Grom Rautavasara, Sotaretki IV, Hetki Ennen Myrskyä

[Grom]

Näin ensiksi haluan selitellä. Siitä on jo aikaa kun edellisen kerran Gromia tänne postasin ja Magiaa ja Teknologiaa on painunut jonnekin sivulle 7+. Kannattaa käydä lukaisemassa jos on homma unohtunut ajan kuluessa. Tässä sitten uusin tarinani ja vaikka nimi viittaakin myrskyyn, se ei ole lainkaan Kaaoksen Myrskyyn yhteydessä. Loput selittelyt sitten tarinan jälkeen... Toivon että pidätte edes vähän.

Grom Rautavasara, Hetki Ennen Myrskyä

Kirjoittanut: Grom Hardhammer

Kislevin, tämän Keisarikunnan suurkaupungin ja pohjoisten rajojen vartijan kadut täyttyivät juoksevista huutavista ja kirkuvista ihmisistä. Vaikka yö oli jo pitkällä ja kuut pilvien peitossa, oli kaupungilla maleksinut paljon siviilejä, jotka nyt pyrkivät mahdollisimman nopeasti turvaan koteihinsa ja majataloihin. Naiset kantoivat itkeviä vauvojaan sekä lapsiaan ja taistelukuntoiset miehet säntäsivät lähimpään kasarmiin varustautumaan. Örkkien suurhyökkäys oli tullut täytenä yllätyksenä, vaikka jonkinlainen huhu lähestyvästä vihollisesta oli kiertänyt rahvaan joukossa. Valtava rysähdys oli herättänyt nukkuvan kaupungin ja nyt hälytykset pauhasivat täyttä soittoa ja sotilaat marssivat kaduilla raivaten tietään paniikissa ryntäilevien ihmisten läpi. Soihdut syttyivät yhä useampaan talouteen ja ihmiset uskaltautuivat parvekkeilleen ja ikkunoihin seuraamaan nopeasti kehittyviä tapahtumia. Kaupungin portilta kantautuvat taistelun äänet kuuluivat pitkällä kaupungin sisäosissa. Suuri epävarmuus vallitsi tällä hetkellä kansalaisten mielissä, sillä kukaan ei tiennyt minkälainen vihollinen oli kaupunkiin hyökännyt. Osa tietämättömistä ihmisistä vain käänsi vuoteessaan kylkeään ajatellen barbaarijoukon vain tehneen jälleen onnettoman hyökkäyksen, joka päättyisi jälleen kerran Kislevin sotilaiden rutiinivoittoon. Mutta sitä meteli ei todellakaan ollut. Pieni sotilasjoukko totesi tämän kääntyessään kulmalta kohtaamaan hyökkääjää. Pienehkö mutta sitäkin pelottavampi ja tappavampi joukko vihreänahkoja teurasti Kislevin sotilaita kaupungin ensimmäisellä aukiolla, joiden suihkulähteiden vesi oli jo värjäytynyt vaaleanpunaiseksi. Kauempaa kuului tasainen jylinä, joka aiheutui kohti kapupunkia marssivasta valtavasta örkkiarmeijasta. Kaupunkiin sisään tunkeutuneen joukon kärjessä heilutti kirvestään Keisarikuntalaisille niin tuttu örkkipäällikkö. Grom Rautavasara oli saapunut Kisleviin.

Grom heilutti suu virnistävän oloisessa irveessä kirvestään laajassa kaaressa tehden ympärilleen tyhjää tilaa. Sekä hänen omat joukkonsa että vihollisen sotilaat perääntyivät ja joutuivat antamaan tilaa vaikuttavan näköiselle hahmolle, joka lähti määrätietoisesti silpomaan Kislevin urhoollisia, mutta vielä kokemattomia sotilaita. Kokenut kaarti oli vasta matkalla kohti porttia ja nämä nuoret sotilaat olivat kohtalon ivasta joutuneet juuri tänä iltana portille. Gromilla oli helppo työ lopettaa näiden nuorukaisten lyhyet elämät. Rohkeus taikka usko ei ihmisillä kuitenkaan pettänyt. Urheasti he nousivat yhä uudelleen haastamaan suurta örkkiä joutuakseen taas maahan lyödyiksi. Toisaalla myös toinen örkkijohtaja raivasi tietään käytellen voimakkaasti keihästään, joka oli lujaakin lujempaa tekoa. Yksikorvainen Jorg, Gromin Uskollinen, keihästi kerralla useita puolustajia antaen tilaa muille Uskollisille mellastaa vierellään. Ihmisten sotajoukkoja saapui paikalle koko ajan lisää, ja vaikka Uskolliset loistavasti taistelivatkin, alkoi ylivoima viedä veroaan. Örkkejä alkoi kaatua.

Jorg yritti tähyillä portille nähdäkseen oliko lisää örkkejä tulossa, mutta näki vain ihmisiä, jotka tukkivat porttia ja lähettivät nuolisateita lähestyvien örkkien niskaan. Lujatekoinen portti oli kärsinyt pahoja vaurioita parin hyvin tähdätyn kivenjärkäleen toimesta ja sen sulkeminen ei paljoa auttaisi ihmisiä. Kislevin muurit olivat lujat, mutta Gromin sotakoneet pystyivät sinkoamaan ammuksiaan jatkuvalla syötöllä ja jopa muurien yli. Grom oli tyytyväinen hiisipäällikkö Kaghed Keltasilmän työhön tämän valmistettua suuren määrän toimivia sotakoneita ja tyytyväinen suunnitelmaansa. Huolestuneena hän kuitenkin vilkuili vähän väliä portille, sillä lisäjoukkoja ei näkynyt örkeille saapuvan. Ihmiset sen sijaan vahvistuivat jatkuvasti ja pian yllätysedun tuoma apu oli käytetty. Paikalle saapui yhä enemmän ritareita ratsailla ja paremmin varustautuneita ihmisiä. Gromin keskittyminen alkoi herpaantua ja hän jatkoi taistelua raivokkaasti, mutta huolimattomasti. Muutaman kerran joku ihmissotilaista pääsi napauttamaan häntä kipeästi miekallaan tai jonkun hänen takanaan tulevista örkeistä oli täytynyt varoittaa lähestyvästä iskusta. Sitten äkkiarvaamatta portilta kuului rysähdys ja ihmisten tuskanhuutoja. Grom ja Jorg käänsivät katseensa samanaikaisesti portille ja karjaisivat riemusta. Jättimäinen vihreäusvainen örkinhahmo oli tallannut alleen joukon yllättyneitä ihmisiä ja jatkoi korvia huumaavalla karjunnalla raivoten kohti kaupunkia. Ihmisten katseissa näkyi pakokauhua ja he tuijottivat tätä örkkijumalan hahmoa tyrmistyneinä, jolloin örkit pääsivät iskemään heihin heidän puolustuksensa heikentyessä. Lisää ihmisiä kaatui.
- Hah, Gork on kanssamme. Tää on varmaan sen perhanan Salthun tekosia! huudahti Grom osoittaen huudahduksensa kaikille yleisesti ja jatkoi taistelua uudella innolla.
Gorkin hahmo tasoittaisi hieman puntteja ja antaisi muulle armeijalle aikaa rynnistää kohti porttia. Myös Jorg toisaalla tajusi tilanteen ja kannusti joukkojaan eteenpäin kohti Kislevin katuja ja keskustaa.

