PÄIVITETTY VERSIO LÖYTYY TOISELTA SIVULTA!
Vanha versio:
Ensimmäinen osa: Pahan nousu
Metsäinen laakso oli rauhallinen ja lempeä tuuli hiveli puiden latvoja. Puut tummanruskeine kuorineen kasvoivat yhä ylöspäin tietämättä, että lähistöllä niiden lajikumppaneita kaadettiin paraikaa. Ne eivät olleet tietoisia vinkuvasta äänestä joka lähti pyörösahan terästä. Kävelijän raivatessa tietään eteenpäin tiheässä viidakossa ei parin puun kohtalolla ollut juurikaan väliä. Planeetalta oli löydetty arvokkaita mineraaleja, joita Keisarillinen Kaarti tarvitsi taistelussa Kaaosta vastaan ja sinne oli rakennettu saman tien leiri, jossa mineraaleja tutkittiin ja käsiteltiin. Lisäksi Johtoportaassa oltiin huolestuneita Kaaos Marinien liikkeistä. He varmaan havittelivat samoja mineraaleja kuin Kaarti.
Kävelijän kuljettaja oli palvellut Keisarillisessa Kaartissa pari vuotta ja oli saanut siirron tälle syrjäiselle planeetalle. Floyd Dang ei pitänyt ollenkaan tilanteesta. Hänen olisi pitänyt olla suurilla taistelukentillä niittämässä mainetta ja kunniamainintoja. Nyt hän oli täällä perämetsässä vartioimassa olematonta vihollista varten. Taas yksi puu kaatui. Mitä hän edes vartioisi kun ei edes nähnyt eteensä tässä pusikossa. Tähän tyyliin hän jatkoi matkaansa vähän väliä kiroillen, kun kävelijän jalka jäi kiinni sinnikkääseen juureen.
Floyd oli tullut Keisarillisen Kaartin palvelukseen vähän päälle parikymppisenä. Huhujen mukaan hänellä oli ongelmia kotiplaneetallaan, eikä hän entisistä ajoistaan paljon puhunut. Lyhyt parransänki kasvoi hänen leuastaan ja hänellä oli pitkä arpi kasvojen oikealla puolella. Ohimosta suupieleen yltävä naarmu oli ollut hänellä jo ennen armeijaan tuloa. Rujot kasvot olivat pinnistyksestä irveessä kun hän yritti ohjata kävelijänsä turvallisesti matalan lehtikaton läpi. Maa oli paikoin kivikkoista ja pehmeän mullan ja kivien välissä oli matalia liejuisia lammikoita, jotka osuessaan metallisen jalan alle luistivat melko tehokkaasti. Kävelijässä oli kyllä kenttäkorjaukseen tarvittavat varaosat ja tarvittavat työkalut, mutta kivikkoon kaatuneen kävelijän nostaminen ei kävisi yhdeltä mieheltä aivan helposti. Matkaa oli jo kertynyt useita kymmeniä kilometrejä, joten hän ei ehtisi takaisin leiriin ennen pimeää jalan. Näissä metsissä ei voinut olla varma mitä saalistajia liikkui öisessä metsässä huonosti aseistetun Kaartilaisen toivossa. ”Vielä yksi laakso.” Dang lupasi itselleen ja moottorisaha lauloi vinkuvaa lauluaan.
Päästyään mäen huipulle hän katsoi ympärilleen ja näki pelkkää metsää lukuun ottamatta raivaamaansa tietä. Aikaa hänellä oli pitää pieni tauko, joten hän otti penkin alta laserkiväärinsä, nosti sen olalleen ja avasi oven. Maa näytti tasaiselta ja hän hyppäsi alas. Osuessaan maahan se yllättäen jousti hänen allaan ja kiinteän näköinen multakuori puhkesi. Floydin toinen jalka osui kiveen mutta toinen upposi vetiseen mutaan puoleen reiteen asti. Pahanhajuista kaasua purkautui lammikosta. Floyd ei tullut edes ajatelleeksi että kaasu saattaisi olla hyvinkin myrkyllistä, vaan hän oli raivoissaan koska tiesi joutuvansa itse pesemään univormunsa. Hän arvioi kepillä liejukuopan syvyyden ja totesi että jos kävelijän jalka olisi osunut kuoppaan, olisi se kaatunut ja vahingoittunut väistämättä.
Harmissaan Floyd nousi maasta seisaalleen, mutta painui melkein heti takaisin polvilleen. Kiveen osunut jalka oli ilmeisesti venähtänyt pahasti. Floyd otti saappaansa pois ja näki punaisen alueen leviävän vasemman jalkansa nilkassa. Huokaisten hän nousi ylös, ja aristellen kipeää jalkaansa nousi takasin kävelijän ohjaamoon. Ohjaamossa hän kaivoi tuolinsa sivutaskusta ensiapulaukun. Levitettyään parantavaa voidetta nilkkaansa, hän tunsi lämpöisen tunteen jalassaan ja kohta kipu ja turvotus olivat laantuneet tarpeeksi, jotta hän pystyi jatkamaan matkaa. Ilta alkoi jo hämärtää ja hänen pitäisi palata tukikohtaan. Floyd leikkasi tietään metsään vielä vähän matkaa ja kääntyi takaisin raivaamalleen polulle kohti tukikohtaa, mutta pysähtyi, sillä hänen takaansa laaksosta kuului äkillinen humahdus. Kuin ilma olisi äkkiä paennut jonkin suuren tieltä. Heti sen perään tuli tuulenpuuska samasta suunnasta kuin ääni.
Hitaasti Floyd käänsi kävelijänsä ympäri ja katsoi kauhistuneensa äsken niin vihreään laaksoon. Joku satojen taistelluiden koulima veteraani olisi voinut selvitä siitä pelkällä silmienräpäytyksellä, mutta uusi tulokas joutui näyn edessä kauhun valtaan. Puut laakson pohjalla olivat taittuneet kuin heinä viikatteen edessä paineaallon voimasta ja maahan oli painunut suuri kuoppa. Räjähdyksen aiheuttajaa ei vielä näkynyt kunnolla mutta se alkoi pikkuhiljaa ilmaantua esiin. Ensin se oli häilyvä varjo taivaalla mutta sitten se vahveni asteittain ja mustui mustumistaan. vihreät salamat tanssivat sen pinnalla ja energiapurkaukset iskivät korkealle ilmaan. Floyd oli kuullut warpista ja että sen kautta saatettiin kuljettaa yksiköitä taisteluun mutta mitään tämän kaltaista ei hän ollut osannut kuvitella. Laaksoon noin puolen kilometrin päähän hänestä muotoutui suuri noin kymmenen metrin korkeudella leijuva pyramidi-alus. Sen sivut kohosivat jyrkässä kulmassa ja päättyivät huipulla tasanteeseen jolla lepäsi suuri vihreä kristalli, josta iskevät energiasalamat saivat ilman tuoksumaan palaneelta. Pyramidin sivut oli kaiverrettu täyteen erilaisia merkkejä, jotka oli vahvistettu kullalla. Sen rakennusmateriaalista ei osannut Floyd sanoa mitään. Se näytti mustalta kiveltä, jonka seassa kulki vihreitä suonia. Pyramidin alalaidassa oli vihreä pyörre, ikään kuin ovi.
Floyd tuijotti kauhuissaan kun pyörteestä astui ulos hahmo. Se oli metallinen ja sen muoto oli liian ohut, jotta se olisi voinut olla haarniska. Floyd kaivoi esiin kiikarit ja tarkensi hahmoon. Sen vihreät silmät tuikkivat samaa valoa kuin kristalli pyramidin huipulla. Metallinen vartalo olisi ollut tavallista miestä pidempi mutta oli painunut kasaan ja olento kulki kumarassa. Muutoin olento muistutti ihmisen luurankoa vaikka olikin kokonaan metallinen. Lisää olentoja käveli ulos pyörteestä järjestäytyen pyramidin eteen siisteiksi rivistöiksi.
Tämä oli Floydille liikaa. Hän käänsi kävelijänsä ympäri ja lähti täydellä vauhdilla juoksemaan polkua pitkin takaisin tukikohtaan. Hän oli varma että metallioliot olivat ihan hänen takanaan ja yrittivät ottaa hänet kiinni. Matkalla hänelle ei tullut mieleenkään kutsua tukikohtaa radiolla. Hän ei myöskään muistanut erästä kuoppaa mäen laella.
Kävelijän jalka lipesi mutaiseen liejuun kaataen sen maahan. Sen toinen jalka kääntyi polvinivelestä väärään suuntaan ja sahalla varustetusta käsivarresta irtosi terä kun se paiskautui pitkälleen maahan. Floyd oli liian myöhään nähnyt lammikon ja ehtinyt ainoastaan ponnistaa jaloillaan. Hän saikin tarpeeksi vauhtia hyppyynsä ja pääsi pois sentinellin ohjaamosta. Saavuttaessaan maan hän putosi ikävästi kyljelleen ja menetti tajunsa hetkeksi ilman paetessa keuhkoista.
Herätessään hän oli yltä päältä pölyn peitossa ja hänen kylkeään kolotti. Jotenkin hän onnistui raahautumaan sentinellin ohjaamon antamaan pieneen turvaan. Siellä hän kaivoi esiin ensiapulaukun jo toisen kerran sinä päivänä, laserkiväärinsä ja maastopeitteen, jonka hän levitti kävelijänsä ohjaamon raadon päälle. Saatuaan sen paikoilleen hän ryömi ohjaamoon ja nukahti uupuneena peloistaan ja paostaan.
-----------------------------------------------------------------------------------
Ja inspis tuli. Itse en ole kovin tyytyväinen tähän seuraavaan osaan, joten pistäkää kritiikkiä ja korjausehdotuksia.
-----------------------------------------------------------------------------------
Toinen osa: Leiri
Goril Hankh tuijotteli joukkueensa yhteisen teltan kattoon. Muut sotilaat hänen ympärillään pelailivat korttia ja heittelivät noppaa ajankulukseen, sillä leirissä ei ollut mitään tekemistä, jolleivät Kaaos Mariinit päättäisi tehdä yllätyshyökkäystä. Sitä paitsi Kaaos Marineista oli tähän mennessä vasta kuulunut villejä huhuja, eikä kukaan tiedustelijoista ollut vielä raportoinut vihollisen asemista täällä läpitunkemattomassa viidakossa.
Ajatellessaan tiedustelijoita Goril tuli vilkaisseeksi Dangin tyhjään punkkaan. Dang ei ollut palannut tiedusteluretkeltään, eikä häneen oltu saatu yhteyttä radiolla kahteen päivään. kaikki muut hänen ryhmäläisensä uskoivat Dangin joutuneen vangiksi tai tapetuksi. Ehkä hän oli löytänyt kaaoksen tukikohdan ja hänet oli huomattu. Se merkitsi sitä, että Kaaos olisi matkalla tänne hänen tekemäänsä polkua seuraten. Huolestuneen Goril nousi seisomaan ja lähti ulos teltan pienestä oviaukosta.
Kostea ja kuuma ilma kietoutui Gorilin ympärille. Se tunkeutui vaatteiden sisälle ja kasteli ne heti läpimäräksi. Ah, kuinka hän vihasikaan tätä planeettaa, joka oli niin vihamielinen ihmisrodulle kuin mahdollista. Lisäksi kaikenlaiset hyönteiset ja pikkueläimet havittelivat sotilaista ruokaa, pesiä tai hautomoita. Eräs Gorilinin ryhmäläinen oli juuri edellisenä yönä kannettu ulos teltasta jalat edellä, kun eräs Quatlofus hyönteinen oli kaivautunut hänen kaulavaltimoonsa ja sitä kautta päätynyt sydämeen, jonne se oli muninut sievän munakasan ja sitten hedelmöittänyt ne. Harmi että Quatlofysin hedelmöitysneste on hyvin tunnettua hermomyrkkyä.
