Talian Kuusipeura, Prologi (BB-tarina)
Talian Kuusipeura, Prologi (BB-tarina)
Eli kirjoitan nyt tänne ensimmäisen tarinani prologin, ja se on aika huono, mutta koettakaa kestää. En ole täällä muita BB-tarinoita nähnyt, joten tästä tulee sitten kai se ensimmäinen. Korjatkaa, jos ja kun olen väärässä.
__________
Pukuhuoneen tunnelma oli kireä, samalla hiukan ankeakin. Yksitoista metsänhaltiaa katseli kysyvänä valmentajaansa, joka vaikutti kiusaantuneelta. Lopulta hän puhui.
”Syöttöpeli on ainoa järkevä vaihtoehto. Olemme myös nopeampia, emmekä voi riskeerata itseämme tällaista joukkuetta vastaan. Siksi meidän on käytettävä myös nopeuttamme. Heidän numero kahdeksansa on iso ja vahva, varokaa siis häntä.”
”Me tiedämme numero kahdeksan, hän on se Grashnak”, Becian Haavanlehti, vanhempi kaksosista, sanoi.
”Joo. Grashnak Mustakavio”, veli Bennion jatkoi. ”Minotauri”
”Kuinka tämmöisellä pienellä ja mitättömällä joukkueella kuin Kirmaavat Kauriit voi olla minkäänlaisia mahdollisuuksia kaaostiimiä vastaan, jos heillä on vielä minotauritähti kentällä?” numero 10, Lynios Männynhavu kysyi, ja vastasi sitten itse: ”Ei mitenkään.” Nuori, tummatukkainen ja lyhyehkö haltia nousi hiukan epäröiden ylös. Hänellä oli vielä sorjempi ja solakampi ruumiinrakenne ja kapeat kasvot kuin haltioilla yleensä. Sitten poika alkoi puhua.
”Älä ole niin varma, Lynios, Malchio on huippuheittäjä. Hän voi jäädä alas veljesten, Ulredin ja Odrosin kanssa. Me muut nousemme ylös, eiköhän meistä joku jää henkiin palloa nappaamaan.” Talian yritti heittää vitsiä, mutta jostain syystä tämä epätoivoinen tunnelman kohotuksen yritys tuntui vain laskevan mielialaa. Valmentajakin ilmoitti, että he olivat käyttäneet samaa taktiikkaa aina.
”Kuulehan nyt, Kuusipeura”, hän sanoi. ”Tiedän, että olet uusi, ja ensimmäisestä pelistäsi Kauriiden joukkueessa tulee vaikea. Ja niin tulee kaikista muistakin, kisataanhan tässä sentään itse Veripokaalista. Nyt meidän on joka tapauksessa mentävä, peli alkaa.” Pelaajat häipyivät hiljaisina pukuhuoneesta ja lähtivät kävelemään stadionin sisäisiä käytäviä pitkin kohti itse kenttää. Lopulta he pysähtyivät kentälle vievän oven eteen. Valmentaja antoi viime hetken vinkkejä ja Kirmaavat Kauriit astuivat musta-turkooseissa asuissaan Altdorfin Keisariareenan valoihin ja fanien hurraukseen.
________
Aika lyhythän tuo oikeastaan oli, mutta kelvatkoon nyt prologiksi. Nimet ovat huonoja, ja parempia saa ehdottaa. En keksinyt parempaakaan suomennosta tulevan BB-joukkueeni nimelle "Dashing Deers", joka siis suoraan suomennettuna on Syöksähtelevät/Sivaltavat/Ryntäilevät jne. Peurat. Haluaisin sisällyttää tiimin nimeen jonkun paikannimen Lorenissa, mutta en löytänyt mistään karttaa. Löytyy kuulemma WD:n nrosta 250, omistaako kukaan?
Aun'Edit: Niin juu. Kommenttia, kiitos