Ylhäällä huoneessaan pajari Skrebev varusti itseään taistoon. Neuvonantajiensa estelyistä huolimatta Skrebev halusi itse osallistua taisteluun ja johtaa joukkojaan. Hänen neuvonantajansa ilmoittivat Owylskin hallitsevan tilanteen ja ajavan örkit porteilta, mutta tällä kertaa pajari pysyi lujana. Hän puki ylleen rengaspaitansa ja alasuojansa ja antoi palvelijansa laskea kypärän päähänsä. Arvon pajari loi vielä silmäyksen kotoisaan, perinteikkääseen huoneeseensa ennen kuin astui kynnykselle.
- Pitäkää hiillos yllä. Haluan palata lämpimään huoneeseen, hän tokaisi palvelijalleen, joka nyökkäsi synkkänä.
- Oletteko aivan varma tästä, herrani? kysyi vielä yksi hänen neuvonantajistaan.
- Minun aikani suuri taistelu on tässä ja haluan olla siinä osallisena enkä ainoastaan sivustakatsojana. Vain harjoituksissa olen miekkaani tarttunut ja nuoruuden innolla leikellyt olkinukeilta raajoja irti. Nyt on Skrebevin aika katsoa kuolemaa silmiin ja juosta taisteluun. Saastaiset pedot ajetaan takaisin maillensa ja Kislev voittaa jälleen. Koska on Kislev sortunut? puhui Skrebev esittäen retorisen kysymyksen, johon jokainen ymmärsi olla vastaamatta.
- Aikasi suuri taistelu on vielä edessäpäin, vastusteli vielä hänen läheisin neuvonantajansa vaisusti, mutta hänen äänensä häipyi viimeisten sanojen kohdalla.
Ja kuinka oikeassa tämä mies olisi ollutkin.

Gorkin valtava vihreä hahmo talloi ihmisiä edelleenkin jalkoihinsa, mutta se alkoi jo häilyä. Grom oli kuullut Karak Kadrinissa sotineelta shamaanilta nimeltä Um jutun siitä miten Gork kyllästyy taistelussa ja saattaa jopa tympääntyneenä kääntyä omiaan vastaan. Grom pelkäsi pahinta, sillä Gorkin askeleet olivat verkkaisempia ja se alkoi horjua pelottavasti kohti Jorgia ja muita Uskollisia. Kislevin kadut olivat jo täyttyneet hämmästyneistä huudoista ja pakokauhusta, kun suuren suuri örkki tallusteli niitä pitkin.
- Jorg, varo tota! Grom huusi viittoillen rajusti metelin yli toverilleen.
Jorg ei kuullut, mutta näytti ymmärtäneen ja johdatti joukkojaan kauemmas Gorkin hahmosta. Tämä kuitenkin jatkoi matkaansa kohti Jorgia ja Uskollisia. Grom puuskahti hermostuneena ja voimatta tehdä asialle mitään teurasti jälleen joukon nuoria ihmissotilaita. Gork lähestyi edelleen Jorgia talloen alleen lisää ihmisiä, mutta oudon määrätietoisesti se tallusti eteenpäin nähden vain tämän vihreänahkaisen joukon.
- Hajaannutaan! Grom kuuli Jorgin huutavan ja örkit lähtivät säntäilemään eri suuntiin kohdaten valtavan ylivoiman ihmisiä ja kaatuen näiden miekkoihin.
Hetkeksi Gromilla kävi mielessä täysin mieletön asia, mutta hän hylkäsi idean hyökätä Gorkinkuvatuksen kimppuun. Hän jopa naurahti katkerasti ja turhautuneena itselleen. Hänen pitkäaikainen toverinsa Tarak oli saanut surmansa Sylvaniassa ja nyt hänen oman armeijansa valttikortti aikoi tehdä selvää Jorgista, joka oli noussut myös arvokkaaseen asemaan Gromin armeijassa ja samalla myös hänen läheiseksi toverikseen. Ja näin oli myös tapahtumassa. Gorkin tällä hetkellä Gromille epämiellyttävä hahmo astui kohti Jorgia, joka sukelsi ihmisrakennukseen suojaan. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä Gork tallasi rakennuksen täysin murskaksi ja aiheutti samalla pudonneiden soihtujen tulen leviämisen paloherkille oljille. Savu kohosi sortuneen rakennuksen rippeistä hohkaten lämpöä ympärilleen. Heti tämän jälkeen Gork häälyi vielä hetken ja katosi sitten vihreän sumun noustessa palavan rakennuksen ylle. Grom karjaisi raivosta ja pettymyksestä. Ystävyys on örkeille vieras käsite, mutta toveruutta heidän keskuudessaan vallitsee ja se on jopa örkeille arvokas asia. Sitä ei voi kuvailla sanoilla luottamus, läheisenrakkaus tai huomaavaisuus ja ystävällisyys. Uskollisuuskin oli käsitteenä erilainen, kuin ihmisillä tai muilla sivistyneillä roduilla. Toveri on ihmisille vain se henkilö, jonka kanssa juodaan kaljat viereisessä kapakassa työpäivän päätteeksi. Örkit tuntevat samoin, mutta se onkin yksi suuremmista tunteista vihan ja raivon lisäksi, joita nämä raakalaismaiset olennot tuntevat. Toveruus korostuu sodissa ja taisteluissa ja näitä örkit käyvät jatkuvasti. Tunteet joita örkit tuntevat läheisen toverin menettäessään ovat yllättävät syvät. Grom Rautavasara tunsi sillä hetkellä syvästi menetettyään pitkäaikaisen toverinsa. Ei surua kuten ihmiset, vaan pettymystä ja myös tietynlaista erikoislaatuista tyhjyyttä. Äkkiä hän muisti ensimmäisen tapaamisensa Jorgin kanssa. Se tapahtui aikoihin, jolloin Mugrob Miesteurastaja tai Petturi, kuten hänet myös tunnetaan oli syrjäyttänyt Gromin vallasta ja hyökännyt Nulniin. Jorg oli lähtenyt pakenevien Gromin, Tarakin ja Ni’Gobblan mukaan yhdessä Karak Kadrinissa menehtyneen veljensä Borakin kanssa ja ollut siitä lähtien Gromin mukana Uskollisissa. Vasta Karak Kadrinissa hän nousi kuitenkin Uskollisten johtoon ja Gromin toveriksi. Tälläkin sotaretkellä Jorg oli ollut todella tärkeä armeijalleen ja toiminut Gromin kanssa huomaamattomasti armeijan johdossa. Grom lähti vihaisena raivaamaan tietään kohti palavaa rakennusta, mutta ihmiset estivät hänen tiensä ja pakottivat hänet perääntymään kohti porttia. Jos Grom olisi katsonut ympärilleen, hän olisi ymmärtänyt hävinneensä. Örkit Uskollisineen oli ajettu hajalleen ja ulos portista ja Grom oli lähes ainoana vielä hengissä keskellä ihmisten vellovaa massaa. Kaikki oli pimeydessä soihtujen välkkeessä ja metelissä kuin kauheaa pahaa unta. Gromin päätä jomotti ja hän otti tiukemman otteen kirveestään ja iski maahan lisää puolustajia ja eteni muutaman askeleen. Taistelu oli kuitenkin turhaa. Grom mietti katkerana mikä oli mennyt pieleen. Ihmiset pääsivät vahvistamaan porttia ja lisävahvistuksia ei kuulunut. Etäisyys katapulteilta oli sittenkin ollut liian pitkä ja örkkiarmeija oltiin väistämättä jättämässä muurien väärälle puolelle ja nuoltenruuaksi. Grom parkaisi ja väsymättä teloitti edelleen vastustajiaan, jotka tiesivät voittavan yksinäisen örkkipäällikön kärsivällisyydellä ja uhrauksilla.