Päättäväisin askelin Goril lähti kävelemään kohti radistin telttaa, joka sijaitsi toisella puolen leiriä. Kaikkialla telttojen edessä lojui Kaartilaisia tekemättä yhtään mitään. Jotkut pelailivat pelejä, jotkut kirjoittelivat kotiin, jokainen varmasti mietti oliko ollut järkevä ilmoittautua vapaaehtoisesti Kaartiin. Kulkiessaan lääkintäteltan ohi, Goril kuuli haavoittuneiden huudot ja tunsi mätänevien kudosten lemun. Kyllä Keisaria piti rukoilla, mutta toimittiko hän kunnollisia lääkkeitä tai puhtaita siteitä tänne viidakkoon. Ei tietenkään! Koko leirissä oli kapinamieliala toimettomuuden takia, eikä kukaan tehnyt mitään heidän olojensa parantamiseksi.
Saapuessaan radistin teltalle Goril näki tämän istuvan horjuvasti puisella penkillä ja naukkailevan jotain nestettä syvän purppuran värisestä pienestä pullosta.
”Huomenta radisti”, Goril kiinnitti radistin huomion, joka hätkähtäen pisti pullon pois. Silmät hieman kierossa tämä katsoi Goriliin ja sanoi ääni vapisten:
”No mitä sää ny haluut?”, Jos kyse oli jostain pullosta, niin minulla ei sitä ole ainakaan ja jhos on, nii se ei ole mu!
”Ei suinkaan, haluaisin vain tietää, onko uutisia Dangista?”
”Ah, jep Dang”, Radisti piti pienen tauon, jonka aikana hänen silmänsä harhailivat ympäriinsä. ”Siit ei oo kuulunu yhtikäs mittää”
”Harmi. Voisitko yrittää vielä kerran?”
Radistin silmät yrittivät tarkentaa Goriliin, mutta se tuntui olevan mahdotonta huumeen vaikutuksesta.
”Voinhan mä viäl yrittää, mut mä en takaa tuloksii”
Radisti nousi penkiltä huterille jaloille ja horjui teltan oviaukosta sisään. Gorilin saapuessa telttaan radisti oli jo istuutunut radion eteen ja väänteli nappuloita oikeille taajuuksille. Olkoonkin huumeessa, mutta tuo mies osaa asiansa, Goril ajatteli. Hetken kuluttua radisti sanoi radioonsa melkein selvällä äänellä:
”Leiri kutsuu Tiedustelija neljää. Kuuleeko Tiedustelija neljä?”
Radiosta kuuli vain surinaa ja häiriöääniä.
”Toistan Leiri kutsuu Tiedustelija neljää. Kuuleeko Tiedustelija neljä?”
Jälleen pelkkää suhinaa ja särinää.
”Sori. Ei se vastaa. Sen lähetin on hajalla tai sit…”, Radisti jätti lauseen roikkumaan ja Goril oli juuri poistumassa teltasta, kun komentaja astui sisään ja sulki olemuksellaan koko oviaukon. Radisti piilotti salamannopeasti pullonsa, jonka hän oli taas onkinut esiin taskustaan ja yritti näyttää selvältä.
”Radisti! Oletteko jo saanut vastauksen viestiini?”, Komentaja sanoi kantavalla äänellä.
”En herra komentaja!”, Radisti huusi vastaukseksi. On ihmeellistä miten hyvin pelko saa pään selväksi, tuumi Goril.
”Haluan tietää vastauksesta heti kun se tulee”, Komentaja sanoi ja kääntyi poistuakseen.
”Herra komentaja”, Goril sanoi ja komentajan pää kääntyi katsomaan häneen.
”Niin, kersantti Hankh”, Tämä kysyi kurtistaen otsaansa.
”Haluaisin ilmoittaa sotamies Dangin katoamisesta herra komentaja”, Goril sanoi ja rypyt komentajan otsalla syvenivät.
”Pitäisikö minun olla kiinnostunut jonkun yksittäisen sotilaan menetyksestä?”, Hän kysyi hyytävällä äänellä.
”Häntä ei ole menetetty. Emme vaan saa häneen yhteyttä radiolla. Ehdottaisin, että lähetämme etsintäpartion etsimään häntä”, Goril jatkoi vaikka tiesi menettäneensä pelin.
”Emme voi asettaa muita miehiä vaaraan yhden miehen takia”, Komentaja totesi kylmästi. Jos hän ei palaa iltaan mennessä, hänet julistetaan menetetyksi ja te saatte uuden miehen joukkueeseenne.
Komentaja kääntyi ja asteli ulos teltasta. Goril katsoi hänen peräänsä ymmärtäen hyvin tämän menettelyn. Kaartissa ei pantu paljon arvoa yhden miehen hengelle. Gorilkin lähti teltasta ja suuntasi kohti oman joukkueensa telttaa toivoen Dangin ilmaantuvan iltaan mennessä.
Kolmas osa: Suunnitelma
Ilta saapui, eikä leirissä muuttunut mikään. Paitsi että piinaavan tuskalliset päivähyönteiset alkoivat vähitellen vaihtaa vuoroa tappavan vaarallisten yöhyönteisten kanssa. Myöskään Dang ei palannut. Gorililla oli kuitenkin vahva epäilys, että Dang olisi kuitenkin hengissä. Dang ei ollut sellaista tyyppiä joka antaisi tapattaa itsensä tiedustellessa. Floyd Dang tulisi takaisin vaikka raahaten kävelijänsä ruosteisia jäänteitä. Ja jos ei tulisi takaisin, hänet täytyisi hakea takaisin.
Heti kun heidän värvätty rahtilaivansa oli saapunut planeetan pinnalle, oli Goril sanonut ryhmälleen:
”Nyt olemme kaukana kodeistamme, kaukana perheistämme ja kaukana kaikesta sivistyksestä. Nyt teillä ei ole muuta kotia kuin joukkueenne teltta. Nyt teillä ei ole muuta perhettä kuin sotilastoverinne. Siispä sanon teille: Ainoastaan kuolema voi erottaa sotilaan minun joukkueestani. Jos joku uskaltaa paeta, tapan hänet omin käsin. Jos joku joutuu vangiksi, haen hänet omin käsin takaisin. En jätä ketään yksin. Sen takaan ja vannon teille!”
Hän muisti sanat kirkkaina mielessään ja nyt ne piinasivat häntä. Hän oli vannonut joukkueensa edessä hakevansa vangitut takaisin ja hänen joukkueensa oli uskonut häntä. Hänen joukkueensa oli luottanut häneen. Millainen johtaja hän olisi, jos hän jättäisi miehensä vihollisen armoille?
Toisaalta myös komentajan käskevä ääni kummitteli edelleen hänen mielessään. Hän ei voisi viedä joukkuettaan vaaraan yhden miehen tähden. Kaikenlaista tyhmää ihminen menee lupaamaan innoissaan. Jos hän taas lähtisi yksin, niin hänen joukkueensa jäisi ilman johtajaa.
Lopulta pitkän harkinnan jälkeen Goril päätti antaa ryhmäläistensä päättää, miten Dangin kanssa meneteltäisiin. Hän meni teltan oviaukosta sisään ja katsoi sinne keräytyneitä kahdeksaatoista sotilasta, jotka vieläkin makailivat paikoillaan tyhjänpanttina. Goril selvitti kurkkuaan ja kaikkien sotilaiden päät kääntyivät häneen.
”Ystävät”, Goril piti tauon miettien miten jatkaisi. ”Muistatteko palopuheen, jonka pidin teille ensimmäisenä päivänämme täällä?”
Sotilaiden joukosta kuului myönteistä mutinaa.
”Sen perusteella minun pitäisi mennä etsimään Dangia tuolta metsästä”, Goril jatkoi ”mutta en voi myöskään jättää teitä ilman johtajaa.”
Sotilaat katsoivat häntä odottavina.
”Nyt minä kysyn teiltä: Tuletteko mukaan jos lähden hakemaan Dangin tuolta metsästä?”
Telttaan laskeutui hiljaisuus, jota olisi voinut leikata veitsellä. Sotilaat vilkuilivat toisiaan ja yrittivät olla katsomatta kersanttiin. Yhtäkkiä joukkueen lasertykkiä käyttävä raskasase-ekspertti William ”Tykistö” Rilen nousi seisomaan ja sanoi matalalla äänellä:
”Ymmärrän, että tämä on vastoin komentajan määräyksiä, mutta olen mukana pelastusretkellä”
Goril huokasi helpotuksesta. Ainakin yksi mies oli hänen puolellaan.
”Hyvä. Onko muita lähtijöitä?” Hän kysyi muulta ryhmältä?
Yksi kerrallaan kaikki joukkueen jäsenet ilmoittautuivat mukaan, jotkut ehkä hieman vastahakoisemmin kuin toverinsa. Kuuma ja vaarallinen metsä ei houkutellut eväsretkelle. Goril oli suunnitellut heidän lähtönsä jo etukäteen ja nyt hän jakoi ohjeet yöllistä lähtöä varten.
Neljäs osa: Yö
Goril hiipi ulos teltasta öiselle aukealle. Kaksi puolikuuta valaisivat leirin oudolla sinisellä valollaan. Vartijoita ei näkynyt, sillä vain portit, varastoteltta ja komentoteltta olivat vartioituja. Goril viittasi kädellään ja kolme sotilasta kerääntyi hänen ympärilleen. ”Muistaa: ei ääntäkään. jos meidät saadaan kiinni, olemme kuolleita”, Goril kuiskasi. Neljä hiljaista varjoa lähtivät kohti varastotelttaa puikkelehtien telttojen välissä.
Varastoteltta sijaitsi melko lähellä ja Gorilin onneksi vartijakin oli unessa. Kuitenkin varmuuden vuoksi Goril veti nyrkkinsä taakse ja iski vartijaa voimakkaasti takaraivoon. Oviaukko oli suljettu viivakoodilukolla, joka avautui helposti vartijan taskusta löytyneellä avainkortilla. Joukko tunkeutui sisälle pimeään telttaan viimeisen raahatessa tajuttoman vartijan hervotonta ruumista. Vartija sidottiin köydellä, joka löytyi eräältä puiselta hyllyltä ja jätettiin lattialle uinailemaan.
Kaartin ruokavaroja pidettiin varastossa lukkojen takana, kunnes lähdettiin marssille. Tällä tavalla estettiin karkureiden pääsy kovin pitkälle. Proteiiniannokset sisältämä arkku lojui nurkassa. Sen kanteen oli kaiverrettu Keisarillisen Kaartin kaksipäinen kotka ja kansi oli suljettu samanlaisella viivakoodilukolla kuin oviaukkokin. Vartijan kortti ei käynyt tähän lukkoon, joten Goril otti eräältä hyllyltä voimapihdit ja leikkasi lukon kiinnikkeet niillä poikki. Kaksi sotilaista ottivat reput selistään ja alkoivat täyttää niitä muovipusseilla, jotka sisälsivät vuosikymmeniä vanhaa kuivamuonaa. Samalla Goril ja kolmas sotilas keräilivät kaikenlaista hyötytavaraa hyllyköistä. Kun he olivat täyttänet reppunsa, he livahtivat ulos teltasta ja Goril sulki sen oviaukon lukolla.
