Haluaisin tästä tarinan alusta rakentavaa kritiikkiä, joten saisinko sitä?
Tämä on myös kolmas tarinani, minkä tänne laitan, joten ottakaa se kritiikissä huomioon. Teksti nimittäin saattaa olla jonkun mielestä kökköä, mutta sille en mitään voi, jos itse siitä pidän
Tämä tarina ei ole vielä valmis, joten päivittelen tätä sitten, kun jaksan taas kirjoittaa (pidän nyt taukoa, ettei kiinnostus lopahda).
Hyvät naiset ja herrat, tässä hiukan esimakua. Otetaan ensiksi vähän henkilöiden ja paikkojen selityksiä:
Narvinyen ja Narien tarina
Päähenkilöt:
Narvinye, lahjakas nuori velho, joka haluaa seurata isänsä jalanjälkiä pääsemällä korkeimpaan taikakouluun, mikä sijaitsee kaukana Tel’ Anorissa. Narvinyen nimi tulee siitä, että hän on syntynyt tammikuussa (Narvinye = tammikuu).
Narie, Narvinyenin pikkuveli, joka haluaa päästä taistelukouluun, joka sijaitsee myös Tel’ Anorissa. Hän haluaa olla ensimmäinen suvussaan, kenestä tulee suuri Miekkamestari koko suvun historiassa. Narien nimi tulee siitä, että hän on syntynyt kesäkuussa (Narie = kesäkuu).
Nenime, tyttö, joka on tulossa kanssa Tel’ Anoriin opiskelemaan taikuutta. Nenimellä havaittiin jo taikuuden lahjat, kun hän oli 5-vuotias. Hänen vanhempansa ovat kuolleet, eikä hänellä ole muitakaan sukulaisia enää jäljellä, joten hänen sukunsa on vaarassa kuolla lopullisesti.
Sivuhenkilöt:
Elenya, Narvinyen ja Narien äiti. Hän rakastaa poikiaan yli kaiken. Hän kuolisi jos saisi tietää, että hänen poikansa on kuollut. Siitä syystä pojissa piilee suuri voima, mikä johdattaa heitä elämässään. Tämä suuri voima on siis rakkaus (Mela = rakkaus).
Tarion, Narvinyen ja Narien isä. Hän on ylpeä pojistaan, koska heillä on edellytyksiä päästä Tel’ Anoriin oppimaan taikuuden ja soturin tiet. Hän ei koskaan tule unohtamaan poikiaan, ei koskaan.
Paikkoja:
N’hrive, Hopea Haltioiden asuttama suuri kaupunki, joka sijaitsee Kadonneiden Vuorten kupeessa (Kadonneet Vuoret = Tel’ Ranaemyn, voidaan kääntää myös Vaeltajien Vuoret). Täällä tapahtuu suurimmat kevät festivaalit (Sheelala) joka kevät. Siitä syystä N’hrive on hyvin suosittu myös muiden haltioiden keskuudessa.
Tel’ Anor, suuri koulutuskeskus, jossa opetetaan taikuutta ja erilaisia aselajeja. Täältä valmistuu mahtavimmat velhot ja soturit, joita myös pahuuden voimat pelkäävät. Vain harvat pääsevät näin pitkälle.
Tel’ Ranaemyn, Kadonneet Vuoret ihmiskielellä. Nämä vuoret erottavat hopea haltiat ja ihmiset toisistaan. Nämä vuoret eivät ole kenenkään aluetta, mutta siellä asuu mitä eriskummallisimpia hirviöitä ja olentoja. Ne eivät voi hyökätä N’hriveen, sillä N’hriveä suojaa mahtava taika, joka ei päästä lävitseen tunkeilijoita. Ainoastaan mahtava pahuus voi läpäistä taijan.
”Narie, tule jo! Me myöhästymme muuten” huusi Narvinye. ”Tullaan, tullaan!” Narie huusi närkästyneenä. ”En löydä huotraani” Narie sanoi Narvinyelle, kun tämä oli tullut Narien huoneeseen. ”Miksi sinun huoneesi on aina näin sekaisin?” kysyi Narvinye. ”En minä tiedä.” sanoi Narie. ”Se vain sattuu olemaan tässä kunnossa.” Narvinye huokaisi syvään ja lähti pois Narien sotkuisesta huoneesta.
