Väkivallan moottori
Väkivallan moottori
Minua tuossa vain alkoi (itseasiassa jo kauan sitten) tuumituttamaan 5. ja 6. edikan ero väkivallan kuvauksen suhteen artworkissa. 5. edikassa kuvat olivat ainakin suurilta osin käsin piirrettyjä, värikkäitä ja kaunisteltuja. 6. edikassa taas on siirrytty brushaamaan kuvat entistä enemmän ja ne ovat värittömämpiä ja karumpia. Eli siis se varsinainen juttu tässä on, miksi 6. edikan kuvissa on ihan oikeasti väkivaltaa, mutta 5. edikassa ei kukaan tuntunut kuolevan missään, vaikka miten iso olisi taistelu ollut? Entä onko kehitys mielestänne hyvää vai huonoa? Oma mielipiteeni on, että ainakin fantsu on siirtynyt fantasiapelistä enemmän sotapeliä kohti. Sillä ja kohderyhmän muutoksella saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa. Kommentoikaa toki.
Dice are my best weapons.
Kutosedikka on vakavampi, kuin viitonen. Näkeehän sen jo säännöistä. 
Itse pidän paljon enemmän nykyisestä taiteesta, vaikka monesti nykyisissä kuvissa väkivalta on itse tarkoitus... mutta niin kai se on koko pelissä. Mahtuuhan nykyiseen taiteeseen paljon kauniita, väkivallattomiakin kuvia, joita edellisen editionin kirjoista sai hakea tuloksetta.

Haltiajalkaväen wannabe Jeanne d'Arc on jälleen täällä...
Pelätkää, se saattaa purra... tai itkeä...
Pelätkää, se saattaa purra... tai itkeä...
On toki rauhallisiakin kuvia. Esimerkkinä nyt vaikka HE- kirjan ensimmäinen kannen jälkeen, jossa tavis rivimies seisoo elementissään. Sitten on niitä hienoja, joissa vaikka swordmaster silpaisee Black Guardilta pään irti.anemi kirjoitti:Kutosedikka on vakavampi, kuin viitonen. Näkeehän sen jo säännöistä.
Itse pidän paljon enemmän nykyisestä taiteesta, vaikka monesti nykyisissä kuvissa väkivalta on itse tarkoitus... mutta niin kai se on koko pelissä. Mahtuuhan nykyiseen taiteeseen paljon kauniita, väkivallattomiakin kuvia, joita edellisen editionin kirjoista sai hakea tuloksetta.
Dice are my best weapons.
jup
Sanoisin kehityksen olevan vain parempaan päin... onhan ainakin minusta viihdyttävämpää katsella kuvia joissa on hahmot piirretty "realistisemmin". Ja onhan uudemmassa fluffissa (tarinoissa ylipäätänsä) tehty hyppäystä synkempään ja pimeämpään aikaan, mikä on vain hyväksi...
Näin imagollisesti ajatellen voi olla mahdollista että GW yrittää päästä eroon, ainakin jossainmäärin satufantasiapelin maineesti, siis sellaisesta pikkulapsille ja muille friikeilletarkoitetusta satufantasiasta ja näin houkutella laajempaa ostajakuntaa...
jaa-a

If you must mount the gallows, give a jest to the crowd, a coin to the hangman, and make the drop with a smile on your lips.
