Synttärieni (26.10.) kunniaksi saatte vähän lisää luettavaa minultakin, taas vaihteeksi. Tämä taitaa olla 32. Sotu-tarinani.
”Majesteetti” perustuu samannimiseen tarinaan, joka on ihkaensimmäinen kirjoittamani WHFB-tarinani. Olen kirjoittanut sen ymmärtämättömänä pojankloppina kolmisen vuotta sitten, ja se on niin surkea, etten kehdannut lähettää sitä tänne sellaisenaan. Niinpä kirjoitin sen kokonaan uusiksi. Eipä se kyllä vieläkään erityisen ihmeellinen ole.
Omistin tarinan eräälle henkilölle, joka tuskin tahtoo nimeään julkisuuteen, mutta joka toimii Sotussa nickillä Nagash. Kun hän oli lukenut tarinan, hän käytti kauan delffiarmeijansa yhtenä charruna Sogranaa, ja hakkasi minut kymmenissä peleissä (tosin lähinnä erään väärinymmärretyn loitsun takia).
MAJESTEETTI
Sograna oli hyvin kaunis musta haltia. Hän oli vielä nuori kaukaisen Keisarikunnan ihmistenkin mittapuulla, mutta hänen uhkeat muotonsa olivat jo kehittyneet noitahaltialle sopiviin kaariin. Tämä seikka oli kenties osaltaan vaikuttanut siihen, että hän kävi Riitin läpi vuosia aiemmin kuin useimmat muut. Hän oli hyvin tottelevainen, mutta myös sisukas – siis kaikkea sitä, mitä kuningas Malekith piti arvossa.
Sogranan tukka oli musta ja lainehtiva, se laskeutui hänen olkapäilleen ja rinnoilleen. Hänen silmänsä olivat kirkkaanvihreät, ne säihkyivät kuin smaragdit ja pistivät kuin myrkky. Ne olivat silmät, jotka saivat miehen valahtamaan veteläksi yhdestä katseesta. Sogranan huulet olivat ruusunpunaiset, täyteläiset nuput, ja hänen kasvojensa piirteet hauraat mutta terävät. Hän oli laskeutunut yhden polven varaan kylmälle, mustalle kivilattialle ja painanut lumoavan katseensa lattiaan. Hän oli riisuutunut täysin alastomaksi, kokonaan suojattomaksi, kuten Riittiin kuului. Hänen täytyi osoittaa luottamuksensa ylemmilleen, jotka häntä tarkkailivat valtaistuimiltaan. Suurnoitien katse oli tunteeton ja tarkkaileva. He inhottivat Sogranaa, ja koko Riitti tuntui hänestä typeryydeltä. Näitä ajatuksia ei kuitenkaan kannattanut tuoda julki.
Sali levittäytyi kauas joka puolelle, ja Sograna oli täsmälleen sen keskipisteessä, ison obsidiaanikoristerenkaan keskellä. Salissa ei ollut läsnä muita kuin noitahaltioita, ja heidän kaikkien katseet porautuivat Sogranaan kuin yrittäen lukea hänen sisimmät ajatuksensa.
Nuori musta haltia oli aina toivonut, että hänet korotettaisiin noitahaltiaksi ja että hän saisi surmata taistelukentällä vihollisiaan, jalohaltioita. Hän kuitenkin vihasi muodollisuuksia, kuten Korottamisen Riittiä. Hän oli suostunut suorittamaan sen vain, koska se oli ainoa keino päästä noitahaltiaksi. Hän tunsi Suurnoitien katseet vartalollaan ja joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa, jottei olisi marssinut ulos salista.
”Sisar Sograna”, lausui eräs Suurnoidista nousten seisomaan mustalta istuimeltaan. ”Olet tullut eteemme anomaan meiltä pääsyä yhdeksi noitahaltioista. Olemme ottaneet sinut vastaan, ja kuulemme nyt, kuinka vannot valasi. Vannotko, että surmaat tästä lähtien vain majesteetti Khainen nimeen, ja pyhität jokaisen uhrisi hänelle?”
”Vannon Hänen nimeensä, ja oman sydämeni kautta, etten enää milloinkaan surmaa ketään tekemättä sitä herrani, majesteetti Khainen nimeen”, Sograna vastasi. Hänen muistinsa ei ollut parhaasta päästä, joten hänen oli pitänyt kuluttaa koko viime yö opettelemalla näitä valoja ulkoa.
