuului läheltä.
Nuotio oli jo sytytetty ja ruoka oli valmista. Viimeinkin ruokaa. Ruokaa! Remalin maha kurni. Hän ojentui kohti kuppia, mutta Magal veti sen pois hänen luota. Magal näki pojan hätääntyneen ilmeen ja nauroi. Lopulta Magal kuitenkin antoi ruoan Remalille. Ruoka oli lämmintä ja höyrysi syksy yön viileydessä. Hän ei muistanut koska viimeksi olisi saanut syötyä kunnon ruokaa. Aiempina päivinä hänelle ei oltu annettu edes hiiren annosta ruokaa. Ei ihmekkään että hän oli sairastunut. Hän vihasi heitä, koska he eivät olleet antaneet ruokaa ja olivat kohdelleet häntä huonosti. Ja koska häntä ärsytettiin tahallaan. Ja koska hänet oli kaapattu. Jonain päivänä hän saisi kostonsa.
Remal repäistiin maasta. Nuotio oli sammutettu ja tavarat pakattu reppuihin. He olivat valmiita jatkamaan matkaa. Paitsi Remal. Häntä väsytti niin, että hän olisi halunnut vain käpertyä puun juurelle ja nukahtaa siihen. Mutta se ei ollut mahdollista. Hän yritti repiä itsensä Magalin otteesta, mutta Magal vain nauroi ja kiristi otettaan niin että Remalia sattui ranteeseen. Remal yritti lyödä häntä, mutta Magal otti hänen kädestä kiinni ja läimäisi kasvoille. Remal tunsi kyynelten tulevan silmistään mutta yritti pyristellä sitä vastaan. Magal nauroi ja tönäisi hänet eteenpäin. Remal käveli eteenpäin. Tedor mulkaisi Magalia, mutta otti sen jälkeen kärkipaikan jonossa.
Aurinko nousi taivaalle paistaen kirkkaana. Metsän reuna näkyi jo. Leiri oli Tedorin mukaan siellä, aivan lähellä metsän reunaa. Remal hoiperteli viimeisillä voimillaan Tedorin perässä. Pian he saavuttivat metsän reunan ja astuivat hämärästä metsästä ulos. Auringon valo pääsi loistamaan kirkkaana Remalin väsyneille silmille ja häikäisi niin että hänen oli vaikea pitää silmänsä auki. Hän siristeli silmiään yrittäen totuttautua auringon valoon. Magal kuitenkin tönäisi Remalia ja sanoi "No niin. Aika jatkaa matkaa." Remal mulkaisi häntä pahansuovasti hänen huomaamattaan. Tedor katsoi nopeasti ympärilleen, selvästikkin yrittäen katsoa kumpaan suuntaan piti mennä. Miltei samantien hän lähti kävelemään vasemmalle havumetsän reunaa pitkin. Remal seurasi mutta ei kiinnittänyt huomiotaan eteenpäin vaan katsoi poispäin metsästä pidemmälle avaraa aroa. Suurella aukealla ei näkynyt kuin muutama puu, jos huomioon ei oteta pieniä metsä saarekkeita joita niitäkin oli vain muutamia. Kaukana horisontissa näkyi synkän Karond Karin orjakaupungin korkealle kohoavat tornit. Remal oli käynyt kertaalleen tuolla suuressa kaupungissa ja nähnyt sen ihmeitä. Hän ja hänen äitinsä olivat käyneet siellä hyvästelemässä isänsä, joka oli lähtemässä etelään sotimaan Lustrian viidakossa asuvia villipetoja, liskomiehiä, vastaan. Siitä oli nyt kulunut miltei puolitoista vuotta. Isä oli palannut vasta pari kuukautta sitten, vain muutama arpi muistutuksena sotaretkestä. Hän oli kertonut tarinoita suurista hevosen kokoisista, tai jopa isommista, kylmäverisistä liskomaisista sotaratsuista jotka kävelivät kahdella jalalla. He olivat nimittäin saaneet niitä runsaasti saaliksi Lustrian viidakoista ja tuoneet niitä koulutettavaksi pohjoiseen Mustahaltioiden maille sotaratsuiksi. Vain parhaat taistelijat saivat kunnian käyttää näitä hurjia ratsuja.