Rakastan kuutosedikan artworkkia. Suoraan sanottuna 5 edikan piirrokset ja kuvat figuistakin ovat lapsekkaita, satumaisia ja kevythenkisiä, jotka eivät käy yksiin oman näkemyseni kanssa terävällä lekalla takomallakaan. Warhammerin maailma on synkkä, sotaisa ja mukavan goottinen, tai näin ainakin itse sen kuvittelen sein. Ja tästä juuri pidän, tätä sen pitää ollakin. 40k on ollut sitä kolmosedikasta asti, luojan kiitos, ja siihen fluffiin rakastuin jo silloin. Parempaan päin ollaan menty, ehdottomasti. Myös figuissa, kun realismi alkoi nostaa vähän päätään (päiden kokoisista nyrkeistä huolimatta...). Minä pidän, todella paljon verrattuna viitosedikan punaisiksi maalattuihin peikon varpaankynsiin.
ps. Minkä hemmetin takia en enää käytä hymiöitä viesteissä puoliakaan entisestä määrästä? Pelottavaa.
edit\\
ps. Minkä hemmetin takia en enää käytä hymiöitä viesteissä puoliakaan entisestä määrästä? Pelottavaa.
edit\\
Insectoidit?Näin imagollisesti ajatellen voi olla mahdollista että GW yrittää päästä eroon, ainakin jossainmäärin satufantasiapelin maineesti, siis sellaisesta pikkulapsille ja muille friikeilletarkoitetusta satufantasiasta ja näin houkutella laajempaa ostajakuntaa...
jaa-a
Aivan! Lapsekkaita. Mahdollisimman kirkkaat värit, ja usein olivat kuvat liian koomisiakin. Katsokaapa vanhaa örkkien army bookkia..Rune kirjoitti:Rakastan kuutosedikan artworkkia. Suoraan sanottuna 5 edikan piirrokset ja kuvat figuistakin ovat lapsekkaita, satumaisia ja kevythenkisiä, jotka eivät käy yksiin oman näkemyseni kanssa terävällä lekalla takomallakaan. Warhammerin maailma on synkkä, sotaisa ja mukavan goottinen, tai näin ainakin itse sen kuvittelen sein. Ja tästä juuri pidän, tätä sen pitää ollakin.
Löytäähän niitä söpöjä kuvia vieläkin aina välillä.
You (yes, you!) decide.
Kieltämättä viitosedikan tarinat ja kuvitus eivät olleet samasta maailmasta. Nykyisin ne ovat molemmat ainakin... eeppisiä. Realistisuus näkyy tosin vain kuvituksessa.Rune kirjoitti:Rakastan kuutosedikan artworkkia. Suoraan sanottuna 5 edikan piirrokset ja kuvat figuistakin ovat lapsekkaita, satumaisia ja kevythenkisiä, jotka eivät käy yksiin oman näkemyseni kanssa terävällä lekalla takomallakaan. Warhammerin maailma on synkkä, sotaisa ja mukavan goottinen, tai näin ainakin itse sen kuvittelen sein. Ja tästä juuri pidän, tätä sen pitää ollakin. 40k on ollut sitä kolmosedikasta asti, luojan kiitos, ja siihen fluffiin rakastuin jo silloin. Parempaan päin ollaan menty, ehdottomasti. Myös figuissa, kun realismi alkoi nostaa vähän päätään (päiden kokoisista nyrkeistä huolimatta...).
40K:n fluffi on niin sairaan goottinen ja inhosynkkä, että sitä on pakko vihata. Kaikki ovat vain niin pahiksia ja pitävät siitä. Eldaritkin ovat niin synkeitä iloveikkoja, kun niiden sielut syö Slaanesh. Fantasybattlen synkeys ei ole niin läpitunkevaa ja häiritsevää.
Itse asiassa kaipaisin todellakin enemmän rauhallisia kuvia armeija- ja sääntökirjoihin vaikka maanviljelijöistä, käsityöläisistä ja aatelisista toimittamassa omia menojaan, jos ei parempaa tulisi GW-ihmisillä mieleen, koska eihän se koko maailma ole jatkuvasti sotatilanteessa kaikkialla. Se toisi syvyyttä Warhammerin maailmaan ja näyttäisi sen tavallisen ihmisen/haltian/liskomiehen/minkävain elämää, jota se elää ilman välitöntä sodan uhkaa.Quintus kirjoitti:On toki rauhallisiakin kuvia. Esimerkkinä nyt vaikka HE- kirjan ensimmäinen kannen jälkeen, jossa tavis rivimies seisoo elementissään. Sitten on niitä hienoja, joissa vaikka swordmaster silpaisee Black Guardilta pään irti.