”Vannotko vihaavasi vihollisiasi viimeiseen saakka, milloinkaan lähtemättä taistelusta ennen sen päättymistä sinun kuolemaasi, tai sinun vihollistesi kuolemaan?” kysyi vuorostaan Suurnoita.
”Vannon, etten koskaan käännä selkääni taistolle, ja etten milloinkaan anna armoa osoitetuille vihollisilleni.”
”Vannotko juovasi Hurmoksen Teetä aina ennen taistelua, jotta saisit nautintosi vihollistesi hurmeesta ja majesteetti Khainen nimestä, niin ettei sinun milloinkaan tarvitsisi viettää yötäsi kenenkään muun miehen hoivissa kuin Herrasi, majesteetti Khainen?”
”Vannon saavani kaiken nautintoni taistelun hurmasta ja veren sulotuoksusta, jottei minun koskaan tarvitsisi sitä etsiä muualta kuin majesteetti Khainen luota.”
Suurnoita iski silmää Sogranalle. Haltiatyttö järkyttyi hitusen, pudisti heikosti päätään ja laski taas katseensa lattiaan.
”Vannotko vihaavasi aina ja ikuisesti arkkivihollisiamme jalohaltioita, ja pyrkiväsi aina heidän täydelliseen häviöönsä ja lopulliseen tuhoonsa, sillä ennen Ulthuanin tuhoa eivät Naggarothin haltiat voi elää rauhassa ja hallita Uutta Maailmaa?”
”Vannon aina ja ikuisesti tuottaa tuskaa vihatuille serkuillemme jalohaltioille, jotta Ulthuanin kirottu kansa ei milloinkaan saisi rauhaa.”
”Vannotko ikuista uskollisuutta majesteetti Khainelle?”
”Vannon kaiken luodun ja tuhotun ja kaikkien luojien ja tuhoajien, itseni ja muiden, taivaiden ja vuorten nimeen, että pysyn ikuisuuteen asti uskollisena suurelle Herralleni ja Mestarilleni, Murhan Ruhtinaalle, Veren Jumalalle, majesteetti Khainelle.”
”Nouse, sisar Sograna, sillä olet nyt yksi meistä, ja yksi Khainen Morsiamista. Julistan sinut täysivaltaiseksi noitahaltiaksi Khainen nimeen.” Suurnoita astui Sogranan eteen ja kumosi hänen päällensä suuren kulhollisen jalohaltiaverta kultakupista, jota piteli käsissään. Lämmin veri roiskui uunituoreen noitahaltian alastomalle iholle ja tahri hänet kauttaaltaan. Se virtasi vuolaana vain lyhyen ajan ja jähmettyi sitten kadottaen värinsä kirkkauden. Tahrat tuntuivat kummallisen kovilta hänen pehmeällä ihollaan. Suurnoita hymyili hänelle, kääntyi ja palasi valtaistuimelleen.
”Ehdotan, että ennen kuin menet juhlimaan ystäviesi kanssa, pohtisit hieman, mitä olet juuri vannonut”, yksi Suurnoidista sanoi. ”Nämä eivät ole peruutettavissa olevia lupauksia.”
Sograna käänsi selkänsä Suurnoidille ja poistui salista ilkialasti sanomatta heille enää sanaakaan. Hän oli kiitollinen, että teennäiset muodollisuudet olivat ohitse.
Salin oven ulkopuolella seisoi kaksi miesvartijaa. Kun alaston Sograna käveli heidän ohitseen lanteet keinahdellen, heidän oli mahdoton pitää silmänsä muualla. Sograna pysähtyi, heitti olkansa yli heihin niin julman katseen, että se viestitti kaikkia sanoja selkeämmin: ”Pitäkää näppinne kurissa, tai saatte kirota ensimmäistä suudelmaa, jonka äitinne isällenne soi!” Miehet nielaisivat ja Sograna käveli tiehensä.
Puettuaan lannevaatteen ja rintoja suojaavan kankaan ylleen hän heitti vesilintua Suurnoidan ehdotuksella ja juoksi lähimpään huvituspaikkaan. Kohta olivat pystyssä isot juhlat ystäväpiirin kesken.