Kaghed Keltasilmä tähyili huolestuneena portille, jolta ihmiset ajoivat örkkejä ulos ja säälimättömästi teurastivat nämä. Jo aikaisemmin taitava taktikko (vihernahkojen mittapuulla) oli todennut, että taistelu oli kääntymässä huonompaan suuntaan. Tällä hetkellä se ei sujunut lainkaan örkkien suunnitelmien mukaan. Villiörkit olivat hyvässä vauhdissa kohti muureja, mutta auttamattoman myöhässä. Muilla marssivilla yksiköillä oli sama tilanne. Joukkojen asettelu oli myös omalla tavallaan mennyt pieleen, sillä nopeat villikarjuratsastajat joutuivat kiertämään kaukaa päästäkseen hitaiden joukkojen ohitse. Yö jatkui edelleen, mutta Kaghed tiesi, että pian näkyisi jo aamun ensikajo ja ihmiset saisivat jälleen lisäpontta päästessään taistelemaan valoisassa. Kokenut ja kolhuinen hiisikomentaja kirosi syvään ja mietti keinoa auttaa Gromia, sillä pian ihmiset saisivat aikaa tukkia porttia ja vahvistaa puolustustaan. Sotakoneet toimivat edelleen kiitettävästi, mutta eivät edistäneet muurien sisäpuolella käytäviä mittelöitä. Jotain täytyi olla tehtävissä. Sitten hänen silmiinsä osui paheksuttavasti hidasteleva susiratsastajajoukko johdossaan kukas muu kuin Dubrok Snisbag. Kaghed menetti malttinsa ja hän rynnisti raivoisasti Snisbagin luo, tyrkkäsi tämän sutensa selästä ja nousi itse tilalle. Hän sieppasi joukon lipunkantajalta suurehkon lipun ja huusi:
- Nyt hitaat saastat juostaan ja kovaa. Tän taistelun suunta riippuu meistä. Ottakaa kaikki irti noista kurjista koirista!
Pääkalloin ja sudennahoin koristeltu hiisien lippu korkealle kohotettuna Kaghed lähti pahannäköisesti huojuen ratsastamaan eteenpäin suurehkolla sudellaan, jota Snisbag oli osannut yllättävän hyvin ratsastaa.
- Jos se typerys ei muuta osannu, niin tän homman se ainakin klaaras, mutisi Kaghed tasapainotellen suden selässä.
Hän ei ollut monesti ennen ratsastanut sudella ja sen myös pystyi huomaamaan hänen menostaan. Ennen Dubrokin johtama joukkio johdossaan nyt koko armeijan vaikutusvaltaisin hiisi lähti hurjistuneena uuden johtajansa perään ja hiisien räkättävä huuto kuului kovana kauas. Matka kävi ratsastaen nopeasti ja portti lähestyi hyvää vauhtia. Dubrok Snisbag jäi täysin yllättyneenä istuksimaan nurmelle ja seuraamaan tapahtumia sormi pystyssä. Tajuttuaan tilanteen hän sylkäisi maahan ja kirosi Kaghedin nimen. Ensin tämä röyhkeä hiisi vei hänen paikkansa armeijan ykköshiitenä ja sen jälkeen hän oli vielä uskaltanut laukoa törkeyksiä Dubrokista Gromille ja nyt tämä. Sillä hetkellä Dubrok vannoi kostavansa Kaghedille. ”Olkoon kuinka konkari tahansa, ni tän reissun jälkeen ei sen keuhkoissa henki pihise.”, Dubrok ajatteli ja jäi nurmelle miettimään tapaansa kostaa.

Kaghed huusi raivoisasti terävä kieli ulkona ja kohotti lippua yhä korkeammalle. Hänen joukkoonsa liittyi lisää susiratsastajia ympäri sekaista linjaa ja pian iskujoukko oli jo pelottavan suuri. Teräviä keihäitä ja metallinpaloja heiluttelevat hiisisoturit selässään, suuret sudet lähestyivät ulvoen ja äristen ihmisten etummaisinta linjaa. Näky ei ollut ihmisille iloinen ja kun ratsastajajoukko saavutti linjan se murtui heti alkuunsa. Ihmiset huusivat toisilleen perääntymiskäskyjä ja hiidet pääsivät tunkeutumaan portista sisään. Näky oli vaikuttava. Lähes satakunta sutta loikki pehmeästi ihmisten kimppuun ja usea joutui keihään lävistämäksi. Kaghed loikkasi sutensa selästä ja aloitti taistelun lippu toisessa kädessään ja vanha kunnon keihäänsä toisessa. Kauempana Grom Rautavasara huudahti riemuissaan ja ryhtyi taistoon uudella innolla. Tämä pieni käänne taistelussa oli vihernahkojen kannalta suotuisa.