Kymmenen minuutin kuluttua Narie vihdoin saapui etupihalle. ”Yallume!” (vihdoin) sanoi Narvinye, kun näki Narien. ”Oletko sinä nyt valmis?” kysyi Narvinye ”Olenhan minä, rakas veliseni.” Narie virnisti. Poikien äiti Elenye ja isä Tarion tulivat ulos hyvästelemään pojat. ”Namaarie lirimaerea” (näkemiin rakkaimpani) sanoi Elenye pojilleen ja antoi heille molemmille ison suukon poskelle. ”Toivottavasti näemme pian, en halua menettää teitä.” sanoi Elenye itkuisella äänellä ”Et sinä meitä mihinkään menetä, äiti rakas” sanoi Narie ja halasi äitiään uudelleen. ”Olet meille hyvin rakas.” sanoi Narvinye, joka vuorostaan halasi äitiään. ”Pojat.” sanoi Tarion ”Onnea matkaan poikani, kirjoitelkaahan meille.” ”totta kai” vastasivat pojat yhteen ääneen. Pojat kättelivät Isäänsä ja halasivat äitiään vielä kerran, kunnes he nousivat hevostensa selkään ja lähtivät kohti Tel’ Anoria. ”Tenna’ ento lye omenta” (kunnes tapaamme uudelleen) sanoi Elenye hiljaa, kun pojat olivat kadonneet näkyvistä.
Pojat olivat juuri päässeet N’hriven porteista ulos kun joku huusi heidän takaa: ”Narie, Narvinye, odottakaa minua!” ääni oli naispuolisen haltian ääni. Tämä haltia oli erittäin kaunis, hopeanhohtoiset hiukset hulmusivat lempeässä kesätuulessa ja hänen kauniit vaaleansiniset silmät olivat nauliintuneet nyt poikiin. ”Mistä tiedät meidän nimemme?” kysyi Narie ihmeissään. ”Näin, kuinka te hyvästelitte perheenne, en voinut olla kuulematta.” tyttö hymyili kauniisti pojille. ”Mikä on nimesi ja mihin olet matkalla?” kysyi Narvinye. ”Nimeni on Nenime ja olen matkalla Tel’ Anoriin opiskelemaan taikuutta.” ”Sepäs sattui!” sanoi Narie. ”Narvinye veliseni on myös menossa opiskelemaan taikuutta sinne ja minä olen menossa opiskelemaan miekkamestariksi.” Narie sanoi. ”Hienoa!” huudahti Nenime iloisesti. ”Voisinko kulkea teidän mukana sinne? Tahtoisin niin kovasti matkaseuraa.” Nenime hymyili vienosti pojille. ”Tule vain.” vastasivat pojat yhteen ääneen. ”Ei noin kauniin tytön seura pahaakaan tee.” Narvinye iski silmää, jonka seurauksena Nenime punastui hieman. Lopulta he jatkoivat matkaa kohti Tel’ Anoria ihanassa kesä säässä kevein mielin.
Kun ilta alkoi hämärtyä, seurue päätti leiriytyä suuren tammen alle, johon mukavasti ilta-aurinko lämmitti. Narvinye lähti etsimään polttopuita ja Narie laittoi valmiiksi tulisijan. Nenime taasen asetteli ruoantekovälineet valmiiksi viltin päälle. Ilta oli ihanin, mitä vähään aikaan oli koettu ja siitäkös seurue piti. Nenime huokaisi syvään ja sanoi: ”Ah, onpas ihana ilta.” ”niin on” vastasi Narie. Narvinye tuli polttopuiden kanssa Nenimen ja Narien seuraan. ”Noniin” sanoi Narvinye. ”Tässä vähän polttopuita.” hän lisäsi. Narie laittoi hiukan puita tulisijaan ja sytytti sen. Nenime rupesi saman tien laittamaan ruokaa. ”En ole koskaan ennen käynyt täällä” sanoi Narie. ”Täällä on hyvin kaunista ja varsinkin kun aurinko on laskemassa.” hän lisäsi. ”Totta puhut veliseni.” Narvinye sanoi. ”Täällä tosiaan on hyvin kaunista.” hän lisäsi. ”Te taidatte olla hyvin läheisiä toisillenne.” Nenime sanoi ja hymyili heille. ”Juu.” sanoi Narie. ”Äiti ei kestäisi, jos emme olisi.” Narvinye lisäsi heti perään. ”Minkälainen sinun perheesi on?” Narie kysyi Nenimeltä. ”No tuota…” Nenime sanoi hiukan alakuloisena. ”Katsokaas kun… minulla ei ole perhettä.” hän sanoi. ”Aiya!” (ai) sanoi Narie hiukan nolona. ”Amin hiraetha” (olen pahoillani) Narie lisäsi. Siinä samassa, Narie ja Narvinye huomasi, että Nenime itki. ”Ei se mitään.” hän sanoi itkuisella äänellä. ”Minä vaan en haluaisi puhua siitä.” hän lisäsi. ”Ei sinun tarvitsekkaan” Narvinye lohdutti. ”Emme me pakota sinua.” Narie sanoi. Nenime halasi molempia ja jatkoi ruoan laittoa.
Kun he olivat saaneet viimeisetkin ruoantähteet syötyä, he alkoivat valmistautua menenmään nukkumaan. Aurinko oli jo hyvin alhaalla, eikä se enää paljon valaissutkaan. Tähdet tuikkivat taivaalla jo hyvin selvästi ja hopeinen täysikuu alkoi nousta. Yö oli hyvin kaunis, josta Nenime, Narie ja Narvinye nauttivat. Lopulta kaikki kolme nukahtivat sikeään uneen.