Ukkojen hienous mun armeijassa on kyseenalainen... esim acherit on vähän stögöjä kun niitä ei sillen katota
ja sit esim dragonprincet on niin siistejä että en omiksi tunnista ja sit vaikka toi loordi, se on 2 kertaa hienompi kuin esim toi mun eka maagi
teho tietty ratkaisee sen että onko matseissa kivaa vai ei, koska yleensä häviäjällä ei ole parempi mieli
kyllä toi hienous pesee totaalisesti ton tehokkuuden..jos ukot ei oo siistei, niin sittenhän ois ihan sama pelata vaikka jollakin pahvin palasilla?!?!?!
Mutta kunte priisti sano niin kyllä tehoakin ois hyvä armeijassa olla
saurus
-Where I lay my terror is home,
see that rock, thats my pillow.
Grond kirjoitti:Fluffilista ja fluffilista. Kummallista. Minun Grey Seer/3 Warlockia/4-5 Ratlingia/pari kourallista Jezzaileja/jne aiheuttaa jotain ihme purnaamista "juustosta", vaikka kyseessä on aivan puhtaasti fluffiin perustuva, Skryre-klaanipohjainen viritelmä (jossa tietysti fluffillisesti mukana 6-7 joukkoa eshinin palkka-avustajia). Ja sitten tullaan itkemään jos joku saamarin sekametelisoppa jossa sekaisin ratsu- ja jalkaväkeä, epämääräisiä sotakoneita/muita häröpalloja (joilla ole edes koskaan ollutkaan mitään fluffillista taustaa/yhteyttä) ottaa kuonoon 20-0.
Eli kummasti se fluffikin on juustoa silloin kun skaveneista aletaan puhua.
Grondilla on pointti. Samaahan itketään HE:n kärrylaumasta. Lähemmäksi kun ei voi Tiranoc teemaa mennäkkään, mutta kun Haatio sillä muutaman turnauksen käy voittamassa, niin on se jo törkeätä powerpelaamista.
Itse en näe mitään ongelmaa tuossa. Jos ei powerpelilistat kelpaa, vaihtakaa kaveripiirin peleihin ja unohtakaa turnaukset. Ellei sitten käytössä ole tuollaista Cosa Nostra (oikeinkirjoitus?)-turnauksen tyyppistä järjestelmää armeijoihin sovellettavissa.
käsikädessähän noiden vaihtoehtojen kanssa kannattaa edetä.
eli mielestäni oman hyllyn kätköistä voi ja pitää löytyä armeija, jolla voi vaihtoehtoisesti pelata "poweria" tai sitten luhvin mukaisesti. mukavaahan pelaamisen pitää olla...
oli sitten kysymys turnauksesta tai kaveriporukassa pelaamisesta.
-Antti-
"there is nothin`as sure
in the world as the
beer of Bugmans family
and the treachery of elves"
Tuo otsikossa esitetty kahtiajako vähän hämää. Tehokkaalla armeijalla on mukava pelata ja voittamisesta saa mielihyvää. Tulkitaan siis se fluffi vs. powerplay ja lopetetaan saivartelu. :)
Hieno armeija on aina bonusta. (Onneksi) se on oleellinen juttu niin fluffiarmeijoille (luonnollisesti) niin kuin powerplay-armeijoillekin, jotka saavat pisteitä hienosta maalausjäljestä.
Fluffipainotteisissa armeijoissa tulee jotenkin väistämättä mieleen, että jos haluaa pelatakin, miksi pitää sitten tehdä idioottimaisuuksia listaan, niin että turpaan tahtoo tulla ja usein? Kuten on jo todettu, fluffi ja vahva lista eivät sulje toisiaan pois, joten siihen varmaankin kannattaisi pyrkiä, jos se suinkin on mahdollista. Saa rakentaa pilvilinnojaan ja voi voittaa muutenkin kuin uskomattomalla tuurilla.
Powerplay on varmasti se surullisempi ääripää. Siinä taas tulee mieleen, että jos voittaa jokaisen pelinsä massacrella, eikö se käy tympimään pidemmän päälle? Tietty jos lähtee turnaukseen voittamaan, totta hitossa kannattaa pelata niin kovalla armeijalla kuin vain on mahdollista (kunhan ei vedä ihan överiksi ja lähde metsästämään sääntöjen porsaanreikiä).
Jos tässä nyt jotain pitäisi vetää yhteen, niin pelatessa tärkeintä olisi, että armeijat olisivat suunnilleen yhtä vahvoja, oli taustalla fluffia tai ei. Paljon massacrea hienompaa on voittaa todella tiukan taistelun jälkeen, kun viimeinen oma taistelija tuhoaa vihollisen viimeisen yksikön tms. Niin ja ne nappulathan on sitä, varten että ne tuovat omistajalleen iloa eikä niinkään surua, eli ihan äärimmäisenä juttuna kukin tavallaan, kunhan vastustajallakin on hauskaa.