I'd like to be a human
...Maybe one day...
-Wolf & Raven, Sonata Arctica
...Maybe one day...
-Wolf & Raven, Sonata Arctica
-
High king Godric
- Viestit: 422
- Liittynyt: Su 25.05.2003 11:25
- Paikkakunta: Espoo
Ei olenkaan hassumpi prologi! Mielestäni oli hyvä ja BB-tarinakehyksenä tuore idea. Siitä vaan kirjoittamaan lisää, tästä voi tulla jotain suurta. Ehkä tulevaisuudessa ns. elämää kentän ulkopuolellakin mutta tästä voi kyllä tulla suurta! 
There is no "Overkill", there is only "Open fire" and "I need to reload".
Ihanko tottaHigh king Godric kirjoitti:Ei olenkaan hassumpi prologi! Mielestäni oli hyvä ja BB-tarinakehyksenä tuore idea. Siitä vaan kirjoittamaan lisää, tästä voi tulla jotain suurta. Ehkä tulevaisuudessa ns. elämää kentän ulkopuolellakin mutta tästä voi kyllä tulla suurta!
I'd like to be a human
...Maybe one day...
-Wolf & Raven, Sonata Arctica
...Maybe one day...
-Wolf & Raven, Sonata Arctica
Aivan loistavaa!
BB, ideana mahtava. Kirjoitustyyli, vetoava, tilanne, henkeäsalpaava. Aivan loistavaa. Nyt kun saisit rutistettua pituutta näihin jokaisen pisaran verran mitä kirjailijansuonissa virtaa, niin ei luoja tästä tulee parasta mitä on Sotussa nähty pitkään aikaan.
Huumoria kun vielä suollat sekaan sopivasti, elikkä suhteellisen paljon ottaen huomioon tapahtumapaikan ja BB ajatuksen, niin sanon että... Hemmetti, en minä sitten voi mitään pahaa sanoa.
Odotan lisää, ehdottomasti. Hemmetti kun on hienoa... 

Hemmetti kun repesin.Me muut nousemme ylös, eiköhän meistä joku jää henkiin palloa nappaamaan.
Re: Talian Kuusipeura, Prologi (BB-tarina)
Kyseinen kartta ei juuri paikannimillä juhli. Mainittuna on Ash Groves, Glade of Woe, Yew Growes, Wild Heath, Glade of Pines, Oak of Ages, King's Glade ja Meadow Glades.Aun'shi kirjoitti:Haluaisin sisällyttää tiimin nimeen jonkun paikannimen Lorenissa, mutta en löytänyt mistään karttaa. Löytyy kuulemma WD:n nrosta 250, omistaako kukaan?
Re: Talian Kuusipeura, Prologi (BB-tarina)
No ei nuo kyllä oikein sovi. The Wild Heath Deers? The Dashing Deers of Ash Groves? Ei. Pitänee keksiä joku oma pieni kylä siellä metsän uumenissa.Grond kirjoitti:Kyseinen kartta ei juuri paikannimillä juhli. Mainittuna on Ash Groves, Glade of Woe, Yew Growes, Wild Heath, Glade of Pines, Oak of Ages, King's Glade ja Meadow Glades.Aun'shi kirjoitti:Haluaisin sisällyttää tiimin nimeen jonkun paikannimen Lorenissa, mutta en löytänyt mistään karttaa. Löytyy kuulemma WD:n nrosta 250, omistaako kukaan?
I'd like to be a human
...Maybe one day...
-Wolf & Raven, Sonata Arctica
...Maybe one day...
-Wolf & Raven, Sonata Arctica
Hei! Haluaa kirjoittaa BB:stä! Haluaa!!!
Niin, siis itsekin olen monta kertaa halunnut Blood Bowlista jotain rustata, mutta kerkesit näemmä edelle. Juu, erittäin hyvä idea ja mielenkiintoinen alku, vaikka ei nyt kuvailullaan loistanutkaan. Nämä BB-tarinat pitää sitten kirjoittaa kieli poskella ja huumorimielellä. Sellainenhan se koko peli on. Eikun lukemaan seuraavaa osaa!

Back in da biz and so deep in da bashin' game.