1 osa:
Tuuli puhalsi jäätyneen metsäaukean läpi saaden sen ympärillä olevat karut, mustakaarnaiset puut tanssimaan aavemaisesti. Pikimustalla yötaivaalla oleva täysikuu antaa kalpeaa valoaan pimeään metsään.
Oli loppusyksy ja talvi teki tulojaan, niin Godrim ajatteli ja niin kaikkien täysijärkisten tulisi ajatella. Godrim veti paksun turkiksensa kaulansa suojaksi sauhutellen samalla piippuaan. Hän oli marssinut kaksi päivää vain muutama levähdyshetki takanaan ja selkää särki, jaloista puhumattakaan.
Kääpiöt olivat uuvuksissa ja lepäsivät nyt aukiolla syöden paistettua lihaa vehnäleivän ja mallasoluen kera pienten nuotioiden ääressä. Godrim naurahti kun hän näki kahden kavereistaan laulamassa "oi kaunis huurteinen" laulua, välillä tapellen siitä miten laulunsanat jatkuivat.
Samassa metsän varjoista astui esiin uupunut nuori kääpiö , pidellen varsijoustaan tiukasti kädessään. Hän oli Azugar Pitkäparran poika joka oli halunnut lähteä tälle matkalle, jotta näkisi maailmaa oman kotimetsänsä ulkopuoleltakin. ”Mitä nyt Azugar?”, Godrim kysyi hämmästyneenä ja ihmetteli sitä kuinka tämä nuori kääpiö oli pääsyt yllättämään hänet näin helposti. ”Se…se… on lähellä! Todella lähellä!”, Azugar vastasi hengästyneenä ja samalla alkoi istua jääkylmälle maalle.
Godrim ihmetteli ja kysyi otsa kurtussa: ” Mikä? Mikä on lähellä, nuori Azugar?”, Nuori kääpiö vastasi heti kun vain sai keuhkonsa täytettyä ilmalla. ”Se petomiesten pyhäpaikka. Se suuri kivi missä on Iljettäviä riimuja.”
Godrim nousi heti pystyyn ja katsoi ympärilleen. Tuuli puhalsi jälleen voimakkaasti lännestä päin . Metsä oli hiljainen. Ei mitään! Hyvä! Godrim ajatteli ja vetäisi henkäyksen piipustaan tuprutellen savua rauhallisesti ulos. Katsomatta Azugariin Godrim kysyi. ”Sinuako ei seurattu, Azugar?”
Azugar mietti hetken ja vastasi nopeasti. ” Ei ”.
Godrim kopautti piippunsa puhtaaksi saappaiden kantaan ja laittoi sen siististi pieneen koristeltuun nahkaiseen vyölaukkuunsa.
Azugar nousi heti pystyyn ja katsoi Godrimin lailla länteen, metsän varjoihin, sinne missä voisi piileskellä monia vaaroja tietämättään siitä mitään. Godrimin ilme ei värähtänytkään ja se sai nuoren kääpiön hermostumaan. Hiljaisuuden rikkoi Godrimin käskevä komennus: ”Käske muita valmistautumaan lähtöön. Heti!”.
Azugarille ei tullut mieleenkään jäädä kyselemään Godrimin käskyn tarkoitusta, juuri nyt kun oli pääsemässä Godrimin suosioon. Hän hyppäsi pienen puunkannon yli ja oli melkein liukastua jäisen maan takia. Azugarin juostessa muiden luokse Godrim katsoi vielä kerran pimeyteen, haroen lumenvalkoista partaansa mietteliäänä.
Kun Godrim astui leiripaikkaan niin ilokseen hän huomasi että nuori Azugar oli tehnyt hyvää työtä. Kaikki Godrimin soturit olivat valmiina riveissä valmiina tottelemaan johtajansa käskyjä. Kukaan ei tiennyt mikä oli heidän johtajansa käskyn tarkoitus, mutta Godrimin ilme kertoi se oli tärkeä ja kiireellinen. Godrim selvitti ääntään ja sanoi:
”Olemme tulleet liian lähelle kirottujen petomiesten metsää. Suuntaamme kulkumme Kohti etelää, tänä iltana! Varovaisella marssilla metsän läpi olemme ennen auringon nousua poissa petojen alueelta. Muistakaa soturini: metsällä on korvat ja silmät!”.
Nyt viimeistään kaikki Godrimin miehet vakuuttuivat että asia oli kiireellinen ja tärkeä. Godrim nosti sotakirveensä ilmaan ja antoi käskyn liikkua ja näin alkoi matka kylmän, pimeän ja tuntemattoman metsän läpi.
Eli tässä oli tarinani metsä kääpiö johtaja Godrimin uljaasta tiedusteluretkestä "tuntemattomilla mailla". Jatkoa on luvassa mutta ei aivan heti.......
[/b]
Ensiksi iski silmääni yksi (luojan kiitos vain yksi, olen nähnyt aika kamalia samaan sarjaan kuuluvia kokonaisia tuotoksia) aikamuodonvaihto, jollaista ei tupata suosimaan. Jos olet kerronnassa (ei siis dialogissa, Grond hyvä 