Haltiajalkaväen wannabe Jeanne d'Arc on jälleen täällä...
Pelätkää, se saattaa purra... tai itkeä...
Pelätkää, se saattaa purra... tai itkeä...
- Henri Ketonen
- Viestit: 3346
- Liittynyt: Ke 16.10.2002 22:22
- Paikkakunta: Turku
Ainakin tässä minkälie (4? 5?) edikan skavenkirjassa on minusta hieno kuvitus, jollei lasketa valokuvia (mitään niistä), kantta ja sitä että kuvia toistetaan aika paljon. Etsis sieltä vaikka sivulta 12 Disaster At Skavenblight - otsikon alla oleva kuva. Tulee ihan vanhojen MTG - korttien (sellaisten kuin Hymn to Tourach) fiilis mieleen...
zqmfgb
Se miksei sääntökirjoissa ja armeijakirjoissa ole kuvitusta eri rotujen normaalielämästä vaan enemmänkin sodankäyntiin liittyvistä teemoista johtuu siitä, että tämä peli keskittyy enemmän sodankäyntiin strategiaalisesti eikä niinkään ropetamiseen. Aihepiiri kattaa sen mitä me pelaamme eli juuri sen sodankäynnin suurilla armeijoilla, eikä peltojen viljelyyn Matti Maalaisjuntin kanssa. Tämä auttaa kirjoissa pitämään sen teeman yllä; ns. "opas kenraalille taisteluihin". Riippuu vähän myös kirjasta, esim. Armybook: Dark Elves on hyvinkin paljon erilainen kuin esim. Armybook: Vampire Counts. Idea toimii kuitenkin lähes samana, VC:n opas vaan keskittyy lähinnä nekromansian saloihin. Ideana on pitää yllä sitä armeijan henkeä ja ideaa.anemi kirjoitti: Itse asiassa kaipaisin todellakin enemmän rauhallisia kuvia armeija- ja sääntökirjoihin vaikka maanviljelijöistä, käsityöläisistä ja aatelisista toimittamassa omia menojaan, jos ei parempaa tulisi GW-ihmisillä mieleen, koska eihän se koko maailma ole jatkuvasti sotatilanteessa kaikkialla. Se toisi syvyyttä Warhammerin maailmaan ja näyttäisi sen tavallisen ihmisen/haltian/liskomiehen/minkävain elämää, jota se elää ilman välitöntä sodan uhkaa.
Olisi se toki hienoa minustakin jos löytyisi enemmän aihetta eri rotujen siviilielämästä kuvituksineen ja olen ajatellut itsekin aivan samaa asiaa, mutta olen ainakin itse tullut tähän tulokseen. FB:hen saisi tulla kyllä jotain saman tyylisiä fluffiteoksia kuin WH40k:n puolelle on tullut se Battle For Armageddon, jossa oli sotimisen lisäksi koottu erilaisia asioita, kuten minkälaista ruokaa sotilaat pystyivät Armageddonilta löytämään luonnosta, mitkä eläimet voivat olla kohdatessaan hengenvaarallisia, ymt. Mutta näin yleismaailmallisesti ajatellen en ainakaan itse kaipaisi mitään extraa pilaamaan Armybookeista tai Codexeista sitä tunnelmaa mitä siinä yritetään luoda, ellei sille sitten ole ihan-oikea-syy mukana.
Myönnän tosin, että GW keskittyy vähän ikävän paljon pelkästään väkivaltaan ja sotimiseen, mutta ulkopuolisena ajatellen luulenpa sen olevan pelkkä myyntikikka.