Tällä välin olivat loput neljä sotilasta Williamin johdolla ottaneet kaikkien aseet ja makuupussit ja tyrmänneet vartijat portilla. Gorilin ryhmän saapuessa he odottivat varjoisassa nurkassa metallisen verkkoaidan vierellä. Hiljaa kahdeksan Kaartilaisen ryhmä solui hitaasti metsän varjoihin ja lähti seuraamaan polkua, jonka Floyd oli tehnyt lähtiessään tiedustelemaan.
He eivät olleet ehtineet matkata edes viittä minuuttia kun pimeydestä kuului askeleita ja näkyi metallin välähdyksiä.
”Kaaosta” Goril sihahti ja viittasi polun syrjään, missä varjot olivat melkein läpitunkemattomia. Ryhmä painui nopeasti varjoihin ja jäi odottamaan.
Askeleet lähestyivät ja jännitys kasvoi. lopulta polun mutkasta tuli esiin kolme metallista hahmoa, jotka kävelivät tarkasti rivissä. Samoja, joita Floyd oli nähnyt laaksossa. Tämän rivin jälkeen tuli toinen ja sen perään vielä kaksi rivi. Goril kuuli, kuinka metsässä heidän takanaan liikkui paljon lisää näitä olentoja.
Pelko tarttui kylmällä kourallaan jokaiseen ryhmäläiseen. Jokainen halusi juosta karkuun noita kauhistuttavia olentoja, jotka marssivat metsässä heidän ympärillään. Kuin ihmeen kaupalla Goril onnistui pitämään ryhmänsä koossa. Metalliolentojen silmät kiiluivat pimeässä vihreinä ja niiden kantamissa aseissa leimusi vihreä tuli. Niitä marssi ohi suunnilleen kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen hiljaisuus levisi taas metsään.
”Mitä nuo olivat?”, Kysyi joku pimeydestä värisevällä ja käheällä äänellä.
Goril ei tiennyt ja he jatkoivat matkaa pimeään metsään.
40K: Teräs vastaan liha, osat 1, 2, 3, 4 ja 5
40K: Teräs vastaan liha, osat 1, 2, 3, 4 ja 5
Viimeksi muokannut Froggy, La 17.07.2004 11:47. Yhteensä muokattu 10 kertaa.
Todella nätti alku, kappalejako on onnistunut mukavasti.
Muutamasta kohdasta oli vaikea saada selvää, esim. tuo missä Floyd huomasi necronit piti lukea pari kertaa ja samoin sentinelin kaatuminen, mutta suurimmaksi osaksi kerronta on pysynyt sujuvana. Pituutta olisi voinut olla puolet enemmän.
Kyllä tuon mielellään lukaisi, pistä jatkoa vaan niin minä ainakin luen.
Arvosanaksi antaisin 9-.
Muutamasta kohdasta oli vaikea saada selvää, esim. tuo missä Floyd huomasi necronit piti lukea pari kertaa ja samoin sentinelin kaatuminen, mutta suurimmaksi osaksi kerronta on pysynyt sujuvana. Pituutta olisi voinut olla puolet enemmän.
Kyllä tuon mielellään lukaisi, pistä jatkoa vaan niin minä ainakin luen.
Arvosanaksi antaisin 9-.
Mäh, lyhyys ei haittaa prologeissa. Juuri nimittäin sopivan pituinen teksti aluksi, ja riitti nostamaan tunnelman huippuunsa. Peruskaartilaisia on taas lisää täällä, ja kaikkien käyttäytyminen on kuvattu yhtä hyvin. Perujannuja jotka eivät kestä käytännössä mitään. 
Loistavaa. Tämäkin tarina päti yksityskohtaisella kerronnallaan, joka elävöittää tarinoita hienosti. Jatkoa odotellaan, odotellaan, odotel....
Loistavaa. Tämäkin tarina päti yksityskohtaisella kerronnallaan, joka elävöittää tarinoita hienosti. Jatkoa odotellaan, odotellaan, odotel.... 
. stooristta en löyänyt, kuin ehkä muutamia virheitä, jos edes sitäkään. jatka tarinaa pian tai hukka sinut periiJoo ihan hyvä. Mutta ei tosiaankaan ensimmäisen osan tasoa. Ja aika lyhyt.Toisaalta jos inspiraatiota ei löydy niin ei kannata väkisin jatkaa. Antaisin pisteiksi: osa1: 9+ osa2: 8
"Kantaamme puolustaa vielä saamme
Metallin puolesta taistelkaamme!
Vielä kastuu terät miekkojen,
ja maahan tömähtää vihollinen!"
Metallin puolesta taistelkaamme!
Vielä kastuu terät miekkojen,
ja maahan tömähtää vihollinen!"
Joo ihan ok nuo 3 ja 4. Kyllä ensimmäinen on ollut paras tähän mennessä minun mielestäni. Mutta kyllä tuon Gorilin poukan hommat alkoivat kiinnostaa myös. Tuo loppu oli jotenkin todella jännittävän tuntuinen, eli pointsit siitä. noo annanpas jotkut numerot.. 3osa: 8
4osa: 8½
4osa: 8½
"Kantaamme puolustaa vielä saamme
Metallin puolesta taistelkaamme!
Vielä kastuu terät miekkojen,
ja maahan tömähtää vihollinen!"
Metallin puolesta taistelkaamme!
Vielä kastuu terät miekkojen,
ja maahan tömähtää vihollinen!"
Noni, pitkästä aikaa. Ensin meni aikaa lomalla ja kotiintulon jälkeen ei oikeastaan ole ollut aikaa kirjoittaa, joten uusi osa on valitettavasti todella lyhyt.
Toisaalta, olen parannellut kohtia joista en pitänyt ja pyrkinyt lisäämään kuvailua. Tarinan juoni ei ole muuttunut mitenkään radikaalisti.
Tässä se nyt tulee, pidelkää hatuistanne kiinni:
---
Teräs vastaan liha
Ensimmäinen osa: Pahan nousu
Metsäinen laakso oli rauhallinen ja lempeä tuuli hiveli puiden latvoja. Puut tummanruskeine kuorineen kasvoivat yhä ylöspäin tietämättä, että lähistöllä niiden lajikumppaneita kaadettiin paraikaa. Ne eivät olleet tietoisia vinkuvasta äänestä joka lähti pyörösahan terästä. Kävelijän raivatessa tietään eteenpäin tiheässä viidakossa ei parin puun kohtalolla ollut juurikaan väliä. Planeetalta oli löydetty arvokkaita mineraaleja, joita Keisarillinen Kaarti tarvitsi taistelussa Kaaosta vastaan ja sinne oli rakennettu saman tien leiri, jossa mineraaleja tutkittiin ja käsiteltiin. Lisäksi Johtoportaassa oltiin huolestuneita Kaaos Marinejen liikkeistä. He varmaan havittelivat samoja mineraaleja kuin Kaarti.
Kävelijän kuljettaja oli palvellut Keisarillisessa Kaartissa pari vuotta ja oli saanut siirron tälle syrjäiselle planeetalle. Floyd Dang ei pitänyt ollenkaan tilanteesta. Hänen olisi pitänyt olla suurilla taistelukentillä niittämässä mainetta ja kunniamainintoja. Nyt hän oli täällä perämetsässä vartioimassa olematonta vihollista varten. Taas yksi puu kaatui. Mitä hän edes vartioisi kun ei edes nähnyt eteensä tässä pusikossa. Tähän tyyliin hän jatkoi matkaansa vähän väliä kiroillen, kun kävelijän jalka jäi kiinni sinnikkääseen juureen.
Floyd oli tullut Keisarillisen Kaartin palvelukseen vähän päälle parikymppisenä. Huhujen mukaan hänellä oli ongelmia kotiplaneetallaan, eikä hän entisistä ajoistaan paljon puhunut. Lyhyt parransänki kasvoi hänen leuastaan ja hänellä oli pitkä arpi kasvojen oikealla puolella. Ohimosta suupieleen yltävä naarmu oli ollut hänellä jo ennen armeijaan tuloa. Rujot kasvot olivat pinnistyksestä irveessä kun hän yritti ohjata kävelijänsä turvallisesti matalan lehtikaton läpi. Maa oli paikoin kivikkoista ja pehmeän mullan ja kivien välissä oli matalia liejuisia lammikoita, jotka osuessaan metallisen jalan alle luistivat melko tehokkaasti. Kävelijässä oli kyllä kenttäkorjaukseen tarvittavat varaosat ja tarvittavat työkalut, mutta kivikkoon kaatuneen kävelijän nostaminen ei kävisi yhdeltä mieheltä aivan helposti. Matkaa oli jo kertynyt useita kymmeniä kilometrejä, joten hän ei ehtisi takaisin leiriin ennen pimeää jalan. Näissä metsissä ei voinut olla varma mitä saalistajia liikkui öisessä metsässä huonosti aseistetun Kaartilaisen toivossa. ”Vielä yksi laakso, vain yksi laakso vielä.” Dang lupasi itselleen ja moottorisaha lauloi vinkuvaa lauluaan.
Päästyään mäen huipulle hän katsoi ympärilleen. Kävelijän oikealla puolella, parin metrin päässä, avautui upea näköala sademetsien peittämille vuorille. Jyrkänne oli kivinen ja todella jyrkkä, mutta se loiveni parinkymmenen metrin jälkeen jossa puut olivat heti vastassa. kasvit tosiaankin valloittivat täällä jokaisen kasvupaikan, Floyd ajatteli. Aikaa hänellä oli pitää pieni tauko ja tämä olisi hyvä paikka verrytellä, ennen paluuta, joten hän otti penkin alta laserkiväärinsä, nosti sen olalleen ja avasi oven. Maa näytti tasaiselta ja hän hyppäsi alas. Osuessaan maahan se yllättäen jousti hänen allaan ja kiinteän näköinen multakuori puhkesi. Floydin toinen jalka osui kiveen mutta toinen upposi vetiseen mutaan puoleen reiteen asti. Pahanhajuista kaasua purkautui lammikosta. Floyd ei tullut edes ajatelleeksi että kaasu saattaisi olla hyvinkin myrkyllistä, vaan hän oli raivoissaan koska tiesi joutuvansa itse pesemään univormunsa. Noustuaan ylös lammikosta sadatellen huono tuuriaan, hän arvioi kepillä liejukuopan syvyyden ja totesi että jos kävelijän jalka olisi osunut kuoppaan, olisi se kaatunut ja vahingoittunut väistämättä.
Harmissaan Floyd nousi maasta seisaalleen, mutta painui melkein heti takaisin polvilleen. Kiveen osunut jalka oli ilmeisesti venähtänyt pahasti. Floyd otti saappaansa pois ja näki punaisen alueen leviävän vasemman jalkansa nilkassa. Huokaisten hän nousi ylös, ja aristellen kipeää jalkaansa nousi takasin kävelijän ohjaamoon. Ohjaamossa hän kaivoi tuolinsa sivutaskusta pienen ensiapulaukun, jonka taskusta löytyi valko-punainen voideputkilo. Levitettyään parantavaa voidetta nilkkaansa, hän tunsi lämpöisen tunteen jalassaan ja kohta kipu ja turvotus olivat laantuneet tarpeeksi, jotta hän pystyi jatkamaan matkaa. Ilta alkoi jo hämärtää ja hänen pitäisi palata tukikohtaan. Floyd leikkasi tietään metsään vielä vähän matkaa ja kääntyi takaisin raivaamalleen polulle kohti tukikohtaa, mutta pysähtyi, sillä hänen takaansa laaksosta kuului äkillinen humahdus. Kuin ilma olisi äkkiä paennut jonkin suuren tieltä. Heti sen perään tuli tuulenpuuska samasta suunnasta kuin ääni.