* * *
Myöhään sinä yönä Sograna hoiperteli kotiinsa hieman huippelissa. Häntä huimasi, eikä hän pystynyt enää kävelemään täysin suorassa linjassa. Hän nousi portaat asuntoonsa, viskasi rintavaatteensa lattialle ja rojahti vuoteeseen.
Hetken hän makasi hiljaa. Sitten hän äkkiä kuuli vieraan äänen.
”Murjottamassa täällä yksiksesi, vai?”
”Mitä?” Sograna kierähti selälleen ja nousi istumaan. Hän ei nähnyt ketään, mutta huoneessa oli niin pimeää, että se ei ollut mikään yllätys. ”Kuka siellä? Miten pääsit tänne?”
”Tulin ovesta.”
”Mutta ovi on lukossa”, Sograna kuiskasi. Hänen sydäntään kohti hiipi pelko, mutta hän ei päästänyt sitä perille asti. Hän tavoitteli tikaria yöpöydältään vaivautumatta peittelemään rintojaan.
”Mitä merkitsevät lukot noidille? Miksi estäisi metalli minun kulkuni? Miksi sinunkaan pitäisi suojata itseäsi lukoin, kun olet ehta noitahaltia? Miksi epäilet, ja miksi taistelet pelkoa vastaan? Mikset anna pelolle valtaa? Pelottaako sinua antaa tunteillesi vallan yli järjen? Miksi?”
Sograna räpäytti silmiään. Hän ei täysin tajunnut kaikkea, mitä tuo ääni sanoi. Se oli syvä ja täyteläinen, ehdottomasti naisen ääni. ”Kuka sinä olet?” nuori noitahaltia toisti.
”Minä olen Morathi.”
Mustien haltioiden kruunaamaton kuningatar astui esiin varjoista. Sograna ei ollut milloinkaan nähnyt häntä, mutta tunnisti tämän lukuisista kuvauksista ja veistoksista. Morathin nähdessään tikari kirposi hänen kädestään ja hän lysähti takaisin selälleen vuoteeseen. Häntä heikotti. ”Mutta – mutta – ” Hän sulki silmänsä ja aneli: ”Säästä minut, vaikka olinkin julkea sinua kohtaan.”
”Miksi?” Morathi kysyi, ja Sograna nielaisi. Kauhu ei siltikään vielä ottanut hänestä valtaa. ”Ja miksi sinä pyydät minulta anteeksiantoa? Pelkäätkö kuolemaa? Haluaisitko muka takertua vielä elämääsi Khainen nujertamana rauniona, vailla omaa tahtoa?”
Sograna avasi silmänsä ja räpäytti niitä. ”Mitä tahdot?”
”Mitä sinä tahdot? Miksi sinä liityit noitahaltioihin? Miksi omistit sielusi Khainelle? Tiedätkö edes, mitä sellainen merkitsee?”
”Lopeta”, Sograna sanoi vaimeasti.
”Komennatko sinä minua? Tahdotko minun valtani, vai puhutko usein harkitsemattomia?”
”Lopeta nuo kysymykset! Sekoitat pääni”, Sograna valitti.
”Hyvä on”, Morathi lausahti ja istui Sogranan vuoteen jalkopäähän. Hän oli sulavaliikkeinen ja elegantti, ja hän kantoi vaatteitaan ja mustaa kruunumaista päähinettään oikealla kuninkaallisella arvokkuudella. ”Tulin tänne tänä yönä, koska noitahaltioista suurin osa on kääntänyt selkänsä Majesteetille ja alkanut palvoa vääriä mestareita. Mustien Istuinten Suurnoidat hallitsevat noitahaltioita, eivätkä anna todelliselle mestarilleen juuri mitään. Noitahaltioista on tullut uskonnollisen ryhmittymän sijaan sotilasorganisaatio, jota kuningas Malekith hallitsee. Näin ei saisi olla.”
”Mutta – ” Sograna aloitti, mutta Morathi keskeytti hänet: ”Sinä et ole ainoa, jonka luokse minä tulen. Sinulla on kuitenkin enemmän potentiaalia kuin kenelläkään muulla, koska sinä olet tuore noitahaltia eikä Suurnoitien virheelliset opetukset ole vielä saastuttaneet sitä uskoa, joka sinulla on sydämessäsi.”