Niin, kieltämättä, Anemin kommentti vaikutti yllättävänkin ropehenkiseltä. Jos aikoo lähteä säätämään roolipelaamista tai vastaavaa Warhammerin maailmaan, niin armeijakirjoista tai sääntökirjasta on aika turhaa lähteä hakemaan muuta kuin joitan yksittäisiä virikkeitä ja hapuilevia yksityiskohtia normaalielämän vietosta. Esimerkkinä sääntökirjassa pätkä, missä Wood Elf äiti opettaa lapselleen heidän vihollisiaan. Siinä rouva sitten luettelee jokaisen warhammerrodun ja vielä listan, mitä pahaa he ovat tehneet. Siinä sinulle inhorealismia, kieltämättä.
Mutta niin, roolipelimateriaaliakin saa, tottakai. Hanki jostain war hammer fantasy role playing game, tai mikä olikaan viralliselta nimeltään. WHFRPG kai. Mutta se kannattaa etsiä jostain jos tahtoo syvempää materiaalia ihan normaalielämästäkin.
- Amazing Slug
- Viestit: 4112
- Liittynyt: To 01.05.2003 22:03
- Paikkakunta: Espoo
Totta! Mielestäni edes jossain saisi olla enemmän tietoa itse Vasaramaailmasta eikä niinkään sodankäynnistä, sillä ei se elämä sielläkään ole pelkkää sotaa. Toisaalta kyllähän sitä tietoa löytyy vähän sieltä ja täältä, esim. en-nyt-muista-missä oli juttua Idän kauppareiteistä ja oliko-se-nyt Morheimin Kislevites Warbandin tiedoissa kerrottiin kuinka äidit juottavat lapsilleen talvella vodkaa lämmikkeeksi ja lääkkeeksi. Kyllähän sitä tietoa löytyy, mutta se valitettavasti on yleensä tätä marginaalitietoa. Yleiskäsitys luodaan maailmasta kyllä tehokkaasti, muttei perehdytä asioihin sen syvemmin.Amazing Slug kirjoitti:Ei nyt varmaan ole mitenkään järkevää ryhtyi elämässä niin kategorisoivaksi, että aletaan keksiä perusteita sille, miksei warhammerista saisi löytyä liskojen vapaa-aikaa kuvaavia kuvia. Ei se peli siitä miksikään muuttuisi.
Luonnollisesti eri novelleista kyllä voi löytää tietoa ja onhan olemassa se World Of Warhammer-teos. Tiedä sitten millainen se on, itselläni ei ole hajuakaan asiasta. Ja kukapa sen tietää, ehkä jos perustaisimme addressin Games Workshopille ja pyydettäisiin oikein kiltisti uutta fluffiteosta itse maailmasta niin tulisiko se? :-)
Kaverini omistaa sen kirjan, mutta sen maailma on jo niin erilainen, kuin nykyisen Warhammerin maailma. Se kirja perustuu enemmän neljänteen tai viidenteen laitokseen FB:sta, joten se ei ole enää aivan paikkansa pitävä. Ihan mukava kirjanen se edelleen on, vaikka siitä puuttuukin paljon.Rune kirjoitti:Hanki jostain war hammer fantasy role playing game, tai mikä olikaan viralliselta nimeltään. WHFRPG kai. Mutta se kannattaa etsiä jostain jos tahtoo syvempää materiaalia ihan normaalielämästäkin.
Tehdäänkö jo tänään?VonLexuza kirjoitti:Ja kukapa sen tietää, ehkä jos perustaisimme addressin Games Workshopille ja pyydettäisiin oikein kiltisti uutta fluffiteosta itse maailmasta niin tulisiko se? :-)
Kaaoksellehan on itse asiassa ilmestynyt jokin fluffiteos, Liber Chaotica tai jotakin, mutta muilta kansoilta ja itse maailmasta se on tainnut jäädä puuttumaan. En ole ainakaan itse törmännyt moisiin.
