Storm of Paints -maalauskilpailun voittajat
Storm of Paints -maalauskilpailun voittajat
Osallistujia kisassa oli 15, joista 8 toi työnsä määräaikaan mennessä tuomariston kyylättäväksi. Muutamasta teoksesta napsittiin myös kuvia. Runen demoniprinssi oli viides, mutta heikoista valaistusoloista johtuen jäi ilman kuvaa. Siitä lienee WIP-tasolta lähtien galleriaa jossakin muualla. Kahdeksanneksi jäänyt verikärmesvampyyri jätettiin armollisesti kokonaan kuvaamatta. Ei sitä voinut oikein katsoakaan kuin vähän sormien raosta ja muutama sekunti kerrallaan.
Palkintojen kokonais-OVH meni lopulta laarinpohjien kaivelun jälkeen yli sadan euron, joten kärkikolmikko ja pohjasakka saivat osallistumismaksu-investointinsa ihan mukavalla kertoimella takaisin. Jatkossa ehkä vastaavat kisat ilman nimellistäkään maksua, palautusprosentin jäätyä nytkin heikoksi.
Olin itse toiseksi viimeinen, joten en voi edes kehua Joensuun huon... kehityskelpoisimman maalarin tittelillä. Ehkä sitten ensi kerraksi opettelen näitä suuren maailman tekniikoita, kuten "drybrushaamista".

it is apparent the intent has been revealed
Mikä lie Saanojen salaliitto Suomeen syntynyt... ensin joku salaliittolaisista voittaa Hesan GW:n Chaos warrior kisan ja nyt toinen voittaa tuon... mikähän kisa menee seuraavaksi taas salaliittolaisten nimiin? 
Vakavasti ottaen, mäkin kaipailisin voittajasta parempaa kuvaa, näyttää ihan jännältä viritykseltä.
Vakavasti ottaen, mäkin kaipailisin voittajasta parempaa kuvaa, näyttää ihan jännältä viritykseltä.
“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
Tosiaan. Minun käsitykseni mukaan tämä sama henkilö voitti myös sen warrukisan. En taas ole ihan varma, yllättäen.Minä Peliporukat osiossa kirjoitti:Mutta hetkinen, eikös tämä Saana osallistunut ja voittanut myös GW:n Kaamoswarru kisan? Kuka hemmetti hän on ja missä päin suomea asuu, kun jokaiseen suomen maalauskilpaan on ilmeisesti osallistumassa.
Hmm...kanuunani näyttää kyllä kuvassa selkeästi paremmalta (=vähemmän grim dargnessia) kuin luonnossa. No, en syytä kuvaajaa
Harmillista että en päässyt entryistä näkemään livenä kuin omani ja Dolmotin Bird-Brainin, etenkin voittajaa (ja miksei Runebergin prinssiäkin) olisi tehnyt mieli tutkailla tarkemmin.
Ganuuna oli kyllä yllättävän hauska konvertoida ja oikeastaan vielä hauskempi maalata. Kolmossija tuli positiivisenä yllätyksenä, nyt ei enää harmitakaan kun tuo tuli maalattua niin nopeasti. Harmi etteivät kaaoskääpiöt eivät kuvautuneet kunnolla, smootheimmat blendit ja onnistuneimmat metallit taisivat löytyä heistä.

"It's a great excuse to start collecting ANOTHER army. One can never have enough armies and starting a new one is always exciting."
Voittajan työ on tuossa seurassa kyllä aivan omaa luokkaansa niin värienhallinnan kuin tekniikankin osalta. Jos tämä tosiaan on sama maalaaja kuin Helsingin warrun maalannut niin pelottavaa vauhtia hän kehittyy - tuo figu on nimittäin jo aivan eri luokkaa kuin voittajawarru.
Pitäkää hauskaa - onneksi en itse ole samoissa kisoissa kilpailemassa...tai no - niin.
Pitäkää hauskaa - onneksi en itse ole samoissa kisoissa kilpailemassa...tai no - niin.
Eternity's a scary thought.
I mean - where it's going to end?
I mean - where it's going to end?
- Jänkäkoira
- Viestit: 350
- Liittynyt: La 20.12.2003 13:23
- Paikkakunta: Rovaniemi
SIIS WOW! Toi Dolmotin "Cyspeth the Overly-titled, Lightbringer, Lord of the Black Star, Chosen of Tzeentch and Champion of the Chamber" (
) On todella hieno!
Mukava idea ja toteutus on aika toimiva, sekä maalaus on mukavan näköistä. Kivaa
Mukava idea ja toteutus on aika toimiva, sekä maalaus on mukavan näköistä. Kivaa
"That's when my people say oh,
we don't feel no contamination!"
we don't feel no contamination!"
Sauva on näköjään mennyt postissa banaanille. Täältä löytyy pari vähän ehjempää kuvaa faneille.
Kaikin puolin hauska ja opettavainen projekti. Sen sovittaminen 40 tunnin työviikkoon (yhteen sellaiseen) vain ei tehnyt kauhean hyvää. Viisastuin taas parista vahingosta. Ensi kerralla sitten jotain uutta ja jännää.