Salthu lähestyi hitain askelin Kisleviä. Hän antoi katseensa kiertää ympäri taistelua. Nuori villiörkkishamaani oli nähnyt kuinka hänen luomuksensa oli häilynyt pois saatuaan melkoista tuhoa aikaan ja oli hieman pettynyt. Gork oli viihtynyt Gromin apuna liian vähäisen ajan. Salthu ymmärsi, että hänen viidakossa koulimissaan taidoissa oli vielä paljon kehitettävää. Hän oli myös todennut saman, minkä Kaghedkin taistelun suunnasta, mutta yllättynyt suuresti susiratsastajien suurrynnäköstä. Habaz da Eata’ valtavine villiörkkiarmeijoineen oli jo pelottavan lähellä Kislevin muureja ja saikin suurimman ihmisten nuolisateen niskaansa. Armeijan kärjessä tuo erikoinen musta örkki löi rummuillaan rivakkaa marssitahtia. Myös hurjistuneiden villikarjuratsastajien huudot ja karjujen sorkkien aikaansaama jyly kuului jo ihmisten kannalta huolestuttavan läheltä. Kun Kaghed oli jättänyt sotakoneet ne eivät saaneet enää kaikkea tehoa irti itsestään, mutta olivat tehneet sen mikä pitikin tehdä. Osa shamaaneista oli räjähtänyt huolimattomuuttaan ja Salthukin oli saanut osansa erään epäonnekkaan shamaanin epäonnistumisesta. Polttavat aivonesteet ja räjähdyksen aiheuttama hämmästyttävän suuri paineaalto olivat satuttaneet Salthua melkoisella tavalla. Hän oli kuitenkin selvinnyt räjähdyksestä ja matkasi nyt varjoissa kohti Kisleviä aikeenaan saada näkyviinsä ihmisten velhot. Hän tiesi, että heitä seisoi jossain muurien takana loihtimassa, sillä moni hänen lähettämistään pikkuloitsuista oli pysähtynyt kuin seinään ennen osumistaan kohteeseensa. Salthu odotti sormet syyhyten maagikoiden kaksinkamppailuja, joista hän varmasti tulisi nauttimaan.

Kauempana taistelusta, aivan Mahtavan Metsän reunamilla metsästä astui suuri joukko hiisiä, jotka vaatteitaan pudistellen, kiroillen ja toisiaan sättien olivat hupaisa näky. Suurin osa oli mustakaapuisia yön hiisiä, mutta joukossa oli myös normaaleja taivasalla elämään tottuneita hiisiä. Jokainen siristeli ja räpytteli silmiään kuiden langettamassa valossa ja yrittivät saada selvää, missä päin Keisarikuntaa he olivat. Lähistöllä ei näyttänyt olevan elämää tai leiriytyneitä retkikuntia. He kuulivat virtaavan veden kohinan lähistöltä ja se peittikin alleen kaiken muun. Hiisijoukkion johdossa oleva yön hiisi puhkesi puhumaan.
- Hiljaa joka iikka, kun meitsi yrittää kuulostella mitä se luonto meille kuiskii, sanoi yön hiisi naurahtaen.
Johtaja oli kuin olikin usean yön hiiden nykyään jumalana – tai ainakin puolijumalana - palvoma Ni’Gobbla. Yön hiisien kuulo oli ymmärrettävästi ”tavallisia” hiisiä parempi ja Ni’Gobbla oli yksi terävimmistä ja parhaimmista yön hiisistä, joita tähänastinen vihernahkahistoria tuntee. Näin hänellä siis oli myös erittäin hyvä kuulo. Hiidet hänen ympärillään hiljenivät ja antoivat kiistattomalle johtajalleen mitä tämä pyysi. Jonkun aikaa vallitsi hiljaisuus, kunnes Ni’Gobbla huudahti.
- Perhanan perhana! Ne paskiaiset on alottanut bileet ilman meikäläisii! Pistäkää vauhtia teiän rupisiin kinttuihin ja klyyvari kohti Kisleviä. Me ollaan meinaan ihan tasan oikeilla mestoilla.
Ni’Gobbla oli johdattanut joukkonsa harhaan Mahtavan Metsän tiheän kasvillisuuden ja puuston takia ja he olivat harhailleet päättömästi suuntaan jos toiseenkin ja eksyneet vain syvemmälle sankkaan metsään. Matkan varrella he olivat törmäilleet voitokkaasti pieniin ihmispartioihin, mutta mitä syvemmälle maastoon he olivat tunkeutuneet, sitä vähimmiksi oli käynyt älyllinen elämä. Syvällä metsän keskiosissa oli tapahtunut jotain mullistavaa. Ni’Gobbla joukkoineen oli tupsahtanut keskelle jonkinlaisia kaaoksenpalvontamenoja, joita näytti johtaneen täysin haarniskoitu ihmismies. Jokainen petomies ja kulttilainen oli teurastettu epätoivoisten eksyneiden hiisien toimesta, mutta itse johtaja oli paennut tavattoman korkean tulipatsaan kautta. Tulipatsas oli kohonnut taivaisiin ja valaissut kaiken ympäriltään. Patsas oli näkynyt varmasti Talabheimiin asti. Sen näytöksen jälkeen metsän syvimmätkin kolkat olivat vilisseet ihmispartioista ja Ni’Gobblalla oli ollut suuri työ tuoda joukkonsa pois metsästä edes jonkinlaisessa vahvuudessa. Nyt hän tyytyväisenä katseli pimeässä usvaisessa aamuyössä ympärilleen. Hän oli onnistunut tuomaan joukkonsa ulos ja luultavasti saavuttaisi taas täydellisen palvonnan ja sitä kautta jonkinlaisen luottamuksen. Raa’asti hän oli teurastanut metsässä kaikki kapinanlietsojat ja siten pitänyt kapinan mahdollisuuden olemattomana. Urskoy piti todellakin niin suurta meteliä, että taistelun äänet kuuluivat vain kaukaisena humuna, vaikka todellisuudessa matkaa taistelukentälle ei ollut paljon. Yön pimeydessä Ni’Gobbla hiisineen ei ollut huomannut suurta hakkuualuetta, joka jäi heidän taakseen. Ni’Gobbla johdatti joukkojaan vauhdilla kohti Kisleviä, mutta pysähtyi äkkiä aiheuttaen joukkokompurointia ja kirouksia alaistensa keskuudessa. Moni hiisi makasi nenällään nurmessa suoltaen syytöksiä tovereilleen. Ni’Gobbla painoi korvansa tärkeännäköisenä nurmeen.
- Hetkonen. Tuolla soditaan…, hän sanoi hiljaisella äänellä osoittaen luisella sormellaan Kislevin suuntaan. - …mutta tualt’ kuuluu epäilyttävää jylyä, hän osoitti vastakkaiseen suuntaan ja rypisti otsaansa.
Jokainen yön hiisistä yritti kuunnella ja todellakin, etelästä kuului jonkinlaista meteliä. Joen huminan yli erottui marssin äänet, joskin hiljaiset. Ni’Gobbla vaihtoi suuntaa ja eteni nyt kohti etelää.
- Perhana! Immeiset yrittää selustaan. Nyt voitas mäiskiä niitä turpaan oikeen olan takaa, Ni’Gobbla puheli itsekseen eikä huomannut kuinka hänen joukkonsa hupenivat paetessaan kauhun vallassa kohti Kisleviä.
Tämä kokenut yön hiisi talsi ympäriinsä pidellen leukaansa oikealla kädellään ja raaputellen maata keihäällään. Välillä hän hieroi tyytyväisenä käsiään yhteen ja hykerteli. Hänen takaansa kuului epämääräistä mölinää ja kalinaa.
- Mitä himskattia, Ni’Gobbla tokaisi ärtyneenä ja käänsi katseensa.
Kuin tyhjästä hänen taaksensa oli ilmestynyt pieni joukko zombeja ja luurankoja. Ne lähestyivät mumisten Ni’Gobblaa, joka naurahti pilkallisesti ja huudahti sotureilleen:
- No niin, kurjat maahisenkuvatukset! Nyt saadaan fraidaa ja kaluta luuta!
Ni’Gobbla ei ollut mietteissään huomannut, että jokainen hänen alaisistaan oli paennut ja jo pitkällä matkalla Kisleviä kohti. Pelko oli voittanut jo valmiiksi heikkohermoiset hiidet. Hän loikkasi yksinään epäkuolleiden kimppuun ja onnessaan keihästi useita mädäntyneitä ruumiita ja luurankoja. Epäkuolleita Ni’Gobbla oli kohdannut jonkun verran Sylvaniassa ja hän ei näistä jo valmiiksi kuolleista vastustajista pitänyt lainkaan. Häntä harmitti veren vähäinen määrä ja jo irronneet liikkuvat ruumiinosat, joita hän jatkuvasti joutui ravistelemaan irti jaloistaan. Myös täysi tunteettomuus, joka epäkuolleilla oli taistellessaan harmitti yön hiittä. Taistelussa ei ollut siten lainkaan tunnelmaa. Noin kymmenen epäkuollutta silvottuaan hän vilkaisi tylsistyneenä ensimmäisen kerran ympärilleen ja huokaisi tympääntyneenä huomattuaan tovereidensa paenneen.
- Ei niistä oo sitten mihinkään. Noh, jääpähän enemmän mulle.
Hän jatkoi yksipuolista nujakkaansa ja oli jo listinyt toiset kymmenen, kun jokainen jäljellä oleva epäkuollut otti ja mureni.
- Hei! Tää ei oo sitten reiluu. Tulkaa takas! huusi Ni’Gobbla näreissään ja kuulosteli jälleen.
Jylinä jatkui ja Ni’Gobbla marssi tyytyväisenä ottamaan vastaan lisää epäkuolleita. Hänen edessään oli kukkula, joka peitti hänen näköyhteytensä vastustajaan, ja jonka toiselta puolelta armeijan marssiääni kuului. Ni’Gobbla nousi kukkulanrinnettä jupisten:
- Täst’ ei mee ohi sitten ykskään delannu mätäpaise.
Yllätys oli kuitenkin suuri, kun hän saapui kukkulan laelle. Valtava armeija oli matkalla häntä kohti. Suuri määrä zombeja ja luurankoja marssi armeijan kärjessä ja näkyi joukossa ihmisiäkin. Ni’Gobbla ei jäänyt ihastelemaan näkyä.
- Oho, pystyi hän vain töksäyttämään ja otti sitten jalat allensa. – Täst’ Grom tulee diggailee. Lisää tapettavaa, Ni’Gobbla höpisi itsekseen juostessaan.