”Pitäisikö minun sitten uhmata Suurnoitien tahtoa, jotta noitahaltiat... ottaisivat Khainen sydämiinsä? Mitä väliä sillä on?”
Morathi näytti paheksuvalta. ”Sinä tiedät, ketä sinun tulee palvella, kun aika koittaa.”
Sograna avasi silmänsä, ja tajusi vasta silloin, että ne olivat olleet kiinni. Hän makasi yksin vuoteessaan tyhjässä huoneessaan. Hän pudisti päätään yrittäen selvitellä ajatuksiaan. Oliko hän nähnyt unta? Ainakin häntä väsytti niin pahasti, että nukahti pian uudelleen.
* * *
Seuraavana aamuna Sogranan ei tarvinnut ajatella kauaa, mitä hän tekisi sinä päivänä. Hän puki pukunsa yläosan päälleen ja lähti asunnostaan. Hän meni suoraan ulos kadulle ja käveli empimättä Naggarondin keskustaan.
Siellä oli aina suuri joukko haltioita hoitamassa asioitaan. Mustien haltioiden kaupungit olivat synkkiä ja kolkkoja suurimmaksi osaksi siksi, että niiden asukkaat olivat juroja ja viihtyivät yksin omissa ajatuksissaan. Kaikki asukkaat kulkivat kaduilla hiljaa, omassa seurassaan, piittaamatta kenestäkään muusta – paitsi jos joku uskaltautui häiritsemään häntä. Sograna tunkeutui tämän väkijoukon läpi ja seisahtui katsomaan palatsia.
Naggarothin suurimman kaupungin, Naggarondin, keskustassa seisoi monen sadan metrin korkuinen, erilaisista tummista kivilajeista ja metalleista pystytetty uhkaava torni. Sen sivutornit olivat kuin raatelukynsiä, ja keskustorni oli kuin tappava, väkäpäinen keihäs, tai rosoreunainen mutta sileäpintainen musta vuori. Tornissa asuivat mustien haltioiden – ja mustien haltioiden mielestä koko maailman – suurimmat ylimykset, ja sinne oli keskittynyt kaikki, jolla oli arvoa kuninkaan silmissä. Noitakuningas Malekith itse asusti tornissa, mutta Morathia siellä ei usein näkynyt. Myös noitahaltiain Suurnoidat pitivät siellä majaa, ja siellä sijaitsi Khainen suurin temppeli, jossa noitahaltioiden tärkeimmät riitit suoritettiin. Ja sinne Sograna nyt suuntasi askeleensa.
Palatsin vartijat päästivät hänet heti sisään, kun hän näytti tatuointiaan, jota kaikki noitahaltiat kantoivat. Sograna ei ollut koskaan ollut sisällä palatsissa, ja nyt hän ahmi silmillään suuria saleja ja holvikaaria, jotka kattoivat valtavan rakennuksen kammiot. Huoneet ja käytävät olivat täynnä haltioita, jotka kaikki olivat kiireellä menossa jonnekin. He kaikki kuitenkin väistivät kunnioittavasti Sogranan tieltä. Hän ei tiennyt, johtuiko se siitä, että he aavistivat hänet noitahaltiaksi, vai siitä, että hänen muotonsa olivat niin hyvin kehittyneet, mutta eipä hän juuri välittänytkään tänään.
Hän meni suoraan Khainen temppeliin. Se oli valtava, katedraalimainen tila, joka oli rakennettu ylistämään kaikkea maailman julmuutta. Korkeat seinämät kannattelivat mustaa marmorikattoa, ja pylväät oli kaiverrettu täyteen kuuluisia murhenäytelmiä niin Ulthuanista kuin Naggarothistakin. Temppelitilan kauimmaisessa päässä oli iso alttari, jonka yllä kohosi julmannäköinen, torahampainen patsas, joka piteli toisessa kädessään tikaria ja toisessa sydäntä. Patsaan kynnet olivat iskeytyneet syvälle punaiseen kivisydämeen, ja sen vihertyneet pronssiosat kiiltelivät kapeista ikkunoista tulevassa päivänvalossa. Kammio oli niin suuri, että siellä näytti utuiselta. Sogranasta tuntui, että siellä olisi voinut ruveta satamaan.
Patsaan takana oli valtaisa lasimaalaus, johon oli kuvattuna Suuri Uppoaminen, jalohaltioiden suurin kärsimysnäytelmä, joka oli kenties suurin vaikuttaja Naggarothin ja Ulthuanin väliseen sotaan. Lasimaalauksen takana erottui hämärästi kylmä ja synkkä merimaisema, mutta valoa lasin läpi ei päässyt juuri lainkaan maalin suodattaessa sen. Sograna käveli lähemmäs sitä ihastellen temppelin kauneutta. Sitten hän yhtäkkiä tajusi olevansa yksin siellä. Hetken hän ihmetteli, miksi kukaan muu ei ollut ihastelemassa tällaista paikkaa, mutta sitten hän muisti Morathin sanat.
”Tämä on väärin”, Sograna ajatteli äkämystyneenä. ”Tällaista paikkaa pitäisi kunnioittaa. Tämän temppelin pitäisi olla täynnä hartaita Khainen palvojia, mutta täällä on vain pölyä.”
Sograna astui patsaan eteen ja näki, että alttarilla hänen edessään oli iso, tummunut kultapata. Hän katsoi sen sisään ja hämmästyi nähdessään, että se oli täynnä kuplivaa, tuoretta verta.
Kuolevainen ei voi kuulla jumalan puhetta, ja haltiat ovat omalla tavallaan kuolevaisia. Mutta Khainen kaltaiset yliolennot tietävät toisiakin tapoja ottaa yhteyttä niihin, joille he tahtovat välittää viestejä.
Sograna tuijotti verikulhoon pitkän aikaa lumoutuneena. Hän tuijotti pyörtelehtivää pintaa kauan ja hartaasti, ikään kuin olisi nähnyt hurmeessa ihmeellisiä kuvia ja kuullut suipoissa korvissaan ylimaallisia ääniä. Hän seisoi sillä lailla melkein tunnin, ja havahtui sitten yhtäkkiä. Hän katseli ympärilleen hämmentyneenä. Temppeli oli yhä autio, ja kulho oli tyhjä. Sen pohjalla makasi ohut pölykerros.
Sograna ojensi kätensä ja pyyhki pölyt pois. Sitten hän kiskaisi vyöltään veitsensä ja viilsi hauislihakseensa haavan. Hän puristi siitä pari pisaraa kulhon pohjalle, kuivasi veitsenterän ja työnsi sen takaisin vyöhönsä.
”Minä täytän tämän kulhon verellä ääriään myöten, ja ensimmäiset pisarat ovat omiani”, Sograna lausui. ”Sen vannon sinun nimeesi, enkä Suurnoitien, enkä Malekithin. Kun palaan, vääräuskoiset ovat maksaneet erheensä sydänverellään.”
Sitten hän kääntyi ja lähti.
* * *
Sogranasta tuli yksi Khainen fanaattisimpia kannattajia kautta Naggarothin historian. Hän surmasi taistelukentällä satoja Khainen nimessä, ja teurasti omakätisesti joka ikisen vanhoista Suurnoidista – kenties toisin kuin Morathi, Slaaneshin Kultin perustaja, oli kaavaillut. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua noitahaltiat olivat uudistuneet täysin, hyljänneet politiikan ja sotilasmahdin ja keskittyneet vain Khainen palvontaan. Nämä uudistukset maksoivat Ulthuanille enemmän kuin kulhollisen verta, ja enemmän kuin tuhat kulhollista verta.
_________________________________
Joo joo, haukkukaa vaan. Mutta ennen kuin alatte räksyttää, teidän olisi syytä tietää että alkuperäinen versio oli oikeasti paljon tätä huonompi, ja että tämän parempaa siitä ei irti saanut.
Lähitulevaisuudessa minulta tod. näk. tulee tänne toinenkin tarina, joka keskittyy Far Northiin, sitä koskevat novellit kun ovat jääneet vähän... jonnekin. Ja lisää saatte totta kai tarinakilpailussa, jossa aion vakaasti kääntää Runen valtaistuimen nurin.
Fb: Majesteetti
Fb: Majesteetti
Verba, non acta - sanoja, ei tekoja
Haistahan mäysti.Ja lisää saatte totta kai tarinakilpailussa, jossa aion vakaasti kääntää Runen valtaistuimen nurin.