Haltiajalkaväen wannabe Jeanne d'Arc on jälleen täällä...
Pelätkää, se saattaa purra... tai itkeä...
Pelätkää, se saattaa purra... tai itkeä...
Mielestäni kuvitus on parantunut ja realismia on tullut lisää oikein isän kädellä. Minä en varmaan olisi ruvennut pelaamaan warhammeria, jos olisin ensimmäisenä saanut käsiini jonkun 5. edikan sääntökirjan, sillä kuvat ja valokuvat ovat kirkkaita, jopa iloisia ja sateenkaaren värisiä.
Kuutos edikassa on astuttu realismiin. Sota on rumaa, pelottavaa ja sotkuista hommaa ja se näkyy myös taiteessa. Nykyisiin armeijakirjojen ja sääntökirjan kuviin on mielestäni saatu hyvinkin aidontuntuinen sotameininki.
-this is funking unbelieveable-

The day Microsoft makes something that doesn't suck is probably the day they start making vacuum cleaners ;D
Kutosedikka on täysin väritön, hajuton ja mauton. Fluffi on väkinäistä eeppisyyden tavoittelua, joka pistää lähinnä haukottelemaan. Pohjimmiltaan WH on edelleen sienihumalaisia fanaatikkoja, höyryhelikoptereita ja hymysuin ylenantavia peikkoja. Viimeistään ogrejen gastromancyn ja rivouksia huutelevan erikoishahmon kohdalla huomaa, ettei tilanne ole muuttunut mihinkään. Reipasta 'kieli poskessa ja jointti designerin huulessa' -fantasia-ripoff-viihdettä GW sentään osasi tehdä. Nyt se yrittää aina välillä jotakin, mikä sotii täysin pelin historiaa vastaan ja tulos on kylmää, rasvatonta einestä muovikuoressa. Entiset editiot sentään inspiroivat kirjoittamaan omillekin hahmoille mielenkiintoista taustaa. Nykyään sekä virallinen, että pelaajien tuottama fluffi tahtoo mennä luokkaan "Tää on sit tosi kova jätkä ja se menee ja tappaa paljon muita sillai hei." Hohhoijaa.
Ogret ovat loppupelistä aika piristäviä, koska ne vetävät suuntaa taas kohti luovaa hulluutta. Minä en yksinkertaisesti jaksa tätä keinotekoista synkistelyä. Raadollinen mustavalkolinja toimi vielä Mordheimissa, koska siellä tapahtui oikeasti kummia ja pelottavan kiehtovia juttuja. Kutosedikan WH-landiassa ei tapahdu yhtään mitään kiinnostuksen arvoista. Typerää eeppisyyden hakua ilman minkäänlaisia kirjallisia kykyjä.
Figujen suhteen on tapahtunut paikoitellen parannusta, mutta vaihtelun suhteen on menty siitä missä aita on matalin. Kaksi posea savage orceja (plus triviaalit weapon-swapit) ja tasan yksi Virallinen Chaos Spawn (tm)? Hei haloo. Lisäksi joissain kohdin studioarmeijat on teemoitettu ihan liian pitkälle. Kokonaan sinivalkoiset haltiat eivät toimi alkuunkaan, mutta niinpä vain saadaan koko maailma uskomaan, että se olisi oikea tapa maalata armeijoita.
Jos jokin on mennyt selvästi eteenpäin niin muovivalun tekninen taso, mutta en laske sitä ryönää figujen joukkoon. Kutosen säännöt ovat myös pelattavuuden kannalta melkoinen parannus entiseen. Ehkä nykyeditio on kaikin puolin tasalaatuisempi paketti, johon on helpompi tarttua. Valitettavasti se on myös äärimmäisen tasapaksu ja fluffin kannalta mitäänsanomaton. Riivatun gootit. Ammun niitä vielä doom diverillä otsaan ja usutan squigit perään. Oppivat pysymään poissa viihteellisestä WH-maailmasta.