Tapahtumat etenivät nyt melkoista vauhtia. Taistelu Kislevin muurien sisäpuolella kävi kuumana. Pöly nousi ilmaan ja peitti näkyvistä kuut. Metallin kalske ja örkkien ja ihmisten karjunta peittivät nyt alleen Urskoynkin aiheuttaman melun. Susiratsastajien rynnäkkö porteista sisään oli tasoittanut puntteja ja raivoisat villiörkitkin saavuttivat nyt Kislevin portit. Habaz da Eata’ oli haistanut veren ja mielipuolisen raivon vallassa ryntäsi monta metriä muun armeijansa edellä. Grom soti jälleen uudella innolla Uskollistensa vierellä Kislevin ritareita vastaan ja Kaghed sivalteli rivisotilaita kuoliaaksi lähellä porttia pitäen samalla lippua kohotettuna korkealla ilmassa. Susiratsastajat yhdistyivät kaikki tämän lipun alle ja teurastivat ihmisiä tappavassa aurassa. Lähistöllä Salthu lähestyi kaupunkia mumisten loitsujaan ja ottaen yhteyttä Suureen Vihreään sekä etsien tarkalla katseellaan ihmisten velhoja. Kislevkin alkoi saada parasta eliittiään taisteluun ja pajari Skrebev asteli portaita alas henkivartiokaartinsa ympäröimänä huudellen kannustushuutoja Kislevin sotilaille. Jonkin matkan päässä Ni’Gobbla rynnisti kohti Kisleviä perässään hautakuningas Sesramin, arabikenraali Ramzi Hagrab-Ghrabin ja vampyyri Patrick Sieluttoman synkät armeijat. Kislevistä oli tässä pimeässä aamussa kehkeytymässä valtaisan kahakan keskipiste, jonka tulos ei voinut olla kuin verinen ja tuskantäytteinen.

