Matkaaja, osa 1

[Illidan]

Osa 1


Karmil tunsi viileän ilmavirran pyyhivän kasvojaan miellyttävästi yön pimeydessä. Rosvojoukosta ei ollut kuulunut risaustakaan kahteen tuntiin. Jokainen hetki oli odotusta. Yhtä tuskaa. Aamusta ei näkynyt häivähdystäkään. Hijlaisuus painoi korvia kuin niille olisi painettu viltti. Kamelit liikahtelivat hermostuneina. Sitten viuhahti pari nuolta, jotka osuivat harmittomina puulankkuihin, jotka pitivät telttoja pystyssä. Karavaanarit ampuivat hurjasti siihen suuntaan, mistä nuolet tulivat. Kuului tuskanhuuto, ja tömähdys, kun mies kaatui maahan velttona kuin lippu tuulettomana päivänä. Sitten ei kuulunut hetkeen muuta kuin hiljaista huohotusta, kunnes sekin lakkasi taas yhden miehen siirryttyä pois maallisesta elämästä.
Sitten aamun ensimmäiset auringonsäteet tulivat esiin kuin tervehtiäkseen kuihtunutta maata. Verenpunainen vakavan syvä aurinko nosti hiljalleen päätään katsellen maailmaa heittäen synkkyyden pois edestään. Kuului pelokkaita huutoja, ja hämärässä näki viimeisten ryöväreiden alkaen laukata kameleillaan pakoon heidät paljastavaa valoa. Karmil hymyili hiljaa itsekseen katsellessaan pakenevia roistoja. Sitten hän heitti mustan huppunsa pois ja otti esiin vitivalkoisen turbaanin. Hetken päästä he alkoivat pakata leiriään. Kun se oli tehty, karavaanarit nostivat kuolleet hellästi ja veivät ne pois tieltä. Sitten toverukset lähtivät hiljaa matkaamaan taas eteenpäin. Heidän senhetkisenä suuntanaan oli Tork a Sundin kylä, jossa karavaani myisi suurimman osan tavaroistaan. Suurimman osan päivää he ratsastivat hiljaisuuden vallitessa lukuunottamatta sitä, kun joku aina pysähtyi hetkeksi juomaan hieman vesilelistään tai pyyhkimään hikeä otsaltaan.

Kahden päivän päästä he saapuivat Tork a Sundiin. Se oli mukava pikkukylä, jossa oli paljon markkinatapahtumia ja mellakoita. Siellä oli vain viisi katua, kaksi pohjois-eteläsuunnassa, kolme länsi-itäsuunnassa. Aivan keskellä oli suurehko torialue, jolle Karmil juuri nyt astui ties kuinka monennen kerran. Siellä oli juuri nytkin isot markkinat pystyssä, kojuja ja kuppiloita ja pubeja. Karmil meni ensimmäisenä tuopilliselle yhteen oluttelttaan, hän sai sieltä joka kuukausi yhden ilmaisen oluen. Hän sattui tuntemaan sen omistajan, Jardon-"Yksisilmä"-Karinadin. Kun hän astui esiin teltaan, olisi moni kääntnyt heti pakoon. Ei sen oluessa olllut mitään vikaa, päinvastoin, se oli mahtavaa. Ainoana ongelmana oli Jardonin karmea ulkomuoto. Hänen ruumiinsa oli tanakka ja lyhyehkö, hänen kätensä silti ulottuivat melkein maahan asti. Hänen kämmenensä olivat ryhmyiset ja rupiset niin, että ne näyttivät palaneilta. Mutta kasvot ne miehestä pelottavan tekivät. Niissä oli kammottavia möykkyjä, jotka kohoilivat ja laskivat hänen hengityksensä tahdissa. Hampaat olivat ylisuuret ja kieli oli pitkä ja arpinen. Silmät olivat ainoa asia, joka Jardonin epämuodostuneissa kasvoissa oli luonnollista. Ne olivat syvän ruskeat, voimakkaat ja rauhalliset. Hänestä huhuttiin, että hänessä olisi örkin tai kääpiön verta.

"No heipä hei, emmepä olekaan nähnyt sitten viime mellakoiden jälkeen!" huudahti Jardon Karmilille ja riensi halaamaan tätä. Kun hän nappasi Karmilin murskaavaan otteeseensa, hänestä tuntui, että kylkiluut rusentuisivat. "No mitä kuomaseni, mitä kuomaseni?" kysyi Jardon iloisena päästettyään Karmilin pois.
"Eihän tässä mitään", vastasi toinen. "Sinä näköjään olet sensijaan kasvanut eduksesi." Jardon taputteli pulleaa mahaansa ja nauroi römeästi. Sitten Jardon pyysi Karmilia tulemaan tuopille, ehkä useammallekin kanssaan, ja tämä suostui kernaasti. Kun he olivat istahtaneet mukavasti silkkisille tyynyille ison teltan nurkkaan, madalsi Jardon ääntään.
"Hei, oletko kuullut uutiset?" hän kysyi pienen, lyhyen hiljaisuuden jälkeen häivä synkkyyttä äänessään. Kun toinen pudisti päätään, hän kumartui lähemmäs ja kuiskasi:"On ilmeisesti löydetty aika pirunmoinen kultakaivos kaupungista parikymmentä virstaa etelään. Aika moni tavoittelee sitä, mutta ei liian moni. Mehän voisimme palkata pari karjua mukaan ja lähteä etsimään sitä." Sitten hän madalsi ääntään vielä niin, että Karmilin oli pakko painaa korvansa aivan hänen suunsa eteen. "Sanotaan, että sieltä ollaan löydetty myös pari isoa timanttia."