Hitaasti Floyd käänsi kävelijänsä ympäri ja katsoi kauhistuneensa äsken niin vihreään laaksoon. Joku satojen taistelluiden koulima veteraani olisi voinut selvitä siitä pelkällä silmienräpäytyksellä, mutta uusi tulokas joutui näyn edessä kauhun valtaan. Puut laakson pohjalla olivat taittuneet kuin heinä viikatteen edessä paineaallon voimasta ja maahan oli painunut suuri kuoppa. Räjähdyksen aiheuttajaa ei vielä näkynyt kunnolla mutta se alkoi pikkuhiljaa ilmaantua esiin. Ensin se oli häilyvä varjo taivaalla mutta sitten se vahveni asteittain ja mustui mustumistaan. vihreät salamat tanssivat sen pinnalla ja energiapurkaukset iskivät korkealle ilmaan. Floyd oli kuullut warpista ja että sen kautta saatettiin kuljettaa yksiköitä taisteluun mutta mitään tämän kaltaista ei hän ollut osannut kuvitella. Laaksoon noin puolen kilometrin päähän hänestä muotoutui suuri noin kymmenen metrin korkeudella leijuva pyramidi-alus. Sen sivut kohosivat jyrkässä kulmassa ja päättyivät huipulla tasanteeseen jolla lepäsi suuri vihreä kristalli, josta iskevät energiasalamat saivat ilman tuoksumaan palaneelta. Pyramidin sivut oli kaiverrettu täyteen erilaisia merkkejä, jotka oli vahvistettu kullalla. Sen rakennusmateriaalista ei osannut Floyd sanoa mitään. Se näytti mustalta kiveltä, jonka seassa kulki vihreitä suonia. Pyramidin alalaidassa oli vihreä pyörre, ikään kuin ovi.
Floyd tuijotti kauhuissaan kun pyörteestä astui ulos hahmo. Se oli metallinen ja sen muoto oli liian ohut, jotta se olisi voinut olla haarniska. Floyd kaivoi esiin kiikarit ja tarkensi hahmoon. Sen vihreät silmät tuikkivat samaa valoa kuin kristalli pyramidin huipulla. Metallinen vartalo olisi ollut tavallista miestä pidempi mutta oli painunut kasaan ja olento kulki kumarassa. Muutoin olento muistutti ihmisen luurankoa vaikka olikin kokonaan metallinen. Lisää olentoja käveli ulos pyörteestä järjestäytyen pyramidin eteen siisteiksi rivistöiksi.
Tämä oli Floydille liikaa. Hän käänsi kävelijänsä ympäri ja lähti täydellä vauhdilla juoksemaan polkua pitkin takaisin tukikohtaan. Hän oli varma että metallioliot olivat ihan hänen takanaan ja yrittivät ottaa hänet kiinni. Matkalla hänelle ei tullut mieleenkään kutsua tukikohtaa radiolla. Hän ei myöskään muistanut erästä kuoppaa mäen laella.
Kävelijän raskas jalka upposi syvään mutakuoppaan. Floyd huomasi harha-askeleen liian myöhään ja kävelijä lähti kaatumaan kohti kivistä rinnettä. Punainen valo nopeusmittarin vieressä syttyi hälyttämään kaatumisvaarasta. Yrittäen epätoivoisesti suorista kävelijän Floyd kiskaisi ohjaimista, mutta havaittuaan sen hyödyttömäksi, hän hyppäsi. Hypyssä ei ollut paljon voimaa, mutta se riitti viemään Floydin ulos ohjaamosta. Kuin unessa hän näki kävelijänsä kaatuvan alas jyrkänteeltä ja poukkoilevan alas rinnettä. Sitten hän iskeytyi maahan ja mustuus valtasi hänen maailmansa.
Herätessään hän selällään maassa yltä päältä pölyn peitossa ja hänen kylkeään kolotti. Päivä oli jo kallistumassa iltaan ja aurinko oli painumassa vuorenrinteen taakse. Sininen taivas oli muuttumassa syvänsiniseksi ja siihen oli ehtinyt jo ilmaantua muutamia tähtiä. Samassa Floyd muisti kävelijänsä kohtalon ja syöksyi ylös. Nyt hän huomasi myös päänsäryn, joka melkein sai hänet oksentamaan. Hitaasti kävellen ja särkevää päätään pidellen hän raahautui jyrkänteen reunalle.
Kävelijä oli tyystin tuhoutunut. Se makasi jyrkänteen pohjalla, nojaten puihin, joista muutaman se oli pirstonut hammastikuiksi osuessaan niihin. Sen toinen jalka oli katkennut nivelen kohdalta ja pyörösahan terä oli iskeytynyt kiveen ja haljennut. Tuhoutunut ohjaamo näytti lähinnä kokoon rutistetulta juomatölkiltä. Ainoata kulkuvälinettään tuijottava Floyd tajusi, ettei hän mitenkään saisi kävelijäänsä enää kuntoon.
Toinen osa: Leiri
Goril Hankh tuijotteli joukkueensa yhteisen teltan kattoon. Muut sotilaat hänen ympärillään pelailivat korttia ja heittelivät noppaa ajankulukseen, sillä leirissä ei ollut mitään tekemistä, jolleivät Kaaos Mariinit päättäisi tehdä yllätyshyökkäystä. Sitä paitsi Kaaos Marineista oli tähän mennessä vasta kuulunut villejä huhuja, eikä kukaan tiedustelijoista ollut vielä raportoinut vihollisen asemista täällä läpitunkemattomassa viidakossa.
Ajatellessaan tiedustelijoita Goril tuli vilkaisseeksi Dangin tyhjään punkkaan. Dang ei ollut palannut tiedusteluretkeltään, eikä häneen oltu saatu yhteyttä radiolla kahteen päivään. Kaikki muut hänen ryhmäläisensä uskoivat Dangin joutuneen vangiksi tai tapetuksi. Ehkä hän oli löytänyt kaaoksen tukikohdan ja hänet oli huomattu. Se merkitsi sitä, että Kaaos olisi matkalla tänne hänen tekemäänsä polkua seuraten. Huolestuneen Goril nousi seisomaan ja lähti ulos teltan pienestä oviaukosta.
Kostea ja kuuma ilma kietoutui Gorilin ympärille. Se tunkeutui vaatteiden sisälle ja kasteli ne heti läpimäräksi. Ah, kuinka hän vihasikaan tätä planeettaa, joka oli niin vihamielinen ihmisrodulle kuin mahdollista. Lisäksi kaikenlaiset hyönteiset ja pikkueläimet havittelivat sotilaista ruokaa, pesiä tai hautomoita. Eräs Gorilinin ryhmäläinen oli juuri edellisenä yönä kannettu ulos teltasta jalat edellä, kun eräs Quatlofus hyönteinen oli kaivautunut hänen kaulavaltimoonsa ja sitä kautta päätynyt sydämeen, jonne se oli muninut sievän munakasan ja sitten hedelmöittänyt ne. Harmi että Quatlofysin hedelmöitysneste on hyvin tunnettua hermomyrkkyä.
Päättäväisin askelin Goril lähti kävelemään kohti radistin telttaa, joka sijaitsi toisella puolen leiriä. Kaikkialla telttojen edessä lojui Kaartilaisia tekemättä yhtään mitään. Jotkut pelailivat pelejä, jotkut kirjoittelivat kotiin, jokainen varmasti mietti oliko ollut järkevä ilmoittautua vapaaehtoisesti Kaartiin. Kulkiessaan lääkintäteltan ohi, Goril kuuli haavoittuneiden huudot ja tunsi mätänevien kudosten lemun. Kyllä Keisaria piti rukoilla, mutta toimittiko hän kunnollisia lääkkeitä tai puhtaita siteitä tänne viidakkoon. Ei tietenkään! Koko leirissä oli kapinamieliala toimettomuuden takia, eikä kukaan tehnyt mitään heidän olojensa parantamiseksi.
Saapuessaan radistin teltalle Goril näki tämän istuvan horjuvasti puisella penkillä ja naukkailevan jotain nestettä syvän purppuran värisestä pienestä pullosta.
”Huomenta radisti”, Goril kiinnitti radistin huomion, joka hätkähtäen pisti pullon pois. Silmät hieman kierossa tämä katsoi Goriliin ja sanoi ääni vapisten:
”No mitä sää ny haluut?”, Jos kyse oli jostain pullosta, niin minulla ei sitä ole ainakaan ja jhos on, nii se ei ole mu!
”Ei suinkaan, haluaisin vain tietää, onko uutisia Dangista?”
”Ah, jep Dang”, Radisti piti pienen tauon, jonka aikana hänen silmänsä harhailivat ympäriinsä. ”Siit ei oo kuulunu yhtikäs mittää”
”Harmi. Voisitko yrittää vielä kerran?”
Radistin silmät yrittivät tarkentaa Goriliin, mutta se tuntui olevan mahdotonta huumeen vaikutuksesta.
”Voinhan mä viäl yrittää, mut mä en takaa tuloksii”
Radisti nousi penkiltä huterille jaloille ja horjui teltan oviaukosta sisään. Gorilin saapuessa telttaan radisti oli jo istuutunut radion eteen ja väänteli nappuloita oikeille taajuuksille. Olkoonkin huumeessa, mutta tuo mies osaa asiansa, Goril ajatteli. Hetken kuluttua radisti sanoi radioonsa melkein selvällä äänellä:
”Leiri kutsuu Tiedustelija neljää. Kuuleeko Tiedustelija neljä?”
Radiosta kuuli vain surinaa ja häiriöääniä.
”Toistan Leiri kutsuu Tiedustelija neljää. Kuuleeko Tiedustelija neljä?”
Jälleen pelkkää suhinaa ja särinää.
”Sori. Ei se vastaa. Sen lähetin on hajalla tai sit…”, Radisti jätti lauseen roikkumaan ja Goril oli juuri poistumassa teltasta, kun komentaja astui sisään ja sulki olemuksellaan koko oviaukon. Radisti piilotti salamannopeasti pullonsa, jonka hän oli taas onkinut esiin taskustaan ja yritti näyttää selvältä.
”Radisti! Oletteko jo saanut vastauksen viestiini?”, Komentaja sanoi kantavalla äänellä.
”En, herra komentaja!”, Radisti huusi vastaukseksi. On ihmeellistä miten hyvin pelko saa pään selväksi, tuumi Goril.
”Haluan tietää vastauksesta heti kun se tulee”, Komentaja sanoi ja kääntyi poistuakseen.
”Herra komentaja”, Goril sanoi ja komentajan pää kääntyi katsomaan häneen.
”Niin, kersantti Hankh”, Tämä kysyi kurtistaen otsaansa.
”Haluaisin ilmoittaa sotamies Dangin katoamisesta herra komentaja”, Goril sanoi ja rypyt komentajan otsalla syvenivät.
”Pitäisikö minun olla kiinnostunut jonkun yksittäisen sotilaan menetyksestä?”, Hän kysyi hyytävällä äänellä.
”Häntä ei ole menetetty. Emme vaan saa häneen yhteyttä radiolla. Ehdottaisin, että lähetämme etsintäpartion etsimään häntä”, Goril jatkoi vaikka tiesi menettäneensä pelin.
”Emme voi asettaa muita miehiä vaaraan yhden miehen takia”, Komentaja totesi kylmästi. Jos hän ei palaa iltaan mennessä, hänet julistetaan menetetyksi ja te saatte uuden miehen joukkueeseenne.