Kislevin vankityrmissä istuivat henkilöt, jotka olisivat voineet luultavasti ehkäistä örkkien pääsyn sisään kaupunkiin, mutta jotka tulivat väärinymmärretyiksi ja Oleg Owylskin huputtamiksi sekä paiskatuiksi tyrmiin. Neljä haltiaa ja seitsemän ihmistä oleskelivat miten jokainen parhaakseen näki tyrmissä ja olivat lopettaneet jo yritykset toistensa piristämiseksi. Uwe Butenschon, kookkain ihmisistä roikkui kiinni kaltereissa ja yritti taivuttaa niitä tuloksetta. Mies kirosi kuuluvasti ja lysähti kiviselle lattialle huokaisten.
- Pidäpä pienempää suuta! tiuskaisi keisarikuntalaisnainen Stine ja vilkaisi merkitsevästi nuorta poikaansa.
Uwe katsahti anteeksipyytävästi seurueen ainoaa naishenkilöä ja vei kämmenensä kasvoilleen.
- Kuuletteko te tuon metelin? Örkit ovat kohta täällä, Uwe vaikeroi ja hänen kätensä hikosivat.
Alex tarkasteli huolestuneena jykevää toveriaan. Oli selvää että mies oli menettänyt toivonsa ja menettäisi pian myös hermonsa ja se ei olisi kenellekään hyväksi.
- Tämä toimettomuus raivostuttaa meitä kaikkia, mutta nyt emme voi muuta kuin hyväksyä sen mitä tuleman pitää ja odottaa, Alex sanoi rauhoitellen.
- Entäpä nuo? Haltiathan ovat luonnostaan hyviä taikatempuissa. Hoidelkaa meidät ulos täältä, Uwe lähes komensi neljää haltiaa, jotka istuskelivat omalla seinustallaan ääneti.
- Olet saanut väärää tietoa, tokaisi Duren lyhyesti katsahtaen Uwea rauhallisin silmin.
- Enpä usko! Minä taas luulen, että se on teidän vikanne kun olemme täällä. Haltioista ei ole koskaan muuta kuin harmia, sano minun sanoneen, Uwe puhisi korottaen ääntään ja oli menettämässä malttiaan.
Haltiat pysyivät hiljaa vilkuillen toisiaan ja välillä Uwea.
- Tietysti tahdoitte tätä! Tappakaa meidät nyt! Teillähän on tikari. Ja epäilenpä, että teillä on jossain kankaidenne kätköissä teidän pikku taikasauvojannekin. Antaa tulla, Uwe nousi seisomaan ja saapasteli haltioiden luo tarttuen Durenia paidankauluksesta kiinni.
Salamannopeasti Vordaeion kuitenkin ujutti tikarinsa Uwen kurkulle ja myös Nargelrin ja Telcon olivat heti pystyssä.
- Rauhoittukaa! huudahti Alex ja juoksi irrottamaan Uwe haltioista.
- Ehkäpä meidän todellakin pitäisi tappaa sinut. Saataisiin mitä mainioin muurinmurtaja, sanoi Duren naurahtaen ilottomasti ja tuijotti Uwea uhkaavasti suoraan silmiin.
Alex veti suivaantuneen toverinsa pois myös kimpaantuneiden haltioiden luota ja paiskasi tämän lattialle.
- Ei ole kenellekään hyödyksi, jos me nyt käymme toisiamme vastaan. Lisää murhetta turhasta, Alex puhui nyt tiukalla komentajan käskevällä äänellä ja asettui istumaan Uwen ja haltioiden väliin.
Tunnelma alkoi siis tyrmissäkin kiristyä ja Alex rukoili Sigmaria ja toivoi ihmettä.
__________________________________

Siinähän se. Kirjoitustason mahdollinen vaihtelu tarinan eri osissa saattaa juuri johtua siitä että kirjoitin tätä niin kauan ja eri tunnelmissa. Minun piti jatkaa tätä vielä taistelun ratkaisuun saakka, mutta täytyy tunnustaa että kirjoitusinto on täydellisen nollissa (ollut jo pitkän aikaa). Ensi osassa saatte siis vielä lukea Kislevin rymistelystä (vaikka varmasti alkaa jo kyllästyttää). Tämä kertoo myös siitä, että Kislevissä käytävä taistelu on tähänastisista tärkein ja myös suurin. Mitäs tässä nyt muuta. En omasta mielestäni yltänyt ihan parhammalle tasolleni, mutta sanokaapa mitä olette mieltä.

[ornatkur]

Alussa "hälytykset soivat" oli vähän outo, kun fabassa ei varmaan sireenejä ole, joten olisi voinut mainita millä ne soitettiin, oliko ne huutoja, pasuunoita yms. Ei tainnut Gromin taktiikat loistaa tuolla... Ihan kiva

[Rune]

Minun piti jatkaa tätä vielä taistelun ratkaisuun saakka, mutta täytyy tunnustaa että kirjoitusinto on täydellisen nollissa (ollut jo pitkän aikaa).

So bloody true...

Mutta tarinastas itsestään. Se ei päässyt ainakaan tunnelmallaan aivan niin korkealle kuin edellinen, jonka varsinkin loppu oli mahtavan tunnelmallinen, jos minä siitä muistan mitään. Tässä kuvailu, tai ehkä enemmänkin sen taso, tipahtivat pikkaisen, ja vaikka tapahtumat olivatkin hyvin selkeät, ne olivat ehkä liiankin selkeät. Esimerkkinä Zombieiden ja Lurkkien ilmestyminen, oli minun makuuni ainakin aivan liian yksinkertainen ja lattea kohtaus. Älä nyt hemmetissä hyvä örkki tutustuta hengityselimiäsi palkokasveihin, mutta sinällään. Taistelukuvaus Gorkin saapumisesta ja sen etenemisestä kohti Uskollisia oli hyvin kirjoitettu, mutta sitten kun se astui rakennuksen päälle... Se oli taasen hieman lattea. Se vain tapahtui. That's it. Mutta Gromin last stand oli nätti kohtaus, se nyt on ainakin pakko myöntää. Tee kuten minä, kirjoita seuraavan kerran kun siltä tuntuu, tai viimeistään tarinakisassa. Minulta ette ainakaan tule saamaan ihan heti mitään.

[J-link]

Minun piti jatkaa tätä vielä taistelun ratkaisuun saakka, mutta täytyy tunnustaa että kirjoitusinto on täydellisen nollissa (ollut jo pitkän aikaa).

So bloody true...

Enkö olekkaan ainoa? Mikä Helv**** meitä vaivaa? Joka tapauksessa yritän kuitenkin vaikka pakolla kirjoittaa tälläkin hetkellä erästä tarinaa osoittaakseni ettei tuota titteliä nimeni alla ole pistetty siihen vitsillä (Vaikka joskus tuntuukin siltä)

Tarina oli hyvä ja hienosti kerrottu! Rune ei nähtävästi anna minun sanoa mitään uutta sillä hän sanoikin jo kaiken oleellisen minun mielestäni. Kuvailu oli tosiaan paikoitellen hieman outoa. Se se kertoi kaiken oleellisen mutta joskus taas se vain tuntui "unohtuvan" minun aivoistani. Silti Grom jyrää!
Se pitää sanoa että vaikka en ole kaikkia Gromin seikkailuja arvostellut (Lukenut kyllä olen kaikki kahteenkertaan), olet onnistunut luomaan persoonallisen hahmon joka on lähellä sydäntäni! Gromin tarinat kuuluvat sotavasaraan!

