Polku epäpyhyyteen…
Luku1: Salaisuuksia…
Naldor Pimeän ratsastajien johtaja, joka oli palannut retkeltään Lustriasta ja palannut tukikohtaansa. Naldor oli pitkätukkainen ja tummatukkainen, hänellä oli myös voimakkaan liilat silmät. Naldor oli myös pitkä ja pukeutui melkein aina mustaan kaapuun ja viittaan. Naldor oli aina palvonut hartaasti Khaine verenjumalaansa(oli meidän kielellämme harrasuskovainen).
Naldor ei ollut kertonut Morathille monen viikonkaan jälkeen, että hänen lohikäärmeensä oli kuollut taistelussa. Naldor käveli suuren kivihallin ovelle, jonne hän oli nähnyt Morathin menevän juuri äsken ja hän yritti avata ovea, mutta se oli lukossa. Naldor yritti katsoa ikkunasta mitä oli tekeillä, mutta ne olivat peitetty mustilla verhoilla ja kiviseinät olivat liian paksut, että niistä olisi voinut kuulla, mitä suuressa salissa tehtiin. Naldor palasi omaan taloonsa joka oli pieni ja kodikas, mutta hän mietti pitäisikö hänen kertoa tästä herralleen Malekithille, mutta päätti olla kertomatta mitään vielä.
Huoneeseen meni joka viikko monia Noita haltioita, mutta kukaan ei koskaan kertonut mitä tapahtui salissa.
Naldor kokosi huoneeseensa ystävänsä Margain joka oli hiljainen salamurhaaja joka ei koskaan puhunut paljoa, Saganin joka oli normaali rykmentinjohtaja joka käytteli miekkaa taitavimmin koko nelikosta ja Nagain joka oli ainut ryhmän nainen joka käytteli varsijousta ja oli normaali rivisotilas varsijousirykmentissä.
Naldor kertoi asiasta ystävilleen: ” Margai, Saga ja Nagai olen seurannut Noita haltioiden kokoontumista kivisaliin…” Niin kertoi Naldor ystävilleen asian ja päätti selvittää mitä oikein tapahtui.
Naldor meni heti seuraavana iltana salin ikkunalle ja rikkoi ikkunan oikean alakulman pienellä kivellä ja repäisi pienen palan verhoa pois niin, että hän saattoi nähdä ja kuulla mitä salissa tapahtui. Naldor ja hänen ystävänsä kerääntyivät Naldorin huoneeseen, jonka seinät olivat mustat ja keskellä oli vain yksi pöytä jossa oli 8 tuolia ja he istuutuivat tuoliin keskustelemaan mitä pitäisi tehdä:
” Naldor meidän ei ole onnistunut saada mitään tietoa Noita haltioilta.” Sanoi Margai vakavana, mutta huolestuneella äänellä.
”Niin enkä minä ole saanut yhtäkään iskettyä…naiset ovat niin pidättyväisiä.” Sanoi Saga tympeänä, mutta sen sanottuaan Nagai mulkaisi vihaisesti Sagaihin ja Saga näytti kutistuvan hyvin pieneksi kun hän kohtasi Nagain ärtyneen katseen.
”Niin Naldor oletko sinä saanut mitään selville?” kysyi Nagai uteliaana tovin päästä.
”En mutta rikoin ikkunan ja hommasin meille myös kolon mistä voimme nähdä mitä tapahtuu…” ja hän kertoi tovereilleen mitä piti tehdä ja sitten he kaikki hajaantuivat ja menivät kukin minnekin menojaan.
Illalla suuraavana yönä he kerääntyivät ikkunan viereen kuuntelemaan ja katselemaan. Naldor näki kaaoksen Slaaneshkultin merkkejä joka puolella ja kymmeniä puolialastomia Noita haltioita hurraamassa Morathia, mutta pian he lopettivat ja Morathi meni lavalle ja alkoi puhua: ”Huomenna minä ratsastan Kaaoksen maille ja kerään suurimman villi-ihmisarmeijan mitä on koskaan nähnyt ja sen jälkeen kokoonnumme viikon päästä Pimeän vuoren juurelle ja siellä on minua vastassa 1000päinen Noita haltia armeijani!” ja sen jälkeen kaikkia alkoivat hurrata, mutta pian yksi noita haltia huomasi Naldorin ja huusi kaikille: ” Vakoojia napatkaa ne!” Ja niin 10 noita haltiaa ryntäsi ulos ja raahasi Naldorin ystävineen Morathin eteen.
”Naldor ja hänen ystävänsä, mitä tekisimme heille?” Sanoi Morathi ivallisesti.
”Tapetaan, tapetaan!” huusivat Noita haltiat yhteen ääneen ottaen aseitaan esille ja heiluttaen niitä päänsä yläpuolella.
”Vaietkaa! Minulla on heille parempaa käyttöä.” Sanoi Morathi taas häijysti katsoen heitä lumoavilla silmillään, joihin Saga näytti lamaantuneen.
Morathi otti taskustaan käyrän vaaleanpunaisen tikarin ja viiltäen kaikille ranteeseen syvän Slaaneshkultin merkin ja sanoi: ”Nyt ette voi koskaan harkita paljastavanne meitä sillä paljastutte siinä aina mukana.” Ja näytti kädessään olevan merkin Naldorille. Nagai menetti tuolloin puhekykynsä ja ainoa ääni mitä hän viiltohaavan jälkeen teki, oli haltialaulu, jota oli kaikkien mielestä kaunista kuunnella.
Että tommoinen antakaa mielipiteitä (pitäkään ne asiallisina
)
