Tämä ei mielestäni ole kovinkaan hyvä tarina. Lähinnä kokeilin hullua ideaa, joka pälkähti päähäni yön pimeinä tunteina.
Hän
Kolahdus.
Pimeässä, erään ilmastointiputken varjossa, liikahti mutta sitten varjo tasaantui jälleen. Hetken aikaa oli kuin ääntä ei olisi koskaan keksittykään. Tähdet valaisivat kiiltävää metallikattoa. Tänä yönä ei kuuta ollut. Niin kuin ei minään muinakaan öinä. Katolla ei ollut ketään Hänen lisäkseen, lukuun ottamatta rottaa joka juoksi katon poikki pienet jalat vipeltäen. Se juoksi suoraan kohti Häntä, eikä se ollut huomannut vielä mitään. Hiljaa vikisten rotta pysähtyi ilmastointiputken varjon viereen. Sen turkki hohti hopeisena, paikoin vihreänä saasteiden vaikutuksesta ja sen hampaissa Hän pystyi erottamaan pienen murusen leipää. Sen alkukantaiset vaistot kertoivat sille jotain. Jokin varjoissa ei tahtonut sille mitään hyvää. Arastellen se lähti kulkemaan pitkin varjon reunaa. Hänen kätensä lähestyi sitä. Rotta aavisti, ettei sen ollut hyvä olla paikalla.
Salamannopeasti Hänen kätensä nappasi rotan pienen vinkauksen saattelemana. Rotta yritti rimpuilla vastaan, muttei voinut mitään vahvaa pitkäkyntistä kättä vastaan. Hitaasti Hän astui esiin piilostaan. Tämä rotta oli maksanut Hänelle monta kallisarvoista minuuttia. Hänellä ei ollut minuutteja tuhlattavana, mutta nyt kun rotta oli Hänen käsissään, niin Hän voisi ihan hyvin pitää vähän hauskaa.
Rotta oli kauhuissaan. Sitä puristava käsi oli kylmä, eikä käden omistava olento tuntui oudolta. Olennolla ei ollut tunnetta. Vain hahmo. Eikä se hahmo ollut lainkaan rauhoittava rotalle.
Rotta tunsi lyhyen pudotuksen ja sen jälkeen nykäyksen hännässään. Olento ei enää puristanut sitä, vaan roikotti sitä hännästä! Se katseli ympärilleen. Katto liukui sen alla tasaisesti, aivan kuin se olisi lentänyt! Katon reuna lähestyi. Hermostus rotan mielessä kasvoi hieman. Roikkuen pää alaspäin rotta pysähtyi tyhjän päälle parinkymmenen sentin päähän katon reunasta. Alhaalla näkyivät liikenteen valot viisikymmentä kerrosta alempana.
Hiljainen suhahdus, joka lähti Hänen toisesta kädestään ei kertonut rotalle mitään. Esiin liukunut terä lähestyi harkitun hitaasti rotan häntää. Parin sentin päässä Hännästä olento pysäytti terän ja leikkasi viistosti eteenpäin. Rotta tunsi viiltävän kivun kun sen häntä leikkaantui siististi irti ja se putosi kiihtyvällä vauhdilla viisikymmentä kerrosta asfalttiin.
Hän hymyili viileäsi ja paljasti metallivahvistetut hampaansa. Ne olivat tarpeeksi terävät ja vahvat leikkaamaan ihmisen luuta ja tarpeen tulle Hän voisi puraista kielensä poikki, jotta Hänen vaitiolonsa olisi taattu. Terä liukui hänen hihaansa huomaamattoman suhahduksen saattelemana. Hymähtäen Hän kääntyi ja lähti kulkemaan kohti ilmastointi aukkoa, josta Hän pääsisi sisälle.
Aukko oli suojattu metalliverkolla ja lasereilla. Rutiinilla Hän otti laukustaan pihdit ja leikkasi verkon hiljaa irti. Kun verkko oli irrotettu, Hän otti kaksi peiliä pussista vyöltään ja asensi ne oikeille paikoilleen lasereiden eteen. Kuin varjo Hän livahti sisälle aukosta ja otti sisäpuolelta peilit irti. Tämähän oli helppoa! Hän ajatteli ja jatkoi matkaansa kontaten putken sisällä. Pehmusteet polvissa ja käsissä estivät kolahdusten kuulumisen rakennuksen sisälle. Yksi, kaksi, kolme, neljä viides reikä. Tästä Hän kääntyisi oikealle ja sitten se olisi ensimmäinen aukko.
Pyöreästä verkolla peitetystä aukosta näkyi pimeä siivouskomero. Hiljaa Hän leikkasi verkon irti ja sujahti alas.