Remal törmäsi Tedorin selkään potkaisten tätä nilkkaan saappaankärjellään. Tedor huudahti ja kiroili kovaan ääneen. Läheltä kuului kova äänistä naurua. Remal kääntyi katsomaan ja näki kaksi mustahaltiaa mustan ja liilan sävyisissä panssareissaan. Heidän pitkät keihäänsä osoittivat kohti taivasta ja kupeilla lepäsivät miekat huotrissaan. Heidän kypäränsä olivat terävät ja koristeltu kultauksin ja kaiverruksin, niinkuin rintapanssarikin. Remal hymyili. Häntä nauratti tämä nurinkurinen tapaus ja kuinka nämä uudet mustahaltiat olivat myös nauraneet törmäykselle.
Tedor läimäytti häntä kovaa päähän, hyydyttäen Remalin hymyn.
Soturit olivat vieneet heidät pieneen leiriin jossa oli noin 6 metsän varjoihin sekoittuvaa telttaa. Leirin reunalla muutama haltia pystytti ylimääräistä telttaa. Remal katseli kummissaan ympärilleen. Leirissä kävi kuhina. Siellä oli noin 20 haltiaa, joista osa oli panssareihin pukeutuneita vartijoita ja osa taas hyvinkin kauniita aseistautuneita naisia. "Noitahaltioita", Remal mutisi itsekseen. Naisilla oli hyvin vähän vaatteita yllään, vain pieniä vaatteita peittämässä strategisia paikkoja.
*Remal ei tosin tässä iässä vielä kiinnittänyt huomiotaan naisiin, vaan kuvailen aivan lukijoiden iloksi.
* Heillä oli miekat kummallakin puolellaan huotrissa. Pitkä tukka liehui vapaana ja sitä niinkuin muutakin vartaloa koristivat kultaiset eksoottiset korut. Joillakin oli tukkaan ja vaatteisiin ripustettu pitkiä orjan tappuroita tai ketjun päähän ripustettuja koukkuja sekä teriä.
Remal törkättiin erään kauniin noitahaltian eteen.
"Hmm... Magal ja Tedor. Saanen udella kenet olette tänne tuoneet?"
Remal vastasi ennenkuin Magal ja Tedor saivat edes suutaan avattua " Minä olen Remal Taranei, Tarelin poika."
Noitahaltia hymyili vienosti ja katsoi häntä syvälle silmiin.
"Minä taas olen Leah Lanorell Estarin tytär. Onko sinulle kerrottu miksi sinut tuotiin tänne?"
"Ei ole. Voisinko jo päästä nukkumaan sillä en ole saanut nukuttua kunnolla kolmeen yöhön." Remal tokaisi yhtä vapaasti niinkuin lapsi saattaa puhua täysin tuntemattomien kanssa. Ja Remalhan oli vielä lapsi.
Noitahaltia hymyili jälleen.
"Sinut viedään Karond Kariin ja sinusta koulutetaan soturi", noitahaltia kertoi.
Remalin silmiin syttyi samanlainen tuike kuin tähtiin öisin. Kuinka kauan hän olikaan unelmoinut että hänestä tulisi taistelija ja hän pääsisi jatkamaan suvun perinnettä!
"Ghel!", noitahaltia huudahti täyteläisellä ja viettelevällä äänellään yhdelle vartijoista.
"Niin neiti?" kuului vastaus.
"Ota Remal mukaasi ja näytä hänelle nukkuma paikka."
Remal kumarsi iloisena ja sai jälleen vastaukseksi hymyn. Hän käveli vartian luokse joka johdatti häntä kahden teltan välistä.
"Mikä tuon teltan tarkoitus on?" Remal kysyi vartijalta nähdessään kuinka eräs haltia nainen oli teltan ulkopuolella ja murskasi huhmareella jonkinlaisia kasveja.