Komentaja kääntyi ja asteli ulos teltasta. Goril katsoi hänen peräänsä ymmärtäen hyvin tämän menettelyn. Kaartissa ei pantu paljon arvoa yhden miehen hengelle. Gorilkin lähti teltasta ja suuntasi kohti oman joukkueensa telttaa toivoen Dangin ilmaantuvan iltaan mennessä.
Kolmas osa: Suunnitelma
Ilta saapui, eikä leirissä muuttunut mikään. Paitsi että piinaavan tuskalliset päivähyönteiset alkoivat vähitellen vaihtaa vuoroa tappavan vaarallisten yöhyönteisten kanssa. Myöskään Dang ei palannut. Gorililla oli kuitenkin vahva epäilys, että Dang olisi kuitenkin hengissä. Dang ei ollut sellaista tyyppiä joka antaisi tapattaa itsensä tiedustellessa. Floyd Dang tulisi takaisin vaikka raahaten kävelijänsä ruosteisia jäänteitä. Ja jos ei tulisi takaisin, hänet täytyisi hakea takaisin.
Heti kun heidän värvätty rahtilaivansa oli saapunut planeetan pinnalle, oli Goril sanonut ryhmälleen:
”Nyt olemme kaukana kodeistamme, kaukana perheistämme ja kaukana kaikesta sivistyksestä. Nyt teillä ei ole muuta kotia kuin joukkueenne teltta. Nyt teillä ei ole muuta perhettä kuin sotilastoverinne. Siispä sanon teille: Ainoastaan kuolema voi erottaa sotilaan minun joukkueestani. Jos joku uskaltaa paeta, tapan hänet omin käsin. Jos joku joutuu vangiksi, haen hänet omin käsin takaisin. En jätä ketään yksin. Sen takaan ja vannon teille!”
Hän muisti sanat kirkkaina mielessään ja nyt ne piinasivat häntä. Hän oli vannonut joukkueensa edessä hakevansa vangitut takaisin ja hänen joukkueensa oli uskonut häntä. Hänen joukkueensa oli luottanut häneen. Millainen johtaja hän olisi, jos hän jättäisi miehensä vihollisen armoille?
Toisaalta myös komentajan käskevä ääni kummitteli edelleen hänen mielessään. Hän ei voisi viedä joukkuettaan vaaraan yhden miehen tähden. Kaikenlaista tyhmää ihminen menee lupaamaan innoissaan. Jos hän taas lähtisi yksin, niin hänen joukkueensa jäisi ilman johtajaa.
Lopulta pitkän harkinnan jälkeen Goril päätti antaa ryhmäläistensä päättää, miten Dangin kanssa meneteltäisiin. Hän meni teltan oviaukosta sisään ja katsoi sinne keräytyneitä kahdeksaatoista sotilasta, jotka vieläkin makailivat paikoillaan tyhjänpanttina. Goril selvitti kurkkuaan ja kaikkien sotilaiden päät kääntyivät häneen.
”Ystävät”, Goril piti tauon miettien miten jatkaisi. ”Muistatteko palopuheen, jonka pidin teille ensimmäisenä päivänämme täällä?”
Sotilaiden joukosta kuului myönteistä mutinaa.
”Sen perusteella minun pitäisi mennä etsimään Dangia tuolta metsästä”, Goril jatkoi ”mutta en voi myöskään jättää teitä ilman johtajaa.”
Sotilaat katsoivat häntä odottavina.
”Nyt minä kysyn teiltä: Tuletteko mukaan jos lähden hakemaan Dangin tuolta metsästä?”
Telttaan laskeutui hiljaisuus, jota olisi voinut leikata veitsellä. Sotilaat vilkuilivat toisiaan ja yrittivät olla katsomatta kersanttiin. Yhtäkkiä joukkueen lasertykkiä käyttävä raskasase-ekspertti William ”Tykistö” Rilen nousi seisomaan ja sanoi matalalla äänellä:
”Ymmärrän, että tämä on vastoin komentajan määräyksiä, mutta olen mukana pelastusretkellä”
Goril huokasi helpotuksesta. Ainakin yksi mies oli hänen puolellaan.
”Hyvä. Onko muita lähtijöitä?” Hän kysyi muulta ryhmältä?
Yksi kerrallaan kaikki joukkueen jäsenet ilmoittautuivat mukaan, jotkut ehkä hieman vastahakoisemmin kuin toverinsa. Kuuma ja vaarallinen metsä ei houkutellut eväsretkelle. Goril oli suunnitellut heidän lähtönsä jo etukäteen ja nyt hän jakoi ohjeet yöllistä lähtöä varten.
Neljäs osa: Yö
Goril hiipi ulos teltasta öiselle aukealle. Kaksi puolikuuta valaisivat leirin oudolla sinisellä valollaan. Vartijoita ei näkynyt, sillä vain portit, varastoteltta ja komentoteltta olivat vartioituja. Goril viittasi kädellään ja kolme sotilasta kerääntyi hänen ympärilleen. ”Muistaa: ei ääntäkään. jos meidät saadaan kiinni, olemme kuolleita”, Goril kuiskasi. Neljä hiljaista varjoa lähtivät kohti varastotelttaa puikkelehtien tummanvihreiden telttojen välissä.
Varastoteltta sijaitsi melko lähellä ja Gorilin onneksi vartijakin oli unessa. Kuitenkin varmuuden vuoksi Goril veti nyrkkinsä taakse ja iski vartijaa voimakkaasti takaraivoon. Oviaukko oli suljettu viivakoodilukolla, joka avautui helposti vartijan taskusta löytyneellä avainkortilla. Joukko tunkeutui sisälle pimeään telttaan viimeisen raahatessa tajuttoman vartijan hervotonta ruumista. Varasto oli melko suuri teltta, jonka sisälle oli rakennettu puiset hyllyt tavaroiden säilytystä varten. Hyllyillä lojui köysikieppejä, ylimääräisiä aseita, työkaluja, varaosia, akkuja ja paljon muunlaista rojua. Vartija sidottiin köydellä, joka löytyi eräältä puiselta hyllyltä ja jätettiin lattialle uinailemaan.
Kaartin ruokavaroja pidettiin varastossa lukkojen takana, kunnes lähdettiin marssille. Tällä tavalla estettiin karkureiden pääsy kovin pitkälle. Proteiiniannokset sisältämä tukeva puinen arkku lojui nurkassa. Sen kanteen oli kaiverrettu Keisarillisen Kaartin kaksipäinen kotka, joka oli maalattu keltaiseksi ja kansi oli suljettu samanlaisella viivakoodilukolla kuin oviaukkokin. Vartijan kortti ei käynyt tähän lukkoon, joten Goril otti eräältä hyllyltä voimapihdit ja leikkasi lukon kiinnikkeet niillä poikki. Kaksi sotilaista ottivat reput selistään ja alkoivat täyttää niitä muovipusseilla, jotka sisälsivät vuosikymmeniä vanhaa kuivamuonaa. Samalla Goril ja kolmas sotilas keräilivät kaikenlaista hyötytavaraa hyllyköistä. Goril löysi summittaisesti piirretyn kartan alueesta leirin ympäristössä ja varustautuneena he lähtivät teltasta.
Tällä välin olivat loput neljä sotilasta Williamin johdolla ottaneet kaikkien aseet ja makuupussit ja tyrmänneet vartijat portilla. William oli joutunut jättämään lasertykkinsä ja ottamaan sen tilalle tavallisen kiväärin, se näytti surkean pieneltä ja tehottomalta aseelta hänen lihaksikkaiden käsiensä otteessa. Gorilin ryhmän saapuessa he odottivat varjoisassa nurkassa erään teltan takana metallisen verkkoaidan vierellä. heti verkkoaidan toisella puolella alkoi kesytön viidakko, joka humisi kevyen yötuulen heiluttelemana. Nopeasti he tasasivat kantamuksensa. Heillä oli ruokaa noin neljäksi päiväksi, jos he löytäisivät Floydin.
He olivat matkanneet metsässä kun pimeydestä kuului askeleita ja näkyi metallin välähdyksiä.
”Kaaosta” Nichel ’Nilkki’ sihahti. Hänet tunnettiin ryhmässä rasittavana vitsailijana, mutta nyt hänellä ei ollut tavanomaista ärsyttävää virnistystä huulillaan. Goril viittasi nopeasti polun varrella kasvavien saniaisten alla levittäytyviin varjoihin. Ryhmä painui nopeasti varjoihin polun molemmille puolille ja jäi odottamaan.
Askeleet lähestyivät ja jännitys kasvoi. lopulta polun mutkasta tuli esiin kolme metallista hahmoa, jotka kävelivät tarkasti rivissä. Samoja, joita Floyd oli nähnyt laaksossa. Niiden silmissä paloi vihreä tuli ja ne marssivat tarkasti samaan tahtiin. Tämän rivin jälkeen tuli toinen ja sen perään vielä kaksi riviä täsmälleen toistensa kaltaisia metallisotureita. Goril kuuli, kuinka metsässä heidän takanaan liikkui paljon lisää näitä olentoja. Samalla Nilkki vetäisi häntä hihasta, kun hän kääntyi katomaan, hän näki Nilkin kasvojen vääntyneen pelosta. Tämän kasvoilla oli pari kyynelnoroa ja hän osoitti sormellaan ylöspäin. Katsoen Nilkin sormen osoittamaan suuntaan. Ensin Goril ei nähnyt muuta kuin pari vihreää pilkkua, mutta katseen terävöityessä, hän huomasi, että pilkut kulkivat kuuden muodostelmissa. Yksi muodostelma kulki lähellä maata, niin Goril ehti nähdä hätäisesti metallisen hahmon, joka oli kiinnitetty leijuvalle alustalle. Vihreät valot olivat ilmeisesti pakoputkia.
Pelko tarttui kylmällä kourallaan jokaiseen ryhmäläiseen. Jokainen halusi juosta karkuun noita kauhistuttavia olentoja, jotka marssivat metsässä heidän ympärillään. Kuin ihmeen kaupalla Goril onnistui pitämään ryhmänsä koossa. Ensimmäisen ryhmän jälkeen tuli seuraava ryhmällinen näitä kauhistuttavia koneita. Niitä marssi ohi noin kuutisen ryhmää, jonka jälkeen ryske metsässä loppui ja valot taivaalla katosivat. Hiljaisessa metsässä kuului vain tuulen suhina puissa ja itikoiden ininä korvissa.
”Mitä nuo olivat?”, Kysyi joku pimeydestä, värisevällä ja käheällä äänellä. Se oli ilmeisesti Jackie, ryhmän nuorin jäsen, vasta pari kuukautta sitten värvätty.
”En tiedä poika, mutta ne suuntasivat kohti leiriä. Enkä aio jäädä tänne katselemaan niiden perään.” Totesi William teeskennellyn rauhallisesti, mutta hänen äänestään kuuli, ettei hänkään ollut pitänyt näkemästään. Gorilin johdolla ryhmä palasi tielle kuulostellen tulisiko lisää koneita, mutta niistä ei kuulunut mitään.
Mietteliäänä ryhmä jatkoi matkaansa kohti tuntematonta viidakkoa.
Viides osa: Yksin
Floyd heräsi aamuauringon säteiden hivellessä hänen naamaansa, tuuli humisi puissa, linnut lauloivat ja ilma tuoksui makeille ylikypsille hedelmille. Ahh, oli ihana olla taas kotona. Floyd ajatteli silmät suljettuina. Hän oli nähnyt kauheaa painajaista metallihirviöistä, hänen kävelijänsä tuhoutumisesta ja kauheasta kiipeämisestä rinnettä alas.