Kun Hän avasi oven, kirkas sähköinen valo tulvahti sisälle komeroon ja hänen pimeään tottuneen tekosilmänsä säätivät itsensä oikealle kirkkaudelle muutamassa sekunnin sadasosassa. Nopea vilkaisu käytävän molempiin suuntiin kertoi hänelle, ettei käytävällä liikkunut ketään eikä tässä osassa taloa ollut valvontakameroita. Hän astui käytävälle nopeasti, mutta samalla hallitun hiljaa, sulkien takanaan olevan ”henkilökunta” -kyltillä varustetun puiseksi maalatun oven. Käytävän seinät olivat vaaleanharmaata metallia ja lattiaa peitti tumma matto. Käytävät ja ovet vuorottelivat säännöllisesti molemmilla puolin käytävää. ovissa oli harmaat numerolaatat joissa kolminumeroiset luvut suurenivat vasemmalle päin
Hän lähti kulkemaan vasemmalle. Käytävää jatkui noin kolmisenkymmentä metriä, jonka jälkeen se kääntyi vasemmalle. Heti käännöksen jälkeen oli ovi, mutta tämä ovi oli musta ja siinä ei ollut numerolaattaa. Hän otti eräästä pussukastaan esiin pienen laatan, jonka Hän asetti lukon päälle. Pieni valonvälähdys ja ovi liukui auki.
Nopeasti Hän otti vyöltään kranaatin ja heitti sen avoimesta ovesta, mutta räjähdyksen sijaan kuuluikin humahdus. Hän juoksi ovesta sisään ja nappasi kameroita hämäävän kranaatin lattialta. Sen voisi ladata uudelleen. Hän juoksi valaisematonta käytävää eteenpäin ja heitti seuraavasta kulmasta uuden kranaatin seuraavaan käytävään. Jälleen humahdus ja ryntäys eteenpäin. Hän kuuli kuin ensimmäisen käytävän kamerat aktivoituivat uudelleen. Käytävän toisessa päässä näkyi toinen musta ovi. Hänen pitäisi saavuttaa se ennen kuin aikaraja kuluisi umpeen. Nopeasti Hän kumartui, nappasi kranaatin ja ponkaisi vauhtia. Viisi sekuntia! Hän ajatteli ja iski avainkortin lukon päälle. Välähdys ja ovi alkoi liukumaan auki. Hän syöksyi ovesta sisälle juuri, kun kamerat päästivät surahtavan äänen ja alkoivat taas kääntyillä.
Tässä käytävässä oli lämpötunnistimia. Niistä ei ollut Hänelle haittaa. Hän käveli rauhallisesti käytävän halki mustalle ovelle, joka sijaitsi käytävän päässä. Avainkortti vain paikoilleen ja… Mitään ei tapahtunut. Hän rypisti otsaansa ja kokeili uudelleen. Ei vieläkään mitään! Ja tämän kortin piti avata kaikki ovet! Hän huusi mielessään ja lisäsi tekemättömien töiden listalle petollisen kauppamiehen hitaan lopettamisen. Täytyy tyytyä perinteisiin menetelmiin Hän ajatteli, mutta silloin pitää olla nopea. Hän otti pussistaan pienen magneettiin kiinnitetyn räjähteen ja asensi sen oveen, lukon kohdalle. Sitten hän otti kolme askelta taaksepäin ja valmistautui syöksyyn.
Hän väänsi laukaisimesta kädessään ja räjähde teki siistin ympyrän mallisen reiän lukon kohdalle. Samalla alkoi korviavihlova ulvonta hälytyksen käynnistyessä ja vahvistetut metallisuojukset alkoivat laskeutua nopeasti oven eteen. Hän ponnisti kohti ovea joka oli avautunut lukon pettäessä ja ehti juuri ja juuri laskeutuvan metalliseinän alta pois.
Huone, johon hän kierähti, oli pimeä, mutta näkyi hänelle kuin päivänvalossa. Huone oli kalustettu ylellisesti. Koriste esineillä ja arvomaalauksilla oli täytetty jokainen paljas pinta huoneesta. Huoneen keskellä oli suuri puinen parivuode. Kauppias, joka omisti huoneiston, oli näköjään yllättävä rikas, sillä hänellä oli varaa hankkia puuta rakennusaineeksi. Itse kauppias, herra Jenoit, istui vuoteellaan kauhusta jäykkänä tuijottaen Häntä. Nopeasti Hän tarkisti pakotiet. Ovesta ei päässyt ja suuri maisemaikkuna oli myös sulkeutunut hälytyksen myötä, eikä huoneistoon ollut muita kulkuteitä. ”Olisi ollut mukava leikkiä teidän kanssanne hieman pidempään, mutta kiire painaa päälle” Hän sanoi ja nopealla liikkeellä otti selässään roikkuneen aseen käteensä. Hän painoi liipaisinta ja kolme myrkytettyä, räjähtävää luotia iskeytyi keskelle Jenoitin lihavaa ruumista. Pieni tusahdus kauppiaan vatsasta kertoi, että hänen sisälmyksistään oli tullut valmista koiranruokaa. jenoit katui eteenpäin ja jäi istuvaan asentoon pää polvissa.