Peikkojen äly on hitaanlainen ja ne epäilevät kovasti kaikkea mikä on niille uutta.
No joo... FB:stä on tehty niin selvä allegoria tosimaailmasta, että siitä kannattaa pikemminkin etsiä uusia syvyyksiä. Mantereiden muodot ja kansojen kulttuurit heijastelevat ilman juuri mitään kätkemistä 1300-1500-lukujen maailmaa. Tämä tyrkylle tuonti tuntuukin lähempää katsottuna sanovan: "Etsi syvemmältä, niin löydät jotain mielenkiintoista." FB:n maailman vertaaminen todellisuuteen voisikin osoittautua melko mielenkiintoiseksi. Sen vuoksi tahtoisin käsiini juuri jonkinlaisen kattavan fluffiteoksen varsinkin Wanhasta Maailmasta.
Fluffi tosiaankin on muuttunut (IMO) raaemmaksi ja realistisemmaksi, mutta paikoin myös niin tasapaksuksi epiikkafantasiaksi, että se tuntuu lainaavan kaikkia kirjoitettuja fantasiakirjoja. Se kyllä kuuluukin asiaan. Erityisen tyytyväinen olen figujen ulkonäön todentuntuisuuteen verrattuna 5th edikan figuihin.
Synkkyys kuuluu Warhammerin fluffiin. Maailma nimenomaan on inhorealistinen, veren- ja savunkatkuinen väkivaltainen versio omastamme. Kaiketi tämä on tarkoitettu tasapainottamaan fantasiaeepoksia, joissa kaikki on kovin puhdasta ja ylvästä, toisin kuin oikeasti keskiajalla. Itse pidän tästä goottimeiningistä ja haluaisin saada sitä lisääkin. Mitä pimeämpää, sen kiehtovampaa.
Tosin äärirajoille ei tietenkään kannata mennä - jos fluffi muuttuu pelkäksi raa'aksi teurastukseksi ja epätoivoksi, se muuttuisi turruttavaksi ja siinä ei olisi enää mitään mieltä. Mutta synkkyyttä saisi mielestäni lisätä vielä jonkin verran. Hauskojakin asioita saisi luonnollisesti olla - mutta kaikella "hassulla" pitäisi olla toinenkin puoli. Esim. gobot ja skavenit saisivat näyttää useammin kyntensä ja tehdä fluffissa inhottavia juttuja sen sijaan että ne puhuisivat hauskasti ja tekisivät hassuja juttuja.
Tai no jaa, en tiedä... Jos hauskuutta vähentäisi liikaa, voisi WH mennä K18-rajoihin.
EDIT: Ei yhtään hymiötä. Uskomatonta...

Verba, non acta - sanoja, ei tekoja
-
Zymeth Salkir Dkhan
- Viestit: 1750
- Liittynyt: Pe 05.07.2002 00:12
- Paikkakunta: Turku
- Henri Ketonen
- Viestit: 3346
- Liittynyt: Ke 16.10.2002 22:22
- Paikkakunta: Turku
Fantasy Battle voisi slti minusta viedä hauskempaan suuntaan, 40k kuitenkin tekee synkkyyden monin verroin paremmin. Pelit voisivat olla erilaisia muutenkin kuin pelimekaniikan puolesta.
Minä olen aina pitänyt kaikenlaisesta synkästä matskusta aina Empire Strikes Backin näkemisestä lähtien (=kauan) mutta nykyään ylitarjonta ja muotisynkistely ärsyttää niin mielettömästi että laitoin FF seiskasta Gold Saucerin puhelimeen soittoääneksi.
Kukaan kuullut Changelingista? White Wolffin paras peli, joka aiotaan nyt pilata typerällä synkistelyllä ja muulla roskalla. Onneksi uutta Changelingia ei ole pakko pelata.
Kontrastia maailmaan.