Hitaasti Floyd avasi silmänsä. Tumma savu kohosi hänen silmiensä edessä kohti sinistä taivasta. Tuhoutuneen kävelijän jalka oli toiminut hänen tyynynään ja nyt hänen niskansa oli yhtä jäykkä, kuin Thunderhawk-laskeutumisaluksen tukirakenteet. Se ei siis ollutkaan unta, Floyd totesi ajatuksissaan ja kirosi surkeaa tuuriaan.
Hän oli edellisiltana onnistunut melkein pääsemään hengestään laskeutuessaan kivistä jyrkännettä alas. Suurin osa kivistä oli pyöreitä ja sileitä ja heti ensimmäisen haparoivan askeleen otettuaan hän oli tiennyt, ettei selviäisi kolhuitta. Lopulta hän oli päässyt pohjalle asti, ilman että yksikään hänen luistaan olisi murtunut. Väsyneenä hän oli vaipunut uneen nojaten kävelijänsä oudosti taipuneeseen jalkaan.
Karaisten itsensä Floyd nousi ylös ja suoristi särkevän ruumiinsa. Hän huomasi melko nopeasti, että hänen molemmat kyynärpäänsä olivat ruhjoutuneet vereslihalle ja oikeanpuoleinen polvi oli todella mustelmilla, mutta kaiken kaikkiaan mustelmia ja vammoja oli yllättävän vähän.
Tutkittuaan itsensä, Floyd siirtyi kävelijänsä kimppuun. Radio oli tuhoutunut, sille hän ei voisi tehdä mitään mutta muut tarvikkeet olivat melkein vahingoittumattomia. Puoliksi käytetty lääkintäpakkaus, kivääri jonka akku oli melkein täysi, kolmannespullollinen puhdasta vettä, tulentekovälineet ja kuivamuonaa yhdelle aterialle. Kuivamuona hänen pitäisi säästää, jos hän vaikka joutuisi sinnittelemään monta päivää matkalla takaisin leiriin. Jo pelkkä ruoan ajatteleminen sai hänen vatsansa kurisemaan.
Eivät hääppöiset tarvikkeet, mutta näillä pitää selvitä takaisin. Floyd ajatteli pakatessaan vähiä tavaroitaan reppuun. Jos pikkuveljeni olisi täällä, niin hän korjaisi tuon radion tai sitten keksisi toisen keinon päästä leiriin. Turha jossitella. Minulla on noin kolme päivää aikaa ehtiä leirille. Ähkäisten hän heitti reppunsa olalle ja lähti kävelemään jyrkänteen alareunaa pitkin helpon kiipeämispaikan toivossa.
---
Kritiikkiä ja korjausehdotuksia saa antaa.
Toisaalta, olen parannellut kohtia joista en pitänyt ja pyrkinyt lisäämään kuvailua. Tarinan juoni ei ole muuttunut mitenkään radikaalisti.
Tässä se nyt tulee, pidelkää hatuistanne kiinni:
---
Teräs vastaan liha
Ensimmäinen osa: Pahan nousu
Metsäinen laakso oli rauhallinen ja lempeä tuuli hiveli puiden latvoja. Puut tummanruskeine kuorineen kasvoivat yhä ylöspäin tietämättä, että lähistöllä niiden lajikumppaneita kaadettiin paraikaa. Ne eivät olleet tietoisia vinkuvasta äänestä joka lähti pyörösahan terästä. Kävelijän raivatessa tietään eteenpäin tiheässä viidakossa ei parin puun kohtalolla ollut juurikaan väliä. Planeetalta oli löydetty arvokkaita mineraaleja, joita Keisarillinen Kaarti tarvitsi taistelussa Kaaosta vastaan ja sinne oli rakennettu saman tien leiri, jossa mineraaleja tutkittiin ja käsiteltiin. Lisäksi Johtoportaassa oltiin huolestuneita Kaaos Marinejen liikkeistä. He varmaan havittelivat samoja mineraaleja kuin Kaarti.
Kävelijän kuljettaja oli palvellut Keisarillisessa Kaartissa pari vuotta ja oli saanut siirron tälle syrjäiselle planeetalle. Floyd Dang ei pitänyt ollenkaan tilanteesta. Hänen olisi pitänyt olla suurilla taistelukentillä niittämässä mainetta ja kunniamainintoja. Nyt hän oli täällä perämetsässä vartioimassa olematonta vihollista varten. Taas yksi puu kaatui. Mitä hän edes vartioisi kun ei edes nähnyt eteensä tässä pusikossa. Tähän tyyliin hän jatkoi matkaansa vähän väliä kiroillen, kun kävelijän jalka jäi kiinni sinnikkääseen juureen.
Floyd oli tullut Keisarillisen Kaartin palvelukseen vähän päälle parikymppisenä. Huhujen mukaan hänellä oli ongelmia kotiplaneetallaan, eikä hän entisistä ajoistaan paljon puhunut. Lyhyt parransänki kasvoi hänen leuastaan ja hänellä oli pitkä arpi kasvojen oikealla puolella. Ohimosta suupieleen yltävä naarmu oli ollut hänellä jo ennen armeijaan tuloa. Rujot kasvot olivat pinnistyksestä irveessä kun hän yritti ohjata kävelijänsä turvallisesti matalan lehtikaton läpi. Maa oli paikoin kivikkoista ja pehmeän mullan ja kivien välissä oli matalia liejuisia lammikoita, jotka osuessaan metallisen jalan alle luistivat melko tehokkaasti. Kävelijässä oli kyllä kenttäkorjaukseen tarvittavat varaosat ja tarvittavat työkalut, mutta kivikkoon kaatuneen kävelijän nostaminen ei kävisi yhdeltä mieheltä aivan helposti. Matkaa oli jo kertynyt useita kymmeniä kilometrejä, joten hän ei ehtisi takaisin leiriin ennen pimeää jalan. Näissä metsissä ei voinut olla varma mitä saalistajia liikkui öisessä metsässä huonosti aseistetun Kaartilaisen toivossa. ”Vielä yksi laakso, vain yksi laakso vielä.” Dang lupasi itselleen ja moottorisaha lauloi vinkuvaa lauluaan.
Päästyään mäen huipulle hän katsoi ympärilleen. Kävelijän oikealla puolella, parin metrin päässä, avautui upea näköala sademetsien peittämille vuorille. Jyrkänne oli kivinen ja todella jyrkkä, mutta se loiveni parinkymmenen metrin jälkeen jossa puut olivat heti vastassa. kasvit tosiaankin valloittivat täällä jokaisen kasvupaikan, Floyd ajatteli. Aikaa hänellä oli pitää pieni tauko ja tämä olisi hyvä paikka verrytellä, ennen paluuta, joten hän otti penkin alta laserkiväärinsä, nosti sen olalleen ja avasi oven. Maa näytti tasaiselta ja hän hyppäsi alas. Osuessaan maahan se yllättäen jousti hänen allaan ja kiinteän näköinen multakuori puhkesi. Floydin toinen jalka osui kiveen mutta toinen upposi vetiseen mutaan puoleen reiteen asti. Pahanhajuista kaasua purkautui lammikosta. Floyd ei tullut edes ajatelleeksi että kaasu saattaisi olla hyvinkin myrkyllistä, vaan hän oli raivoissaan koska tiesi joutuvansa itse pesemään univormunsa. Noustuaan ylös lammikosta sadatellen huono tuuriaan, hän arvioi kepillä liejukuopan syvyyden ja totesi että jos kävelijän jalka olisi osunut kuoppaan, olisi se kaatunut ja vahingoittunut väistämättä.
Harmissaan Floyd nousi maasta seisaalleen, mutta painui melkein heti takaisin polvilleen. Kiveen osunut jalka oli ilmeisesti venähtänyt pahasti. Floyd otti saappaansa pois ja näki punaisen alueen leviävän vasemman jalkansa nilkassa. Huokaisten hän nousi ylös, ja aristellen kipeää jalkaansa nousi takasin kävelijän ohjaamoon. Ohjaamossa hän kaivoi tuolinsa sivutaskusta pienen ensiapulaukun, jonka taskusta löytyi valko-punainen voideputkilo. Levitettyään parantavaa voidetta nilkkaansa, hän tunsi lämpöisen tunteen jalassaan ja kohta kipu ja turvotus olivat laantuneet tarpeeksi, jotta hän pystyi jatkamaan matkaa. Ilta alkoi jo hämärtää ja hänen pitäisi palata tukikohtaan. Floyd leikkasi tietään metsään vielä vähän matkaa ja kääntyi takaisin raivaamalleen polulle kohti tukikohtaa, mutta pysähtyi, sillä hänen takaansa laaksosta kuului äkillinen humahdus. Kuin ilma olisi äkkiä paennut jonkin suuren tieltä. Heti sen perään tuli tuulenpuuska samasta suunnasta kuin ääni.
Hitaasti Floyd käänsi kävelijänsä ympäri ja katsoi kauhistuneensa äsken niin vihreään laaksoon. Joku satojen taistelluiden koulima veteraani olisi voinut selvitä siitä pelkällä silmienräpäytyksellä, mutta uusi tulokas joutui näyn edessä kauhun valtaan. Puut laakson pohjalla olivat taittuneet kuin heinä viikatteen edessä paineaallon voimasta ja maahan oli painunut suuri kuoppa. Räjähdyksen aiheuttajaa ei vielä näkynyt kunnolla mutta se alkoi pikkuhiljaa ilmaantua esiin. Ensin se oli häilyvä varjo taivaalla mutta sitten se vahveni asteittain ja mustui mustumistaan. vihreät salamat tanssivat sen pinnalla ja energiapurkaukset iskivät korkealle ilmaan. Floyd oli kuullut warpista ja että sen kautta saatettiin kuljettaa yksiköitä taisteluun mutta mitään tämän kaltaista ei hän ollut osannut kuvitella. Laaksoon noin puolen kilometrin päähän hänestä muotoutui suuri noin kymmenen metrin korkeudella leijuva pyramidi-alus. Sen sivut kohosivat jyrkässä kulmassa ja päättyivät huipulla tasanteeseen jolla lepäsi suuri vihreä kristalli, josta iskevät energiasalamat saivat ilman tuoksumaan palaneelta. Pyramidin sivut oli kaiverrettu täyteen erilaisia merkkejä, jotka oli vahvistettu kullalla. Sen rakennusmateriaalista ei osannut Floyd sanoa mitään. Se näytti mustalta kiveltä, jonka seassa kulki vihreitä suonia. Pyramidin alalaidassa oli vihreä pyörre, ikään kuin ovi.
Floyd tuijotti kauhuissaan kun pyörteestä astui ulos hahmo. Se oli metallinen ja sen muoto oli liian ohut, jotta se olisi voinut olla haarniska. Floyd kaivoi esiin kiikarit ja tarkensi hahmoon. Sen vihreät silmät tuikkivat samaa valoa kuin kristalli pyramidin huipulla. Metallinen vartalo olisi ollut tavallista miestä pidempi mutta oli painunut kasaan ja olento kulki kumarassa. Muutoin olento muistutti ihmisen luurankoa vaikka olikin kokonaan metallinen. Lisää olentoja käveli ulos pyörteestä järjestäytyen pyramidin eteen siisteiksi rivistöiksi.