Näh, ei minua kannata yrittää, sen pahvikruununkin käytin takan sytykkeiksi jo puolisen vuotta sitten. Kokeile kangeta J-link tällä kertaa, saat enemmän vastusta. 
ps. Tämän kertaisesta kisatarinasta näyttäisi tulevan vielä mitäänsanomattomampi kuin Syysjuhlasta. Noh, no can do, riesahan tämäkin 'arvonimi' vain on...
Mutta tarinaa kommentoin kunhan soittotunnilta, nuortenmessusta (hrr...) ja sanakkaisiinluvulta ennätän. Eli yhdeksän jälkeen.
Mutta päätin kerrankin jotain täältä lukea.
Olihan tämä ihan hyvä tarina, loppua kohden alkoi jotenkin huonontua tai jotain... kuvailu oli aikas hjuvaa, ja kirjoitusvirheitä löytyi käsittääkseni vain yksi (1).
Miinusta tulee tuosta fluffista. Kaupungin kuvailu vaikutti hieman liian "empiremäiseltä" (ihmismäiseltä ym.), kuten noitahaltia, joka kävelee kännissä hoippuen kadulla kotiinsa. Mutta kyllä tämä hyvä on.
Hah... Tapsa, turha yrittää! Minä sen Runen istuimen kaadan!;) (suuret on puheet...)
Miinusta tulee tuosta fluffista. Kaupungin kuvailu vaikutti hieman liian "empiremäiseltä" (ihmismäiseltä ym.), kuten noitahaltia, joka kävelee kännissä hoippuen kadulla kotiinsa. Mutta kyllä tämä hyvä on.
Hah... Tapsa, turha yrittää! Minä sen Runen istuimen kaadan!;) (suuret on puheet...)
Stoori on kyllä kohtalaisen hyvä, mutta ei paras mitä olet tehnyt Tapsa...Ei se mitään, kyllä tätäkin mielellään luki.
Ja Kappalainen sekä Tapsa, minä se Runen valtakauden päätän(kokemusta kirjoittajana ½vuotta:) )!
Ja Kappalainen sekä Tapsa, minä se Runen valtakauden päätän(kokemusta kirjoittajana ½vuotta:) )!
Warmachine & Hordes ranking: http://ordoaboensis.fi/wmh-ranking
Hemmetin teinit...mutta hänen uhkeat muotonsa olivat jo kehittyneet noitahaltialle sopiviin kaariin.
Vaikka minä teiniromantiikkaa kirjoitinkin jo, ei teidän kaikkien tarvitse Huussiutua.Mutta jep, tarinasta huomaa että se oli ensimmäinen WH-tarinasi. Pakko nyt on se sanoa, ei tästä muuten tule mitään: Osaat kirjoittaa, paremmin, paljon paljon paremmin kuin kovin moni muu jota olen tavannutkaan. Tyylisi on niin erilainen, kertova ja tarinoiva, kuin kellään muulla. Se luo aivan omanlaisensa tunteen tarinoihin, mutta toisaalta se näkyy myös hahmoissa. Hahmosi ovat kovin hienoja, ja todella hyvin mallinnettuja, mutta juuri tarinanomainen kerronta ja tyyli tekstissäsi tekee tarinoista juonta lukuunottamatta kovin samanlaisia, ja hahmoista tylsähtäviä. Ei siis, että väittäisin tarinoitasi tylsiksi tai hahmojasi huonoiksi, tarinat saavat vain kovin nopeasti jaarittelevan kerrontamuodon.
