Tulihan tämä viimein valmiiksi. Suunnilleen puoleen väliin kirjoitín suuren inspiraation vallassa, mutta loppua kohti otti koville. Jatkoa tulee pian, toivon.
Huomasin muuten, että jokaisessa tarinassani esiintyy yksi tai useampi inkvisiittori (eikä tämä ole poikkeus). Olen kai jonkinlainen DH- fani...
Linkkiä prologiin:
Tässä!
---------------------------
Rutto. Sana kiehtoi hänen mieltään.
Rutto oli varmasti yksi Isä Nurglen parhaista lahjoista. Se levisi ja tappoi nopeasti, pilasi ihmisten ulkonäön, ja aiheutti heidän joukossaan paljon sekasortoa sekä omituista, sairaalloista kauhua.
Keskiajalla, jumalten ja ihmiskunnan ollessa vielä nuoria, Isä Nurgle oli päättänyt kokeilla voimiensa mahtavuutta ja loi ruton. Se riehui satoja vuosia Terran eri osissa, ja ollessaan täydessä voimassa, tappoi kymmeniä miljoonia ihmisiä.
Vielä nykyäänkin, tuhansien vuosien jälkeen, rutto tai sen muunnelmat olivat arvokkaita käännytykseen ja varsinkin hyökkäyksiin käytettäviä tauteja.
Zert hiipi huoneeseen, vilkaisi valtaistuimellaan lojuvaa mestariaan, ja jäi epätietoisena paikalleen. Therusto aukaisi punertavat silmänsä hitaasti ja kääntyi häntä kohti. Zert polvistui nopeasti.
– Olemme saapuneet perille, mestarini, hän sanoi. Therusto nousi kiviseltä istuimeltaan ja asteli pienen ikkunan ääreen. He olivat laskeutuneet pienen metsikön keskelle. Puut olivat harmahtavia ja kuihtuneita, ruohikko kalvennutta ja harvaa. Tämä planeetta oli jo valmiiksi mätä, Therusto ajatteli. He vain sinetöisivät asian. Kiskoisivat mädän esiin silotellun kuoren alta, kaikkien näkyville.
– Aluksen lähelle rakennetaan alttari. Siihen tuodaan seitsemän uhria Herrallemme, Isä Nurglelle, Therusto kuiskasi hiljaa. Zert kohotti katseensa kohti mestarinsa kammottavia kasvoja. Ohuet kulmakarvat olivat kurtussa, ja otsan haavasta näytti valuvan lisää märkää.
– Etkö kuullut, mitä sanoin, Therusto kuiskasi korottaen hieman ääntään. Zert kääntyi kohti ovea, ja lähti nopeasti ulos huoneesta.
Therusto sulki silmänsä, ja yritti palata takaisin syviin mietteisiinsä jotka koskivat ruttoa. Keskittyminen oli tullut ajan myötä vaikeammaksi ja hänellä oli silloin tällöin lyhyitä muistikatkoksia. Syvällä sisimmässään Therusto tiesi oireiden liittyvän tautiin, joka tuhosi pikkuhiljaa hänen hermostonsa ja aivonsa, mutta samalla teki hänet yliluonnollisen vahvaksi ja immuuniksi kivulle.
Hän oli vain vuosisata sitten ollut arvostettu veteraanikersantti, yksi Keisarillisten Nyrkkien kunnioitetuimmista sankareista. Theruston kohtaloksi koitui tyhmänrohkea hyökkäys Kaaosvoimien valtaamalle planeetalle. Kesken hyökkäyksen vihollinen paljastui Nurgleksi, ja tukialukset lähtivät välittömästi pakoon planeetan lähistöltä tautien pelossa, jättäen pinnalle laskeutuneet joukot oman onnensa nojaan. Suurin osa hyökkääjistä nujerrettiin ylivoimalla, ja henkiinjääneet saivat tartunnan erilaisista taudeista. Ne, jotka kuolivat tauteihin, syntyivät uudelleen puolihulluina Nurglen palvelijoina, mutta ne jotka kääntyivät omasta tahdostaan – kuten Therusto – saivat immuniteetin taudeille. Jokaiselle kuitenkin annettiin yksi tai useampi ”lahja” kannettavaksi; useimmat niistä olivat haitallisia ja tuhosivat kehoa, mutta ne olivat myös merkki Isä Nurglen kosketuksesta, ja Hänen suomistaan eduista.