"Se toimii varasto telttana. Siellä säilytetään aseita, panssareita sekä erilaisia yrttejä."
'Eli myrkkyjä' Remal käänsi sanat itsekseen. Hänen naamalleen nousi tyhmän näköinen virne. Hän katsoi taakseen ja näki kuinka noitahaltia puhui Magalille ja Tedorille vihaisen näköisenä. Tedor yritti säikähtäneen oloisena selittää jotain, mutta noitahaltia näytti aina vain vihaisemmalta. Remalin virne levisi korviin asti. Hän oli keksinyt pirullisen juonen. Hän saisi kostonsa...
Remal astahti telttaan ja katsoi ympärilleen ja näki nukkuvia lapsia. he näyttivät likimain yhtä vanhoilta kuin hän. Remal mietti hiljaa itsekseen että olivatkohan hekin menossa koulutettaviksi Karond Kariin. Remal laskeutui makuulle patjalleen ja tirkisteli teltan aukosta haltianaisen keskustelua Magalin ja Tedorin kanssa. Hän virnisteli itsekseen. Pian keskustelu loppui. Tedor kääntyi pois haltian luota ja näytti hyvin hermistuneelta. Remal seurasi häntä katseellaan kunnes hän saapui teltalleen ja meni sisään Magalin seuratessa. Remal painoi teltan sijainnin mieleensä ja asettui vilttinsä alle nukkumaan.
Ulkona oli jo hämärää kun Remal heräsi. Hänellä oli hirmuisa nälkä, mutta se saisi odottaa. Hänellä oli tärkeämpää tekemistä. Hän kierähti pois viltin alta. Useampi kuin yksi utelias katse seurasi vilttiensä alta Remalia hänen astuessaan oviaukosta ulos. Ulkona ilma oli kylmää ja taivaalta satoi ensimmäisiä valkoisia lumihiutaleita. Keskellä leiriä paloi suuri nuotio, joka oli vartijoden ympäröimänä. Yksi vartijoista kertoi tarinaa ja muut kuuntelivat tarkasti. Remalia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa hänen typerät tarunsa. Hän hiipi hitaasti mutta vakaasti kohti vartioitua varasto telttaa, jossa myrkyt olivat.
Teltan suulla seisoi vartia joka nojaili tylsiintyneesti keihääseensä yrittäen kuunnella nuotiolla kerrottua tarinaa. Remal kiersi puoli unessa olevan vartijan toiselle puolelle purren huultaan. Jännitys oli suunnaton. Mitä jos hän jäisi kiinni eikä pääsisikään koulutettavaksi? Remalia askarruttivat kysymykset, mutta hän päätti että nyt ei ole aika niille ja hiipi eteenpäin. Hän kierähti nopeasti vartijan takaa teltan suusta sisään. Hän hätkähti huomatessaan että huhmareella työskennellyt nainen nukkui teltassa vilttinsä alla. Remal pidätti hengitystään kävellessään kohti huteraa matka hyllykköä jossa näkyi erilaisia lasisia pulloja. Hänen silmänsä olivat jo tottuneet pimeään joten hän näki pullojen kyljessä olevat nimilaput joihin oli kirjoitettu punaisella musteella myrkkyjen nimet siistillä käsialalla. Hän selasi nimilappuja ja hänen silmänsä pysähtyivät erään pullon kohdalle.
'Musta myrkky' Remal luki ja nappasi pullon hyllystä. katsellessaan ympärilleen hän huomasi pinon lyhyitä tikareja, jotka makasivat ison tynnyrin päällä. Remal nappasi niistä yhden ja virnisti itselleen. Hän hiipi ulos teltasta ja kierähti vartijan ohi. Tedorin teltta oli aivan vieressä.
