-Katsokaa taaksenne!!
Mondi kääntyi ympäri, ja näki solasta tulevan pieniä parveilevia rottia, jotka ryntäsivät niin suurella voimalla, että kuninkaan hevonen kaatui. Hevonen hirnui, ja sen kasvot näyttivät kauhun kankeilta ja turmelevilta. Hevonen lähti juoksemaan rinnettä alas, ja tippui rotkoon mikä sen vierellä oli. Kuului kumpea ja kaukainen komahdus, sen kammottavan piipityksen takaa. Mondi ja kumppanit juoksivat metsään, kuningas tuli perässä. Sharon siveli tikaria ja sen karheaa ruostetta, ja toisaalta se mitä siinä pinnassa oli, tuntui myös kovin sileältä. Mondi katsoi solaan, josta pienet rotat olivat tulleet, se oli tyhjä. Pienet rotat olivat kiivenneet solan päällistymälle. Mondi kurkotti katseensa päällyställe. Siellä oli tuhansia parveilevia rottia, muttei sotivia rottia. Koko joukko kuunteli solan ääniä. Raskaita askeleita kuului solasta. He katsoivat solaan, ja näkivät jättimäisen hahmon. Se ei erottunut, mutta tumma ja isohko se oli. Alkoi haista jo pahalle. Lietettä vaelsi solasta. Sumu hiipi laaksoon.
Kuningas otti nuolensa hänen laukusta. Kuningas laittoi ylimääräiset nuolet laukkuun, ja piti yhtä käsissään. Hän puristi sitä kaksin käsin. Kuningas pisti silmänsä kiinni, Kiristi hampaat, ja vislasi elämälle. Hahmon ääriviivat ja värit alkoivat näkyä. Mondi ja muut lähtivät oliota päin miekat sojossa, mutta kuningas jäi metsään odottamaan, silmät kiinni.
Mondi ja kumppanit erottivat hahmon ja karjuivat tälle.
Kuningas aukaisi silmänsä ja tepasteli ulos metsästä.
Mondi tappoi olion nopeasti. Hänen kohmeinen puukkonsa oli lävistänyt olion kallon, joka vuoti vuolaasti verta.
-Kuollut, Mondi totesi.
-Se on rottajätti, Joukon Ahdek lisäsi.
Ahdekilla oli kypärä, ja salaperäiset kädet. Toinen käsi oli maalattu siniseksi. Toinen käsi oli paidan alla. Jaloissa ei ollut mitään erikoista, mutta sininen käsi hehkui täysikuun valossa.
Kuningas lähti takaisin metsään, ja muut seurasivat häntä. Kuningas laittoi repaleisen viittansa taas päälle. Kaikki kumartuivat ja hiipivät syvemmälle metsään..
Metsässä oli melkein niin pimeää, ettei nähnyt, mutta valoa riitti näkemiseen. Metsässä haisi syljen ja veren haju, ja puhtaan heinän tuoksu. Yht'äkkiä kolahti. Kirves oli tehnyt työnsä, ja leikannut yhdeltä ryhmän jäseneltä pään. Pää oli maassa ja vartalo oli ilmassa, jonkin kourassa..
Koura liikkui taaksepäin, ja sitten heilahti. Kourasta lensi bretonnialaisen soturin vartalo ilman päätä. Vartalo kumahti puuhun, ja kirves heilahti. Tällä kertaa ohi, sillä kaikki juoksivat syvemmälle metsään. Kuningas oli viimeisenä, sillä hän ei ole tottunut liikkumaan expertti sotureiden vauhtia. Toiset hidastivat, kunnes he huomasivat takana lauman sotarottia, ja edessä synkkää metsää, kuningas huusi:
-Juoskaa suoraan! Tulen perässä.
Kuningas harppoi sivulle metsään, ja jäi reppunsa kanssa ison puun juuren ja maatason alapuolelle. Hän aukaisi repun hiljaa, ja jäi mutustelemaan.
Toiset juoksivat metsän halki täyttä vauhtia. Mitä heille käy..?
Pitää tunnustaa, eipä ole minun heiniäni enää kirjoittaa mitään pitkiä tarinoita. Muistakaa sitten lukea toiset kirjoitukseni, jotta pohjatietoa löytyy, ellette ole niitä lukenut.
Kokoan sitten jossain vaiheessa koko Kaukaiset vaeltajat tarinan yhdeksi novellinpätkäksi, mahdollisimman hyvin korjattuna.
Kommentit!