Nyt, lähes sadan vuoden taistelemisen ja uskollisen palvelun jälkeen Therusto oli kohonnut melkein korkeimpaan mahdolliseen asemaan. Hän kuitenkin tiesi aikansa käyvän vähiin; muutaman vuoden sisällä hän kuolisi ”lahjaansa”.
Therusto aukaisi jälleen silmänsä ja kohotti katseensa. Nyt ei ollut aikaa murehtia, vaan pitäisi toimia. Hän asetti hitaasti vihreän kypärän päähänsä, ja asteli ovelle.
Orbitrus, Riselin pääkaupunki ja elämää sykkivä kauppakeskus. Tuhannet rahtialukset, yksityisristeilijät ja Imperiumin taistelualukset vierailivat Orbitruksen vilkkailla telakoilla myymässä, ostamassa, tankkaamassa ja lepäämässä.
Kaupunki oli rakennettu keskelle vuoristoa, valtavien rakennusten perustukset oli kaivettu syvälle peruskallioon. Maantasolla oli vain työläisluokan ja köyhien asutuksia, ja tietenkin tuhansia isoja tehtaita, joiden saasteet johdettiin ilmastointikanavia pitkin kauas kaupungista. Sadat tuhannet kerrostalot, joista pisimmät kohosivat yli kilometrin korkeuteen, muodostivat alemman keskikerroksen. Siellä oli kauppoja, baareja, suurin osa telakoista, yksityisyrittäjien toimistoja ja miljoonia asuntoja keskiluokalle. Ylemmässä keskikerroksessa olivat suuryritysten toimistotilat, kaupungin tärkeiden virkamiesten asuntoja ja hintavat, hyvin suojatut telakat isoille kauppa-aluksille.
Ylin kerros oli varattu planeetan kuvernöörin valtavalle palatsille. Se oli pilvenpiirtäjän katolle rakennettu, yli kolmesataa metriä korkea, kupolikattoinen kivinen rakennus. Sen hohtavan valkoiset seinät, korkeat ikkunat ja marmoripylväät eivät kuitenkaan tehneet vaikutusta mieheen, joka seisoi palatsin edessä katsellen pää takakenossa sen jylhää olemusta.
Daric Ashendar oli pitkä, leveäharteinen, arvokkaan tuntuinen mies. Hänen ikäänsä oli mahdotonta päätellä uurteisista, jykevämuotoisista kasvoista tai ilmeettömistä, teräksenharmaista silmistä. Hän oli pukeutunut valkoiseen, hopeanhohtoiseen kiiltelevään voimahaarniskaan, jonka runsaasti koristeltuihin olkaimiin oli sidottu hillityn punainen viitta. Kenenkään ei tarvinnut nähdä hänen vyönsoljessaan olevaa I- symbolia, tai jalkaan sidotussa isossa kotelossa heilahtelevaa kullanhohtoista vasaraa tietääkseen hänen olevan Ordo Malleuksen inkvisiittori.
Ashendarin takana seisoi hänen oppipoikansa Sayton. Hän oli nuori, ruskeahiuksinen ja tummasilmäinen mies. Hän oli pukeutunut kevyeen flak- pukuun, jonka ympärille oli sidottu valkoinen viitta toogaksi ja hupuksi, hänen vyöllään oli leveä teräsmiekka ja pienitehoinen laserpistooli. Saytonin oli vaikea peittää hämmästystään ja ihailuaan katsellessaan palatsin barbaarista loistoa.
Inkvisiittori huoahti hiljaa ja alkoi kävellä kohti pitkiä portaita, jotka johtivat palatsin pääsisäänkäynnille. Sayton juoksi hänen peräänsä.
– Mestari, luuletteko kuvernöörin olevan yhteistyöhaluinen, Sayton kysyi, kävellen Ashendarin rinnalla.
– Athud von Riechsae, inkvisiittori mutisi. – Olen tavannut hänet kahdesti. Hän ei erityisemmin arvosta Imperiumia tai sen palvelijoita, mutta en usko että hänestä koituu harmia. Riechsae on hallinnut liian kauan ilman rajoituksia, hän on unohtanut olevansa pelkkä kuvernööri. Ehkäpä joudumme virkistämään hänen muistiaan.
Portaat olivat pitkät ja jyrkät, mutta lopulta ne loppuivat. Sayton puuskutti hieman, mutta Ashendarin hengitys oli vakaa, kun hän painoi punaista nappia suuren, korkean oven edessä ja puhui mikrofoniin.
– Keisarin nimessä, avatkaa ovi. Inkvisiittori Ashendar vaatii päästä sisään.