Se oli Karmilille liikaa. "Timantteja?!" hän huudahti äimistyneenä. "Jumalten nimeen ole kiltti ja ole hiljempaa!" huudahti Jardon hätääntyneenä, kun moni kääntyi katsomaan heihin kiinostuneena. "No, sopiiko?" hän mutisi, kun katseet olivat kääntyneet muualle. Karmil pohti jonkin aikaa. Sen perusteella, mitä Jardon oli sanonut, retken saavutukset oliat mittaamattomat. Mutta siihen sisältyisi myös lukemattomia vaaroja; Jano, roistot, muut kilpailijat, tapetuksi tuleminen, ajohiekka - siis täydellistä elämää. Hän nyökkäsi. Jardon hymyili vinoa, rupista hymyään. Sitten he alkoivat jutella hierman normaalimpaan äänenvoimakkuuteen kuulumisista ja kaupoistaan. Jardon tarjosi Karmilille useammankin oluen, kunnes molemmat olivat ympäripäissään. He solkottivat sitä sun tätä, kunnes Karmilin pää parin tunnin päästä hieman selkeni, jolloin hän päätti palata karavaaninsa luo.

Hän löysi heidät ison myyntikojun luota hieromassa kauppaa partakasvoisen mustan kauppiaan kanssa. Kun kaupat hopeakahvaisesta sapelista oli solmittu, veti Karmil tuttavansa sivumpaan. "Hei pojat, kiinostaisiko tienata hieman ylimääräistä kultaa?" Kun hän näin oli saanut tovereidensa mielenkiinnon, hän selitti sen kaiken, mitä oli kuullut Jardonilta. Kun Karmil oli lopettanut, katselivat toiset häneen mietteliäinä. He mutisivat keskenään, kunnes Karmil sai tarpeekseen ja kysyi: "No tuletteko te mukaan vai ette?!"
Karavaanarit hätkähtivät, mutta alkoivat sitten virnistellä, ja yksi, nimeltään Takar, astui eteen sanoen:
"Katsotaanpa. Mitä luultavimmin kaunismuotoinen ystäväsi huijaa meitä ja pistää vielä huvikseen ajohiekkaan kun ei enää tarvitse meitä. Lisäksi on vaara että eksymme poluttomaan santaan ja kuolemme janoon. Voimme tulla ammutuksi tai kurkkumme voidaan leikata auki. Hiekkamyrsky voi yllättää meidät ja samoin aavikkobarbaarit." Karmilin mieliala oli laskenut näiden sanojen aikana. "Totta helvetissä tulemme!" huudahti Takar ja kaikki purskahtivat kovaääniseen nauruun, jota jatkui viitisen minuuttia. Sitten miehet päättivät odottaa auringonlaskuun, ennen kuin menisivät Jardonin luo, etteivät herättäisi huomiota tai epäilyksiä. Kun aika oli sopiva, kolmikymmenhenkinen seurue astui tämän hiljaiseen ja viileään telttaan. Jardon näytti hämmentyneen moisesta joukosta, mutta kun Karmil oli selittänyt hänelle tilanteen, hänen rujot kasvonsa puhkesivat vääristyneeseen hymyyn.

Seuraavat puoli tuntia kului siihen, kun Jardon teki tuttavuutta Karmilin ystävien kanssa, ja loppuilta tavaroiden ja tarvikkeiden pakkaamiseen. He aikoivat lähteä jo sinä yönä.

Tuuli puhalsi rajusti hiekkaa Tork-a-Sundin portteja ja Karmilin rähjäisiä vaatteita vasten. Hiekka pöllysi ilmaan sakeana pölynä ja laskeutui joukkion ylle. Tuuli ulvoi rajusti korvissa matkan edistyessä hiljaa kamelien päät painuneina. Yön pimeys oli yhä heidän yllään. Kylmyys pisti korvat ja posket punoittamaan rajusti ja kädet tunnottoman tuntuisiksi. Tuulenpuuskat kiusasivat kameleita ja näiden vaitonaisia ratsastajia vähän väliä, kuin se olisi ollut niiden tauoton huvi ja huumori. Matkatoverukset kulkivat hiljaa kaupungin ympäri sen eteläpuolelle ja alkoivat kulkea loputtomia dyynejä eteenpäin hiljaa, kasvot painuneina. Karmililla oli kylmä. Piru vie, olisi sittenkin pitänyt ottaa mukaan paksummat vaatteet.

Mutta sitten aamun ensi kajo osui heihin ja toi uuden toivon toivottomille matkalaisille. Matka oli vasta alussa, mutta sitä suuremmalla syyllä heidän oli edettävä vakaasti. Kukaan ei puhunut, kukaan ei katsellut muuta kuin kamelinsa niskaa ja joskus kirkasta taivasta hörpätessään vesileilistään. Kuumuus tihentyi kuin saunassa, jota lämmitetään hiljalleen. Tuulen katkonaista huutoa lukuunottamatta oli aivan hiljaista.

[Sea~Horde]

Olihan tuo ihan mukavaa luettavaa ,mutta ehkä hieman enemmän syvyyttä juoneen ja hieman harkintaa nimien kanssa (tiedän ,että se on vaikeaa ,mutta Tork-a-Sund kuulostaa pikaruokaravintolalta )

Juoni oli ihan hyvä pohja pitemmälle tarinalle ,mutta loppujenlopuksi kerronta jäi vähän kankeaksi;

Karmililla oli kylmä. Hänen olisi sittenkin pitänyt ottaa mukaan paksummat vaatteet.

Esim. tuo kuulosti melko koomiselta (tarkoituksella?) vaikka kohtaus yritti kuvata(?) loputtoman aavikon raivoa hiekkamyrskyn alkaessa ja matkaajien epätoivoista etenemistä dyynien keskellä. Silti kokonaisuudessaan täysin luettava tarina. 68/100