Laitettuaan aseensa takaisin paikoilleen Hän otti vyöltään toisenlaisen kranaatin, tumman verenpunaisen. Tämän hän heitti lattialle nurkkaan ja suojautui koristeellisen lipaston taakse. Räjähdys ei vahingoittanut seinää juuri yhtään, mutta se tuhosi lattiasta suuren palasen, josta Hän hyppäsi alempaan kerrokseen.
Alhaalla ei ilmeisesti ollut hälytystä päällä ja ikkunat ja ovet olivat avoimet. Käytävä, johon hän putosi, oli melkein samanlainen, kuin edellisessäkin kerroksessa. Luultavasti joissakin näistä huoneista on ikkuna, josta pääsee ulos, ennen kuin lainvalvojat pääsevät paikalle. Hän katsoi lähintä ovea. Siinä oli numerolappu ”583” ja nappi kahvan vieressä. Hän painoi nappia. Lyhyt sireenin ääni kuului oven toisella puolelta. Hetken odotus, jonka aikana Hänen hihastaan työntyi veitsen terä näkyviin. Oven avasi hieman keski-iän ohittanut mies, joka katsoi silmän sirrillään tulijaa. Mies aloitti ”Kuka helvetti sinä o…”. Mutta Hän keskeytti miehen tervehdyspuheen kesken lauseen. Mies kaatui lattialle ja Hän astui ruumin yli huoneeseen.
Asunto oli pieni yhden huoneen kolo. Ei ihmisille muuta annettu tiheästi asutetuissa tehdasmaailmoissa. Yhdessä nurkassa oli keittolevy, jonka vieressä seinän sisään taittuva vuode. keskellä pientä huonetta oli pöytä, jolla oli kaikenlaisia pulloja, purkkeja ja lehtiä. Huoneen seinät olivat yksivärisen metalliset mutta yhdellä seinällä oli pieni ikkuna. Hän mahtuisi siitä juuri ja juuri.
Hän avasi oven ja työnsi itsensä siitä ulos. Ikkunan toisella puolella ei ollut muuta kuin tyhjää, mutta Hän otti kiinni avautuneesta ikkunasta kiinni ja jäi siihen roikkumaan. Tottuneesti Hän otti vyöltään koukun johon oli kiinnitetty ohut naru ja heitti sen katolle. Metallinen kilahdus kertoi että koukku oli tarttunut kiinni reunaan ja Hän lähti kiipeämään köyttä pitkin ylöspäin. Vilkaistessaan alaspäin Hän näki vilkkuvista valoista, että lainvalvojat olivat saapuneet. Saavutettuaan katon Hän otti koukkunsa talteen ja lähti juoksemaan kohti seuraavaa keikkaa.
---
Kritiikkiä saa antaa. En itsekkään ole ylpeä tästä.
40K: Hän
Kerronta voisi olla sointuvampaa, ja jotain kirjoitusvirheitä löysin, ovelaa kun et kertonut metsästäjästä juurikaan mitään. Mutta tosi kiva tarina ja ennenkaikkea lennokas!
Re: 40K: Hän
Korjaapa samantien tuokin Koukku...Xavier kirjoitti: ...koukun johon oli kiinnitetty ohut naru ja heitti sen katolle. metallinen kilahdus kertoi että Koukku oli tarttunut kiinni reunaan ja Hän lähti kiipeämään köyttä pitkin ylöspäin. Vilkaistessaan alaspäin Hän...
Joo mutta mun mielestä ihan hyvä stoori
Loistavaa.. Bravo Bravo.. Oli hyvä tarina, muutama kirjoitusvirhe siellä täällä ei haitannut lukemista yhtään. Olisi kiva kuulla lisää Hänestä tulevaisuudessa, oli meinaan hieno hahmo (Melkein hienompi kuin Revolveri 
).
Ps. Kiitos vielä kerran siitä kuvasta.
).Ps. Kiitos vielä kerran siitä kuvasta.
"Stay where you are... You're making me look amazingly brilliant."