Peikkojen äly on hitaanlainen ja ne epäilevät kovasti kaikkea mikä on niille uutta.
Mitä helvettiä!!? ...anteeksi. Maailma menee sekaisin. Ensin Eini osoittautuu naiseksi, ja sitten tänne pyyhältää jostain Joensuulainen huippumaalaaja. Katsotaan montako tänne loikkaa seuraavan viikon aikana...
Mutta loistavaa että lisääkin naisväkeä saadaan harrastuksen pariin, ja vielä ennemmin, Sotuun. Nyt galleria täyteen vastaavanlaatuisia töitä, sassiin. 
Jotenkin hassua ettei ole enempää naispuolisia figustajia, mutta kai se sitten on poikien hommaa se tinasoltuilla leikkiminen.
Enpä kyllä itsekään ole kauaa asiasta ollut kiinnostunut, saas nähdä että viitsisikö vaikka maalata lisääkin figuja kuin tuon saintin ja demonetteja.
Kiis vaan kaikille, oli se kiva yllätys että voitin.
Kiis vaan kaikille, oli se kiva yllätys että voitin.
kiyo: kyllä niitä on, maalaajia varsinkin. Etenkin ulkomailla, mutta suomessa valitettavan vähän. Figusi oli nätti, olisi kivaa nähdä parempia kuvia. Jos joskus tulet käymään helsingissä, tule esittäytymän Helsingin väelle - tapaat ainakin yhden suomalaisen naismaalarin (jos Ninnu ei vielä ole tuttu).
Naismaalareiden töitä kannattaa etsiä etenkin http://www.coolminiornot.com :ista. Nimet Jennifer Haley (haley), Marike Tibbs (mrika), Victoria Lamb (victoria), Angela Imrie (saxon angel), Inge Jensen (jenova), Liliana Troy (fellshadow), Susan Wachowski (mini-goddess) ja Tammy Haye (t_haye2 ja http://www.minigrrrl.com) kannattaa tarkastaa.
Kaksi ensiksimainittua ovat omia suosikkejani.
Onnittelut kisan voitosta.
Naismaalareiden töitä kannattaa etsiä etenkin http://www.coolminiornot.com :ista. Nimet Jennifer Haley (haley), Marike Tibbs (mrika), Victoria Lamb (victoria), Angela Imrie (saxon angel), Inge Jensen (jenova), Liliana Troy (fellshadow), Susan Wachowski (mini-goddess) ja Tammy Haye (t_haye2 ja http://www.minigrrrl.com) kannattaa tarkastaa.
Onnittelut kisan voitosta.
Viimeksi muokannut Day, Ti 17.08.2004 23:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Le coeur a ses raisons que la raison ne connaît point. - Blaise Pascal, Pensées, 277
Eikös tää oo ihan Marike Reimer? Voitti Chigagossa ekan golden demoninsa (se kultamarja) ja on yks Reaperin maalareista.Day kirjoitti:Marike Tibbs (mrika)
Vaikka oikeasta nimestä voisi muuta päätellä, niin kun menee CMoNin kautta sinne kotisivulle (ei tosin goatmanin oma, vaan ennemmin yhteisön), niin kuva muuttaa hitusen käsitystä sukupuolesta.Sascha Wagener (goatman)
EDIT: Liliana Troy on kai keshley-nimellä CMoNissa, onks sil kaks accounttia vai sekottiko Day?
“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
Ai, totta. sorgen (Saschaan liittyen). Marike on ilmeisesti vaihtanut nimeään. Voitti ensimmäiset golden demoninsa jo aiemmin, eräällä tyranid-virityksellä viime tai toissa kesänä (http://www.coolminiornot.com/24737). Liliana on näköjään vaihtanut nickkiään. 
Viimeksi muokannut Day, Ti 17.08.2004 23:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Le coeur a ses raisons que la raison ne connaît point. - Blaise Pascal, Pensées, 277
Vuos sitten sai tyranidilla silver demonin, kaks vuotta sit ei osannu ees kunnolla maalatakaan tai ainakaan kuvata (ekat kuvat -02 loppupuolelt ja ovat pitkälti luokkaa 5-7).Day kirjoitti:Ai, totta. sorgen (Saschaan liittyen). Marike on ilmeisesti vaihtanut nimeään. Voitti ensimmäiset golden demoninsa jo aiemmin, eräällä tyranid-virityksellä viime tai toissa kesänä.
“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer