Pieni inspiraatio taas iski, ja tässä tulos. Kommentteja, kiitos!
Aiemmat osat:
Prologi
Osa 1
Osa 2
Osa 3
----------------------------------
Hissin ovet liukuivat auki, paljastaen inkvisiittori Ashendarin masentuneen olemuksen. Hänen otsansa oli ajatustyöstä kertovassa rypyssä ja suu päättäväisessä mutrussa. Inkvisiittori asteli ulos hissistä ja saapui korkeaan, ruosteiseen ja rasvaiseen metalliseinäiseen käytävään.
Ashendar oli turhautunut. Hän oli uskonut Saytonissa olevan ainesta kunnolliseksi ja tehokkaaksi inkvisiittoriksi, mutta nyt hän ei ollut edes varma jatkaisiko oppipoikansa kouluttamista. Ashendar oli kuullut inkvisiittoreiden teloittaneen oppilaitaan paljon vähemmästäkin.
Ongelmat tuntuivat kasaantuvan tällä viheliäisellä planeetalla kuin lika. Laittomasta psyykkeristä ei ollut löytynyt minkäänlaisia johtolankoja, hänen peräänsä oli palkattu salamurhaaja ja kuvernööri Riechsaella oli selvästi jotakin häntä vastaan. Ashendar päätti aloittaa ongelmien ratkaisemisen vaarallisimmasta, eli murhaajasta. Saytonin tekemän virheen vuoksi hänellä ei ollut täyttä varmuutta palkkaajasta, mutta Keisarin Pyhään Inkvisition jäsenenä olemisen eräänä etuna oli se, ettei täyttä varmuutta tarvinnut tuomion langettamiseen. Täysivaltaiset inkvisiittorit olivat vastuussa teoistaan ainoastaan Keisarille.
Kuvernöörin palatsi oli täynnä hyvin aseistettuja vartijoita, mutta suojalaitteita ei juuri ollut. Orbitruksen teknologia oli niin alhaista että edes planeetan ylipäälliköltä ei voinut odottaa löytävänsä muutamaa turvakameraa kehittyneempiä suojausvälineitä. Yksin Ashendar ei voisi hyökätä palatsiin, mutta hänellä oli sentään mukanaan sopivasti tulivoimaa.
Käytävä päättyi valtavaan katottomaan halliin, johon oli telakoitu kymmeniä erilaisia aluksia. Solakat risteilijät ja kömpelöt, ruosteiset rahtialukset muodostivat pitkiä rivejä hallin lattialle. Ashendar suuntasi kohti omaa alustaan, keisarillisin symbolein koristeltua, kolhiutunutta ja poikkeuksellisen raskaasti aseistettua kuljetusalusta.
Neljä hiljaista hahmoa eteni nopeasti hölkäten hämärtyneessä, kuolleessa metsässä. Kolme niistä oli leveäharteisia ja reilusti yli kaksimetrisiä, mutta neljäs oli tuskin metrin mittainen, pieni, hauras olento. Hahmojen etenemisestä kertoi ainoastaan vaimea rahina, joka syntyi kuivien lehtien ja risujen musertuessa niiden saappaiden alle. Pian edestäpäin alkoi kajastaa valoa ja kuulua ääniä; puhetta ja silloin tällöin hermostunut naurunremahdus. Hahmot pysähtyivät hetkeksi, kun pienin niistä jakoi muille ohjeita. Lyhyen neuvottelun jälkeen hahmot jakaantuivat kahteen ryhmään ja lähtivät hiipimään kohti ääniä.
Harrison katseli syrjäsilmällä leirin keskelle kokoontunutta peliporukkaa. Perezillä, tuolla liukkaalla pikkumiehellä, oli aina mukanaan pelikortteja ja kosolti uhkapelihenkeä. Lähes koko ryhmä oli kokoontunut Perezin ympärille lätkimään innokkaasti korttia; vain aseensa puhdistamiseen syventynyt Stackhouse ja hiljainen Rowles istuivat erillään muista.
– Korottakaa nyt, korottakaa nyt, peliä miehet, kannusti Wall hiljaa ja laittoi vielä yhden nuhruisen setelin pelipöydän virkaa toimittavan ammuslaatikon kannelle. Deen katsahti häneen epävarmasti.
– Äh, et varmaan tyhmempi vois olla kuin noin sanoit, nyt en ainakaan jatka, hän sanoi ja pudotti korttinsa. Mauriello sen sijaan asetti muutaman kolikon pöydälle ja virnisti tyytyväisesti.
– Sen kuin jatkatte. Mä ainakin jo tiedän kuka tän kierroksen vei. Pudotit Wall rahasi aika hukkareikään, vaikka toisaalta hukkareikähän omakin taskusi on, pilkkasi Mauriello ja rämähti kimeään hekotukseen.
– Puhu vain paskaa, Mauriello, mutisi Wall ja asetti vielä yhden kolikon pöydälle. Mauriello vastasi asettamalla pöydälle oman kolikkonsa.
– En korota, hän suhautti suupielestään Perezille katse lukittuneena Wallin ruskeisiin silmiin.
– Ja kortit pöydälle, kajautti Perez. Wall paiskasi oman kätensä näkyville hihkaisten innokkaasti. Mauriello kumartui tarkastelemaan hänen korttejaan, ja hänen suunsa kääntyi pilkalliseen virnistykseen.
– Ton herttaässän kyllä vetäsit jätkä hihasta, se oikea läpyskä on mulla täällä, Mauriello kiljui puoliksi vihaisena ja puoliksi innoissaan, ja kohotti vasemmassa kädessään olevan kortin. Wall vilkaisi Mauriellon kädessä olevaa herttaässää ja nousi tuohtuneena ylös. Hän oli selvästi Maurielloa pidempi, ja painoi varmasti neljäkymmentä kiloa enemmän.
– Kuulkaas nyt miehet, aloitti Perez.
– Väitätkö mua huijariksi, saamarin pätkä, karjui Wall ja asetti kätensä vyöllään olevan veitsen kahvalle.
– Onko korvissasi vaikkua vai mitä, Mauriello huusi takaisin riidanhaluisena.
Harrison nousi nopeasti ylös ja ehti aloittaa juoksun kohti pelipaikkaa miettien ja harkiten miten rauhoittaisi tilanteen, kun äkkiä läheisestä pusikosta käveli nuotion luomaan valoon valtavankokoinen olento. Harrison katseli yllättyneenä ja kauhuissaan, kun tunkeilija kohotti kädessään olevan ruosteisen, erilaisin riimuin koristellun aseensa, ja alkoi tulittaa kohti ammuslaatikon äärellä istuvia pelaajia.
Ase sylki paksuja ammuksia natisten kuivasti, panokset ampaisivat viheltäen kohti suojattomia sotilaita aiheuttaen kammottavia vaurioita. Deenin oikeaan kylkeen tunkeutunut luoti räjähti kuvottavan ontosti paukahtaen ja repi uhrinsa vasemman käden irti. Suurin osa luodeista osui Wallin selkään ja päähän, koska hän oli seisomaan noustuaan asettunut suoraan tulilinjalle.
Harrison oli täysin lamaantunut järkytyksestä ja yllätyksestä. Äskeiset tapahtumat vilisivät hänen silmissään; tulen loimussa seisova valtava hahmo, Mauriellon hämmentyneet kasvot joihin oli roiskahtanut verta ja Wallin aivoja, aselaatikko jonka päällä lojui kortteja ja kolikoita, ja jonka kyljessä luki isolla, punaisella tekstillä varoitus: ”herkästi räjähtävää”.
– Pois! Tulkaa pois sen laatikon läheltä! Varokaa!
Harrison huitoi vasemmalla kädellään, samalla kun kohotti oikean ja ampui nopeasti kohti vihollistaan. Samassa hän huomasi kaksi muuta pusikossa piileskelevää hahmoa, ja puraisi kieleensä jottei huutaisi. Hänen suuhunsa leviävä kuparinen veren maku oli viimeinen pisara hänen pingottuneille hermoilleen. Kersantin kurkusta purkautui kimeä vinkaisu, ja hän kääntyi paniikissa juoksemaan kohti takanaan olevaa, suojaista puhdistuslaitosta. Harrisonin pelkurimainen pako loppui tarkasti tähdättyyn ammukseen, joka murskasi hänen selkärankansa ja sisäelimensä.
Stewart, joka oli istunut muiden kanssa pelaamassa, oli reagoinut vihollisiin nopeimmin. Hän oli aavistanut hyökkäyksen ja sen tuloksenkin etukäteen, joten vihollisten ilmestyessä esiin hän loikkasi välittömästi lähellä olevan teltan taakse, työnsi kätensä oviliepeen alitse ja kiskaisi säälittävän heikolta vaikuttavan laserkiväärinsä käsiinsä.
Ammuslaatikko räjähti valtavalla voimalla. Paineaalto nosti teltan liepeet hetkeksi ilmaan, se hiveli Stewartin hiuksia ja kasvoja. Maahan hänen eteensä putosi käsi, jonka hän tunnisti etusormessa olevasta paksusta hopeasormuksesta kuuluneen Mauriellolle. Stewart irvisti kädelle ja työnsi sen liepeen alle piiloon. Hän kaivoi paitansa alta likaisen ja hapettuneen näköisen amuletin, joka esitti keisarillista kotkasymbolia. Stewart suuteli riipusta pikaisesti.
– Keisari suojatkoon mun selustaani, hän sihahti, pudotti amuletin takaisin paitansa sisään ja syöksyi kohti täysin ylivoimaisia vihollisiaan.
Inkvisiittori Ashendar työnsi palatsin pääoven auki saappaansa kärjellä ja asteli sisään. Hän katseli jälleen eteishallia, mutta tällä kertaa eri silmin; taistelijan silmin. Hän tutkaili huoneen seinillä olevia lukuisia ovia ja luukkuja, koristeellisia marmoripylväitä, raskaita kattokruunuja ja valtaistuinkoroketta.
Rautavahvisteiset saappaat aiheuttivat kaikuvan, metallisen kolinan palatsin lattialla. Kävellessään inkvisiittori tarttui olkapäänsä yli tuetusta hihnasta roikkuvan yhdistelmäaseensa kahvaan, ja kohotti raskaan aseen ampumavalmiuteen. Loisteliaan hallin seinustalla oleva luukku aukesi kolahtaen, ja sieltä työntyi ulos paksu kiväärinpiippu. Ashendar tähtäsi hätiköimättä kohti luukkua, ja vetäisi liipaisimesta. Aseen alemmasta piipusta syöksähti savuvanan ja vaimean tussahduksen saattelemana pieni, mutta tuhovoimainen kranaatti, joka lensi suoraan sisään avatusta luukusta.
Edelleen rauhallisesti liikkuen inkvisiittori suojautui kultaisin kirjaimin koristellun marmoripylvään taakse. Jostain, mitä ilmeisimmin äskettäin avatun luukun takaa, kuului muutama hätääntynyt huudahdus ja sitten koko rakennusta tärisyttävä pamaus. Yksi hallin sivuovista aukesi ja Ashendar kuuli usean jalkaparin aiheuttaman kopinan metallilattialla. Askelet pysähtyivät suunnilleen hallin keskiosille. Inkvisiittori vetäisi hiljaa aseensa kyljestä olevasta lipasta, nappasi ulos työntyvän kranaatin hylsyn ja työnsi uuden tilalle.
– Miksi helvetissä me ollaan täällä? Mikä on hätänä?
– Ääh… en tiedä. Keeton taas varmaan pelleilee, se vetäisi hälytysvivusta vain ärsyttääkseen.
– Eihän, katsokaa vartiokoppiin! Sieltä tulee savua! Kyllä täällä jotain on tapahtunut.