Kun tämä nyt jonkinlainen gallup kerran oli, pitää varmaan itsekin vastata. Aloittaessani 10 vuotta sitten en tiennyt fluffeista juuri mitään, enpä tosin osannut minmaxatakaan (ukot oli monta vuotta harmaita, ilman edes GW:n taustaa eikä voittojakaan tainnut tulla. Mitä hittoa siis oikein teinkään? :) Myöhemmin rupesi kiinnostamaan myös omien nappuloiden tarina ja niiden maalaus, eli kultaiselle keskitielle olen päätynyt, ja suosittelen samaa muillekin. -Voimaa ja fluffia sopivassa suhteessa.
MinerMe kirjoitti:käsikädessähän noiden vaihtoehtojen kanssa kannattaa edetä.
eli mielestäni oman hyllyn kätköistä voi ja pitää löytyä armeija, jolla voi vaihtoehtoisesti pelata "poweria" tai sitten luhvin mukaisesti. mukavaahan pelaamisen pitää olla...
oli sitten kysymys turnauksesta tai kaveriporukassa pelaamisesta.
Jos se pelaaminen menee turnauksissa tai kaveripeleissä, että aletaan viskomaan noppia sinne sun tänne ja kiroilemaan kun on häviöllä niin sitten kannattaa alkaa miettimään harrastuksen vaihtoa, sillä tämänhän on tarkoitus olla hauskaa ja mukavaa ajanvietettä, ainakin minulle ja sitten ihan aiheeseen. Mielestäni teho ja tyylikkyys eivät sulje pois toisiaan, esim. sakven, vaikka en itse pelaakkaan sakveneilla. Sakveneista on mielestäni vaikea tehdä tyylitöntä armeijaa ja tehokkaan siitä saa helposti, eli vastaukseni on että voi olla tehokas ja samalla tyylikäs armeija, esim. Tissimadon demoniarmeija.
Kyllä mun armeijoissa ykkössijalla on fluffi, ja fluffikkaasti häviäminen voi olla aivan h******n hauskaa! Yleensä parhaat naurut saatu kavereiden kanssa peleissä joidenkin aivan uskomattomien mokien yms. ansiosta kuten silloin, kun kaverin doomwheel koitti pistää kääpiöt muusiksi ja jäi n. tuuman päähän tuhoontuomitun kääpiöblokin eteen. Seuraavalla vuorolla seurasi kääpiöcharge ja pyörä olikin melko pian jo mössönä... Ja onhan näitä muitakin: Siskoa vastaan pelatessa helffit vs. kääpiöt tapellussa ekalla vuorolla swordmastereista hävisi n. puolet flamecannonin liekkeihin ja koko armeija juoksi karkuun. Otettiin sitten koko peli uusiksi, oli sen verran nolo loppu...
kyllä minulla ainakin yleensä hienous on tärkein asia armeijassa. En ikinä alkaisi keräämään esim. normaali skaveneillä koska en tykkää slaveistä/clan rateista. Tähän mennessä olen pelannut fb Nurglella, daemonhunttereilla, fb slaaneshilla ja fb dark elffeillä. Kaikkien armeijoiden aloitukseen oli vain 1 syy: tosi hienot figut. Sitten myöhemmin olen vasta alkanut hiomaan listojani että niillä pärjää
[11:24] <Dalamar> äiti ilmeisesti pitää minua seksiorjana
Omaa fluffia en paljoa jaksa väsäillä, ja tappioita listalle kasautuu niin kiitettävää tahtia, (tosin nykyisin ne hiukan vähenevät, vähitellen) ettei tehokkuuskaan paljon määrää. Yksinkertaisesti saan mielihyvää siitä, että joukkovaihtoehdot ovat monipuoliset, ja saatan niksit opittuani pärjätäkin. Siksi pelaankin Empirellä, aina löytyy vaihtoehtoa. Heittääkö kentälle all cavalry, massainfantry, tykkijuna, all shooty, megacheddar-emmentaali vai altavastaava hupilössi, kaikki mahdollista!
"with me problem is not the power of army, it's not the ability to create fluff for this particular army. Problem isn't how cheesy army is, or how handicapped is trying to get victory with them. The problem is choice. And especially variability of choice available!"
Silti en tykkää massa-armeijoista, tykkään tuskailla päätösten kannssa. "Ah otanko tän vai ton toisen!?!" Ja ei ihan heti kyllästy, kun mahdollisia armeijakokoonpanoja on on suunnilleen 16 kymmenenteen potenssiin
Väitä vastaan, olen mestari.
"Routiolainen Kirjailijanalku joka pitää Pahis-sitruunoista."
I'm just a soul whos intentions are good, oh Lord, don't let me be misunderstood.
Armejan hienous on tärkeinä ehdottomasti, ja se että sillä tykkää pelata. Vaikka voittaisi kokoajan mutta pelaisi armejalla joka ei kiinnosta, niin kyllä sais hammerista nopeesti tarpeeks. Sen takia pelaankin Vamppyyriloordeja, hienoja ja hyviä