Hetken kuluttua ovi alkoi aueta hiljaa sisäänpäin. Inkvisiittori astui ovesta ja kohotti katseensa.
Hän oli tullut valtavaan saliin, joka oli rikkaasti koristeltu kultaa ja punaista kangasta säästelemättä. Salin perällä oli naurettavan korkeaselkäinen, tummanpunaisella nahalla päällystetty valtaistuin, jossa ei kuitenkaan istunut ketään. Ashendar käveli hitaasti hallin keskellä olevaa mattoa pitkin eteenpäin, Sayton kannoillaan.
Yksi hallin seinustalla olevista puuovista aukesi kolahtaen, ja ovesta asteli kaksi rotevaa kiväärein aseistautunutta miestä. He pysähtyivät oven kummallekin puolelle, ja samassa oviaukkoon ilmestyi melko lyhyt, tanakka mies. Hänellä oli tuuhea, ruskea risuparta, paksut viikset ja korkea otsa. Hän oli pukeutunut sotilaalliseen siniseen univormuun ilmeisesti arvokkuutta tavoitellen, mutta hänen hikeä helmeilevä otsansa ja hermostunut olemuksensa pilasi yrityksen.
Ashendar astui muutaman askelen kohti miestä, ja silmäili häntä hetken. Mies kohotti vapisevan kätensä ja pyyhkäisi otsaansa kämmenselällään. Jostain läheltä kuului hiljainen kolahdus.
– Kuvernööri Athud von Riechsae, inkvisiittori sanoi nyökäten.
– Inkvisiittori Daric Ashendar, Riechsae vastasi konemaisesti. Hän nuolaisi huuliaan ja vilkuili ympärilleen ikään kuin apua etsien. Ashendar tutkaili kuvernöörin kasvoja, pysyen vaiti.
– Saanko tiedustella, minkä takia kunnioitatte meitä läsnäolollanne, Riechsae kysyi viimein, vilkuillen pikaisesti ylöspäin. Sayton vilkaisi myös ylöspäin, aavistaen pahaa.
– Juuri sen takia tulinkin tänne, kuvernööri. Ajattelin että tiedätte jotain… tehtävääni liittyvää, inkvisiittori sanoi. Samassa Sayton näki korkean hallin katonrajassa olevista luukuista työntyvät monet paksut kiväärinpiiput, jotka olivat kohdistuneet heihin. Hän käänsi katseensa takaisin alas, uskaltamatta sanoa mitään. Ashendar oli lukinnut jämäkän, lähes hypnoottisia voimia omaavan katseensa Riechsaen kasvoihin.
– Ja mitä minun pitäisi tietää, Riechsae kysyi tavoitellen välinpitämätöntä äänensävyä kuitenkaan siinä onnistumatta.
– Olen saanut haltuuni varmoja todisteita siitä, että tällä planeetalla asuu erittäin voimakas, rekisteröimätön psyykkeri, sanoi Ashendar. – Ellet sitä jo tiennyt, niin Imperiumi pyrkii saamaan jokaisen psyykkerin palvelukseensa – jollei se onnistu, psyykkeri on vangittava tai tapettava. Tämä siksi, että tietämättöminä he saattavat aiheuttaa epätasapainoa maailmojen välissä, tuhota mielenvoimillaan kokonaisia kaupunkeja, kutsua vahingossa demoneita warpista, tai vielä pahempaa; auttaa Kaaosvoimia.
Riechsae näytti aluksi helpottuneelta, kun kuuli ettei inkvisiittori ollut hänen perässään, mutta näytti pelästyvän uudelleen, kun Ashendar mainitsi Kaaosvoimat.
– Tuota, en – en ole kuullut psyykkereistä, mutta täällä liikkuu paljon huhuja, joista kaikkia ei ole uskominen, kuvernööri sanoi. – Huhut kertovat, että maanpinnalla asuvat ovat jälleen aloittaneet taistelut keskenään, ja jotkut kertovat maanpinnan mestarillisesta johtajasta, joka pystyy tuhoamaan vihollisensa vain vilkaisemalla heitä – ehkä kannattaa etsiä alhaalta.
Ashendar näytti mietteliäältä. Huhuihin, joita liikkui isoissa kaupungeissa yhtä monia kuin oli ihmisiäkin, ei ollut uskominen, mutta hurjimmankin sepityksen takana on lähes aina ripaus totuutta.