Älä ota tuosta nokkiisi, yhä pysyttelen kannassani, että teksti on yhtä parhaista mitä olen lukenut. Tyyli on tyyli, siitä ei pitäisi valittaa, ja voi olla että olen ainut joka tällaisenkaan huomaa yleensäkään. Tässä tarinassa muun muassa olisin kuitenkin tahtonut ehkä vähemmän teinistelyä (joo, ne ovat naisia, kyllä, mutta rajansa delffi tarinoillakin
) ja enemmän juonellista kuvailevuutta. Tai jotain. En nyt tiedä miten sen sanoisi. Mutta jotenkin teinimäinen 'vähäx eukot on ihqi' laski tarinan todestaottotasoa aika paljon. Pakko sanoa vielä ettei jää paha mieli: erinomainen teksti. Erinomainen + yleinen kirjoitustaitosi. Mutta se on kirjoituskilvassa yhä "minun massacre!". Ooh, olen imarreltu...Rune kirjoitti:Osaat kirjoittaa, paremmin, paljon paljon paremmin kuin kovin moni muu jota olen tavannutkaan. Tyylisi on niin erilainen, kertova ja tarinoiva, kuin kellään muulla. Se luo aivan omanlaisensa tunteen tarinoihin, jne jne jne
Kiva, että joku arvostaa kykyjäni. Pitää kyllä minun puolestani sanoa, että hyvä kirjoittaja olet itsekin, "mitäänsanomaton" Syysjuhla on nimittäin edelleen paras Fabanovelli jota olen mielestäni lukenut.Tuosta tarinakilpailun voittamisesta voisin sanoa sen verran, että minua kertakaikkiaan raivostuttaa kaikki porukat, jotka vakaasti ilmoittavat voittavansa tarinakilpailun! Tietysti tein niin itsekin, OK, mutta jos puhutaan realistisesti, en kyllä oikeasti usko että saisin enemmän ääniä kuin Huussin mestaritarina, jota hän ilmeisesti suunnittelee jo nyt. Tietysti minullakin on hyvä tarina kehitteillä, kenties parempi kuin Yön vanki ja Châlonsin Ruhtinas, mutta tuskin parempi kuin vaikkapa Valerie-tarinat. Tai Syysjuhla.
Joten minä ainakin aion kääntää uhoamisvaihteen vähän pienemmälle. Sitten kun tarinakilpailu on ohi, 99,9 prosenttia osallistuneista uhoajista häviää ja saattaa itsensä naurunalaiseksi.
Verba, non acta - sanoja, ei tekoja
Tapsa hyvä, unohdit sen tärkeän seikan, että yli puolet ja kaikki ne jolla on edes hitunen järkeä päässä uhoavat ihan leikillään. Olet aivan oikeassa, kellä meillä on melkein edes pieniäkään mahdollisuuksia voittaa Huussi tai Rune, joiden tarinat ovat vain yksinkertaisesti sillä seuraavalla tasolla (Oikeita tarinoita, ammattimaisia tarinoita).Tapsa kirjoitti:Joten minä ainakin aion kääntää uhoamisvaihteen vähän pienemmälle. Sitten kun tarinakilpailu on ohi, 99,9 prosenttia osallistuneista uhoajista häviää ja saattaa itsensä naurunalaiseksi.
Joten helvetti, minä kaadan Runen pois pahvilaatikoltaan ja kidnappaan J-linkin ja kaavin kummankin pahvikruunut takasta
.Eivät todellakaan kaikki tarkoita mitä sanovat.
Mitä, muka jotain leikkimistä tämä uhoaminen?! Ei todellakaan! Minä voitan tämän arvostetun kilvan, ja kruunautan itseni Sotavasaran herraksi!! Kirjoitan veren maku suussani ja hulluuden palo silmissäni, kunnes tarinani vetää vertoja Umbeto Ecolle, Waltarille tai kellekkään loistokirjailijalle! Joten teidän on turha edes yrittää. Luovuttakaa nyt niin säästytte karvaalta tappiolta ja ikuiselta nöyryytykseltä! Muhahahaa! Olen yön herra ja kaikki joutuvat kumartamaan minua! Whahahahahaaa!!
Eli ihan leikkimielellä minäkin lesoan, älä Tapsa nokkiisi ota (en minä kuitenkaan äänen ääntä saa)
Niin, tarina ei todellakaan ollut luotettavaa Tapsa-tasoa(trademark of Tapsa-corporation), mutta teksti oli puhdasta ja toimivaa. Tarinoissasi parasta on kuitenkin aina se sisältö, juoni, henkilöt ym. jota tästä tarinasta puuttui. Mutta ensimmäiseksi tarinaksesi tuo oli loistava... jos olisitte lukeneet ekan tarinani minut oltaisiin jo naurettu ulos sotusta...
