valkoinen kaapu/viitta
valkoinen kaapu/viitta
miten saa valkosest viitas/kaavust hienon. kun mustal tekee ni ei oikeen tule hyvää jälkee.
Myönnän, itsellänikin on ongelmia valkoisen korostamisen kanssa, varsinkin kun käytän mustaa pohjamaalina. Kannattaa kuitenkin tottua siihen, että mustan päälle jos maalaa valkoista, niin joutuu maalaamaan useamman kerroksen ja mieluiten vähän vettä siihen maaliin, että tulee tasainen pinta. Korostuksia sitten fortress greystä valkoisempaan. Sitä saa kyllä harjoitella, että alkaa näyttämään hyvältä. Saa kyllä joku vähän kokeneempi maalaaja tulla neuvomaan parempia keinoja.
Siis käytä KUUKELIA äläkä kysele tyhmiä kysymyksiä.
Riippuu ympäristöstä. Itse varjostan valkoista riippuen tilanteesta yleensä seuraaviin suuntiin:
Ruskeaan, esim. Conlanissani. Vielä kun pistää sen menemään luonnon valkoiseen, niin siitä tulee hitusen arkipäiväisemmän ja luonnonläheisemmän oloinen.
Siniseen myös varjostan aika usein, kuten esim. Tristanissa tein.
Harmaasta ei olekaan (omaa) esimerkkiä, mutta kyl sekin toimii.
Valkonen on hitusen hankala. En kuitenkaan muuta kuin nuo mahdolliseta varjostusvärit (voi toki muitakin kokeilla, noi vaan ovat yleisimmät) ja sanoa, että blendaus on tässäkin tekniikkana oikea valinta.
EDIT: Figujen linkit ovat sitten esimerkeiksi. Ei kommentointia tähän topikkiin!

“When you aim for perfection, you discover it’s a moving target.” – George Fischer
-
Silver Warrior
Eh no siis ei kai kukaan sitä mustaa jätä näkyviin sitä viittaa korostaessa tai pitää olla aika ryppynen viitta että saa sinne täysin mustia varjoja mukaan. Ite varmaan korostaisin ton jostain vaalean- vihreaästä/sinisestä/harmaasta/ruskeasta/keltasesta tai jostain vastaavasta valkoseks. Kyllä se valkonenki peittää aika hyvin loppujelopuks ku maalaa ensiks jonkun vaalean kerroksen alle ja rupeaa korostamaan siitä.