– Kiitän avustanne, kuvernööri. Minun on kuitenkin ilmoitettava, että palkkasoturisi käskeminen osoittamaan Ordo Malleuksen inkvisiittoria kiväärillä, on teko, josta rangaistaan kuolemalla. Lisäksi minulla on useita syitä epäillä, että olette jotenkin sekaantuneet Kaaosta palvovaan kulttiin. Tällä kertaa pääsette kuitenkin pulasta, koska asia jonka tulin tänne tekemään on paljon tärkeämpi, kuin teidän kaltaisenne selkärangattoman pikkutekijän teloittaminen. Seuraavalla vierailullani ette ehkäpä kuitenkaan ole yhtä onnekas.
Inkvisiittori Ashendar kääntyi ja marssi selkä suorana ulos palatsista, oppipoika Sayton kintereillään.
Alttari oli rakennettu kolmesta pyöreästä, tasaisesta kivestä, kolmion muotoon. Jokaisen pallon päälle oli asetettu kaksi uhria, ja yksi oli niiden keskellä. Uhrit olivat juuri ja juuri tunnistettavissa ihmisiksi; heidän ihonsa oli yhtä kuihtunutta paisekasvustoa, heidän luunsa haurastuneet ja murskaantuneet lähes kokonaan. He vaikersivat ja ulisivat hiljaisella äänellä, pystymättä muulla tavalla osoittamaan olevansa elossa.
Alttarin ympärillä seisoi <a href="http://www.ntsearch.com/search.php?q=iso&v=56">iso</a> joukko himmeän vihreisiin voimahaarniskoihin pukeutuneita, kaksimetrisiä sotureita. Heissä näytti kuitenkin olevan jotain vialla; heidän haarniskoissaan oli halkeamia, joista näkyi märkiviä haavaumia, ja haarniskoista oli kauttaaltaan kasvanut läpi isoja paiseita. Sotureiden edustalla seisoi likaiseen kaapuunsa kääriytynyt Zert.
Therusto pudottautui ulos aluksen lastausluukusta, ja käveli hitaasti alttarin viereen. Hän aloitti epäpyhän rukouksen ja kohotti välillä vihreää limaa tippuvan ison miekkansa ilmaan. Äkkiä hän lopetti puhumisen ja pisti ensimmäistä uhria miekallaan. Hiljaisesta huudosta ja vaikerruksesta päätellen haava oli tuskaisa. Therusto jatkoi rukoustaan.
Zert kohotti innokkaasti kuihtuneen kätensä ja nosti kaapunsa huppua, paljastaen osan kammottavista, epäinhimillisistä kasvoistaan. Hänen suunsa oli vääntynyt outoon virnistykseen ja silmänsä loistivat ihailua ja palvontaa – noista kasvoista näki selvästi hulluuden, joka ryömi niiden takana.
Uhri valitti hetken, kunnes hiljentyi väriseväksi kasaksi. Pian viimeisetkin elonmerkit loppuivat, ja Therusto käveli seuraavan uhrin eteen, ja toisti rituaalin.
Kun kaikki uhrit olivat kuolleet hitaasti Theruston miekkaan, alkoi tapahtua. Therusto jatkoi rukoustaan, ja navakka tuuli alkoi puhaltaa. Tummia pilviä kerääntyi alttarin yläpuolelle; maailmojen välisen rajan heikentyminen aiheutti kaikenlaisia outoja ilmiöitä. Hitaasti alttarin keskelle avautui valtava, ilmassa pyörivä warp- portti. Portista irtosi omituinen, väreilevä kiehkura, joka olisi voinut olla vaikka hyönteisiä tai erittäin paksua savua. Se laskeutui hitaasti kuolleiden uhrien päälle ja imeytyi heidän kehoihinsa.
Ruumiiden nahka alkoi poreilla, kuin sen alla liikkuisi käärmeitä. Nahka rikkoutui, muotoutui uudelleen ja rikkoutui muutaman kerran. Äkkiä warp- portti sulkeutui, tuuli laantui ja taivas vaaleni.
Yksi ruumiista nousi vaivalloisen näköisesti istumaan. Sen murtunut niska ei riittänyt kannattelemaan sen päätä, jonka nojasi luonnottoman näköisesti eteenpäin, kuin irvokkaalla marionetilla. Muutkin ruumiit nousivat hitaasti istumaan, ja sitten seisomaan. Portista tullut ilmiö, joka koostui hyönteisistä tai savusta, leijui ruumiiden ympärillä ja levisi hitaasti kauemmas. Ruumiit lähtivät raahautumaan metsän läpi, kohti horisontissa kajastavaa saastepylvästä.