[Höpsönassukka]

Todella hyvä! mutta empä kommentoi enempää koska rune kertoi jo kaiken. MIkähän siinä on kun mullakin on kirjoitus into nollissa (kohta varmaan näette meikäläisen tekemää fluffia omille chaos space marineilleni)

[Rune]

ettei tuota titteliä nimeni alla ole pistetty siihen vitsillä (Vaikka joskus tuntuukin siltä)

So bloody true!

olet onnistunut luomaan persoonallisen hahmon joka on lähellä sydäntäni! Gromin tarinat kuuluvat sotavasaraan!

No hemmetti, taas veit sanat suustani. Grom on pyörinyt (hahmona) nurkissa niin kauan, että jos ei häntä tunne, on menettänyt suuren osan elämättömästä elämästään (näin en oleta Sotussa olevilla olevan elämää, kuten huomannette ). Gromissa on asennetta ja tyyliä enemmän kuin monessa hahmossa sotun historiassa. Todellakin, "Kauan eläköön Torg.... eikun Grom!!"

Palatakseni ensimmäiseen riviin. Välistä todella tuntuu, että 'minkähän hemmetin takia minäkin muka olisin Tarinamestari?'. Jonkun yhden, 'onnistuneen' tarinan vuoksi, joka juuri ja juuri voitti The Captainin luomuksen, jolle olisi se titteli alusta alkaen kuulunut? I don't think so. Ainakin tällä hetkellä, en todellakaan ansaitse tuota titteliä. Olihan se hyvä päästä ylös massasta auringon valoon, olen päässyt tutustumaan muihin mielenkiintoisiin henkilöihin, mutta siinähän se olikin. Odottelen innolla seuraavaa kisaa, ja katson kuka pääsee korokkeelle seuraavalla kerralla.

[pamp-pu]

Enkö minäkään ole ainoa? Mikä hitto meihin on mennyt ?

Mutta joo, tarinasta. Eihän tuohon Runen ja J-Linkin jäljiltä jää paljoa sanottavaa; tunnelma on tippnut asteen sitten viime osan. Tuohon viimeiseen kappaleeseen (käsitteli siis vankityrmän tapahtumia) olisi ollut kiva saada lisää tekstiä, mutta kun ei niin ei.

Itselläkin on kirjoitusinto kutakuinkin nollilla; mitä nyt joskus kahdelta yöllä herään ja kirjoitan muutaman rivin . Mutta tarinakisassa sitten...

[Grim]

Itselläkin on kirjoitusinto kutakuinkin nollilla; mitä nyt joskus kahdelta yöllä herään ja kirjoitan muutaman rivin . Mutta tarinakisassa sitten...

Tuo tuntuu olevan yleinen vaiva sotussa, ihme etten minä ole saanut tartuntaa. Minulta tuota tekstiä tulee keskimäärin sivu per päivä- vauhdilla, inspiraation iskiessä paljon nopeamminkin.


Itse tarinasta sitten:
Njooh, tutustuinhan minäkin viimein Grom Rautavasaran seikkailuihin. Pitää sanoa, että petyin hieman. Päättelin näiden tarinoiden olevan überhyviä legendaarisen maineen perusteella, mutta ainakin tämä osa jäi "vain" keskitason yläpuolelle. Siis tosi maittavaa tekstiähän tämä oli, ja huomattavasti harmaan keskitason yläpuolella kuten jo sanoin, mutta odotin jotain parempaa. Hahmot olivat kyllä hiottua timangia, siitä pitkä plussa, mutta juoni ja itse tarina olivat jotenkin laimeita. Pakkohan tätä tarinasarjaa on ruveta seuraamaan.

[Cologne]

Ah! Tätä on saanut odottaa kuin kuutanousevaa... Ja taas kerran minulla ei ole muuta kuin huomautettavaa (ei siis mitenkään pahalla Gromin tarinat ovat yksinkertaisesti parhaita mitä olen lukenut, mutta Fluffin viilaaminen on aina mieleeni ).

Elikäs... Ihan ensimmäisestä lauseesta saa sellaisen käsityksen että kislev (kaupunkina) olisi osa keisarikuntaa. Asia ei tosin ole näin vaan Kislev on iha oma valtionsa johon kuuluu parikin kaupunkia (noh ainoat mainitut tietääkseni Kislev ja Praag (joka nyttemmin vallattu). Myös kislevin jää rouva (eli tsaarinatar) puuttuu tarinasta. Toisaalta on hyvä että Faban spessut jätetään rauhaan sillä niitten tappaminen sotii pääfluffia vastaan aika pahasti (jos siis haluaa siinä tarinansa jollain tavalla pitää mukana) mutta rouva silti on tainnut jopa Grimgoren armeijan jäämyrskyillään pariinkin otteeseen pysäyttää joten Gromin lauman riehuminen noin rauhallisesti tuntuu kummalta. Mutta tarinalta olisi taasen mennyt pohja jossei grom kisleviin olisi jäämyrskyn takia päässyt joten turhapa valittaa .

Kuten jo sanoin. Kaikki muu tarinassa oli hienoa vaikka toki tämä hieman aiempia teoksiasi latteampi oli. Toivotaan että se kirjoitus inspiraatio palaa joskus. Fluffi virheistä valittaminen olen aina tykännyt valittaa (vaikka itsekkin niitä kommenteissani teen laittoman usein) siitä nyt ei vaan pääse.

[Sopuli]

loistavaa grom laatua jälleen kerran. ilmeisesti olen ite niin huono kirjottaan että arvostelisin tämä 9+:n arvoseks tarinaks taino otetaan ysi puol. tuo ni'goblan kohtaus oli sairaan hyvä ja hänen puheenpartensa vetää vertoja.. kun itekkin viel kerään gobboja ja n. gobbboja niin maistui tämä tarina loistavalta, kun vähän näitä örmelöitä tunsi.

montako osaa on muuten suunnitelmissa? saatte muuten jossain vaiheessa maistaa minun oman armeijani fluffia. montakos osaa olet kirjoittanut gromin seikkailuista? olen hyvin tyhmä kun en edes yleis sotu sivistykseen kuuluvaa asiaa muista. voi minua. oletko muuten harkinnu tehdä näistä kirjaa, vois myydä ainakin 200kpl tai anna nämä opettajallesi jos sinulla enää sellainen on niin saat numeroksi takuu varmasti 10:n. minusta tuntuu että sinä voitat seuraavan tarina kisan voisin laittaa vaikka yhen necron warruni pantiksi.

tulipas pitkä viesti

[Grom]

