Kuolema liekeissä

[xxxxxxx]

Kuolema liekeissä

Muutama tusina tilealaisia palkkasotureita oli kotimatkalla voittoisan taistelun jälkeen, jonka he kävivät erään keisarikuntalaisen rajapartion rinnalla Kaaosta vastaan. Vaikka keisarikuntalaisten tappiot olivat mittavia, he saivat ajettua Tzeentchiä palvovat kummajaiset pois mailtansa. Tilealaiset sotilaat olivat osoittautuneet erittäin päteviksi, koska he onnistuivat kaatamaan monia Kaaoksen mutantteja varsijousillansa. Nyt palkkasotilaat olivat pystyttämässä leiriä metsän siimekseen, sillä yö kävi jo pimeäksi. Nuotio sytytettiin ja kolme telttaa koottiin pystyyn. Tulen yllä oli kypsymässä tuore villisika, jonka tilealaiset olivat pyydystäneet ateriaksi.

Liha oli paistunut valmiiksi ja miehet asettuivat istumaan rinkiin nuotion ympärille. Heidän johtajansa, Claudio Valerio alkoi leikkaamaan sikaa veitsellänsä, jotta voisi jakaa lihan tasaisesti nälkäisille sotilaille. Kun hän teki veitsellä viillon villisian kylkeen, niin eläimen silmäluomet aukesivat, ja vaikka silmät olivatkin irroitettu, niin kummassakin silmäkuopassa oli nyt aavemaisesti hohtavat siniset silmät. Claudio säpsähti ja perääntyi ruoan luota. Muut alkoivat ihmettelemään, mistä tuo sininen valo lähti. Villisika tippui nuotion päälle, mutta tuli ei sammunut. Sika alkoi sätkimään oudosti, ja sen selkärangasta kasvoi yht'äkkiä outoja miekkamaisia luupiikkejä. Sen sorkat muuttuivat teräviksi raatelukynsiksi. Sitten se juoksi metsän ympäröimältä leirialueelta pois synkkien puiden lomitse. Tapahtuneen aikana palkkasotilaat olivat ottaneet miekkansa esiin, ja jotkut myös varsijousensa, eikä kukaan pystynyt keksimään järkevää selitystä.

"Mitä ihmettä se oli?" kysyivät sotilaat toisiltansa kauhuissaan.
"Miehet, pysykää rohkeina. En tiedä, olemmeko välittömässä vaarassa, mutta älkää laskeko aseitanne hetkeksikään." sanoi Claudio pelottomalla ja jylhällä äänellä.

Mutta sitten tapahtui jotain kovin uskomatonta. Suuret lehtipuut, joiden välistä mutanttisika oli karannut, alkoivat kiemurtelemaan, aivan kuin niillä olisi suuria kipuja. Kaikki muutkin puut kymmenen metrin säteellä saivat samanlaisia oireita. Niiden kaikkien juuret nousivat maan yläpuolelle ja ne jatkoivat omituista tanssiaan kohti tilealaisia. Claudio käski varsijousimiesten ottamaan nuotiosta tulta nuoliinsa, jotta he saisivat poltettua nuo riivatut puut. Sotilaat tekivät työtä käskettyä, mutta puut eivät pysähtyneet, vaikka ne olivatkin ilmiliekeissä. Kun palkkasotilaat saivat lyötyä ensimmäiset miekaniskunsa puiden runkoihin, niin ne vain pysähtyivät. Tuli sammui jokaisesta lehdestä ja oksasta ja puut muuttuivat taas normaaleiksi. Mutta koska niiden juuret eivät olleet enää maassa, ne kaatuivat, ja yhdeksän miestä murskautui niiden alle.

Kun muut yrittivät vielä nostaa runkoja, jotta saisivat mahdollisesti säästettyä jonkun hengen, niin rujosti mutatoitunut villisika palasi. Mutta nyt sillä oli ratsastaja. Verenpunaiseen kaapuun pukeutunut henkilö pysytteli sian selkäpiikkien välissä ja hänellä oli päässään valkoinen naamari, jolla oli karmaiseva ja ivallinen hymy. Tilealaiset kohottivat varsijousensa kohti tätä hahmoa, ja Claudio puhui.

"Kuka sinä olet?" hän kysyi uhmakkaasti, ja huomasi, ettei punakaavun naamio ollutkaan naamio, vaan hänen epäluonnolliset kasvonsa.
"Minäkö? Minä olen vain pelkkä pieni palanen. Pieni palanen maailmankaikkeutta. Pieni palanen sitä armeijaa, jonka sanansaattajana olen tullut. Olen Tzeentchin velho, ja minun tehtäväni on viedä teidät tienne loppuun. Valmistautukaa kohtaloonne Tzeentchin liekeissä!" punakaapuinen olento sanoi. Hän astui pois mutanttiratsunsa selästä, kohotti kätensä ja lausui sanoja pimeyden kielellä. Ensin hän usutti sian miesten kimppuun, mutta nämä ampuivat sen tehokkaasti alas. Sen jälkeen ympäroivästä metsästä kuului hiljaista huminaa ja hullua naurua. Punakaapuisen velhon viereen ilmestyi jokin suuri, pyöreä esine. Tilealaiset luulivat sitä jättimäiseksi kilveksi, mutta kun Tzeentchin velho kapusi sen päälle, he huomasivat, että se oli leijuva demoninen ratsu. Metsästä ilmestyi kaksi samanlaisella "lentävällä lautasella" lentävää hahmoa. Toinen heistä näytti erittäin väärentyneeltä narrin irvikuvalta ja toinen oli pukeutunut kultaiseen haarniskaan, jonka kruunasi töyhtöllä koristettu kypärä, jossa naaman sijasta oli suuri silmä.

Claudio käski miehensä hyökkäykseen. Osa heistä ryntäsi miekkojensa kanssa kohti kolmea Tzeentchin velhoa, ja loput tähtäsivät ampuma-aseillaan vakaasti taikojia kohti. Velhot lensivät eri suuntiin väistellen nuolia ja miekaniskuja. Tilealaisilla oli suuri ylivoima, mutta Tzeentchin palvojat alkoivat lausumaan loitsuja. Narrin näköinen aloitti väärentämällä varsijousimiesten mieliä niin, että he ampuivat miekkamiehiä selkään. Kultaiseen haarniskaan pukeutunut iski kirveellään Claudiota, mutta kohde kerkisi väistää. Punakaapuinen hahmo ampui kädestään saateenkaaren värisiä liekkejä, jotka polttivat muutamia palkkasotilaita elävältä.

"Vetäytykää! Juoskaa metsään piiloon! Käykää viemässä sana lähimpään kylään!" huuteli Claudio hätäisiä ohjeita miehilleen. Kaikki hengissä olleet ihmiset olivat pakokannalla, mutta takana olevat velhot alkoivat loitsimaan jotain suurta ja pahaa. He mumisivat mitä kummallisempia sanoja. Palkkasotilaat alkoivat voida pahoin. Heidän ihonsa oli kuin tulessa ja muuttui vuolaaksi värien virraksi ja alkoi repeilemään paikoitellen. Ensiksi kaikki kehon lihakset kasvoivat niin, että tilealaiset näyttivät lähinnä Khornen taistelijoilta, mutta ne supistuivat nopeasti ja painautuivat niin tiukkaan kasaan, että suurin osa heidän luistaan murtuivat. Heidän vartalonsa olivat velttona ja Tzeentchin loitsu pakotti heidän raajansa sätkimään. Tilealaisten kasvoista huokui kauhu, mutta se oli vain lyhytaikaista, sillä heidän hampaansa kasvoivat yht'äkkiä niin pitkiksi ja teräviksi, että ne lävistivät alaleuan ja posket. Silmät kuivuivat ja katosivat kokonaan, mutta uusia silmiä ilmestyi ympäri kasvoja ja muuta vartaloa. Lopuksi hahmot, jotka vielä vähän aikaa sitten olivat ihmisiä, muuttuivat lopullisesti Tzeentchin demoneiksi. Lukuisten silmien katseet harhailivat sinne ja tänne, ja vastasyntyneet demonit hönkivät monenkirjavia liekkejä suistaan.

"Te tulette palvelemaan meitä ja mestariamme erittäin hyvin." sanoi punakaapuinen velho.
"Erittäin hyvin. Tulkaa pienet sätkynukkemme! Suuntaamme matkamme kohti pohjoista!" jatkoi kultahaarniskainen soturi.
"Kotiinpäin! Herramme tulee olemaan kiitollinen, saimmehan me aimo saaliin matkaamme!" huusi demoninen narri mielipuolisesti nauraen.