Zert kipitti mestarinsa viereen. Therusto nojasi miekkaansa. Hän oli niin tyytyväinen rituaalin täydellisestä onnistumisesta ettei viitsinyt edes ajatella pahaa Zertistä.
– Onnittelut, mestari, rituaalin onnistumisesta! Mitä nyt teemme, Zert kysyi innokkaalla, kimeällä äänellä. Therusto katseli kun viimeinen kävelevistä ruumiista asteli metsän pimentoon.
– Odotamme, hän kuiskasi. – Odotamme ja katsomme.
Therusto nauroi hiljaa ja kääntyi kävelemään takaisin alukseen.
------------------------------------
Punainen Varjo: Osa 1
Punainen Varjo: Osa 1
Viimeksi muokannut Grim, Pe 13.08.2004 23:04. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Kuvailu. Ikuinen arkkiviholliseni, kammottavan kiduttava piikki lihassani ja ainainen kompastuskiveni.Plague Zombie kirjoitti: Kuvailua saisi kyllä olla enemmän. Sen tärkeys vielä kasvaa kun tarina on Nurgle teemainen.
Kaikki tuntuvat aina liittävän tuon "kuvailua saisi olla enemmän"- jutun arvosteluihinsa. Itse pyrin välttämään sitä, mutta useammin kuin monesti olen haksahtanut. En tarkoita millään pahalla; kuvailua saa aina olla enemmän, mutta juuri siksi tuo on useimmiten turha sanoa, ja jotenkin vain tuntuu että väki yrittää päteä kritisoijana sanomalla noin... ei, enpäs nyt eksy aiheesta.
Toiset tykkäävät toisenlaisista ja toiset toisenlaisista tarinoista. Esim. minulle on joskus vaikeaa lukea kunnioitetun Huussin, joskus jopa Runen tarinoita, koska kuvailu tekee tekstistä... hmm... raskasta. Sen sijaan esim. Tapsan tai Abun tarinoita on todella helppo lukea; aivot voi kytkeä vapaalle ja antaa katseen liukua helposti omaksuttavia ja yksinkertaisia lauseita pitkin (tarkoitin kohteliaisuudeksi
). Eli luonnollisesti itse pyrin tarinoissani samaan: helposti omaksuttaviin, yksinkertaisiin lauseisiin. Kun liitän sekaan paljon kuvailua ja maistelen lausetta, se tuntuu puuroiselta, joten poistan osa kuvailusta. Sen takia myönnän että sitä tosiaan voi olla liian vähän. Mutta sitten kun luen Tapsan tarinoita, niin huomaan siellä "piilotettuna" kuvailua. Lauseet ovat silti sointuvia ja helppoja. Eli ehkä olen vain liian itsekriittinen tutkiskellessani omia lauseitani.
Niin hemmetin hienoa. Inkvisiittori hakkaa Tralliuksen mennen tullen asenteikkuudella. Todella hieno äijä. Tarina paistaa esille juurikin loistavilla hahmoillaan. Erinomaista. Plääh, hemmetti kun en tosiaan keksi mitään kritisoitavaa. Juuri tämän takia Lorindel haukkuisi minua, kun en osaa antaa oikeaa kritiikkiä, mutta minä vain tykkäsin tästä. Ei tämä siis mikään henkeäsalpaava ollut, mutta todella nätti silti.
edit\\ Warboss: Tiedän. Tiedän ihan hemmetin hyvin. Syysjuhlaa jaksoi vielä lukea. En vain osaa kirjoittaa kevyempää tekstiä vaikka miten tahtoisin, ja voit uskoa että tahtoisin. Rasittaa kun ei osaa...
Siis... onhan sinun (ja Huussin) tarinat myös paljon taiteellisempia ja syvällisempiä, kuin... no, mikään teksti mitä täältä löytyy. Todisteena juuri tuo äskettäin postaamasi Jumalten Viikate. Mutta niihin pitää todella keskittyä ja syventyä, ja kun se on minun mielestäni niin hankalaa, että luen mieluummin yksinkertaisempia tarinoita, niin vikahan on silloin minussa.Rune kirjoitti:edit\\ Warboss: Tiedän. Tiedän ihan hemmetin hyvin. Syysjuhlaa jaksoi vielä lukea. En vain osaa kirjoittaa kevyempää tekstiä vaikka miten tahtoisin, ja voit uskoa että tahtoisin. Rasittaa kun ei osaa...
Hyvä, että jo näin paljon kritisoijia on tullut. Kiitän kaikkia, jotka vaivautuivat kirjoittamaan vastauksen.