Tämä oli Floydille liikaa. Hän käänsi kävelijänsä ympäri ja lähti täydellä vauhdilla juoksemaan polkua pitkin takaisin tukikohtaan. Hän oli varma että metallioliot olivat ihan hänen takanaan ja yrittivät ottaa hänet kiinni. Matkalla hänelle ei tullut mieleenkään kutsua tukikohtaa radiolla. Hän ei myöskään muistanut erästä kuoppaa mäen laella.
Kävelijän raskas jalka upposi syvään mutakuoppaan. Floyd huomasi harha-askeleen liian myöhään ja kävelijä lähti kaatumaan kohti kivistä rinnettä. Punainen valo nopeusmittarin vieressä syttyi hälyttämään kaatumisvaarasta. Yrittäen epätoivoisesti suorista kävelijän Floyd kiskaisi ohjaimista, mutta havaittuaan sen hyödyttömäksi, hän hyppäsi. Hypyssä ei ollut paljon voimaa, mutta se riitti viemään Floydin ulos ohjaamosta. Kuin unessa hän näki kävelijänsä kaatuvan alas jyrkänteeltä ja poukkoilevan alas rinnettä. Sitten hän iskeytyi maahan ja mustuus valtasi hänen maailmansa.
Herätessään hän selällään maassa yltä päältä pölyn peitossa ja hänen kylkeään kolotti. Päivä oli jo kallistumassa iltaan ja aurinko oli painumassa vuorenrinteen taakse. Sininen taivas oli muuttumassa syvänsiniseksi ja siihen oli ehtinyt jo ilmaantua muutamia tähtiä. Samassa Floyd muisti kävelijänsä kohtalon ja syöksyi ylös. Nyt hän huomasi myös päänsäryn, joka melkein sai hänet oksentamaan. Hitaasti kävellen ja särkevää päätään pidellen hän raahautui jyrkänteen reunalle.
Kävelijä oli tyystin tuhoutunut. Se makasi jyrkänteen pohjalla, nojaten puihin, joista muutaman se oli pirstonut hammastikuiksi osuessaan niihin. Sen toinen jalka oli katkennut nivelen kohdalta ja pyörösahan terä oli iskeytynyt kiveen ja haljennut. Tuhoutunut ohjaamo näytti lähinnä kokoon rutistetulta juomatölkiltä. Ainoata kulkuvälinettään tuijottava Floyd tajusi, ettei hän mitenkään saisi kävelijäänsä enää kuntoon.
Toinen osa: Leiri
Goril Hankh tuijotteli joukkueensa yhteisen teltan kattoon. Muut sotilaat hänen ympärillään pelailivat korttia ja heittelivät noppaa ajankulukseen, sillä leirissä ei ollut mitään tekemistä, jolleivät Kaaos Mariinit päättäisi tehdä yllätyshyökkäystä. Sitä paitsi Kaaos Marineista oli tähän mennessä vasta kuulunut villejä huhuja, eikä kukaan tiedustelijoista ollut vielä raportoinut vihollisen asemista täällä läpitunkemattomassa viidakossa.
Ajatellessaan tiedustelijoita Goril tuli vilkaisseeksi Dangin tyhjään punkkaan. Dang ei ollut palannut tiedusteluretkeltään, eikä häneen oltu saatu yhteyttä radiolla kahteen päivään. Kaikki muut hänen ryhmäläisensä uskoivat Dangin joutuneen vangiksi tai tapetuksi. Ehkä hän oli löytänyt kaaoksen tukikohdan ja hänet oli huomattu. Se merkitsi sitä, että Kaaos olisi matkalla tänne hänen tekemäänsä polkua seuraten. Huolestuneen Goril nousi seisomaan ja lähti ulos teltan pienestä oviaukosta.
Kostea ja kuuma ilma kietoutui Gorilin ympärille. Se tunkeutui vaatteiden sisälle ja kasteli ne heti läpimäräksi. Ah, kuinka hän vihasikaan tätä planeettaa, joka oli niin vihamielinen ihmisrodulle kuin mahdollista. Lisäksi kaikenlaiset hyönteiset ja pikkueläimet havittelivat sotilaista ruokaa, pesiä tai hautomoita. Eräs Gorilinin ryhmäläinen oli juuri edellisenä yönä kannettu ulos teltasta jalat edellä, kun eräs Quatlofus hyönteinen oli kaivautunut hänen kaulavaltimoonsa ja sitä kautta päätynyt sydämeen, jonne se oli muninut sievän munakasan ja sitten hedelmöittänyt ne. Harmi että Quatlofysin hedelmöitysneste on hyvin tunnettua hermomyrkkyä.
Päättäväisin askelin Goril lähti kävelemään kohti radistin telttaa, joka sijaitsi toisella puolen leiriä. Kaikkialla telttojen edessä lojui Kaartilaisia tekemättä yhtään mitään. Jotkut pelailivat pelejä, jotkut kirjoittelivat kotiin, jokainen varmasti mietti oliko ollut järkevä ilmoittautua vapaaehtoisesti Kaartiin. Kulkiessaan lääkintäteltan ohi, Goril kuuli haavoittuneiden huudot ja tunsi mätänevien kudosten lemun. Kyllä Keisaria piti rukoilla, mutta toimittiko hän kunnollisia lääkkeitä tai puhtaita siteitä tänne viidakkoon. Ei tietenkään! Koko leirissä oli kapinamieliala toimettomuuden takia, eikä kukaan tehnyt mitään heidän olojensa parantamiseksi.
Saapuessaan radistin teltalle Goril näki tämän istuvan horjuvasti puisella penkillä ja naukkailevan jotain nestettä syvän purppuran värisestä pienestä pullosta.
”Huomenta radisti”, Goril kiinnitti radistin huomion, joka hätkähtäen pisti pullon pois. Silmät hieman kierossa tämä katsoi Goriliin ja sanoi ääni vapisten:
”No mitä sää ny haluut?”, Jos kyse oli jostain pullosta, niin minulla ei sitä ole ainakaan ja jhos on, nii se ei ole mu!
”Ei suinkaan, haluaisin vain tietää, onko uutisia Dangista?”
”Ah, jep Dang”, Radisti piti pienen tauon, jonka aikana hänen silmänsä harhailivat ympäriinsä. ”Siit ei oo kuulunu yhtikäs mittää”
”Harmi. Voisitko yrittää vielä kerran?”
Radistin silmät yrittivät tarkentaa Goriliin, mutta se tuntui olevan mahdotonta huumeen vaikutuksesta.
”Voinhan mä viäl yrittää, mut mä en takaa tuloksii”
Radisti nousi penkiltä huterille jaloille ja horjui teltan oviaukosta sisään. Gorilin saapuessa telttaan radisti oli jo istuutunut radion eteen ja väänteli nappuloita oikeille taajuuksille. Olkoonkin huumeessa, mutta tuo mies osaa asiansa, Goril ajatteli. Hetken kuluttua radisti sanoi radioonsa melkein selvällä äänellä:
”Leiri kutsuu Tiedustelija neljää. Kuuleeko Tiedustelija neljä?”
Radiosta kuuli vain surinaa ja häiriöääniä.
”Toistan Leiri kutsuu Tiedustelija neljää. Kuuleeko Tiedustelija neljä?”
Jälleen pelkkää suhinaa ja särinää.
”Sori. Ei se vastaa. Sen lähetin on hajalla tai sit…”, Radisti jätti lauseen roikkumaan ja Goril oli juuri poistumassa teltasta, kun komentaja astui sisään ja sulki olemuksellaan koko oviaukon. Radisti piilotti salamannopeasti pullonsa, jonka hän oli taas onkinut esiin taskustaan ja yritti näyttää selvältä.
”Radisti! Oletteko jo saanut vastauksen viestiini?”, Komentaja sanoi kantavalla äänellä.
”En, herra komentaja!”, Radisti huusi vastaukseksi. On ihmeellistä miten hyvin pelko saa pään selväksi, tuumi Goril.
”Haluan tietää vastauksesta heti kun se tulee”, Komentaja sanoi ja kääntyi poistuakseen.
”Herra komentaja”, Goril sanoi ja komentajan pää kääntyi katsomaan häneen.
”Niin, kersantti Hankh”, Tämä kysyi kurtistaen otsaansa.
”Haluaisin ilmoittaa sotamies Dangin katoamisesta herra komentaja”, Goril sanoi ja rypyt komentajan otsalla syvenivät.
”Pitäisikö minun olla kiinnostunut jonkun yksittäisen sotilaan menetyksestä?”, Hän kysyi hyytävällä äänellä.
”Häntä ei ole menetetty. Emme vaan saa häneen yhteyttä radiolla. Ehdottaisin, että lähetämme etsintäpartion etsimään häntä”, Goril jatkoi vaikka tiesi menettäneensä pelin.
”Emme voi asettaa muita miehiä vaaraan yhden miehen takia”, Komentaja totesi kylmästi. Jos hän ei palaa iltaan mennessä, hänet julistetaan menetetyksi ja te saatte uuden miehen joukkueeseenne.
Komentaja kääntyi ja asteli ulos teltasta. Goril katsoi hänen peräänsä ymmärtäen hyvin tämän menettelyn. Kaartissa ei pantu paljon arvoa yhden miehen hengelle. Gorilkin lähti teltasta ja suuntasi kohti oman joukkueensa telttaa toivoen Dangin ilmaantuvan iltaan mennessä.
Kolmas osa: Suunnitelma
Ilta saapui, eikä leirissä muuttunut mikään. Paitsi että piinaavan tuskalliset päivähyönteiset alkoivat vähitellen vaihtaa vuoroa tappavan vaarallisten yöhyönteisten kanssa. Myöskään Dang ei palannut. Gorililla oli kuitenkin vahva epäilys, että Dang olisi kuitenkin hengissä. Dang ei ollut sellaista tyyppiä joka antaisi tapattaa itsensä tiedustellessa. Floyd Dang tulisi takaisin vaikka raahaten kävelijänsä ruosteisia jäänteitä. Ja jos ei tulisi takaisin, hänet täytyisi hakea takaisin.
Heti kun heidän värvätty rahtilaivansa oli saapunut planeetan pinnalle, oli Goril sanonut ryhmälleen:
”Nyt olemme kaukana kodeistamme, kaukana perheistämme ja kaukana kaikesta sivistyksestä. Nyt teillä ei ole muuta kotia kuin joukkueenne teltta. Nyt teillä ei ole muuta perhettä kuin sotilastoverinne. Siispä sanon teille: Ainoastaan kuolema voi erottaa sotilaan minun joukkueestani. Jos joku uskaltaa paeta, tapan hänet omin käsin. Jos joku joutuu vangiksi, haen hänet omin käsin takaisin. En jätä ketään yksin. Sen takaan ja vannon teille!”
Hän muisti sanat kirkkaina mielessään ja nyt ne piinasivat häntä. Hän oli vannonut joukkueensa edessä hakevansa vangitut takaisin ja hänen joukkueensa oli uskonut häntä. Hänen joukkueensa oli luottanut häneen. Millainen johtaja hän olisi, jos hän jättäisi miehensä vihollisen armoille?
Toisaalta myös komentajan käskevä ääni kummitteli edelleen hänen mielessään. Hän ei voisi viedä joukkuettaan vaaraan yhden miehen tähden. Kaikenlaista tyhmää ihminen menee lupaamaan innoissaan. Jos hän taas lähtisi yksin, niin hänen joukkueensa jäisi ilman johtajaa.
Lopulta pitkän harkinnan jälkeen Goril päätti antaa ryhmäläistensä päättää, miten Dangin kanssa meneteltäisiin. Hän meni teltan oviaukosta sisään ja katsoi sinne keräytyneitä kahdeksaatoista sotilasta, jotka vieläkin makailivat paikoillaan tyhjänpanttina. Goril selvitti kurkkuaan ja kaikkien sotilaiden päät kääntyivät häneen.