Magalin ja tedorin teltassa oli pimeää ja Magal kuorsasi kuin porsas. Remal otti tikarin vyöltään ja avasi myrkky pullon korkin. Myrkky haisi kammottavalta ja sai silmät kyyneliin. Remal oli aivastaa mutta sai pidettyä sen sisällään. Hän huokaisi helpotuksesta. Kaadettuaan myrkkyä tikarin terälle, hän hiippaili Magalin luo. Näppärät sormet raottivat Magalin kaulusta paljastaen hänen kaulansa. Remal survaisi tikarin läpi aatamin omenan. Tikari tunkeutui lihan läpi pysähtyen lopulta niskanikamien sisempään puoleen. Magalin silmät revähtivät auki ja hän yritti huutaa, mutta veri tukki hänen suunsa. Ainoa mitä kuului oli vaimea korina. Magal nyki vähän aikaa, mutta myrkyn alkaessa rappeuttaa hermostoja vähäinenkin liike loppui ja hän lamaantui täysin. Remal kääntyi kohtaamaan Tedorin, joka oli vieläkin sikeässä unessa. Veri roiskahti Remalin kasvoille ja vaatteiden rintamukselle tikarin lävistäessä Tedorin kaula valtimon.
Tikari oli hoitanut asian. Nyt he olivat viimeinkin kuolleita... Samainen pirullinen virne nousi jälleen hänen kasvoilleen.
Remal kääntyi hiipimään kohti avointa ovi aukkoa voiton tunne huipussaan. Hän oli onnistunut tehtävässään. Enään tarvitsisi vain päästä takaisin omaan telttaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se tulisi olemaan tehtävän helpoin osa. Remal astui ulos teltasta yön pimeyteen kenenkään huomaamatta. Hän katsoi ympärilleen, eikä nähnyt ainuttakaan uhkaa. Remal hiipi teltan vierestä kohti leirin reunaa, mitä pitkin hän pääsisi helposti ja huomaamatta teltalleen. Hymy nousi remalin kasvoille ja hän kävi varomattomaksi.
Miekka laskeutui Remalin kurkulle ja voimakas käsi väänsi myrkytetyn tikarin Remalin kädestä. Remalin sydän miltei pysähtyi säikähdyksestä. Häntä potkaistiin polvitaipeeseen ja hän kaatui selälleen maahan. Hänen ylleen oli kumartuneena täysin mustiin vaatteisiin ja mustaan viittaan pukeutunut musta haltia. Hänen myrkytetty miekkansa kimalsi himmeästi nuotion häilyvässä valossa. Remalin kädet väännettiin kipeästi hänen selkänsä taakse ja hänet potkaistiin liikkeelle kohti leirin keskustaa ja isoa vartioiden ympäröimää nuotiota. Vartijat kääntyivät yksitellen kohtaamaan tulijat yrittäen tarkentaa pimeään pitkän nuotio illan jälkeen. Joku lähti juoksemaan kohti Leah Lanorelin hienoa telttaa.
Remal oli epäonnistunut juuri sillä hetkellä kun luuli voittaneensa. Hänen tikarinsa oli napattu ketterästi ja nyt hän oli puolustus kyvytön. Remal heitettiin maahan ja hänen jalkansa taittui painonsa alle. Remal katsoi ylös pidellen kipeää jalkaansa kyneleet silmissään ja näki hämärästi Leahin, noitahaltian hänen edessään. Ympäriltä hämärästä tuli lisää mustiin pukeutuneita haltioita.
"Hän tappoi Magalin ja Tedorin, neiti!" mustapukuinen haltia sanoi neutraalilla äänen sävyllä. Hänen äänensä oli matala, mutta ystävällisen oloinen.
Noitahaltian silmät levisivät hämmästyksestä.
Sitten hänen täyteläiset huulensa taipuivat hymyyn.
Noitahaltian hento nauru helähti halki metsän kuin keijujen soitto.
Tässähän tämä.. Toivottavasti oli jees
Otsikko oli vähän hakusessa enkä oikeen hyvää keksiny, ni tuli sitte toi viimeinen henkäys (Kuvastanee Magalin ja Tedorin viimeistä henkäystä xD)
. Kirjoita vaikka Microsoft Wordiin tai Open Office Orgiin. Mutta se kritiikistä, jatka samaan malliin, hyvää tulee.