Odottamaani palautetta tullut, mutta odottamaton määrä näin nopeasti. Näinä synkkinä päivinä on hieno huomata, että Grom Rautavasaraa luetaan innolla. Kiitän teitä. Sitten purkamaan kritiikkiä:
Ornatkur: No ne hälytykset oli jotain torvia/kelloja tjms. Örkkien taktiikat (mitkä taktiikat?) tuppaavat usein menemään aikalailla pieleen .
Rune ja J-link: Olette varmaankin oikeassa. Pitäisi todellakin keskittyä jokaiseen kohtaukseen huolella ja kuvitella se mielessään eikä vain väkinäisesti painaa paperille. Tulee aika latteaa jälkeä, kuten sanoitte. Seuraavaa pätkää saatte luultavasti odotella vieläkin pitempää. Pitää ruveta jo kehittelemään mitä tarinakisaan kirjoittaisi, jos näin kauan menee tarinan saamisessa paperille. Kiitos J-link, sanasi ovat liikuttavia.
pamp-pu: Aivan kuten sanoit: "kun ei niin ei". Kun sitä hyvää teksitä ei sitten tule millään, niin turha kirjoittaa.
Warboss ZagSnikk (huomaa nimen oikeinkirjoitus ): Olet tehnyt pahan virheen. Jos haluat kunnolla päästä mukaan tähän pitkään sarjaan, niin menepä kotisivuilleni ja lue kaikki (!) aikaisemmin ilmestyneet tarinat. Tarinasarjan suosio johtuu varmasti suurimmilta osin sen pitkäkestoisuudesta, ei kirjoitustasosta. Legendaarisesta maineesta en mene mitään sanomaan. Ehkä melkoisen yliarvostettua sanoa niin...
Johan silver: Fluffivirheistä tiesin itsekin, mutta kun en halua sotkea spessuja tähän mukaan niin en sotke. "joten Gromin lauman riehuminen noin rauhallisesti tuntuu kummalta. Mutta tarinalta olisi taasen mennyt pohja jossei grom kisleviin olisi jäämyrskyn takia päässyt joten turhapa valittaa". Juuri näin. You got the point, dude.
sopuli: Tämä taitaa olla jo 14. Grom-tarina, mitä nyt äkkiseltään laskettuna. Kirjaa näistä ei voisi GW:n lisenssien takia tehdä, ja luultavasti nämä muutenkin kaatuisivat kustantajalla. Tasoa täytyisi nostaa. Niissä Ni'Gobblan puheenvuoroissa panin parastani .

Kiitos vielä kaikille runsaasta palautteesta. Olen otettu.

[Sopuli]

kyllä sen tiedän että näistä ei kirjaa voisi tehä, mutta oli vaan pakko sanoo se kun nää on niin hyviä, ja onko muka niitä tullut jo 14:sta. kolme hurraa huuto grom rautavasaralle, pitkä kestoisimman tarinan luomisesta minun sotuhistroriassani

[Fanaatikko]

Aah pitkästä aikaa maittava lukuannos. Olihan tuossa omat puutteensa,mutta tuollaisen tauon jälkeen kyllä maistui!

[VeriBigBoss]

Maiskis. Itse olen vasta tulokas sotussa ja olen lukenut vasta pari tarinaa mutta Gromit ovat tähän asti ehdottomasti parhaita. itse en ole vielä mitään raapustanut, mutta ehkä ajan kanssa saattaisi jopa yrittää.

[Grom]

kolme hurraa huuto grom rautavasaralle, pitkä kestoisimman tarinan luomisesta minun sotuhistroriassani

Ja homma vaan jatkuu. Pitääpi yrittää vaikka miellekartan avulla suunnitella miten tätä jatkan, ettei mene vain turhanpäiväiseksi paikasta paikkaan ramppaamiseksi ja tappeluksi. Jotain hohdokkaampaa täytyy saada mukaan. Patrick Sieluton ja se typerä kaaosdemoni - jonka nimen olen jo unohtanut - sopivat tähän tehtävään mainiosti. Yksin örkeistä ei juonekkaamman juonen tekoon ole. Noh, pitää nyt yrittää selvittää tuo Kislev ensin. Täytyy tunnustaa että en tiedä yhtään miten tästä jatkaa...

[Jade-eye]

Ehdotan, että Gromin tarinat julistetaan pannaan. niihin jää koukkuun =D. Nooh ei vaieskaan.

kolme hurraa huuto grom rautavasaralle.

Hurraa! Hurraa! Hurraa!
Ihana lukuannos. Todella. Tarina alkaa kiinnosta yhä enemmän ja enemmän. Jos aikailet jatkon kanssa, tai puraisen sinut kahtia.

[Hollo]

Sain minäkin luettua tämän vihdoin.

Edelleen todella viihdyttävää tekstiä sopivalla kuvailunmäärällä ja ihan mielenkiintoisella juonellakin noiden kuolleiden liittyessä mukaan. Tosin tässä ei tainnutkaan olla ihan niin paljoa mättöäkään kuin joissain edellisillä ja se teki jopa ihan hyvääkin. No se epäkuolleidentulemiskohta oli kyllä aika turhanoloinen.

Mutta mukavaa luettavaa ja kirjoitapas ihmeessä lissäää, mie tahdon lukea.

[Jesh]

Tarina oli taattua Grom-laatua, mutta, kuten itsekkin sanoit, taso vaihteli paljon. Alku oli todella hieno ja jännittävä, varsinkin Gorkin ilmaantuminen piristi tunnelmaa ja taistelua oli hieno lukea, mutta loppua kohden tarinan taso putosi. Varsinkin kuolleiden saapuminen oli (anteeksi vain) täysi floppi. Ne vain ilmaantuivat niin äkisti, että siinä vain katsoa sormi suussa mumisten hämmästyksestä.
Kuvailua olit kuitenkin mielestäni lisännyt ja siitä plussaa. Hahmot nyt ovat parhaita mitä Sotavasara tuntee (Valerien ja Krausin kanssa) ja muutenkin oli nautittava tarina taas.

Minullakin oli todella suuri kirjoittamishaluttomuus, mutta se on pääosin nyt poissa. Pitäisi varmaan tänään, jotain tuhertaa...

[Grom]

Kun moni teistä on maininut hahmot, niin muistui mieleen että moni teistä pitää Ni'Gobblaa jotenkin erityisen kovana kaverina. Mikäs siitä sen tekee? Sitten vielä tällainen kysymys, että onko tarnoissa joitakin hahmoja joita haluaisitte selvitettävän enemmän. Itse en tällaista aina huomaa, kun olen jo mieleen luonut kuvan jokaisesta hahmosta ja niiden taustoista, mutta tarinasta tahtoo enempi selvittely jäämään.

[Cologne]

Noh... jos totta puhutaan pidän Ni Gobblasta varmaankin vähiten Hahmo ei jotenkin vain iske (olen tosikko).

*Vetää hupun päähänsä ja vaihtaa asuinpaikkaa lukuisten Gobbla fanien pelossa*