”Ystävät”, Goril piti tauon miettien miten jatkaisi. ”Muistatteko palopuheen, jonka pidin teille ensimmäisenä päivänämme täällä?”
Sotilaiden joukosta kuului myönteistä mutinaa.
”Sen perusteella minun pitäisi mennä etsimään Dangia tuolta metsästä”, Goril jatkoi ”mutta en voi myöskään jättää teitä ilman johtajaa.”
Sotilaat katsoivat häntä odottavina.
”Nyt minä kysyn teiltä: Tuletteko mukaan jos lähden hakemaan Dangin tuolta metsästä?”
Telttaan laskeutui hiljaisuus, jota olisi voinut leikata veitsellä. Sotilaat vilkuilivat toisiaan ja yrittivät olla katsomatta kersanttiin. Yhtäkkiä joukkueen lasertykkiä käyttävä raskasase-ekspertti William ”Tykistö” Rilen nousi seisomaan ja sanoi matalalla äänellä:
”Ymmärrän, että tämä on vastoin komentajan määräyksiä, mutta olen mukana pelastusretkellä”
Goril huokasi helpotuksesta. Ainakin yksi mies oli hänen puolellaan.
”Hyvä. Onko muita lähtijöitä?” Hän kysyi muulta ryhmältä?
Yksi kerrallaan kaikki joukkueen jäsenet ilmoittautuivat mukaan, jotkut ehkä hieman vastahakoisemmin kuin toverinsa. Kuuma ja vaarallinen metsä ei houkutellut eväsretkelle. Goril oli suunnitellut heidän lähtönsä jo etukäteen ja nyt hän jakoi ohjeet yöllistä lähtöä varten.
Neljäs osa: Yö
Goril hiipi ulos teltasta öiselle aukealle. Kaksi puolikuuta valaisivat leirin oudolla sinisellä valollaan. Vartijoita ei näkynyt, sillä vain portit, varastoteltta ja komentoteltta olivat vartioituja. Goril viittasi kädellään ja kolme sotilasta kerääntyi hänen ympärilleen. ”Muistaa: ei ääntäkään. jos meidät saadaan kiinni, olemme kuolleita”, Goril kuiskasi. Neljä hiljaista varjoa lähtivät kohti varastotelttaa puikkelehtien tummanvihreiden telttojen välissä.
Varastoteltta sijaitsi melko lähellä ja Gorilin onneksi vartijakin oli unessa. Kuitenkin varmuuden vuoksi Goril veti nyrkkinsä taakse ja iski vartijaa voimakkaasti takaraivoon. Oviaukko oli suljettu viivakoodilukolla, joka avautui helposti vartijan taskusta löytyneellä avainkortilla. Joukko tunkeutui sisälle pimeään telttaan viimeisen raahatessa tajuttoman vartijan hervotonta ruumista. Varasto oli melko suuri teltta, jonka sisälle oli rakennettu puiset hyllyt tavaroiden säilytystä varten. Hyllyillä lojui köysikieppejä, ylimääräisiä aseita, työkaluja, varaosia, akkuja ja paljon muunlaista rojua. Vartija sidottiin köydellä, joka löytyi eräältä puiselta hyllyltä ja jätettiin lattialle uinailemaan.
Kaartin ruokavaroja pidettiin varastossa lukkojen takana, kunnes lähdettiin marssille. Tällä tavalla estettiin karkureiden pääsy kovin pitkälle. Proteiiniannokset sisältämä tukeva puinen arkku lojui nurkassa. Sen kanteen oli kaiverrettu Keisarillisen Kaartin kaksipäinen kotka, joka oli maalattu keltaiseksi ja kansi oli suljettu samanlaisella viivakoodilukolla kuin oviaukkokin. Vartijan kortti ei käynyt tähän lukkoon, joten Goril otti eräältä hyllyltä voimapihdit ja leikkasi lukon kiinnikkeet niillä poikki. Kaksi sotilaista ottivat reput selistään ja alkoivat täyttää niitä muovipusseilla, jotka sisälsivät vuosikymmeniä vanhaa kuivamuonaa. Samalla Goril ja kolmas sotilas keräilivät kaikenlaista hyötytavaraa hyllyköistä. Goril löysi summittaisesti piirretyn kartan alueesta leirin ympäristössä ja varustautuneena he lähtivät teltasta.
Tällä välin olivat loput neljä sotilasta Williamin johdolla ottaneet kaikkien aseet ja makuupussit ja tyrmänneet vartijat portilla. William oli joutunut jättämään lasertykkinsä ja ottamaan sen tilalle tavallisen kiväärin, se näytti surkean pieneltä ja tehottomalta aseelta hänen lihaksikkaiden käsiensä otteessa. Gorilin ryhmän saapuessa he odottivat varjoisassa nurkassa erään teltan takana metallisen verkkoaidan vierellä. heti verkkoaidan toisella puolella alkoi kesytön viidakko, joka humisi kevyen yötuulen heiluttelemana. Nopeasti he tasasivat kantamuksensa. Heillä oli ruokaa noin neljäksi päiväksi, jos he löytäisivät Floydin.
He olivat matkanneet metsässä kun pimeydestä kuului askeleita ja näkyi metallin välähdyksiä.
”Kaaosta” Nichel ’Nilkki’ sihahti. Hänet tunnettiin ryhmässä rasittavana vitsailijana, mutta nyt hänellä ei ollut tavanomaista ärsyttävää virnistystä huulillaan. Goril viittasi nopeasti polun varrella kasvavien saniaisten alla levittäytyviin varjoihin. Ryhmä painui nopeasti varjoihin polun molemmille puolille ja jäi odottamaan.
Askeleet lähestyivät ja jännitys kasvoi. lopulta polun mutkasta tuli esiin kolme metallista hahmoa, jotka kävelivät tarkasti rivissä. Samoja, joita Floyd oli nähnyt laaksossa. Niiden silmissä paloi vihreä tuli ja ne marssivat tarkasti samaan tahtiin. Tämän rivin jälkeen tuli toinen ja sen perään vielä kaksi riviä täsmälleen toistensa kaltaisia metallisotureita. Goril kuuli, kuinka metsässä heidän takanaan liikkui paljon lisää näitä olentoja. Samalla Nilkki vetäisi häntä hihasta, kun hän kääntyi katomaan, hän näki Nilkin kasvojen vääntyneen pelosta. Tämän kasvoilla oli pari kyynelnoroa ja hän osoitti sormellaan ylöspäin. Katsoen Nilkin sormen osoittamaan suuntaan. Ensin Goril ei nähnyt muuta kuin pari vihreää pilkkua, mutta katseen terävöityessä, hän huomasi, että pilkut kulkivat kuuden muodostelmissa. Yksi muodostelma kulki lähellä maata, niin Goril ehti nähdä hätäisesti metallisen hahmon, joka oli kiinnitetty leijuvalle alustalle. Vihreät valot olivat ilmeisesti pakoputkia.
Pelko tarttui kylmällä kourallaan jokaiseen ryhmäläiseen. Jokainen halusi juosta karkuun noita kauhistuttavia olentoja, jotka marssivat metsässä heidän ympärillään. Kuin ihmeen kaupalla Goril onnistui pitämään ryhmänsä koossa. Ensimmäisen ryhmän jälkeen tuli seuraava ryhmällinen näitä kauhistuttavia koneita. Niitä marssi ohi noin kuutisen ryhmää, jonka jälkeen ryske metsässä loppui ja valot taivaalla katosivat. Hiljaisessa metsässä kuului vain tuulen suhina puissa ja itikoiden ininä korvissa.
”Mitä nuo olivat?”, Kysyi joku pimeydestä, värisevällä ja käheällä äänellä. Se oli ilmeisesti Jackie, ryhmän nuorin jäsen, vasta pari kuukautta sitten värvätty.
”En tiedä poika, mutta ne suuntasivat kohti leiriä. Enkä aio jäädä tänne katselemaan niiden perään.” Totesi William teeskennellyn rauhallisesti, mutta hänen äänestään kuuli, ettei hänkään ollut pitänyt näkemästään. Gorilin johdolla ryhmä palasi tielle kuulostellen tulisiko lisää koneita, mutta niistä ei kuulunut mitään.
Mietteliäänä ryhmä jatkoi matkaansa kohti tuntematonta viidakkoa.
Viides osa: Yksin
Floyd heräsi aamuauringon säteiden hivellessä hänen naamaansa, tuuli humisi puissa, linnut lauloivat ja ilma tuoksui makeille ylikypsille hedelmille. Ahh, oli ihana olla taas kotona. Floyd ajatteli silmät suljettuina. Hän oli nähnyt kauheaa painajaista metallihirviöistä, hänen kävelijänsä tuhoutumisesta ja kauheasta kiipeämisestä rinnettä alas.
Hitaasti Floyd avasi silmänsä. Tumma savu kohosi hänen silmiensä edessä kohti sinistä taivasta. Tuhoutuneen kävelijän jalka oli toiminut hänen tyynynään ja nyt hänen niskansa oli yhtä jäykkä, kuin Thunderhawk-laskeutumisaluksen tukirakenteet. Se ei siis ollutkaan unta, Floyd totesi ajatuksissaan ja kirosi surkeaa tuuriaan.
Hän oli edellisiltana onnistunut melkein pääsemään hengestään laskeutuessaan kivistä jyrkännettä alas. Suurin osa kivistä oli pyöreitä ja sileitä ja heti ensimmäisen haparoivan askeleen otettuaan hän oli tiennyt, ettei selviäisi kolhuitta. Lopulta hän oli päässyt pohjalle asti, ilman että yksikään hänen luistaan olisi murtunut. Väsyneenä hän oli vaipunut uneen nojaten kävelijänsä oudosti taipuneeseen jalkaan.
Karaisten itsensä Floyd nousi ylös ja suoristi särkevän ruumiinsa. Hän huomasi melko nopeasti, että hänen molemmat kyynärpäänsä olivat ruhjoutuneet vereslihalle ja oikeanpuoleinen polvi oli todella mustelmilla, mutta kaiken kaikkiaan mustelmia ja vammoja oli yllättävän vähän.
Tutkittuaan itsensä, Floyd siirtyi kävelijänsä kimppuun. Radio oli tuhoutunut, sille hän ei voisi tehdä mitään mutta muut tarvikkeet olivat melkein vahingoittumattomia. Puoliksi käytetty lääkintäpakkaus, kivääri jonka akku oli melkein täysi, kolmannespullollinen puhdasta vettä, tulentekovälineet ja kuivamuonaa yhdelle aterialle. Kuivamuona hänen pitäisi säästää, jos hän vaikka joutuisi sinnittelemään monta päivää matkalla takaisin leiriin. Jo pelkkä ruoan ajatteleminen sai hänen vatsansa kurisemaan.
Eivät hääppöiset tarvikkeet, mutta näillä pitää selvitä takaisin. Floyd ajatteli pakatessaan vähiä tavaroitaan reppuun. Jos pikkuveljeni olisi täällä, niin hän korjaisi tuon radion tai sitten keksisi toisen keinon päästä leiriin. Turha jossitella. Minulla on noin kolme päivää aikaa ehtiä leirille. Ähkäisten hän heitti reppunsa olalle ja lähti kävelemään jyrkänteen alareunaa pitkin helpon kiipeämispaikan toivossa.
---
Kritiikkiä ja korjausehdotuksia saa antaa.