Eli ihan leikkimielellä minäkin lesoan, älä Tapsa nokkiisi ota (en minä kuitenkaan äänen ääntä saa)
Niin, tarina ei todellakaan ollut luotettavaa Tapsa-tasoa(trademark of Tapsa-corporation), mutta teksti oli puhdasta ja toimivaa. Tarinoissasi parasta on kuitenkin aina se sisältö, juoni, henkilöt ym. jota tästä tarinasta puuttui. Mutta ensimmäiseksi tarinaksesi tuo oli loistava... jos olisitte lukeneet ekan tarinani minut oltaisiin jo naurettu ulos sotusta...
Pitänee varmaan alkaa lukea täällä kaikki jos puhut totta! itse tykkäsin henkilöistä ja sisällöstä.. laiska kun oon niin en olisi muuten edes vaivautunut lukemaanKappalainen kirjoitti: Niin, tarina ei todellakaan ollut luotettavaa Tapsa-tasoa(trademark of Tapsa-corporation), mutta teksti oli puhdasta ja toimivaa. Tarinoissasi parasta on kuitenkin aina se sisältö, juoni, henkilöt ym. jota tästä tarinasta puuttui
Eli, minusta ei ainakaan mitän valittamista, tosin olen ihan uusi täällä novelli puolella enkä ole lukenut kun pari hassua 
Mutta kumminkin oli ihan pakko saada sanottua Eikä se kaupungin kuvailu minusta ollut mitenkään liian ihmismäinen.. parempi noin kun liian haltiamainen, silloin tulisi jo rakkaat Helffit mieleen -
Hollo
- Sotavasaran WHFB-tarinamestari
- Viestit: 1154
- Liittynyt: Su 29.09.2002 23:39
- Paikkakunta: Helsinki
Tarinan alku oli oikein manio mielestäni, mutta laimeni hieman sen edetessä. Kumminkin loistavaa kerrontaa. Päähenkilöllä oli hyvin kuvattu persoonallisuus, tosin hieman poikkeamaton. Mutta loistotarina, mukavaa luettavaa.
Mutta sitten se koko tarinan miinus minulta: Morathista kirjoittaminen! Itse en oikein diggaile, kun näistä gw:n tekemistä charruista kirjoitellaan (tosin nimen maininta ei pahasta) ja heitä liitetään ihan konkreettisesti mukaan.
Sen olisit heittänyt mäkeen niin parempi olisi ollut, mutta oikein hyvä näinkin.
ps. Ja mitäs pahaa siinä "huussimaisuudessa" sitten on?
pss. Siinähän hehkutatte minun tulevaa tarinaa kisaan. Sitä nimittäin kukaan EI tule jaksamaan lukea loppuu saatikka sitten ymmärtämäänkään. Joten luulempa että jokainen vilkaisee syrjäsilmällä ja toteaa tylsäksi.
No mutta kirjoitahan lissää.
Mutta sitten se koko tarinan miinus minulta: Morathista kirjoittaminen! Itse en oikein diggaile, kun näistä gw:n tekemistä charruista kirjoitellaan (tosin nimen maininta ei pahasta) ja heitä liitetään ihan konkreettisesti mukaan.
Sen olisit heittänyt mäkeen niin parempi olisi ollut, mutta oikein hyvä näinkin.
ps. Ja mitäs pahaa siinä "huussimaisuudessa" sitten on?
pss. Siinähän hehkutatte minun tulevaa tarinaa kisaan. Sitä nimittäin kukaan EI tule jaksamaan lukea loppuu saatikka sitten ymmärtämäänkään.
Joten luulempa että jokainen vilkaisee syrjäsilmällä ja toteaa tylsäksi.No mutta kirjoitahan lissää.
No, tuo special charrun mukaan tuominen on aina kovin kyseenalaista. Siksi tämän tarinan kirjoittaminen minua arveluttikin. Monty-tarinoissa Green Knight on ängetty mielestäni onnistuneesti mukaan, tässä taas Morathi on välttämätön paha.huussi kirjoitti:Mutta sitten se koko tarinan miinus minulta: Morathista kirjoittaminen!
Alkuperäisversio sisälsi kohtauksen, jossa Khaine tulee vierailulle Sogranan luokse tavallisen delffiruhtinaan näköisenä. Ajatus yököttää vieläkin... Tässä versiossa olin mielestäni toteuttanut Khainen ainakin hieman paremmin...
Verba, non acta - sanoja, ei tekoja
-
Pancake