---

Siinäpä tuollainen vähän turhan nopeasti kirjoitettu juttu. Pitihän sitä hieman lämmitellä sormia tarinakilpailua varten. Kommentteja otetaan mielellään vastaan, mutta älkää liian rankalla kädellä kritisoiko, ettei itsetuntoni täysin romahda.

PS: 1000. viesti. Jipii.

[Rune]

Jep jep. Kieli on suomen kieliopin mukaista ja kivaa, yksinkertaista luettavaa. Mutta pitääpä sanoa ettei tällainen tarinankerronta välttämättä kilpailuja voita. Toisaalta, who gives a shit?

Noh noh, tarinassa oli muutama tyylivika, jotka eivät novellien kerrontaan oikein sovi. Ensiksi, tarinat tarvitsevat päähenkilön. Hyvä on, sinulla oli Tilealaiskomentaja, mutta päähenkilön saannin jälkeen sinun täytyy antaa sankarillesi luonne, toimintamuotti, ja mitä tärkeintä, tarinat tarvitsevat jotain johon lukija voisi samaistua. Kukaan ei samaistu hahmoon jota kuvataan vain parin dialogipätkän verran, ja muutenkin kovin vähän. Tässä tarinassa kun ei oikein muuta ollutkaa, if you get my point.

Tarinanrakennuksessa oli myös muutama pieni kömmähdys. Alku, keskiväli ja loppu erottuivat selkeästi ja ne oli eroteltu selvästi, mutta jotenkin jäin kaipaamaan sellaista alkusysäystä tarinaan. Rauhalliset, 'olipa kerran metsä jossa käveli miehiä' aloitukset eivät jotenkin vain tuppaa saamaan lukijaa puhkumaan intoa ja halua lukea koko roska loppuun asti. Myös tapahtumat (tämä saattoi johtua myös ehkä vähän turhan jaarittelevasta ja kertovasta kerronnasta, minun makuuni siis) hyppivät vähän silmille. Muiden muassa se villisikakohtaus tuli mielestäni aivan liian äkkiarvaamatta. Tapahtumia tulisi alustaa (taasko minä jauhan samaa roskaa... ) hieman, kuvailemalla ympäristöä ja luomalla aavemaisten kohtausten alkuun aavemaisen tunnelman. Äkilliset ja pelottavatkin kohtaukset tuntuvat kovin, kovin paljon pelottavammilta jos odotat sydän kurkussa jo valmiiksi, mitä tulee tapahtumaan. Toivottavasti ymmärsit jotain siitä, mitä yritin sanoa. Mutta mutta, kunhan pääset tarinoivasta tyylistä enemmän kuvailevaan ja omaperäisiä hahmoja hyväksikäyttävään niin sanon, että tarinoissa alkaa olla asennetta.

koska Runen maratoniviestin jälkeen ei jää sanottavaa.

Mutta eihän tuo ollut edes pitkä...

[Aco]

Kukaan ei kommentoi, koska Runen maratoniviestin jälkeen ei jää sanottavaa. Yhdyn häneen.

Itse sanon että oikein kiva tarina, itse pidin. Tietysti joitain ongelmia oli, mutta kts. y.

[Grond]

Rune pitikin kommentoinnista (ja repostelusta) huolen :o).

Minulla pisti ainakin silmään lopun ja alun selvä tyyliero. Lopussa kuvailu oli huomattavasti tarkempaa, alussa hieman ylimalkaista (vertaa esimerkiksi ensimmäinen ja muutama viimeinen kappale).

Pahin ongelma oli fluffillinen - ei minulle hetkeksikään tullut tuosta mieleen Warhammer-maailma vaikka sen nimistöä oli käytettykin. Totuushan on, että GW-fluffi on pääosin paskaa (sallittakoon minulle ruma sana tässä yhteydessä), mutta jos siihen pohjaa niin mielellään sitten kunnolla.

Summa summarum: Pahoitteluni ehkä negatiivisesta kommentoinnista, tarinassa oli paljon hyvää. Olisi toiminut paremmin muualla kuin FB-maailmassa. Kerronnallisesti ei minusta mitenkään huono.

[xxxxxxx]

Kiitos kritiikistä. Harmikseni käytin tarinan kirjoittamiseen vain noin yhden tunnin, mutta inspiraationpuuska oli liian suuri, että olisi voinut hidastella. ;)

Pitänee kait vielä hioa näitä nakkisormia parilla kirjoitelmalla ennen tarinakisaa, jotta saisi annettua edes pienen vastuksen näille aktiivikirjoittajille.