Ashendar odotti hetken kunnes vaikutti siltä että kaikki vartijoista katsoivat toiseen suuntaan, ja astui esille pylvään takaa.
Heitä oli viisi. Jokaisella oli musta, enemmän tai vähemmän kulunut flak- puku, ja kahdella oli vaaleanvihreät kypärät. Yksi miehistä vaikutti olevan muita ylempiarvoisempi; hänellä oli sininen lakki ja ohut sapeli vyöllään. Kaikki olivat kääntyneet kohti avonaista luukkua, josta leijaili hiljalleen harmaata savua.
Inkvisiittori kohotti aseensa, ja vetäisi aseen kahvan vieressä olevasta isosta vivusta. Toimenpide aiheutti kuuluvan naksahduksen, ja kaikki viisi käännähtivät Ashendaria kohti. Kolme miehistä, johtaja ja kypärättömät, olivat aseistautuneet pistoolein. Kypäräpäisillä oli kevyet rynnäkkökiväärit.
Ashendar ampui kolme lyhyttä, tarkkaa sarjaa kohti vihollisiaan. Paksut luodit iskeytyivät suoraan vartijoiden kevyistä suojapuvuista läpi tappaen kaikki viisi melkein välittömästi. Inkvisiittori vaihtoi kiirehtimättä lipasta, ja napautti samalla päähänsä kiinnitettyä mikrofonia.
– Tallent, hälytys on tehty. Kaikki huomio on kiinnittynyt tänne. Voitte aloittaa, Ashendar lausui mikrofoniin. Hän käveli veristen ja ruhjoutuneiden ruumiiden yli yhdelle sivuovista, kohotti jälleen aseensa ja potkaisi oven auki.
----------------------------------
Punainen Varjo: Osa 4
Tunnelma oli kohdallaan, mutta jotenkin se ei "imaissut", tai sitten en ole sopivalla tuulella... (voi hyvin pitää paikkansa) Sanoisin, että "Adjektiiveja, Adjektiiveja! Komissaario Palmu!"
Inkvisiittorin hyökkäyksessä oli tyyliä, mutta sitä olisi saanut raskaasti kuvailla enemmän... Örrimörreissä oli jännää se, että ei kerrottu mitä ne oli, mutta korttipeli oli sen verran kuiva etten jaksanut kiinnostua kummastakaan.
Jos jokaisessa tarinassa olisi ns."Punainen lanka", voisi kiinnostua paljon paremmin. Got point?
Inkvisiittorin hyökkäyksessä oli tyyliä, mutta sitä olisi saanut raskaasti kuvailla enemmän... Örrimörreissä oli jännää se, että ei kerrottu mitä ne oli, mutta korttipeli oli sen verran kuiva etten jaksanut kiinnostua kummastakaan.
Jos jokaisessa tarinassa olisi ns."Punainen lanka", voisi kiinnostua paljon paremmin. Got point?
I'm back.
Siis tämähän on jatkotarina, ja jos kolmososan on lukenut niin pitäisi olla aika selvää mitä ne örrimörrit olivat (tai sitten olen tehnyt pahan virheen tarinasarjassani). Korttipelit taas ovat sellainen klishee, ettei niistä saa eno Elmerikään kiinnostavaa aikaiseksi. Tämä oli kuitenkin minun yritelmäni.ornatkur kirjoitti:Örrimörreissä oli jännää se, että ei kerrottu mitä ne oli, mutta korttipeli oli sen verran kuiva etten jaksanut kiinnostua kummastakaan.
Huomaankin häpeäkseni että tämän tarinan lanka on hieman hukassa, mutta syytän siitä pitkää kirjoittamistaukoa.ornatkur kirjoitti:Jos jokaisessa tarinassa olisi ns."Punainen lanka", voisi kiinnostua paljon paremmin. Got point?
Jatkotarinoillani on aina se heikkous, että ne eivät mitenkään toimi itsenäisinä, ja edellisten osien pitäisi olla kirkkaina lukijan mielessä, muuten ei oikein toimi.